• Ei tuloksia

Katoaako kansansivistys? näkymä

N/A
N/A
Info
Lataa
Protected

Academic year: 2022

Jaa "Katoaako kansansivistys? näkymä"

Copied!
2
0
0

Kokoteksti

(1)

260 THE NORDIC SECRET on nimensä

mukaisesti kasvutarina sivistyksen ja kansansivistyksen vuosisatai- sesta historiallisesta kehityksestä ja merkityksestä Pohjolan hyvin- voinnille. Samalla se on tekijöilleen tutkimusmatka pohjoismaisen hyvinvointivaltion perustuksille:

kansansivistykseen, jossa jokaisel- la kansalaisella on mahdollisuus itsensä elinikäiseen sivistämiseen.

Tekijät kysyvät, onko menes- tystarina katoamassa vai muuttu- ko se hallitsemattomaan suuntaan.

Suomen ja Pohjoismaiden his- torian professorin Markku Kuis- man mukaan on käsittämätöntä, että ihmiskunta on pystynyt tuot- tamaan Pohjoismaiden tyyppisiä hyvinvointivaltioita. Hän sanoo, että meidän tulee ottaa opiksi his- toriasta ja tunnustaa, että jokaisen mahdollisuus itsensä kehittämi- seen ja sivistämiseen on taloudel- lisesti menestyvän yhteiskunnan perusehto.

KANSANSIVISTYS JA VIHELIÄISET ONGELMAT

Kirjassa on viisi lukua, joista en- simmäisessä hahmotetaan maise- maa. Sadassa vuodessa Pohjois- maat kehittyivät kansansivistyksen avulla köyhistä, uskonnollisista ja autoritäärisesti johdetuista valti- oista maailman menestyneimpien joukkoon. Kansansivistys edustaa

Katoaako kansansivistys?

Andersen, Lene Rachel & Björkman, Tomas (2017). The Nordic Secret. A European story of beauty and freedom. fri tanke.

512 sivua.

The Nordic Secret -teoksen kirjoit- tajille pohjoismaista menestystari- naa, josta muu maailma voisi ottaa mallia.

He arvioivat, että kansansi- vistyksen avulla alikehittyneiden maiden on mahdollista nousta kahdessa sukupolvessa hyvinvoin- tivaltioiden joukkoon.

Kansansivistystä tarvitaan yhä yhteiskunnassa, koska se antaa kansalaisille välineitä arvioida muutoksia, hakea uusia luovia toimintatapoja ja rakentaa sekä todellisia että kuvitteellisia yhtei- söjä. Kansalliset ja kansainväliset markkinat taas on suunniteltu teolliseen tuotantoon perustuval- le taloudelle. Rajattomasti paisu- neet markkinat ovat omanlaisensa uskonto, joka nielee ihmisen ajan, toivon, unelmat ja voimavarat.

Kirjoittajat yhdistävät tarkaste- lussaan monia eri teorioita ja vil- jelevät systeemiteoriaa. Siinä or- ganisaatiot ymmärretään osasys- teemeistä koostuviksi sosiaalisiksi yksiköiksi, jotka toimivat tiettyjen päämäärien saavuttamiseksi.

Kansansivistys liittyy globaaliin merkityssysteemiin. Ihminen itse on aiheuttanut ongelmansa, kuten ilmastonmuutoksen, ylikansoittu- misen, köyhyyden, saastumisen, sodat ja terrorismin. Niiden rat- kaisemiseksi tarvitaan tiedon li- säksi yhteisön vastuuntuntoa, tie- toisuutta ja omaatuntoa.

Ihminen pyrkii ratkomaan ne ongelmat, jotka hän kykenee ym- märtämään, ei niitä, joita hänellä todellisuudessa on. Koska useim- mat meistä eivät pysty komplek- siseen ajatteluun, päädymme luo- maan uusia ongelmia sen sijaan että ratkoisimme vanhoja. Kan- sansivistyksellä lisätään ymmär- rystä monimutkaisista sosiaalisis- ta järjestelmistä.

MITEN KANSANSIVISTYKSEN KÄY?

Toisessa luvussa tarkastellaan vapauden ja vastuullisuuden kä- sitteitä sivistysfilosofiaa vasten.

Vastausta haetaan kysymykseen, kuinka luoda perusta parhaal- le mahdolliselle yhteiskunnalle 2000-luvulla.

Kirjoittajat hakevat kansansi- vistyksen käsitteestä liittymäpin- taa moraalipsykologi Lawrence Kohlbergin ja Robert Keganin malliin yksilön kehityksen tasois- ta. Vapauden rinnalle nostetaan

(2)

AIKUISKASVATUS 3/2018

261

KIRJA-ARVIOT

vastuullisuus toiminnastamme ja tunteistamme niin ystävillemme, yhteisöllemme, yhteiskunnallem- me kuin omalle maallemme. Sys- teemisen näkökulman rinnalle nousevat Christian Welzelin luo- mat solidaarisuuden kehät: kun ihminen kypsyy, ymmärrys kuu- lumisesta ja vastuullisuudesta, vel- vollisuuksista ja omastatunnosta kasvaa.

Kolmas luku käsittelee kan- sansivistyksen syntyhistoriaa Tanskassa, Norjassa ja Ruotsissa aina 1600-luvulta tähän päivänä saakka. Neljännessä luvussa te- kijät pohtivat tutkimusmatkansa löydöksiä, kuten voiko pohjois- mainen kansansivistyksen malli hyödyntää muuta maailmaa. Teos päättyy lukuun, jossa tarkastellaan kansansivistyksen tulevaisuutta.

Tekijät visioivat, millainen olisi tulevaisuuden kansansivistys 3.0, jonka voisi toteuttaa missä päin maailmaa tahansa.

SUOMI JÄÄ KATVEESEEN

Vapaasta sivistystyöstä ja kan- sansivistyksestä on viime aikoina ilmestynyt niukasti kirjallisuut- ta ja tutkimusta, joten kirja tulee tarpeeseen. The Nordic Secret on moderni paketti pohjoismaisen kansansivistyksen historiasta, psy- kologiasta ja filosofiasta. Sen koh- deyleisöä ovat yhteiskunnallisesti

aktiiviset toimijat, kuten poliitikot ja vapaaehtoistyön tekijät.

Kirjan ansioita on, että se mo- dernisoi perinteisen kansansivis- tyksen käsitteen unohtamatta sen syviä juuria. Se liittää kansansivis- tyksen aktiiviseksi osaksi nyky-yh- teiskuntaa. Tekijät herättävät kes- kustelua siitä, ovatko sivistyksen ja koulutuksen filosofinen merkityk- sellisyys ja moraalinen syvyys ny- kyajan yhteiskunnasta katoamassa.

Kirjalla on myös puutteensa.

Vaikka kirjoittajat käyvät läpi laa- jan repertuaarin kansansivistyksen historiaa ja filosofiaa, jään kaipaa- maan aiheen tiukempaa rajausta, sillä useita kasvatustieteen osa- alueita käsitellään ylimalkaisesti.

Suomalaista lukijaa harmittaa, että Suomen-osuus puuttuu pohjois- maisesta kokonaisuudesta.

TARJA LANG

FT, MBA, tutkimuspäällikkö Omnia

LÄHDE

Lilja, E. (2018). Viimeinen luenta.

Helsingin Sanomat 29.7.2018, B1–B5.

Onko kansansivistyksen

menestystarina katoamassa?

Viittaukset

LIITTYVÄT TIEDOSTOT

[r]

[r]

Oletetaan, että kommutaattori [a, b] kommutoi alkion a kanssa.. Oletetaan, että [a, b] kommutoi alkioiden a ja

Olkoon G äärellinen ryhmä, jolla on vain yksi maksimaalinen aliryhmä.. Osoita, että G on syklinen ja sen kertaluku on jonkin

[r]

Alla olevat taulukot määrittelevät joukon

Taulukosta nähdään, että neutraalialkio on 0, kukin alkio on itsensä vasta-alkio ja + on vaihdannainen, sillä las- kutaulukko on symmetrinen diagonaalin suhteen.. Oletuksen

Onko tekijärengas kokonaisalue tai kunta?. Onko ideaali