I T ET E E S
SÄ
TA
PAHT UU
67
TIETEESSÄ TAPAHTUU 2/2005
Herbert Spencer ja August Weismann (2004):
Periytyvätkö hankitut ominaisuudet? Suom.
Panu Turunen. Ranvaik Kustannus, 142 s.
Tämä pieni kirjanen on turkulaisen Ranvaik kustantamon aloittaman Biologian historiaa -sar- jan toinen osa, joka sisältää englantilaisen fi - losofi n ja sosiologin Herbert Spencerin (1820–
1903) ja saksalaisen biologin August Weisman- nin (1834–1914) vuonna 1893 käymän väitte- lyn hankittujen ominaisuuksien periytymises- tä. Spencer oli lamarckismin kannattaja ja Weis- mann taas darvinismin huomattavimpia var- haisia puolestapuhujia.
Kirjaa lukiessa ei voi välttyä vaikutelmal- ta, että samat väittelyn aiheet toistuvat vuosi- kymmenestä toiseen. Yhä edelleen evoluutio- teoriaan kielteisesti suhtautuvat henkilöt käyt- tävät samoja argumentteja kuin Spencer ja vas- ta-argumentitkin ovat ainakin osittain samo- ja. Myös monien muiden evoluutioteoriaa kos- kevien meidänkin maassamme ajankohtaisten keskustelunaiheiden teemat ovat idullaan tässä vanhassa väittelyssä. Tämän vuoksi Spencerin ja Weismannin keskustelu on yhä ajankohtaista luettavaa ja se on sitä myös biologian ydinkysy- mysten oppihistorian kannalta.
*
Kuten tunnettua, Spencer oli yleisen kehitys- ajattelun ja -uskon perustajia 1800-luvun jäl- kimmäisellä puoliskolla. Hän ajatteli, että sa- mat säännöt, jotka luonnehtivat orgaanista evo- luutiota, pätevät kaikkialla tähtijärjestelmien kehityksestä yhteiskuntien kehitykseen. Tässä- kin kirjassa Spencerin ajatuksia leimaa kauttaal- taan usko kehitykseen, joka johtaa yhä parem- piin ja parempiin tuloksiin. Tällä kehityksellä hän katsoo olevan jonkin aiheuttajan, joka hä- nen mukaansa on hankittujen ominaisuuksien periytyminen.
Weismann taas tunnetaan ennen kaikkea sii- tä, että hän osoitti kokeellisesti, että hankitut ominaisuudet eivät periydy. Hän leikkasi hii- riltä hännän poikki sukupolvi toisensa jälkeen ja totesi, että hiiret kuitenkin aina vaan syntyi- vät hännällisinä. Ne, jotka Spencerin tavoin ha-
lusivat uskoa jatkuvaan progressiiviseen kehi- tykseen ja näkivät tämän vuoksi välttämättö- mäksi ajatella hankittujen ominaisuuksien pe- riytyvän, kritikoivat Weismannia mm. sillä pe- rusteella, että pelkästään yhdellä lajilla, siis hii- rellä, tehdyt kokeet eivät ole riittäviä. He eivät myöskään osanneet ajatella luonnonvalinnan olevan todella uutta luova voima, koska näki- vät sen vain haitallisia muunnoksia karsivana prosessina.
Nykyisin oppi hankittujen ominaisuuksien periytymisestä on monin tavoin osoitettu koko- naan vääräksi ja sellaisen mahdollisuus on teo- reettisesti todettu eliöille haitalliseksi.
*
Spencerin todistelu hankittujen ominaisuuksi- en periytymisen puolesta on kestämätöntä. Se on joko epäloogista ja tietämättömyyteen pe- rustuvaa, kuten hänen käsitellessään surkas- tumien kehitystä, tai epätotuuksiin nojaavaa, kuten hänen tarkastellessaan telegoniaa. (Te- legonia on uskomus, jonka mukaan aikaisem- min hedelmöittänyt uros voisi vaikuttaa toisen uroksen myöhemmin siittämiin jälkeläisiin).
Weismann osoittaa surkastumien voivan kehit- tyä säästäväisyysperiaatteen mukaan, ts. jos yk- silö ei jotain elintä tarvitse se voi surkastua sen vuoksi, että ne yksilöt, joissa tämä elin on aikai- sempaa pienempi, saavat enemmän jälkeläisiä kuin muut, koska ne säästävät näin energiaa.
Telegoniaan Weismann ei ole lainkaan taipuvai- nen uskomaan.
Spencer näkee yksioikoisesti luonnonvalin- nan toimivan vain kuolevuuden erojen kaut- ta kun taas Weismann on täysin selvillä siitä, että kyseessä ovat itse asiassa lisääntymisen erot. Tämä Spencerin väärinkäsitys elää vielä- kin syvään juurtuneena monissa ihmisissä, sil- lä nimenomaan Herbert Spencerin laajalevikki- set teokset vaikuttivat aikanaan siihen millai- nen käsitys ihmisille evoluutioteoriasta muo- dostui. Spencer oli taitava yleistäjä, hänen kir- jojaan käännettiin monille kielille, teos Kasvatus myös suomeksi 1877, ja ne levisivät jopa satojen tuhansien kappaleiden painosmäärinä.
Orgaanisen luonnon evoluution periaattei- den soveltaminen sellaisenaan myös yhteiskun-
Ajankohtaista biologian historiaa
Petter Portin
T I ET EE
S S
ÄTA
P H A U T U
68
TIETEESSÄ TAPAHTUU 2/2005
tien ja kulttuurien kehitykseen tekee Spenceris- tä syypään myös sosiaalidarvinismin syntyyn, sillä hän oli omana aikanaan tavattoman vaiku- tusvaltainen ja hänen helpot yleistyksensä, joi- den kannalla Charles Darwin itse ei lainkaan ollut, vetosivat lukevaan yleisöön. Paljolta olisi vältytty jos Weismannin kaltaiset ajattelijat oli- sivat saaneet enemmän sijaa, mutta hän osallis- tui tähänkin väittelyyn vain vastahakoisesti.
*
Spencerin erityinen kritiikki Weismannia koh- taan koskee tämän ituplasma-teoriaa, jonka mu- kaan solut jakautuvat ituradan sukusoluja tuot- taviin soluihin ja somaattisiin soluihin. Weis- mann katsoi ituradan välittävän eteenpäin pe- rinnöllistä materiaalia, jota hän kutsui ituplas- maksi. Weismann osoittaa Spencerin kritiikin aiheettomaksi vetoamalla oman aikansa uusim- piin solubiologisiin tutkimuksiin.
Onkin todettava, että Weismann on näis- tä kahdesta väittelijästä huomattavasti parem- min perillä sen ajan biologian uusimmista saa- vutuksista ja on muutenkin modernimpi. Niin- pä hänen iturata-teoriansa on edelleen genetii- kan kulmakiviä vaikka ituplasman käsite onkin vanhentunut kun tietämys perinnöllisen mate- riaalin luonteesta on ajan myötä tullut yhä yksi- tyiskohtaisemmaksi ja konkreettisemmaksi.
On yllättävää, että kumpikaan väittelijä ei koskettele sukupuolivalintaa, vaikka Darwin oli tämän ajatuksen esittänyt jo vuonna 1871 teoksessaan The Descent of Man and Selection in Relation to Sex ja moni Spencerin argumentti oli- si kaatunut siihen.
Eräs kirjan mielenkiintoisimmista väitte- lyn kohteista on sosiaalisten pistiäisten lisään- tymättömien työläisyksilöiden eli ”neutrien”
evoluutio. Weismann kirjoittaa, että jos tämän
voidaan osoittaa kehittyneen ilman hankittu- jen ominaisuuksien periytymistä, on lamarckis- min viimeinenkin linnake kaatunut. Weismann selittääkin Darwinia seuraten, että sukupuolet- tomien yksilöiden synty voidaan selittää kun ajatellaan, että naaraista, jotka tuottivat hedel- mällisten lisäksi myös steriilejä jälkeläisiä, oli yhdyskunnalle suurempi hyöty, koska pelkäs- tään työtä tekevien jäsenten olemassaolo edisti ja vahvisti yhdyskuntaa. Ei siis tarvitse olettaa mitään sisäistä kehitysvoimaa, kuten Lamarck ja hänen seuraajansa tekivät.
*
Kirjan suomentaja Panu Turunen on tehnyt pääasiassa erinomaista työtä. Suomalainen lu- kija olisi kuitenkin ilahtunut, jos myös ranskan- kieliset sitaatit olisi käännetty. Lisäksi kun kyse on 1800-luvun lopun tekstistä, tuntuvat sellai- set sanat kuin data, evidenssi ja informaatio lii- aksi meidän aikaamme kuuluvilta.
Turunen on myös varustanut teoksen asian- tuntevilla jälkisanoilla. Niissä jäin kuitenkin kaipaamaan tietoja niiden henkilöiden elin- vuosista joiden ajatuksia on esitelty.
Kustantajaa on syytä onnitella rohkeudes- ta suuren taloudellisen riskin ottamisessa kun tämä pienkustantamo on ryhtynyt julkaise- maan tällaista arvatenkin vähälevikkistä, mutta hyödyllistä Biologian historiaa -sarjaa. Sarjassa on aiemmin ilmestynyt suomennettuna August Weismannin teos Musikaalisuus eläimissä ja ihmi- sissä. Vuonna 2005 on luvassa Immanuel Kantin Kirjoituksia biologiasta ja lääketieteestä. Jään odot- tamaan sitä sangen kiinnostuneena.
Kirjoittaja on Turun yliopiston perinnöllisyystieteen emeritusprofessori.
