R ein o Vepsäläinen
Kolmen myllyn koski
Anna Koukka Laukaan ja K onneveden rajoilla
on Uurainen, lähes kym m enen ki
lom etriä pitkä järvi niem ineen, saarineen ja sokkeloisine tähti
n een . Sitä ruokkivat Lillukkapuro ja Lankapuro, joista jälkimmäinen laskeekin pitkän alamäen Lanka- järvestä. Laskua on kilometrin matkalla lähes viisikymmentä metriä. Siinäpä se olisi voim alai
toksen paikka, mutta vettä virtaa vain niin pahuksen vähän. R e i
lummin sitä sen sijaan virtaa M yl
lykoskessa, jon ka kautta Uuraisen vedet viidentoista metrin putouk
sen jälkeen kohisevat Nurmijär- veen , ja sitä tietä edelleen Kuus- veden kautta eteläisemmän Suo
men voim atalousmarkkinoille.
Myllykoskessa oli aikoinaan vuosisadan alussa ollut jo p a kolm e myllyä, yksi Frimanin, toinen Mannilan kartanon, ja kolmas toi
sen Frimanin omistuksessa. Se oli aikaa, jolloin jauhatuspalkkio otettiin jyvinä ja myllärien sika- possut olivat lihavia. Itse kosken omistivat muutamat Äijälän kylän talolliset, jotka sitten myivät kos
ken Mannilan kartanolle 50 v u o den vapaata viljajauhatusta vas
taan. Silloin m olem m at Frimanit joutuivat lopettamaan myllytoi- mintansa. Toisella heistä oli talo
kin aivan kosken partaalla, talo, jok a aikapäiviä sitten on purettu ja muutettu muualle.
Näitä vanhoja asioita kertoili A nna K oukka, 82-vuotias reipas m um m o Riihirannassa, talossa, jon ka toista vuotta sitten yllättäen kuollut M atti-poika vaim oineen rakensi yli kaksi vuosikymmentä sitten. Eikä A nna-m um m o o le kaan mikä tahansa m um m o, sillä hänelle on vuonna 1925 naimisiin m enonsa jälkeen siunaantunut 2 lasta, 8 lastenlasta ja 13 lastenlas- tenlasta.
Istumme Riihirannan viihtyisäs
sä olohuoneessa, ja mennyt aika tapahtumineen ja m uistoineen k e
lautuu filmin tavoin tajuntaan A n - na-mumm on terävän muistin ansi
osta. Nurmijärven tyyni pinta hei
jastuu akkunasta syksyisen illan hämärtyessä ja tuo mieleen nykyi
syyttäkin. T uon samaisen Nurmi
järven jäällä aikoinaan Kankku
sen Juha, Mannilan kartanon p o i
ka, otti ensimmäistä tuntumaa au
ton rattiin maailmanmestaruuteen johtavallaurallaan. Lähes vasta
päätä järven takaa vilkkuvat enti
sen "Pitkiksen” , nykyisen "L om a - harjun” valot, paikan, jon ka m eno ja meininki ei häiritse Riihirannan leppoisaa rauhaa.
Haluam me kuitenkin muistella entisiä aikoja, aikoja, jolloin kai
kenlaisista vaikauksista ja puut
teista huolimatta oltiin yleensä o n nellisempia kuin nykyisin. Tiekin myllylle oli niin h uon o, että mylly- kuormat jäivät joskus kiinni ja kun hevosmies meni apua hakemaan, katosi joskus jyväsäkkejäkin kuor
masta. Silloinkin on ollut m onen
laisia "tullim iehiä” . Mutta kyllä oli yhteishenkeäkin. Tien hyväksi pidettiin talkoita ja iltamiakin, muistelee A nna.
Sähkölaitos M yllykoskeen teh
tiin tiettävästi kaksikymmenluvun lopulla. Sähköä tuli ensin L e m o laan ja vähän m yöhem m in Ränt- sinkylään ja Äijälään. Virta oli aluksi erittäin heikkoa ja lamput
kin piti olal vattimääriltään pieniä, että virtaa riittäisi. Jotkut naapurit kilpailivat keskenään, kummalla m enee vähemmän virtaa. Nuu- kempi naapuri katsoi yöllä kelloai- kaakin tulitikun valossa.
Jo aikoinaan Mannilaan työ- mieheksi ja mylläriksi tullut A d le
rin Y rjö sai myös sähkölaitoksen hoitaakseen. Mistä lienee oppinsa hakenut, mutta kyllä hom m a h oi
tui. Eikä silloiset lait ja asetukset olleet niin turhan nuukia kuin ny
kyiset, jolloin jo pienessäkin säh- köhom m elissa pitää olla teknikon tai insinnöörin paperit.
Erikoinen persoona tämä A d le- rin Y rjö oli. A ina hyvällä tuulella, ja kun hän nauroi, näyttivät sil
mätkin nauravan. Ja Y rjön nauru ja hyväntuulisuus oli tarttuvaa, ei
kä hänen seurassaan murheita tunnettu.
Y rjö oli hyvin seurallinen ja tyk
käsi kovasti kylässäkävijöistä. Ja kyllähän kyläläisiä kävikin jo asi
ankin perästä, sillä Y rjö oli kätevä käsistään; korjasi kellot ja teki monta muuta pikku remonttia.
Kun sattui pitem pi tauko kyläkä- vijöistä, oli Y rjöllä om a keinonsa siihenkin. Hän katkaisi sähkön ja eikös vaan kohta tullut kilometrin päästä Tyynelän Matti ihm ettele
mään, että missäs on vika, kun sähköä ei tule. Y r jö nauraa hehet- teli ja kytki virran jälleen ja sitten alkoi tarina luistaa, sillä Matti oli myös tunnettu porinanpitäjä.
Kyläläiset kävivät usein laula
massa Y rjölle hänen merkkipäivä
nään. Joskus laulajat vaihtoivat keskenään vaatteita siten, että miehet pukeutuivat naisten vaat
teisiin, ja naiset puolestaan mies
ten vaatteisiin. Kyllä ” show-m ei- ninkiä” osattiin jo silloinkin. Ja Y rjö vaim oineen palkitsi laulajat tunnetulla vieraanvaraisuudel
laan. Y leensä Y rjö n koti oli kul-
30
makunnan nuorison suosittu k o koontum ispaikka aikana, jolloin huvitilaisuudet huonojen kulku
yhteyksien takia olivat sivukyläläi- sille vaikeasti tavoitettavissa. Kir
konkylällekin saatettiin mennä vielä kaksikymmenluvullakin jal
kapatikassa asioille, ellei hevos
kyytiä sattunut.
Y rjö n luona asusteli aikoinaan m yös hänen veljensä, jok a lienee ollut Y rjöäkin eteväm pi käsistään.
Kyläläiset kävivät usein ihm ettele
mässä hänen taideteoksiaan, uk
koja ja akkoja, jotka tanssivat hai
tarinsoittajan tahdissa. Kaikki nä
mä veistokset oli tehty puusta ja sähkövirralla ne pantiin soitta
maan ja tanssimaan. Tämän kan- santaiteilija-veljen kohtalona oli sitten kaatua talvisodassa.
Y rjö kuoli kymmenkunta vu ot
ta sitten elettyään 84 vu oden kun
nioitettavaan ikään saakka. Hän oli noita vanhankansan työuskolli- sia, jok a palveli samaa työnanta
jaa Mannilan kartanoa käytännöl
lisesti katsoen k ok o ikänsä. U s
kollisuudesta häntä m yös palkit
tiin valtakunnallisella merkillä hä
nen jättäessään työnsä.
Nyt on kosken seutu hiljainen.
Kukaan ei asu sen rannalla. Myllyt eivät ole pyörineet vuosikym m e
niin ja sähkölaitoskin on lopetta
nut. Sen osti suuri maakunnalli
nen sähköyhtiö, jok a ei kuiten
kaan enää tee kosken voimalla sähköä. Se olisi ilmeisesti kannat
tamatonta, koska pienikin sähkö
laitos vaatisi nykyisten lakien vaa
timan teknisen henkilökunnan.
M yllyjäkään ei enää kaivata, siitä pitävät pienet, näppärät kotitarve- myllyt huolen. Kalankasvatusta kosken altaassa tekee T aim e O y ja aiheuttaa pientä pelkoa Nurmijär
ven saastumisesta.
Se oli tarina Mannilan mylly
koskesta K oukan A nnan vireän muistin esille kelaamana. Se oli ta
rina ajasta, jo llo in vähässäkin o l
tiin onnellisia. Ehkä siinä olisi opittavaa nykyajan kiireiselle, tyy
tymättömälle ihmiselle.
M yllykoskesta voisi tehdä lau
lun, kauniin, vanhanaikaisen ro
manttisen balladin.
31
