Miten sen selittäisi? näkymä

TIETEESSÄ TAPAHTUU 3 2019 67 KIRJALLISUUS

Forsman huomauttaa, että altmet- riikka vaikuttaa toimivan toistai- seksi parhaiten samoilla tieteen- aloilla kuin viittausanalyysikin.

Kummassakin teoksessa kiin- nitetään huomiota siihen, että vä- lineiden käytön helppous saattaa johtaa yksinkertaistaviin ratkai- suihin, joissa analyysien tuloksia tulkitaan huomioimatta riittävästi datan laatua, kattavuutta ja oikeel- lisuutta sekä tieteenalojen julkai- sukulttuurien eroja. Forsman to- teaa, että väärät johtopäätökset voivat pahimmassa tapauksessa johtaa oppiaineiden ja tiedekun- tien lakkauttamiseen tai irtisa- nomisiin. Ei siis todellakaan ole yhdentekevää, miten tuloksia tul- kitaan. Bibliometriikan käyttöön liittyviä ohjeita ja suosituksia on lukuisia. Forsman kuvaa yhtä kan- sainvälisesti tunnetuimmista julki- lausumista eli Leidenin manifes- tia. Suomessa metriikan käyttöön opastaa esimerkiksi Julkaisufooru- min käyttöohje, lisäksi tekeillä on suositukset metriikan vastuullises- ta käytöstä ja tutkijan vastuullises- ta arvioinnista.

Mikä sitten on tieteen mittaa- misen tulevaisuus? Forsman to- teaa, että tutkimuksen arviointi on tullut jäädäkseen. Määrällisen analyysin rinnalle tulisi kuitenkin ottaa mukaan entistä enemmän myös laadullisia mittareita, vaikka ne vaativatkin enemmän työtä ja asiantuntemusta. Sugimoto ja La- rivière kiteyttävät, että moninais- tuvien indikaattorien maailmassa tarvitaan standardeja, yhteenso- pivuutta ja työkaluja, joita voidaan joustavasti muokata tutkijoiden, hallinnon ja päättäjien tarpeisiin.

Käyttäjiä tulee jatkuvasti kouluttaa indikaattorien tarkoituksenmukai- seen käyttöön. Sugimoton ja Lari- vièren mukaan on viime kädessä tiedeyhteisön vastuulla varmistaa, että mittaaminen tukee eikä tuhoa järjestelmää, jota sen on tarkoi- tus kuvata.

EEVA SAVOLAINEN

Kirjoittaja on Julkaisufoorumin suunnitte- lija Tieteellisten seurain valtuuskunnassa.

Miten sen selittäisi?

Tuukka Kaidesoja, Tomi Kankai- nen ja Petri Ylikoski: Syistä se- lityksiin. Kausaalisuus ja selit- täminen yhteiskuntatieteissä.

Gaudeamus 2018.

Jos tieteenfilosofiasta on yhtä niu- kasti hyötyä tieteentekijöille kuin ornitologiasta linnuille, kuten fyy- sikko Richard Feynman arvioi, mitä yhteiskuntatieteenfilosofian merkityksestä oikein sopisi ajatel- la? Tieteenfilosofien kiistattoma- na etuna oli mahdollisuus kohdis- taa katseensa edistysaskeleisiin fysiikassa, pyrkiä mallintamaan sii- nä seurattua metodiikkaa ja muo- toilla havaintojensa pohjalta yleis- esityksiä tieteellisestä metodista.

Vaikka yhteiskuntatieteenfilosofit voisivatkin ihmetellä sosiologian jatkuvaa kriisiä, epätoivoista me- netelmän hakemista, keskinäistä kissanhännänvetoa ihmistieteissä sekä tiedestatuksen propagoin- tia ja patsastelua sen ympärillä, ei heidän katseelleen ole tarjota vas- taavaa viitekohtaa. Tuukka Kaides- oja ja kumppanit ehdottavat huo- mion kohteeksi kausaalisuutta ja selittämistä yhteiskuntatieteissä.

Syistä selityksiin -teoksen kus- tantaja markkinoi teosta vertais- arvioituna painotuotteena. Joh- dannossa todetaan, että teoksen artikkeleita yhdistää joukko suo- malaisten tieteenfilosofien kehit- tämiä ajatuksia tieteellisestä se- littämisestä. Tässä yhteydessä viitataan Petri Ylikoskeen, Peter Hedströmin, Alan (ja Simson) Gar- finkeliin. Vaikka vertaisarvioijia tällainen kehittäjien kansallisuutta koskeva kuriositeetti ei ilmeises- ti erityisemmin kiinnostanut, kriit-

tinen lukija ei voi olla pohtimatta sitä, mitä muuta heiltä mahdolli- sesti jäi havaitsematta.

Selityksiä arvioitaessa tuli- si Petri Ylikosken mukaan ensim- mäiseksi selvittää, että selitettävä asia on todella olemassa. Suuret kysymykset – selittämisen koh- teena olevat tapahtumat – tulisi seuraavaksi pilkkoa pienemmik- si ja kysyä, miksi jälkimmäiset ei- vät olleet toisin kuin ne olivat tai miksi jokin vaihtoehtoinen asian- tila jäi todentumatta. Selitettävän täsmentämiseksi on tarjolla eri- laisia kontrasteja. Kiinnostavaa on se, ettei Ylikoski juuri käsittele tieteessä tärkeintä – tutkijan tie- teenalaa ja sen ensimmäisiä peri- aatteita. Hyvän empiristin tavoin hän toteaa, että ne piirteet, jotka selityksessä kulloinkin ovat tär- keimmät, riippuvat selitettäväs- tä asiasta (s. 31). Hän myös uskoo riippumattoman, kaikille yhteisesti annetun todistusaineiston olemas- saoloon. Jonkin selittävä ymmär- täminen tarkoittaa kykyä vastata sen osalta moniin mitä jos -kysy- myksiin. Ylikoski ymmärtää meka- nistisen selittämisen kontrasteihin ja kontrafaktuaaliseen selittämi- sen laajennuksena.

Kontrafaktuaalisuudesta pu- huminen on kuitenkin vain paljon melua tyhjästä. Lähtökohtaises- ti generatiiviset mekanismit selit- tävät yhtäläisesti aktuaaliset kuin mahdollisetkin ilmiöt ja tapahtu- mat. Se, mitä Ylikoski kutsuu Co- lemanin laivaksi, näyttäytyy lähin- nä kelluntavälineeltä, jolla voi olla uimarenkaan kaltainen merkitys fi- losofiassa, mutta joka on kelvoton teoreettisen yhteiskuntatieteen merellä. Samaa mieltä Ylikosken kanssa voi kuitenkin olla siitä, että teoreettinen kuvittelu yhteiskun- tatieteissä todennäköisesti hyötyy erilaisten kognition apuvälineiden systemaattisesta käytöstä.

Jaakko Kuorikosken artikke- li alkaa lupaavasti. Aluksi näyt- tää, että hänen tarkoituksensa on palauttaa kunnia ja asema Aris- toteleen neljän syyn selitysmal- lille. Nopeasti kuitenkin selviää, että hän luo kehystä väitteelleen

68 TIETEESSÄ TAPAHTUU 3 2019 KIRJALLISUUS

tuoreesta kausaalista päättelyä koskevasta läpimurrosta (so. ma- temaattinen ja samalla myös poik- kitieteellinen kausaalisen järkei- lyn teoria). Valitettavasti hän ei juuri lausu jälkimmäisestä mi- tään. Kuorikoski intoutuu kausaa- lisuudesta objektiivisena tosiasi- ana siinä määrin, että hän antaa olettaa, etteivät kausaaliset riip- puvuussuhteet riippuisi arvoar- vostelmistamme ja ettei tällä olisi mitään käytännön metodologisia seurauk sia yhteiskuntatieteissä (s.

61). Naiivimpi voisi olettaa, että yh- teiskuntatieteiden mahdollisuus ylipäänsä riippuu siitä, että kau- saalisuus on perimmiltään komp- leksisuudeltaan eroavien olioiden tai suhteiden kokonaisuuksien voi- mien tulosta, mutta ihminen olio- na osin poikkeaa muista olioista (esimerkiksi juuri arvoarvostel- mat). Tähän Kuorikoski näyttäisi it- sekin päätyvän, mutta miksi hän ei voinut suoraan aloittaa jälkimmäi- sestä. Sen sijaan, että hän tekisi suoraan tikusta asiaa, hän keskit- tyy tekemään asioista tikkuja (ks.

Joitakin yleisiä väärinkäsityksiä -luku). Jakso on kokonaisuutena sekava ja jäsentymätön.

Toiminnan kausaalitulkintaa kä- sittelevä Tomi Kokkonen haluaa rehabilitoida Aristoteleen finaa- lisen syyn. Tarkoitus tässä yhte- ydessä määrittyy tekemisen ja päämäärän toisiinsa kytkeväksi perusteeksi. Hän erittelee ymmär- tämisen luonnetta monipuolisesti ja selkeästi. Erityisen kiinnostavak- si tarkastelu muodostuu siinä vai- heessa, kun hän näyttäisi tuovan mukaan myös muodollisen syyn (s. 99) ja evolutiivisen perspek- tiivin myötä myös materiaalisen syyn (s. 102–103). Vaikka tätä Kok- konen tuskin tarkoittaa tai siihen pyrkii, tuloksena on kiehtova, ana- lyyttisesti vahva ja sisällöllisesti ri- kas tarkastelu ymmärtämisen ja selittämisen suhteesta toiminnan tarkastelussa.

Elaboraatio, joka tarjoaa tavan analysoida havaittua yhteisvaih- telua muuttujien välillä, erottaa näennäiset todellisista ja selittää jälkimmäisten käyttäytyminen kau-

saalisia mekanismeja kuvaavilla malleilla. Pertti Jokivuori ja Tomi Kankainen huomauttavat, että pe- riaatteessa kaikki yhteyteen vai- kuttavat muuttujat tulisi testata.

Käytännössä tosin on mahdollista vain testata mitattujen muuttujien vaikutusta.

Jokivuoren ja Kankaisen tar- kastelu toimii hyvänä johdantona Pertti Tötön seikkaperäiselle, pe- dantille ja suvereenille analyysil- le tilastollisten mallien ja kausaali- mekanismien keskinäissuhteesta.

Tötöllä on tehokas numeromurs- kain ja hän käyttää sitä kaikkeen.

Tötön mukaan elaborointia tulee täydentää muuttujan kokonais- vaikutuksen vangitsevalla polku- analyysillä. Muuttujat vastaavat polkumallissa mekanismin rattai- ta ja mahdollistavat siten taustalla olevan kausaalisen mallin testaa- misen. Rakenneyhtälömallit edel- leen vahvistavat tilastollisen mal- linnuksen mahdollisuuksia. Tötön demonstraatiot ja argumentit ovat tässäkin vertaansa vailla.

Hannu Ruonavaara kohdis- taa tarkastelunsa kausaaliselityk- siin etnografisessa tutkimuksessa lähtökohtanaan kriittinen realis- mi. Tilastolliset kategoriat ja ko- konaisuudet, joita sekä sisäiset että ulkoiset suhteet konstituoi- vat, ilmentävät hyvin erilaisia tapo- ja lukea maailmaa. Toinen kääntyy huomattavasti vaivattomammin ja jäännöksettä muuttujiksi ja toinen puolestaan ei käänny. Luvun kan- tava jännite löytyy Andrew Saye- rin ja Tötön ristivetoisten päätel- mien punninnassa. Vaikka valitun filosofisen tulokulman hallinta ei kaikilta osin täysin vakuuta, Ruo- navaara rakentaa artikkelinsa joh- donmukaisesti valitsemansa jän- nitteen ympärille.

Päivi Seppälän kiinnostava kir- joitusote palvelee hyvin hänen ta- voitettaan eli historiallisen selittä- misen luonnehtimista tavalla, jota myös historiantutkijat saattaisivat pitää perusteltuna. Se, mille tar- kasti ottaen haetaan selitystä, ja- kaa tutkittavaa ilmiötä aspekteik- si (s. 204). Menneisyys on ikään kuin olennaisilta osiltaan annettua

ja kontrastiivisten selityskysymys- ten tehtävänä on valottaa sen eri puolia. Voisi olettaa, että histori- antutkijan kannattaisi nostaa esiin aspekti, josta ei ole kilpailevia tul- kintoja, paitsi silloin, kun hänel- lä on käytettävissään uutta aineis- toa asiasta ja uuden historiatiedon synty on täten lähestulkoon var- maa. Sulkemalla pois kilpailevia skenaarioita historiatutkija pyr- kii Seppälän mukaan kohti paras- ta kausaaliskenaariota tai niiden yhdistelmää. Hän esittää olennai- sen kysymyksen: ”miten monia se- litystekijöitä yhdistävissä kausaa- liskenaarioissa liitetään lukuisat mekanismiskeemat ja syytekijät yhteen?” (s. 216). Kun hänen vas- tauksensa ei anna osviittaa siitä, miten yhdistää eri tieteenalojen mekanismimalleja toinen toisiin- sa, on kysyttävä, mitä siinä täl- löin oikein yhdistetään. Lopussa ei voi välttyä vaikutelmalta, että historian tutkijat ovat vuosisatojen mittaan jalostaneet historian tutki- muksen taidon ja ymmärryksensä siitä siinä määrin pitkälle, ettei tie- teenfilosofisilla selonteoilla ole sii- hen mitään lisättävää.

Vahva, vakuuttava ja vetävä kirjoitustyyli jatkuu Tuukka Kaides- ojan tekstissä. Historiallinen so- siologia hyötyy kausaalisesta se- littämisestä. Kysymysten vain on oltava tutkijoiden hallittavissa ole- vassa mittakaavassa (s. 238). Hän kyseenalaistaa oletukset, jotka ti- lastoanalyyttisesti asioita lähesty- vät empiristit ottavat annettuina, ja muotoilee perustellumpaa, ge- neratiiviselle idealle kausaalisuu- desta rakentuvaa lähestymistapaa historialliselle sosiologialle. Cole- manin laiva, jota Ylikoski teoksen alussa virittelee, ei tällä merellä pysy pinnalla. Kaidesoja suosit- telee yhdistämään eri toiminta- teorioiden käsitteellisiä resursse- ja selitysmekanismiskenaarioiden pohjana. Näkökulma, joka koros- taa niiden toisiaan täydentävyyttä ja puhe kunkin ”pätevyysaluees- ta” (s. 248), vaikuttaa kuitenkin ko- vin ekumeeniselta, pinnalliselta ja hätiköidyltä. Loppua kohden Kai- desojan ote herpaantuu. Kriittisten

TIETEESSÄ TAPAHTUU 3 2019 69 KIRJALLISUUS

realistien kritiikki on yliampuvaa, Dave Elder-Vassin ideoista ei ole apua, koko ajatus kontekstista on jokseenkin hämärä ja demonstraa- tiot jättävät demonstroitavan epä- selväksi.

Teoksen päättää Kuorikosken ja Samuli Reijalan kirjoitus kokeel- lisesta yhteiskuntatieteestä. He väittävät, ettei teorioista ole mah- dollista johtaa yksittäisiä havain- toja koskevia täsmällisiä ennus- teita eivätkä kokeiden tulokset ole suoraan havaittavia, ja sik- si ne joudutaan laskemaan ha- vainnoista koostetuista tilastoista.

Näyttönä toimii puhe rengaste- tuista linnuista ja valokuvat kup- lavanoista kuplakammioista, joi- den kaikkia ominaisuuksia mikään tieteellinen teoria ei heidän mu- kaansa ennusta (s. 286). Jos ky- seisillä ominaisuuksilla on omat syynsä, ja jos vuorovaikutus noi- den syiden välillä ei ole magiik- kaa, ei mikään periaatteessa pois- sulje täsmällisiä ennusteita, vaikka moni tekijä nyt niiden osuvuut- ta rajoittaakin. ”Havaintoaineiston tuottaminen ilmiöstä on kausaali- nen prosessi, ja päättely havain- toaineistossa mahdollisesti esiin- tyvistä systemaattisista piirteistä ilmiön todellisiin ominaisuuksiin koskee tämän prosessin luotetta- vuutta” (s. 287). Mitä epäluotetta- vasta kau saa lisesta prosessista oikein pitäisi ajatella? Kuorikos- ken kanta, että kausaalisuhteet tu- lee ymmärtää manipulaation mah- dollistaviksi riippuvuussuhteiksi, vaikuttaa kovin antroposentrisel- tä. Teksti muistuttaakin tässä siitä, että tieteenfilosofien tieto tietees- tä on usein peräisin joko toisilta tieteenfilosofeilta tai tutkimusra- porteiksi kutsutuista selonteoista.

Kokeellinen yhteiskuntatiede saa Kuorikoskelta ja Reijalalta käsitte- lyn, joka ei valitettavasti ole kunni- aksi kenellekään.

Kokonaisuutena Syistä selityk- siin -teos on sujuvasti kirjoitettu ja lukujen tematiikat kietoutuvat toi- nen toisiinsa. Kaikki kirjoittajat pu- huvat mekanismeista ja useimmat myös kontrasteista ja kontrafak- tuaaleista. Erityisesti mekanismil-

la kuitenkin tarkoitetaan varsin eri- laisia asioita, jotka olisi ollut hyvä koota lopuksi. Nyt teoksessa on sisäisiä viitteitä, jotka pääosin lä- hinnä ruokkivat käsitystä yhtäpitä- vyyksistä eri lukujen välillä, vaik- ka vastakohdat ovat ilmeisiä. Teos toimii nykyisellään paremmin yk- sittäisinä lukuina kuin kokonaisuu- tena. Yksi luku olisi sopinut uhrata teoreettiselle kuvittelulle, esimer- kiksi mekanismiskenaarioiden lai- naamiselle yli tieteenalarajojen sekä analogioiden ja metaforien käytölle niiden kuvittelussa. Puut- teistaan huolimatta kysymyksessä on tervetullut lisä kausaalisuutta koskevaan kotimaiseen keskus- teluun.

VESA HUOTARI

Kirjoittaja on kasvatustieteen tohto- ri ja erikoistutkija Poliisiammattikorkea- koulussa.

Esseitä lukemisesta

Vastapaino 2019.

Kirjallisuudentutkija, tietokirjai- lija ja kriitikko Siru Kainulaisen Elämäni kirjat -teos sisältää kah- deksan esseetä sekä johdannon ja loppusanat. Esseet käsittelevät kirjallisuuden lukemista ja merki- tyksiä. Erityisesti lyriikantutkijana tunnettu Kainulainen kirjoittaa ru- nouden lisäksi myös proosasta, lastenkirjallisuudesta ja dekkareis- ta. Kirjan lopussa on kirjallisuus- luettelo, joka sisältää Kainulaisen

käsittelemät kirjat sekä tutkimus- kirjallisuutta.

Teemallisesti Kainulaisen es- seet käsittävät laajasti elämän kir- jon, vaikka hän aloittaakin kuo- lemasta eikä syntymästä tai lapsuudesta. Osassa esseitä on paljon henkilökohtaista pohdintaa, osassa yleisempää analyysiä. Es- seistä löytyy joitakin teemoja, joita Kainulainen on käsitellyt myös muualla.

Näkökulmia runoon

Kainulainen on runoudentutkija, ja useampikin essee käsittelee ni- menomaan runoutta. Jo ensim- mäinen essee, ”Kuolema ja elä- mä”, tarttuu runoihin, jotka jollakin tavoin resonoivat kuoleman ja me- netyksen kanssa. Kainulainen kir- joittaa, ettei kuolemaa käsittele- vien runojen lukeminen tarkoita, että läheisen menettämisen hy- väksyminen olisi helpompaa. Kui- tenkin runojen avulla yksityises- tä tulee jollakin tavalla jaettavissa olevaa tilanteessa, jossa tuntuu, ettei kukaan voi ymmärtää.

Essee ”Kuule, se on runoutta”

lähtee liikkeelle kirjoittajan omasta matkasta runouden helmaan. Hän itse tutustui runoihin lausumalla.

Tämä on pohjana ajatukselle ru- non kuulemisesta, sen sanoman aukeamisesta ääneen luettuna.

Runon rytmi ei välttämättä liity ru- non mitallisuuteen, ääneen luettu- na runon rytmi kuitenkin kuuluu.

Esseessä ”Tunnevoimaisia mie- hiä” Kainulainen tarkastelee mies- ten kirjoittamia, tunteita sisältäviä runoja. Hän lähtee liikkeelle Alek- sis Kiven Kanervala-kokoelmaan kuuluvasta runosta ”Mies” ja jat- kaa Aaro Hellaakosken, Lauri Vii- dan, Arto Mellerin ja Tomi Kontion kautta Juha Kulmalan Ränttätänt- tä-teokseen. Kirjan viimeinen es- see, ”Tällä matkalla yhä”, käsitte- lee aistimellisuutta. Runosta on haluttu löytää jäännöksetön tai yksiselitteinen tulkinta. Kun tämä ei ilman muuta onnistu, runoutta voidaan pitää jonkinlaisena sala- kielenä, jota täytyy osata purkaa ymmärtääkseen runoutta. Kainu- lainen pitää kuitenkin lukemista