Liljaana Hangassalo ja Matleena Miettunen
Käsityöllinen toiminta kotoutumisen välineenä
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO
Filosofinen tiedekunta
Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto, Joensuu
Käsityönopettajakoulutus
Käsityötieteen Pro gradu -tutkielma Joulukuu 2018
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND Tiedekunta – Faculty
Filosofinen tiedekunta
Osasto – School
Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto, Joensuu
Tekijät – Author
Liljaana Hangassalo, Matleena Miettunen Työn nimi – Title
Käsityöllinen toiminta kotoutumisen välineenä
Pääaine – Main subject Työn laji – Level Päivämäärä – Date
Sivumäärä – Number of pages
Käsityötiede Pro gradu -tutkielma x 6.12.2018 86
Tiivistelmä – Abstract
Tämän tutkimuksen tarkoitus on kuvata ja ymmärtää käsityöllisen toiminnan mahdollisuuksia kotoututumista edistävänä toimintana etnisesti monikulttuurisessa pajatoiminnassa. Maahanmuuttajien määrä on ollut Suomessa nousussa ja kotoutumista edistävälle toiminnalle on tarvetta. Tutkimus tuo esille kotoutumisen edistämistä käsityöllisen toiminnan, kielen harjoittelun ja vuorovaikutuksen näkökulmasta etnisesti monikulttuurisessa käsityöllisessä pajatoiminnassa.
Tutkimuksemme on laadullinen, etnografinen tutkimus, jonka tieteenfilosofinen lähtökohta on hermeneutiikka. Teoriaosuus käsittelee kotoutumisen kannalta keskeisiä käsitteitä, kuten monikulttuurisuutta, integraatiota, akkulturaatiota sekä kielen merkitystä ja vuorovaikutusta kotoutumisessa. Teoriaosuudessa käsittelemme myös käsityöllistä toimintaa ja ryhmätoimintaa, joita voidaan hyödyntää kotoutumisen tukemisessa.
Tutkimuksen aineisto on kerätty videoimalla, äänittämällä ja keräämällä palautteita. Keräsimme aineiston käsityötieteen opintoihin liittyvän työelämäharjoittelun yhteydessä järjestetyistä neljästä pajakerrasta 2017- vuoden lopusta 2018-vuoden alkuun. Tutkimukseen osallistujia oli pajoissa 10- 16 henkilöä, jotka olivat maahanmuuttajia sekä syntyperäisiä suomalaisia. Osallistujat vaihtuivat jonkin verran eri pajakertoina.
Äänitetyt reflektiot ja suulliset palautteet analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä, mikä eteni litteroinnin ja aineiston lukemisen kautta ryhmittelyyn ja analysointiin. Kirjalliset palautteet analysoimme aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Pajoista saatua videomateriaalia käytimme reflektoinnin tukena, mikä tapahtui tarkastelemalla videoista tutkimuksen kannalta tarpeelliset kohtaukset, mitkä litteroitiin ja analysoitiin yhdessä muun aineiston kanssa.
Tutkimustuloksissa tulee esille, että käsityöllinen toiminta tukee vuorovaikutusta ryhmän jäsenten kesken, tuo mahdollisuuksia suomen kielen harjoittelulle ja mahdollistaa syntyperäisten suomalaisten ja
maahanmuuttajien välisen kontaktin. Tuloksista ilmenee, että käsityötekniikalla ja sen toteuttamisen muodolla: yksilö, pari ja ryhmätyöskentelynä, on merkitystä vuorovaikutukseen ja suomen kielen harjoittelemiseen. Vuorovaikutukseen vaikuttaa ryhmäytymistoiminta, käsityöllisen toiminnan muoto, ohjaajan toiminta sekä ryhmäprosessi.
Johtopäätöksenä voimme todeta, että käsityöllisellä toiminnalla ryhmässä, missä osallistujat ovat sekä syntyperäisiä suomalaisia että maahanmuuttajia, on mahdollisuuksia kaksisuuntaiseen kotoutumiseen.
Käsityöllinen toiminta toimii hyvin ryhmäläisiä yhdistävänä, osallistavana ja vuorovaikutusta lisäävänä toimintana etnisessä monikulttuurisessa ryhmässä, missä ryhmän jäsenten verbaalisen kielen osaaminen on eritasoista. Käsityöllinen toiminta myös osallistaa kaikkia ryhmän jäseniä ja antaa kokemuksen vuorovaikutuksesta eri kulttuuritaustaisten ihmisten kanssa.
Avainsanat – Keywords
käsityöllinen toiminta, kotoutuminen, suomen kielen harjoitteleminen, vuorovaikutus, etninen monikulttuurisuus
Tiedekunta – Faculty Philosophical Faculty
Osasto – School
School of Educational Science and Teacher Education, Joensuu Tekijät – Author
Liljaana Hangassalo, Matleena Miettunen Työn nimi – Title
Learning by hand craft as an implement in assimilation.
Pääaine – Main subject Työn laji – Level Päivämäärä – Date
Sivumäärä – Number of pages
Craft Science Pro gradu -tutkielma x 6.12.2018 86
Tiivistelmä – Abstract
The aim of this study is to indicate and understand possibilities of learning by hand craft to cultural assimilating in ethnic multicultural workshops. The number of immigrants in Finland has increased and therefore there is need to promote cultural assimilation. The goal of the research is to describe how to support cultural assimilation by incorporating learning by hand craft, practising language and interaction. The context of the research is craft centered ethnic multicultural workshop.
This study is a qualitative, ethnographic research with philosophy of science in hermeneutics. The theoretical part describes the main constructs: assimilating immigrants, multicultural diversities, learning by hand craft, interplay and process in groups. We describe cultural assimilation by key words as learning language, interaction between immigrants and original population.
Our data has accummulated by video recording, sound recording and collecting feedbacks. This research was implemented during our teaching education`s practical training of craft science. Craft centered workshops were organized four times in late 2017 to the beginning of 2018. The number of indigenous Finn and immigrant attendants were between ten (10) and sixteen (16). The attendants in each workshop change a bit. Recorded reflections and verbal feedbacks from workshops were analyzed with content analysis from transcribing and reading the material through grouping and analyzing. Literary feedbacks were analyzed by content analyze.
We used video materials from workshops to emphasize reflections. We observed necessary positions from videos which we transcribed and analyzed with the other data.
The results of the survey indicate that interaction between the group members is supported by learning by hand craft. The findings of the research also relate how learning by hand craft gives possibilities for practising language and opportunities for Finns and immigrants to interplay. Using learning by hand craft approach, the choice of the technic is important as the described in the results of the survey. Working with a partner or a
group also has impact on interaction and practicing language. Grouping activities, learning by hand craft, by the help of an instructor also effect interaction.
Conclusively learning by hand craft in ethnic multicultural groups (Finns and immigrants) has higher possibilities of influencing bidirectional assimilation. Connecting members of the group through learning by hand craft functions best in groups but not with the same level of effect in verbal language (Finnish).
Working in pairs and group connect attendants, allowing all to participate and increases interaction.
Learning by hand craft encourages all attendants to participate and to experience interaction with members of different cultural backgrounds in craft centered workshops.
Avainsanat – Keywords
learning by hand craft, cultural assimilation, interaction, practising Finnish language, ethnic multicultural
SISÄLLYS
1 JOHDANTO ... 1
2 MAAHANMUUTTAJIEN KOTOUTUMISEN TUKEMINEN ... 6
2.1 Maahanmuuttajat ja monikulttuurisuus ... 6
2.1.1 Maahanmuuttajien kotoutuminen ... 10
2.1.2 Kielen merkitys kotoutumisessa ... 14
2.1.3 Kotoutumisen akkulturaatio ja integraatio ... 17
2.2 Kotoutumista tukeva ryhmätoiminta ... 18
2.2.1. Ryhmä ja ryhmäprosessi vuorovaikutteisessa ryhmässä ... 20
2.2.2 Verbaali ja nonverbaali vuorovaikutus ryhmässä ... 24
2.3 Käsityöllinen toiminta osana kotoutumista ... 26
2.3.1 Käsityöllinen toiminta ... 26
2.3.2 Käsityöllinen toiminta osana kotoutumista ... 28
3 TUTKIMUSTEHTÄVÄ JA TUTKIMUSKYSYMYKSET ... 32
4 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS ... 33
4.1 Tutkimusote ... 33
4.1.1 Hermeneuttinen tutkimus ... 33
4.1.2 Esiymmärrys tutkimuksen aiheesta ... 34
4.1.3 Etnografinen tutkimusote ... 35
4.2. Aineistonkeruumenetelmä ja tutkimusaineistonkeruu ... 37
4.3 Tutkimuksen konteksti ... 41
4.3.1 Tutkimuksen toteutuksen suunnittelu ja toteutus ... 41
4.3.2 Tutkimuksen kohderyhmä ... 45
4.4 Analyysimenetelmät ja aineiston analyysi ... 47
5. KÄSITYÖLLISEN TOIMINNAN MAHDOLLISUUDET KOTOUTUMISESSA ... 52
5.1 Vuorovaikutuksen tukeminen käsityöllisessä toiminnassa ... 53
5.1.1 Käsityöllisen tekniikan merkitys vuorovaikutukseen ... 53
5.1.2 Käsityöllinen yksilötyöskentely ... 54
5.1.3 Käsityöllinen parityöskentely ... 57
5.1.4 Käsityöllinen ryhmätyöskentely ... 60
5.2 Ryhmän muodostumisen tekijöitä ... 63
5.2.1 Vuorovaikutus ryhmäprosessissa ... 63
5.2.2 Ohjaajan toiminnan merkitys ... 67
5.3 Suomen kielen harjoittelu käsityöllisessä toiminnassa ... 69
5.3.1 Yhteinen kieli ... 69
5.3.2 Arjenkaltaiset suomen kielen harjoittelutilanteet ... 71
5.3.3 Kielen harjoittelun tukeminen ... 74
6 POHDINTA ... 77
6.1 Tutkimusprosessin arviointi ... 77
6.2 Käsityöllinen pajatoiminta kotoutumista edistävänä toimintana ... 80
6.3 Jatkotutkimusaiheet ... 86 LÄHTEET...
LIITTEET ...
1
1 JOHDANTO
Käsityötieteen pro gradu tutkimuksemme on kvalitatiivinen etnografinen tutkimus, minkä tieteenfilosofisena lähtökohtana on hermeneutiikka. Tutkimme käsityöllisen toiminnan mahdollisuuksia toimia kotoututumista edistävänä toimintana etnisesti monikulttuurisessa pajatoiminnassa. Kotoutuminen on laaja käsite, millä tarkoitetaan maahanmuuttajan sopeutumista uuteen ympäristöön (Maahanmuutto 2018). Siihen vaikuttaa moni asia, mistä kielen oppiminen on yksi keskeisimmistä edellytyksistä (Bergbom & Giorgiani 2007, 66;
Valkeapää 2016, 21; Valtonen 1999, 32). Aiempien tutkimusten mukaan maahanmuuttajat kohtaavat uudessa asuin maassaan integraatioon liittyviä ongelmia, joista yksi osa-alue kohdistuu vuorovaikutukseen. Vuorovaikutuksen haasteet liittyvät esimerkiksi kielitaitoon ja kontaktiin kantaväestön kanssa (Valkeapää 2016, 1). Tämän vuoksi keskitymme tutkimuksessamme käsittelemään suomen kielen harjoittelua sekä vuorovaikusta etnisesti monikulttuurisessa ryhmässä, jonka toiminnan kohteena on käsityöllinen toiminta.
Etnografisessa tutkimuksessa kuvataan erilaisia tilanteita, joista pyritään muodostamaan näkökulmia sisäisen ymmärtämisen kautta. Tavoitteena on pyrkiä kuvaamaan ja selittämään ihmisten toimintaa, mikä tapahtuu siten, että tutkija itse osallistuu tutkimukseen ja esittää siitä tarkkoja kuvauksia. (Eskola & Suoranta 1998, 106- 107; Lindlof 1995, 20; Hirsjärvi, Remes &
Sajavaara 1997, 181.) Tutkimuksemme tieteenfilosofisena lähtökohtana oleva hermeneutiikka
2 on ymmärrykseen pyrkivä lähestymistapa, missä tiedon tuottamisen prosessi tapahtuu tutkijan ja tutkittavien vuorovaikutuksessa (Hämeenaho & Koskinen-Koivisto 2014, 14).
Hermeneutiikassa olennaisena on kehämäinen prosessi, missä aineistoa käydään kehämäisesti useaan otteeseen läpi. Tämä mahdollistaa aineiston realistisuuden. Tutkimuksessa hermeneutiikka toteutui aineiston läpikäymisenä useaan otteeseen aina uusia näkökulmia esiin tuoden.
Tutkimuksemme aihe on ajankohtainen, sillä maahanmuuttajien määrä Suomessa on ollut kasvussa 1990- luvulta lähtien (Rintala- Rasmus & Giorgiani 2007; Bergbom & Giorgiani 2007). Tilastokeskuksen (2018) mukaan vuonna 2017 Suomen väestöstä ulkomaalaistaustaisia oli seitsemän prosenttia. Maahanmuuton myötä keskeiseksi teemaksi nousee maahanmuuttajien kotoutuminen yhteiskuntaamme, minkä tavoitteena on kaksisuuntainen kototutuminen eli niin maahanmuuttajat kuin vastaanottajamaan asukkaat sopeutuvat maahanmuuton myötä uudenlaiseen yhteiskuntaan (Rasilainen 2016, 19). Suomen lainsäädännössä on (Laki kotoutumisen edistämisestä 1386/2010) määritelty maahanmuuttajien kotoutumisen edistämistä tukevia toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on tukea ja edistää maahanmuuttajan mahdollisuutta osallistua aktiivisesti suomalaisen yhteiskunnan toimintaan.
Sen tarkoituksena on edistää tasa- arvoa ja yhdenvertaisuutta sekä myönteistä vuorovaikutusta eri väestöryhmien kesken.
Maahanmuuttajan kotoutumisen sopeutumisprosessiin vaikuttaa kuitenkin monet tekijät (Martikainen & Tiilikainen 2007, 24), joista yksi keskeinen edellytys on kielen omaksuminen (Valtonen 1999, 32; Valkeapää 2016, 21, 25, 26). Kielitaito mahdollistaa tiedon omaksumisen, kommunikoinnin sekä vaikutusmahdollisuudet yhteiskunnassa ja se on väylä uuden kulttuurin oppimiseen ja ymmärtämiseen (Bergbom & Giorgiani 2007, 66). Lappalaisen (2005) mukaan kielen oppiminen voidaan yhdistää maahanmuuttajien koulutuksessa käsityölliseen toimintaan.
Hän (2004, 379; 2007, 15) ilmaisee maahanmuuttajien tarvitsevan suomen kielen oppimiseen oppimista helpottavia oppimismenetelmiä- ja tyylejä.
3 Käsityöllisen toiminnan yhdistyessä kielten opiskeluun sekä kulttuuriin maahanmuuttajakoulutuksessa, esiin tulevat vuorovaikutus ja kokemuksellisuus, mitkä edistävät yhteisen kielen löytymistä maahanmuuttajien ja valtaväestön kesken. Käsityö, kieli ja kulttuuri (Kä-Ki-Ku-oppimistyyli) luovat apukielen, mikä auttaa yhteisen kielen löytämisessä.
(Lappalainen 2005, 204, 380; 2007, 15.) Jonkinasteinen yhteinen kieli kantaväestön kanssa on yksi tärkeimmistä tekijöistä maahanmuuttajien kotoutumisessa Suomeen sekä sopeutumisessa elämiseen uudessa maassa (Bergbom & Giorgiani 2007, 66). Tämän vuoksi on merkityksellistä tutkia käsityöllisen toiminnan mahdollisuuksia kotoutumisen välineenä.
Tutkimusaineistonamme toimii käsityötieteen opintoihin liittyneen työelämäharjoittelun yhteydessä kerätty aineisto joulukuun 2017 ja tammikuun 2018 välisenä aikana. Järjestimme neljä käsityöpajaa, joissa osallistujat olivat sekä maahanmuuttajia että syntyperäisiä suomalaisia. Toteuttamamme käsityöpajan tavoitteena oli kotouttamista edistävä toiminta, missä sekä maahanmuuttajat että syntyperäiset suomalaiset olivat aktiivisia toimijoita ja heillä oli mahdollisuus saada myönteinen kokemus toisistaan.
Aineistomme koostuu videomateriaalista, missä on kuvattuna jokainen pajakerta, äänitetyistä reflektioista, mitkä nauhoitettiin heti pajakertojen jälkeen sekä palautteista. Käsityötieteen tutkimuskentässä tutkimuksemme sijoittuu käsityön kulttuuris- historialliseen sekä psykologis- sosiaaliseen orientaatioon; käsityö kulttuurisena ilmiönä, käsityö kasvatuksen välineenä sekä käsityö hyvinvointina (ks. kuva 1). Tutkimus on merkittävä, sillä se tuo esille käsityöllisen toiminnan mahdollisuuksia kotouttamisen alueella kielen oppimisen ja vuorovaikutuksen alueella.
4 Kuva 1. Käsityötieteen tutkimuskohde- kuvio
(Seitamaa-Hakkarainen, Pöllänen, Luutonen, Kaipainen, Kröger, Raunio, Sipilä, Turunen, Vartiainen & Heinonen 2007, 15)
Tutkimuksen aiheen valintaan vaikutti oma kiinnostuksemme etnistä monikulttuurisuutta kohtaan ja se, miten käsityöt voisivat toimia yhteisenä kielenä, vuorovaikutuksen ja suomen kielen oppimisen välineenä ryhmässä, missä yhteistä verbaalista kieltä ei välttämättä ole. Meillä on aikaisempaa kokemusta maahanmuuttajien kanssa työskentelystä, minkä vuoksi osasimme kohdentaa pajoissa tapahtuvaa toimintaa maahanmuuttajia huomioiden kielen, yhteisen tekemisen ja vuorovaikutuksen osalta. Halusimme olla mahdollistamassa kantaväestön ja maahanmuuttajien välisiä kohtaamisia.
5 Tutkimuksemme etenee siten, että aluksi käsitellään tutkimuksen teoreettista viitekehystä.
Avaamme siinä tutkimuksemme kannalta olennaisia käsitteitä maahanmuuttajien kotoutumiseen liittyen ja tuomme esille, mitä integraatio ja akkulturaatio tarkoittavat kotoutumisen näkökulmasta. Tuomme esille, mitä kotoutuminen käsittää suomen kielen oppimisen ja vuorovaikutuksen näkökulmasta ryhmässä. Vuorovaikutusta käsitellessämme ryhmäprosessi nousee tärkeäksi teemaksi etnisesti monikulttuurisen ryhmän toiminnassa, joten tuomme sen teoriassa esille. Tämän osion päävastuu oli Matleena Miettusella. Toisena osiona teoriassa käsittelemme käsityöllistä toimintaa ja sen mahdollisuuksia kotoutumisessa etenkin kielen oppimisen näkökulmasta. Tästä osiosta Liljaana Hangassalolla oli päävastuu. Läpi työn olemme työskennelleet ja työstäneet tutkimusta yhdessä.
Teorian jälkeen käymme läpi tutkimuksemme tutkimustehtävän tutkimuskysymyksineen sekä käsittelemme tutkimuksemme tutkimusotetta. Tämän jälkeen kuvailemme tutkimusaineistoa ja sen analysointimenetelmiä. Seuraavana kerromme tutkimuksemme tulokset ja viimeisenä arvioimme tutkimusprosessia, tarkastelemme tutkimustuloksia suhteessa aikaisempiin tutkimuksiin ja teemme siitä johtopäätöksiä sekä esitämme jatkotutkimusaiheita.
6
2 MAAHANMUUTTAJIEN KOTOUTUMISEN TUKEMINEN
Tässä luvussa esittelemme kotoutumisen kannalta keskeisiä käsitteitä, kuten maahanmuuttajat, monikulttuurisuus, kotoutuminen, kielen oppiminen, akkulturaatio ja integraatio. Tuomme esille kotoutumista tukevan ryhmätoiminnan sekä siinä tapahtuvan ryhmäprosessin ja vuorovaikutuksen käsitteet. Viimeiseksi tarkastelemme käsityöllistä toimintaa ja sen mahdollisuuksia kotoutumisen välineenä.
2.1 Maahanmuuttajat ja monikulttuurisuus
Maahanmuuttaja- käsitteellä tarkoitetaan henkilöitä, jotka ovat muuttaneet eri syistä omasta maasta vieraaseen maahan. He ovat ulkomailla syntyneitä, uuteen maahan muuttaneita henkilöitä, joilla on tarkoitus asua maassa pidempään. (Sisäministeriö 2018.) Toisen polven maahanmuuttajat ovat henkilöitä, jotka ovat syntyneet Suomessa ja joiden vanhemmat tai toinen vanhemmista on muuttanut Suomeen (Väestöliitto 2018a). Maahanmuuttajien määrä ja tausta vaihtelevat sen mukaan, määritelläänkö heidät kansalaisuuden, äidinkielen, syntymämaan tai näiden yhdistelmien mukaan. Suomessa on eniten ulkomaan kansalaisia Virosta ja Venäjältä ja nämä muodostavat myös suurimmat vieraskieliset ryhmät. (Väestöliitto 2018b.)
7 Maahanmuuton lisääntymistä pidetään tärkeänä yhteiskunnallemme, sillä luonnollinen väestönkasvu Suomessa on pienentynyt useamman vuoden ajan ja väestön ikääntyminen ja huoltosuhteen muuttuminen ovat haaste yhteiskunnallemme (Sisäministeriön julkaisuja 4/2017, 11, ks. Rasilainen 2016, 12). Sen vuoksi Suomi tarvitsee uusia tulijoita ja heidän osaamistaan.
Maahanmuuttajilla, niin työperäisellä kuin humanitäärisistä syistä tulleita, onkin paljon hyödyllisiä kansainvälisiä verkostoja ja potentiaalista kielitaitoa (Rasilainen 2016, 5). Suomen väkiluku kasvoi 15 285 hengellä 2016 vuoden aikana ja väestönkasvun suurin syy oli muuttovoitto ulkomailta. Maahanmuuttoja oli 16 269 enemmän kuin maasta muuttoja.
(Sisäministeriön julkaisu 4/2017, 11.)
Maahanmuuttajat ovat aina olleet osa globaalia muuttoliikettä, mihin on ollut monenlaisia syitä:
konflikteja, sotatilanteita, poliittisia, taloudellisia, ilmastonmuutokseen sekä vapaaseen liikkuvuuteen ja ympäristöön liittyviä syitä (Rasilainen 2016, 16). Kuvassa 2 on esitetty maahanmuuton erilaisia syitä vuodelta 2011, missä näkyy sekä väliaikaiset että pysyvät maahanmuuttajat. Yleisin syy maahanmuuttoon on EU- perusteinen vapaa liikkuvuus (30 %).
Se sisältää työn, opiskelun kuin perhesiteen vuoksi tapahtuvan muuton EU- maista. Toiseksi yleisin peruste maahanmuuttoon on perhesiteen perusteella tapahtuva muutto (28 %).
Maahanmuuttoa tapahtuu lisäksi opiskelun perusteella 19 % ja työn perusteella 12 %.
Humanitäärinen syy on 8 % maahanmuutosta. (Väestöliitto 2018c.)
8 Kuva 2. Maahanmuutto vuonna 2011 eri perusteiden mukaan prosentteina (Väestöliitto 2018c)
Suurin osa Suomeen tulleista turvapaikanhakijoista vuosina 2015 ja 2016, on ollut kotoisin Irakista, Syyriasta, Afganistanista ja Somaliasta (Sisäministeriön julkaisu 4/2017, 13).
Maahanmuuttoon on erilaisia syitä, joista vastaanottomaan työmarkkinoiden kannalta katsottuna on: työn vuoksi maahan muuttavia, muista syistä kuin työn vuoksi maahan muuttavia ja laittomia tai dokumentoimattomia maahanmuuttajia (Forsander 2001, 315). Maahanmuuttajat muuttavat pääasiassa kuitenkin muista syistä kuin työnpaikan perässä, minkä vuoksi työllistymisestä tulee kotoutumisen ja toimeentulon kynnyskysymys (emt. 2001, 316).
Maahanmuuttajien oleskelu voi olla Suomessa pysyvää tai tilapäistä (Karasma 2012, 11).
Maahanmuuttajat joutuvat elämään ikään kuin samanaikaisesti kahdessa erilaisessa yhteiskunnassa. He joutuvat ratkaisemaan kulttuurien välistä kohtaamista ollessaan yhteydessä lähtömaahansa ja asuessaan uuden kulttuurin keskellä. (Lappalainen 2005, 86.) Lappalainen kehitti etnisen kulttuuriorientaatiopedagogiikan osaksi monikulttuurista pedagogiikkaa (emt.
2005, 235). Monikulttuurisen tietoisuuden kehittymisessä on ihmiskontakteilla olennainen merkitys (Pakarinen 2007, 36). Maahanmuuttoa on ollut aina ja Suomeen on saapunut uusia
9 maahanmuuttajavirtauksia ulkomailta tuoden uutta tietoa, tekniikkoja ja käsityötaitoja (Karasma 2012, 15).
Suomesta puhutaan nykyään monikulttuurisena yhteiskuntana, jolla viitataan useimmiten etnisten ryhmien kasvuun (Mammon 2010, 17). Monikulttuurisuus kertoo, että yhteiskunnassa elää rinnakkain monia, kulttuuriltaan, kieleltään ja etnisyydeltä eroavia ryhmiä rinnakkain (Pehkonen 2007, 12). Kulttuuri kytketään monesti kotoutumiskeskusteluun, minkä yhteydessä puhutaan ryhmien välisistä suhteista, erityisesti maahanmuuttajien ja vähemmistöryhmien suhteesta muuhun yhteiskuntaan. Kulttuurin ymmärtäminen muuttuvana, prosessimaisena sekä uusia elementtejä itseensä omaksuvana ilmiönä, on hyvä lähestymistapa globaalissa maailmassa. (Mammon 2010, 16, 17.) Monikulttuurisuudella tarkoitetaan myös poliittisia ohjelmia, joissa valtio pyrkii ottamaan huomioon kulttuurien erityiset tarpeet ja takaamaan niille oikeuksia tasa-arvon toteutumiseksi sekä konfliktien ehkäisemiseksi (Pehkonen 2007, 12).
Kulttuuri on paljon käytetty ja samalla monimerkityksellinen käsite (Mammon 2010, 18).
Perinteisen näkemyksen mukaan kulttuuri välittyy yhteisössä toimivien eri sukupolvien ja jäsenten välillä sosialisaation ja oppimisen kautta (Korhonen & Puukari 2013, 34, 35.) Kulttuuriperinteen sisäistäminen eli sosialisaatio tarkoittaa tapahtumasarjaa, jossa yksilö sisältää yhteiskunnassa vallitsevat normit, uskomukset, arvot, asenteet, tiedot sekä käyttäytymismallit. Sosialisaation kautta yksilö omaksuu moraalikäsitykset, kielen, sukupuoliroolit sekä käsityksen itsestään. (Ojala & Uutela 1993, 21.) Kulttuuri on kollektiivinen ilmiö, mikä pohjautuu sosiaalisiin suhteisiin ja kanssakäymiseen. Se voidaan ymmärtää jaetuksi merkitysten systeemiksi, missä käytetään yhteistä kieltä, symboleja ja koodeja, mitkä ilmentävät yhteisön jäsenten toimintaa ja ajattelua. (Puukari & Korhonen 2013, 34, 35.) Arvosysteemit, kuten uskonto, politiikka, filosofia, talous, sosiaaliset roolit ja monet muut asiat, muokkaavat ihmistä omassa kulttuurikontekstissaan. Kulttuuri koskettaa elämäelämäntapoja (Mammon 2010, 16) ja kulttuuriperinteen sisäistäminen on elinikäinen prosessi (Ojala & Uutela 1993, 21).
10 Monikulttuurisuus voidaan määritellä laajasti tai suppeasti. Laajimmassa määritelmässä se tarkoittaa esimerkiksi sukupuoleen, seksuaalisuuteen tai vammaisuuteen liittyvä moninaisuutta tai jopa koko ihmiskunnan yhteistä perintöä moninaisine identiteetteineen. Kulttuurisella moninaisuudella tarkoitetaan kuitenkin yleensä vähemmistöjen ja maahanmuuton tuottamaa etnokulttuurista monimuotoisuutta. (Celikkol & Mähönen 2016, 124, ks. Warinowskin 2017, 243, 245.)
2.1.1 Maahanmuuttajien kotoutuminen
Käsitteet kotoutuminen ja kotouttaminen on otettu käyttöön Suomessa 1990-luvulla (Rasilainen 2016, 19). Kotouttamisella tarkoitetaan maahanmuuttajan sopeuttamista uuteen ympäristöön ja oman paikan löytymistä yhteiskunnassa (Maahanmuutto 2018). Puhutaan myös integraatiosta ja maahanmuuttajan sopeutumisesta uuteen kotimaahan ja olosuhteisiin, tapoihin, normeihin ja toimintamalleihin (Rasilainen 2016, 19). Maahanmuuttajien kotoutumista pidetään poliittisena tavoitteena Suomessa. Kotouttamisen tavoitteena on taata maahanmuuttajille tasavertainen taloudellinen, sosiaalinen ja poliittinen asema muiden kansalaisten rinnalla (Salminen 1997, 21). Kotoutumisen tavoitteena on kaksisuuntainen kototutuminen eli niin maahanmuuttajat kuin vastaanottajamaa ja sen asukkaat sopeutuvat maahanmuuton myötä uudenlaiseen yhteiskuntaan (Rasilainen 2016, 19).
Kotoutuminen on sekä lainsäädännön että yleiskielen termi (Maahanmuutto 2018). Laissa kotoutumisella tarkoitetaan maahanmuuttajan ja yhteiskunnan vuorovaikutteista kehitystä, jonka tavoitteena on antaa maahanmuuttajalle yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittavia tietoja ja taitoja. Suomen lainsäädännössä kotouttaminen on kotoutumisen monialaista edistämistä ja tukemista niin viranomaisten kuin muidenkin tahojen toimenpiteillä ja palveluilla. (Laki kotoutumisen edistämisestä 1386/2010.) Työ- ja elinkeinoministeriö vastaa maahanmuuttajien kotouttamisesta (ELY 2018). Kotouttavia viranomaisia Suomessa ovat pääasiassa kunta ja TE-
11 toimisto. Viranomaiset tekevät tiivistä yhteistyötä oppilaitosten ja erilaisten kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. (Rasilainen 2016, 20.)
Nieminen ja Larja (2015, 50, 54) tuovat esille, kuinka tilastokeskuksen UTH-tutkimuksen mukaan kotoutumista edistäviä palveluita ovat työllistymistä edistävät kurssit, valmentavat MAVA-kurssit eli ammattikouluun tai ammattikorkeakouluun valmistavat kurssit sekä muu kotoutumista edistävä toiminta ja kurssit. Nieminen ja Larja toteavat kotouttamispalveluiden keskittämisen olevan tärkeää nimenomaan maahanmuuton alkuvaiheeseen.
Kotouttamiskoulutus pyrkii tarjoamaan täysi-ikäiselle maahanmuuttajalle yhteiskunnalliset, kielelliset, elämänhallinnalliset ja kulttuuriset valmiudet, joiden avulla hän kykenee selviytymään arjesta uudessa ympäristössä, toiminta työelämässä ja hakeutuminen jatko- opintoihin (Valkeapää 2016, 24).
Maahanmuuttajan sopeutumisprosessiin vaikuttavat monet tekijät (Martikainen & Tiilikainen 2007, 24). Siihen vaikuttaa muun muassa maahanmuuttajan lähtösyy, kielitaito, sosioekonominen tilanne uudessa asuinmaassa: perhe- talous- terveydelliset asiat sekä sosiaalinen verkosto (Rasilainen 2016, 19). Kotoutuminen on monesti elinikäinen prosessi maahanmuuttajalle (Maahanmuutto 2018). Uuteen asuinmaahan kotoutunut henkilö on käynyt läpi prosessin, jonka aikana löytää tasapainon kahden kulttuurin välissä (Rasilainen 2016, 19).
Kotouttamista voidaan Martikaisen ja Tiilikaisen (2007, 24) mukaan tarkastella niin yksilön, perheen, yhteisön kuin yhteiskunnankin näkökulmasta. Näistä tarkastelun eri näkökulmista huolimatta, perheen merkitystä pidetään merkittävänä uuteen kulttuuriin ja yhteiskuntaan sopeutumisessa (Siim 2007, 233; Rasilainen 2016, 21). Perhe- elämän mahdollistaminen, hyvä terveys, sen hoito ja riittävät terveyspalvelut tukevat kotoutumista. Huoli terveydestä sekä eläminen erossa perheestä ja epätietoisuus perheen turvallisuudesta vaikeuttavat kieliopintoihin ja työnhakuun keskittymistä ja vaikuttaa mielenterveyteen. (Rasilainen 2016, 25.)
12 Maahanmuuttajien työllistyminen ja yhteiskunnallinen osallistuminen edellyttävät tietoja ja taitoja, joita tavoitellaan kotoutumista tukevilla toimenpiteillä (ELY 2018). Maahanmuuttajalle laaditaan yksilöllinen kotoutumissuunnitelma, mihin on määritelty ne toimenpiteet ja palvelut, joiden tarkoituksena on tukea maahanmuuttajan mahdollisuuksia hankkia riittävä suomen tai ruotsin kielen taito sekä muita yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittavia tietoja ja taitoja sekä edistää mahdollisuuksia osallistua yhdenvertaisena jäsenenä yhteiskunnan toimintaan. (emt., Laki kotoutumisen edistämisestä 1386/2010.) Tasa-arvon toteuttamiseksi maahanmuuttajille tarjotaan sopeutumista edistäviä tukipalveluja, kuten mahdollisuuksia opiskella kieltä, perehtyä uuteen maahan, opiskella ja tehdä muita toimenpiteitä päästäkseen työmarkkinoille. Tasa- arvoon kuuluu myös se, että maahanmuuttajaryhmät voivat kehittää ja ylläpitää omaa uskontoaan ja kulttuuriaan niin, että se on sopusoinnussa Suomen lainsäädännön kanssa.
(Salminen 1997, 21.)
Rasilaisen (2016, 19- 24) mukaan kotoutumisen onnistumista mitataan monilla mittareilla. Näitä ovat työllisyys, suomen/ruotsin kielen taito, riippumattomuus sosiaaliturvasta, aktiivinen kansalaisuus sekä yhteisöön kuuluminen, mikä tarkoittaa, että sosiaaliset verkostot ulottuvat myös kantaväestöön. Aktiivinen kansalaisuus tarkoittaa esimerkiksi toimimista yhdistyksessä tai järjestössä. Se on vaikuttamista ja toimimista yhteiseksi hyväksi sekä vastuun ottamista yhteisistä asioista ja osallistumista niiden hoitamiseen. Valtosen (1999, 4) mukaan maahanmuuttajien kotoutumisella tarkoitetaan maahanmuuttajien kykyä osallistua täysipainoisesti yhteiskunnan toimintaan. Yhteiskunnallisesta näkökulmasta katsottuna on tärkeää, että instituutiot ovat avoimia kaikille yhteiskunnan jäsenille ja että uudet yhteiskunnan jäsenet pääsevät niiden toimintaan mukaan.
Suomessa kotoutumiseen tarvitaan sosiaalisia ja instituutionaalisia suhteita, joita yksilön on pidettävä yllä. Monissa maahanmuuttajien ryhmissä suurin osa vuorovaikutuksesta tapahtuu sukulaissuhteiden ja lähipiirin muodostamassa sosiaalisessa verkostossa. Suomessa kotoutuminen edellyttää, että maahanmuuttajat vakiinnuttavat asemansa niin epävirallisissa kuin virallisissa yhteiskunnallisissa instituutioissa ja verkostoissa ja näin etenevät yhteiskunnan täyttä jäsenyyttä ja kansalaisuutta. (Valtonen 1999, 4.) Olemalla mukana jonkin yhteisön
13 toiminnassa ihminen kokee osallisuuden tunteita. Osallisuus tuottaa sitoutumista ja juurtumista eli kotoutumista. Löytääkseen paikkansa suomalaisessa yhteiskunnassa ja työelämässä, maahanmuuttajat tarvitsevat tukea kielen oppimiseen ja oman osaamisen tunnistamiseen.
(Rasilainen 2016, 4, 24.)
Työllistyminen on Suomessa keskeinen kotoutumisen onnistumisen arvioinnin mittari.
Maahanmuuttajien mielestä kotoutumisen onnistumiseen vaikuttaa työ, kielitaito, turvallisuus ja terveyspalvelut (Rasilainen 2016, 21, 22). Suomessa asuvien maahanmuuttajien työttömyys on jopa kolminkertainen kantaväestöön verrattuna. Vuonna 2015 lopulla luku oli 29%. Tähän vaikuttavat merkittävästi maahanmuuttajan lähtömaa, koulutustaso, maassaoloaika sekä kielitaito. Mitä pidempään maahanmuuttajat ovat olleet Suomessa, sitä lähemmäs heidän työllisyysprosenttinsa sekä palkkatasonsa vastaavat kantaväestön lukuja. Tähän voi olla syinä esimerkiksi maahanmuuttajan heikommat kontaktiverkostot, syrjintä ja puutteet maahanmuuttajan osaamisen tunnistamisessa. (emt., 22.) Mikäli jokin tietty väestöryhmä esiintyy tai ei esiinny jollain työmarkkinaosa-alueella, heidän asemansa työmarkkinoilla voidaan katsoa heijastavan myös heidän asemaansa yhteiskunnassa laajemmin (Forsander 2001, 59).
Kielen oppiminen on keskeinen kotoutumisen edellytys kaikilla elämänalueilla (Bergbom &
Giorgiani 2007, 66; Valkeapää 2016, 21; Valtonen 1999, 32). Kotoutumiskoulutuksen tavoitteena on, että opiskelija saavuttaa toimivan peruskielitaidon. Toimiva peruskielitaito tarkoittaa, että opiskelijalla on sellaiset suomen tai ruotsin kielen valmiudet, joita hän tarvitsee arkielämässä, työssä ja koulutuksessa. (Rasilainen 2016, 22.) Vuorovaikutus ympäröivän yhteiskunnan, suhteiden luominen valtaväestön kanssa sekä omien elämänmahdollisuuksien hyödyntäminen perustuvat suurelta osin kielitaitoon (Bergbom ym. 2007, 66; Valtonen 1999, 32). Riittämätön kielitaito nähdään haasteeksi työllistymiselle (Valkeapää 2016, 21; Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2017:5, 5). Forsander (2001, 125) tuo esille, kuinka suomen kielen opiskelu saattaa olla todella haastavaa. Tähän etsitään usein syitä muualta kuin itsestä ja saatetaan jättäytyä tämän seurauksena tietoisesti suomalaisen yhteiskunnan ulkopuolelle.
Forsander tuo esille, että kielitaidottomuus ei ole ehkä niin iso ongelma yksittäiselle
14 maahanmuuttajalle, joka hyväksyy tilanteensa, mutta se hankaloittaa seuraavia sukupolvia omaksumaan uutta kotimaataan.
2.1.2 Kielen merkitys kotoutumisessa
Bergbom ja Giorgiani (2007, 66; Valkeapää 2016, 21; Valtonen 1999, 32) pitävät kielen oppimista keskeisimpänä kotoutumisen edellytyksenä. Bergbom ja Giorgiani (2007, 66;
Valtonen 1999, 32) toteavat ympäröivän yhteiskunnan kanssa tapahtuvan vuorovaikutuksen ja suhteiden luomisen valtaväestöön perustuvan kielitaitoon, minkä vuoksi kielen oppimisen merkitystä kotoutumisessa ei voida korostaa liikaa. Kielitaito toimii tiedonsaannin, kommunikoinnin, asioinnin sekä vaikutusmahdollisuuksien mahdollistajana yhteiskunnassa (Bergbom & Giorgiani 2007, 66). Nikkolan, Rautiaisen, Moilasen, Räihän ja Löppösen (2013, 147) mukaan kielellä on merkityksellinen tehtävä ihmisten kohtaamisessa, sillä ihmisten väliset maailmat kohtaavat juuri kielen välityksellä. Kielen osaaminen helpottaa myös palveluiden käyttöä sekä parantaa opiskelu- ja työmahdollisuuksia (Valkeapää 2016, 22; Opetus- ja kulttuuriministeriö 2017,8).
Suomessa maahanmuuttajien kielikoulutuksessa kieli nähdään vuorovaikutuksen välineenä, eikä sääntöjen hallitsemana rakennejärjestelmänä. Kielitaidon määrittelyssä merkitsee se, miten kieltä osataan käyttää eri vuorovaikutustarpeissa. (Rasilainen 2016, 22.) Kieli toimiikin väylänä uuden kulttuurin ymmärtämiseen ja oppimiseen. Yhteinen kieli kantaväestön kanssa on yksi tärkeimmistä tekijöistä maahanmuuttajan sopeutumisessa uuteen maahan. (Bergbom &
Giorgiani 2007, 66; Opetus- ja kulttuuriministeriö 2017,8.) Se on myös avain arjenhallintaan ja parempaan osallisuuteen (Valkeapää 2016, 22, ks. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2017:5, 8). Ensikielen, mikä opitaan vanhemman ja lapsen välisessä vuorovaikutuksessa ja toisen kielen välillä, mikä opitaan järjestetyssä opetustilanteessa, saattaa olla ero jo ympäristön muutoksena kotoa kouluun tai kielikylpyyn siirryttäessä. Tämänlaisen kielenoppimisen seurauksena kehittyy kaksi-tai monikielisyys. (Karasma 2012, 55.) Maahanmuuttajien
15 kouluttaminen pyrkii toiminnalliseen kaksikielisyyteen koulutuksessa ja työelämässä kahta tai useampaa kieltä käyttäen (Martin 1999, 92).
Kieli sitoutuu aikaan, paikkaan ja käytänteisiin, minkä vuoksi kielen oppimista tapahtuu käytännöllisissä yhteyksissä. Opetettavan käsitteen on oltava opetuksessa lähtökohtana, mutta sen siirtäminen oppijoille ei ole mahdollista ainoastaan selittämällä. Sen sijaan opetuksen olisi hyvä lähteä arkipäivän havainnoista liikkeelle. (Nikkola ym. 2013, 147, 157.) Maahanmuuttajien kielen oppimista voidaan edistää käytännönläheisesti Lappalaisen (2007, 6, 12, 16, 18) Kä- Ki- Ku- oppimistyylin (käsityö, kieli, kulttuuri) avulla. Käsityön, kielen ja kulttuurin oppimisen yhdistäminen tarkoittaa sitä, että kielen oppimista sisällytetään tietoisesti käsityöoppimisen prosessiin. Tämä oppimistyyli tukee maahanmuuttajien oppimista ja rakentaa monikulttuurista suomalaista yhteiskuntaa. Se on sukua kielikylvylle, suggestopedialle eli mielikuvaprosessien avulla oppimiselle sekä kontekstuaaliselle oppimiselle. Kä-Ki-Ku- opetusmetodilla ja kontekstuaalisella oppimisella on yhteistä luonnollisissa oppimisympäristöissä oppiminen. Tämänlaisen oppimisen avulla maahanmuuttajien on mahdollista oppia suomen kieltä merkityksellisesti ja perinteisestä mekaanisesta kielen oppimisesta poiketen. Käsityöoppiminen konkreettisena tekemisenä palvelee kielen oppimista, sillä moni vaikeasti selitettävä asia voidaan ottaa käsiteltäväksi luonnollisessa asiayhteydessä.
Aalto (1998, 51- 52; Ellis 1997,87) tuo esille sanaston opetuksessa erilaisten harjoitusten tekemisen merkityksellisyyden kielen oppimisessa. Sanastoa voidaan luokitella esimerkiksi merkityskentiksi tai visuaalisiksi kuviksi, ja erilaiset leikit voivat toimia esiopittujen sanojen vakiinnuttamiskeinoina. Ahonen (1993, 48) tuo esille sanojen mieleen painamisprosessissa aktiivisten toimintojen harjoittamisen. Tällaisiin tarkoituksiin voidaan laatia apuvälineistöä.
Ahosen mukaan myös sanojen käyttö uudessa kontekstissa tätä varten laaditussa harjoitustehtävässä on mieleen painamisprosessia tehostavaa. Tämän kaltaista sanallistamista, suullistamista, kirjallistamista ja kielellistämistä liitetään Lappalaisen (2005, 234, 227) oppimistyylissä käden(kieleen), kehon (kieleen), tekemisen (kieleen) sekä kulttuurin (kieleen).
Kä-Ki-Ku- oppimistyyli yhdistää myös monia aisteja ja luovuutta. Esimerkiksi substantiiveja opetellaan käsitevälinesanaston avulla, jolloin käsityöllinen toiminta valjastetaan kielen
16 oppimiseen. (emt., 113, 227.) Hänen mielestään käsityö on hybridi ilmiö, jossa käytäntöä ja teoriaa voidaan yhdistellä (emt. 2007, 16).
Maahanmuuton syyt (esim. pakolaisuus, opiskelu, perhe, työ) vaikuttavat siihen, kuinka tärkeänä suomen kielen oppimista pidetään (Nieminen & Larja 2015, 45- 46). Tästä voidaan pitää esimerkkinä vuonna 2014 Tilastokeskuksen (emt., 47- 49) UTH-tutkimusta, minkä mukaan pakolaistaustaisista lähes kaikki olivat osallistuneet kielikursseille, kun taas työperäisistä muuttajista alle puolet. Kielen oppimisen kannalta motivaatio on yksi tärkeimmistä ominaisuuksista (Ellis 1984, 141- 142). Valkeapään (2016, 21; Nieminen & Larja 2015, 130;
Rintala- Rasmus & Giorgiani 2007, 39; Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2017:5, 8) mukaan kielitaito on erityisen tärkeää työllistymisen kannalta ja sen riittämättömyys tuo työllistymiseen haasteen. Työnsaantiin liittyvät ongelmat tuovat Larjan ja Sutelan (2015, 72, 124) mukaan puolestaan kotoutumiselle haasteita. Työelämä on kielitaidon nopealle karttumiselle hyväksi, sillä se tapahtuu nimenomaan luonnollisissa vuorovaikutustilanteissa (Rasilainen 2016, 23). Kielitaitoa ja alaan tutustumista voidaankin parantaa työharjoittelumahdollisuuksilla (Harakkamäki 2007, 390). Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisussa (2017:5, 8) asetetaankin tavoitteeksi suomen/ruotsin kielen opiskelumahdollisuuksien parantaminen ja monipuolistamisen, etteivät työllistyminen ja opintojen eteneminen estyisi tarpeettomasti.
Maahanmuuttajien itsensä mieltäminen vain väliaikaisesti pakolaisiksi, johtaa Lappalaisen (2005, 240, 88) mukaan siihen, että maahanmuuttajat eivät hanki tarpeellista kielitaitoa.
Epätietoisuus omaan kotimaahansa paluusta aiheuttaa Lappalaisen mukaan motivaation puutetta kielenopiskeluun, sillä sitä ei nähdä välttämättömänä. Hänen mukaansa myös kotimaan kaipuu aiheuttaa vaikeuksia kielen ja kulttuurin oppimiselle. Kuitenkin Suomen kansalaisuuden saamiseen täytyy muun muassa todistaa suomen kielen taito (Kansalaisuuslaki 359/2003;
Valkeapää 2016, 22).
17 2.1.3 Kotoutumisen akkulturaatio ja integraatio
Kulttuuriin sopeutuminen voi tapahtua monella eri tavalla. Maahanmuuttajien ja vastaanottavan yhteiskunnan kohtaamista ja sen aiheuttamia kulttuurisia muutoksia on tutkittu ja pyritty selittämään erilaisten käsitteiden kautta. (Salminen 1997,19.) Akkulturaatio ja sopeutuminen ovat monesti käsitteitä, joilla selitetään tätä muutosta (Valkeapää 2016, 22). Akkulturaatiolla tarkoitetaan perinteisen määritelmän mukaan ilmiötä, missä eri kulttuureja edustavat ihmiset ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa toisten kanssa niin, että kulttuuriset piirteet muuttuvat joko molemmissa tai toisessa ryhmässä. Akkulturaatio voi olla yksisuuntaista tai kaksisuuntaista.
Yksisuuntaisessa akkulturaatiossa vähemmistökulttuuri sulautuu osaksi valtakulttuuria ja kaksisuuntaisessa akkulturaatiossa vähemmistökulttuuri säilyttää omia piirteitään ja omaksuu uusia piirteitä valtakulttuurista ja näin molemmat ryhmät muuttuvat kulttuurisesti. (Mähönen &
Jasinskaja-Lahti 2015, 254; Korhonen & Puukari 2013, 36.) Akkulturaatio ja siihen liittyvät muutokset koskevat useita elämän osa-alueita ja ne edellyttävät psykologista (emotionaalista) että sosiokulttuurista (käyttäytymiseen liittyvää) sopeutumista (Mähönen & Jasinskaja-Lahti 2015, 254). Akkulturaatioprosessi tapahtuu ajan kuluessa ja muutoksia tapahtuu toisen kulttuurin kanssa kosketuksissa ollessa ajatuksissa, arvoissa ja käyttäytymisessä (Salminen 1997, 19; Valkeapää 2016, 23).
John W. Berryn akkulturaatioasenne- mallin kautta voi tarkastella maahanmuuttajaryhmän sekä yksilön akkulturaatioprosessia (Valkeapää 2016, 6). Siinä tarkastellaan sekä maahanmuuttajan halua olla vuorovaikutuksessa enemmistökulttuurin kanssa, että halua säilyttää oma etninen kulttuuriperintönsä (Mähönen & Jasinskaja- Lahti 2015, 254; Salminen 1997, 19). Berryn akkulturaation ulottuvuuksia on neljä: assimilaatio, separaatio, integraatio ja marginalisaatio.
Assimilaatio tarkoittaa maahanmuuttajan suuntautumista enemmistökulttuuriin niin, ettei näe tärkeäksi oman etnisen kulttuurisen identiteettinsä ja tapojen suosimista. Separaatiossa maahanmuuttajan suuntautuminen kohdistuu omaan kulttuuriin ja haluun eristäytyä enemmistöryhmästä säilyttäen omat kulttuuriset tapansa. Integraatiossa suuntautuminen tapahtuu molempiin kulttuureihin, missä maahanmuuttaja haluaa olla tekemisissä enemmistöryhmän kanssa samalla säilyttäen omat kulttuuriset tapansa. Marginalisaatiossa
18 eristäytyminen tapahtuu molemmista kulttuureista eli maahanmuuttaja haluaa eristäytyä enemmistökulttuurista eikä näe kulttuurista identiteettiään ja tapojen säilyttämistä tärkeänä.
Integraatio on useiden tutkimusten perusteella paras vaihtoehto sekä vähemmistö- että enemmistöryhmien kannalta. Marginalisaatio on taas huonoin vaihtoehto. (Mähönen &
Jasinskaja- Lahti 2015, 254; Valkeapää 2016, 6.)
Forsander (2001,38- 39) tuo esille integraation korostavan osallistumista ja osallisuutta.
Maahanmuuttajakontekstissa integraatiolla tarkoitetaan maahanmuuttajien osallisuuden kehittymistä yhteiskunnan reunalta kohti yhteiskunnan keskiötä osallistumalla yhteiskunnan normien mukaiseen toimintaan. Lappalaisen (2005, 106, 195- 196, 219, 223) Kä-Ki-Ku- oppimistyylissä on piirteitä integraatiosta. Kulttuurisen kohtauttamisen kohteena on maahanmuuttajien oman kulttuurin ja kielen säilyttäminen sekä vieraan kulttuurin ja kielen omaksuminen. Kulttuurien kohtaamisen edistäminen ja kohtauttaminen ovat kuitenkin kontekstisidonnaisia ja ne vaativat rohkeutta, uteliasuutta ja kiinnostuneisuutta. Lappalaisen Kä- Ki-Ku- oppimistyyli auttaa kulttuurien kohtaamisessa.
2.2 Kotoutumista tukeva ryhmätoiminta
Kotoutumista edistävän toiminnan keskeisimpiä haasteita ovat hyvien suhteiden luominen maahanmuuttajaryhmien ja vastaanottavan yhteiskunnan välille (Valtonen 1999, 39). Ryhmien välinen kanssakäyminen sekä vapaaehtoiset ja läheiset ihmissuhteet vaikuttavat myönteisesti maahanmuuttajaryhmiin ja vastaanottavan yhteiskuntaan (Mähönen & Jasinskaja- Lahti 2015, 250). Valtosen (1993, 39) mukaan läheisten ihmissuhteiden solmiminen suomalaisiin koetaan hitaaksi maahanmuuttajien keskuudessa. Todellinen vuorovaikutus eri kulttuuristen ryhmien välillä onkin monesti ongelmallista (Valkeapää 2016, 26). Tiedon puute ja virheelliset käsitykset maahanmuuttajista, heidän elämästään ja kulttuuristaan ruokkivat stereotypioita, mikä vaikeuttaa ryhmien välisten hyvien suhteiden luomista. Maahanmuuttajien ja suomalaisten välisten suhteiden kehittäminen on tavoittelemisen arvoista, jotta molemminpuolisia
19 stereotypioita ei muodostuisi ja jo syntyneistä stereotypioista pystyttäisiin luopumaan.
(Valtonen 1999, 39, 40.)
Useat kotimaiset ja kansainväliset tutkimukset osoittavat, että miellyttäväksi ja tasavertaiseksi koettu kontakti etnisten ryhmien välillä lisää myönteistä suhtautumista toisiin ryhmiin.
Ihanteellista olisi, että ryhmät olisivat yhteistyössä keskenään ja ympäröivä yhteisö ja yhteistyö tukisivat vuorovaikutusta. (Mähönen & Jasinskaja- Lahti 2015, 252, 253.) Salmisen (1997, 54;
Valtonen 1999, 40) mukaan pakolaiset toivovat kanssakäymistä suomalaisten kanssa. Monesti pakolaisperheet eristäytyvät perheensä tai etnisen ryhmänsä sisälle. Kulttuurien väliseen kanssakäymiseen vaikuttaa ikä, sukupuoli ja kielitaito (Salminen 1997, 54.) Urheilu ja taiteiden eri muodot voivat tukea eri kulttuureista tulevien ihmisten keskinäistä kiinnostusta (Valkeapää 2016, 26). Kontaktit syntyperäisiin suomalaisiin sekä suomenkielisessä ympäristössä toimiminen auttavat kielen jatkuvaa oppimista ja sen kehittymistä tukevat omatoiminen opiskelu sekä kielen käyttö (Bergbom & Giorgiani 2007, 67).
Lisääntyvä maahanmuutto ja kulttuurien rinnakkaiselo voi johtaa sekä ennakkoluuloja hälventäviin että vahvistaviin kokemuksiin ja kilpailuun ryhmien välillä. Kilpailulliset kontaktit kärjistävät ryhmien välistä suhdetta ja enemmistö ja vähemmistöryhmän jäsenet saattavat kokea vuorovaikutuksen uhkaavaksi. (Mähönen & Jasinskaja- Lahti 2015, 250, 258, 259.) Vuorovaikutuksen epäonnistuminen ja asioiden erilaiset kulttuuriset merkitykset voivat aiheuttaa väärinkäsityksiä ja yhteentörmäyksiä. Vuorovaikutus on aina kaksisuuntaista, joten kommunikoinnin ja yhteistyön sujuvuus riippuu kantaväestöön kuuluvien asenteista ja halukkuudesta olla vuorovaikutuksessa maahanmuuttajien kanssa. Vuorovaikutus voi onnistua vähäisellä yhteisellä kielitaidolla, jos vuorovaikutuksen osapuolet suhtautuvat toisiinsa myönteisesti sekä pyrkivät ymmärtämään toisiaan. (Bergbom ym. 2007, 66, 67.) Ryhmien välinen asenne toisiaan kohtaan muodostuu aina vuorovaikutteisesti. Kohtaamisen luonne vaikuttaa olennaisesti ryhmien suhteen kehittymiseen ja siihen mihin suuntaan ne kehittyvät.
Kokemukset myönteisestä, tasa-arvoisesta ja yhteistyöhön painottuvasta vuorovaikutuksesta etnisten ryhmien välillä parantavat ryhmien suhteita tehokkaasti. (Mähönen & Jasinskaja- Lahti 2015, 250, 258, 259.)
20 Kä-Ki-Ku-oppimistyyli (Lappalainen 2005, 116) toimii kulttuurien kohtaamisen apuna kotoutumista edistävänä. Kä-Ki-Ku toimiikin väärinkäsitysten lievittäjänä maahanmuuttovastaisuuteen ja muukalaisvihamielisyyteen liittyen. Lappalaisen mukaan maahanmuuttajat ovat helposti vapaa-ajallaan omanmaalaisten parissa, minkä vuoksi tarvitaan suomalaisen yhteiskunnan tarjoamaa toimintaa. Erityisesti maahanmuuttajien pakolaisuuden pitkittyessä vapaaehtoisella toiminnalla on tarvetta, mikä vakiinnuttaa Valtosen (1999, 4) mukaan maahanmuuttajien asemaa kohti sen täyttä jäsenyyttä.
2.2.1. Ryhmä ja ryhmäprosessi vuorovaikutteisessa ryhmässä
Kauppilan (2005, 85) mukaan ryhmä on joukko ihmisiä, jotka kommunikoivat toistensa kanssa.
Ryhmiin kuuluminen on jokapäiväistä ja sillä on suuri merkitys ihmiselle. Tavallisesti ryhmä perustuu jäsenten yhteisille tarpeille ja intresseille ja ryhmän jäsenet hyötyvät toisistaan jollakin tavalla. Motiivit kuulua ryhmään vaihtelevat eri ryhmissä (emt., 85; Kopakkala, 2005, 38.) ja ryhmän jäsenet voivat olla riippuvaisia ryhmän jäsenistä tai toiminnasta (Kauppila 2000, 86).
Isokorven (2003, 32- 34) mukaan ryhmä voi olla opiskelun työväline tai oppimisen kohde.
Ryhmällä on sekä tunne että asiatavoitteita ja ryhmän toiminnassa tarvitaan tasapaino näiden tavoitteiden kesken. Ryhmädynamiikka perustuu ryhmässä ilmenevien erilaisten tunteiden vaikutuksiin, eikä näitä voida jättää huomioimatta, sillä silloin oppiminen tai työskentely estyy.
Työskentelyn aloitus on tärkeä vaihe, sillä ryhmän yhteiset, varhaiset tunnekokemukset vaikuttavat käyttäytymiseen myöhemmin.
Keskeisenä ryhmän ominaisuuteen kuuluu vuorovaikutus. Ryhmän jäsenen tulee olla vuorovaikutuksessa toisten kanssa. (Kauppila 2005, 85.) Toimiessaan vuorovaikutustilanteissa ihmiset ovat tavoitehakuisia ja he jakavat aineellisia tai aineettomia resursseja keskenään.
Jokainen pyrkii saamaan erilaisia etuja ryhmän avulla sekä saamaan itselleen mahdollisimman sopivan aseman ryhmässä. (emt., 85; Kopakkala, 2005, 38.) Ryhmän vuorovaikutus etenee kahdenvälisten vuorovaikutusten sarjoina, mitkä voivat alkaa ja päättyä nopeasti. Ryhmän
21 turvallisuus kasvaa sitä mukaa, kun kahdenvälisten vuorovaikutusepisodien määrä lisääntyy ryhmän jäsenten välillä. (Kopakkala 2005, 38.)
Tutussa ryhmässä käyttäydymme eri tavalla kuin tuntemattomassa ryhmässä. Ryhmän muodostamisen alussa tunnelma on jännittynyt ja ihmiset rakentavat varovaisesti kontaktia toisiinsa. Tunnelma on yleisesti varautunut ja on riippuvainen ryhmän vetäjän näkemyksistä.
(Kopakkala 2005, 43.) Kun vuorovaikutus on riittävän avointa, monipuolista ja rakentavaa ryhmän jäsenten kesken, osoittaa se toimivan ja turvallisen ryhmän tunnuspiirteitä. Toimiva ja turvallinen ilmapiiri ryhmässä näkyy esimerkiksi niin, että ryhmän jäsenet pyrkivät ymmärtämään toistensa viestejä. (Kauppila, 2000, 107.) Tämä näkyy Kauppilan (2005, 105) mukaan yksilön toiminnassa siten, että ryhmän jäsen osoittavat yhteenkuuluvuutta ja ystävällisyyttä muita ryhmän jäseniä kohtaan, esimerkiksi kohottamalla toisen sosiaalista asemaa, auttamalla ja palkitsemalla muita.
Ryhmäytymisen ja koheesion eli ryhmän kiinteyden ansiosta ryhmään muodostuu ryhmäidentiteetti. Ryhmän tavoitteena on saavuttaa ryhmän hyväksymiä toiminnallisia tai muita tavoitteita sekä säilyttää kiinteys ryhmän jäsenten kesken. Kiinteys auttaa toiminnallisten tavoitteiden saavuttamisessa sitouttamalla ryhmän jäseniä. (Kauppila 2000, 86.) Mikäli ryhmässä tapahtuu oppimista, on se merkityksellinen yksilölle siitä syystä, että oppimisen prosessit ovat sidoksissa ryhmään (Nikkola ym. 2013, 59). Opiskelun jälkeen ryhmän jäsenillä on vaikutelmia ja muistoja ryhmästä, johon tuntee kuuluneensa, ryhmän työskentelystä sekä yhteisistä kokemuksista. Kun ryhmän jäsenillä on hyvä vuorovaikutus, se vie ryhmän työskentelyä eteenpäin. Silloin on kyse toimivasta ryhmästä. Jännitteet ryhmässä puolestaan estävät vuorovaikutusta, jolloin ryhmä menettää resursseja. (Isokorpi 2003, 32, 33.)
Turvallisuus ryhmään muodostuu luottamuksesta, avoimuudesta, hyväksynnästä, tuen antamisesta sekä sitoutumisesta ryhmään. Luottamus voidaan jakaa luottamiseen ja luotettavaksi osoittautumiseen. Se merkitsee antautumista sekä fyysiselle että psyykkiselle haavoittuvuudelle ryhmän jäsenille. Se on riskinottoa; avoimuutta toisten edessä sekä uskallusta
22 ottaa vakavasti toisten luotettavaksi osoittautumiset ja tuen. (Aalto 2000, 16.) Yksilön on koettava hyväksytyksi tulemisen ja turvallisuuden tunteita ryhmässä (Isokorpi 2003, 16, 32).
Hyväksynnän saaminen lisää turvallisuuden tunnetta ryhmässä. Hyväksyntä näkyy esimerkiksi niin, että kaikkia ryhmän jäseniä kuunnellaan, otetaan huomioon ja rohkaistaan osallistumaan.
(Kauppila 2005, 107.)
Aallon (2000, 16, 69- 70) mukaan ryhmäyttämisellä tarkoitetaan erilaisiin toiminnallisiin tehtäviin pohjautuvaa prosessia. Toiminnallisten prosessien aikana ryhmän turvallisuus vähitellen kasvaa. Ryhmäyttämisessä on tärkeää selvittää, missä vaiheessa ryhmä on ja miten turvallista ryhmässä on toimia. Silloin ryhmän tavoitteita on helpoin tukea. Aallon mukaan tuen antaminen tarkoittaa sitä, että osoitamme toiselle ihmiselle, että toinen kykenee selviytymään edessä olevista haasteista. Luottamus ja turvallisuus kasvavat tuen antamisesta. Halukkuus yhteistyöhön eli sitoutuminen on viesti luottamuksesta ryhmää kohtaan. Kauppilan mukaan yhteistyö (2005, 107, 108) näkyy niin, että ryhmän jäsenet ovat sitoutuneet ryhmän yhteisesti hyväksymiin tavoitteisiin sekä toimivat yhteisesti sovittujen pelisääntöjen mukaisesti. Kun ryhmän jäsenet ottavat vastuuta ja ovat motivoituneita toimintaan, kertoo se ryhmäläisten motivaatiosta saavuttaa päämääriä juuri kyseisen ryhmän kanssa (Aalto 2000, 16).
Ryhmän jäsenten itseilmaisusta voi päätellä kuinka turvallinen ryhmä on. Avoimuus eli uskallus ilmaista itseä minuuden eri asteilla osoittaa ryhmän turvallisuuden asteen. Mitä turvallisemmaksi ryhmä koetaan, sitä avoimempaa ja sitä enemmän toisten luottamukselle uskaltaa altistua antaen mahdollisuuden luottamuksen kasvulle. (Aalto 2000, 16.) Kauppilan (2005, 105) mukaan turvallisuus näkyy esimerkiksi siinä, että ryhmän jäsenet voivat ilmaista itseään vapaasti ja haluavat olla samaa mieltä muiden ryhmän jäsenten kanssa. Tämä ilmenee esimerkiksi leikin laskuna, nauruna, tyytyväisyyden ilmaisemisena, ymmärryksenä ja mukautumisena ryhmän toimintaan. Toisten ilmaisulle tilan antaminen kertoo myös ryhmän turvallisuudesta. (Aalto 2000, 69).
23 Bruce Tuckmanin teoria ryhmän vaiheittaisesta kehityksestä
Ryhmän muodostumisessa on monta eri vaihetta ja eri teoriat kuvaavat sitä eri tavalla. Yksi tunnetuimmista ryhmän muodostumisen teorioista on Tuckmanin teoria, johon kuuluu viisi vaihetta. Nämä vaiheet ovat forming (muodostumisvaihe), storming (kuohuntavaihe), norming (yhdenmukaisuusvaihe), performing (yhteistyön vaihe) ja adjourning (lopetusvaihe). Tuckmanin malli ryhmän kehitysvaiheista on muodostunut monen muun teorian pohjaksi. Osa ryhmistä käy läpi kaikki viisi vaihetta, kun taas joissakin ryhmissä ei edistytä tiettyä vaihetta pitemmälle. Ryhmä voi myös palata takaisin jo ohitetun vaiheen. Tuckmanin malli on melko yleispätevä ja sen puute on lähinnä se, että sen avulla ei voi tehdä kovinkaan tarkkoja ennusteita tulevasta ryhmäkehityksestä eikä sen vuoksi voi suunnitella tarvittavia interventioita tarkasti. (Kopakkala 2005, 48, 51; Pennington 2005, 72. Westergaard 2009, 118.)
Forming-vaihe on ryhmän muodostumisvaihe, missä jäsenet tutustuvat toisiinsa ja samalla tunnustelevat toistensa odotuksia ja ominaisuuksia. Ryhmän jäsenten käytös on varovaista ja muodollista, eikä kukaan halua ärsyttää ketään. Jäsenet etsivät omaa paikkaansa ja vähitellen ryhmään aletaan luoda toimintatapoja ja ryhmän jäsenille alkaa muodostua rooleja ryhmän sisällä. Ryhmän ohjaajalla on tärkeä tehtävä tässä vaiheessa ryhmän muodostumisessa.
Ryhmän jäsenet ovat riippuvaisia ohjaajastaan. Ohjaajan tehtävänä on rakenteen luominen ja sääntöjen laatiminen sekä ryhmän suuntaaminen sille annettuun tehtävään sekä tavoitteista sopiminen. (Kopakkala 2005, 49; Pennington 2005, 72. Westergaard 2009, 118.)
Storming-vaihe kuvaa ryhmän kuohuntavaihetta. Silloin vuorovaikutuksessa voi olla konflikteja, sillä ujous on voitettu ja sen vuoksi jäsenten väliset ristiriidat uskalletaan tuoda esiin. Konfliktit ilmenevät esimerkiksi syntipukki- ilmiönä tai kritiikkinä ryhmän johtajaan, tehtäviin, ulkoisiin olosuhteisiin tai yleensä ryhmässä olemiseen. (Kopakkala 2005, 49—
50; Pennington 2005, 73. Westergaard 2009, 119- 120.)
Norming-vaihe tarkoittaa ryhmän yhdenmukaisuusvaihetta. Tällöin ryhmässä on vahva me- henki ja yhteenkuuluvuuden tunne. Kritiikki kohdistuu ryhmän ulkopuolelle eikä
24 ryhmän sisällä tulleita ajatuksia kritisoida. Mikäli ryhmä oppii käsittelemään ristiriitoja rakentavasti, ryhmä muodostaa kaikkien hyväksyvät toimintasäännöt. Tällöin ryhmän jäsenille vakiintuvat toimivat roolit. (Kopakkala 2005, 50; Pennington 2005, 73. Westergaard 2009, 121.)
Performing-vaihe on hedelmällisen yhteistyön sekä toimivan yhteisöllisyyden vaihe. Silloin ryhmän jäsenet ymmärtävät ja hyväksyvät toisensa ja sietävät ristiriitoja ja konflikteja. Ryhmä uskaltaa ottaa riskejä ja vuorovaikutus on intensiivistä. Tällöin ryhmässä voidaan keskittyä tehtävän suorittamiseen. (Kopakkala 2005, 50—51; Pennington 2005, 73. Westergaard 2009, 122.)
Adjouring-vaihe on lopetusvaihe. Silloin ryhmän jäsenet kokevat voimakkaita tunteita, kuten eroahdistusta, surua, kiitollisuutta tai haikeutta. Lopetustyö on tärkeää tässä vaiheessa.
Joillekin ryhmän jäsenille turvallinen ja luottamuksellinen tunnekokemus ryhmästä voi olla uutta ja sitä on tärkeä käsitellä ryhmässä. Esimerkiksi on hyvä käydä läpi millaista ryhmässä oli olla, mitä ryhmässä opittiin ja kuinka ryhmän jäsenet kokevat ryhmätoiminnan loppumisen. On hyvä koota yhteen yhdessä ryhmätoiminnan pääasioita ja käydä niitä läpi. (Kopakkala 2005, 51; Pennington 2005, 73—74. Westergaard 2009, 123.)
2.2.2 Verbaali ja nonverbaali vuorovaikutus ryhmässä
Vuorovaikutus on viestintää, mikä tulee näkyväksi ihmisten välisessä viestinnässä.
Vuorovaikutuksessa on aina jonkinlainen sanoma, sillä se on sanallista ja sanatonta viestintää ihmisten välillä. Vuorovaikutuksessa luodaan, tulkitaan ja tehdään päätelmiä samanaikaisesti, kun niihin reagoidaan. Vuorovaikutuksessa osapuolet ovat samanaikaisesti sekä viestin lähettäjiä, että vastaanottajia. Kyseessä on dynaaminen prosessi, mikä muuttuu jatkuvasti.
(Isotalus & Rajalahti 2017.) Vuorovaikutus viittaa kahteen asiaan: vuoron perään tapahtuvaan toimintaan ja vaikuttamiseen. Nämä kohdistuvat toisen käyttäytymiseen, ajatuksiin, tunteisiin tai asenteisiin. Vuorovaikutus on jatkuvaa vastavuoroisuutta, joissa jokainen osapuoli on
25 aktiivinen toimija. (Silvennoinen 2004, 15.) Vuorovaikutus sisältää yksilöiden, yhteisöiden, organisaatioiden sekä kulttuurien välisen vuorovaikutuksen (Pakarinen 2007, 41). Hyvään vuorovaikutukseen kuuluu sanattomien ja sanallisten viestien yhdenmukaisuus, jossa, jossa eleet paljastavat viestin oikeellisuuden ja yhdenmukaisuuden (Hjelt-Putilin 2005, 114; Kauppila 2005, 19- 20, 33; Silvennoinen 2004, 21).
Nonverbaalilla vuorovaikutuksella tarkoitetaan Kauppilan (2005, 19- 20) mukaan sanatonta viestintää kuten ilmeitä ja eleitä, mitkä eivät perustu kieleen. Viestintämme perustuu kielen lisäksi äänenkäyttöön, mihin kuuluvat muun muassa puhenopeus, äänen sävyt, puheen tauotukset ja painotukset. Usein ilmeet ja eleet paljastavat ihmisestä enemmän kuin sanat.
(Hjelt-Putilin 2005, 114; Kauppila 2005, 19- 20, 33; Silvennoinen 2004, 21.) Rohkaisevat eleet, ystävälliset ilmeet ja avoin, kontaktia ottava katsekontakti, ovat sanallista viestintää vakuuttavampia todisteita hyvästä ilmapiiristä (Hjelt-Putilin 2005, 110- 114).
Nonverbaalisessa viestinnässä luodaan jaettuja merkityksiä käyttämättä kielellisiä symboleita.
Sanattomassa viestinnässä symboleihin sisältyvät eleet, liikkeet, asennot, kasvojen ilmeet, katsekontakti ja kaikki muut mitä ei voida ilmaista sanoin. Nonverbaalit symbolit tarjoavat tietoa ryhmän ilmapiiristä ja kulttuurista, kuten myös ryhmän yksittäisten jäsenten persoonallisuudesta. (Poole 2003, 83.) Sanattoman viestinnän vahvuuksia ovat esimerkiksi tunteiden, asenteiden, mieltymysten välittäminen. Nonverbaalilla viestinnällä voi korvata sanallista viestintää ja sen avulla voi säädellä, täydentää ja tehostaa sanallista viestintää.
Sanattomalla viestinnällä on ilmapiirin säätelyssä ja ilmapiirin välittämisessä tärkeä osuus.
Rakentavaan ja turvalliseen vuorovaikutussuhteen luomiseen tarvitaan kykyä käyttää sanattoman viestinnän viestinnällisiä päämääriä edistäviä tapoja. (Hjelt-Putilin 2005, 110- 114).
Ilmeiden kieli on hyvin kansainvälistä, mutta siitä huolimatta asentojen ja eleiden tulkinta on joskus vaikeaa ja niistä voi syntyä virhetulkintoja. Sanattoman viestinnän keinoilla voi vaikuttaa toisen ihmisen tunteisiin, asenteisiin, käyttäytymiseen ja ajatuksiin. (Hjelt-Putilin 2005, 114;
Kauppila 2005, 19- 20, 33; Silvennoinen 2004, 21.)
26 Verbaalinen vuorovaikutus tarkoittaa sanallista viestintää eli puhumista ja esittämistä sanoin sosiaalisessa tilanteessa (Poole 2003, 83). Sanallinen viestintä tarkoittaa kielenkäyttöä, sanoja, lauseita, virkkeitä, kieliopillisia rakenteita, lauserakenteita sekä sanojen taivutusmuotoja.
Puheella on ratkaiseva merkitys kulttuurien kehityksessä, sillä sen avulla ihminen pystyy kehittämään ja valloittamaan käsitteellistä maailmaa ja siirtämään tietotaitoa seuraavalle sukupolvelle. Ihmisten kyky viestintään toistensa kanssa mahdollistaa ihmisten välisen kiinteyden sekä normien ja sääntöjen kehittymisen. Puhuttu kieli toimii välineenä ymmärtää toisia paremmin. Kieli toimii välineenä esimerkiksi toisten ymmärtämisessä sekä omista oikeuksista kiinnipitämisessä. (Hjelt-Putilin 2005, 95- 96; Kauppila 2005, 19, 25-26.) Kieli mahdollistaa ryhmän jäsenille ideoiden jakamisen, asenteisiin vaikuttamisen, tunteiden ilmaisemisen sekä ristiriitojen selvittämisen ryhmässä (Poole 2003, 83).
2.3 Käsityöllinen toiminta osana kotoutumista
Käsityöllinen toiminta voidaan hyödyntää kotoutumisen edistämisessä yhdistämällä siihen kielen ja kulttuurien oppimista (Lappalainen 2005; 2007). Käsityöllisen toiminnan yhdistäminen kieleen ja kulttuuriin (Kä- Ki- Ku- oppimistyyli) antaa Lappalaisen (2005, 38) mukaan mahdollisuuden kulttuurien kohtaamiselle. Tämän vuoksi käsityöllinen toiminta mahdollistaa akkulturaatiota, missä eri kulttuurien edustajat ovat vuorovaikutuksessa keskenään, jossa omaksutaan uusia piirteitä oman kulttuurin rinnalle (Mähönen & Jasinskaja- Lahti 2015, 254; Puukari & Korhonen 2013, 36).
2.3.1 Käsityöllinen toiminta
Käsityön tekeminen on konkreettisen ja luontoperäisen materiaalin muovaamista eritavoin, esimerkiksi ositetusti mallista (Kärnä-Behm 2005, 31). Pölläsen ja Krögerin (2005; Anttila
27 1993) mukaan se voi olla mallia jäljentävän ositetun käsityön lisäksi suunnittelua sisältävä kokonainen käsityöprosessi. Käsityöhön ja käsityöläisyyteen vaikuttaa aina sitä ympäröivä kulttuuri. Nykykulttuurissa käsityö on koneen ja ihmisen välistä yhteistyötä tai yksilöllistynyttä käsityöilmaisua. Siitä huolimatta, että koneet ovat syrjäyttäneet ihmiset pääasiallisesti käsityön kokonaisvaltaisesti tekemisestä, ihmistä pidetään edelleen käsityöprosessin merkittävänä tekijänä, joka tekee päätökset ja ratkaisut suunnittelussa ja valmistuksessa. (Kärnä-Behm 2005, 31.)
Kojonkoski-Rännäli (1995, 31, 47- 48) näkee käsitöistä puhuttaessa käsi- sanan ilmaisevan käsityöllisessä toiminnassa tapahtuvaa konkreettista materiaalien työstämistä. Käsitöissä oleellista on käsityötekniikoiden käyttäminen, missä käsien lisäksi apuna käytetään käsityövälineitä. Käsitöiden tekeminen voi Kojonkoski-Rännälin (1998, 51- 55) mukaan parhaillaan olla hyvin kokonaisvaltaista ja kokonaisessa käsityössä käsityön tekijä itse ideoi, suunnittelee, etsii ja valitsee teknilliset toteutukset, työstää ja tekee tuotteen, arvioi työprosessia suhteessa valmiiseen tuotteeseen. Käsityöprosessi on luovuuden, tietämisen, esteettisen valmiuden, motorisen taidon sekä ongelmaratkaisun sisältävä kokonaisuus, missä yksi henkilö valmistaa ideoinnin ja taiteellisen- sekä teknisen suunnittelun myötä yhden kokonaisuuden.
Kokonainen tekeminen tapahtuu tällöin ihmisen kaikilla olemuspuolilla: fyysisen, psyykkisen ja henkisen alueilla. Kun tekijällä on mahdollisuus toteuttaa omia pyrkimyksiään ja kokea elämyksiä, hän kehittyy myös monipuolisesti ja tasapainoisesti persoonallisuuden kaikilla alueilla.
Käsityöllinen toiminta ja sen oppiminen nimettiin käsityöksi teollistumisen läpimurron myötä.
Ennen käsityöksi määrittymistä se käsitti kokonaisvaltaisen, pääosin kotona tehtävän maatalouden liitännäiselinkeinon puoliammattimaisen tai harrastustavoitteisen aamu- ja iltapuhdetyön. (Lappalainen 2005, 37.) Käsityöllinen toiminta tarkoittaa Kojonkoski-Rännälin (1998, 101) mukaan ihmisen tapaa toteuttaa olemassaoloaan. Käsin työstäminen on ihmisen alkuperäistä tekemistä eli perusintentiota, missä syntyy yhteys maailman ja materian välille älyllisenä ajatteluna ja elämyksenä käsillä tehtävän tekemisen kautta. Tehdessään käsityötä, tekijä oppii tuntemaan maailmaa ja materiaaliaan, kun elämykset ja tunteet ovat liittyneinä
