Avoliittolain mukaisen hyvityksen sovittelu
Antero Viita 298698 Pro Gradu -tutkielma Itä-Suomen yliopisto
Yhteiskuntatieteiden ja kauppatie- teiden tiedekunta
Oikeustieteiden laitos 14.12.2021
Ohjaaja: Antti Kolehmainen
Sisällys
TIIVISTELMÄ ... iv
LÄHTEET ... v
LYHENNELUETTELO ... x
1 JOHDANTO ... 1
1.1 Aiheen taustasta ... 1
1.2 Kysymyksenasettelu ja rajaukset ... 3
1.3 Tutkimusmenetelmästä ja tutkimusaineistosta ... 4
2 HYVITYS PERUSTEETTOMAN EDUN PALAUTUKSEN MUOTONA ... 7
2.1 Johdanto ... 7
2.2 Yleistä perusteettoman edun palautuksesta ... 9
2.3 Avoliittolain hyvityksestä ... 10
2.4 Avoliittolain hyvitys perusteettoman edun palautusta koskevan opin valossa ... 14
2.4.1 Lähtökohdat ... 14
2.4.2 Edun saaminen ... 14
2.4.3 Edun perusteettomuus ... 17
2.4.4 Hyötyminen toisen kustannuksella ... 20
2.5 Yhteenvetoa ... 22
3 SOVITTELUSTA JA SEN KÄSITTEESTÄ ... 23
3.1.1 Hyvityksen määrittämiseen liittyvä kokonaisharkinta ... 23
3.1.2 Sovittelu laajemmassa velvoiteoikeudellisessa kontekstissa ... 25
3.1.3 Sovittelun käsitteen määrittäminen hyvityksen näkökulmasta ... 27
4 SOVITTELUN YLEISET EDELLYTYKSET ... 29
4.1 Hyvityksen sovittelua koskevan vaatimuksen esittämisajankohta ... 29
4.1.1 Lähtökohdat ... 29
4.1.2 Pesänjakajan ratkaisu ja sen moittiminen ... 30
4.1.3 Hyvityksen vaatiminen erilliskanteella ... 36
4.1.4 Yhteenvetoa ... 41
4.2 Hyvityksen sovittelua koskevan vaatimuksen esittämistavasta ... 42
4.2.1 Lähtökohdat ... 42
4.2.2 Sovittelun vaatiminen omaisuuden erottelutoimituksessa ... 42
4.2.3 Pesänjakajan ratkaisun moittiminen ja hyvitystä koskeva erilliskanne ... 44
4.2.4 Yhteenvetoa ... 48
5 SOVITTELUN ERITYISET EDELLYTYKSET ... 49
5.1 Erityisten edellytysten merkityksestä sovittelua vaadittaessa ... 49
5.2 Ratkaisusta KKO 2020:65 johdettavat sovitteluperusteet ... 50
5.3 Perusteettoman edun palautukseen liittyvästä käytännöstä johdettavat sovitteluperusteet ... 53
5.3.1 Lähtökohdat ... 53
5.3.2 Edunsaajan vilpitön mieli ... 54
5.3.3 Perusteettomasti siirtynyt varallisuusarvo ei ole enää edunsaajan hallussa ... 56
5.3.4 Ajan kulumisen merkitys ... 57
5.4 Muita hyvitykseen sovellettavia erityistilanteita ... 61
5.4.1 Lähtökohdat ... 61
5.4.2 Omaisuuden arvonnousu ... 61
5.4.3 Vapaaehtoinen suoritus ja varauman esittäminen ... 62
5.4.4 Molemminpuoliset hyvitykset ... 66
6 YHTEENVETOA ... 68
7 DE LEGE FERENDA ... 75
TIIVISTELMÄ
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO
Tiedekunta
Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta YksikköOikeustieteiden laitos
Tekijä
Antero Viita Työn nimi
Avoliittolain mukaisen hyvityksen sovittelu
Pääaine
OTM-tutkinto
Työn laji
Pro gradu -tutkielma
Aika
14.12.2021
Sivuja
x + 78
Tiivistelmä
Avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta annetun lain (26/2011, avoliittolaki) 8 §:ssä säädetään niin sano- tusta hyvityksestä. Hyvityksen tarkoituksena on oikaista avopuolisoiden välillä toimitettavan omaisuuden erot- telun lopputulosta, jos toinen avopuoliso on avoliittolain 8.1 §:ssä tarkoitetuin tavoin yhteistalouden hyväksi antamallaan panoksella auttanut toista avopuolisoa kartuttamaan tai säilyttämään omaisuuttaan avoliiton kestäessä. Hyvityksen tarkoituksena on kompensoida avopuolisolle toisen avopuolison kustannuksella kerty- nyt perusteeton etu.
Korkein oikeus vahvisti ratkaisussaan KKO 2020:65 hyvityksen olevan soviteltavissa. Sovittelukelpoisuus vah- vistettiin hyvityksen taustajärjestelmän, perusteettoman edun palautusta koskevan opin, kautta. Tutkielman tarkoituksena on näin ollen lainopin metodein tarkastella hyvityksen sovittelun edellytyksiä. Tarkastelun tueksi sovittelun edellytykset jaetaan tutkielmassa yleisiin sekä erityisiin edellytyksiin. Yleisillä edellytyksillä viitataan sellaisiin sovittelun edellytyksiin, jotka ovat yhteisiä jokaiselle sovittelutilanteelle; näihin lukeutuvat ensinnäkin sovitteluvaatimuksen esittämisajankohtaan liittyvät vaatimukset sekä toisekseen sovitteluvaatimuksen esittä- mismuotoon liittyvät vaatimukset. Erityisillä edellytyksillä puolestaan viitataan sovittelun aineellisiin vaatimuk- siin, joka käytännössä tarkoittaa jonkin sovittelua puoltavan tosiseikan olemassaoloa. Nämä sovittelua puol- tavat tosiseikat vaihtelevat tapauksittain – tästä syystä niitä on luonnollisinta kutsua erityisiksi edellytyksiksi.
Perusteettoman edun palautusta koskevan opin ollessa hyvityksen taustajärjestelmänä, tutkielman keskeisim- mäksi oikeuslähdemateriaaliksi muodostuu kyseistä oppirakennetta koskeva materiaali, joka painottuu oi- keuskäytäntöön sekä oikeuskirjallisuuteen. Koska perusteettoman edun palautus oppirakenteena on hyvin laaja-alainen, tullaan hyvitys sijoittamaan kyseisen oppirakenteen sisälle tarkastelemalla hyvitystä perusteet- toman edun palautukselle vakiintuneesti asetetun kolmen peruskriteerin valossa. Tämän systematisoinnin avulla perusteettoman edun palautusta koskeva oikeuslähdemateriaali saadaan paremmin hallittavaksi tut- kielman intressin kannalta.
Avainsanat
Avoliitto, avoliittolaki, hyvitys, perusteettoman edun palautus, sovittelu
LÄHTEET Kirjallisuus
Aarnio, Aulis – Kangas, Urpo, Suomen jäämistöoikeus I. 6. uudistettu painos. Alma Talent 2016.
Aurejärvi, Erkki – Hemmo, Mika, Velvoiteoikeuden oppikirja. 3. painos. Edita Publishing Oy 2007.
Gottberg, Eva, Perhesuhteet ja lainsäädäntö. 6. ajantasaistettu painos. Turun yliopisto 2011.
Gottberg, Eva, Avoliitto. Perusteettoman edun palautus. Työpalkka. Oikeustieto 6/1997, s. 14–16.
Hakulinen, Yrjö J., Perusteettoman edun palautus: siviilioikeudellinen tutkimus. Helsingin yli- opisto 1931.
Hemmo, Mika, Velvoiteoikeuden perusteet. Forum Iuris 2018.
Hirvonen, Ari, Mitkä metodit? Opas oikeustieteen metodologiaan. Yleisen oikeustieteen julkaisuja 17, Helsinki 2011.
Hupli, Tuomas, Siviiliprosessin laillisuustakeita. Forum Iuris 2012.
Jokela, Antti, Oikeudenkäynti I: oikeudenkäynnin perusteet, periaatteet ja instituutiot. 3. uudis- tettu painos. Alma Talent Oy 2016.
Jokela, Antti, Oikeudenkäynti 2: asianosaiset ja valmistelu. 3. uudistettu painos. Alma Talent Oy 2012.
Jokela, Antti, Oikeudenkäynti III: pääkäsittely, todistelu ja tuomio. 2. uudistettu painos. Talentum Media Oy 2015.
Kaisto, Janne – Lohi, Tapani, Johdatus varallisuusoikeuteen. 2. uudistettu painos. Alma Talent 2013.
Kangas, Urpo, Perhevarallisuusoikeus. 3. uudistettu painos. Alma Talent 2018.
Kangas, Urpo, Perhe- ja jäämistöoikeuden perusteet. 2. uudistettu painos. Alma Talent 2019.
Karhu, Juha, Edun perusteettomuudesta hyötymisen epäasianmukaisuuteen, s. 171–195 teok- sessa Ari Saarnilehto (toim.), Sopimus, vastuu, velvoite: Juhlajulkaisu Ari Saarnilehto 1947–21/11–
2007. Turun yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta 2007. Julkaistu Edilexissä 30.7.2010 [https://www-edilex-fi.ezproxy.uef.fi:2443/artikkelit/7179.pdf].
Kolehmainen, Antti, Tutkimusongelma ja metodi lainopillisessa työssä. Edilex 2015.
[https://www.edilex.fi/artikkelit/15461.pdf]
Kolehmainen, Antti – Räbinä, Timo, Jäämistösuunnittelu II: Lesken ja perillisen jäämistösuunnit- telu. Alma Talent Oy 2021.
Linna, Tuula, Kanteenmuutoskielto, prekluusio ja oikeusvoima – prosessioikeuden klassikkoja.
Lakimies 3–4/2015, s. 339–366.
Linna, Tuula – Saarnilehto, Ari, Velan vanhentuminen. Talentum Media Oy 2016.
Lohi, Tapani, Aviovarallisuusoikeus. Talentum Media Oy 2016.
Lötjönen, Salla, Yhteistalouden purkaminen avoliitossa. Lakimies 7–8/2010, s. 1326–1341.
Mahkonen, Sami, Avoliitto: siviilioikeudellinen tutkimus. Suomen lakimiesliiton kustannus 1984.
Mikkola, Tuulikki, Avoliiton aikaiset panokset ja KKO 2018:5: Havaintoja hyvitysoikeuden edelly- tyksistä. Edilex 2018.
Mikkola, Tuulikki, Parisuhteet, varallisuus ja sopimukset. Alma Talent 2021.
Niemi, Matti, Maakaaren järjestelmä I: Kiinteistönkauppa ja muut luovutukset. 2. uudistettu pai- nos. Talentum 2016.
Norros, Olli, Velvoiteoikeus. 2. uudistettu painos. Alma Talent 2018.
Norros, Olli, Johdatus velvoiteoikeuteen. Forum Iuris 2015.
Saarnilehto, Ari – Annola, Vesa – Hemmo, Mika – Karhu, Juha – Kartio, Leena – Tammi-Salminen, Eva – Tolonen, Juha – Tuomisto, Jarmo – Viljanen, Mika, Varallisuusoikeus. 2. uudistettu painos.
Sanoma Pro Oy 2012. (Saarnilehto ym. 2012)
Saarenpää, Ahti, Ositus sopimuksena ja toimituksena. Lapin yliopisto 2005. [https://www.ulap- land.fi/includes/loader.aspx?id=ad81ec69-ffff-4285-85f1-be75cd327983]
Takki, Tapio, Voidaanko menetettykin perusteeton etu määrätä palautettavaksi? Lakimies 4/1987, s. 432–443.
Välimäki, Pertti, Rooliperiaatteet toimitusosituksessa. Defensor Legis 1/2003, s. 26–37.
Virallislähteet
HE 37/2010 vp, Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi avopuolisoiden yhteistalouden purkami- sesta ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta.
HE 187/2002 vp, Hallituksen esitys Eduskunnalle velan vanhentumista ja julkista haastetta koske- van lainsäädännön uudistamisesta.
HE 15/1990 vp, Hallituksen esitys Eduskunnalle riita-asiain oikeudenkäyntimenettelyn uudista- mista alioikeuksissa koskevaksi lainsäädännöksi.
HE 62/1986 vp, Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi avioliittolain sekä siihen liittyvien lakien muuttamisesta.
LaVM 23/2010 vp, Lakivaliokunnan mietintö 23/2010 vp hallituksen esityksestä laeiksi avopuolisoi- den yhteistalouden purkamisesta ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta (HE 37/2010 vp).
Oikeustapaukset
KKO 2020:65 KKO 2020:18 KKO 2018:5 KKO 2013:34 KKO 2010:66 KKO 2010:57 KKO 2010:9 KKO 2008:109 KKO 1998:7 KKO 1997:183 KKO 1993:168 KKO 1993:105 KKO 1988:27 KKO 1988:28 KKO 1986 II 126 KKO 1984 II 118
KKO 1983 II 174 KKO 1973 II 28 KKO 1972 I 1 KKO 1950 II 435 KKO 1940 I 14 KKO 1935 II 340 KKO 1929 I 37 KKO 1927 II 370
Itä-Suomen HO 3.12.2014 856 Turun HO 19.6.2002 1750 Vaasan HO 21.04.2015 175 Vaasan HO 06.05.2014 364 Vaasan HO 18.12.2014 856
LYHENNELUETTELO
AL Avioliittolaki (234/1929)
AsHVL Laki asuinhuoneiston vuokrauksesta (481/1995) ElatusL Laki lapsen elatuksesta (704/1975)
HE Hallituksen esitys
HO Hovioikeus
KKO Korkein oikeus
LaVM Lakivaliokunnan mietintö
LiikHVL Laki liikehuoneiston vuokrauksesta (482/1995) MK Maakaari (540/1995)
MVL Maanvuokralaki (258/1966)
OikTL Laki varallisuusoikeudellisista oikeustoimista (228/1929) OK Oikeudenkäymiskaari
PK Perintökaari (40/1965)
VahL Vahingonkorvauslaki (412/1974)
1 JOHDANTO
1.1 Aiheen taustasta
Vuonna 2011 astui voimaan laki avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta (26/2011).1 Ennen lain voimaantuloa Suomen oikeusjärjestys ei pitänyt sisällään avopuolisoiden keskinäisiä varalli- suussuhteita koskevaa erityissääntelyä. Tällöin oikeustila kaikkien avopuolisoiden osalta oli se, että heidän välisissä varallisuussuhteissaan noudatettiin yleisiä varallisuusoikeudellisia sääntöjä ja periaatteita.2 Avoliittolain soveltamisalarajoituksesta seuraa kuitenkin se, etteivät kaikki avolii- tot vieläkään kuulu erityissääntelyn piiriin.3 Näihin erityissääntelyn soveltamisalaan kuulumatto- miin avoliittoihin pätevät edelleen yleiset siviilioikeudelliset säännöt ja periaatteet.
Avoliittolain säätämisen tarkoituksena oli ennen kaikkea luoda avopuolisoiden yhteistalouden purkamisessa noudatettavat säännökset avoliiton päätyttyä.4 Avoliitoissa noudatettavana lähtö- kohtana on täydellinen omaisuuden erillisyys, eli avopuolisot omistavat sen omaisuuden, joka heillä oli ennen avoliittoa ja jotka he ovat saaneet sen aikana.5 Tällöin avoliiton purkauduttua avopuolisoiden välillä suoritetaan avopuolison tai kuolleen avopuolison perillisen vaatimuksesta omaisuuden erottelu (avoliittolain 4 §). Omaisuuden erottelussa kumpikin avopuoliso pitää oman omaisuutensa (avoliittolain 5 §).
1 Myöhemmin tutkielmassa käytetään säädöksen vakiintunutta nimeä ”avoliittolaki”.
2 Ks. HE 37/2010 vp, s. 4 ja 9; ks. myös Kangas 2018, s. 271: Avoliittoihin sovellettavia oikeusohjeita on ollut tapana kutsua muukalaisperiaatteiksi; pääsääntönä pidetään sitä, että oikeusjärjestyksessä avopuoli- soita kohdellaan keskinäisissä varallisuussuhteissaan toisilleen vieraina.
3 Avoliittolain 3 §: ”Avopuolisoilla tarkoitetaan tässä laissa yhteistaloudessa asuvia parisuhteen (avoliiton) osapuolia, jotka ovat asuneet yhteistaloudessa vähintään viisi vuotta tai joilla on tai on ollut yhteinen tai yhteisessä huollossa oleva lapsi. Avopuolisoksi ei kuitenkaan katsota sellaista henkilöä, joka on aviolii- tossa”.
4 HE 37/2010 vp, s. 13.
5 Ks. HE 37/2010 vp, s. 14. Ks. myös Kangas 2010, s. 297–298; omaisuuden erillisyyteen liittyy myös velko- jen erillisyys. Avopuolisot esimerkiksi vastaavat velasta yhdessä ainoastaan silloin, jos ovat sitoutuneet sii- hen yhteisesti. Huomiona esitettäköön lisäksi, että omaisuuden erillisyyden periaate kuuluu myös avioliit- tokontekstiin tilanteissa, joissa puolisoiden avio-oikeus on poissuljettu avioehtosopimuksin.
Avoliittolain tavoitteena on ollut edistää oikeudenmukaisen lopputuloksen toteutumista omai- suuden erottelussa avopuolisoiden yhteistaloutta purettaessa. Tähän tavoitteeseen on pyritty vastaamaan esimerkiksi tarjoamalla tuomioistuinmenettelyn oheen rinnakkaista riidanratkaisu- menettelyä tilanteisiin, joissa avopuolisot eivät pääse yhteisymmärrykseen yhteistalouden pur- kamiseen liittyvissä varallisuusoikeudellisissa kysymyksissä.6 Tällaisena avoliittolain suomana uu- tuutena avattiin mahdollisuus hakea pesänjakajan määräämistä toimittamaan omaisuuden erot- telu (avoliittolain 7.2 §). Avoliittolaki on kuitenkin tahdonvaltainen siten, että suurimmasta osasta avoliittolain säännöksistä voidaan avopuolisoiden välisin sopimuksin sopia toisin (avoliittolain 2.1
§). Tahdonvaltaisuus ei kuitenkaan koske avopuolison oikeutta vaatia omaisuuden erottelua tai oikeutta hakea pesänjakajan määräämistä (avoliittolain 2.2 §).
Avoliittolakia säädettäessä huomioitiin se, että pelkästään omistussuhteiden perusteella tapah- tuva omaisuuden erottelu ei aina johda oikeudenmukaiseen lopputulokseen, vaan toinen avo- puoliso saattaa saada perusteetonta etua toisen kustannuksella.7 Tämän perusteettoman edun kompensoimiseksi avoliittolakiin otettiin säännökset niin sanotusta hyvityksestä, johon avopuo- liso on oikeutettu, jos tämä on yhteistalouden hyväksi antamallaan panoksella auttanut toista avopuolisoa kartuttamaan tai säilyttämään tämän omaisuutta siten, että yhteistalouden purka- minen yksinomaan omistussuhteiden perusteella johtaisi perusteettoman edun saamiseen toi- sen kustannuksella (avoliittolain 8.1 §). Avoliittolain hyvitysjärjestelmä ei perusajatukseltaan ollut kuitenkaan uusi ja innovatiivinen, vaan sillä lähinnä kodifioitiin aiempi perusteettoman edun pa- lautusta avopuolisoiden välillä koskenut oikeuskäytäntö.8
Korkeimman oikeuden ratkaisu KKO 2020:65 on avoliittolain hyvitystä koskeva ratkaisu usean muun vastaavan joukossa. Ratkaisu pääasiassa koski hyvityksen määrän laskemiseen liittyviä nä-
6 HE 37/2010 vp, s. 13.
7 HE 37/2010 vp, s. 14–15.
8 Ks. HE 37/2010 vp, s. 29; KKO 2018, kohta 4; KKO 2020:18, kohta 17; KKO 2020:65, kohta 29; ks. myös Löt- jönen 2010, s. 1335–1336; Mikkola 2021, s. 12.
kökohtia, mutta tämän ohella ratkaisussa nousi esiin kysymys myös hyvityksen sovittelusta. Avo- liittolakiin itsessään ei sisälly hyvityksen sovitteluun tai kohtuullistamiseen liittyvää säännöstä.9 Ratkaisussa vahvistettiin se, että hyvitys on soviteltavissa, ja oikeusperustan sovittelulle korkein oikeus haki yleisen edunpalautusvastuun sovittelusta.10
1.2 Kysymyksenasettelu ja rajaukset
Tutkielmassa onkin näin ollen tarkoituksena syventyä tarkemmin avoliittolain mukaisen hyvityk- sen sovitteluun. Tutkielman pääasiallisena tarkoituksena on hakea vastausta siihen, millä edel- lytyksillä avoliittolain mukaista hyvitystä voidaan sovitella. Kysymystä voidaan pitää rele- vanttina erityisesti siitä syystä, että avoliittolaki ei edellä mainitun mukaisesti sisällä säännöstä, jolla hyvitystä voitaisiin sovitella tai kohtuullistaa. Sovittelun edellytyksiä tarkasteltaessa nämä edellytykset tullaan jakamaan yleisiin ja erityisiin edellytyksiin sen mukaan, koskevatko kyseiset edellytykset kaikkia sovittelutilanteita (yleiset edellytykset), vai vaihtelevatko ne tapauksittain (eri- tyiset edellytykset). Yleisten edellytysten muodostamiseksi vastataan ensinnäkin siihen, missä ajassa tai missä vaiheessa toimituserottelua tai hyvitystä koskevaa oikeudenkäyntiä so- vitteluvaatimus on esitettävä. Tähän kysymykseen vastaamista voidaan pitää relevanttina siinä mielessä, että sovitteluvaatimus liian myöhään esitettynä voi olla esimerkiksi prekludoitu- nut. Toisekseen yleisiin edellytyksiin liittyen vastausta haetaan siihen, millä tavalla sovittelu- vaatimus olisi toimituserottelussa tai hyvitystä koskevassa oikeudenkäynnissä esitet- tävä. Varsinkin oikeudenkäyntikontekstissa sovittelua koskevan vaatimuksen esittämistapaa ja - muotoa ohjaa erityisesti väittämis- ja vaatimistaakka, koska tuomioistuin ei saa tuomita muuta tai enempää kuin asianosainen on vaatinut, eikä tuomiota saa dispositiivisessa asiassa perustaa seikkaan, johon asianosainen ei ole vaatimuksensa tai vastustamisensa tueksi vedonnut (OK 24:3).
9 KKO 2020:65, kohta 14.
10 KKO 2020:65, kohdat 39–41.
Sovittelun erityisillä edellytyksillä puolestaan viitataan hyvityksen sovittelun aineellisiin edellytyk- siin. Käytännössä tämä tarkoittaa sellaisten sovittelua puoltavien tosiseikkojen olemassaoloa, joi- hin vetoamalla hyvityksen sovittelu voidaan kussakin tapauksessa perustella. Kyse on tällöin niin sanotuista sovitteluperusteista. Kysymys kuuluu tällöin: mitkä ovat sovittelun aineelliset edel- lytykset? Tutkielmassa esitettävien sovitteluperusteiden tarkoituksena on ohjata sovitteluhar- kintaa, jolloin sovitteluperusteita punnitaan pro et contra -tyylisesti toisiaan vasten.
Hyvitys voi avopuolisoiden välillä perustua myös osapuolten väliseen sopimukseen (avoliittolain 9.1 §). Vaikka sovinnollisuutta voidaankin pitää pyrkimisen arvoisena päämääränä, avopuolisoi- den väliseen sopimukseen perustuva hyvitys rajataan tutkielman ulkopuolelle. Lähtökohtaisesti huomio kiinnittyy siis ainoastaan hyvitykseen, joka perustuu pesänjakajan ratkaisuun tai tuomio- istuimen tuomioon. Lisäksi tarkastelu rajataan pääasiassa avoliittoihin, jotka kuuluvat avoliitto- lain soveltamisalaan, eli sellaisiin, joissa voidaan määrätä avoliittolain mukainen hyvitys. Täten esimerkiksi erityislain soveltamisalaan kuulumattomien avoliittojen perusteettoman edun palau- tusta ei sellaisenaan käsitellä, vaikkakin siihen liittyvää oikeuskäytäntöä tullaankin hyödyntä- mään.
1.3 Tutkimusmenetelmästä ja tutkimusaineistosta
Tutkielma on metodiltaan lainopillinen. Lainoppi rakentuu oikeussääntöjä koskevalle tulkinnalle ja systematisoinnille, ja sen tarkoituksena on esittää perusteltuja tulkinta- ja systematisointikan- nanottoja voimassa olevan oikeuden sisällöstä.11 Lainoppia on mahdollista harjoittaa niin sano- tusta vallitsevasta lainopista käsin, jossa intressinä on nimenomaan voimassa oleva oikeus, mutta toisaalta vallitsevasta lainopista voidaan erottaa niin sanottu vaihtoehtoinen lainoppi.
Vaihtoehtoisessa lainopissa intressi ei keskitykään pelkästään voimassa olevaan oikeuteen, vaan sillä pyritään pikemminkin hakemaan tietoa siitä, mitä oikeuden pitäisi olla.12 Tässä tutkielmassa
11 Kolehmainen 2015, s. 2; ks. myös Hirvonen 2011, s. 21–26.
12 Kolehmainen 2015, s. 2; ks. myös Hirvonen 2011, s. 34 ja 50.
pitäydytään vallitsevassa lainopissa, jolloin huomio kiinnittyy nimenomaan voimassa olevan oi- keuden tulkintaan ja systematisointiin. Näin ollen tutkielmassa esitetyt tulkinta- ja systemati- sointikannanotot ovat voimassa olevan oikeuden sisällön ja erityisesti oikeuslähteiden vallitse- van hierarkian mukaisia.
Tutkielmassa tehtävä tulkinta ja systematisointi kohdistuu ennen kaikkea avoliittolakiin, erityi- sesti sen hyvitystä koskevaan sääntelyyn. Koska avoliittolain tarkoittama hyvitys juontaa juu- rensa perusteettoman edun palautusta koskevaan oppiin, myös tätä koskevat oikeuslähteet muodostavat keskeisen materiaalin tutkielmassa. Perusteettoman edun palautusta koskevaa op- pia leimaa kuitenkin, että se pääasiallisesti elää lakiin kirjaamattomien sääntöjen varassa.13 Täl- löin keskeisiksi oikeuslähteiksi nousevat aihetta koskeva oikeuskäytäntö ja oikeuskirjallisuus.
Muuna tutkielman kannalta melko tärkeänä oikeuslähteenä voidaan mainita esimerkiksi oikeu- denkäymiskaaren sääntely erityisesti hyvityksen sovittelun yleisiä edellytyksiä tarkasteltaessa.
Pääpaino on tällöin kuitenkin oikeudenkäymiskaaren sääntelyn systematisoimisessa, jolloin oi- keudenkäymiskaaren sääntely pyritään esittämään johdonmukaisena kokonaisuutena tutkimus- kysymystä silmällä pitäen.
Kokonaisuudessaan perusteettoman edun palautusta koskevaa oppirakennetta voidaan pitää erittäin moninaisena ja levällään olevana kokonaisuutena. Jotta tällainen hajanainen koko- naisuus saataisiin paremmin hallintaan, tutkielmassa tullaan luomaan luonnehdinta siitä, miten hyvitys voitaisiin hahmottaa perusteettoman edun palautusta koskevan opin näkökulmasta. Sys- tematisoinnin apuna hyvitystä tarkastellaan oikeuskirjallisuudessa esitettyjen vakiintuneiden kol- men peruskriteerin kautta.14 Tämän luonnehdinnan avulla mahdollistetaan se, että pystytään tul- kitsemaan ja systematisoimaan tutkielman kannalta relevantteja, erityisesti perusteettoman edun palautusta koskevia oikeuslähteitä tehokkaammin.
13 Ks. Saarnilehto ym. 2012, s. 709–710; Norros 2018, s. 94.
14 Kriteereistä tarkemmin, Aurejärvi – Hemmo 2007, s. 161; Saarnilehto ym. 2012, s. 699; Norros 2018, s.
118.
Tutkielman lopussa tullaan myös esittämään niin sanottu de lege ferenda -kannanotto hyvityk- seen liittyvää mahdollista sovittelusäännöstä ajatellen. Tässä kannanotossa ei ole enää kyse lain- opista, vaikkakin esitettävä de lege ferenda -kannanotto pitkälti tuleekin nojautumaan työssä tul- kinnan ja systematisoinnin tuloksena tehtyihin havaintoihin.
2 HYVITYS PERUSTEETTOMAN EDUN PALAUTUKSEN MUOTONA
2.1 Johdanto
Luvussa on tarkoitus käsitellä avoliittolain hyvitystä sekä perusteettoman edun palautusta koske- vaa oppia. Hyvitystä käsitellään vain siinä laajuudessa ja sillä tarkkuudella, kuin riittävän kuvan muodostaminen kyseisestä instituutiosta edellyttää tutkielman tutkimuskysymyksen kannalta.
Lisäksi hyvitystä tullaan tulkitsemaan perusteettoman edun palautusta koskevan oppirakenteen näkökulmasta. Tulkinnan avulla hyvitys voidaan paikantaa perusteettoman edun palautuksen laajassa ja hajanaisessa maailmassa. Tämä paikantaminen puolestaan edesauttaa tutkimuskysy- myksen kannalta relevantin oikeuslähdemateriaalin systematisoimisessa.
Perusteettoman edun palautusta koskeva oppi on tiiviissä yhteydessä avoliittolain tarkoittaman hyvityksen kanssa – hyvityksessä tarkalleen ottaen on kyse perusteettoman edun palautuksesta.
Käytännössä hyvitystä koskeva avoliittolain sääntely ainoastaan kodifioi voimassa olleen avopuo- lisoiden välisen perusteettoman edun palautusta koskeneen oikeuskäytännön – sääntely ei tuo- nut aineelliseen oikeuteen mitään olennaisesti uutta.15
Avoliittolain hyvitystä koskeneessa korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2020:65 hyvityksen ja perusteettoman edun palautuksen yhteys voidaan havaita, sillä korkein oikeus rakentaa arvioin- tinsa perusteettoman edun palautuksen kolmen peruskriteeriin pohjautuen: edun saaminen (omaisuuden karttumisen tai säilymisen arviointi), edun perusteettomuuden arviointi sekä hyö- tyminen toisen kustannuksella. Toisekseen yhteys havaitaan siitä, että hyvityksen sovittelu vah- vistettiin toteamalla perusteettoman edun palautuksen olevan soviteltavissa.16
Mielenkiintoisena käsitteellisenä huomiona voidaan mainita se, että aiemmissa, hyvityksen esikuvina pidettävissä perusteettoman edun palautusta avopuolisoiden välillä koskeneissa
15 HE 37/2010 vp, s. 10 ja 29; LaVM 23/2010 vp, s. 3; Lötjönen 2010, s. 1335–1336; Kangas 2018, s. 304; Mik- kola 2021, s. 12.
16 KKO 2020:65, kohta 30 ja 39.
korkeimman oikeuden ratkaisuissa on perusteettoman edun palautus -käsitteen sijasta käy- tetty ”korvaus” tai ”kohtuullinen korvaus” -ilmaisua – siitäkin huolimatta, että kyseisissä ratkai- suissa esimerkiksi alemmat oikeusasteet olivat käyttäneet perusteettoman edun palautus - käsitettä.17 Myös avoliittolain voimaantulon kynnyksellä annetussa ratkaisussa KKO 2010:66 operoitiin vain varovasti perusteettoman edun palautus -käsitteellä.18 Mikkola arvelee termi- nologisen varauksellisuuden johtuneen perusteettoman edun palautus -opin kolmen edelly- tyksen sanamuodosta; yhtenä perusteettoman edun palautuksen tärkeänä edellytyksenähän on edun perusteettomuus, ja avoliiton aikana tehtyä suoritusta ei tietyn tulkinnan mukaan voitaisi pitää perusteettomana.19
Varsinkin nyt avoliittolain ollessa voimassa, edun perusteettomuutta arvioitaessa huomioon tulisi ottaa erityisesti se, että avoliittolain säännökset – mukaan lukien hyvitystä koskeva sään- tely – tulevat sovellettavaksi avopuolisoiden yhteistalouden purkamiseen vasta avoliiton päät- tyessä (avoliittolain 1 §). Myös arvioitaessa erityislain soveltamisalaan kuulumattomien avoliit- tojen puolisoiden välistä perusteettoman edun palautusta, huomiota ei tulisi kiinnittää liiaksi esimerkiksi edunpalautuksen perusteena olevan varallisuustoimen tai muun palautusvastuun perusteena olevan toimen suoritushetken olosuhteisiin; tilannetta tulisi arvioida pikemminkin sinänsä pätevän varallisuus- tai muun toimen edellytysten raukeamisena, joka raukeamisen myötä johtaa perusteettoman edun muodostumiseen.20 Aihetta käsitellään tarkemmin jäljem- pänä.
17 Ks. KKO 1988:27, KKO 1988:28 sekä KKO 1993:168; ks. myös Mikkola 2018, s. 3–4; Norros 2018, s. 133;
Mikkola 2021, s. 14.
18 Terminologisesta huomiosta lisää, Mikkola 2018, s. 3–4; Mikkola 2021, s. 14. Ks. myös Aurejärvi – Hemmo 2007, s. 156, jotka mainitsevat, että KKO tavanomaisesti suhtautuu pidättyväisesti oikeustieteissä luotuihin konstruktioihin.
19 Mikkola 2018, s. 3–4; Mikkola 2021, s. 14; Mikkola kuitenkin kritisoi tätä näkemystä perustellusti siitä nä- kökulmasta, että sinänsä perustellun suorituksen edellytykset raukeavat avoliiton purkautumisen myötä, joka näin ollen johtaa perusteettoman edun palautusta koskevaksi saamisoikeudeksi.
20 Ks. Mikkola 2018, s. 3–4. Perusteettoman edun palautuksen edellytysten täyttymättä jäämisestä avio- puolisoiden varallisuussuhteiden näkökulmasta, ks. Lohi 2016, s. 368.
2.2 Yleistä perusteettoman edun palautuksesta
Suomen oikeusjärjestys ei sisällä yleistä edunpalautusnormistoa. Tämän voidaan katsoa johtu- van erityisesti siitä syystä, että perusteettoman edun palautusta koskevan opin alle sijoitettavat ilmiöt ovat niin moninaisia, että ilmiön kahlitseminen yleislain kirjaimeen on käytännössä mah- dotonta – tai ei ainakaan toimiva ratkaisu.21 Perusteettoman edun palautukseen liittyvissä tilan- teissa operoidaankin monissa tapauksissa kirjoittamattomien sääntöjen avulla.22 Perusteetto- man edun palautus instituutiona on kuitenkin tarpeellinen täydennys niissä katvealueissa, joissa perusteettoman varallisuustoimen oikaiseminen ei käy päinsä esimerkiksi vahingonkorvausoi- keuden tai sopimuskonstruktion avulla.23
Yleisellä tasolla perusteettoman edun palautuksessa on kyse sellaisten varallisuudensiirtojen oi- kaisemisesta, joilta ainakin osittain puuttuu pätevä oikeudellinen peruste.24 Oikeuskirjallisuu- dessa perusteettoman edun palautuksen tyyppitilanteina esitetään usein aiheettomat maksu- suoritukset, kuten esimerkiksi näppäilyvirheestä johtunut väärälle tilille mennyt tai vääränsuurui- nen maksu.25 Edunpalautustilanteet on jaoteltavissa kahteen luokkaan sen mukaan, onko perus- teettoman varallisuuden siirtymisen taustalla edunmenettäjän itse tekemä perusteeton suoritus (suorituskondiktio), vai onko kyse tilanteesta, jossa varallisuutta on siirtynyt edunsaajan itsensä tai jonkun ulkopuolisen menettelyn tuloksena (loukkauskondiktio).26
21 Ks. Norros 2018, s. 93–94.
22 Ks. Aurejärvi – Hemmo 2007, s. 154: Oikeusjärjestykseen sisältyvät perusteettoman edun palautukseen tähtäävät erityisnormit, oikeuskäytäntö sekä oikeuskirjallisuus ovat osaltaan luomassa sisältöä yleisem- mälle perusteettoman edun palautusta koskevalle opille; Norros 2018, s. 94: ”– – joidenkin lakisääteisten edunpalautusnormien on katsottava kuvastavan yleisempiä suuntaviivoja ja ulottavan vaikutuksensa myös muodollisen soveltamisalansa ulkopuolelle.”.
23 Ks. Aurejärvi – Hemmo 2007, s. 151–152; Karhu 2007, s. 173; Norros 2018, s. 92–94.
24 Aurejärvi – Hemmo 2007, s. 151.
25 Aurejärvi – Hemmo 2007, s. 151; Saarnilehto ym. 2012, s. 699; Norros 2018, s. 92–93.
26 Hakulinen 1931, s. 34–35; Aurejärvi – Hemmo 2007, s. 158.
Perusteettoman edun palautus on oikeuskirjallisuudessa vakiintuneesti jaettu kolmen peruskri- teerin varaan: 1) edun saaminen, 2) edun perusteettomuus sekä 3) hyötyminen toisen kustan- nuksella.27 Mainittujen edellytysten täyttymistä voidaan pitää perusteettoman edun palautuksen välttämättöminä edellytyksinä, mutta edellytysten täyttymisestä huolimatta palautus voi erityi- sistä syistä estyä.28 Koska edunpalautusjärjestelmän tavoitteena on estää kaikki vailla pätevää oikeusperusteetta tapahtuvat varallisuudensiirrot, edunpalautusjärjestelmän yleisten sovelta- misedellytysten tulee olla väljät.29
2.3 Avoliittolain hyvityksestä
Avopuolisolla on oikeus hyvitykseen, jos hän on yhteistalouden hyväksi antamallaan panoksella auttanut toista avopuolisoa kartuttamaan tai säilyttämään tämän omaisuutta siten, että yhteista- louden purkaminen yksinomaan omistussuhteiden perusteella johtaisi perusteettoman edun saamiseen toisen kustannuksella (avoliitolain 8.1 §). Yhteistalouteen panostaminen sinällään ei riitä oikeuttamaan hyvitykseen, vaan panoksen tulee olla sen kaltainen, että se johtaisi perus- teettoman edun saamiseen toisen kustannuksella omaisuutta eroteltaessa ilman hyvitystä.30 Sääntelyn taustalla on ajatus siitä, että avopuolisot työskentelisivät kykyjensä mukaan yhteisen talouden hyväksi, ja hyvityksellä tasattaisiin panosten mahdollista epäsuhtaisuutta, jos toinen avopuoliso on työskennellyt yhteisen talouden eteen enemmän, ja toiselle avopuolisolle muo- dostuu tämän kautta perusteetonta etua.31
27 Aurejärvi – Hemmo 2007, s. 161; Saarnilehto ym. 2012, s. 699; Norros 2018, s. 118.
28 Aurejärvi – Hemmo 2007, s. 161; palautusvastuuseen liittyvistä erityistilanteista ja tulkintakysymyksistä, Aurejärvi – Hemmo 2007, s. 171–199.
29 Aurejärvi – Hemmo 2007, s. 161. Vrt. Aurejärvi – Hemmo 2007, s. 155; yhtenäisen ja soveltamisalaltaan väljän oppirakenteen sijasta toinen vaihtoehto suhtautua oikeudettomiin varallisuudensiirtoihin olisi jättää tapaukset ratkaistaviksi tapauskohtaisella harkinnalla. Suomen oikeusjärjestelmässä on kuitenkin päädytty ensiksi mainittuun ratkaisuun – ratkaisujen johdonmukaisuus ja ennalta-arvattavuus puoltaa yhtenäisen oppirakenteen soveltamista.
30 HE 37/2010 vp, s. 22.
31 HE 37/2010 vp, s. 14–15.
Avoliiton purkautumisen johdosta toimitettavassa omaisuuden erottelussa noudatettavana pääperiaatteena on omaisuuden täydellinen erillisyys avopuolisoiden välillä; omaisuuden erottelussa kumpikin avopuoliso pitää oman omaisuutensa (avoliittolain 5 §). Avopuolison omaisuus käsittää ennen avoliittoa ja sen aikana hankitun omaisuuden.32
Omaisuuden täydellisestä erillisyydestä johtuen, sekä avioliitolle tyypillisen avio-oikeuden ja elatusvelvollisuuden puuttuessa, avoliittolain hyvityksen tarkoituksena ei ole omistus- tai va- rallisuussuhteiden tasaaminen samalla tavalla kuin esimerkiksi osituksessa.33 Kuitenkin myös avioliitoissakin, jos aviopuolisoiden välillä avio-oikeus on poissuljettu avioehtosopimuksin, osi- tuksen sijasta toimitetaan omaisuuden erottelu (AL 85.2 §). Tällöin ollaankin avoliiton varalli- suussuhteiden selvittämistä ja purkamista muistuttavassa tilanteessa: molemmat ottavat omansa. Hyvitykseen ei liity myöskään moraaliin nojaavaa punnintaa tai harkintaa.34
Oikeus hyvitykseen voi perustua ainoastaan sellaisesta panokseen, jonka avopuoliso on itse an- tanut yhteistalouden hyväksi. Eli panostuksen on täytynyt tapahtua avopuolisoiden välillä, ja tämä on puolestaan johtanut toisen avopuolison omaisuuden karttumiseen tai säilymiseen. Toi- sin sanoen niin sanotut välilliset panokset eivät muodosta oikeutta hyvitykseen.35
Asiaa arvioitiin ratkaisussa KKO 2018:5. Ratkaisussa oli kyse siitä, voitiinko avopuolison, B:n, isän vastikkeetta suorittamia rakennustöitä avopuolisoiden yhteistä omakotitaloa rakennetta- essa avopuolisoiden puoliksi omistamalleen kiinteistölle huomioida vaadittaessa hyvitystä toi-
32 HE 37/2010 vp, s. 21; ks. myös Kangas 2018, s. 298–299.
33 Ks. Kangas 2018, s. 303: esimerkiksi avopuolisoiden keskinäinen varallisuusasema ei vaikuta hyvityksen määräämiseen; Kangas 2019, s. 442. Avoliittoihin ei liity avioliitoille ominaista avio-oikeusjärjestelmää, jossa osituksen toimittamisen kautta enemmän avio-oikeuden alaista omaisuutta omistanut puoliso jou- tuu suorittamaan tasinkoa varallisuudentasauksena vähemmän omistaneelle puolisolle; Mikkola 2012, s.
13: Mikkola korostaa hyvin sitä, että avioliittolain puolittamisperiaate ei voi tulla avoliittoon sovellettavaksi naamioimalla se hyvityksen ”kaapuun”. Ks. myös Mikkola 2018, s. 2.
34 Kangas 2018, s. 303; Kangas 2019, s. 442: hyvitysjärjestelmään ei ole esimerkiksi rakennettu samanlaista kohtuuttoman lopputuloksen tai perusteettoman edun saamisen ehkäisemiseen tähtäävää sovittelua kuin osituksessa.
35 Tulkinta on johdettavissa avoliittolain 8.1 §:n sanamuodosta; ks. Mikkola 2021, s. 20; ks. myös Kangas 2018, s. 301; Kangas 2019, s. 441.
selta avopuolisolta, A:lta. Arvioidessaan sitä, voitiinko B:n isän suorittamaa rakennustyötä pi- tää yhteistalouden hyväksi annettuna panoksena, ja siten hyvityksen alaan kuuluvaksi, KKO rakensi tarkastelun seuraavasti: jos B:n isän katsottiin tehneen rakennustyötä yksin B:n hy- väksi, voitaisiin katsoa, että B ikään kuin välittää isänsä työpanoksen yhteistalouteen. Toi- saalta, jos tapauksessa B:n isän katsottaisiin tehneen rakennustyötä molempien, A:n ja B:n, hyväksi, kyseessä ei ole avoliittolain 8.1 §:n tarkoittamalla tavalla yhteistalouden hyväksi an- nettu panos, eikä toisen suorittamaa rakennustyötä voida näin ollen huomioida hyvitystä määrättäessä.36
Yhteistalouden hyväksi annetuksi panokseksi katsotaan: 1) työ yhteisen talouden tai toisen avo- puolison omistaman omaisuuden hyväksi, 2) varojen käyttö yhteiseen talouteen, 3) varojen sijoi- tus toisen avopuolison omistamaan omaisuuteen tai 4) muu näihin verrattava toiminta. Panos voi olla avopuolison tekemän työn muodossa kuin taloudellisena sijoituksen muodossa oleva pa- nostus yhteiseen tai toisen avopuolison omaisuuteen. Omaan omaisuuteen sijoitettu työ tai va- rallisuus ei kuitenkaan lukeudu yhteisen talouden hyväksi annetuksi panokseksi.37
Oikeutta hyvitykseen ei ole, jos yhteistalouden hyväksi annetusta panoksesta koitunut perustee- ton etu on olosuhteet huomioon ottaen vähäinen (avoliittolain 8.3 §). Tämän niin sanotun vähäi- syyskriteerin tarkoituksena on välttää vähäisimpien kiistojen ohjautumista tuomioistuimiin tai pesänjakajan ratkaistavaksi. Perusteettoman edun vähäisyyttä arvioitaessa huomioon otetaan kummankin avopuolison taloudellinen kokonaistilanne.38
36 KKO 2018:5: ks. erityisesti kohta 7. Ratkaisuun liittyviä kommentteja, Mikkola 2018, s. 6–7; Mikkola 2021, s. 19–21.
37 HE 37/2010 vp, s. 23. Samalla sivulla luetellaan myös esimerkkejä hyvitykseen oikeuttavista panoksista;
tällaisena panoksena voi olla esimerkiksi taloustyö kotona toisen avopuolison kartuttaessa omaisuutta työelämässä, tai merkittävä rakennus- ja korjaustyö tai varojen sijoittaminen toisen omistamaan raken- nukseen tai muuhun omaisuuteen tai pitkäaikainen hoivatyö kotona toisen avopuolison hyväksi.
38 HE 37/2010 vp, s. 23; vähäisyyskriteeri ks. Kangas 2018, s. 303.
Hyvityksestä on mahdollista sopia (avoliittolain 9.1 §) avopuolisoiden tai kuolleen avopuolison perillisten kesken.39 Jos avopuolisot eivät pääse hyvityksestä sopimukseen, hyvitysvaatimus voi- daan tehdä omaisuuden erottelua varten määrätylle pesänjakajalle. Jollei pesänjakajan määrää- mistä ole haettu, hyvitysvaatimus voidaan saattaa kanteella käräjäoikeuden ratkaistavaksi (avolii- tolain 9.1 §). Jos avopuolisot ovat vaatineet omaisuuden erottelua tai erottelu on jo toimitettu, oikeus hyvitykseen raukeaa, jos hyvitystä ei ole vaadittu omaisuuden erottelussa eikä sitä koske- vaa kannetta ole nostettu kuuden kuukauden kuluessa omaisuuden erottelusta (avoliittolain 9.2
§). Jos omaisuuden erottelua ei ole toimitettu, oikeus hyvitykseen raukeaa kuitenkin, jollei sitä koskevaa kannetta ole nostettu tai pesänjakajan määräämistä ole haettu kolmen vuoden kulu- essa avopuolison kuolemasta tai siitä, kun avopuolisot muuttivat pysyvästi erilleen (avoliittolain 9.3 §).
Avoliittolain 9.3 §:ssä tarkoitetusta hetkestä, josta hyvitysoikeuden raukeaminen lasketaan, voidaan käyttää ilmaisua erotteluperusteen ilmenemishetki – eli hyvitystä on vaadittava erilliskanteella tai pesänjakajan määräämistä on haettava kolmen vuoden kuluessa erottelu- perusteesta, eli avopuolison kuolemasta tai kun avopuolisot pysyvästi muuttivat erilleen. Itse omaisuuden erottelua koskevalle vaatimukselle ei ole säädetty määräaikaa.40 Avoliittolain 9.3
§ rajaa kuitenkin itse hyvityksen vaatimisen kolmen vuoden määräajan sisälle.41
39 Avopuolisot eivät voi kuitenkaan keskinäisin hyvitystä koskevin sopimuksin loukata kolmannen oikeutta;
avopuolisoiden sopimusvapautta rajaa avoliittolain 11.1 §:ssä tarkoitettu takaisinsaantiuhka, jos ylisuurella hyvityksellä – tai omaisuuden erottelussa – loukataan velkojien oikeutta. Tällainen tilanne on käsillä, jos velallispuoliso on luovuttanut enemmän omaisuutta kuin mihin hän olisi ollut velvollinen; HE 37/2010 vp, s. 24.
40 Ks. esim. Kangas 2018, s. 297.
41 HE 37/2010 vp, s. 24: raukeamisaika vastaa velan vanhentumisesta annetun lain (738/2003) kolmen vuo- den yleistä vanhentumisaikaa; samaa kolmen vuoden vanhentumisaikaa sovelletaan pääsääntöisesti myös perusteettoman edun palautukseen (velan vanhentumisesta annetun lain 7.1 §:n 4 kohta).
2.4 Avoliittolain hyvitys perusteettoman edun palautusta koskevan opin valossa
2.4.1 Lähtökohdat
Avoliittolain 8 §:ää voidaan pitää lakisääteisenä edunpalautusnormina. Kuten edellä todettiin, Suomen oikeusjärjestys ei tunne yleistä edunpalautusnormistoa, vaan edunpalautustilanteissa operoidaan yleisesti lakiin kirjaamattomien sääntöjen nojalla – edellyttäen, että tilanteeseen so- veltuvaa edunpalautusta koskevaa erityisnormia ei ole.42 Avoliitolain 8 §:ää voidaan pitää eri- tyisnormina suhteessa yleisiin edunpalautusta koskeviin periaatteisiin. Tällaisessa tilanteessa eri- tyisnormi syrjäyttää yleisnormin (lex specialis derogat lex generali), eli avoliittolain soveltamis- alaan kuuluviin avoliittoihin ja niissä ilmaantuviin perusteettoman edun palautusta koskeviin kiis- toihin, eli toisin sanoen hyvityskiistoihin, sovelletaan avoliittoa erityislakina yleisten edunpalau- tusoikeudellisten sääntöjen sijasta.43 Avoliittolaki kuitenkin vaikenee tutkielman kannalta oleelli- sesta näkökulmasta, eli hyvityksen sovittelusta. Asiaa koskevaa erityisnormia ei siis ole.
Seuraavaksi lähdetään tarkastelemaan sitä, miten hyvitys näyttäytyy perusteettoman edun pa- lautukselle asetetun kolmen peruskriteerin valossa. Tarkastelussa luodaan yleiskuva kustakin pe- ruskriteeristä, ja näitä verrataan avoliittolain hyvitykseen perusteettoman edun palautukseen liit- tyvänä erityisnormina.
2.4.2 Edun saaminen
Perusteettoman edun palautukselle asetettu ensimmäinen kriteeri on edun saaminen. Edun kä- site on laaja: periaatteessa minkälainen tahansa hyötyminen voi olla edunpalautuksen kohteena.
Etu voi olla suora uuden varallisuusarvon saaminen tai se voi ilmetä myös velkojen tai rasitusten
42 Ks. Norros 2018, s. 97; ks. myös Aurejärvi – Hemmo 2007, s. 209.
43 Normiristiriidasta yleisesti ks. Hirvonen 2011, s. 40–41. Tässä yhteydessä voidaan toki muistuttaa, että hyvityksestä voidaan myös sopia avopuolisoiden kesken (avoliittolain 9.1 §). Tällöin menetellään täysin avopuolisoille suodun sopimusvapauden raameissa. Rajat sopimusvapaudelle asettaa kuitenkin avoliitto- lain 11.1 §; ks. myös Norros 2018, s. 97.
kaventumisena.44 Pelkkä toisen kärsimän taloudellisen menetyksen toteaminen sellaisenaan ei kuitenkaan riitä edunpalautusvastuun muodostumiselle, vaan jonkun on hyödyttävä tästä toisen menetyksestä.45 Edun saajasta voidaan yksinkertaisesti käyttää käsitettä edunsaaja.46
Edun saaminen voidaan hahmottaa avoliittolain 8.1 §:stä seuraavasti: etu tai hyötyminen ilme- nee toisen avopuolison omaisuuden karttumisena tai säilymisenä. Eli, jotta avopuolisoiden välisessä suhteessa voidaan hahmottaa edun saaminen, avoliittolain 8.1 §:n sanamuodon mu- kaan edellytetään sitä, että toisen avopuolison varallisuus on kasvanut tai pysynyt vähintäänkin samana, ja edunsaajana on nimenomaan toinen avopuoliso.
Ratkaisussa KKO 2020:65 kuitenkin vahvistettiin se, että hyvitys on mahdollinen silloinkin, kun avopuolisolle erottelussa tulevan omaisuuden arvo alittaa hyvityksen määrän tai omaisuutta ei ole lainkaan.47 Kuten kappaleen alussa mainittiin, perusteeton etu voi ilmetä myös esimerkiksi velkojen tai rasitusten kaventumisena. Kun hyvityksen taustallahan on perusteettoman edun pa- lautusta koskeva oppi, olisi luonnollista, että hyvityksen tulkinta on linjassa perusteettoman edun palautuksessa noudatettavan edun saamisen tulkinnan kanssa.48 Koska säännöksessä pu- hutaan yleisellä tasolla perusteettoman edun saamisesta toisen kustannuksella omaisuutta eroteltaessa, perusteettoman edun ilmenemisen hyvityksessä ja avopuolisoiden välillä voisi muotoilla tarkemmin seuraavasti: toisen avopuolison kontribuution, eli yhteistalouteen panosta- misen seurauksena toisen avopuolison omaisuus karttuu tai säilyy, eli perusteeton etu ilmenee avopuolison omaisuuden lisääntymisenä tai säilymisenä, tai sitten se voi ilmetä muunlaisena
44 Aurejärvi – Hemmo 2007, s. 163–164; Norros 2018, s. 120.
45 Ks. Aurejärvi – Hemmo 2007, s. 161–162.
46 Edunsaajan käsitettä käytetään ainakin teoksessa Norros 2018, ks. s. 139, 143, 145 ja 147–148; vrt. Aure- järvi – Hemmo 2007, jossa käytetään käsitettä ”hyödynsaaja”.
47 Ks. KKO 2020:65, kohta 32; ks. myös Mikkola 2021, s. 18; vrt. Kangas 2018, s. 302–303; Kangas 2019, s.
440.
48 Ks. KKO 2020:65, kohdat 27, 29, 31 ja 32; perusteettoman edun palautusta koskevan opin ja hyvityksen yhtenäisen tulkinnan osalta huomiota voidaan kiinnittää erityisesti kohdassa 29 lausuttuun: ”– – yhteista- louteen panostaneen osapuolen mahdollisuus saada korvausta yhtäältä avoliittolain hyvityssäännöksen ja toisaalta perusteettoman edun palautusta koskevan yleisen siviilioikeudellisen periaatteen nojalla pitäisi olla mahdollisimman yhtenäistä”; ks esim. Norros 2018, s. 122–123; ks. myös Mikkola 2021, s. 18; vrt. Kan- gas 2019, s. 440.
etuna, esimerkiksi velvoitteiden vähentymisenä.49 Edun käsitettä hyvityksessä on siten mahdol- lista tulkita laajasti.
Hyvityksessä edun käsitteen voidaan katsoa olevan abstraktisempaa kuin esimerkiksi virhe- maksutilanteissa tai muissa vastaavissa tilanteissa, joissa on todettavissa selkeä etu ja sitä vas- taava tappio. Esimerkiksi virhemaksutilanteissa palautusvastuu kohdistuu koko virheellisen maksun summaan; maksulta puuttuu pätevä oikeusperuste, ja se on palautettava kokonaisuu- dessaan. Sen sijaan hyvityksen määrääminen ei edellytä tarkkoja rahasummia, vaan sen mää- rääminen perustuu kokonaisharkintaan. Myös hyvityksen tarkoittama etu voi edellä mainitun mukaisesti ilmetä usealla eri tavalla: omaisuuden karttumisena, sen säilymisenä taikka muu- toin esimerkiksi velkataakan pienentymisenä. On toki olemassa tilanteita, joissa hyvitys on mahdollista osoittaa melko tarkkanakin rahamääränä, kuten esimerkiksi avopuolison suora rahapanos toisen puolison omistamaan omaisuuteen, jolloin esimerkiksi omaisuuden arvon- nousu, joka johtuu toisen puolison panostuksesta, on tällöin hyvityksen perusteena.50 Erotet- tava on kuitenkin sellainen omaisuuden arvonnousu, joka ei johdu toisen avopuolison panos- tuksesta, kuten yleinen markkinahintojen nousu.
Hyötymistä ei kuitenkaan katsota tapahtuneen, jos panokset yhteistalouden hyväksi ovat omai- suutta eroteltaessa tasapainossa, eli molemmat avopuolisot ovat ottaneet osaa yhteistalouteen tasapuolisesti ja saaneet yhtäläisesti etua. Edellytykset perusteettoman edun palautukselle eivät tällöin täyty, eli hyvitystä ei voida vaatia.51 Myös vaikka etu voitaisiinkin havaita, se voi jäädä edunpalautusvastuun ulkopuolelle hyvitykselle asetetun vähäisyyskriteerin vuoksi (avoliittolain 8.3 §).
Yhtenä käsitteellisenä voidaan vielä lopuksi kiinnittää huomiota siihen, että puhuttaessa edun kohteesta, avoliittolain 8.1 §:ssä mainitaan panoksen antaminen yhteistalouden hyväksi. Tämä
49 Ks. Mikkola 2021, s. 18; ks. myös Kangas 2018, s. 302.
50 Ks. Kangas 2018, s. 303.
51 Ks. HE 37/2010 vp, s. 22; ks. myös Mahkonen 1984, s. 71; Kangas 2018, s. 304.
olisi tulkittavissa siten, että edunsaajana olisikin ensisijaisesti avopuolisoiden yhteistalous. Toi- nen avopuoliso tulisi edunsaajaksi vasta yhteistaloutta purettaessa, kun toisen avopuolison yh- teistalouden hyväksi antama panos ”nettoutuu” perusteettomana etuna toiselle. Tämä käsitteel- linen huomio osaltaan havainnollistaa sitä problematiikkaa, joka liittyy seuraavaksi käsiteltävään kriteeriin, eli edun perusteettomuuteen.
2.4.3 Edun perusteettomuus
Etua voidaan pitää perusteettomana, jos sen taustalla vaikuttaneella suorituksella tavoiteltu oi- keudellinen tarkoitus ei ole toteutunut. Edun perusteettomuuden arvioimiseksi on kysyttävä, onko suoritus perustunut pätevään oikeusperusteeseen, eli niin sanottuun kausaan. Kausalla voidaan tarkoittaa halua tehdä määrätty suoritus jonkin tietyn tarkoituksen toteuttamiseksi, esi- merkiksi velan maksaminen velvoitteesta vapautumiseksi.52 Mikäli suoritus tapahtuu ilman päte- vää kausaa, esimerkiksi maksu suoritetaan väärälle henkilölle, sillä aikaansaatu etu voidaan edunsaajan näkökulmasta katsoa perusteettomaksi.53
Edun perusteettomuuden arvioimista avoliittokontekstissa on pidetty vaikeana ainakin käsitteel- lisellä tasolla.54 Oikeuskirjallisuudessa on esimerkiksi katsottu, että saatu etu ei ole sen suoritta- mishetkellä ollut perusteeton, mutta on muodostunut perusteettomaksi myöhempien olosuhde- muutosten, eli lähinnä parisuhteen päättymisen, johdosta.55 On myös katsottu perusteettoman edun palautuksen kriteerien täyttymisen jäävän epäselväksi myös siinä tilanteessa, että suorituk- sen tehnyt puoliso on saattanut itsekin hyötyä suorituksestaan.56 Arviointi saattaa kuitenkin muodostua toisenlaiseksi, jos esimerkiksi pian suorituksen jälkeen sen kausan, jonka nojalla suo- ritus tehtiin, katsotaan raukeavan.57
52 Kausasta, Kaisto – Lohi 2013, s. 72 ja 119–120: Kausalla viitataan siihen syyhyn, jonka vuoksi tiettyyn oi- keustoimeen ryhdytään.
53 Aurejärvi – Hemmo 2007, s. 163; Norros 2018, s. 124; kausasta, Hakulinen 1931, s. 41–42.
54 Ks. esim. Norros 2018, s. 131–133; Mikkola 2018, s. 3–4; Saarenpää 2005, s. 12.
55 Ks. Mikkola 2018, s. 3–4; Norros 2018, s. 132; Vrt. Saarenpää 2005, s. 12.
56 Saarenpää 2005, s. 12; Lohi 2016, s. 368.
57 Ks. Lohi 2016, s. 368. Pienenä huomiona esitettäköön se, että Lohen näkemykset pohjautuvat tässä yh- teydessä avioliittokontekstiin ja aviopuolisoiden välisiin velkasuhteisiin. Huomioitava on tosin myös se,
Miten kausa voitaisiin ilmaista avoliittolain hyvityksen näkökulmasta? Avoliittolain 8.1 §:stä joh- dettuna, kausana voitaisiin pitää halua toimia yhteistalouden hyväksi. Toisin ilmaistuna kau- sana olisi se, että avopuolisot panostavat yhteisen talouden hyväksi siten, että panostaminen koituu lähtökohtaisesti molempien avopuolisoiden hyödyksi.58 Näin ollen avopuolisoiden avoliit- tolain 8.2 §:ssä esitetyt panostukset oletusarvoisesti koituisivat yhteistalouden hyväksi – ellei ta- pauskohtaisesti ole kyse toisenlaisesta kausasta, esimerkiksi omaisuuden lahjoittamisesta toi- selle avopuolisolle. Tämän taustaoletuksen johdosta tullaan siihen käsitteelliseen problematiik- kaan, johon edellä viitattiin: jos kausana on yhteistalouden hyväksi toiminen ja presumptio siitä, että tietyt kontribuutiot tapahtuvat yhteisen talouden hyväksi, ei tästä koituvaa etua voida pitää perusteettomana, vaan suoritukset täyttävät sille tarkoitetun tarkoitusperän.59 Kysymys kuuluu- kin: miten edun perusteettomuus voidaan tässä yhteydessä hahmottaa?
Ensinnäkin avoliittolaki tulee sovellettavaksi avopuolisoiden yhteiselämän purkamiseen ja omai- suuden erotteluun vasta avoliiton päättyessä (avoliittolain 1 §). Tällöin voidaan katsoa, että se alkuperäinen kausa, yhteistalouteen panostaminen, joka toimi alun perin avoliiton aikana teh- tyjen toimien oikeusperusteena, raukeaa avoliiton purkautumisen johdosta.60 Varsinainen perus- teeton etu ei muodostu hyvityksen perusteena olevien panostusten tekemisen hetkellä, vaan pe- rusteeton etu niin sanotusti nettoutuu vasta yhteiselämän purkautuessa ja omaisuuden erotte- lussa.
että aviopuolisoidenkin välillä voi muodostua velkasuhde yhtä lailla kuin naimattomilla, toisilleen vierailla- kin henkilöillä. Näin ollen esitetyt näkökohdat eivät ole eksklusiivisia avioliitoille, vaan niitä voidaan pitää yleisempinä periaatteina, jolloin niitä on mahdollista peilata myös avoliittoihin.
58 Ks. HE 37/2010 vp, s. 14: ”Toimivassa yhteistalouteen perustuvassa parisuhteessa molemmat avopuoli- sot työskentelevät tasaveroisesti yhteisen talouden hyväksi kykyjensä mukaan.”. Yhteistalouden hyväksi toimimista voitaisiin lähtökohtaisesti pitää jokaiselle – ainakin toimivalle – avoliitolle ominaisena ja oletus- arvoisena maksiimina. Ks. myös Mahkonen 1984, s. 69.
59 Ks. Norros 2018, s. 132–133.
60 Ks. Mikkola 2018, s. 4.
Tässä yhteydessä voidaan viitata myös yleisellä tasolla velkasuhteisiin ja niihin liittyviin peri- aatteisiin. Avopuolisoillahan voi olla keskinäisissä suhteissaan velkaa aivan siinä missä muilla- kin – ovathan avopuolisot oikeusjärjestyksen silmissä toisilleen vieraita. Toisilleen läheisten henkilöiden välisissä velkasuhteissa voidaan kuitenkin pitää jokseenkin tavanomaisena esi- merkiksi sitä, ettei kiinteistä maksuajoista sovita ennalta.61 Myös avoliittoon perustuvassa yh- teiselämässä on tavanomaista, että avopuolisot ovat tarkoittaneet, ettei heidän keskinäisiä taloudellisia velvoitteitaan selvitettäisi yhteiselämän jatkuessa, vaan velvoitteiden erääntymi- nen heidän välillään jäisi riippumaan myöhemmistä tapahtumista.62 Vaikka avopuolisoiden välillä olisi avoliiton kestäessä objektiivisesti tarkasteltuna velkasuhdetta muistuttava oikeus- suhde, voidaan kuitenkin tavanomaista herkemmin päätyä tulkitsemaan tilannetta siten, ettei avopuolison tarkoituksena ole periä velkaa takaisin – ainakaan yhteiselämän kestäessä.63 Täl- löin esimerkiksi varallisuuden sijoittamisen toisen avopuolison omistamaan omaisuuteen ei avoliittokontekstissa voida katsoa muodostavan tavanomaista velkasuhdetta, vaan tällaisen velkasuhteeksi katsottavan oikeussuhteen kehittyminen jää riippumaan myöhemmistä tapah- tumista. Tällaista oikeussuhdetta voitaisiin toki pitää tavanomaisena velkasuhteenakin, mutta velaksiannon toteennäyttämistä yhteiselämän päätyttyä voidaan pitää perusteettoman edun palautusta (hyvitysvaadetta) vaikeampana.64 Kokoavasti voidaan kuitenkin todeta se, että täl- laisen avopuolisoiden velkasuhdetta muistuttavan oikeussuhteen kausan voidaan tulkita no- jaavan yhteiselämään ja erityisesti sen jatkumiseen. Tätä samaa tulkintaa voidaan soveltaa avopuolisoiden yhteistalouden hyväksi tekemiin panostuksiin avoliiton kestäessä.
61 Ks. HE 187/2002 vp, s. 53.
62 Ks. KKO 2010:66, kohta 7. Ks. myös KKO 1988:27 sekä KKO1988:28; toisen avopuolison omaisuuden hy- väksi tehdystä työstä tai toisen avopuolison omaisuuteen pannuista kustannuksista saadun vastikkeen voi- daan katsoa olevan epätyypillinen verrattuna tavanomaisiin velkasuhteisiin. Vastikkeen voidaan katsoa olevan tällaisissa tapauksissa esimerkiksi yhteiselon viettäminen, eli tehty työ tai omaisuuden sijoittami- nen tehdään yhteistaloutta silmällä pitäen. Kun yhteiselämä päättyy avoliiton purkautumiseen, toisen omaisuuden hyväksi tehty työ tai sen hyväksi pannut kustannukset jäävät katteettomiksi, eli niiden alkupe- räinen kausa raukeaa. Tällöin tehty työ tai omaisuuteen pannut kustannukset realisoituvat yhteiselämän purkautuessa perusteettoman edun palautusta koskevaksi saamisoikeudeksi; Mikkola 2018, s. 4 ks. myös KKO 1993:168, jossa todettiin vastikkeesta seuraavaa: ”A:n asumista kodissaan ei voida pitää riittävänä vastikkeena hänen toimistaan B:n omaisuuden kartuttamiseksi eikä ole pääteltävissä, että hän olisi tarkoit- tanut kartuttaa tämän omaisuutta siinä tapauksessa, että avoliitto päättyy välirikkoon”; ks. myös Lohi 2016, s. 369.
63 Ks. Lohi 2016, s. 368.
64 Ks. Mahkonen 1984, s. 72; tilanne on toinen silloin, jos velaksiannosta on sovittu nimenomaisesti, ja etenkin, jos on olemassa kirjallinen sitoumus.
2.4.4 Hyötyminen toisen kustannuksella
Perusteettoman edun palautuksen kolmantena peruskriteerinä on se, että edunsaajan saama etu ja edun menettäjän tappio ovat syy-yhteydessä keskenään. Edun ja tappion oltava riittä- vässä kausaaliyhteydessä toisiinsa siten, että kyse on riittävän yhtenäisestä varallisuudensiir- rosta.65 Syy-yhteys ei edun ja tappion välillä välttämättä katkea, vaikka edun ja sitä vastaavan tappion katsotaan syntyvän eri ajankohtina, eikä sekään, että etu ja tappio syntyvät eri muo- doissa.66
Avoliittolain 8.1 §:n näkökulmasta syy-yhteys voidaan hahmottaa siten, että ilman toisen avo- puolison yhteistalouden hyväksi antamaa panosta, toinen avopuoliso ei olisi onnistunut kar- tuttamaan tai säilyttämään omaisuuttaan, eli nimenomaan toisen avopuolison panostus on mahdollistanut omaisuuden karttumisen tai säilyttämisen.67
Syy-yhteyden hahmottamiseksi vahingonkorvausoikeudessa voidaan soveltaa niin sanottua oppia välttämättömästä syystä (conditio sine qua non). Vahingonkorvausoikeudellinen syy- yhteys selvitetään yksinkertaisesti kysymällä, olisiko vahinko aiheutunut, jos vahingon syyksi epäiltyä tapahtumaa ei olisi sattunut – kielteinen vastaus merkitsisi tällöin sitä, että syy-yhtey- den tapahtuman ja vahingon välillä voidaan katsoa olevan olemassa.68 Hyvitykseen sovellet- tuna voitaisiin tällöin kysyä, olisiko toisen avopuolison omaisuus karttunut tai säilynyt ilman toisen avopuolison panostusta? Kuten voidaan ehkä havaita, kysymykseen kielteisen vastauk- sen antaminen jättäisi monta vaihtoehtoista skenaariota avoimeksi; avopuolisohan olisi saat- tanut rikastua esimerkiksi rahapelivoiton myötä tai saamalla perintöä. Oikeuskäytännössä on
65 Aurejärvi – Hemmo 2007, s. 169; Saarnilehto ym. 2012, s. 705; Norros 2018, s. 139.
66 Saarnilehto ym. 2012, s. 705; Norros 2018, s. 139.
67 Ks. HE 37/2010 vp, s. 22: ”Yhteistalouteen panostaminen sinällään ei riitä oikeuttamaan hyvitykseen, vaan panoksen tulee olla sen kaltainen, että se johtaisi perusteettoman edun saamiseen toisen kustannuk- sella omaisuutta eroteltaessa ilman hyvitystä”. Ks. myös Kangas 2018, s. 302: ”Panoksen antamisesta pitää olla myös laissa tarkoitettu seuraus.”.
68 Saarnilehto ym. 2012, s. 567; Hemmo 2018, s. 99.
kuitenkin katsottu, että syy-yhteyden vahvistamiseksi ja hyvityksen tuomitsemiseksi avopuoli- son on esitettävä riidaton tai selkeä näyttö kontribuutionsa ja toisen avopuolison edun saa- misen välillä.69 Tällöin voidaan tulkita, että syy-yhteyden toteaminen ei edellytä sitä, että syy ja seuraus olisivat todettavissa täydellä varmuudella. Näytöltä vaadittava taso riippuu myös varmasti pitkälti siitä, miten hyvitysasian ratkaiseva pesänjakaja tai tuomioistuin arvioi esitet- tyä näyttöä.
Perusteettoman edun palautuksen osalta todettiin se, ettei syy-yhteysvaatimus tappion ja edun saamisen välillä välttämättä katkea, vaikka tappion ja edun katsottaisiinkin syntyvän eri hetkinä.
Tätä voidaan pitää nimenomaan hyvitykselle ominaisena piirteenä, sillä avopuolison yhteistalou- den hyväksi tekemä panostus ja sen seuraus, eli toisen avopuolison omaisuuden karttuminen, säilyminen tai muu vastaava etuus niin sanotusti nettoutuu ja ilmenee vasta omaisuuden erotte- lussa. Hyvityksen yhteydessä ei ole kuitenkaan mielekästä puhua tappiosta, koska panostuksen tekevä avopuoliso ei sinänsä menetä varallisuutta, vaan se siirtyy vain muodollisesti toiseen va- rallisuuspiiriin yhteistalouden hyväksi. Tällöin panostuksen tehnyt avopuoliso voi mahdollisesti itsekin hyötyä tekemästään panoksesta. Terminologisesti hyvityksessä on mielekkäämpää puhua tappion sijaan esimerkiksi hyvityksen perusteena olevasta seikasta, joka on avopuolison tekemä työ- tai varallisuuspanos. Joka tapauksessa syy-yhteys hyvityksessä täyttyy, vaikka hyvityksen pe- rusteena oleva seikka ja edun varsinainen realisoituminen tapahtuisivat eri hetkinä.
Vaihtoehtoisessa lähestymistavassa panostusta ei sellaisenaan voitaisi kutsua tappioksi tai menetykseksi perusteettoman edun palautuksen tarkoittamalla tavalla, koska panostus täyt- tää sille alun perin asetetun tarkoituksen, eli yhteiselämään panostamisen. Asia on mahdol- lista hahmottaa tällöin siten, että edun menettäjä – eli panostuksen tehnyt avopuoliso – taval- laan hyväksyy edun menettämisen panostamalla yhteistalouteen. Jos yhteiselämä kuitenkin päättyy, tällainen panostus ei täytä enää sille asetettua alkuperäistä tarkoitusta, ja toiselle avo-
69 Ks. Kangas 2018, s. 302; Mikkola 2021, s. 18.
puolisolle koituva etu realisoituisi yhteistaloutta purettaessa alkuperäisen kausan raukeami- sen myötä, perustaen panostuksen tehneelle avopuolisolle hyvityksen muodossa vahvistetta- van saamisoikeuden.70
2.5 Yhteenvetoa
Edellä käsiteltiin avoliittolain hyvitystä ja sen taustalla vaikuttavaa perusteettoman edun palau- tusta koskevaa oppia pääpiirteissään. Hyvityksellä ja perusteettoman edun palautusta koskevalla opilla on kiistatta yhteys; hyvitystä voidaan pitää edunpalautusta koskevana erityisnormina. Kui- tenkin niissä tilanteissa, joissa erityissääntely vaikenee, tulee kyseeseen yleissääntely – tässä ta- pauksessa perusteettoman opin palautusta koskevan opin yleiset periaatteet.
Perusteettoman opin palautusta koskeva oppi on kuitenkin erittäin laajaa, ja se käsittää useanlai- sia eri tyyppisiä varallisuudensiirtoja, joilta puuttuu pätevä oikeudellinen peruste. Jotta perus- teettoman edun palautusta koskevan oppiin luettava oikeuslähdeaineisto tulisi edes jokseenkin hallittavaksi kokonaisuudeksi, hyvitysjärjestelmää tulkittiin yleisten perusteettoman edun palau- tusta koskevien peruskriteerien valossa. Tulkinnan tarkoituksena oli asettaa hyvitys osaksi laa- jempaa kokonaisuutta.
Hyvityksestä voidaan perusteettoman edun palautusta koskevan opin valossa esittää seuraavan- laiset tiiviit luonnehdinnat peruskriteerien valossa: Etuna pidetään sitä, että toinen avopuoliso on onnistunut kartuttamaan tai säilyttämään omaisuuttaan. Tämä voi ilmetä esimerkiksi toisen avopuolison uutena varallisuutena tai muuna varallisuusaseman parantumisena, esimerkiksi vel- voitteiden kaventumisena. Edun perusteettomuus ilmenee puolestaan siinä, että panostuksen
70 Ks. esim. KKO 1993:168, jossa katsottiin, ettei olosuhteista ole pääteltävissä, että puoliso olisi tarkoitta- nut kartuttaa toisen avopuolison omaisuutta siinä tapauksessa, että avoliitto päättyy välirikkoon. Tämä ilmaisee välillisesti sen kausan, jonka vuoksi panostukseen on ryhdytty. Tällöin kausan rauetessa yhteis- elämän päättymiseen, tilannetta voidaan tulkita siten, että ilman avopuolisoiden muodostamaa yhteista- loutta, kyseessä olevaan panostukseen ei olisi lainkaan ryhdytty tai se olisi tehty ainakin olennaisesti toi- senlaisena; ks. myös Norros 2018, s. 126.
alkuperäisen tarkoituksen, yhteistalouteen panostamisen, voidaan katsoa raukeavan yhteista- louden purkautumisen myötä. Hyötyminen toisen kustannuksella eli syy-yhteys ilmenee siinä, että ilman toisen avopuolison panostusta yhteistalouteen, toinen avopuoliso ei olisi kyen- nyt kartuttamaan tai säilyttämään omaisuuttaan. Syy-yhteyttä ei hyvityksessä katkaise se, että etu ja menetys ilmenevät toisistaan mahdollisesti eri ajankohtina.
3 SOVITTELUSTA JA SEN KÄSITTEESTÄ
3.1.1 Hyvityksen määrittämiseen liittyvä kokonaisharkinta
Ensinnäkin itse hyvityksen määrittäminen perustuu kokonaisvaltaiseen harkintaan puolisoiden panoksista yhteistalouden hyväksi. Hyvityksen määrän ei tarvitse perustua esimerkiksi tarkkoihin euromääriin tai olemassa oleviin tositteisiin, vaan hyvitystä määrättäessä otetaan huomioon omaisuuden omistussuhteet, avoliiton aikainen panos yhteistalouteen, panoksen vaikutus omai- suuden säilymiseen ja karttumiseen sekä muut puolisoiden talouteen vaikuttavat seikat.71 Hyvi- tystä ei voida määrätä, jos avopuolisoiden panokset yhteistalouden hyväksi ovat tasapainossa.72 Hyvityksen taustalla vaikuttavan taustajärjestelmän, perusteettoman edun palautuksen, ”kyl- myys” ilmenee hyvityksen suuruuden määrittämisessä siten, että suuruuden määrittämisessä ei sellaisenaan huomioida kohtuusnäkökohtia tai tehdä moraalista kompensaatiota, eikä hyvityk- sellä tasata puolisoiden omaisuutta – hyvityksen tavoitteena on ainoastaan pyrkiä kompensoi- maan toisen kustannuksella tapahtunut perusteettoman edun muodostuminen.73 Hyvityksen määrääminen ei esty silloinkaan, vaikka hyvitysvaatimuksen kohteena oleva avopuoliso olisi köyhtynyt tai varaton, vaan määrättävä hyvitys voi olla esimerkiksi kokonaisuudessaan toisen
71 HE 37/2010 vp, s. 23; Kangas 2018, s. 305; Mikkola 2021, s. 12.
72 Ks. HE 37/2010 vp, s. 22; Vaasan HO 06.05.2014 364: Kun otettiin huomioon kantajan yksin tekemät työ- suoritukset, jotka olivat pääasiallisesti olleet luonteeltaan tavanomaisia kotitalouden remonttitöitä kohdis- tuen suurelta osin rakennuksen sisäpintoihin ja kalusteisiin, ja kantajan avopuolisolta avoliiton aikana (hel- mikuu 2010 - lokakuu 2011) saama taloudellinen hyöty, ei kantajalla ollut oikeutta saada erillistä taloudel- lista hyvitystä avopuolison hyväksi tekemistään töistä; ks. myös Kangas 2019, s. 442.
73 Ks. Kangas 2018, s. 303; Mikkola 2018, s. 2; Mikkola 2021, s. 13.
