Kivijärveläisen Rauha Kinnusen
kertomaa
V---
Rauha Kinnunen eli syntynyt Kivijär
vellä, M ustan talon tyttärenä 11 /5-1900. Heitä oli monta lasta, poi
kia ja tyttäriä. Koti oli turvallinen, eikä kertoja muistanut puutetta kärsi
neensä. Perheeseen kuului isän ja äi
din lisäksi myös isovanhemmat, jotka jo varhain olivat jättäneet viisaasti ta
lon nuoren parin hoitoon, m utta olivat tukena tarpeen tullen.
Siihen aikaan ei Lahdenperälle ol
lut vielä autotietä. Olipahan vain vä
häinen kärrytie, joka kulki kivien ja puunjuurten ylitse nykyisen maantien paikalla. Heinolahtea käyteltiin silloin paljon kulkuväylänä. Kun lähettiin Heitjärvelle myllyyn sulan maan aika
na, vietiin jyvät veneellä soutaen illal
la Hannonsalmeen. Aamulla mentiin hevosella tyhjän kärryn kanssa tietä myöten ja salmessa tehtiin kuorma kärryihin. Sulan maan aikana tehtiin ryynit ohrasta ja kaurasta, jauhatet
tiin m altaat sekä jauhot jouluksi ettei kelirikko voinut estää myllymatkaa.
Talvella ajettiin jäätä myöten myös kirkolle.
Varhaisimpia muistoja Rauha Kin
nusella olivat kirkkomatkat. Pienestä pitäen he saivat oppia tämän kauniin tavan. Kirkko olikin silloin hyvin kes
keinen, sillä sen toimesta opetettiin lukutaitoa ja myös vaadittiin käymään sanan kuulossa. Kansa eli siihen ai
kaan siveästi ja nuhteettomasti. Nekin jotka eivät olleet uskovaisia. Lapset opetettiin nuoresta tekemään työtä ah
kerasti, olemaan rehellisiä ja pyhittä
mään lepopäivää.
Äitinsä Rauha Kinnunen muisti työteliäänä ja tarmokkaana emäntänä.
Hän oli hellä ja hyvä äiti lapsilleen.
Myös hyvä ruuanlaittaja ja erinomai
sen voin tekijä. Isä oli työteliäs, vaati
va ja ankara, m utta oikeudenmukai
nen mies. Laiskottelua ja turhan nau
ramista hän ei sietänyt, vilkaisu vain ja tytöt olivat vaiti tai menivät ulos nauramaan.
M um m oja vaari asuivat omassa ka
marissaan talon toisessa päässä. He olivat kuin kodin hyvät henget. Heillä oli syytinki eikä heillä puutetta ollut.
Yhtä lehmää pitivät nimissään. Ruuat lehmä sai sam asta kuin isokin karja, m utta tuo pieni askare piti vanhukset vireämpänä ja kuin kiinni elämässä.
Ruokansa mummo keitti itse, leivän vain otti valmiina, siivosi huoneensa ja teki käsitöitä. Äidin navetassa olles
sa juoksivat lapset tarvitessa mummon luo. Hän hoivasi heitä ja lääkitsikin jos se oli tarpeen. Jos oli nälkä, antoi voileipää. Lääkkeet mummo säilytti pienessä korissa sänkynsä alla. Kun näkö heikkeni, sitoi hän lääkepulloihin erivärisiä nauhoja, joista tiesi mitä pullon sisällä oli. Niissä oli valerianaa, kam ferttia, pikiöljyä, oli myös kumi
noita joiden seassa sokeria. Niitä an
nettiin lapsille vatsavaivoihin. Syytin- kiviinankin mummo sai.
Siellä se pullo riippui verkkopussis- sa aitan katossa vuodesta toiseen. Jos lehmä oli sairas, sille sitä annettiin tai viinalla voideltiin ja se auttoi.
Jum alasta ja iankaikkisesta elämäs
tä mummo usein puhui. Hän myös kertoi lapsille, että vainajaa ei tarvitse pelätä. Jos joskus löydätte mummon kuolleena, älkää pelätkö älkääkä sur- ko. Sielu vain on mennyt Taivaaseen, hän neuvoi.
Työtä tehtiin ahkerasti M ustan ta
lossa ja kaikki työt ajallaan. Kivisiä peltoja hoidettiin hyvin. Lapset ope
tettiin olemaan aina työssä mukana.
"Sillä laiskuus on kaiken pahan alku” , opetti isä.
Peruna- ja turnipsim aat piti lasten kitkeä käsin. Lehtikerppujen teossa he myös olivat apuna, paimensivat leh
miä ja poimivat marjoja. Talvisin teh
tiin käsitöitä. Työtä tehtiin vain arki
päivinä. Ison tuvan lattia pestiin lau
antaisin hiekan, veden ja varpuluudan avulla. Kaunis oli iso tuvan valkoiseksi pesty lattia. Kuivuneena siihen levitet
tiin värikkäitä riepumattoja.
Katon alapuolella kulki ison tuvan yli seinästä seinään vahva kannatin- parru. Sen päällä miehet säilyttivät työkalujaan, joita ei edes pyhän ajoiksi korjattu pois. Joka pyhä käytiin kir
kossa vuorotellen. Kotiin jäänyt teki välttäm ättöm ät työt. Tuvan pöydällä oli puhdas liina ja kukkamaljakko.
Kun väki tuli kirkosta; juotiin kirkko
kahvit. Isä kantoi pöydälle ison Raa
matun ja luki kuuluvalla äänellä päi
vän tekstin, samoin Postillaa. Hän oli iso viiksekäs mies. Kaikkien oli kuun
neltava lukemista hiljaa. Jos tyttöjä nauratti m urahti hän, että eikö sitä aikaa voi olla hiljaa. Sitten väki ha
jaantui ja usein käytiin pyhinä kyläs
sä. Aittakam arissa asui kestinä, vuok
ralla Emma ja Heikki Ham mi perhei
neen. Heidän luonaan käytiin usein.
He rakensivat itselleen Rauhalan.
Rauhalaa siistimpää kotia ei löytänyt hakemallakaan kertoi Rauha Kinnu
nen.M ustan talo oli kuuluisa hyvästä voista. Se voi sai usein palkintoja näyt
telyssä. Silloin vielä maito viilitettiin, kuorittiin sitten kerma ja kirnuttiin voiksi. Pian kuitenkin ostettiin taloon separaattori ja sillä kuorittiin maito.
Kurri piimitettiin ja sitä säilöttiin ait
taan saaveihin talveksi. Kirnupiimää laitettiin sitten kokkelipiimän sekaan.
Kirnuttu voi nostettiin koivupuusta tehdylle suolauspöydälle. Voi pestiin hyvin piimästä puhtaaksi. Se säilyi hy
vänä useita kuukausia ja voitiin näin myydä isompina erinä kerrallaan.
Lapsuutensa joulun kertoja muisti juhlavana. Valmistelut aloitettiin su
lan maan aikana. Ensin oli myllyssä käynti. Nuotalla pyydystettiin kalat jouluksikin, suolattiin ja tehtiin mal
taita kaljaa varten. Teurastusaikana varattiin lihaa jouluksi. Kinkkua ei paistettu, lihaa vain, sikaa ja nautaa.
Kaikki paikat saunaa ja navettaa myö
ten siivottiin tarkkaan. Leivottiin mo
nenlaista leipää ja pullaa, keitettiin punajuuria, tehtiin lanttulaatikkoa ja porkkanalaatikkoa, laitettiin ryyni- puuroa ja keitettiin rusinasoppaa.
Jouluaattona levitettiin tuvan pöy
dälle valkoinen pellavaliina. Kun ruo
ka katettiin, sai se olla korjaam atta jouluiltaan asti. Vain puhtaita astioita, maitoa, kaljaa, kuumia perunoita ja lihaa tuotiin lisää. Kuusi oli myös tu
vassa joka joulu. Se koristeltiin värik
käillä nauhoilla, pullaukoilla ja kotite
koisilla kynttilöillä.
Ennen syöntiä jouluaattona laulet
tiin jouluvirsi ja isä luki jouluevanke
liumin. Jouluna ei saanut käydä kyläs
sä.Hyvin monissa taloissa paikkakun
nalla elämä oli samanlaista. Ajat ovat nyt m uuttuneet ja suuretkin pyhät me
nettäneet merkitystään. Ihmiset ovat kiireisiä ja kotielämä m uuttunut muu
tenkin.
Kertojani lepää kummun alla pit
kän ja työteliään työnsä päätyttyä. Va
jaan vuoden hän ehti elää vammaisena reisiluun m urtum an vuoksi. Hän oli erinomainen kertoja ja tyytyväinen ih
minen. Ei häntä oltu unohdetteu omaistenkaan taholta. Eipä ollut päi
vääkään, ettei joku käynyt hänen luo
naan.
Toivotan joululehden kaikille luki
joille joulurauhaa. Atn.
28
