Kuvitettu klassikko näkymä

T i e T e e s s ä Ta pa h T u u 4 – 5 / 2 0 1 0 73 lestuneisiin nuoriin tarinat eivät

uponneet. Porvarillisen yhtenäis- kulttuurin murtuminen näkyy sel- västi taideteollisuuden kentällä.

Sankarimuotoilijoista Kaj Fran ck julkaisi vuonna 1966 artikkelin

”Anonymiteetti”, jossa hän tarkas- teli tuotemuotoilua palvelutehtävä- nä. Hän legitimoi tärkeällä taval- la anonyymin suunnittelun ihan- teen. Franckin yleisen sommittelun opetus oli ihan muuta kuin Brum- merin kurssit, mutta omana aika- naan kummallakin oli vastaava ar- vo. Koulutus politisoitui.

Korvenmaan väliotsikko osuu asiaan: ”Taiteilijasta tuotekehit- täjäksi”. Kuvituksessa Antti Silta- vuoren Sisu-kuorma-auto vuodel- ta 1980 ja Jussi Aholan UPO-pesu- koneet 1960-luvulta edustavat tuo- teympäristöä, joka ei monenkaan käyttäjän kohdalla muistuta suun- nittelijastaan. Korvenmaa pystyy kirjassaan siihen, vaikka mitä lä- hemmäksi tätä päivää tullaan, si- tä harvemmat tuotteet ympäris- töstämme osuvat hänen otantaan- sa. Teksti painottuu koulutukseen ja yhteiskuntaan. Nyt yleistykset herättävät varmasti nuoremmis- sa suunnittelijoissa erimielisyyttä.

Lähihistorian kirjoittaminen on aina hankalaa. Arvostan kuitenkin talous- ja sosiaalihistorian painot- tamista. Tarjottu kokonaiskuva on selkeä kehys, johon sopii kirjoit- taa lisää.

Kulutusyhteiskunnan tavara- kirjo on suuri. Tekstiin tulee uusia termejä: muotoilu laatu- ja kilpai- lutekijänä, kuluttajatietoisuus, ta- varaidentiteetit, muotoilujohtami- nen ja brändit, kulttuuriteollisuus, luovat toimialat, elämysyhteiskun- ta yms. markkinavetoista retoriik- kaa. Herkulliset kuvat herättävät lukijassa huvittuneisuutta tai nos-

talgiaa, ikäluokan mukaan. Taide- käsityö saa kuitenkin materiaaleit- tain huomion massatuotannon rin- nalla. 1970-lukua koskevan luvun päätöslause on tärkeä: ”Veistokou- lua perustettaessa tehty rajanveto ylempiin ja alempiin taiteisiin ei ollut kadonnut.”

1980-luvun kulutusjuhlat oli- vat taideteollisuudelle antoisat.

Korvenmaa antaa tilaa näyttelyil- le ja kansainvälistymiselle. Insti- tuutioiden historia jatkuu uusis- sa merkeissä. Tietotekniikka nou- see 1990-luvulla Nokian merkeissä aiheeksi, matkapuhelimet ilmesty- vät mukien ja lasien rinnalle. Ret- ro nousee rinnan uusien tuotteiden kanssa markkinoille, joiden koko- naisuuden hahmottaminen alkaa lopuksi olla lähes pitelemättömis- sä. Lukijan on hyvä muistaa, että Korvenmaa pyyteli jo varhain an- teeksi sitä, että kirjan ulkopuolel- le jää paljon. Kansallinen muotoi- lupoliittinen ohjelma ei ehkä kui- tenkaan olisi tarvinnut aivan niin suurta huomiota, vaikka hanke si- too kieltämättä 140 vuoden tarinan somasti paketiksi.

Jokaisen yleisesitystä kirjoitta- van on ratkaistava suhteensa edel- täjiin. Jotkut lähtevät rymistellen liikkeelle ja korostavat oman työn- sä tärkeyttä hakeutumalla mahdol- lisimman kauas kaikesta ennen kir- joitetusta. Toiset hakevat näkökul- maansa nöyremmin. Kiitän Kor- venmaata maltillisesta asenteesta ja muiden tutkijoiden arvostamisesta.

Lopussa ovat tärkeät asia- ja henkilöhakemistot sekä kirjalli- suusluettelo. Henkilöhakemistoon on helppo toivoa lisää nimiä. Var- sinkin viimeisten vuosikymmeni- en monialainen ja -ilmeinen muo- toilu on jäänyt Taideteollisen kor- keakoulun valtavirran varjoon.

Ajattelin ensin ehdottaa, että ulko- maisen taustan vähentäminen olisi antanut tilaa suomalaisille tekijöil- le, mutta myönnän, että oppikirjak- si ja johdannoksi tarkoitetussa kir- jassa se ei olisi ollut viisasta.

Nyt kirjallisuusluettelo ohjaa kiinnostuneet tuoreiden tutkimus- ten pariin ja jatkuvasti ilmestyvien alan julkaisujen seuraaminen pitää uusien trendien tuntumassa. Kirja on kaunis, kuvitus erinomainen ja painojälki mallikelpoista.

Kirjoittaja on Helsingin yliopiston tai- dehistorian professori (emerita).

Kuvitettu klassikko

Agneta Rahikainen (toim.): Jag är ju utlänning vart jag än kommer.

En bok om Henry Parland.

Svenska Litteratursällskapet i Finland 2009.

Henry George William Parland (1908–30) syntyi Viipurissa ja viet- ti lapsuutensa Kiovassa, Pietarissa ja Karjalan kannaksella, kunnes perhe muutti Kauniaisiin 1920-lu- vun alussa. Henryn kotikielet olivat saksa ja venäjä, katukieli suomi ja koulukieli ruotsi. Tosin ruotsi tuli hänen neljänneksi kielekseen vasta 14-vuotiaana, ja ruotsiksi hän kir- joitti muutamaa vuotta myöhem- min tuotantonsa. Henry kävi Vii- purissa ja Helsingissä ensin suo- menkielistä koulua, mutta joutui pakenemaan vuonna 1922 Norssin koulukiusaajia Grankulla svenska samskolaan.

Venäjän vallankumous oli köyh- dyttänyt nelilapsisen (Henry s. 1908,

74 T i e T e e s s ä Ta pa h T u u 4 – 5 / 2 0 1 0

Oscar 1912, Ralf 1914, Herman 1917) Parlandin perheen. Insinöö- ri-isä Oswald ei pystynyt hankki- maan Suomessa kunnon toimeen- tuloa kielivai keuksien vuoksi. Esi- koiseen kohdistettiin suuria odo- tuksia oloja helpottamaan. Piankos lahjakas poika valmistuu, hankkii viran ja elättää perheen.

Tilannetta ei helpottanut se, et- tä Henry oli tynnyrissä kasvanut poika. Asema labiilin äidin silmä- teränä koitui hänelle rasitteeksi, jo- ka purkautui rajulla tavalla sen jäl- keen kun Henry oli kirjoittanut yli- oppilaaksi keväällä 1927 ja aloitta- nut syksyllä lakiopinnot Helsingin yliopistossa. Lainluku jäi alkuun- sa, kun hän samana syksynä tutus- tui suomenruotsalaisen Quosego- ryhmän modernisteihin, Gunnar Björlingiin, Elmer Diktoniukseen ja Rabbe Enckel liin. Henry ikään kuin vaihtoi tiedekuntaa ja ryhtyi opiskelemaan elämää. Aineyhdis- telmänään viina, tango ja naiset hän alkoi pörrätä päätoimisesti Helsin- gin huvielämän pyörteissä ja vek- selikierteessä.

Ohessa puhkesi esiin myös hä- nen kirjallinen lahjakkuutensa, ja keväällä 1929 hän julkaisi runoko- koelman Idealrealisa­tion (Ihanne- alennusmyynti), jossa esittäytyi

”traaginen ironikko”, kuten hän- tä on luonnehdittu. Sen kätilö- nä oli Henryä 21 vuotta vanhem- pi Gunnar Björling, joka oli jo ta- hollaan vakiinnuttanut maineensa ankkalammi kon rauhaa häiritse- vänä rabulistirunoilijana. Björling oli rakastunut Henryyn, mutta hän tajusi myös tämän potentiaalin ja toimi hänen mentorinaan. Hieman kärjistäen: Björling oli Johannes Kastaja, joka näki Henryssä Mes- siaan, jonka kengänpaulaa hän ei ollut arvollinen päästämään.

Sanomattakin oli selvää, että kaikki tämä herätti Henryn van- hemmissa suurta pelkoa ja levotto- muutta. Keväällä 1929 hänet lähe- tettiin pakoon tuhoisaa boheemi- elämää Liettuan silloiseen pääkau- punkiin Kaunasiin, missä hänen enonsa Vasilius Sesemann toimi filosofian professorina. Henry sai osapäivätyön Ruotsin konsulaatis- ta. Samalla alkoi Henryn kiihkeä luomiskausi, jolloin syntyi kään- teentekevien esseiden sarja ja pos- tuumiksi jäänyt romaani Rikki, jos- ta on julkaistu kolme versiota vuo- sina 1932, 1966 ja 2005 (kriittinen laitos).

Rikki on taiturillinen (meta-)ro- maani mottonaan ”Tämä teos saat- taa olla Proust-plagiaatti”, mikä voi tuntua liioittelulta kun kyseessä on vähän yli satasivuinen teos, varsin- kin kun sitä pitkään pidettiin kes- keneräisenä. Sitä se ei kuitenkaan ole, vaan valmis kone, ikiliikkuja, jo- ka noudattaa da­capo­al­fine­-raken- netta, kuten Escherin kuvat. Hen- ry Parlandin eräässä runossa sano- taankin jo muutamaa vuotta aikai- semmin: ”Romaani / joka ei koskaan pääty / koska sankarin rakkaus / on toivoton / ja sankarittaren / vailla päämäärää.” Rikki on viime vuosina löytänyt tiensä käännök sinä suuril- le kielialueille, mikä kertoo osaltaan sen kestävästä kvaliteetista.

Henry Parland kuoli äkillises- ti 10. marraskuuta 1930, jotenkin epäselvissä oloissa. Hän oli kuol- lessaan vain 22-vuotias. Kuolin- syyksi on mainittu tulirokko. Suo- mesta hautajaisiin saapui isä. Äidin mielenterveys romahti lopullisesti tiedon tultua Henryn kuolemasta.

Henryn hautaa ei enää ole, paikalla on neuvostoajan asuntoalue. Enon kuvaus Henryn kuolemasta on tu- hottu, mutta läheisen ystävän Vera

Sotnikovan kirje Sven Grönvallille on säilynyt. Se noudattaa joidenkin detaljien osalta kuin suoraan Hen- ryn romaanin kuvausta Amyn (eli Amin) poismenon vaiheista (ks.

Stam 1998, 91; kirje ei ole mukana Rahikaisen valikoimassa).

Kirjeitä ja kuvia

Agneta Rahikaisen valikoima ei käsittele Parlandin tuotantoa vaan elämää sanoin ja kuvin. Sellaise- naan se on hieno kooste, joka muo- dostuu aukeamittain kirjeistä ja vä- hän muistakin teksteistä ja niihin liittyvistä kuvista. Käytössä on ol- lut runsaasti valokuvaharvinai- suuksia. Näin saadaan aineksia ja avaimia Henry Parlandin arvoituk- seen. Tosin entistä oikolukijaa kir- paisee heti avauksessa opuksen tit- telisivun motto, joka alkaa ikään kuin anti kliimaksina: ”Min ung- doms fylla skall efterföljas / av en stor karpula…” Mitähän Henry tuohonkin sanoisi!

Teosta on arvosteltu mielival- taisesta valikoinnista ja kirjeiden pätkimisestä. Silti se toimii tällai- senaankin eikä estäne kaiken Hen- ryyn liittyvän aineiston julkaise- mista myöhemmin täydellisenä kriittisenä laitoksena.

Järkyttävintä on valikoimasta välittyvä tragedia. Henryn ja ko- ko Parlandin perheen tarina osuu kipeästi suoraan hermoon. Henry oli kieltämättä vaikea tapaus, jo- ka valehteli ja vedätti, petti ja käyt- ti härskisti hyväksi läheisiään, sa- malla kun kätki sisimpänsä naami- oiden taakse. Vaikka muutto Kau- nasiin pidättelikin Henryn elämän pahinta luisua, velat ja niiden jär- jestelyt eivät jättäneet häntä rau- haan. Ihmeen kylmäverisesti hän niitä pyrkii järjestelemään ystävi- ensä avulla.

T i e T e e s s ä Ta pa h T u u 4 – 5 / 2 0 1 0 75

”Pappa on huvittava tapaus.

Hän on niin naiivi eikä hänellä ole hajuakaan asioiden oikeasta lai- dasta, niin että suorastaan tunsin sääliä häntä kohtaan kun kirjoitin hänelle toissapäivänä kirjeen, jo- ka panee häneen vauhtia”, hän kir- joitti Sven Grönvallille ja antoi täl- le samalla yksityiskohtaisia neuvo- ja, miten pappaa pitää kiristää lan- keavan vekselin maksamiseksi.

Ei isäkään kaikkea niele eikä hä- nellä ole edes varaa kustantaa po- jan hummaa mista. Pienestä pitäen sairaalloisena hemmotellun Hen- ryn esiteltyä fantastisen suunnitel- mansa kouluttautua Italiassa lentä- jäksi isä vastaa, että pojalla ei ole alkeellisia kaan kykyjä alalle vaan pikemminkin päinvastoin – ”ellei sitten lasketa sen varaan, että tar- koituksesi onkin taittaa niskasi”.

Sitä paitsi, milläs koulutus makset- taisiin, isä kysyy ja lisää: ”…mut- ta henkivakuutuksesi olen tähän mennessä maksanut”.

Isän kirjeet ovat järjestään hyy- tävää luettavaa, katkerasti petty- neen isän kostoa esikoispojalleen.

Henryn Idealrealisation-runot hän haukkuu epäsympaattisiksi ja käyt- tää erikseen lyömäaseena Hagar Olssonin Björling-kritiikkiä. Bon- nierin kirjoituskilpailussa palkitun novellin hän sanoo jättäneen sur- kean vaikutelman. Hän lukee sen puhtaasti omaelämä kerral lisena tekstinä, josta paljastuu Henryn petos kaikessa alastomuu dessaan.

”Eihän tämä ole mitään bohemiaa, vaan jotain aitosuomalaista, latteaa (…) Enimmäkseen vaikenevia ih- misiä, joita (…) yhdistää vain ryyp- pääminen ja tilaisuus tyydyttää kii- mansa yleisen naisen kanssa. (…) Säälin sinua.”

Kyseisessä novellissa ’Jag och min fars glasögon’ sanotaan: ”Kaik-

kea, jolla on minulle arvoa, joka pi- tää minua pystyssä ja vie eteenpäin, tullaan käyttämään minua vastaan syytteen perusteena.” (Den­ stora­

Dagenefter, 160).

Eniten vanhempia suututti Henryn Björling-suhde. Isän suh- tautuminen huipentuu tilitykseen 14.–15.12.1929 päivätyssä syyte- kirjelmässä. Isä oli lukenut Alfred Douglasin teoksen Meine­Freund- schaft­ mit­ Oscar­ Wilde ja kuvaa, miten hänen mielestään kump- panien perverssi suhde piinallisia yksityiskohtia myöten vastaa täy- dellisesti Björlingin ja Henryn vä- listä suhdetta. Vähän tätä ennen äiti oli kirjoittanut Henrylle serkkunsa Ernest Pin goudin kertoneen, että Henry ja Björling ovat ”pederaste- ja” ja että Henry on halunnut riistää hengen itseltään velkojensa vuoksi (ks. Stam 1998, 53; äidin kirje ei ole mukana Rahikaisen valikoimassa).

Joulukuulle 1929 on myös päi- vätty Henryn runo, joka on kuin rukous, puhelu Isä Jumalalle Get- semanesta sinne jonnekin: ”Sinä / joka näet minut koko ajan / anna anteeksi! / että silmäni välillä / ovat ikään kuin itkettyneet / että hou- suni / ovat kauttaaltaan liassa / ja minä itse / vain pelokas / häpeile- vä silmänräpäys / kun en enää roh- kene kohdata / sinun nuhtelevanle- vollista katsettasi.”

Leppymätön isä oli langettanut Kafka-Henrylle hylkäystuomion.

Jos isän menetelmä oli mitätöinti, äiti käytti kaksoissidosta. Sitä Hen- ry oli kommentoinut jo Idealreali- sationissa: ”Eräs äiti tuli luokseni: / sano / mitä puuttuu / minun rak- kaudestani? / minun lapseni eivät rakasta minua / niin kuin minä hei- tä. // Minä sanoin: / välinpitämättö- myyttä, / hiukan vilvoittavaa välin- pitämättömyyttä / puuttuu sinun

rakkaudestasi / – silloin hän meni pois / katse maahan suunnattuna.”

Kivityksen kohteeksi joutu- nut Stefanus-Henry oli omissa kir- jeissään pidättyväinen eikä liiem- min puolustautunut. Harvinai- nen on hänen vetoomuksensa isäl- le joulukuisen ryöpytyksen jälkeen 10.1.1930: ”Sinun täytyy ottaa huo- mioon että olen täällä aivan yksin”.

Provinsiaaliseen kaupunkipaha- seen karkotettu runoilija – Ovi- dius-Henry! – kertoo Sven Grön- vallille elokuussa 1930 tuntevansa koti-ikävää ja kaipaavansa Helsin- kiin, vaikka: ”Minähän olen ulko- maalainen minne ikinä tulenkin.”

Kirjallisuutta ja huomautuksia Henry Parland: Den­ stora­ Dagenefter.­

Samlad­ prosa­ I.­Red. av Oscar Parland. Söderströms 1966.

Henry Parland: Hamlet­sanoi­sen­kau- niimmin.­ Kootut­ runot.­ Suo- mentanut Brita Polttila. WSOY 1967.

Per Stam: Krapula.­Henry­Parland­och­

romanprojektet­ Sönder.­Skrifter utgivna av SLSF 612, Helsing- fors 1998.

Runositaattien suomennokset Brita Polttila, muut AS. – Kotikaupungis- taan karkotettu roomalainen runoilija Ovidius ja prahalainen prosaisti Franz Kafka olivat koulutukseltaan juristeja, jotka vastoin isiensä ambitioita ja tuo- mioita eivät voineet vastustaa kutsu- mustaan kirjailijoina.

Kirjoittaja on filosofian maisteri ja kir- jallisuuskriitikko, joka on kustantanut Henry Parlandin romaanin Rikki suo- mennoksen (Tamara Press 1996).