Alkoholitutkimussäätiön tutkimusjohtaja, do- sentti Kettil Bruun on ollut 1970-luvun! aktii- visimpia suomalaiseen tiedepoliittiseen . kes- kusteluun osallistuneita tutkijoita. Hän GVI
minut Suomen Akatemiassa valtion yhteiskun- tatieteellisen toimikunnan puheenjohtajana 1971—.73 ja tieteen-, keskustoimikunnan jäse- nenä 1971-76. Suomen Tiedepoliittisen yh- distyksen, TIEPO:n puheenjohtajana Bruun oli 1975 ja tämän vuoden alusta lähtien yh- distyksen varapuheenjohtajana. Viime vuonna ilmestyi hänen, Katarina Eskolan ja Matti Viikarlh -toimittama kirja "Tiedepolitiikka ja tutkijan vastuu".
Laajalti tunnetuiksi ja hyväksytyiksi ovat tulleet Kettil Bruunin vaatimukset tutkijoiden oikeuksien ja tieteen vapauden turvaamisesta, yhteiskunnallisesti vastuuntuntoisen tutkija- kunnan kouluttamisesta, tiedepoliittisen kes- kustelun tason kohottamisesta ja- kansanvaltai- sen tiedepolitiikan kefflitämisestä.
Dosentti 'Kettil' Bruun ei ole rutkijaliiton jäsen, mutta on halunnut lehdellemme myön- tämällä haas% tattelulla ilmaista tukensa pyrki- myksille kehittää eri lähtökohdista tiedettä ja tutkimusta.
T&E: Tieteellisellä tutkimustyöllänne on jo pitkä historia. ,I960-luvulla spsiologian nousu- suhdan teessa Te esititte keskeistä roolia yh- teiskuntakriittisen tutkimuksen kehittäjänä.
Voisitteko kertoa jotakin tästä?
Kettil B r u u n: 1950-luvulla siirryin al- koholitutkijaksi; Tein - surveytutkimusta, ko- keellista laboratoriotutkimusta, s, pohjoismaista vertailevaa tutkimusta ja hoidon evaluaatio- tutkinmst& 1960-luvun taitteessa jouduin kos- ketukseen norjalaiseen kriminologiaan, jossa painotettiiir.köntkollikoneiston tutkimusta. Tä- mä 'reaktio" yksipuoliselle poikkeavaa yksi- löä koskevalle tutkimukselt0: •
'Tällöin - yli vallalla isolloinen ideologia,,, että eri poikkeavan käyttäytymisen alueilla piti ol-
la laaja laitosverkosto ja erilaiset poikkeavasti käyttäytyvät ohjattiin, "tieteellisin perustein"
asianmukaisiin laitoksiin. Kontrollikoneiston analyysi paljasti tämän näkemyksen puutteet.
itse pengoin mm., koulukoteja ja laajemmin ongelmakenttää valotettiin. Pakkoauttajat-kir-
jassa (1967). Moni kirjan tekijä oli sitten mu- kana Marraskuun-liikkeessä, joka oli eräs sen ajan ns.. yhden asian, liikkeistä.
Tuota tutkim. usta voisi luonnehtia kriitti- seksi sosiaalitutkimukseksi: Uskottiin, että yh- teiskunta on perustaltaan terve, että oli vain poistettav'a Määrätyt epäkohdat. Samoin kriit- tinen SosiaaTituikimus' edusti tieteisoptimismia.
Katsottiin, että epäköhdat johtuivat tiedon puutteesta ja byrokraattisuudesta, hallinnon jäykkyydestä. Nämä tutkimukset eivät myös- kään aluksi koskettaneet olennaisia valtara- kenteita. Tällaiseen tutkimukseen suhtaudut- tiin yleisesti melko positiivisesti: kriittiset tut- kimukset osoittivat pUutteita kon trollikoneis- ton toiminnassa, purtitteita, joiden poistami- seen kontrollikoneisto sitten vaati tutkimuk- siimme vedoten lisäÄ. rahaa.
Tosin "Pakkoauttajat" herätti melko voi- makkaan vastareaktion. Aloimme kuitenkin tunkeutua enemmän olennaisiin valtarakentei- siin. Aloimme mm. tutkia "taloudellista val- taa" eräänä yhteiskunnallisten laitosten "osa- alueena". Näin syntyi teos "Taloudellinen val- ta Suomessa" (1969), jonka yhtenä toimitta- jana olin.
1960-luvun loppupuolella tuli -sitten huu- mekysymys esille ja 1970-luvulla olen tutki- mustyössä keskittynyt päihteisiin. Alkoholitut- kimuksessa yritin luoda synteesiä lähinnä poh- joismaisesta tutkimuksesta kirjassa "Alkoholi
— käyttö, vaikutukset ja kontrolli" (1972).
Huumetutkimuksessa jouduin laajentamaan tutkimuskoWetta kansainväliseen kenttään.
Olen toisaalta toiminut Maailman terveysjär- jestön asiantuntijana ja toisaalta tehnyt tutki- musta kansainvälisestä päihdekontrollista
50 70-luvun tiedepolitiikka 1.77 TIEDE JA EDISTYS
Kansainliiton ja YK:n aikana (Bruun Pan
— Rexed: The Gentlements Club 1975). Tä- mä tutkimus antoi erinomaisia mahdollisuuk- sia tutkia kansainvälistä byrokratiaa. Teok- sessa pyritään itse asiassa arvioimaan mitä kansainvälisellä alkoholi-, huume- ja psyko- farmakakontrollilla on saavutettu. Samana vuonna kansainvälinen tutkijaryhmä, jonka vetäjänä olin, julkaisi englannin- ja suomen- kielisenä teoksen "Alkoholipolitiikka — kan- santerveydellinen näkökulma".
T&E: Teidät valittiin vuonna 1971 "uuden akatemian" yhteiskuntatieteellisen toimikun- nan puheenjohtajaksi. Millä mielellä ryhdyitte työhön?
Kettil B r u u n: On sanottava, että tun- sin itseni tuolloin jossain määrin kykenemät- tömäksi tähän tehtävään.
Silloin — kuten vieläkin — tunsin liian vähän tieteen historiallista kehitystä, eri tie- teiden eroja ja sitä miten eri koulukunnat näkevät tieteen ja yhteiskunnan suhteet. Su- rullista kuitenkin on, että joitakin poikkeuk- sia lukuunottamatta tutkimuksen tutkimuksen harrastus tuntui vieraalta niin toimikunnan jä- senten keskuudessa kuin yleensä tiedeyhtei- sössä. TIEPO:n piirissä olen tavannut eniten sellaisia Ihmisiä, jotka ovat olleet näistä ky- symyksistä kiinnostuneita. Uskon, että tutki- muksen tutkimuksen kehittäminen ja koulu- tuksen lisääminen on välttämätöntä tieteelli- sen ja tiedepoliittisen keskustelun kehittämi- seksi.
Minulla oli luultavasti myös liian vähän ko- kemuksia yliopistoista ja ennen kaikkea tiede- kuntien sisäisestä työstä. Sen tuntemus olisi varmasti auttanut ymmärtämään *paremmin yliopisto-opettajien näkemyksiä.
Silti uskon, että minulla oli myös joitakin hyviä lähtökohtia 'tuossa työssä. Uskon omaa- vani melkoista kokemusta niin suurten kuin pienten tutkimusten läpiviejänä sekä yksiä et-
tä ,ryhmän kanssa, Olen myös henkilökohtai- sesti joutunut tieteiden väliseen tutkimukseen niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin. Olen joutunut suorittamaan monenlaista tutkimus- valvontaa sekä hahmottamaan joillakin eri- koisaloilla tutldmuspolitiikkaa ja perehtymään konkreettisesti tutkimuksen ,hyödyntämisongel- miin.
Yhteiskunnan kipeitä ongehnia koskevien tutkimusten erityisongelmiin olin törmännyt 1960-luvun kriittisten tutkimusten kohdalla.
T&E: Millaiseksi luonnehtisitte 1970-luvun alun tiedepoliittista tilannetta, jolloin ryhdyit- te johtamaan yhteiskuntatieteellisen toimikun- nan työtä?
Kettil B r u u n: 1970-luvun alussa — ainakin yhteiskuntatieteellisen toimikunnan perspektiivistä katsottuna — ei vielä paljoa- kaan keskusteltu tiedePolitiikan . tavoitteista.
Pikemminkin keskusteltiin siitä '.pitäisikö yli- päänsä harjoittaa jonkinlaista tavoitteellista tiedepolitiikkaa. Usein oli havaittavissa, että esimerkiksi itsensä täydentävien tieteellisten seurojen edustajat vastustivat tavoitteellista tiedepolitiikkaa. He näkivät tehtävänsä toimi- kunnissa lähinnä yliopistojen ja tieteellisten seurojen intressien va*iijoina. He huolehtivat siitä, että omaiY yliopiston 'hakemuksia ei
"unohdeta" ja että kukin sai "kiintiönsä" ra- hoista. Luonnollisesti tämä asetelma ei mah- dollistanut laajempaa keskustelua yleistavoit- teista.
Poliittisesti tiedepoliittinen tilanne oli tuol- loin vielä suhteellisen rauhallinen. Korkea- koulupoliittisessa keskustelussa, päällimmäise- nä oli hallinnonuudistus. Esimerkiksi TIEPO:a perustettaessa (1970) keskusteluteemat olivat muistaakseni lähinnä. juuri hallinnonuudistus ja marxilaisen tieteen 'asema. Myöskään PTO- fessoriliiton eikä KTTS:n -toiminnassa heti sen perustamisen jälkeen 1(1972).valtiollinen 'tiede- politiikka ollut niin keskeisessä asemassa.
Tiedepoliittisiksi nämä rintamat muuttuivat varsinaisesti vasta muutamaa vuotta- myöhem- min, vuosina 4973-4974•
ME; Mihin tavoitteisiin pyritte toiminnas- sanne yhteiskuntatieteellisessä toimikunnassa?
Kettil R r n: Tavoitteeni hahmottui.- vat vähitellen toimikunnan jäsenten, Akate- mian virkamiesten ja tutkijoiden kanssa käy- mieni keskustelujen kautta.
Heti alkuun havaitsin, että professorit ha- kivat omilla nimillään tutkimusmäärärahoja toisia varten: tapana oli ollut että vain väi- telleet saivat rahoja. Katsoimme että henkilö
joka on valmistunut ja julkaissut jotakin tulee hyvän tutkimusänmnitelman perusteella. saada apurahoja: siis nuoret tutkijat kilpailemaan professoreiden kanssa.
Tutkimussuunnitelmiin 'ruvettiin panemaan enemmän .painoa.. Toimikunnassa laadittiin hakemusten arviointikaavake ja Kaj-Gunnar Lindström teki toimikunnan jäsenten arvioin- neista !pienen tutkimuksen. Tämä oli hyvä, sillä se osoitti että eräillä jäsenillä oli kiin- nostusta kehittää toimikunnan päätösten pe- rusteita. Toiset - taas murisivat vastaan.
Kansainvälisessä työssä pyrin jatkamaan.
Heikki Wariksen pyrkimyksiä solmia yhteyk- siä Wienin keskukseen. Meillä, Suomessa kä- vikin sitten Adam Schaff ja Riccardo Petrella, jotka esittelivät Wienin keskuksen toimintaa.
Pohjoismaista yhteistyötä pyrin myös kehit- tämään. Pyrkimykseni oli saada Erik AlIard- tin vertailevan sosiolbgian laitoksesta 'pohjois- instituutti ja aika pitkälle tässä pääs- tiinkin, vaikka hanke ei toteutunut.
Saimme myös aikaan pajoism'aisen kurs- sin tutkimuksen tutkimuksesta. Sitä järjesti lä- hinnä Mikael Böök ja uskon, että se edisti kiinnostusta tähän tärkeään
T&E: Eniteri huomiota julkisuudessa ovat herättäneet nar, sulttet littkimusprojektit — Meteli- ja Tandem-projekti jne. Miten nämä
tutkimusprojektit. syntyivät?
Kettil B r u u n: Ehkä ensinnäkin on to- dettava, että ns. Meteli-projekti oli jo vireillä tuliessani toimikunnan puheenjohtajaksi. Edel- linen toimikunta oli esittänyt, että siitä teh- täisiin tutkimussopimus. Meteli-projektin tut- kimussuunnitelmaa oli myös edelleen kehitet- ty. Toimikuntamme olikin perin yksimielinen suunnitelman ylivoimaisuudesta. Myös lääke- tieteellinen toimikur.ta tuki' tätä hanketta.
Olin myös neuvottelem' assa projektista Val- metin johdon ja tutkijoiden kanssa. Hanke katsottiin tervetulleeksi eikä Valmet esittänyt koko toimikunta-aikanani projektista yhtään kriittistä huomautusta. Vasta Sisätön pamflet- ti vuonna 1974 ja myöhemmin STK:n Val- jakka hyökkäsi poliittisin perustein projektia vastaan. Suoinen Akatemian Meteli-projektin arviointiseminaiii puhdisti tutkijat perusteet- tomilta syytöksiltä. Julkisessa sanassa tätä ei ole huomattu.
Tasa-arvo- ja demokratia-projektien histo- ria on taas lyhyesti sanottuna seuraava: Tul- lessani toimikunnan puheenjohtajaksi oli kes- ken ns. toimikunfian runko-ohjelman laatimi- nen. Kukaan ei ollut tästä ohjelmasta erityi-.
sen kiinnostunut. Keväällä 1971 siitä järjes- tettiin julkinen keskustelutilaisuus ja tutkijoi- den melko yksimielinen kritiikki osoitti, ettei ohjelmasta ollut mihinkään.
No mitä sitten piti tehdä? Olin vuoden 1971 keväällä asetetun tieteen keskustoimi- kunnan informaatiojaoston puheenjohtaja. Tä- liian jaoston esityksestä laati Juha Partanen Tntition infärmaatiopoiitiikasta. Keskustoimi- kunta julkaisi tämän muistion, .tosin vasta.
1973. Tuota muistiota lukiessani syntyi aja- tus, että runko-ohjelman sijasta voitaisiin ke- hittää yhteiskunnan ongelmista lähtevää tutki- musta. Näin 'tuli esille hieman epät4smällinen painopisteala:rliemolitatia 'ja tasa-arvo. Sitä esitettith yksimielisesti yhteiskuntatieteellisen
toimikunnan toimintaohjelmaksi no 1.
52 70-luvun tiedepolitiikka 1.77 TIEDE JA EDISTYS
Toimikunta ei halunnut täsmällisesti sanoa mitä piti tutkia, vaan julisti haettavaksi apu- rahan tutkimussuunnitelman tekoa varten.
Tällaisen apurahan saivat Tuomo Martikai- nen ja Juha Partanen, jotka sitten jättivätkin joidenkin muiden ohella tutkimussuunnitel- man tämän alan tutkimusta varten. Apura- han myöntämisen yhteydessä pyydettiin haki- joista asiantuntijalausunnot. Esimerkiksi prof.
Seppo Mustonen totesi Partasesta: "Käsityk- seni mukaan Juha Partanen tähänastisen mo- nipuolisen ja korkealuokkaisen tutkimustoi- mintansa perusteella olisi pätevä esim. yhteis- kuntatieteiden metodologian professorin vir- kaan ja näin hänen tosiasiallinen pätevyysas- teensa erinomaisesti vastaa tässä yhteydessä vaadittavaa."
Näin syntyi Tandem- ja Deta-projektit sekä, hieman syrjaan jaanyt Elinympäristön uudis- taminen-projekti. Hämmästyksekseni asia poli- tisoitiin kesken anomusten käsittelyn. Kirjoit- telu alkoi tuossa vaiheessa eikä ole ihme, että käsittely tämän johdosta meni aika kireäksi.
Lopputulos oli kuitenkin, että kolmea melko laajaa demokratia- ja tasa-arvoprojektia läh- dettiin rahoittamaan.
Katsottiin, etiä "päätutkijat" itse valitsevat kanssatutkijansa — kuten myös muissa yh- teyksissä. Tutkimusprojektit eivät poikenneet muista Akatemian laajoista hankkeista. On täysin nurinkurista puhua esimerkiksi siitä, että nämä projektit olisivat jotakin "urakka- tutkimusta".
T&E: Teidät nimitettiin vuoden 1974 alus- ta tieteen keskustoimikuntaan. Tähän aikaan ilmeisesti myös tiedepoliittinen keskustelu oli alkanut kuumentua? Oikeiston hyökkäys Aka- temiaa ja samanaikaisesti marxilaista tutki- musta vastaan oli alkamassa?
Kettil B r u uin: Tiedepoliittinen kes- kustelu alkoi todellakin kuUmentua vuonna 1973. Tosin on huomattava, että, Tiedeneu- voston ohjelman ilmestyttyä ("Suomen tiede-
politiikan suuntaviivat 1970-luvulla") paino- pistetutkimusta ja yleensä "uuden akatemian"
linjaa käsiteltäessä eduskunnassa toukokuussa 1973 ei ilmaantunut merkittäviä ristiriitoja.
Suhtautuminen oli yleisesti myönteistä ehkä Kokoomusta lukuunottamatta.
Tiedepoliittinen keskustelu muuttui tiede- poliittiseksi taisteluksi vasta eduskuntakäsitte- lyn jälkeen. Osaksi tämä johtui varmasti uusi- en toimikuntien nimittämisestä ja käytetystä uudesta nimitysmenettelystä. Oikeisto pyrki antamaan uusien toimikuntien kokoonpanosta hyvin vääristellyn kuvan.
Uusien toimikuntien työn käynnistyttyä tammikuussa 1974 tilanteen muuttuminen nä- kyi selvästi. Alkoi tuntua siltä, että Akate- miaan oli varta vasten ajettu sellaisia henki- löitä, jotka kokivat tehtäväkseen vastustaa Akatemian kehittämistä ja kaikkea "marxilais- ta" tutkimusta. Tuntui siltä, että joillakin toi- mikuntien jäsenillä ainoa ohjenuora oli "va- semmiston dominanssin" lopettaminen. Yhte- näinen esiintyminen viittaa organisoituun toi- mintaan. Ilmeisesti KTTS johti tätä hyök- käystä. Koko Akatemia leimattiin asiatto- masti "vasemmistolaiseksi pesäksi".
T&E: Syksyllä 1974 ilmestyi Seppo Sisätön
"Operaatio nollatutkimus" ja viime syksynä KTTS:n "Harharetki". Molemmat julkaisut il- mentävät tiedepoliittisen taistelun uutta' piir- rettä: poliittinen hyökkäys pyrittiin verhoa- maan nyt näennäistieteelliseen kaapuun?
Kettil B r u u n: Joukkotiedotustutkijoi- den pitäisi tutkia mitä tapahtui mielipiteen muodostuksessa Sisätön "nolla-pamfletin" il- mestymisen aikaan. Pamflettiahan ei tarvitse enää kritisoida, niin tieteelle vihamielinen ai- kaansaannos se, on. Mutta miten on selitettä- vissä, etteivät tieteelliset seurat, tutkijaprofes- sorit ja muut arvovaltaiset nousseet heti tuo- mitsemaan sitä. Käsittääkseni ei ole _mitään.
muuta vastausta kuin että akateemisen maail, man huipulla olevat, olivat mukana — vaikka
minulle on esitetty nimiä, en käy niitä tois- tamaan.
On kyllä sanottava, että TIEPO:ssakin ar- vioitiin "nolla-pamfletti" väärin: uskottiin, et- tei kukaan tiedettä tunteva voisi ottaa sitä tosissaan. Mutta niin vain kävi, että se otet- tiin hämmästyttävän laajalti aivan tosissaan.
Silloin minä uskoin, että hyökkäys oli suunnattu ensi kädessä päätöksentekijöitä ei- kä tutkijoita vastaan. Mutta osoittautuikin, et- tä oikeisto oli leimaamassa myös yksittäisiä tutkijoita. Tämä kosketteli jo välittömästi tie- dettä eikä vain tiedepolitiikkaa.. Mutta vasta KTTS:n "Harharetken" ilmestyttyä alettiin laajemmaltikin ymmärtää, että oli rikottu tie- teellisen keskustelun sääntöjä. Oikeisto lei- masi tutkimuksia huonoiksi vain siksi, että ne oli hyväksytty sellaisten tiedepoliittisten näke- mysten perusteella, joita oikeisto ei ole 'jaksa- nut sulattaa. v. Wrightin puheenvuoro oli täs- sä suhteessa varsin tärkeä.
T&E: Mitkä näette nyt .tärkeimmiksi teh- täviksi demokraattisten tiedepoliittisten tavoit- teiden eteenpäin viemiseksi?
Kettil B r u u n: Aivan ensimmäinen ehto on, että tiedepoliittisen keskustelun tasoa saataisiin nostettua. Nyt arvossapidetyt ja pä- tevät tiedemiehet ovat olleet vaikuttamassa siihen, että herjojen heitto on tullut analyysin tilalle. Ja tämä keskustelutapa heijastuu voi- makkaasti joukkotiedotusvälineisiin. TIEPO:n piiristähän julkaistiin vajaa vuosi sitten kirja
"Tiedepolitiikka ja tutkijan vastuu", joka juuri tähtäsi tiedepoliittisen keskustelun ta- son parantamiseen. Samalla on huomattava, että nykyisin keskustellaan julkisuudessa suh- teellisen pienestä osasta koko suomalaisen tut- kimuksen kentästä: yritysten tutkimuksesta ei käydä keskustelua, Kauppa- ja teollis:uustni- nisteriön rahoittamasta tutkimuksesta . ei käy- dä 'keskustelua jne.
Toiseksi on kiinnitettävä huoniiota tieteen autonomiaan. Tuntuu siltä että ne jotka aika
ajoin valittavat tutkimuksen vapauden kaven- tumisesta usein unohtavat, että tieteen va- pautta ei puolusteta tukahduttamalla tiettyjä tutkimussuuntia. He usein myös sotkevat tie- teen autonomiakysymyksen tiedepolitiikkaan.
Nämä kysymykset on pidettävä erillään vaik- kakin niillä on yhtymäkohtia. Joka tapaukses- sa on selvä, että uhka tieteen autonomialle on ennen kaikkea tullut vallanpitäjien taholta, jotka pyrkivät välttämään arkaluontoisten asi- oiden tutkimisen. Uusi käsite urakkatutkimus ilmentää hyvin tätä uhkaa — tilaaja voi kes- keyttää tutkimuksen jos tulee hankalia tulok- sia ja tutkija on täysin tilaajan armoilla. On erikoisen arveluttavaa, että tätä urakkakäsi- tettä pyritän taannehtivasti soveltamaan tut- kimussopimuksiin, jotka on solmittu ennen kuin tätä uutta ovelaa käsitettä alettiin mark- kinoida. Tässäkin suhteessa tutkijoiden oi- keusturvaa pyritään kaventamaan.
Kolmanneksi on erittäin huolestuttavaa, et- tä maassamme on syntynyt yhteiskuntatietei- den vastainen ilmapiiri:. Tähän on myötävai- kuttanut luonnontieteellisen näkemyksen yk- sioikoinen siirtäminen yhteiskuntatieteisiin ja pelko siitä, että ristiriitaiset käsitykset tie- teestä häiritsevät suomalaista kokonaistutki- musbudjettia. Olisi luonnotonta jos ristiriitai- nen yhteiskunta tuottaisi vain harmonisia tutkimustuloksia. Eräs yhteiskuntatieteiden merkittävä tehtävä on syventää yhteiskunnal- lista keskustelua. Vaikka itsekin saatan tun- tea pettymystä sen suhteen mitä yhteiskunta- tieteet ovat saaneet aikaan viime 15 vuoden aikana, tämä ei suinkaan saa johtaa vihamie- liseen suhtautumiseen yhteiskuntatieteeseen.
Päinvastoin, on pyrittävä liittämään tutkimuk- seen enemmän koulutuksellisia aspekteja ja tuettava sellaista tutkimusta, joka todella an- taa uutta tietoa suomalaisesta yhteiskunnasta niin että syntyy jäSentynyt kuva siitä mikä on tämä Suomi 1977 ja mikä on tämän Suomen suhde ulkomaailmaan:
