Puhakan ym. (2010, 52) mukaan yliopiston tehtävänä olisi antaa sieltä valmistuville taitoja ja osaamista, joka tukee heidän työllistettävyyttään. Työelämä kuitenkin on joustava ja muuttuva, joten näiden koulutuksesta saatavien taitojen tulisi myös olla siirrettävissä työteh-tävästä toiseen. Nilssonin (2017, 74) sekä Masonin ym. (2009, 23) mukaan työelämän vaa-timukset työntekijöille vaihtelevat paljon aloittain ja työpaikoittain, joten korkeakoulutuksen olisi tärkeää tarjota opiskelijoilleen yleisiä työelämätaitoja, kun taas työssä tarvittavat spe-sifit taidot opittaisiin työpaikalla. Jakonen (2015, 307) on samaa mieltä ja hänen mukaansa korkeakoulutuksesta saatava osaaminen on muuttunut enemmän yleisiksi, joustaviksi ja muuntuviksi tietotyökyvyiksi. Nykyisin taito oppia uutta nousee sisällöllistä asiantunte-musta tärkeämmäksi.
Yliopistoja on syytelty siitä, että ne eivät ole onnistuneet tarjoamaan opiskelijoilleen työelä-mässä vaadittavia taitoja, vaan ovat keskittyneet liikaa akateemiseen orientoitumiseen ja dagogiikkaan (Tomlinson 2012, 412). Aikaisemmin yliopistoilla oli valtaa päättää itse pe-dagogiikastaan ja koulutusohjelmistaan. Yliopistot perustivat näkemyksensä akateemisten ihmisten näkemyksiin siitä, minkälaiset tiedot ja taidot ovat arvostettua yhteiskunnassa ja talouden kannalta, eikä näitä näkemyksiä juurikaan valvottu tai arvioitu säännöllisesti. Yli-opistojen tavoitteena oli kehittää opiskelijoillaan korkeampia ajattelun taitoja kuten kriittistä ajattelua. Nämä tavoitteet kuitenkin haastettiin, kun tilalle tuli ajatus siitä, että koulutuksen on oltava tehokasta, sellaista, jonka tuloksena työntekijöiden osaaminen kohtaa mahdolli-simman hyvin työmarkkinoiden tarpeet. (Boden & Nedeva 2010, 49-50.) Ratkaisut kysy-myksiin valmistuneiden työllistettävyyden parantamisesta on nähty liittyvän korkeakoulu-tuksen taloudellistamiseen (Tomlinson 2012, 426).
Tynjälä ym. (2006, 84) esittävät, että yliopiston tehtävä olisi tuottaa opiskelijoilleen tieteel-listä substanssiosaamista, kriittistä ajattelua ja teoreettista ymmärrystä. Yliopisto ei ole am-matillinen koulu, mutta toisaalta sen olisi valmistettava opiskelijoitaan työelämään yhteis-kunnan avainasemiin, joissa heidän oletetaan toimivan aktiivisesti. Tomlinson (2017a, 341-342) arvioi, ettei yliopiston ole tarkoitus opettaa kaikilla koulutusaloilla tarkkoja ammatti-kohtaisia taitoja, vaan yliopiston tehtävä on auttaa opiskelijoitaan valjastamaan tietonsa si-ten, että he pystyvät soveltamaan niitä hyödyllisesti työelämässä. Nilsson (2017, 72) ajatte-lee, että korkeakoulutus nähdään prosessiorientoituneeksi sekä alakohtaiseen teoreettiseen ja tieteellisiin kriteereihin perustuvaan tietoon perustuvaksi. Työmarkkinat taas nähdään tu-losorientoituneeksi, markkinoihin perustuviksi ja käytännön tietoa arvostaviksi. Näin ajatel-len korkeakoulutuksen ei välttämättä ole hyödyllistä tai edes mahdollista valmistella opis-kelijoita suoraan työmarkkinoiden vaatimuksiin, vaan korkeakoulun on parempi keskittyä tukemaan opiskelijoiden yleistä työllistettävyyttä ja tarjota heille valmiuksia oppia nopeasti työssä tarvittavat spesifit taidot itse työssä.
Komulainen ym. (2012) arvioivat, että koulutus ja työelämä näyttävät toimivan jopa toisis-taan erillisinä ja kilpailevina aloina, joilla on erilaiset käsitykset työllistettävyyteen liittyvistä taidoista. Laalo ym. (2019, 1) näkevät, että poliittinen diskurssi liittyen yrittäjyyskasvatuk-seen muuttaa käsitystä siitä, mitä on olla akateemisesti koulutettu. Nykyinen uusliberaali markkinatalous korostaa yrittäjämäisiä kykyjä ja Siivonen ja Brunila (2014, 160-161) totea-vat, että yrittäjämäisten taitojen edistäminen kaikilla koulutusasteilla on tullut tärkeäksi
teh-täväksi uusliberalistisen koulutuspolitiikan myötä. Komulainen ym. (2012) kuitenkin esittä-vät, että yrittäjyyden kykyjen diskurssi korostaa ei-akateemisina pidettyjä kykyjä. Naskali (2010, 73-74, 95) on tarkastellut kyselytutkimuksessaan Lapin yliopiston kasvatustieteen-opiskelijoiden näkemyksiä koulutusjärjestelmälle asetetusta tavoitteesta tuottaa yrittäjämäi-siä subjekteja. Tutkimukseen osallistuneet opiskelijat olivat suhtautuneet asiaan kriittisesti ja arvioivat, että uusliberalistiset yrittäjyyskasvatuksen koulutustavoitteet sivuuttavat hyviä arvoja, kuten yhteistyö, yhteisöllisyys, vuorovaikutteisuus, epäitsekkyys, tasa-arvoisuus, eettisyys, ekologisuus ja yhteisvastuu.
Laalo ym. (2019, 1, 6-12) ovat tutkineet, kuinka ja minkälaisena yliopistosta valmistuneen ideaali rakentuu yrittäjyyskasvatukseen liittyvissä Euroopan komission dokumenteissa. Tut-kimuksessa havaittiin neljä standardia, joiden avulla pyritään kehittämään yrittäjämäisiä val-mistuneita. Näiden standardien mukaan on tärkeää ohjata opiskelijoiden tulevaa työuraa liike-elämään ja yrittäjyyteen ja vahvistaa opiskelijoiden sisäistä yrittäjyyttä eli yrittäjä-mäistä asennetta ja otetta työhön. Lisäksi olisi hyvä korostaa yrittäjyyden yhteiskunnallista merkitystä ja asemaa yhteiskunnallisten epäkohtien ratkaisemisessa sekä nähdä yrittäjämäi-set taidot hyödyllisinä kaikilla elämän osa-alueilla ja eri elämän vaiheissa. Siivonen ja Bru-nila (2014, 165-170) ovat tutkimuksessaan tarkastelleet, kuinka yrittäjyyden diskurssi näkyy aikuiskoulutuksessa ja kuinka aikuiskoulutukseen osallistuneet nuoret aikuiset ovat omak-suneet yrittäjämäisyyden. Tutkimuksen tulosten perusteella nuoret aikuiset olivat hyvin tie-toisia siitä, minkälaista käyttäytymistä ja minkälaisia arvoja heiltä odotetaan. He ovat myös melko riippuvaisia yrittäjyyden diskurssien asettamista normeista; työllistettävyytensä kan-nalta heidän olisi toimittava näiden normien mukaisesti, minkä seurauksena koulutukselliset käytännöt ja ideaalit eivät välttämättä liity niinkään yksilöiden omiin toiveisiin ja kiinnos-tuksen kohteisiin.
Nykäsen ja Tynjalän (2012, 25-26) mukaan työelämätaitojen ymmärtämisessä korkeakoulu-tuksessa on joitakin eroja koulutusalojen välillä. Kaikille aloille yhteisiä piirteitä ovat esi-merkiksi opiskelijalähtöisyyden periaate, työelämän kehitystekijöiden huomioon ottaminen koulutuksen suunnittelussa ja toteuttamisessa sekä reflektiivisyyden ja itsesäätelytaitojen oppimisen merkityksen näkeminen. Myös Jones (2009, 98) näkee, että yleiset työelämätai-dot ovat riippuvaisia korkeakoulutuksessa koulutusaloista, mutta koulutuspolitiikassa yleisiä työelämätaitoja tarkastellaan yleensä koulutusaloista riippumattomina. Tarvittaisiin tutki-musta siitä, kuinka eri koulutusalat vaikuttavat siihen, minkälaisia yleisiä työelämätaitoja eri
aloilla esiintyy ja kuinka niitä opetetaan ja opitaan korkeakoulutuksessa. Yleisten työelämä-taitojen edistämisen kannalta olisi kuitenkin tärkeää, että eri koulutusalat tekisivät yhteis-työtä ja oppisivat toisiltaan tarkastellessaan työelämätaitojen opettamista ja oppimista. Esi-merkiksi Tynjälän ym. (2006, 83) mukaan teknisillä aloilla tarvitaan yhä enemmän sosiaali-sia taitoja, kun taas sososiaali-siaaliset alat ovat muuttuneet yhä enemmän teknisiä taitoja vaativiksi.
Suorsa (2014) ja Puhakka ym. (2010) ovat tehneet vertailua yliopistosta professio- ja gene-ralistialoilta valmistuneiden välillä työllistettävyyteen ja taitoihin liittyen. Suorsan (2014, 37) raportista käy ilmi, että professio- ja generalistialoilta valmistuneiden välillä eroavai-suutta oli oman koulutusalan käytännön taitojen ja oman alan teoreettisen osaamisen koh-dalla; professioaloilta valmistuneet pitivät näitä taitoja tärkeämpinä kuin generalistialoilta valmistuneet. Puhakan ym. (2010, 50-51) tutkimuksessa taas professio- ja generalistialojen välillä oli hyvin vähän eroavaisuutta. Professioaloilla työskentelevät tarvitsivat generalis-tialoilla työskenteleviä enemmän ihmissuhdetaitoja, kun taas generalisgeneralis-tialoilla työskentele-vät tarvitsivat enemmän hallinnollisia taitoja ja viestinnän taitoja. Generalistialoilta valmis-tuneista hieman yli puolet, 57% ilmoitti voivansa jatkuvasti käyttää työssään yliopistossa opittuja taitoja. Professioaloilta valmistuneilla vastaava luku oli suurempi, 72%. Puhakka (2011, 82) näkee, että professioalan tutkinnot tuottavat generalistisia aloja varmemmin sel-laisia taitoja, joita työelämässä tarvitaan. On kuitenkin vaikeaa räätälöidä kaikista aloista suoraan työelämään tarvittavia taitoja tuottavia, koska on vaikeaa täysin arvioida minkälai-siin tehtäviin generalistialojen opiskelijat sijoittuvat.
Kurlinin ym. (2018, 3, 25-26) maistereiden uraseurantaan vastanneiden yliopistosta valmis-tuneiden mukaan viisi tärkeintä opintojen tuomaa osaamista tai taitoa olivat kyky oppia ja omaksua uutta, tiedonhankintataidot, opinnoista saatu teoreettinen osaaminen, analyyttiset systemaattisen ajattelun taidot ja itseohjautuvuus/oma-aloitteisuus. Sen sijaan viisi tärkeintä nykyisessä työssä tarvittavaa taitoa olivat kyky oppia ja omaksua uutta, itseohjautu-vuus/oma-aloitteisuus, yhteistyötaidot, ongelmanratkaisutaidot ja stressinsietokyky. Kyse-lyyn vastanneiden mukaan suurimmat kuilut opinnoista saadun osaamisen ja työelämässä tarvittavien taitojen välillä ilmeni neuvottelutaidoissa, stressinsietokyvyssä sekä organisoin-nin ja koordinoinorganisoin-nin taidoissa. Tuononen, Carver, Kangas ja Parpala (2019) tarkastelivat kyselytutkimuksessaan suomalaisen yliopiston vuonna 2011 ylemmän tutkinnon suorittanei-den sekä farmaseutin ja lastentarhanopettajan tutkinnon suorittaneisuorittanei-den tyytyväisyyttä tutkin-toonsa viisi vuotta valmistumisensa jälkeen. Lisäksi tutkimuksessa tarkasteltiin valmistunei-den näkemyksiä yliopistossa kehittyneistä taidoista ja työelämässä tarvittavista taidoista.
Tutkimuksen tulokset olivat hyvin samankaltaiset kuin Kurlinin ym. (2018) uraseurannassa;
valmistuneet arvioivat koordinoinnin ja organisoinnin taidot sekä yhteistyötaidot tärkeiksi työssä, mutta valmistuneet arvioivat niiden kehittyneen suhteessa vähiten opintojen aikana.
Valmistuneet arvioivat tärkeimmiksi työssä tarvittaviksi taidoiksi kyvyn oppia ja omaksua uutta sekä itseohjautuvuuden ja oma-aloitteisuuden. Oppimisen kyvyn valmistuneet arvioi-vat kehittyneen hyvin opintojen aikana.
Rädyn ym. (2019) tutkimuksessa yliopisto-opiskelijat olivat hyvin toiveikkaita työllistymi-sensä suhteen ja kaksi kolmesta uskoi saavansa oman alansa töitä valmistumisen jälkeen.
Melkein kaksi kolmesta uskoi myös, että heillä on niitä taitoja, joita työnantajat arvostavat.
Kurlinin ym. (2018, 25-26) uraseurantaan vastanneista valtaosa oli erittäin tyytyväisiä tut-kintoonsa ja työuraansa viisi vuotta valmistumisen jälkeen. 85% vastaajista pystyi hyödyn-tämään koulutuksesta saamiaan tietoja ja taitoja nykyisessä työssään ja 87% voisi suositella koulutustaan muille. Kolmannes vastaajista kuitenkin näki, ettei pelkkä koulutus antanut riit-täviä valmiuksia työelämää varten. Tuonosen ym. (2019) tutkimuksessa tutkintoonsa tyyty-väiset arvioivat tyytymättömiä enemmän työelämävalmiuksiensa kehittyneen yliopisto-opintojen aikana. Tyytyväisyydellä tutkintoon oli enemmän merkitystä työelämävalmiuk-sien kehittymiseen kuin koulutusalalla.
On huomioitava, että pelkkä korkeakoulutus ei välttämättä anna kaikkia niitä taitoja, joita työllistymiseen tarvittaisiin, vaan taitoja omaksutaan ja opitaan myös muusta elämästä. On tarkasteltava taitojen tarvetta, hyödyntämistä, kehittämistä ja tarjontaa. Myös taitoihin liit-tyvän tutkimuksen olisi muututtava; sen tulisi tarkastella taitoja ennen korkeakoulutusta, sen aikana ja sen jälkeen sekä käsitellä taitoja myös työmarkkinoiden näkökulmasta. (James ym.
2013, 958.) Vaikka useat yleisistä taidoista ovat sellaisia, jotka opiskelijat voivat saavuttaa myös muualla kuin korkeakouluopetuksessa, on korkeakoulututkinnolla silti paikkansa. Tut-kinto mahdollistaa paljon, mutta ei yksin riitä varmistamaan työllistymistä ja työllistettä-vyyttä. (Puhakka 2011, 82.) Työllistymisen kannalta on tärkeää, että työnhakijalla on myös muualta kuin korkeakoulutuksesta hankittua osaamista (Nilsson 2017, 75-76). Tomlinsonin (2008, 57) tutkimuksessa opiskelijat näkivät tutkinnon ulkopuolisen aktiivisuuden tärkeänä työllistettävyyttä edistävänä tekijänä. Tymon (2013, 853) toteaa, että opiskelijat tarvitsisivat kuitenkin vielä enemmän ymmärrystä siitä, kuinka opiskelun ulkopuolinen aktiivisuus edis-tää työllistettävyyttä. Tomlinsonin (2012, 421) mukaan korkeakouluopiskelijat pyrkivät pa-rantamaan työllistettävyyttään hankkimalla kokemusta ja osaamista koulutuksen
ulkopuoli-sista toiminnoista. Kun yhä useammalla on korkeakoulututkinto, yksilöt pyrkivät kilpaile-maan ja parantakilpaile-maan työllistettävyyttään muilla taidoilla ja tällä tavoin erottukilpaile-maan muista työtä hakevista valmistuneista.
Tuonosen ym. (2019) tutkimuksessa valmistuneet arvioivat kaikki annetut työelämävalmiu-det eli analyyttiset ja systemaattisen ajattelun taidot, ongelmanratkaisutaidot, organisointi- ja koordinointitaidot, yhteistyötaidot, kyvyn oppia ja omaksua uutta sekä itseohjautuvuuden ja oma-aloitteisuuden tärkeämmäksi verrattuna siihen, kuinka niiden arvioitiin kehittyneen opintojen aikana. Suorsan (2014, 44, 53-55) raportin mukaan valmistuneet esittivät jonkin verran toiveita siitä, että koulutus voisi olla lähempänä työelämää. Valmistuneista 61% tekisi muutoksia tutkintoonsa, heistä joka kolmas opiskelisi lisää tai laajemmat sivuaineet. Myös Komulaisen ym. (2015, 168) tutkimukseen osallistuneet akateemisesti koulutetut työttömät arvostivat yliopistokoulutusta ja –tutkintoa, mutta toisaalta taas pitivät akateemisen koulu-tuksen tarjoamia työelämävalmiuksia kyseenalaisina sekä koulukoulu-tuksen myötä työelämästä saatua kuvaa epärealistisena. Karvinen ym. (2019) tunnistivat tutkimuksessaan, että vesi- ja ympäristötekniikan diplomi-insinöörien koulutuksessa olisi myös tarvetta hyödyntää parem-min työelämäyhteyksiä. Alan työelämäyhteistyö toteutetaan valtaosin vierailevien luennoit-sijoiden ja lyhyiden työelämävierailuiden kautta, mutta nämä eivät kuitenkaan välttämättä edistä riittävästi opiskelijan ymmärrystä työelämästä ja erilaisista työssä tarvittavista val-miuksista. Opiskelijat kaipasivatkin koulutukseensa enemmän konkretiaa ja tiedon sovelta-mista.
Yliopistojen tulostavoitteisiin perustuvat linjaukset saattavat huonoimmassa tapauksessa olla ristiriidassa pedagogisten tavoitteiden kanssa. Esimerkiksi pitkäkestoiset opetusperiodit ja työelämäyhteistyöt eivät välttämättä ole tulostavoitteisiin vedoten mahdollisia järjestää, jolloin opetusperiodit jäävät lyhyiksi ja opiskelijoille saattaa jäädä hyvin pinnallinen tunne omasta osaamisestaan. Ratkaisuna tähän voisi olla opiskelijan itsesäätelytaitojen ja tiedosta-van oppimisen korostaminen osana opintoja. (Karvinen ym. 2019.) Virtanen ja Tynjälä (2013, 8-9) kuitenkin toteavat tutkimuksessaan, että yliopisto-opiskelijoiden arvioiden pe-rusteella työelämässä hyödyllisiä taitoja voi oppia myös yliopiston opintojaksoilla ilman työ-elämään jalkautumista. Opiskelijoiden mukaan opintojaksoilla, jotka he kokivat työelämän kannalta hyödyllisiksi, hyödynnettiin pedagogisina toimintatapoina kokemusten jakamista sekä teorian ja käytännön yhdistämistä avoimesti keskustellen. Opiskelijoiden kriittistä ajat-telua ja itsesäätelytaitoja oli opintojaksoilla kehitetty palaute- ja yhteenvetotehtävillä.
Yliopistokoulutuksen tarjoamat taidot ja valmiudet vaikuttaisivat olevan työelämän ja val-mistuneiden työllistettävyyden kannalta suurelta osin hyödyllisiä. Perinteisen yliopistokou-lutuksen antamien taitojen ja uusliberalistisen koulutuspolitiikan ihannoimien yrittäjämäis-ten kykyjen kohtaamattomuudesta ollaan kuiyrittäjämäis-tenkin huolissaan. Huolta aiheuttaa myös se, että työnhakutilanteessa muista hakijoista erottuminen pelkällä yliopistokoulutuksesta han-kituilla taidoilla ja osaamisella koetaan vaikeaksi. Koulutuksen antamia taitoja ei yksinään pidetä riittävinä. Räty ym. (2019) arvioivat, että yliopisto-opiskelijoilla vaikuttaa olevan ne-gatiivisempi käsitys omasta työllistettävyydestään, kuin mitä sen todellisuudessa tarvitsisi olla, sillä yliopistosta valmistuneiden työllistyminen on parantunut viime vuosina merkittä-västi. Suorsan (2014), Kurlinin ym. (2018) ja Puhakan ym. (2010) selvitykset osoittavat, että suurin osa yliopistosta valmistuneista on tyytyväisiä tutkintoonsa ja pystynyt hyödyntämään tutkintonsa antamia taitoja ja valmiuksia työelämässä. Näiden selvitysten perusteella suhde työelämän vaatimien taitojen ja yliopistokoulutuksen välillä vaikuttaa olevan melko hyvä.
Opiskelijat kuitenkin kaipaisivat koulutukseen enemmän työelämäyhteyksiä (Karvinen ym.
2019; Komulainen ym. 2015; Suorsa 2014). Räty ym. (2019) näkevät, että myöskään yli-opistojen ei ehkä tulisi olla liian huolissaan siitä, tarjoavatko ne opiskelijoilleen työllistettä-vyyttä tukevia taitoja, vaan pikemminkin tukea opiskelijoiden luottamusta itseensä akatee-misina toimijoina. Seuraavassa alaluvussa tarkastelen Rädyn ym. (2019) tutkimuksessa teh-tyä taitojen jaottelua kuuteen kykyulottuvuuteen.