Suonpään torppa
Vanho ia asiapapereita tarkastellessani olen todennut, että isäni vanhemmatovat tulleet synrrytnpaikalleni lähes sata vuotta sitten, syyskuun 20 päivå vuorula 1.902. Näin en- sivuonna tulee kuluneeksi sata vuotta siitä , kun Helmisen suku Suttilan Isolta-Sutilta lähti vilj elem aän Kivirannan kananon Suon- påå nimistd to{ppaa. Kontrahti to{pan hal- linnasta tehtiin heinäkuun 25 päivä 1903 ia se asetettiin 50 rnrodeksi, jos toqppari kaikki velvollis uutens a tdyttää. Allekiri oi ttaiana olt Vriinö Kivi, Kivirannan kananon omistaia.
Samana vuonna elokuun 3L. pdivä toimi- tettiin Huittisten pitäjän Kirkonkylässä Kar- pin akumenttitaloon kuuluvassa Suonp ään torpassa niin sanottu tulokatselmus torppari Kustaa Helminen, Suonpään pyynnöstä, joka oli mainitun Suonpään torpan y^staanottanut vuonna 1,902. Peltoi.t, metsien ia raken- nusten kunto tarkastettiin huolellisesti, josta merkinnät tehtiin kats elmusp oytäkir iaan.
Kiviranan kartanon tiluksia ohlaaialla ahu- eella, ia ne ulottuivat myos Huhtamoon asd.
Niin sanotun Kivitarnnan suon iatkeella si-
i aitsi Suonp ään torppa. Isovanhemmillani oli suuri perhe, kahdeksan poikaa ja kolme
qtfutå. Lapsista kaksi kuoli nuorena. Töitä
riitti
kaikille, kun peltoakin kuului raivatalisää. Vapaussota muutti asetelmia niin, että torppa siirtyi isovanhempieni omistukseen 27 elokuuta 1.91,9 vuoden 1918 torppari- lunastuslain mukaan. MyRänä oli tuomafl Viiinö Kivi.
Isäni osti tilan 1,929 ja seuraava omista- ianvaihdos tapahtui 1,959, jolloin tilanhoito siirtyl tämän artikkelin kirioittai alle.
Muistissa on vielä kolmekymmentdluvun metsätyot, joita Kivirannan lrananon tyomie- het kävivät talvella tekemässä kartanon met- sissä. Miehet ja hevoset olivat meillä viikolla
"kortt eeÅa" ja viikonvaihteeksi he palasivat
kaftanoon. Kivirannan kananon silloinen tilanhoitajal-,eo Korkkinen, joka oli kotoisin Lopeltaia silloinen apteekkari Eino Haapa-
nen kävivät kesäisin tarkastamassa kana' non metsiä ja matkoillaan poikkesivat myos meillä, kun olivat isäni tuttuja.
Kuvassa kiriotttaia on sisarensa Mairen
kans sa Suonp åän pihalla kolmekymmentd.lu- vun lopulla. Asuinrakennus purettiin \ruonna 1941 ja tilalle rakennettiin uusi asuinraken-
IlUS.
Aarre Helminen
Huittisten