Yliopisto-opiskelijoiden näkemyksiä työllistettävyydestä ja työelämätaidoista

(1)

Karita Tammelin

YLIOPISTO-OPISKELIJOIDEN NÄKEMYKSIÄ TYÖLLISTETTÄVYY- DESTÄ JA TYÖELÄMÄTAIDOISTA

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Filosofinen tiedekunta Kasvatustiede

Pro gradu –tutkielma Toukokuu 2019

(2)

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO

Tiedekunta

Filosofinen tiedekunta Osasto

Kasvatustieteiden ja psykologian osasto Tekijät

Karita Tammelin Työn nimi

Yliopisto-opiskelijoiden näkemyksiä työllistettävyydestä ja työelämätaidoista.

Pääaine Työn laji Päivämäärä Sivumäärä

Kasvatustiede Pro gradu -tutkielma x 7.5.2019 89+9

Sivuainetutkielma Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma Tiivistelmä

Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on tarkastella, minkälaiset taidot ja ominaisuudet yliopisto- opiskelijat näkevät työllistettävyyden ja työelämässä menestymisen kannalta tärkeiksi. Työelämän nähdään olevan murroksessa; uusliberalistinen talouspolitiikka, globalisoituminen ja tiedon merkityksen kasvami- nen on muuttanut yhä useamman työn luonnetta. Työ on aiempaa abstraktimpaa ja ajasta ja paikasta riippumatonta. Uusi työ vaatii myös uudenlaisia taitoja. Nykyaikana työelämässä menestymisen kannalta yleiset, siirrettävät taidot painottuvat ammattiin liittyviä spesifejä taitoja enemmän. Myös yrittäjämäiset kyvyt nähdään tärkeinä nykyajan työelämässä ja niiden on nähty jopa haastavan yliopiston tuottamia akateemisia taitoja. Työn murroksessa myös yliopisto hakee paikkaansa ja tietovaltaistuvassa yhteiskunnassamme yliopisto nähdään tärkeässä asemassa korkeatasoisen tiedon ja osaajien tuottajana.

Tutkielman aineistona käytettiin 11 maisterivaiheessa olevan yliopisto-opiskelijan haastatteluja. Nämä haastattelut ovat osa Itä-Suomen yliopiston ja Turun yliopiston yhteistä Akateeminen yrittäjyys sosiaalisena prosessina (ACE) -tutkimushanketta varten tuotettua aineistoa. 11 haastateltavasta kaksi oli alle 30 vuotiaita, kuusi haastateltavista 30-40 vuotiaita ja loput kolme 40-65 vuotiaita. Näistä 11:sta haastateltavasta kaksi oli miehiä ja 9 naisia. Haastateltavat olivat eri alojen opiskelijoita. Haastatteluaineisto analysoitiin laadullisesti käyttäen analyysimenetelmänä teoriaohjaavaa sisällönanalyysia. Aineiston analyysia ohjaa- vaksi teoriaksi valittiin osana ACE-hanketta tuotettu Rädyn, Hytin,Komulaisen, Kasasen, Siivosen ja Koz- linskan (2019) lomaketutkimuksen käsikirjoitus ja siinä esitetty kuuden kykyulottuvuuden malli. Nämä kuusi kykyulottuvuutta on johdettu faktorianalyysin pohjalta ja ne perustuvat, teoriaan, opiskelijoiden it- searviointeihin ja empiriaan. Kuusi kykyulottuvuutta ovat Ekstroversio vs. introversio, Henkinen kestä- vyys, Kunnianhimo, kilpailullisuus, Innovatiivisuus, Hyvän työntekijän ominaisuudet sekä Akateemiset taidot. Kuusi kykyulottuvuutta toimivat perustana analyysille ja havaintojen luokittelulle, mutta havaintoja tehtiin myös aineistosta lähtöisin. Analyysin perusteella muodostettiin myös viisi kokonaan uutta kyky- luokkaa; Osaamisen kehittäminen ja kyky oppia, Sosiaaliset taidot, Joustavuus, Ajanhallinta ja organisointi sekä Oman osaamisen tunnistaminen ja markkinointi.

Tutkielman tulosten perusteella yliopisto-opiskelijoiden näkemyksissä korostuivat Hyvän työntekijän ominaisuudet-, Henkinen kestävyys- ja Akateemiset taidot –luokkiin sisältyvät taidot ja ominaisuudet. Opiske- lijat näkivät työelämän epävarmana ja dynaamisena ja he arvioivat, että työntekijöinä nykyajan työelämässä he tulevat tarvitsemaan joustavuutta ja sopeutumista työelämän muuttuvaisuuteen. Työelämässä menestymisen kannalta oman osaamisen jatkuva kehittäminen ja henkisestä hyvinvoinnista huolehtiminen nähtiin tässä tutkielmassa erittäin tärkeinä. Akateemisia taitoja opiskelijat pitivät olennaisena osana työelämässä tarvittavaa osaamista.

Avainsanat

Työllistettävyys, työelämä, työelämätaidot, yliopistokoulutus, yliopisto-opiskelijat

(3)

UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND

Faculty

Philosophical Faculty School

School of Educational Sciences and Psychology Author

Karita Tammelin Title

University students’ perceptions of embloyability and skills.

Main Subject Level Date Number of pages

Education Master’s Thesis x 7.5.2019 89+9

Minor Subject Thesis Bachelor’s Thesis

Intermediate Studies Thesis Abstract

The purpose of this master thesis is to find out what kind of skills, abilities and attributes university students think are important to have to be employable and to succeed in working life. Working life is in a transition;

neoliberalism, globalization and emerging significance of knowledge have changed the nature of working life and jobs. Working is more abstract and independent of time and place than before. General skills that one can transfer from job to another are more important than career specific skills in current working life.

In addition to general and transferable skills, entrepreneurial skills have become remarkable for the employability of the individual. Entrepreneurial skills have seen to be opposite of the academic skills that university traditionally prefers. But in a knowledge based economy and society, university has an important role to produce high-level knowledge and graduates with high-level competence and skills.

The data of this master thesis is the part of research data produced by Academic Entrepreneurship as a Social process (ACE) research project of University of Eastern Finland and university of Turku. The data of this thesis included 11 interviews of university students who were studying their master studies. Inter- viewees were students from different fields of study and nine of them were women and two of them were men. Two out of 11 interviewees were under the age of 30, six interviewees were at the age of 30-40 and three interviewees were at the age of 40-65. Räty, Hytti, Komulainen, Kasanen, Siivonen and Kozlinska (2019) have done a survey which is a part of ACE-research project of six dimensions of ability self. This concept of six ability dimensions is used as a framework of the analysis. It worked as a basis for categorizing the findings from the data. Six ability dimensions are Extroversion vs introversion, Mental strength, Inno- vativeness, Ambitious-competitiveness, Desired characteristics of a good employee and Academic abilities.

Based on the analysis, five new categories were also constructed; Competence development and ability to learn, Social skills, Flexibility, Time management and organization and Identifying and expressing one’s competence.

The results of this thesis showed that according to university students rates, skills, abilities and attributes related to categories of Desired characteristics of good employee, Mental strength and Academic abilities were the most important to have in working life. Interviewees thought that working life is uncertain and dynamic. They saw that there are a lot of competition among other graduates for jobs, and to get or keep the job, one must be able to develop and improve themselves and their skills and abilities continuously.

Students also evaluate that one has to take care of one’s mental health and strength because of the uncer- tainty and competitiveness in working life. In the students' view, academic abilities were also an integral part of the skills needed in working life. In this thesis university students saw that the above-mentioned are the skills one needs to be employable and to succeed in working life.

Keywords

Employability, working life, skills, higher education, university students

(4)

SISÄLLYS

TIIVISTELMÄ ABSTRACT

1 JOHDANTO ... 1

2 TYÖELÄMÄ, TYÖLLISTETTÄVYYS JA KORKEAKOULUTUS... 6

2.1 Työelämän murros ... 6

2.2 Työllistettävyys ... 10

2.3 Yliopistokoulutuksen asema ja työllistettävyyden kysymykset ... 14

3 TAIDOT ... 20

3.1 Työelämätaidot ... 21

3.2 Yliopistokoulutus ja taidot ... 26

3.3 Rädyn ym. (2019) kuusi kykyulottuvuutta ... 32

4 MENETELMÄVALINNAT ... 36

4.1 Tutkimuskysymykset ... 36

4.2 Haastatteluaineisto ... 37

4.3 Aineiston analysointi ... 39

4.4 Tutkielman eettisyys ja luotettavuus ... 45

5 TULOKSET ... 50

5.1 Kuusi kykyulottuvuutta ... 52

5.1.1 Hyvän työntekijän ominaisuudet ... 53

5.1.2 Henkinen kestävyys ... 57

5.1.3 Akateemiset taidot... 60

5.1.4 Kunnianhimo, kilpailullisuus ... 63

5.1.5 Ekstroversio vs. Introversio ... 65

5.1.6 Innovatiivisuus ... 66

5.2 Uudet kykyulottuvuudet ... 67

5.2.1 Osaamisen kehittäminen ja kyky oppia ... 67

5.2.2 Sosiaaliset taidot ... 69

5.2.3 Joustavuus ... 72

5.2.4 Ajanhallinta ja organisointi ... 74

5.2.5 Oman osaamisen tunnistaminen ja markkinointi ... 76

6 POHDINTA ... 79

LÄHTEET... 90 LIITTEET (1 KPL)

(5)

1 JOHDANTO

Korkeakoulututkinnon suorittaneet nähdään tulevaisuudessa tärkeinä toimijoina tietoon pe- rustuvassa taloudessa. (Brown, Hesketh & Williams 2003; Tomlinson 2012, 408.) Työelämä on muuttunut merkittävästi viime vuosikymmenten aikana ja globalisaatio ja tietotekniikan kehitys on tehnyt monesta työstä yhä enemmän tietoon perustuvaa sekä ajasta ja paikasta riippumatonta (Julkunen 2007; Heiskanen 2007). Talouden rakennemuutoksen ja erityisesti palvelualojen kasvun, kansainvälistymisen, yritysten välisen kilpailun kiristymisen ja kasvavien kustannuspaineiden nähdään muuttavan työsuhteiden luonnetta ja ehtoja (Nätti &

Pyöriä 2017). Kun tieto nähdään tärkeänä pääomana työelämässä, suuntautuu tarkastelu myös tiedon tuottajaan eli koulutukseen ja erityisesti korkeakoulutukseen. Työelämän ja korkeakoulutuksen suhdetta on usein arvioitu työllistettävyyden tarkastelun kautta. Työllis- tettävyyden yhtenä tarkastelukulmana taas voidaan pitää taitojen, kykyjen ja ominaisuuksien tarkastelua; minkälaiset taidot ja ominaisuudet ovat työllistettävyyttä tukevia ja työelämässä menestymisen kannalta merkittäviä? Entä tukeeko korkeakoulutus näiden taitojen kehitty- mistä?

Euroopan komissio (2018) esittää, että Europe 2020 -strategia on asettanut tavoitteekseen, että vuoteen 2020 mennessä 40 prosentilla eurooppalaisista olisi korkeakoulutus. Euroopan komission kesäkuussa 2010 hyväksymässä ohjelmassa ”The new Skills agenda for Europe”

on laadittu kymmenen kohtaa sisältävä suunnitelma, jonka tarkoituksena on edistää koulutuksen tai muiden osaamisen hankinnan tapojen laatua ja relevanssia sekä tehdä tärkeistä työelämätaidoista entistä näkyvämpiä ja vertailtavampia. Tarkoituksena on myös lisätä tietoa ja ymmärrystä työelämätaitoja ja työpaikkoja koskevien vaatimusten nykytilasta ja ke- hityssuunnista sekä siten mahdollistaa yksilöiden paremmat uravalinnat ja työllistymisen mahdollisuudet. Myös Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö (OECD) tukee taito-

(6)

strategioiden kehittämistä kaikkien osapuolten tarpeita paremmin vastaaviksi. OECD:n (2011, 7) mukaan yksilöiden taidot ja korkea osaamisentaso ovat hyödyksi niin yksilöille kuin yhteiskunnallekin. Oikeanlaiset taidot ja osaaminen edistävät taloudellista kasvua suo- raan tuloksellisuuden kasvamisena sekä epäsuorasti luoden työntekijöille ja organisaatioille paremmat mahdollisuudet innovoida sekä omaksua uusia teknologioita ja työn tekemisen tapoja.

Opetus- ja kulttuuriministeriö (2019) linjaa, että korkeakoulujen tavoitteena on toiminnal- laan edistää suomalaista kilpailukykyä, hyvinvointia, sivistystä ja kestävää kehitystä. Ta- voitteeksi on asetettu myös nykyistä laadukkaampi, kansainvälisempi, vaikuttavampi ja te- hokkaampi korkeakoululaitos. Juuri päättyneellä Juha Sipilän hallituskaudella korkeakoulutukseen liittyvinä kärkihankkeina on ollut työelämään siirtymisen nopeuttaminen, korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyön vahvistaminen innovaatioiden kaupallistamiseksi sekä opettajankoulutuksen kehittämisen osalta uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset ma- teriaalit peruskouluihin. (Opetus- ja kulttuuriministeriö 2019.) Korkeakoulutusta ja työelä- mää pyritään kehittämään entistä paremmin toisiaan vastaaviksi ja tukeviksi.

Koska työelämä kehittyy koko ajan, myös siellä tarvittavat taidot muuttuvat jatkuvasti (Eu- roopan komissio 2018; Nilsson 2017, 73-74). Työn luonne on muuttunut abstraktimmaksi ja samalla työntekijöihin kohdistuvat kvalifikaatiovaatimukset ovat muuttuneet yleisiksi. Ny- kyaikaista työtä voidaan kuvata jatkuvaksi oppimaan oppimiseksi. (Pasanen 2015, 74.) Täl- laiselle työelämälle on ominaista, että työntekijä joutuu jatkuvasti tuotteistamaan itseään, olemaan joustava ja kaikkeen valmis moniosaaja. Työntekijän on oltava valmis toimimaan muuttuvissa ympäristöissä ja oppimaan itselleen uusia taitoja.(Jakonen 2015, 287-290.) Kil- pailukyky-yhteiskuntamme tavoittelee läpinäkyvyyttä, suoritustason mittaamista ja erin- omaisuuden, huippuosaajien palkitsemista. Työssä vaaditaankin nykyisin aiempaan verrattuna tehokkaampaa suoriutumista ja enemmän suorituksia, parempaa pohjakoulutusta, uu- sien asioiden oppimista, monitaitoisuutta, kansainvälisyyttä sekä suurempaa vastuuta ja joustavuutta. (Julkunen 2007, 25-26, 39-40.)

Työelämässä jokaiselta odotetaan siis tehokasta toimintaa ja jokaisella on vastuu antaa oma työpanoksensa edistääkseen markkinataloutta. Yrittäjämäinen asenne ja yrittäjämäiset taidot ja ominaisuudet katsotaan tärkeiksi nykyajan työelämässä ja yhteiskunnassa toimimisen kannalta. Yrittäjyyden diskurssissa puutteet ahkeruudessa ja kurinalaisuudessa, kunnianhi-

(7)

moisuudessa, vastuullisuudessa sekä rohkeudessa ottaa riskejä huippuosaamisen saavuttamiseksi nähdään ongelmallisena.(Siivonen & Brunila 2014, 167.) Eurooppalaisen tietota- louden rakentamisen kontekstista katsottuna yrittäjyyskasvatuksesta on tullut merkittävä te- kijä, joka on vahvistanut uusliberalistisia ihanteita, uudelleen määrittänyt eurooppalaisen yliopistokoulutuksen arvoja ja synnyttänyt välineellisen ja yksiulotteisen ymmärryksen yliopistokoulutuksen tavoitteesta (Laalo, Kinnari ja Silvennoinen 2019, 1). Uusliberalistisen koulutuspolitiikan ja yrittäjyyskasvatuksen arvojen oletetaan haastavan yliopistojen perin- teisiä akateemisia arvoja (Olssen ja Peters 2005, 326). Myös uusliberalistisen koulutuspolitiikan suosimien yrittäjämäisten taitojen nähdään olevan jopa ristiriidassa yliopistokoulutuksen tuottamien akateemisten taitojen kanssa. Poliittiset linjaukset ja tavoitteet pyrkivät kuitenkin yhtenäistämään koulutuksen ja työelämän näkemyksiä työelämätaidoista ja tehosta- maan koulutuksen tarjonnan ja työelämän vaatimusten kohtaamista. (Komulainen, Räty, Korhonen, Siivonen, Kärkkäinen & Kasanen 2012.)

Raija Julkunen (2008, 9) näkee työelämän nykyisessä tilanteessa paradoksin; työ on keski- luokkaistunut ja tietoistunut ja siitä on tullut monipuolisempaa ja vaativampaa. Yhä useam- massa työssä on työhön kaivattuja älyllisiä puolia, aloitteellisuutta, omaperäisyyttä ja kehit- tymismahdollisuuksia, mutta silti työelämä nähdään nykyisin usein negatiivisessa valossa ja sen laadun koetaan huonontuneen entiseen verrattuna. Julkunen (2007, 40) toteaa, että nykyinen työelämä tarjoaa aiempaa enemmän kehittymis-, etenemis- ja vaikuttamismahdolli- suuksia, joita voidaan pitää myönteisinä kehityssuuntina. Työn henkisen kuormittavuuden, kiireen ja työpaineiden kasvun myötä on kuitenkin pohdittu, asettaako nykyinen työelämä jopa liikaakin vaatimuksia ja vastuuta työntekijöilleen.

Korkeakoulutettujen työttömien määrä alkoi kasvaa vuonna 2008 ja jatkoi kasvuaan vuoteen 2016 saakka heikon taloussuhdanteen vuoksi. Parantuneen taloustilanteen myötä työttömyys on nyt ollut merkittävässä laskussa. Korkeakoulututkinnon suorittaneiden työttömien määrä on vähentynyt nopeaa tahtia ja vuoden 2018 marraskuun lopussa korkeakoulutettuja työttö- miä oli yhteensä 32207. Työttömiä oli tällöin 16,1% eli 6176 henkilöä vähemmän vuoden 2017 marraskuuhun verrattuna. Korkeakoulutettuja työttömiä on kuitenkin edelleen tuhan- sia. Sen vuoksi on tärkeää tutkia korkeakoulutettujen työllistettävyyttä sekä sitä, kuinka korkeakoulutettujen taidot ja ominaisuudet vastaavat työelämän työntekijöiltään vaatimiin taitoihin ja ominaisuuksiin. (Taulu 2019, 2, 5.)

(8)

Teen pro gradu -tutkielmani osana Akateeminen yrittäjyys sosiaalisena prosessina (ACE)- tutkimushanketta. Hanke on Turun yliopiston ja Itä-Suomen yliopiston yhteinen tutkimus- hanke. Hanke on nelivuotinen ja se on alkanut syksyllä 2016. Hankkeessa tutkitaan akatee- mista yrittäjyyttä ja siihen liittyvää yrittäjyyskasvatusta ja –koulutusta yliopistojen murroksessa. (Turun yliopisto 2017.) Monitieteinen hanke koostuu neljästä osatutkimuksesta, joissa vertaillaan akateemisen yrittäjyyden strategioita, muotoja ja kokemuksia yliopistoissa ja tarkastellaan akateemisen yrittäjyyden kehkeytymistä kaupallistamisprojekteissa sekä minä- käsitysten muuttumista yrittäjyyskoulutuksessa. Hankkeeseen osallistuu tutkijoita kauppa-, yhteiskunta- ja kasvatustieteistä. (Itä-Suomen yliopisto 2017.)

Tutkielmani aiheena on yliopisto-opiskelijoiden näkemykset niistä taidoista, joita he näkevät tarvitsevansa työllistettävyytensä ja työelämässä menestymisensä kannalta. Tutkielmani aineistona käytän ACE-hanketta varten kerättyä haastatteluaineistoa, joista tutkielmaani varten olen valinnut 11 maisterivaiheessa olevan yliopisto-opiskelijan haastattelut. Haastatelta- vat ovat eri-ikäisiä ja eri alojen opiskelijoita. Aineiston analysoinnin menetelmänä käytän teoriaohjaavaa sisällönanalyysia ja analyysiani ohjaa osana ACE- hanketta tehty Rädyn, Hy- tin, Komulaisen, Kasasen, Siivosen ja Kozlinskan (2019) vielä julkaisemattoman tutki- musartikkelin käsikirjoitus ja siinä esitetty kuuden kykyulottuvuuden malli. Tutkielmani aihe on ajankohtainen myös omaan elämäntilanteeseeni liittyen, koska olen itsekin yliopisto- opiskelija ja siirtymässä pian työelämään. Pyrin kuitenkin pitämään tarkasteluni mahdollisimman objektiivisena tutkielmassani. Toisaalta ajattelen tutkielmani aiheen läheisyydestä olevan myös hyötyä, koska koen ymmärtäväni hyvin kontekstia, jossa opiskelijat esittävät ajatuksiaan sekä pystyväni samaistumaan näihin ajatuksiin.

Työelämätaitoja on tutkittu niin yliopisto-opiskelijoiden, yliopistojen henkilökunnan, yliopistosta valmistuneiden kuin myös työnantajien ja työelämän sekä koulutus- ja talouspolitiikan näkökulmista. Tutkielmani teoreettisessa viitekehyksessä tarkastelen aiempia, eri nä- kökulmista tehtyjä tutkimuksia työelämätaitoihin liittyen, mutta tutkielmani tutkimustehtävä keskittyy yliopisto-opiskelijoiden näkökulmaan ja näkemyksiin työelämätaidoista. Aihetta on tutkittu paljon erityisesti Britanniassa ja esimerkiksi brittiläinen Jonathan Payne (2000) on tutkinut työelämätaitojen kehitystä 1950-luvulta 2000-luvulle. Myös brittiläinen Michael Tomlinson on tehnyt paljon tutkimusta eri näkökulmista työllistettävyyteen sekä yliopiston ja työelämän välisiin suhteisiin liittyen. Yleisiä työelämätaitoja on pyritty kirjallisuudessa jaottelemaan eri tavoin ja Suomessa jaottelua ovat tehneet muun muassa Aarnikoivu (2010), Manninen (2004) ja Salminen (2015). Nykänen ja Tynjälä (2012), Saaranen-Kauppinen

(9)

(2012) sekä Karvinen, Vehmas ja Keskinen (2019) sen sijaan ovat tutkimuksissaan tehneet vertailua opiskelijoiden, opettajien, valmistuneiden ja työelämän edustajien näkemysten vä- lillä. Akateemisesti koulutettujen työllistettävyyttä ja työelämätaitoja on tutkittu myös erilaisilla uraseurannoilla, joilla on selvitetty akateemistesti koulutettujen työllistymistä. Suo- messa tällaista tutkimusta ovat tehneet esimerkiksi Kurlin, Suorsa, Carver ja Taulu (2018) sekä Puhakka, Rautopuro ja Tuominen (2010). Poliittisista ja kansainvälisistä näkökulmista työllistettävyyttä ja työelämätaitoja tarkastelevat Euroopan komissio, OECD ja Opetus- ja kulttuuriministeriö.

Tutkielmani seuraavissa luvuissa käsittelen tutkielman aiheeseen liittyvää teoreettista viite- kehystä; toisessa luvussa tarkastelen työelämän murrosta ja työelämää nykyaikana, työllis- tettävyyttä sekä yliopiston asemaa suhteessa työelämään ja sen vaatimuksiin. Kolmannessa luvussa tarkastelen työelämätaitoja; mitä työelämätaidot ovat ja kuinka yliopistokoulutuksen opiskelijoille tarjoamat taidot näyttäytyvät suhteessa työelämän edellyttämiin taitoihin. Nel- jäs luku sisältää tutkielman teossa käyttämieni menetelmien kuvauksen, perusteet kyseisten menetelmien valitsemiselle sekä kuvaukset siitä, kuinka olen soveltanut näitä menetelmiä tutkielmani teossa. Lisäksi tarkastelen neljännessä luvussa tutkielman eettisiä ratkaisuja sekä luotettavuutta. Viidennessä luvussa kuvaan tutkielmani tuloksia ja aineistosta tekemiäni tul- kintoja sekä vertailen tuloksia aiheesta aiemmin tehtyjen tutkimusten tuloksiin. Tutkielman viimeisessä luvussa teen pohdintaa ja yhteenvetoa koko tutkielmastani.

(10)

2 TYÖELÄMÄ, TYÖLLISTETTÄVYYS JA KORKEAKOULUTUS

Koska tutkielmani keskittyy näkemyksiin työelämässä tarvittavista taidoista, on hyvä tarkastella aluksi, mitä työ ja työelämä ovat ja kuinka työelämä on muotoutunut sellaiseksi, kuin se nykyaikana on. Tässä luvussa käsittelen työelämän muutoksia viime vuosikymmenten aikana ja tarkastelen työsuhteiden sekä työn luonteen ja työn tekemisen tapojen muuttumista.

Käsittelen luvussa myös työllistettävyyden käsitettä ja sen merkitystä työelämään ja yliopis- tokoulutukseen liittyvissä keskusteluissa. Luvun lopuksi tarkastelen yliopistojen asemaa ja tehtäviä suhteessa nykyajan työelämään ja käsitykseen työllistettävyydestä. Tässä luvussa hahmotan siis työelämätaitoja kehystäviä ja niitä muokkaavia tekijöitä; työelämää, työllis- tettävyyttä ja yliopistokoulutusta.

2.1 Työelämän murros

Suomalaisen työelämän muutokset liittyvät kiinteästi yhteiskunta- ja talouspolitiikan muu- tokseen. 1980-luvun rahoitusmarkkinoiden vapauttamisen ja 1990-luvun syvän laman myötä Suomessa jouduttiin uudistamaan yhteiskunnallisia ja taloudellisia toimintatapoja (Julkunen 2007, 20-21). Heikki Patomäki (2007, 68) esittää, että uusliberalismi oli saavuttanut Suo- messa 1980-luvulla johtavan ideologisen aseman ennen laman alkua, joten laman alkaessa tulevaisuutta ja vaihtoehtoja arvioitiin uusliberalistisesta näkökulmasta. Uusliberalistista ajattelutapaa toivat Suomeen muun muassa Euroopan komission sekä OECD:n raportit ja strategiat (Patomäki 2007, 71; Olssen & Peters 2005, 315; Laalo ym. 2019). Patomäki (2007, ii) määrittelee uusliberalismin ”opiksi, joka kehystää ja tulkitsee yhteiskunnalliset ongelmat

(11)

markkina-ajattelun ja sen tehokkuus-, vapaus- ja oikeudenmukaisuus-ihanteiden kautta.

Uusliberalisti uskoo näin tulkittujen ongelmien olevan ratkottavissa luomalla tilaa itseään sääteleville kilpailullisille markkinoille. Markkinat edellyttävät yksityisomistusta ja hyödyk- keistämistä. Asiat on saatava yksityisen omistamisen piiriin ja kauppatavaraksi.”. Julkusen (2007, 23) sekä Patomäen (2007, 12, 29) mukaan Suomessa uusliberalististen aatteiden myötä muun muassa julkista sektoria ja sen työelämää alettiin siirtää markkinaehtoisempaan ja managerivetoisempaan suuntaan. Tämän uudistuksen perustana on ollut uusi julkisjohtamisen malli eli new public management, jossa julkisen sektorin toimintaa pyritään yksityis- tämään tai ulkoistamaan.

Julkunen (2007, 20-21, 56-57) näkee, että 1990-luku ja 2000-luvun alku olivat siis Suomen taloudessa ja työelämässä erityinen murroskausi, koska aikaan liittyi edellä mainittujen, eli laman, uusliberalististen aatteiden ja uuden julkisjohtamisen mallin käyttöönoton lisäksi Eu- roopan unioniin liittyminen, yritystoiminnan kansainvälistyminen ja tietotekniikan läpi- murto. Suomen liittyminen globaaliin markkinatalouteen ja sen myötä muun muassa tuotannon siirtyessä halvempien tuotantokustannusten maihin, myös työ ja sen tekemisen muodot muuttuivat Suomessa. Muutoksen myötä siirryttiin kohti niin sanottua palvelu- ja tietoyh- teiskuntaa, jossa palveluiden ja tiedon tuottaminen ovat merkittävä osa yhteiskunnan toimintaa ja taloutta.

Globalisoitumisen myötä varsinkin talouden diskursseissa alettiin kiinnittää enemmän huomiota Suomen kilpailukykyyn kansainvälisillä markkinoilla. Patomäki (2007, 55) esittää, että 1980- ja 1990-luvuilla kilpailukykypolitiikka alkoi koskettaa jo yhteiskunnan kaikkia osa-alueita ensisijaisena periaatteena. Julkusen (2007, 25-28) mukaan hyvinvointivaltiota alettiin muovata uudelleen niin, että se palvelisi paremmin kilpailukyvyn vaatimuksia. Suo- men siirtyessä teollisesta palvelu- ja tietoyhteiskunnaksi siirtyi myös kilpailuvaltti tuotan- nosta ja viennistä tietoon ja palveluihin. Suomessa siirryttiin kilpailemaan halvan tuotannon sijasta korkealla koulutustasolla, osaamisella, innovatiivisuudella ja tietoyhteiskuntainves- toinneilla. Samalla myös tietotekniikan läpimurto ja nopea kehittyminen 1990-luvulta tähän päivään on muokannut työtä ja työelämää yhä enemmän tietoon ja teknologiaan perustu- vaksi.

Vähämäki (2009, 80-82) puhuu tietoyhteiskunnan sijaan tietokykykapitalismista, jolla hän tarkoittaa sitä, että ihmisen tietäminen ja tietämisen kyky halutaan nykyaikana hyödyntää

(12)

taloudellisesti ja tuotannon perustana ovat yhteiskuntaan hajautunut tietäminen ja työnteki- jän eli tuottajan yleiset tietokyvyt. Vähämäki näkee, että tieto ei ole pelkkää informaatiota, vaan siihen liittyy nykyisin myös koko ihmisen inhimillisyys. Hän kritisoi sitä, että ihmisen koko persoona valjastetaan taloudelliseksi resurssiksi, koska tieto, tietäminen ja osaaminen kulkevat koko ajan yksilön mukana. Myös Naskali (2010, 88) arvioi, että uusliberalistisessa yhteiskunnassa työ ja muut elämän osa-alueet ovat sulautuneet toisiinsa; työtä ei tehdä enää vain itsen elättämiseksi, vaan pikemminkin eletään työtä varten. Heiskanen (2007, 240) esit- tää, että muun muassa ajan ja paikan merkitys muuttuu tietotekniikan kehittymisen ja käyt- tämisen myötä ja muuttaa siten työn muotoja ja tekemisen tapoja. Työ ei ole enää yhtä paljon ajasta ja paikasta riippuvaista kuin ennen.

Niin globalisaatio ja tietoon ja palveluihin keskittyminen kuin uusliberalistinen ideologia ovat osaltaan vaikuttaneet siihen, minkälaista työelämämme on nykyaikana. Nätti ja Pyöriä (2017) arvioivat, että talouden rakennemuutoksen ja erityisesti palvelualojen kasvun, kan- sainvälistymisen, yritysten välisen kilpailun kiristymisen sekä kasvavien kustannuspaineiden oletetaan muuttavan työsuhteiden luonnetta ja ehtoja. Jakonen (2015, 287-290) esittää, että viime vuosikymmeninä tietoja palvelutyön kasvamisen lisäksi myös erilaiset työn muodot, kuten pätkätyöt, osa-aikaisuudet ja freelancetyöt ovat lisääntyneet ja työelämä yleensä on muuttunut epävarmemmaksi. Julkunen (2008, 12) pitää edellä lueteltuja asioita työn yksittäisinä muutostrendeinä ja näkee, että työn muutokset ovat moninaisempi ilmiö, eikä kokonaiskuvan hahmottaminen ole helppoa. Julkusen (2007, 19) mukaan työ sijoittuu monien taloudellis-teknisten, sosiaalisten, kulttuuristen ja demografisten prosessien leik- kauskohteeseen ja kaikki nämä prosessit välittyvät työn murrokseksi. Työelämän murroksessa päärooli on kuitenkin ollut taloudellis-teknisellä dynamiikalla.Nätin ja Pyöriän (2017) mukaan näitä työn muutoksia on kuvattu myös käsitteellä uusi työ. Myös Julkunen (2008, 18; 2007, 19) käsittelee työn ja työelämän muuttumista vanhan ja uuden työn käsitteillä;

työelämän murrosta on ollut vaikea nimetä yksiselitteisellä tavalla, joten on alettu puhua vain uudesta työstä tai uudesta kapitalismista.

Vielä muutama vuosikymmen sitten oli tavallista, että yksilöllä ei työuransa aikana ollut kovin monia työsuhteita, vaan yksilö saattoi tehdä jopa koko työuransa saman työnantajan palveluksessa. Nykyisen työelämän luonne sen sijaan on muuttuvaisempi. Yksilöiden on joustavasti sopeuduttava työelämän lukuisiin ja muuttuviin vaatimuksiin ja täten ylläpitää työllistettävyyttään koko ajan. Yksilöt eivät voi enää nojautua koko työuransa ajan yhtenä

(13)

hetkenä saavutettuun koulutukseen tai työllistymiseen, vaan profiilia on näiden suhteen ke- hitettävä jatkuvasti. Toisaalta yksilöillä on myös aikaisempaa paremmat mahdollisuudet luoda monimuotoista uraa, mahdollisuuksia vaihtaa työpaikkaa ja työtehtäviä. (Tomlinson 2012, 413.) Toisaalta taas työelämä on epävarmaa, nopeasti muuttuvaa ja kilpailullista, mikä nähdään myös yksilölle kuluttavana (Tomlinson 2017b, 5). Tomlinsonin (2007, 288) tutkimuksen perusteella nykyaikana korkeakouluopiskelijat pitävät hyvin tavallisena, että yksi- löllä on työuransa aikana useita työpaikkoja. Useampi työpaikka työuran varrella nähtiin tutkimuksessa positiiviseksi asiaksi ja ammatillisen kehittymisen kannalta tärkeäksi.

Työelämän muuttumisesta epävarmemmaksi puhutaan myös prekarisoitumisena, jota Pyöriä ja Ojala (2017) ovat tutkineet tarkastelemalla epävarmuustekijöiden kasautumista suomalai- silla palkansaajilla Tilastokeskuksen vuosien 1984-2013 työoloaineistoja käyttäen. Pyöriä ja Ojala määrittelevät prekaarisen työn sellaiseksi, johon kasautuu yhtä aikaa sekä subjektiivi- sia että objektiivisia epävarmuustekijöitä. Tutkimuksessa todettiin, että prekaarisuus vaihte- lee taloussuhdanteiden mukaan ja prekaarisuus korostuu erityisesti talouden laskusuhdan- teissa. Pyöriän ja Ojalan tutkimuksen mukaan prekaarisuus ei ole uusi ilmiö eikä prekaari- suuden voida sanoa yleistyneen 1980-luvulta 2010-luvulle. Vuonna 1997 prekaareja oli kuitenkin merkittävästi enemmän kuin muulloin ja tämä selittyy 1990-luvulla koetusta lamasta.

Nykyisin epävarma työmarkkina-asema koskettaa noin kymmenesosaa palkansaajista ja va- rovasti arvioiden noin neljäs- tai kolmasosaa kaikista työikäisistä. Nätti ja Pyöriä (2017) muistuttavat, että epätyypilliset työn teon muodot, kuten osa-aikatyö ovat jonkin verran yleistyneet kolmen viime vuosikymmenen aikana, mutta valtaosa palkansaajista työskente- lee edelleen pysyvässä kokopäivätyössä. Julkusen (2007, 31-32) mukaan määrä- ja osa-ai- kaiset työt eivät ole aina huono asia ja niiden lisääntyminen selittyy osittain opiskelijoiden ja osa-aikaeläkeläisten työnteon yleistymisellä. Toisaalta erilaiset työsuhteet saattavat epä- varmuuden tunteiden lisäksi aiheuttaa esimerkiksi samassa työyhteisössä jakautumista ja kuormitusta työntekijöiden kesken.

Pyöriä ja Ojala (2017) toteavat, että ihmisten kokemasta työelämän epävarmuudesta on tullut jokseenkin pysyvä ilmiö, vaikka objektiivisesti katsottuna työelämä on niin sanotusti nor- malisoitunut esimerkiksi 1990-luvun taloudellisen laskusuhdanteen aikaan verrattuna. Li- sääntyvä epävarmuuden tunne voi olla seurausta siitä, että ihmiset kokevat oman työpanok- sensa ja asemansa yhteiskunnassa aiempaa arvottomampina. Nätti ja Pyöriä (2017) tiivistä- vät, että työelämän epävarmuuden tunne liittyy lähinnä taloussuhdanteiden vaihteluihin,

(14)

aiemmin koettuihin työttömyysjaksoihin sekä erilaisiin uhkiin kuten työtehtävien muutoksiin, irtisanomisiin tai muihin ennakoimattomiin muutoksiin. Pyöriä ja Ojala (2017) esittä- vät, että kansainvälinen prekariaattikeskustelu on Suomessa omaksuttu yksipuolisesti ja kri- tiikittömästi. Julkisessa keskustelussa työelämää on esitetty negatiivisemmassa valossa kuin se todellisuudessa on. Julkunen (2007, 41) arvioi, että julkisuudessa on tapana nostaa esille työelämästä jokin vaihtuva yhteinen huoli. 1990- ja 2000-luvuilla se on ollut työssä jaksa- minen sekä muutoksen ja murroksen synnyttämä epävarmuus.

Työelämä on siis kokenut merkittäviä muutoksia aivan viime vuosikymmenten aikana. Glo- balisaatio, uusliberalistinen ajattelutapa sekä tietovaltaistuminen näyttäytyvät merkittävim- pinä tekijöinä sille, minkälaista nykyinen työelämämme yleisesti ottaen on. Työelämän koetaan olevan toisaalta aiempaa epävarmempaa ja toisaalta taas paljon kehittymisen mahdollisuuksia tarjoavaa. Kilpailukyky ja kehittyminen nähdään työelämän menestystekijöiksi. Ny- kyaikainen työ on tietotekniikan kehittymisen ja tiedon merkityksen kasvamisen myötä abstraktimpaa ja enemmän ajasta ja paikasta riippumatonta kuin aiemmin. Edellä tarkastelemani työelämän muutokset ja nykyinen tila kuvaavat työelämää yleisellä tasolla, mutta työelämän moninaisuuden vuoksi, eivät anna yksiselitteistä kuvaa koko työelämästä ja eri aloista.

Koska tutkielmani keskittyy yliopisto-opiskelijoiden näkemyksiin työelämätaidoista, liittyy tutkielmassani myös puhe työelämästä erityisesti sellaisiin töihin ja työtehtäviin, joihin korkeakoulututkinnon suorittaneet yleensä sijoittuvat. Seuraavassa alaluvussa siirryn tarkastelemaan, kuinka työelämän muutokset ja tämänhetkinen tila liittyvät työllistettävyyteen ja minkälaiseksi työllistettävyys ymmärretään nykyaikana.

2.2 Työllistettävyys

Työelämän ja työn teon muotojen muuttumisen myötä myös käsitys työllistettävyydestä on muuttunut. Tarkastelen työllistettävyyden käsitettä tässä kohtaa tutkielmaani, koska työelä- män ja koulutuksen välisen suhteen eri ulottuvuuksia tarkastellaan usein juuri työllistettä- vyyden kautta (Nilsson 2017, 70-72). Koulutuksen, ja tässä tapauksessa erityisesti yliopiston, asemaa tarkastelen seuraavassa alaluvussa. Nilssonin (2017, 70-72) mukaan työllistet- tävyyden käsite, englanniksi employability, on nykyisin laaja, mutta aiemmin käsite nähtiin lähinnä kahtiajakoisesti; yksilöt joko olivat tai eivät olleet työllistettäviä. Yksilön, joka oli

(15)

kykenevä työhön ja halusi tehdä töitä, määriteltiin olevan työllistettävä. Työllistettävyys nähtiin siis pitkälti yksilöstä riippuvaksi. Nykyisin työllistettävyyden nähdään kuitenkin olevan monimuotoisempi ilmiö. Boden ja Nedeva (2010, 42) esittävät, että työllistettävyyden käsitettä ei voida määritellä kovin tarkasti, koska siinä kohtaavat hyvin monenlaiset työnan- tajan tarpeet ja monenlaiset työntekijän ominaisuudet, jotka kummatkin ovat ajassa muuttu- via. Tomlinson (2017, 6-7) lisää, että näkemys siitä, mitä korkeakoulutettujen työllistettä- vyys on, saa uusia ulottuvuuksia aiempaan verrattuna, koska nykyisin yhä useammalla on korkeakoulututkinto.

Tomlinson (2017b, 13-14) ehdottaa, että erotuksena työllistymisen ja työllistettävyyden kä- sitteelle voidaan ajatella, että työllistyminen on lopputulos tai päämäärä, jolloin yksilö solmii työsuhteen. Työllistettävyys taas sisältää kaikkea sitä, mitä yksilö on tehnyt päästäkseen lop- putulokseen eli työllistymiseen. Hillage ja Pollard (1998) määrittelevät työllistettävyyden yksilön kyvyksi hankkia työpaikka, pitää kiinni työpaikastaan sekä hankkia tarvittaessa uusi työpaikka. Brown ym. (2003, 11) sen sijaan näkevät, että työllistettävyys riippuu yksilöön liittyvien tekijöiden lisäksi myös työmarkkinoista ja taloudellisista olosuhteista. Brown ja kumppanit määrittelevätkin työllistettävyyden suhteellisiksi mahdollisuuksiksi löytää ja yl- läpitää erilaisia työsuhteita ja työllistymisiä. Yksilö voi olla työllistettävä, vaikka ei olisikaan sillä hetkellä työsuhteessa.

Työllistettävyyttä on tarkasteltu erilaisista näkökulmista ja Tomlinson (2017b, 9-12) esittää, että työllistettävyyttä voidaan tarkastella kolmella tasolla; makro-, meso- ja mikrotasoilla.

Makrotasolla työllistettävyyttä tarkastellaan laajoissa rakenteissa, systeemitason muutok- sissa sekä siinä, kuinka koulutusjärjestelmät ovat järjestäytyneet tässä viitekehyksessä.

Mesotasolla työllistettävyyttä ja ihmisten työhön liittyviä aktiviteetteja ohjaavat institutio- naaliset prosessit, niin koulutuksen kuin organisaatioiden alueella. Mikrotasolla sen sijaan työllistettävyyttä ja sen rakentumista tarkastellaan yksilön tasolla; kuinka yksilö ymmärtää ja suhtautuu työllistettävyyteensä ja kuinka hänen kokemuksensa, tunteensa ja arvonsa vaikuttavat hänen työllistettävyyteensä. Nilsson (2017, 72-73) ehdottaa samankaltaista tarkastelun jaottelua siten, että työllistettävyyden käsitettä tarkastellaan niin yksilön näkökulmasta yksilön kykyihin ja pätevyyksiin keskittyen kuin myös yhteiskunnallisesta ja rakenteiden näkökulmasta työllistymiseen keskittyen. Myös Brown ym. (2003, 9-10) näkevät, että työl- listettävyyttä tarkasteltaessa olisi tärkeää ottaa huomioon molemmat, niin yhteiskunnallinen ja taloudellinen konteksti kuin myös yksilöön kohdistuvat seikat.

(16)

Yhteiskunnallisesta ja taloudellisesta kontekstista tarkasteltuna yksilön työllistettävyys riippuu siis esimerkiksi työpaikkojen kysynnän ja tarjonnan laista (Brown ym. 2003, 10).

Vaikka yksilön työllistettävyys olisi hyvä, rakenteelliset epäsuhdat työvoiman kysynnän ja tarjonnan välillä voivat olla esteenä työn saannille. Tämä taas on tärkeää huomioida koulutuksen määrällisessä ja laadullisessa suunnittelussa; kuinka paljon tietyn alan osaajia koulutetaan, kuinka heitä koulutetaan ja mitä heille tulisi koulutuksella tarjota. (Nilsson 2017, 69- 70.) Yksilön työllistettävyys riippuu myös saman ammattiryhmän muista jäsenistä, joiden kanssa yksilö kilpailee alansa työpaikoista. Työllistettävyys on siis riippuvainen siitä, kuinka työnhakija asemoituu muihin hakijoihin ja heidän työllistettävyyteensä. Erottautuminen muista positiivisessa mielessä on tärkeää. (Brown ym. 2003, 10.) Toisaalta samanaikaisesti tietyn ammattiryhmän kaikkien jäsenten työllistettävyys riippuu talouden rakenteista, kysyn- nästä ja tarjonnasta sekä kilpailusta myös muiden ammattiryhmien välillä (Nilsson 2017, 69). Myös Hillage ja Pollard (1998) tunnistavat ympäristöön liittyviä tekijöitä työllistettä- vyyttä tarkasteltaessa, vaikka keskittyvätkin itse enemmän yksilöön liittyviin tekijöihin.

Ympäristöön liittyviksi tekijöiksi he esittävät edellä mainittujen lisäksi työmarkkinoiden sääntely- ja etuusmääräykset sekä työnantajien rekrytointi- ja valintamenettelyt.

Sen sijaan yksilön kannalta tarkasteltuna yksilön työllistettävyyteen vaikuttaa yksilön oma käsitys työmarkkinoista ja hänen asemastaan siellä. Komulainen, Kärkkäinen, Korhonen, Räty, Siivonen, Kasanen ja Rautiainen (2015, 160) näkevät, että ihmisen työllistettävyys rakentuu kaikesta, mitä hän on ollut ja on, mitä hän ajattelee ja tekee ja minkälaisena henki- lönä hän itsensä näkee. Tomlinson (2012, 421-422) esittää samankaltaisesti, että opiskelijan tai valmistuneen työllistettävyys, riippuu paljon siitä, kuinka hän näkee työelämän kokonai- suudessaan sekä itsensä tulevaisuudessa työntekijänä. Hillagen ja Pollardin (1998, 2) mukaan yksilön näkökulmasta tarkasteltuna työllistettävyys riippuu yksilön tiedoista, taidoista ja asenteista, siitä kuinka hän käyttää niitä ja esittää ne työnantajalle sekä kontekstista, jossa hän hakevat töitä.

Ajatukset työelämästä ja omasta työllistettävyydestä juontuvat useasti yksilön kokemuksista sekä koulutuksellisesta ja kulttuurisesta taustasta. Kun korkeakoulutukseen osallistuu aiempaa enemmän ihmisiä, opiskelijoilla ja valmistuneilla on yhä erilaisempia kulttuurisia ja yhteiskunnallisia taustoja. (Tomlinson 2012, 427.) Korkeakoulutettu yksilö on pätevä moniin työtehtäviin, mutta saattaa itse rajata mahdollisuuksiaan omilla käsityksillään, siitä minkä- lainen työ on hänelle sopivaa esimerkiksi koulutuksen, sosioekonomisen aseman tai suku-

(17)

puolen kannalta sekä muokata käytöstään ja ajatteluaan oletettuun sosioekonomiseen asemaan paremmin sopivaksi (Brown ym. 2003, 12; Tomlinson 2012, 427). Myös työelämässä on syrjintää; työtehtävät saatetaan nähdä kapeasti esimerkiksi vain tietylle koulutukselle tai sukupuolelle sopiviksi (Brown ym. 2003, 12).

Alex Tymon (2013, 852) on tutkimuksessaan tarkastellut brittiläisten kauppatieteellisten alojen yliopisto-opiskelijoiden näkemyksiä työllistettävyydestä ja työllistettävyyttä edistävistä taidoista. Vain harvalle yliopisto-opiskelijalle työllistettävyydellä oli laajempaa merkitystä kuin oma työllistyminen. Osa opiskelijoista kuitenkin näki työllistettävyydellä olevan mer- kitystä myös työpaikan ja työuran laadukkuudelle ja mielekkyydelle. Vielä harvempi näki työllistettävyyden merkitystä muille, esimerkiksi työnantajille, yhteiskunnalle tai korkea- koulujärjestelmälle. Tomlinsonin (2017b, 5) sekä Siivosen ja Brunilan (2014, 165, 168) mukaan yksilön työllistettävyys on yhä enemmän yksilön omalla vastuulla ja näyttäytyy elämän mittaisena haasteena. Siivosen ja Brunilan (2014) tutkimuksessa osa nuorista aikuisista piti elämää jatkuvana itsensä kehittämisen projektina. Työ ja työllistettävyys nähtiin yhä enem- män yksilöön ja persoonallisuuteen liittyvänä. Tomlinson (2012, 419) näkee, että vastuu työllistettävyydestä on pitkälti yksilöllä, koska yhä useammalla korkeakoulusta valmistu- valla on samanlainen tutkinto. Yliopistoista valmistuvat ovat hyvin tietoisia ja valmistautu- neita siihen, että oman työllistettävyyden ylläpitäminen jatkuu myös valmistumisen jälkeen ja läpi koko työuran itsensä ja osaamisensa kehittämisenä ja elinikäisenä oppimisena.

Työllistettävyyttä voidaan siis tarkastella niin yhteiskunnan kuin yksilön näkökulmista.

Fejesin (2010, 90) sekä Brownin ym. (2003, 9, 10) mukaan työllistettävyyden tarkastelu on kuitenkin muiden ulottuvuuksien tunnistamisesta riippumatta kohdistunut useasti lähinnä yksilön taitoihin ja ominaisuuksiin. Nilsson (2017, 70) esittää, että työllistettävyyden käsite on tullut myös yhdeksi kulmakiveksi työelämän politiikassa ja koulutuksen ja työllisyyden strategioissa Euroopassa. Poliittiset lausunnot keskittyvätkin yleensä juuri opiskelijoiden tai valmistuneiden tietoihin, taitoihin ja sitoutuneisuuteen työllistettävyydestä puhuttaessa.

Myös oma tutkielmani keskittyy yksilöiden eli tässä tapauksessa yliopisto-opiskelijoiden nä- kemyksiin työllistettävyyden ja työelämässä menestymisen kannalta tärkeistä taidoista ja ominaisuuksista. Tarkastelen näitä opiskelijoiden näkemyksiä taidoista ja ominaisuuksista suhteessa yhteiskunnan ja työelämän odotuksiin ja vaatimuksiin työelämässä tarvittavista taidoista. Taitoihin paneudun tarkemmin tutkielman kolmannessa luvussa. Sitä ennen tarkastelen seuraavaksi yliopistokoulutuksen asemaa ja merkitystä suhteessa yhteiskunnan ja työelämän tilaan.

(18)

2.3 Yliopistokoulutuksen asema ja työllistettävyyden kysymykset

Työelämän ja sen muutosten sekä työllistettävyyden tarkastelussa katse kääntyy myös koulutuksen ja erityisesti korkeakoulutuksen suuntaan. Tomlinsonin (2017b, 3) mukaan poliittisissa keskusteluissa korkeakoulutus nähdään katalysaattorina valtioiden taloudelliselle kasvulle, joten korkeakoulut ovat joutuneet tarkastelun alle siitä, millä keinoin ne pyrkivät mak- simoimaan koulutuksistaan valmistuvien taloudellisen potentiaalin. Puhakka ym. (2010, 45) arvioivat, että yhteys yliopistojen ja työelämän välillä on tullut entistä tärkeämmäksi esimerkiksi Bolognan prosessin myötä, koska prosessi on vaatinut yliopistoja keskittymään myös työllistettävyyden kysymyksiin. Euroopan komissio (2018) esittelee Bolognan prosessin 48 Euroopan maan väliseksi yhteistyöaloitteeksi, jonka tarkoituksena on saada Euroopan alueen korkeakoulujen koulutusjärjestelmää yhtenäisemmäksi, jotta tulevaisuudessa korkeakoulututkintojen tunnustaminen olisi helpompaa, haettaessa koulutus- tai työpaikkaa toisesta maasta. Aloitteen tavoitteena on edistää opiskelijoiden ja työnhakijoiden liikkuvuutta Eu- roopan alueella sekä uudistaa koulutusjärjestelmiä työmarkkinoiden tarpeiden mukaisiksi.

Heiskasen (2007, 240) mukaan tiedon tuottamisen ja soveltamisen vaatimukset sekä jatkuva innovoinnin tarve on nostanut tiedon hallinnan ja oppimisen kysymykset esiin. Euroopan komissio (2018) näkee, että erityisesti korkeakoulutus ja sen yhteys tutkimuksiin ja innovaa- tioihin on tärkeä tekijä yksilöllisessä ja yhteiskunnallisessa kehityksessä tarjoten korkeata- soista osaamista ja sitä kautta yksilöitä, joita Eurooppa tarvitsee taloudelliseen kasvuun ja menestykseen. Yliopistojen tehtävä olisi siis tarjota opiskelijoilleen työelämässä tarvittavaa taitoa ja osaamista. Tomlinson (2017b, 2) esittää, että yliopisto-opiskelijat nähdään korkeatasoisen tiedon ja koulutuksen vastaanottajiksi ja sitä kautta valmistumisen jälkeen niin kut- sutuiksi tietotyöläisiksi. Heidän odotetaan lisäävän niin organisaatioiden kuin valtioiden taloudellista arvoa hyödyntäessään korkean tason tietojaan ja taitojaan.

Opetus- ja kulttuuriministeriö ohjaa ja rahoittaa osana valtioneuvostoa korkeakoulujen toimintaa hallitusohjelmaan, hallituksen toimintasuunnitelmaan sekä muiden eduskunnan ja valtioneuvoston korkeakoulutukselle asettamiin strategisiin tavoitteisiin perustuen. Suoma- laisen korkeakoulutuksen tavoitteiksi on asetettu muun muassa yhteiskunnan, kulttuurin ja työelämän uudistumisen ennakoiminen ja tukeminen sekä korkeakoulutetun työvoiman saa- tavuuden turvaaminen. Työelämään ja työllistettävyyteen liittyen korkeakouluille on asetettu tavoitteeksi muun muassa opiskelijoiden ohjauksen monipuolistaminen ja työelämäyh-

(19)

teistyön lisääminen. Korkeakoulujen ura- ja rekrytointipalvelujen tulee tukea nopeaa val- mistumista ja työllistymistä. (Opetus- ja kulttuuriministeriö 2019.) Nykyiset suuntaukset koulutus- ja työmarkkinapolitiikassa asettavatkin yliopistoille kasvavia paineita tuottaa koulutuksistaan työllistettäviä valmistuneita (Bridgstock 2009).

Pasanen (2015, 74-75, 79) lisää, että taloudelliset suuntaukset määrittelevät työelämän myötä myös koulutusta nykyaikana ja vähitellen on siirrytty kohti uusliberalistista koulutus- politiikkaa. Uusliberalistisessa koulutuspolitiikassa suositaan laajojen, yleissivistävien val- miuksien hankkimista. Koulutuspolitikka näyttäytyy oppilaitoksissa ja korkeakouluissa muun muassa määrärahojen supistamisena, koulutusaikojen lyhentämisenä tai tavoiteltavien pätevyystasojen laskemisena. Lisäksi oppilaitosten vertailut ja arvioinnit pakottavat ne kes- kinäiseen kilpailuun.Olssenin ja Petersin (2005, 326) mukaan kilpailun lisääminen korkeakoulutukseen nähdään keinona lisätä tuottavuutta, vastuullisuutta ja kontrollia. Keskitalo- Foley, Komulainen ja Naskali (2010, 22, 25) tarkastelevat koulutusta uusliberalistisen hallinnan näkökulmasta. Koulutuksen nähdään olevan tärkeässä asemassa uusliberalistisen hallinnan toteuttamisessa, koska se ulottuu ihmisen koko elinkaareen ja kohdistuu muun muassa yksilön oppimiskykyyn, uteliaisuuteen, joustavuuteen ja luovuuteen suuntaamalla niitä tuotannon palvelukseen.

Koulutuksen tavoitteeksi voidaan uusliberalistisesta näkökulmasta asettaa aktiivinen kansa- laisuus, joka ymmärretään vastuunottona omasta tulevaisuudesta ja aktiivisesta asioihin vai- kuttamisesta (Naskali 2010, 89). Tätä tavoitetta on pyritty edistämään lisäämällä yrittäjyys- kasvatusta kaikille koulutusasteille varhaiskasvatuksesta korkeakoulutukseen (Opetus- ja kulttuuriministeriö 2017). Opetus- ja kulttuuriministeriön (2017) mukaan ”yrittäjyyskasva- tuksen tavoitteena on yrittäjyyteen liittyvien myönteisten asenteiden lisääminen, yrittäjyy- teen liittyvien tietojen ja taitojen kehittäminen, uuden yrittäjyyden aikaansaaminen, yrittä- jien ja yritysten henkilöstön osaamisen kehittäminen, sekä yritysten tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan tukeminen.”

Kiinnostus koulutuksesta työelämään siirtymää sekä valmistuneiden työelämävalmiuksia kohtaan on lisääntynyt myös sen vuoksi, että viime vuosikymmenien aikana korkeakoulutukseen osallistuvien ja sieltä valmistuvien määrä on kasvanut aiempaan verrattuna. Samalla on huomattu, että pelkkä korkeakoulutettujen määrän lisääminen ei takaa taitavaa ja työelä- mään valmista työvoimaa ja sitä kautta talouden nousua. Erityisen merkittävästi tämä ilmiö

(20)

näkyy Britanniassa, jossa yliopistokoulutus muuttui eliitin oikeudesta laajemman ihmisjou- kon saavutettavaksi hyvin lyhyessä ajassa 1980- ja 1990-lukujen taitteessa. Aihetta onkin tutkittu paljon juuri Britanniassa. (James, Warhurst, Tholen & Commander 2013; Mason, Williams & Cranmer 2009.) Korkeakoulutettujen määrän lisääntyminen ja työmarkkinoiden muutokset ovat myös saaneet huomion kiinnittymään korkeakoulusta valmistuneiden taloudelliseen arvoon ja hyötyyn (Tomlinson 2012, 426).

Nykyisin siis yhä useammalla on korkeakoulututkinto ja tätä Aro (2014, 3) kutsuu koulu- tusekspansioksi eli suuren joukon koulutustason nousuksi. Nilsson (2017, 75-76) esittää, että koulutusekspansion vuoksi korkeakoulututkinnon arvo työmarkkinoilla on heikentynyt. Aro (2014, 3, 107) puhuu korkeakoulututkintojen arvon heikkenemisestä koulutusinflaationa.

Suomessa tutkintojen inflaatio näkyy kaikilla koulutusasteilla, mutta voimakkaimmin kes- kitason tutkinnoissa. Tomlinsonin (2008, 54) sekä Brownin ym. (2003, 11) mukaan yliopisto-opiskelijat eivät siis enää pidä pelkkää korkeakoulututkintoa takeena työllistymiselle ja hyvään asemaan työmarkkinoilla, vaan näkevät työpaikoista olevan paljon kilpailua valmistuneiden kesken. Opiskelijat kokevat, että työpaikkoja on vähän valmistuneiden määrään nähden ja sen vuoksi myös korkeakoulututkinto koetaan melko tavalliseksi ja erottuminen työnhaussa haastavaksi. Nilsson (2017, 75-76) arvioi, että korkeakoulutettujen määrän li- sääntyessä myös työn tekemiselle asetetut vaatimukset ovat kasvaneet. Aro (2014, 108-109) kuvaa koulutusinflaation ja koulutusekspansion suhdetta kehämäiseksi ja rinnakkain kulke- vaksi. Työtehtävien ja työpaikkojen kasvu ei ole ollut yhtä nopeaa kuin koulutuksen laaje- neminen. Tietyllä koulutustasolla pääsee siis aiempaa matalampiin ammattiasemiin ja toisaalta tietyn tasoiseen ammattiasemaan pääsemiseksi tarvitaan aiempaa korkeampi muodol- linen koulutus.

Puhakka ym. (2010, 52) kritisoivat työelämän ja yliopistojen suhdetta yksipuoliseksi; yliopistokoulutuksen kehittämisessä painotetaan työnantajien ja työmarkkinoiden näkökulman huomioon ottamista ja yliopistojen olisi muututtava markkinatalouden mukaan. Yliopistoilla ei vaikuta kuitenkaan olevan samanlaista vaikutusvaltaa työmarkkinoiden suuntaan. Vaikka työllistettävyyden kysymykset ovat tulleet erittäin tärkeiksi, yliopisto tunnistaisi toiminnal- leen myös muita funktioita. Jakonen (2015, 307) näkee, että koulutuksen on muututtava maailman muuttumisen mukana, mutta koulutuspolitiikan olisi myös pysyttävä itsekriitti- senä maailman muutosten suhteen. Bodenin ja Nedevan (2010, 50) mukaan hälyttävintä on se, että yliopistojen pitäisi osana toimintaansa olla kriittisiä yhteiskunnan toimintaan aktii-

(21)

visesti osallistuvia tahoja, sivistäen ja tiedottaen, mutta tämän sijaan yliopistojen pedagogi- nen toimintatapa perustuu monesti vain taitojen ja pätevyyksien siirtämiseen opiskelijoille.

Nilsson (2017, 82) kuitenkin esittää, että myös koulutuksella on valtava vaikutus työmark- kinoihin ja yhteiskuntaan. Kun monenlaista osaamista on paljon saatavilla, saattaa syntyä uudenlaisia työtehtäviä tai valmistuneet saattavat työllistää itsensä yrittäjinä ja luoda näin uusia markkinoita. Karvisen ym. (2019) mukaan kunkin alan korkeakouluopetus ja sen an- tamat valmiudet koulutuksesta valmistuville ohjaavat koko alan kehittymistä.

Tymon (2013, 853) näkee, että on kuitenkin hieman epäselvää, mikä korkeakoulutuksen roolin pitäisi olla opiskelijoiden työllistettävyyden kehittämisessä. Opiskelijat tarvitsisivat työllistettävyyttä mahdollisimman hyvin tukevia kursseja sekä enemmän ymmärrystä työl- listettävyyden laajemmista vaikutuksista, ei vain vaikutuksista yksilöön. Mannisen (2004, 10) mukaan yliopistokoulutus ei perinteisessä muodossaan pysty kehittämään opiskelijoissa kaikkea sitä osaamista, jota nykyajan työmarkkinoilla odotetaan. Bridgstock (2009, 39) poh- tii, että on epäselvää, kuinka löydettäisiin tasapaino perinteisen pedagogiikan ja työllistettä- vyysagendan välille. Hän ehdottaa, että olisi tärkeää seurata työllistettävyyden tuloksia ja sen mukaan mukauttaa sitä, kuinka yliopistokoulutuksessa painotetaan työllistettävyyden kysymyksiä ja perinteistä pedagogiikkaa.

Tomlinson (2012, 410-411) näkee, että korkeakoulut ovat yhä enemmän riippuvaisia mark- kinavoimista ja toiminta on nykyisin virittynyt paljon työnantajien ja opiskelijoiden vaati- muksille. Bodenin ja Nedevan (2010, 50) mukaan uusliberalistisessa koulutuspolitiikassa voidaan ajatella, että opiskelijat ovat niin sanotusti yliopiston asiakkaita, jotka rahansa vas- tineeksi saavat koulutuksen, jonka avulla heidän on helppo työllistyä ja päästä hyviin ase- miin työelämässä. Tämän vuoksi opiskelijoiden asenteet saattavat olla nykyisin tavoiteorien- toituneita, jolloin heidän tavoitteenaan on opiskella tutkinto ja työllistyä, kun taas aiemmin asenteet saattoivat liittyä enemmän oppimaan oppimiseen ja itsensä sivistämiseen. Nyt opiskelijat pyrkivät valitsemaan työllistettävyyttään parhaiten tukevia opintoja. Olssen ja Peters (2005, 326) esittävät, että uusliberalistinen koulutuspolitiikka haastaa perinteiset itsenäiset ja vapaat akateemiset arvot ja ajatukset lisäten korkeakoulutukselle paineita näyttää, että koulutus vastaa työelämän tarpeisiin. Yliopistot esimerkiksi perustelevat ja oikeuttavat opin- tojaksojensa olemassa oloa työelämäyhteyksillä.

(22)

Yleisesti ollaan kuitenkin melko yksimielisiä siitä, että kouluttautuminen on aina kannatta- vaa. Taulu (2019, 6) esittää Akavan joulukuun 2018 työttömyyskatsauksessa, että vertailta- essa eri koulutusasteiden työttömien määrää työvoiman määrään, korkeakoulutetuilla tilanne oli muita parempi. Näiden tilastojen perusteella voitiin todeta, että mitä korkeampi koulutus, sitä pienempi riski olla työttömänä. Puhakan ym. (2010, 53) tutkimuksen mukaan koulutus Itä-Suomen yliopistossa vastaa hyvin työmarkkinoiden tarpeisiin; valmistuneiden työllisty- mistilastot ovat hyvät, valmistuneet ovat voineet hyödyntää koulutuksen tuomaa osaamista työelämässä ja valmistuneiden työllistettävyys on edelleen säilynyt hyvänä, kun he ovat vaihtaneet työpaikkaa. Myös Suorsan (2014, 44, 53-55) raportti osoittaa, että vuosien 2010- 2012 aikana Itä-Suomen yliopistosta valmistuneista 84% on täysin tai jossain määrin eri mieltä siitä, että akateeminen tutkinto olisi ollut huono investointi työllistymisen näkökul- masta.

Myös Nilssonin (2017, 80) mukaan korkeakoulutus tarjoaa hyvät mahdollisuudet työllisty- miseen, vähentää työttömyyden mahdollisuutta sekä antaa yksilölle mahdollisuuden saavut- taa hyvä toimeentulo. Korkeakoulutus kehittää osaltaan työllistettävyyttä, mutta myös edis- tää ihmisissä demokraattista ja kriittistä reflektointia. Tomlinsonin (2008, 52) tutkimuksessa Britanniassa yliopisto-opiskelijat kokevat korkeakoulutuksensa etuna työmarkkinoilla. Kor- keakoulutuksen kautta saatu osaaminen antaa opiskelijoiden näkemyksen mukaan taloudellisia, ammatillisia ja sosiaalisia mahdollisuuksia, joita ilman korkeakoulutusta ei olisi saatavilla. Myös Puhakan (2011, 71) tutkimukseen osallistuneista suomalaisista yliopistoista valmistuneista valtaosa arvioi voineensa hyödyntää yliopistosta saamiaan taitoja työssään ja uskoi, ettei olisi työllistynyt nykyisiin tehtäviinsä ilman yliopistokoulutusta.

Koska valmistuneet ovat työllistyneet pääosin hyvin, vahvistaa se myös sitä, että yliopistokoulutusta tarvitaan (Puhakka ym. 2010, 53). Vuonna 2000 järjestetyssä kansainvälisen kongressin ”Innovations in Higher Education” loppupaneelissa tultiin tulokseen, että moni- mutkaistuvassa maailmassa työnantajat tarvitsevat työntekijöitä, joilla on akateemisesta koulutuksesta hankittua selkeyttä, argumentaation ja informaation käsittelyn kykyä, ymmär- rystä, eettisyyttä, joustavuutta, luovuutta ja ennakkoluulottomuutta (Niiniluoto 2011, 142).

Yliopistokoulutukselle on siis selvästi tärkeä asemansa ja yliopistokoulutusta arvostetaan yhä. Se kuitenkin vaikuttaa hakevan paikkaansa työelämän murroksen myötä. Yliopistokou- lutus tasapainoilee omien sekä talouden, politiikan ja työmarkkinoiden tavoitteiden ja intres- sien välillä. Ratkaisuksi näihin kysymyksiin nähdään usein yliopistojen tavoitteiden ja toi-

(23)

minnan muuttaminen työelämän vaatimuksia palvelevaksi. Puhakka (2011, 83) esittää kysy- myksen siitä, onko yhteiskunnan tehtävä kouluttaa täysin valmiita työntekijöitä työnantajien palvelukseen vai onko työnantajilla itselläänkin vastuuta asiasta.

(24)

3 TAIDOT

Yleensä työllistettävyyttä on määritelty yksilön ominaisuuksien kautta, esimerkiksi taitojen ja asenteiden sekä sen, kuinka näiden tulisi ilmetä työelämässä. Mitä paremmin yksilön taidot ja ominaisuudet sopivat työn vaatimuksiin, sitä parempana on nähty yksilön työllistettä- vyys. (Tomlinson 2017b, 5.) Vaikka työllistettävyyttä kokonaisuutena täytyy tarkastella myös muista ulottuvuuksista, on taitojen ulottuvuus olennainen ja paljon puhuttu osa koko- naisuutta. Tässä luvussa paneudun työelämätaitoihin. Käsittelen taitoja, kykyjä ja ominaisuuksia tässä yhtenäisinä niitä toisistaan tarkemmin erottelematta. Tarkastelen ensin yleisesti taitoihin liittyvää diskurssia ja aiheesta aiemmin tehtyjä tutkimuksia; kuinka työelämätaitoja on jaoteltu ja mitä näihin taitoihin nähdään kuuluvan. Selvitän, kuinka työelämätaitoja on tarkasteltu opiskelijoiden, valmistuneiden, opettajien ja työnantajien näkökulmista sekä Eu- roopan komissio ja OECD:n kansainvälisissä raporteissa. Lisäksi tarkastelen yliopistokoulutuksen ja työelämätaitoihin liittyvän keskustelun välistä suhdetta. Luvun lopuksi paneudun Rädyn ja kumppaneiden (2019) tutkimukseen ja erityisesti siinä esitettyyn kuuden kykyulottuvuuden malliin, jota käytän tutkielmassani aineiston analysointia ohjaavana teoriana. Rä- dyn ym. (2019) tutkimuksessa on teoriaan, empiriaan ja yliopisto-opiskelijoiden arvioihin pohjaten tehty kykyjaottelua työllistettävyyden kannalta merkittävistä kyvyistä, taidoista ja ominaisuuksista.

(25)

3.1 Työelämätaidot

Pelkkä korkeakoulututkinto ei enää välttämättä takaa työllistettävyyttä ja työllistymistä ja sen vuoksi työllistettävyyttä tarkasteltaessa mielenkiinto on kohdistunut erityisesti yksilöi- den taitoihin ja ominaisuuksiin (Tomlinson 2017b, 16-17). Keskustelu työelämätaidoista on yleistynyt 1980-luvulta lähtien, jolloin työnantajat olivat huolissaan siitä, että vastavalmis- tuneilta puuttuu työelämässä tarvittavia taitoja ja työelämätuntemusta (Aarnikoivu 2010, 39). Myös OECD (2011, 14-15) esittää, että jo 1980-luvulta asti kansalliset ja kansainväliset projektit ovat pyrkineet tunnistamaan ja ryhmittelemään yleisiä työelämässä tarvittavia taitoja ammattiin liittyvien spesifien taitojen rinnalle tukemaan työllistettävyyttä.

Euroopan komission (2018) mukaan tehokas kommunikointi koulutuksen ja työelämän vä- lillä on tärkeää, koska siten voidaan edistää yhteistä käsitystä työelämässä tarvittavista taidoista ja pätevyyksistä. Euroopan komissio (2016) näkee, että niin työnantajat kuin työnte- kijät tarvitsisivat enemmän osaamista tunnistaa taitoja; työntekijöiden pitäisi osata tunnistaa ja markkinoida taitojaan, työnantajien taas tulisi paremmin tunnistaa minkälaisia taitoja he tarvitsisivat organisaatioonsa sekä rekrytoida työntekijöitä, joilla tarvittavia taitoja on. Mo- net ihmiset työskentelevät tehtävissä, jotka eivät vastaa heidän osaamistaan ja koulutustaan ja noin 40 prosentilla eurooppalaisista työnantajista on vaikeuksia löytää työntekijöitä, joilla olisi sellaisia taitoja, joita työnantajat tarvitsevat yrityksissään kasvuun ja innovointiin. Eu- roopan komissio painottaa työelämän tarpeiden ja työntekijöiden taitojen ja osaamisen hyvää tunnistamista, koska näiden kohtaaminen on edellytys taloudelliselle kasvulle ja menestyk- selle. Patomäki (2007, 71) sekä Olssen ja Peters (2005) muistuttavat, että sekä Euroopan komissio että OECD ovat vaikuttaneet monien maiden talous- ja yhteiskuntapolitiikkaan vuosittaisilla maakatsauksillaan. Molempien näkemykset hyvästä talouspolitiikasta perustuvat talousliberalismiin. Myös Fejes (2010, 94-95) näkee, että talouden diskurssit vaikuttavat vahvasti asioiden kehyksenä sekä Euroopan komission että OECD:n dokumenteissa. Euroo- pan komission ja OECD:n dokumentit sisältävät ajatuksen taloudellisesta menestyksestä ja kehityksestä, yhteiskunnallisesta koheesiosta ja tasa-arvoisuudesta sekä kansalaisten sopeu- tuvaisuudesta ja joustavuudesta.

Jonathan Payne (2000, 354-355) on tarkastellut taito-käsitteen merkitysten muuttumista Iso- Britannian koulutuspolitiikassa 1950-luvulta 2000-luvulle. Taito-käsitteen merkitys on laa- jentunut valtavasti. Englannin kielisissä tutkimuksissa yleisten työelämätaitojen käsitteen

(26)

vastineina käytetään esimerkiksi käsitteitä skills, generic skills ja attributes. 1950-60-luvuilla taito ymmärrettiin pitkälti korkeaksi koulutukseksi, analyyttisiksi valmiuksiksi ja tek- nisiksi kyvyiksi, joihin lukeutui fyysinen kätevyys, avaruudellinen hahmottaminen ja tekni- nen tieto-taito. Salminen (2015, 68-69) määrittelee yleiset työelämätaidot prosessiosaa- miseksi, jota työelämässä tarvitaan substanssiosaamisen eli ammatissa vaadittavan teknisen osaamisen lisäksi. Mannisen (2004, 9) mukaan työelämätaidot ovat sellaisia tietoja, taitoja ja asenteita, joita valmistuvat opiskelijat tarvitsevat sijoittuakseen koulutustaan vastaaviin työtehtäviin. Puhakka (2011, 81) esittääkin, että nykyaikana työllistymisen kannalta koros- tuvat enemmän yleiset taidot kuin alaspesifit taidot. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että nykyisin samalla koulutuksella voi työllistyä hyvin erilaisiin tehtäviin ja toisaalta samoihin työtehtäviin voi sijoittua hyvin erilaisilla koulutuksilla.

Nykyaikana avainasemassa työllistettävyyden kannalta on kyky siirtää ja soveltaa taitojaan tehtävästä tai työpaikasta toiseen (Hillage & Pollard 1998, 2; Puhakka 2011, 62). Paynen (2000, 355-358) mukaan jo 1970-80-luvuilla yleiset, siirrettävissä olevat taidot nähtiin tär- keiksi. Yleisten taitojen ohella näistä siirrettävistä taidoista puhuttiin myös perustaitoina, englanniksi core skills. Tällöin nuorten ajateltiin tarvitsevan yleisiä elämänhallinnan taitoja ja työelämässä tarvittavia työpaikasta tai työtehtävistä riippumattomia taitoja, kuten muiden kanssa toimeen tulemista, luku, kirjoitus- ja laskutaitoa, tietoteknisiä taitoja sekä kykyä oppia uutta. 1990-luvulla yleiset taidot nähtiin edelleen tärkeinä työelämän kannalta, jolloin ne määriteltiin vielä laajemmin ja käsitteen nähtiin olevan kameleontin lailla muuttuva. 1990- luvulla näissä perustaidoissa painottuivat viestinnän taidot, tietotekniikan taidot, kielitaito, ongelmanratkaisukyky sekä persoonaan liittyvät ominaisuudet.

Yleiset työelämätaidot ovat Aarnikoivun (2010, 39) mukaan jaettavissa tiedollisiin ja oppimiseen liittyviin valmiuksiin, taitoihin ja kykyihin ja työyhteisön sekä työyhteisötaitoihin.

Manninen (2004, 9) tarkoittaa yleisillä työelämätaidoilla työn tekemiseen, elämänhallintaan, työuran suunnitteluun ja työllistymiseen liittyviä taitoja. Puhakan ym. (2010, 50-51) tutkimuksessa taidot on jaoteltu neljään ulottuvuuteen; ihmissuhdetaitoihin, hallinnollisiin taitoihin, akateemisiin taitoihin ja viestintätaitoihin. Salminen (2015, 68-69) taas katsoo yleisiin työelämätaitoihin kuuluvaksi muun muassa oman toimialan tuntemuksen, ongelmanratkaisutaidot, itsensä johtamisen taidon, muutostaidot, kiireen hallinnan taidot, kielitaidon, suun- nittelu- ja organisointitaidot, tunnetaidot, työkyvyn ylläpitämisen taidon sekä ammatillisen suhtautumisen esimieheen sekä omaan työhön ja työyhteisöön. Nykänen ja Tynjälä (2012,

(27)

20, 25-26) ovat tutkineet työelämätaitoja ja niiden kehittämiseen liittyviä malleja korkea- koulutuksessa johtohenkilöstön, professorien, lehtoreiden, opettajien, ohjaajien ja työelämä- palveluiden henkilöstön näkökulmasta. Työelämätaidot ryhmittyivät tutkimustulosten mukaan akateemiseen tiedonmuodostukseen ja tieteelliseen ajatteluun liittyviksi taidoiksi, tiedon integroinnin taidoiksi, sosiaalisiksi ja viestinnän taidoiksi, itsesäätelytaidoiksi sekä joh- tamis- ja verkostotaidoiksi. Yleiset työelämätaidot nähdään siis sisällöiltään melko saman- laisiksi eri tutkimuksissa ja kirjallisuudessa.

Työelämässä tarvittavien tehtävistä toiseen siirrettävissä olevien yleisten tai perustaitojen lisäksi tutkimuksissa ja kirjallisuudessa esiintyy myös uranhallintaan liittyvät taidot. Aarni- koivun (2010, 39) mukaan uranhallinnan taidot ovat yksi työelämätaitojen osa. Myös Man- nisen (2004, 9) mukaan yleisten taitojen lisäksi työelämätaitoja ovat esimerkiksi työnhaku- taidot ja käsitys oman alan työmarkkinoista. Bridgstock (2009, 36) toteaa, että uranhallintai- toihin kuuluu itsensä johtamisen taito sekä urasuunnittelun taito. Itsensä johtamisen taito tarkoittaa arviota ja tietoa itsestä, esimerkiksi omista arvoista, kyvyistä, kiinnostuksen koh- teista sekä työn ja muun elämän tasapainosta. Urasuunnittelun taito sen sijaan tarkoittaa taitoa etsiä ja hyödyntää verkostoja sekä tietoa työmarkkinoista ja työn ja oppimisen mahdollisuuksia. Hillage ja Pollard (1998, 2) puhuvat myös uranhallinnan taidoista ja määrittelevät ne yksilön ymmärrykseksi omista kiinnostuksistaan ja kyvyistään, tiedoksi olemassa olevista työmahdollisuuksista ja niiden vaatimuksista sekä kyvyksi suunnitella, kuinka päästä yksi- lön tavoittelemaan työpaikkaan. Tomlinson (2012, 414) näkee, että muuttuvien ja epävar- mojen työmarkkinoiden johdosta yksilön työuraan saattaa sisältyä työttömyysjaksoja tai jak- soja osaamista vastaamattomissa työtehtävissä. Yliopistosta valmistuvien olisi siis tärkeää kehittää itselleen strategioita, joilla suhtautua tällaisiin tilanteisiin.

Taitojen lisäksi useassa tutkimuksessa myös yksilölliset ominaisuudet nousivat esiin tär- keänä tekijänä työllistettävyyden kannalta. Paynen (2000, 355) mukaan 1970-1980-luvuilla Iso-Britanniassa taito-käsityksissä huomiota kiinnitettiin laman ja sitä seuranneen nuoriso- työttömyyden vuoksi nuorten asenteisiin ja käytökseen. Nähtiin, että nuorten asenteita ja käyttäytymistä työelämää kohtaan pitäisi valmistella paremmin, jotta heidän työllistettävyy- tensä paranisi. Taito-käsite laajeni siis tarkastelemaan myös yksilöllisiä ominaisuuksia ja asenteita. Tällöin tarkasteltiin myös sosiaalisten taitojen ja elämänhallinnan taitojen merki- tystä työelämässä. Hillage ja Pollard (1998, 2) sekä Puhakka (2011, 62) arvioivat, että ny- kyisinkin työnantajat kiinnittävät enemmän huomiota työnhakijoiden asenteisiin ja ominai-

(28)

suuksiin kuin ammattiin liittyvään tietoon. Tomlinsonin (2007, 289; 2008, 58) mukaan opiskelijat näkevät, että työnantajat haluavat palkata niin tehtävään kuin työyhteisöön sopivan henkilön. Työllistymiseen vaikuttaa se, minkälainen työnhakija on ihmisenä.

Euroopan komissio (2018) näkee, että yrittäjämäiset taidot lisäävät yksilöiden työllistettä- vyyttä. Yrittäjyydellä ja yrittäjämäisellä toiminnalla pyritään opetuksessa ja koulutuksessa innoittamaan yrittäjämäistä potentiaalia. Yksilö tarvitsee tietynlaisen ajattelutavan sekä tietoa ja taitoa tuottaakseen luovia ideoita sekä yrittäjämäistä aloitteellisuutta viedäkseen ideat käytäntöön. Opetus- ja kulttuuriministeriön (2017) mukaan yrittäjyysvalmiuksien merkitys korostuu työelämän muutoksessa ja jokainen voi oppia yrittäjyyteen ja yrittäjämäisyyteen.

Taidot ja ominaisuudet kuten luovuus, innovaatiokyky, riskienhallinta, vastuullisuus sekä kyky suunnitella, asettaa tavoitteita ja johtaa toimintaa tavoitteiden saavuttamiseksi sisälty- vät yrittäjyyteen ja yrittäjämäisyyteen. Julkunen (2007, 27) näkee, että yksilön on nyky-yhteiskunnassa kehitettävä osaamistaan huippuunsa sekä osattava pukea osaamisensa myytä- väksi tuotteeksi. Myös tässä mielessä yksilön on omaksuttava tietynlainen yrittäjäasenne.

Fejes (2010, 99) on tarkastellut, kuinka työllistettävyyden diskurssi ilmenee kansainväli- sissä, kansallisissa ja paikallisissa poliittisissa teksteissä sekä millaiseksi niissä ymmärretään yksilön vastuu omasta työllistettävyydestään. Yleisesti yksilön nähdään olevan vastuussa omasta työllistettävyydestään ja valtion ja työnantajien tehtäväksi katsotaan työllistettävyy- den mahdollistaminen. Kansainvälisissä, kansallisissa ja paikallisissa käytännöissä on kuitenkin joitakin eroja siinä, millaiseksi työllistettävyys ja vastuu siitä nähdään. Myös Keski- talo-Foleyn ym. (2010, 15, 17-19) mukaan yhteiskunnallisessa ja taloudellisessa muutoksessa kohti uusliberalistisempia näkökulmia korostuu erityisesti yksilön vastuullisuus. Ols- sen ja Peters (2005, 315) näkevät, että uusliberalistisen ihanteen mukaan yksilö on itse vastuussa itsestään, on taloudellisesti omavarainen ja tietää itse parhaiten intressinsä ja tar- peensa. Uusliberalismin mukaisesti valtion tulisi luoda yksilöitä, joilla on yrittäjämäisiä ja kilpailullisia kykyjä ja ominaisuuksia, joita tarvitaan aktiiviseen ja vastuulliseen toimintaan yhteiskunnassa. Valtion tehtäväksi uusliberalismissa sen sijaan nähdään sellaisten olosuh- teiden, lakien ja instituutioiden tarjoaminen, joiden kautta voidaan luoda sopivat markkinat.

Puhakan ym. (2010, 50-51) tutkimus osoittaa, että yliopistosta jo valmistuneet arvioivat tär- keimmiksi taidoiksi työelämässä juurikin yleisinä pidettyjä, siirrettäviä perustaitoja, kuten ongelmanratkaisutaidot, tiimityöskentely- ja sosiaaliset taidot, viestintä suomen kielellä, tiedon hankinnan taidot sekä organisaatio- ja yhteistyötaidot. Tynjälän, Slotten, Niemisen,