Dataohjautuvaa terveydenhuoltoa edistämässä - Sitran sosiotekninen mielikuvasto ja muutoksen retoriikka

DATAOHJAUTUVAA TERVEYDENHUOLTOA EDISTÄMÄSSÄ Sitran sosiotekninen mielikuvasto ja muutoksen retoriikka

Heta Konttinen Pro gradu -tutkielma Sosiologia

Itä-Suomen yliopisto Yhteiskuntatieteiden laitos Toukokuu 2021

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Tiedekunta

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Yksikkö

Yhteiskuntatieteiden laitos Tekijä

Heta Konttinen Ohjaaja

Ilpo Helén Työn nimi

Dataohjautuvaa terveydenhuoltoa edistämässä – Sitran sosiotekninen mielikuvasto ja muutoksen retoriikka Pääaine

Sosiologia

Työn laji

Pro gradu -tutkielma Aika

Toukokuu 2021

Sivumäärä 74, 1 liite Tiivistelmä

Tutkielmassa tarkastellaan Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitran blogikirjoitusten visioita

tulevaisuuden terveydenhuollosta. Tarkasteltavien Sitran blogitekstien aiheena on sosiaali- ja terveystietojen toissijainen hyödyntäminen. Aihe liittyy terveydenhuollon ja yhteiskunnan datafikaatioon. Datafikaatiolla viitataan kehitykseen jossa yhteiskunnan toiminnoista ja ihmisten elämästä kerätään digitaalista dataa, joka on hyödynnettävissä yhteiskunnan eri osa-alueiden hallinnassa.Tutkielma on laadullinen, ja sen näkökulma paikantuu tieteen ja teknologian tutkimukseen.

Tutkielman aineisto koostuu 60:stä Sitran verkkosivuilla julkaistusta blogikirjoituksesta, jotka käsittelevät Sitran vuosina 2015‒2019 toteuttamaa Isaacus-hanketta. Hankkeen tavoite oli edistää sosiaali- ja

terveystietojen toissijaista hyödyntämistä suomalaisessa terveydenhuollossa ja yhteiskunnassa. Tutkielman ensimmäinen tutkimuskysymys on: millainen on Sitran blogitekstien sosiotekninen mielikuvasto

tulevaisuuden terveydenhuollosta Suomessa? Tutkielman toinen tutkimuskysymys on: millaisin retorisin keinoin Sitran sosioteknistä mielikuvastoa tulevaisuuden terveydenhuollosta vakuutetaan yleisölle?

Analysoin tekstiaineistoa laadullisten menetelmien avulla. Tarkastelen Sitran näkemyksiä terveydenhuollon tulevaisuudesta Sheila Jasanoffin ja Sang-Hyun Kimin sosioteknisen mielikuvaston käsitteen avulla.

Retoriikan analyysissa hyödynnän Chaïm Perelmanin argumentaatioteoriaa.

Tutkielman tuloksina on, että tarkastelemieni Sitran kirjoitusten sosioteknisessä mielikuvastossa tulevaisuuden terveydenhuolto on dataohjautuva, ennakoiva ja yksilöllinen. Lisäksi tekstien keskeisenä näkökulmana on terveydenhuollon datafikaation ympärille rakennettava terveysdatatalous, jonka nähdään lisäävän yritystoimintaa ja kasvattavan kansantaloutta. Teksteissä muutoksen mahdollistajina pidetään terveys- ja hyvinvointidatan laajempaa ja avoimempaa käyttöä sekä kansalaisten vahvaa osallistamista oman terveytensä vaalimiseen.

Sitran tekstien retoriikassa hyödynnetään runsaasti metaforien ja esimerkkien käyttöä sekä

peräkkäisyyssiteisiin perustuvaa argumentointia. Analyysini mukaan Sitra pyrkii tekstien välityksellä edistämään dataohjautuvaa terveydenhuoltoa ja yhteiskuntaa. Tekstien yhtenä tehtävänä on kielellisesti vakiinnuttaa käsitystä terveydenhuollon datafioituvasta tulevaisuudesta. Toisena tekstien tehtävänä on pyrkiä retoriikalla motivoimaan yleisöä muutokseen tai vähintään muutosalttiuteen kohti dataohjautuvaa terveydenhuoltoa.

Asiasanat

Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra, sosiotekninen mielikuvasto, retoriikka

UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND Faculty

Faculty of Social Sciences and Business Studies Department Social science Author

Heta Konttinen Supervisor

Ilpo Helén Title

Promoting data-driven healthcare - Sitra's sociotechnical imaginary and rhetoric of change Main subject

Sosiology

Level

Master’s thesis Date

May 2021

Number of pages 74 +1 appendix Abstract

The purpose of this master´s thesis is to examine visions of the Finnish Innovation Fund Sitra's blog posts about future healthcare in Finland. Sitra´s blog posts discuss secondary use of health and social data. The topic is related to datafication of health and society. The concept of datafication refers to recent development where social actions are transformed into quantified data which allows real-time tracking and predictive analysis in different areas of society. This study bases on qualitive methods and the theoretical framework is on science and technology studies.

The material of this study consists of 60 blog posts published on Sitra's website. The blog posts concern Isaacus project implemented by Sitra in 2015‒2019. The aim of that project was to promote secondary use of health and social data in Finnish healthcare and society. The first research question of this study is: what is the sociotechnical imaginary of Sitra's blog posts about future healthcare in Finland? The second research question is: by what rhetorical means is Sitra's sociotechnical imaginary of future healthcare reasoned to the public? I examine Sitra’s views on the future of healthcare using the concept of sociotechnical imaginary by Sheila Jasanoff and Sang-Hyun Kim. I examine the argumentation of the blog posts by using Chaïm Perelman’s theory of argumentation.

In the sociotechnical imaginary of Sitra's blog posts the future healthcare is data-driven, proactive and individual. In Sitra´s blog posts there is a strong pursuit to use health and social data to increase business and grow the national economy. I analyse this Sitra’s line of thinking by descriping it as a new health data economy. The blog posts promote wider and more transparent use of health and well-being data. The blog posts also attaches great importance to strong involvement of citizens in nurturing their own health.

Sitra´s blog posts argumentation is based on extensive use of metaphors, examples and argumentation from consequences. I argue that Sitra via its blog posts tries to establish an understanding of the data-driven future of healthcare. In addition, the texts stresses that continuous development and change are important in the development of health care. I argue that the rhetoric of the blog posts aims at inciting action, or at least at creating a disposition to act towards the data-driven healtcare.

Keywords

The Finnish Innovation Fund Sitra, sociotechnical imaginaries, rhetorics

SISÄLLYSLUETTELO

1 JOHDANTO ... 1

2 TERVEYDENHUOLTO JA TERVEYSTIETOJEN HYÖDYNTÄMINEN ... 5

2.1TERVEYDENHUOLTOJÄRJESTELMÄN HAASTEET JA DIGITALISAATIO OSANA RATKAISUA ... 5

2.2TERVEYSTIETOJEN HYÖDYNTÄMINEN TERVEYDENHUOLLOSSA ... 8

2.3SITRA JA ISAACUS -HANKE ... 10

3 TIETEEN JA TEKNOLOGIAN TUTKIMUS SEKÄ DATAFIKAATION TUTKIMUS ... 13

3.1TIETEEN JA TEKNOLOGIAN TUTKIMUS ... 13

3.2YHTEISKUNNALLINEN DATAFIKAATION TUTKIMUS ... 20

4 RETORIIKKA JA PERELMANIN ARGUMENTAATIOTEORIA ... 22

4.1RETORIIKAN PERINNE JA UUSI RETORIIKKA ... 22

4.2PERELMANIN ARGUMENTAATIOTEORIA ... 23

4.3PERELMANIN ARGUMENTAATIOTEKNIIKAT ... 25

5 TUTKIMUSKYSYMYKSET, AINEISTO JA ANALYYSIN KUVAUS ... 28

5.1TUTKIMUSASETELMA JA -KYSYMYKSET ... 28

5.2TUTKIMUSAINEISTO ... 30

5.3ANALYYSIN VAIHEET ... 31

6 SITRAN SOSIOTEKNINEN MIELIKUVASTO ... 33

6.1DATAOHJAUTUVA TERVEYDENHUOLTO ... 33

6.2ENNAKOIVA JA YKSILÖLLINEN TERVEYDENHOITO ... 39

6.3TERVEYSDATATALOUS ... 46

6.4YHTEENVETO:SITRAN TEKSTIEN SOSIOTEKNINEN MIELIKUVASTO TERVEYDENHUOLLOSTA ... 49

7 SITRALAINEN ARGUMENTAATIO ... 51

7.1ARGUMENTOINNIN VIITEKEHYS JA LÄHTÖKOHDAT ... 51

7.2SITRAN TEKSTIEN YLEISET ARGUMENTOINTITEKNIIKAT ... 52

7.3YHTEENVETO:SITRAN TEKSTIEN ARGUMENTAATIO ... 61

8 TULOKSET JA POHDINTA ... 63

LÄHTEET ... 68

LIITE ... 75

1 JOHDANTO

Tutkielmani tarkastelee Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitran blogikirjoituksia suomalaisen terveydenhuoltojärjestelmän kuvitellusta tulevaisuudesta. Tutkimusaineisto koostuu Sitran verkkosivuilla julkaistuista tulevaisuusorientoituneista blogiteksteistä, joissa kuvaillaan uusien teknologioiden ja datan hyödyntämisen mahdollisuuksia suomalaisessa terveydenhoidossa ja -huollossa. Tekstien keskiössä on erityisesti sosiaali- ja terveysdatan toissijainen hyödyntäminen eli tietojen hyödyntäminen myös muussa käytössä kuin ensisijaisessa hoitoon liittyvässä käyttötarkoituksessa, johon ne on alkuperäisesti tallennettu. Niin sitralaisissa teksteissä kuin laajemmin yhteiskunnallisessa keskustelussa erilaisiin yhteiskunnallisiin ongelmiin esitetään usein ratkaisuksi tiedon digitaalista hyödyntämistä. Digitaaliseen datan hyödyntämiseen perustuvien teknologisten ratkaisujen toivotaan tehostavan terveydenhuollon toimintaa ja hillitsevän julkisen terveydenhuollon kustannuksia.

Suomalaisessa terveydenhuollossa on vuosikymmenten ajan ollut käytössä erilaisia tietoteknisiä ratkaisuja kuten sähköiset potilastietojärjestelmät, ja tietotekniikan hyödyntäminen on kiinteä osa terveydenhuoltojärjestelmää. Digitaalisessa muodossa olevan tiedon eli datan kerääminen, tallentaminen ja analysointi on kasvanut merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana tietokoneiden ja tietokonejärjestelmien laskentatehon valtavan kasvun myötä. Laajenevaa dataintensivoitumista ja - ohjautuvuutta voidaan pitää merkittävänä yhteiskunnallisena muutossuuntana. Tätä muutosta on yhteiskuntatieteissä kuvattu datafikaation käsitteen avulla. Käsitteeseen sisältyy ajatus siitä, että sosiaalista toimintaa pyritään sekä seuraamaan reaaliaikaisesti että ennakoimaan digitaalisen datan avulla. (Cukier & Mayer-Schönberger, 2013; van Dijck, 2014.)

Terveydenhuollossa datafikaatio ilmenee monin tavoin: se voi näyttäytyä uudenlaisena dataintensiivisenä lääketieteellisenä tutkimuksena tai terveydenhuoltoon kehitettävinä tietojärjestelminä. Kliinisessä terveydenhuollossa datafikaatio voi olla potilaiden jatkuvaa seurantaa, ihmiseen kiinnitettävien tai istutettavien biosensoreiden käyttöä, potilaan ja lääkärin yhteydenpitoa internetin välityksellä tai entistä henkilökohtaisemmin räätälöityjä terveydenhuollon palveluita. Datafikoituminen ilmenee myös itsehoitomenetelmissä kuten suoraan kuluttajille suunnatuissa kaupallisissa

geenitesteissä, terveyteen liittyvissä sosiaalisen median vertaisryhmissä sekä erilaisten puettavien terveyslaitteiden ja elintoimintoja ja ”aktiivisuutta” mittaavien sovellusten käytössä. (Ruckenstein & Shüll 2017.)

Tutkielman tarkastelun kohteena on Sitra, joka on osallistunut aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun sekä toiminut konkreettisten hankkeiden käynnistäjänä liittyen terveydenhuollon digitalisaation kehittämiseen 2000-luvulla. Sitra on ollut kiinnostunut kehittämään uudenlaisia tapoja hyödyntää sosiaali- ja terveysdataa, josta esimerkkinä on yhdessä sosiaali- ja terveysministeriön kanssa kehitetyt sote-tietopaketit (Sitra 2018; STM 2020). Tämä tutkielma keskittyy vuosien 2015‒2019 välisenä aikana Sitran vetämään Isaacus-hankkeeseen. Hankkeen ytimessä oli ajatus sosiaali- ja terveystietojen toissijaisesta hyödyntämisestä, tavoitteena että tietoja voitaisiin jatkossa hoitotyön ja tutkimuksen lisäksi hyödyntää laajemmin esimerkiksi yhteiskunnallisessa päätöksenteossa ja kaupallisissa tarkoituksissa. Tavoitteeksi esitettiin terveys- ja hyvinvointidataa kokoavan ja koordinoivan ”yhden luukun toimijan” valmistelu (Sitra 2020a). Isaacus-hankkeessa edistetty sosiaali- ja terveystietojen toissijainen hyödyntäminen on edennyt konkreettisesti viime vuosina, kun laki sosiaali- ja terveystietojen toissijaisesta hyödyntämisestä tuli voimaan vuonna 2019 ja vuonna 2020 Suomeen perustettiin uusi sosiaali- ja terveysalan viranomainen FinData, joka myöntää lupia kansallisissa rekistereissä olevien sosiaali- ja terveystietojen toissijaiseen käyttöön.

Tutkielmani tavoite on tarkastella Sitran blogitekstejä tutkien, millaiseksi tulevaisuuden terveydenhuolto Sitran teksteissä kuvataan sekä millaisten retoristen keinojen avulla tätä tulevaisuuden kuvaa vakuutetaan yleisölle. Tutkimuskysymykset ovat:

• Millainen on Sitran sosiotekninen mielikuvasto tulevaisuuden terveydenhuollosta?

• Millaisin retorisin keinoin Sitran sosioteknistä mielikuvastoa tulevaisuuden terveydenhuollosta vakuutetaan yleisölle?

Analyysiani Sitran tekstien tulevaisuuden terveydenhuollosta ohjaa Sheila Jasanoffin ja Sang-Hyun Kimin sosioteknisen mielikuvaston käsite. Heidän mukaansa sosiotekniset mielikuvastot ovat ”kollektiivisesti kuviteltuja sosiaalisen elämän ja sosiaalisen järjestyksen muotoja, jotka heijastuvat kansallisiin tiede- ja teknologiaprojektien

suunnitteluun ja toteutukseen”(Jasanoff & Kim 2009, 122). Sosioteknisen mielikuvaston käsite on yksi tapa, jolla voidaan tutkia tulevaisuuteen kohdistuvia odotuksia liittyen teknologiaan. Sosioteknisen mielikuvaston vahvuutena on, että käsitteen avulla tehdään näkyväksi tieteen ja teknologian yhteiskunnallinen luonne. Käsitteen empiirinen fokus on siinä, mistä ideat tulevat, kuinka ideat hankkivat massaa ja vakautta, ja kuinka mielikuvitus, objektit ja sosiaaliset normit – mukaan lukien hyväksytyt julkiset järkeilyt ja uudet teknologiset regiimit – sulautuvat käytännössä. (Jasanoff 2015, 322.)

Toisena tutkimustavoitteena on tarkastella Sitran tekstien retoriikkaa ja argumentaatiota.

Tutkin tekstejä uuden retoriikan teoreetikoihin kuuluvan Chaïm Perelmanin argumentaatioteorian avulla. Perelmanin argumentaatioteoriassa kiinnitetään huomiota tekstien viitekehykseen, lähtökohtiin sekä argumentointikeinoihin. (Perelman 1996.) Retorisen analyysin lähtökohtana tässä tutkielmassa on ajatus siitä, että retoriikan tarkastelulla ei voida päästä kiinni kirjoittajan asenteisiin tai ulkomaailman tosiasioihin sellaisenaan vaan analyysin avulla keskitytään tarkastelemaan tekstien argumentaatiota ja sitä, kuinka retoriikalla pyritään vaikuttamaan (Jokinen ym. 1999, 127; Billig 1987, 138; Potter 1996, 107).

Motivaatio tekstien tutkimiseen lähtee kiinnostuksestani yhteiskunnan datafikoitumisen ilmiöön, ja etenkin niihin odotuksiin, joita teknologisille ratkaisuille usein annetaan.

Datafikaatioon liittyy paljon lupauksia, jotka ovat luonteeltaan usein hyvin spekulatiivisia ja tulevaisuutta maalailevia: suurin osa datafikaatioon liittyvistä lupauksista ja visioista ei ole tässä hetkessä vielä käytännössä toteutunut (Ruckenstein & Schüll 2017, 262).

Sosiologina olen kiinnostunut datan hyödyntämisen yhteiskunnallisesta puolesta kuten siitä, millaisia odotuksia dataintensiivisten teknologioiden hyödyntämiselle asetetaan ja millaisia yhteiskunnallisia ongelmia niiden odotetaan ratkaisevan.

Tutkielma paikantuu tieteen ja teknologian tutkimukseen, joka tarkastelee tieteellisen tiedon, teknologisten järjestelmien ja yhteiskunnan välisiä suhteita. Tutkimusala on monitieteinen, mutta yleisesti voidaan sanoa, että se ohjaa kiinnittämään huomiota tieteellisen tiedon, tosiasioiden, objektien tai luokitusten historialliseen, kulttuuriseen ja materiaaliseen luonteeseen (Meskus & Jauho 2017, 139). Tiede ja teknologia käsitetään prosesseiksi, joka on inhimillistä toimintaa ja tutkimusalan kiinnostuksen kohteena on se, kuinka tieteellinen tieto ja teknologiset artefaktit muotoutuvat (Sismondo 2009, 11).

Tutkielman tekoa ohjaa käsitys, että dataohjautuvien teknologioiden kehittäminen ei ole puhtaan teknistä tai objektiivista tekemistä vaan se on inhimillistä toimintaa ja tätä kehitystyötä sekä sen takana olevia oletuksia ja ongelmanasetteluja on syytä tarkastella.

Tutkielman keskiössä on Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra, joka omalaatuisen yhteiskunnallisen asemansa vuoksi on mielenkiintoinen tutkimuskohde. Sitraa voi kuvata itsenäiseksi ja riippumattomaksi toimijaksi, ajatushautomoksi ja tulevaisuustaloksi, jolla on kuitenkin tunnistettavasti yhteiskunnallista ja poliittista vaikutusvaltaa. Sitra on ollut tiiviisti mukana edistämässä terveydenhuollon digitalisaatiota Suomessa, vetäen monia digitalisaatioon liittyviä hankkeita ja tehden yhteistyötä muun muassa sosiaali- ja terveysministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kanssa. Näin ollen on tähdellistä tarkastella, millaisen terveydenhuollon puolesta Sitra julkaisemiensa kirjoitustensa välityksellä puhuu sekä selvittää, millaisin argumentoinnin keinoin visiota tulevaisuuden terveydenhuollosta perustellaan.

2 TERVEYDENHUOLTO JA TERVEYSTIETOJEN HYÖDYNTÄMINEN

Tässä luvussa kuvaan tutkielman kontekstia ja aihepiiriä. Sitran kirjoitukset käsittelevät erityisesti terveydenhuollon datafikaatiota, joten painotan tässä tutkielmassa erityisesti terveydenhuollon kontekstia laajemman sosiaali- ja terveydenhuollon sijaan. Aloitan luvun esittelemällä yleisessä keskustelussa esillä olevia suomalaisen terveydenhuoltojärjestelmän ongelmakohtia ja kuinka dataan perustuvien teknologioiden odotetaan tuovan ongelmiin ratkaisuja. Lisäksi, koska Sitran kirjoitusten keskiössä on terveystietojen toissijainen hyödyntäminen, pyrin tarkastelemaan suomalaista pitkää perinnettä kerätä kansalaisten terveystietoja ja sitä, kuinka terveystietojen hyödyntäminen digitaalisessa muodossa on kehittynyt vuosien varrella. Koska Sitran kirjoitukset ottavat kantaa kansalaisen asemaan terveydenhoidossa, käsittelen lyhyesti tässä luvussa myös sitä, millainen yksilön asema terveydenhoitojärjestelmässä onhistoriallisesti ollut. Luvun lopussa esittelen tiiviisti ajatushautomo Sitraa ja sen Isaacus -hanketta.

2.1 Terveydenhuoltojärjestelmän haasteet ja digitalisaatio osana ratkaisua

Julkista sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmää on pyritty uudistamaan Suomessa vuosien ajan. Järjestelmän uudistamisen keskiössä on ollut julkisen terveydenhuoltojärjestelmän rahoituksen paineet nyt ja etenkin tulevaisuudessa.

Keskeisenä käsitteenä yhteiskunnallisessa keskustelussa esiintyy kestävyysvaje, jolla tarkoitetaan tietyllä vakiintuneella tavalla arvioitua julkisen talouden ennakoitujen tulojen ja menojen epätasapainoa (Oksanen 2014, 43). Väestön ikääntymisen ja siihen liittyvän palvelutarpeen kasvun ajatellaan olevan kestävyysvajeen kannalta tärkeimpiä menoja paisuttava tekijä (esim. Koskiaho 2014, 29). Viimeaikaiseen analyysiin Suomen kestävyysvajeesta sisältyy vanhenevan väestön lisäksi Suomen heikko työllisyysaste, hitaasti kasvava kansantalous ja viime aikoina paljon keskustelua herättänyt syntyvyyden lasku (esim. Kuusi, Lassila & Valkonen 2019; Kivistö 2018).

Kustannusten hillitsemisen lisäksi julkisen terveydenhuoltojärjestelmän kehittämisen tavoitteeksi on asetettu vuosien ajan kansalaisten yhdenvertaisten sosiaali- ja terveyspalveluiden varmistaminen. Eri väestöryhmien erot hyvinvoinnissa ja terveydessä ovat Suomessa selkeitä. Sosioekonomisten erojen rinnalle ovat nousseet myös sukupuoleen, asuinalueeseen, etniseen taustaan tai esimerkiksi asumismuotoon

yhdistyvät hyvinvointierot. (Kestilä & Karvonen 2018, 12.) Terveydenhuoltojärjestelmän kehittämisestä keskusteltaessa on puhuttu myös perusterveydenhuollon vahvistamisesta sekä perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon paremmasta yhteistyöstä ja integroinnista. Usein terveydenhuoltojärjestelmän ongelmiksi esitetään terveydenhuoltojärjestelmän toimintojen päällekkäisyys, järjestelmän monimutkaisuus ja järjestelmälähtöisyys. (Rissanen & Lammintakanen 2017, 28, 31.) Sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmän kehittämiseen kohdistuu samanaikaisesti siis hyvin erilaisia vaatimuksia ja paineita. Ratkaisuna edellä esitettyihin ongelmiin Suomessa pyritään kehittämään terveydenhuoltojärjestelmää sosiaali- ja terveysalan rakenteellisen uudistamisen avulla. Sosiaali- ja terveysalan uudistamiseen kuuluu myös keskeisesti digitalisaation edistäminen sosiaali- ja terveydenhuollossa. Digitalisaation esitetään olevan osa ratkaisua, jolla julkisten palveluiden laatua pyritään parantamaan ja menoja hillitsemään.

Sosiaali- ja terveydenhuollon digitalisaatiota on pyritty edistämään eri hallituksissa jo vuosien ajan. Digitalisaatio nostettiin agendalle erityisen vahvasti Juha Sipilän (2015‒

2019) hallitusohjelmassa, jossa yhtenä niin kutsuttuna kärkihankkeena oli julkisten palveluiden digitalisoiminen (Valtioneuvosto 2015). Sosiaali- ja terveydenhuollon digitalisaatiota edistetään niin valtakunnallisesti kuin alueellisesti lukuisten projektien ja hankkeiden muodossa. Yhtäältä sähköisiä järjestelmiä kehitetään potilas- ja hoitotyöhön liittyen, toisaalta enenevässä määrin sosiaali- ja terveysalan organisaatioiden ja sairaanhoitopiirien tietojohtamiseen.

Yhtenä esimerkkinä viime vuosien digitalisaatiohankkeesta ”Oman digiajan hyvinvointipalvelut” ODA-hanke, jossa luotiin Omaolo palvelu eli sähköinen sosiaali- ja terveydenhuollon asiointikanava (STM 2018). Toisena esimerkkinä on UNA-hanke, joka on valtakunnallinen julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteistyöhanke, jonka avulla sote-tietojärjestelmien ekosysteemiä uudistetaan vaiheittain. UNA-hankkeeseen kuuluu eri projekteja: UNA Ydin on tiedonhallinta- ja integraatioratkaisu, joka kokoaa yksilö- ja väestötason asiakkuustiedot eri lähteistä (esim. kansalliset tietovarannot ja rekisterit, nykyiset asiakas- ja potilastietojärjestelmät), UNA Kaari koostuu asiakas- ja potilastietojärjestelmien vaiheittaiseen uudistamiseen tähtäävistä projekteista, jotka kohdentuvat keskeisiä asiakaspalvelua toteuttaviin ICT-palveluihin ja palvelutuotannon resurssien hallinnan kokonaisuuksiin ja UNA Lomake on kansallinen palvelu lausuntojen

ja todistusten tuottamiseen ja tallentamiseen Kansalliseen potilastiedon arkistoon.

(Kuntaliitto 2019; UNA 2021.) Muita suuria digitalisaatiohankkeita ovat esimerkiksi uuden sosiaali- ja terveydenhuollon tieto- ja toiminnanohjausjärjestelmä Apotin käyttöönotto pääkaupunkiseudulla sekä Virtuaalisairaala-hanke, joka oli viiden yliopistollisen sairaanhoitopiirin yhteinen hanke, jossa tuotettiin erikoistason hoitoon liittyviä digitaalisia palveluja – esimerkiksi virtuaalisia vastaanottoja (Apotti 2021; STM 2017).

Erilaisten hankkeiden ja projektien taustalla on digitalisaation kehittämistä ohjaavat kulloiset hallitusohjelmat sekä yli hallituskausien yltävät kansalliset strategiat.

Digitalisaation hyödyntämisen tavoitteita ja suuntaviivoja on esitetty lukuisissa eri kansallisissa ja eri hallinnon alojen strategioissa. Esimerkiksi sosiaali- ja terveysministeriön vuonna 2014 julkaisema Tieto hyvinvoinnin ja uudistuvien palvelujen tukena, Sote-tieto hyötykäyttöön 2020 -julkaisussa esitettiin terveydenhuollon sähköisen tiedonhallinnan strategia. Strategia tehtiin yhteistyössä eri organisaatioiden, ministeriöiden sekä Kuntaliiton kanssa. Strategian tavoitteiksi esitettiin kansalaisten aktiivisuuden tukeminen oman hyvinvointinsa ylläpidossa lisäämällä sähköisiä palveluita sekä palvelujärjestelmän vaikuttavuuden ja tehokkuuden parantaminen sähköisen tiedonhallinnan avulla. (STM 2014.)

Muita digitalisaatioon liittyviä kansallisia strategioita ovat muun muassa eri ministeriöiden ja muiden yhteistyötahojen kanssa tehty Julkisen hallinnon ICT- strategia (Julkisen hallinnon ICT-strategia 2013), joka oli ensimmäinen valtionhallinnon ja kuntasektorin yhteisen tieto- ja viestintätekniikan (ICT) hyödyntämisen strategia Suomessa. Muita digitalisaatiota käsitteleviä kansallisia strategioita ovat liikenne- ja viestintäministeriön Big Data -strategia (LVM 2014), sosiaali- ja terveysministeriön Genomistrategia (STM 2015), työ- ja elinkeinoministeriön Terveysalan kasvustrategia (TEM 2014) ja työ- ja elinkeinoministeriön Tekoälystrategia (TEM 2017). Strategioita yhdistää ajatus siitä, että yhteiskuntaa tulee kehittää digitalisaation avulla ja eri strategioiden voidaan nähdä muodostavan digitalisaation kehittämisen suuntaviivat.

Ministeriöiden strategioiden lisäksi suomalaisen yhteiskunnan digitalisaatiota hahmotellaan myös esimerkiksi ajatushautomoissa. Esimerkiksi Sitran Isaacus-hankkeen loppuraportti Huomisen hyvinvointia datasta on selvityksenä sen kaltainen, että se esittelee tulevia digitalisaation mahdollisia askeleita ja suuntaviivoja Suomessa. (Parikka

2018). Kaiken kaikkiaan voidaan todeta, että sosiaali- ja terveydenhuollon digitalisaation kehittämisen kenttä on laaja ja monitasoinen: kehitystyötä tehdään niin pienemmissä paikallisissa ja alueellisissa konteksteissa kuin valtion tasolla.

2.2 Terveystietojen hyödyntäminen terveydenhuollossa

Suomessa on vuosikymmenten ajan pidetty tärkeänä kerätä ja hyödyntää terveystietoja hoitotyössä, hallinnossa ja tutkimuksessa. Terveyteen liittyvää tietoa on kerätty pitkään erilaisiin kansallisiin terveysrekistereihin. Sanotaan, että terveysrekisterien toimintaa edisti erityisesti yksiselitteisen henkilötunnuksen käyttöönotto 1960-luvulla ja käytön yleistyminen 1970-luvulta eteenpäin. (Alastalo & Helén 2021.) Suomessa on kymmenittäin erilaisia terveysrekisterejä, ja eri taudeille kuten syöville ja tartuntataudeille on omat rekisterinsä (Sihvonen & Gissler 2005). Paitsi terveystietojen keräämisellä, myös tietojen käsittelyllä sähköisissä järjestelmissä on Suomessa vuosikymmenten historia. Jo 1960-luvulla Suomessa esitettiin ajatuksia sairaskertomustiedon käsittelystä tietokoneella. Sittemmin sähköisten tietojärjestelmien kehittäminen on jatkunut, ja 1980‒1990-luvuilla Suomessa kehitettiin useita terveydenhuollon asiakastietojärjestelmiä. (Saranto & Korpela 1999, 52‒53, 57.)

Historiallisesti tarkasteltuna terveystietojen keräämisen voidaan nähdä muuttuneen Suomessa rekisteritiedosta tilastoinniksi vuosien varrella. Eri rekistereihin kerätyn viranomaistiedon pohjalle on rakentunut rekisteriperusteinen tilastointijärjestelmä.

Suomen kaltaista tilastoinnin historiaa on myös muissa Pohjoismaissa, ja järjestelmän säilymisen keskeisenä edellytyksenä on pidetty kansalaisten luottamusta järjestelmään.

(Alastalo 2009.) Valtion tilastotoimen yleisviranomaisena toimii nykyisin Tilastokeskus ja 12 muuta organisaatiota, joista useimmat ovat valtion virastoja. (Tilastolaki 280/2004).

Nykyisin terveydenhuollossa kerätään ja tilastoidaan tietoja lukuisissa paikoissa ja dataa käsitellään pääsääntöisesti sähköisessä muodossa. Sosiaali- ja terveydenhuollon tietoteknologiaratkaisujen yleisyyttä on tutkittu viime vuosikymmeninä. Oulun yliopiston ja THL:n selvityksen mukaan sähköinen potilaskertomus on ollut käytössä kattavasti julkisessa terveydenhuollossa vuodesta 2007. Digitaalisten kuvien arkistointi ja siirtojärjestelmät sekä sähköinen lähetejärjestelmä erikoissairaanhoidon ja

perusterveydenhuollon välillä ovat käytössä nykyään kaikissa sairaanhoitopiireissä.

(Reponen ym. 2018, 4‒5.)

Suomessa on käytössä Kansaneläkelaitoksen ylläpitämä kansallinen terveysarkisto Kanta, joka sisältää muun muassa keskitetyn sähköisten potilastietojen arkistoinnin, sähköiset lääkemääräykset ja Omakanta -palvelun. Omakanta on kansalaisten oma verkkoasiointipalvelu, jossa voi nähdä omat terveystietonsa ja reseptinsä sekä pyytää reseptien uusimista. Erilaisia Kanta-palveluja on otettu käyttöön vaiheittain vuodesta 2010, ja uusia sosiaali- ja terveydenhuollon digitaalisia Kanta-palveluita kehitetään jatkuvasti. (Kanta 2019.)

Vuonna 2020 toimintansa aloitti sosiaali- ja terveysalan tietolupaviranomainen FinData, joka myöntää lupia kansallisten rekisterien sosiaali- ja terveystietojen toissijaiseen käyttöön. Sosiaali- ja terveystietojen toissijainen käytön mahdollistava laki tuli voimaan vuonna 2019. Sosiaali- ja terveystietojen toissijaisella käytöllä tarkoitetaan sitä, että sosiaali- ja terveydenhuollon toiminnassa syntyneitä asiakas- ja rekisteritietoja käytetään muussa kuin siinä ensisijaisessa hoitoon liittyvässä käyttötarkoituksessa, jonka vuoksi tiedot ovat alun perin tallennettu. Sosiaali- ja terveysdatan toissijaista käyttöä ovat tieteellinen tutkimus, tilastointi, kehittämis- ja innovaatiotoiminta, viranomaisohjaus ja - valvonta, viranomaisten suunnittelu- ja selvitystehtävä, opetus ja tietojohtaminen. (STM 2019a.) Sitra on ollut keskeisessä asemassa FinDatan suunnittelussa ja kehittämisessä.

Sitran Isaacus-hankkeessa valmisteltiin toimintaperiaatteita ja -suunnitelmaa uudelle

”yhden luukun toimijalle” sekä tuettiin lainsäädäntötyötä. (Sitra 2019.) Sosiaali- ja terveystietojen toissijainen hyödyntäminen on toistaiseksi alkuvaiheessa, mutta uudella lainsäädännöllä ja tietolupaviranomaisella mahdollistetaan sosiaali- ja terveystietojen laajempaa hyödyntämistä tulevaisuudessa.

Terveystietojen avulla kohti yksilöllisempää terveydenhoitoa

Terveystietojen hyödyntämistä voidaan historiallisesti käsitellä myös lääketieteen ja terveydenhoidon epidemiologista paradigmaa tarkastellen. Epidemiologisessa paradigmassa terveyttä ja sairautta on käsitelty väestöä koskevan tiedon, tilastojen ja todennäköisyyksien valossa. Väestötietojen perusteella on etsitty tekijöitä, jotka vaikuttavat sairauden esiintyvyyteen väestössä tai ennustavat sairauden puhkeamisen yksilöillä. (esim. Jauho 2011, 114; Jauho & Helén 2018.)

Väestötiedon hyödyntämisen rinnalle, eräänlaisena uutena ajattelutapana 2000-luvulla on noussut esiin keskustelu henkilökohtaisesta lääketieteestä. Henkilökohtaisella lääketieteellä tarkoitetaan sellaisia lääketieteen tulevaisuuden visioita, jossa keskimääräisten väestötietojen perusteella tehdyt diagnoosit korvattaisiin yksilöllisesti räätälöillyillä diagnooseilla, riskiarvioinnilla ja sairaanhoidolla. (Helèn & Lehtimäki 2020, 192.)

Henkilökohtaisen lääketieteen visiossa on ajatuksena, että kun erilaista terveyteen liittyvää dataa louhitaan jatkossa enemmän, voidaan tilastollisiin ja keskiarvoihin ja riskiryhmiin perustuva lääketiede korvata ”täsmälääketieteellä”. Henkilökohtaisen lääketieteen visioon kuuluvat uusien teknologisten ratkaisujen hyödyntäminen, kuten erilaiset itsemittauksen tekniikat tai kehittynyt geenitutkimus. (Helén & Lehtimäki 2020.)

2.3 Sitra ja Isaacus -hanke

Tutkielman keskiössä on Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra, joka on perustettu vuonna 1967 eduskunnan alaisuuteen. Suomen pankki myönsi tuolloin rahastolle alkupääoman ja eduskunta antoi hankkeelle poliittisen mandaatin. (Särkikoski 2007, 22.) Sitran toimintaa ohjaa laki Suomen itsenäisyyden juhlarahastosta, jossa kerrotaan, että Sitra on eduskunnan vastattavana oleva itsenäinen julkisoikeudellinen rahasto. Sen hallintoa valvoo ja toiminnan periaatteista päättää eduskunnan valitsema hallintoneuvosto. Laissa Sitran tavoitteeksi on asetettu: ”edistää Suomen vakaata ja tasapainoista kehitystä, talouden määrällistä ja laadullista kasvua sekä kansainvälistä kilpailukykyä ja yhteistyötä toimimalla erityisesti sellaisten hankkeiden toteuttamiseksi, jotka vaikuttavat kansantalouden voimavarojen käyttöä tehostavasti tai tutkimuksen ja koulutuksen tasoa kohottavasti taikka jotka selvittävät tulevaisuuden kehitysvaihtoehtoja”. (Laki Suomen itsenäisyyden juhlarahastosta 1990/717.)

Alkuaikoina Sitran keskeisiä rahoituskohteita olivat teollisuuden tutkimus- ja kehitysprojektit, mutta nykyisin se kattaa hyvin erilaisia tutkimus-, koulutus- ja riskipääomatoimintoja, joiden ajatellaan hyödyttävän taloutta ja yhteiskuntaa (Särkikoski 2007, 82‒83; Vihko ym. 2002, 5). Nykyisin suora sijoittaminen yrityksiin on vähentynyt,

ja Sitra rahoittaa yrityksiä enimmäkseen yksityisten pääomarahastojen kautta (Sitra 2020b).

Sitran toimintaa ohjaavat sen itse määrittelemät teema-alueet ja strategiset painopisteet kullakin strategiakaudella. Tässä tutkielmassa tarkastellaan kirjoituksia liittyen Isaacus - hankkeeseen, joka sijoittuu Uudistumiskyvyn teema-alueelle. Vuonna 2015 Sitra käynnisti Isaacus – hyvinvoinnin palveluoperaattori -hankkeen. Hankkeen tavoite oli suunnitella ja valmistella ”yhden luukun toimija”, joka kokoaa suomalaisten sosiaali- ja terveysdataa yhteen. (Sitra 2020a.) Keskeisenä tavoitteena oli edistää sosiaali- ja terveysdatan toissijaista käyttöä. Sosiaali- ja terveysdatan toissijaista käyttöä ovat tieteellinen tutkimus, tilastointi, kehittämis- ja innovaatiotoiminta, viranomaisohjaus ja - valvonta, viranomaisten suunnittelu- ja selvitystehtävä, opetus ja tietojohtaminen (STM 2019a).

Isaacus-palveluoperaattoria varten useat tahot tekivät vuosina 2016‒2019 esituotantohankkeita. Yksi hankkeista oli Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen hanke, jossa oli mukana myös Tilastokeskus ja Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto. Hankkeen tavoite oli kehittää yhteisiä käsitteitä hyvinvointidatan kuvaamiseen. Tilastokeskuksen hankkeessa suunniteltiin tietoturvallinen käyttöympäristö hyvinvointidatan hyödyntämiseen yhdessä THL:n, biopankkien yhteistyöverkoston ja Suomen molekyylilääketieteen instituutin kanssa. Biopankkien yhteistyöverkoston hankkeessa pyrittiin luomaan biopankeille yhteinen prosessi ja työkalut tutkimusaineistojen muodostamiseen. Kansallisarkiston hanke tähtäsi yhden luukun lupapalveluun, josta tutkijat voivat hakea käyttöluvan sosiaali- ja terveydenhuollon rekistereissä olevaan dataan ja aineistoihin. Lisäksi Isaacus -hankkeessa ovat olleet mukana Kuopion kaupungin, Helsingin ja Uudenmaan sekä Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirit, joiden hankkeissa koottiin hajallaan olevaa hyvinvointidataa yhteen paikkaan. Tavoite oli luoda tietoaltaita, jotka mahdollistavat aikaisempaa nopeamman ja kattavamman tiedon hyötykäytön. (Sitra 2020a.)

Sitran Isaacus-hankkeessa kehitettiin pohjaa ”yhden luukun palvelulle” sosiaali- ja terveystietojen toissijaiseen käyttöön. Isaacus-hankkeen voi nähdä olleen perustana vuonna 2020 toimintansa aloittaneelle tietolupaviranomaiselle FinDatalle. Lisäksi jo ennen Isaacus -hanketta Sitra on aktiivisesti ollut mukana kehittämässä uudenlaisia tapoja

hyödyntää sosiaali- ja terveysdataa. Sitra ja sosiaali- ja terveysministeriö ovat tehneet viime vuosina yhteistyötä esimerkiksi kehittämällä sote-tietopaketit, joiden tarkoituksena on ollut tuottaa maakunnan sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestäjälle tilannekuva kunkin maakunnan väestön käyttämien sosiaali- ja terveyspalvelujen kokonaisuudesta ja kustannuksista (Sitra 2020a). Koska Sitran voi nähdä osallistuvan toiminnallaan aktiivisesti suomalaisen terveydenhuoltojärjestelmän kehittämiseen, pidän tärkeänä tarkastella sitä, millaisen terveydenhuollon ja yhteiskunnan puolesta Sitra puhuu.

Myös Sitran omalaatuinen asema eduskunnan alaisena mutta riippumattomana toimijana tekee Sitrasta mielenkiintoisen tutkimuskohteen. 2000-luvun aikana Sitran toiminta on muotoutunut ajatushautomon eli eräänlaisen asiantuntijaelimen suuntaan (Halme, Oosi &

Warta 2019, 18). Verkkosivuillaan Sitra tituleeraa itseään ”tulevaisuustaloksi” (Sitra 2020c). Sitra pyrkii esittämään itseään riippumattomana toimijana, mutta mitä enemmän Sitra on edennyt yhteiskunnallisen vaikuttamisen suuntaan, sitä lähemmäs politiikan teon ydintä se on tullut, eikä syytöksiltä politikoinnista ole vältytty (Huhtanen ym. 2017, 136).

Kritiikkiä Sitraa kohtaan on esittänyt muun muassa Raija Julkunen, joka on tarkastellut millaista hyvinvointivaltiokeskustelua Sitra on pitänyt yllä 2000-luvun alkupuolella ja kuvannut Sitran näkökulmien edustavan puhtaimmillaan kilpailuyhteiskunnan synnyttämää uutta suunnittelu-uskoa. Usko kiteytyy sellaiseksi yritysmaailmassa tutuksi tulleeksi sanastoksi kuin ”visiot”, ”missiot”, ”strategiat”, ”ennakointi”, ”innovaatio”, ja

”kilpailukyky”. Julkunen kritisoi sitralaista paradoksaalista ajattelua jossa yhtäältä ollaan huolissaan sosiaalisesta pirstoutumisesta mutta samalla uskotaan yhteiseen haasteeseen ja visioon. Lisäksi Sitran ajattelussa Suomi esitetään usein myös toisaalta rakenneuudistuksia kaipaavalta ja jollain tapaa vialliselta mutta pian toisessa yhteydessä Suomi voisikin yhteisellä tekemisellä muuttua globaaliksi edelläkävijäksi. Julkusen kritiikissä sitralaista ajattelua kohtaan kiinnitetään huomiota myös muun muassa siihen kuinka vaikeisiin yhteiskunnallisiin ongelmiin esitetään usein ratkaisuiksi kansalaisten suurempaa vastuunottoa omien elämäntapojen seurauksista kun valtio nähdään holhoavana ja tukahduttavana. Julkunen myös esittää, että samalla kun poliitikot joutuvat rämpimään konkreettisen ongelmien kanssa, samaan aikaan ajatushautomot suoltavat toiveikkaita, innovatiivisia tulevaisuuden visioita, joissa esitetään ongelmaton tulevaisuuden yhteiskuntamalli, joka vaikuttaa yksinkertaisesti keksittävältä, kehitettävältä ja asennettevalta. (Julkunen 2007.)

3 TIETEEN JA TEKNOLOGIAN TUTKIMUS SEKÄ DATAFIKAATION TUTKIMUS

Tässä luvussa kuvaan tutkielman teoreettista viitekehystä, joka ohjaa tutkielman kysymyksenasettelua ja näkökulmia. Tutkielma paikantuu tieteen ja teknologian tutkimukseen ja yhteiskunnalliseen datafikaation tutkimukseen. Esittelen tässä luvussa teoreettiseksi apuvälineeksi valitsemaani Sheila Jasanoffin ja Sang-Hyun Kimin sosioteknisen mielikuvaston käsitettä, joka on keskeisessä asemassa analysoidessani Sitran tekstien tulevaisuuden visioita. Käsitteen ymmärtämiseksi kuvaan tässä luvussa myös Sheila Jasanoffin yhteistuotannon käsitteen, jonka voi nähdä sisäänkirjoitetuksi sosioteknisen mielikuvaston käsitteeseen. Luvun lopussa esittelen tiivistetysti datafikaation tutkimusta.

3.1 Tieteen ja teknologian tutkimus

Tutkielman tekoa on ohjannut tieteen ja teknologian tutkimuksen (Science and Technology Studies, STS) näkökulma ymmärtää tiedettä ja teknologiaa yhteiskunnallisena asiana. Yleisesti voidaan sanoa, että STS tarkastelee tieteellisen tiedon, teknologisten järjestelmien ja yhteiskunnan välisiä suhteita. Tutkimusala on monitieteinen ja sisältää erilaisia tutkimussuuntauksia, mutta alan lähestymistapa ohjaa kiinnittämään huomiota tieteellisen tiedon, tosiasioiden, objektien tai luokitusten historialliseen, kulttuuriseen ja materiaaliseen luonteeseen (Meskus & Jauho 2017, 139).

Tieteen ja teknologian tutkimuksessa tiede ja teknologia käsitetään prosesseiksi ja kiinnostuksen kohteena on se, kuinka tieteellinen tieto ja teknologiset artefaktit muotoutuvat (Sismondo 2009,11). STS:n tutkimuskenttä ja -perinne on laaja, minkä vuoksi en pyri esittelemään tutkimussuuntaa tässä tutkielmassa kokonaisvaltaisesti.

Keskityn kuvaamaan analyysini kannalta tärkeitä teoreettisia STS:n piirissä käytettyjä käsitteitä.

STS:n tutkimusalalla hyvin tunnettu tutkija Sheila Jasanoff on kuvannut tieteen ja teknologian rakentumisen sosiaalista ja materiaalista luonnetta kirjoittaessaan sosiaalisen maailman ja luonnon yhteistuotannosta 2000-luvun alussa. Myöhemmin vuonna 2009 Sheila Jasanoff yhdessä Sang-Hyun Kimin kanssa teoretisoi sosioteknisen mielikuvaston käsitteen, jota on sittemmin hyödynnetty laajasti STS:n tutkimusalalla. Esitän seuraavaksi

näiden käsitteiden sisältöä ja taustaa. Samalla sivuan hyvin yleisellä tasolla STS:n tutkimusperinteessä esillä olleita kysymyksenasetteluja ja näkökulmia.

Yhteistuotanto

Teoksessaan States of Knowledge Sheila Jasanoff esittää, että ihmisen nykyistä ja mennyttä toimintaa ajatellessa, saamme selittävää voimaa siitä, että ajattelemme, että luonnon järjestys ja sosiaalinen järjestys ovat tuotettu yhdessä. Yhteistuotannon käsitteen voi nähdä purkavan luonnon ja sosiaalisen determinismin vastakkainasettelua: se voidaan nähdä kritiikkinä sille kahtiajaolle, jossa erotetaan toisistaan luonto, faktat, objektiivisuus ja järki, suhteessa kulttuuriin, arvoihin, subjektiivisuuteen, tunteeseen ja politiikkaan.

(Jasanoff 2004, 2‒3.)

”Luonnolla” siis viitataan objektiivisina pidettyihin asioihin kuten tietoon ja sen materiaalisiin ilmentymiin. Jasanoff esittää, että tieto ja sen materiaaliset ilmentymät ovat sosiaalisen työn tuotteita, mutta ne myös samalla rakentavat sosiaalisen elämän muotoja.

Yhteistuotannon käsitteen avulla tuodaan esiin sitä, että luonto ja sosiaalinen ovat yhteenkietoutuneita: luonto vaikuttaa sosiaaliseen ja sosiaalinen luontoon. Jasanoffin mukaan tieteellinen tieto ei ole todellisuuden peili, vaan se sekä sulauttaa että sulautuu sosiaalisissa käytännöissä, identiteeteissä, normeissa, tavoissa, diskursseissa ja instituutioissa, eli kaikissa rakennuspalikoissa, joita kutsumme sosiaaliseksi. (Jasanoff 2004, 3.)

Tieteen ja teknologian tutkimuksen piirissä on monenlaisia tulkintoja siitä, kuinka suuri merkitys niin sosiaalisella kuin materiaalisella maailmalla on tieteeseen ja teknologiaan.

Voidaan kai sanoa, että suurin osa alan tutkijoista antaa eri tavoin painoarvoa molemmille, eikä esimerkiksi esitä tieteen ja teknologian rakentuvan pelkästään sosiaalisesti. Yhteistuotannon käsitteen käyttäminen on yksi keino, jolla voidaan antaa painoarvoa nimenomaan sekä sosiaaliselle että teknologiselle, ilman että annetaan toiselle suurempaa arvoa kuin toiselle. Yhteistuotannon käsitteen avulla pyritään pois sellaisista mustavalkoisista maailman selityksistä kuten teknologinen determinismi tai toisaalta sosiaalinen konstruktivismi. (Jasanoff 2004, 20.)

Yhteistuotannon käsitteeseen sisältyy keskeisesti kaksi ominaisuutta: muotoutuminen ja interaktio. Ensimmäisessä ollaan kiinnostuneita uusien teknotieteellisten kulttuurien

muotoutumisen tutkimisesta, mihin liittyy usein uudet teknologiat ja toisessa on kyse tutkimuksesta liittyen jo vallalla olevissa kulttuureissa tapahtuviin epäjärjestyksen ongelmiin. Näiden kahden suuntauksen tutkimiseen on tieteen ja teknologian tutkimuksessa omat perinteensä. Yhteistuotannon käsitettä voidaan siis käyttää monin tavoin, mutta yhtä kaikki, käsitteen avulla ei ole tarkoitus esittää deterministisiä tai kausaalisia suhteita ja selityksiä maailmasta, eikä esittää jäykkää mallia tulevaisuuden tieteen ja teknologian tutkimukseen. (Jasanoff 2004, 6, 38.)

Jasanoffin yhteistuotantoa käsittelevän kirjan otsikko States of knowledge viittaa Jasanoffin mukaan siihen, että tavoitteena on selvittää, kuinka tiedontuotanto on yhteydessä valtion muotoutumisen käytäntöihin ja yleisemmin hallitsemiseen ja toisaalta, kuinka hallinnon käytänteet vaikuttavat tiedon muodostamiseen ja käyttämiseen. Valtiot ovat tehty tiedosta ja tieto muodostuu valtioiden toimista. Kirjan otsikko toimii yhteistuotannon teemassa myös muilla tasoilla, tiedon nähdään kristallisoituvan tietyillä ontologisilla tasoilla – organisatorisilla, materiaalisilla ja käsitteellisillä ‒ joista tulee tutkimusten objekteja itsessään. (Jasanoff 2004, 3.) Otsikon sana ”states” viittaa siis sekä valtioon, painottaen valtioiden ja tiedon yhteenkietotumista, sekä tiedon ontologisiin tasoihin, jotka muovaavat maailmaamme.

Yhteistuotannon konsepti puhuttelee perinteisiä yhteiskuntatieteitä lukuisilla tavoilla.

Yhteistuotannon käsite sopii yhteiskuntatieteelliseen tutkimukseen, jossa painotetaan merkityksiä, diskursseja ja tekstuaalisuutta. Politiikan tutkijoille yhteistuotannon käsite antaa uusia mahdollisuuksia ajatella valtaa, korostaen usein näkymättömäksi jääviä asioita, kuten tietoa, asiantuntijuutta, teknisiä käytäntöjä ja materiaalisia objekteja.

Sosiologeille ja yhteiskuntateoreetikoille Jasanoff esittää entistä monipuolisempaa ja dynaamisempaa tapaa käsitteellistää sosiaalisia rakenteita ja kategorioita.

Yhteistuotannon käsite voi siis olla avaamassa uudenlaista ajattelua, kun sosiologit pohtivat rakenteen ja toimijuuden välisiä suhteita. Yhteistuotannon käsitteen avulla voidaan painottaa asioiden välisiä yhteyksiä, joita löytyy esimerkiksi mikro- ja makrotasojen välillä, asioiden ilmaantumisen ja vakiintumisen välillä tai tiedon ja käytännön välillä. Yhteistuotannon käsitteen avulla on mahdollista paljastaa tiedostamattomia ulottuvuuksia liittyen etiikkaan, arvoihin, lainmukaisuuteen ja valtaan episteemisten, materiaalisten ja sosiaalisten muodostelmien sisällä, jotka määräävät tiedettä ja teknologiaa. (Jasanoff 2004, 4.)

Kuitenkaan koska yhteistuotannon käsitteen avulla ei ole tarkoitus selittää maailmaa, sen ei voida ajatella olevan sellainen teoria, joka selittäisi aukottomasti yhteiskuntaa jonkinlaisena entiteettinä. Ymmärrän, että käsitteen avulla on tarkoitus tehdä näkyväksi erilaisten objektiiviseksi ajateltujen tekniikoiden ja käytäntöjen, esimerkiksi tietokäytäntöjen sosiaalinen puoli ja sosiaalisen ja materiaalisen yhteistuotanto.

Sosiotekninen mielikuvasto

Seuraavaksi esittelen tutkielman analyysissa hyödynnettävää sosioteknisen mielikuvaston käsitettä. Yhdysvaltalainen Sheila Jasanoff ja eteläkorealainen Sang-Hyun Kim esittelivät sosioteknisen mielikuvaston käsitteen vuonna 2009 julkaistussa artikkelissa, jossa he vertailivat ydinvoimaan liittyviä mielikuvia Yhdysvalloissa ja Etelä- Koreassa. He kuvailevat sosioteknisten mielikuvastojen olevan ”kollektiivisesti kuviteltuja sosiaalisen elämän ja sosiaalisen järjestyksen muotoja, jotka heijastelevat kansallisiin tiede- ja teknologiaprojektien suunnitteluun ja toteutukseen”. (Jasanoff &

Kim 2009, 122.) Sosiotekniset mielikuvastot kuvailevat saavutettavissa olevia tulevaisuuksia tai määrittävät tulevaisuuksia, joiden saavuttamisen välttämättömyyteen valtiot uskovat. Artikkelin analyysissa kuvataan sitä, kuinka ydinvoimaan liittyvät sosiotekniset mielikuvastot näissä maissa poikkesivat toisistaan ja määrittivät ydinvoimaan liittyvää keskustelua, politiikkaa ja päätöksentekoa eri tavoin. (Jasanoff &

Kim 2009.)

Sosioteknisen mielikuvaston käsitettä voidaan hyödyntää, kun analysoidaan valtioiden tai muiden kollektiivien tiede- ja teknologiaprojekteja. Tutkimuskohteina ovat usein valtioiden tai ylimmän valtiojohdon esittämät tulevaisuuden visiot. Käsitettä voidaan hyödyntää myös silloin, kun tutkimuskohteina ovat muut kollektiivit, jotka rakentavat kansallista, yhteiskunnallisessa todellisuudessa jaettua ymmärrystä liittyen tieteeseen tai teknologiaan. Yleisesti voidaan sanoa, että käsitettä hyödynnetään tutkimuksessa, jossa tarkastellaan jotain sosiaalisesti jaettua ymmärrystä tietyssä paikallisessa kontekstissa.

(Jasanoff 2015a, 4.)

Jasanoffin ja Kimin (2009) vertailevassa tutkimuksessa tutkimuskohteena olivat Yhdysvaltojen ja Etelä-Korean menneet tulevaisuuden visiot liittyen ydinvoimaan.

Mielikuvastojen tutkimus voikin kohdistua sekä nykyisiin tai menneisiin valtiollisiin

tulevaisuuden visioihin. Jasanoffin ja Kimin mukaan sosioteknisten mielikuvastojen avulla tutkittavana ei ole itse tulevaisuus, vaan käsitykset tulevaisuudesta.

Lisäksi sosiotekniset mielikuvastot eivät kuvaa vain sitä, mitä tieteen ja teknologian avulla on saavutettavissa, vaan siihen liittyy keskeisesti se, millainen tulevaisuus on haluttava ja kuinka elämää pitäisi elää. Tällöin ne ottavat kantaa, mikä kuuluu ja mikä ei kuulu hyvään elämään. (Jasanoff 2015a, 4.) Lisäksi Jasanoff esittää, että sosioteknisen mielikuvaston käsitteeseen sisältyy ajatus siitä, että mennyt ja tuleva ovat yhteyksissä toisiinsa (Jasanoff 2015a, 21). Tällä hän tarkoittaa sitä, että nykyhetken käsitykset ja ymmärrykset vaikuttavat siihen, kuinka tulkitsemme mennyttä ja kuinka visioimme tulevaa.

Sosioteknisiä mielikuvastoja voi olla paikallisesti samaan aikaan useampia, eli ne voivat olla olemassa rinnakkain. Jasanoffin mukaan eri mielikuvastojen välillä voi olla jännitteitä tai mielikuvastot voivat olla tuottavassa suhteessa toisiinsa. Tiettyjen mielikuvastojen nostaminen toisia mielikuvastoja enemmän esiin voi tapahtua lainsäädäntöelinten, tuomioistuinten, median ja muiden valtainstituutioiden toimesta.

(Jasanoff 2015a, 4.)

Sosioteknisen mielikuvaston vahvuutena on, että käsitteen avulla tehdään näkyväksi tieteen ja teknologian yhteiskunnallinen luonne. Sosiotekniset mielikuvastot tarjoavat lisäksi uudenlaisen näkökulman maailman tekemiseen: lineaarisen kausaliteetin tai toimijakeskeisyyden sijaan empiirinen fokus on siinä, mistä ideat tulevat, kuinka ideat hankkivat massaa ja vakautta, ja kuinka mielikuvitus, objektit ja sosiaaliset normit – mukaan lukien hyväksytyt julkiset järkeilyt ja uudet teknologiset regiimit – sulautuvat käytännössä. Lisäksi voidaan sanoa, että sosioteknisen mielikuvaston käsite leikkautuu sekä rakenteeseen että toimijuuteen, se yhdistää toimijan subjektiivisen ja psykologisen ulottuvuuden rakenteellisiin seikkoihin kuten teknologisiin järjestelmiin, organisaatioiden käyttäytymiseen sekä politiikan tapoihin ja kulttuureihin. (Jasanoff 2015b, 322.)

Käsitettä voi hyödyntää niin kuvailevassa kuin vertailevassa tutkimuksessa. Käsite sopii kuvailevaan tutkimukseen, kun tahdotaan analysoida kuinka mielikuvastot kehystävät vaihtoehtoisia tulevaisuuksia, linkittävät yhteen mennyttä ja tulevaa, sallivat tai

rajoittavat toimintaa ja luonnollistavat ajattelutapoja mahdollisista maailmoista.

Vertailevassa tutkimuksessa taas voidaan vertailla yhteiskunnan ja kulttuurin rakenteita eri maiden välillä, ja voidaan tuoda esiin eri arvo-oletusten eroja eri maissa. Vertailua voi tehdä paitsi valtioiden välillä, myös esimerkiksi poliittisten sektoreiden välillä tai vaikkapa tarkastellen paikallisesti vallitsevia mielikuvastoja menneinä eri aikakausina.

(Jasanoff 2015a, 24‒27.)

Jasanoffin ja Kimin toimittamassa kirjassa Dreamscapes of modernity – sosiotechnical imaginaries and the fabrication of power on koottu yhteen tutkimusartikkeleita, joissa on hyödynnetty sosioteknisen mielikuvaston käsitettä. Tutkimusten tieteellisenä tai teknologisena ilmiönä, jota tarkastellaan sosioteknisen mielikuvaston käsitteen avulla ovat esimerkiksi geenimuunneltu riisi Kiinassa (Chen 2015) tai Ruandan informaatioteknologian tulevaisuuden visio kansanmurhan jälkeen (Bowman 2015).

Tarkasteltava ilmiö voi siis olla jokin hyvin rajattu tai kapea-alainen kohde, kuten suhtautuminen geenimuunneltuun ruokaan, tai suurempi visio, kuten esimerkiksi visio valtion informaatioteknologiaan liittyvistä mahdollisuuksista tulevaisuudessa.

Sosioteknisen mielikuvaston käsitettä on sovellettu myös esimerkiksi tutkien tieteen vaikuttavuuden mielikuvastoja. Näin ovat tehneet Marja Alastalo, Risto Kunelius ja Reetta Muhonen artikkelissaan “Evidenssiä eliitille ja kansainvälistä huipputiedettä?

Tutkimuksen vaikuttavuuden mielikuvastot tiedepolitiikanresursseina”. (Alastalo ym.

2014.) Alastalo, Kunelius ja Muhonen hyödyntävät analyysissään sosioteknisen mielikuvaston käsitettä tutkien tieteen vaikuttavuuden eri mielikuvastoja, jäsennellen mielikuvastoja vaikuttavuuden kohteen mukaan. Terveydenhuollon kontekstissa sosioteknisen mielikuvaston käsitettä on hyödynnetty esimerkiksi yksilöllisen lääketieteen mielikuvastoa tai biopankkien mielikuvastoa tarkasteltaessa. (Tarkkala ym.

2019; Tarkkala 2019.)

Sosioteknisen mielikuvaston suhde muihin teorioihin

Sosioteknisen mielikuvaston käsitteen taustalla on tieteen eri suuntauksia ja sen voidaan nähdä käyvän vuoropuhelua eri ajattelu- ja teoriaperinteiden kanssa. Jasanoff kirjoittaa, että jo varhaisten yhteiskuntateoreetikoiden kuten Émile Durkheimin ja Max Weberin yli vuosisadan takaisten kirjoitusten jälkeen pidämme itsestään selvänä käsityksiämme yhteiskunnan jakamista yhteisistä narratiiveista liittyen siihen, ketä me olemme, mistä me

tulemme ja minne olemme menossa. Nämä uskomukset tulevat esiin antamiseen ja vastaanottamiseen, tuottamiseen ja kuluttamiseen, syntymään, avioliittoon ja kuolemaan liittyvissä rituaaleissa. Jasanoff kuitenkin esittää, että varhaisissa yhteiskuntateorioissa hallitsivat valtioita koskevat tosiasiapohjaiset selvitykset ja sellaiselle vaikeasti mitattavissa olevalle asialle, kuin sosiaaliselle mielikuvastolle ei jäänyt paljoa tilaa.

(Jasanoff 2015a, 6.)

Sosioteknisen mielikuvaston käsitteellä on yhtymäkohtia moniin teorioihin, joissa yhteiskunnallista yhteyttä käsitellään mielikuvastoina. Mielikuvastoja on 1900-luvun aikana teoretisoitu eri tavoin yhteiskuntatieteellisessä keskustelussa, tarkastellen esimerkiksi sosiaalisia tai poliittisia mielikuvastoja. Mielikuvastoa teoretisoinut Cornelius Castoriadis käsittelee vuonna 1975 julkaistussa teoksessaan The Imaginary Institution of Society sitä, kuinka yhteiskunta instituutiona on sosiaalisen tekemisen, sanomisen ja representaatioiden instituutio (Castoriadis 1987, 360). Benedict Andersonin teoksessa Kuvitellut yhteisöt: Nationalismin alkuperän ja leviämisen tarkastelua vuodelta 1983 tarkasteltiin kansakuntaa kuviteltuna poliittisena yhteisönä (Anderson 2017; alkup.

1983). Kirjassaan Modern Social Imaginaries Charles Taylor on kirjoittanut sosiaalisista mielikuvastoista, joka kuvaa ihmisten kollektiivista ymmärrystä maailmasta (Taylor 2004).

Jasanoff esittää, että vaikka sosiaaliset mielikuvastot voivat eri teorioissa pitää isoja asioita yhdessä, kuten itsenäisyyttä ja moderniuutta, voivat mielikuvastot toimia paljon pienemmissäkin mittakaavoissa (Jasanoff 2015a, 7). Lisäksi Jasanoff tuo esiin, että aiemmat mielikuvastojen teoretisoinnit eivät ota huomioon riittävästi tietoa ja sen materiaalisia ilmentymiä ja että sosiaalisten käytäntöjen performatiivisuus on jäänyt vähälle huomiolle mielikuvastojen teoretisoinneissa (Jasanoff 2015a, 10).

Sosioteknisen mielikuvaston käsitteen taustalla voidaan nähdä vaikuttavan myös sosioteknisten järjestelmien tutkimus. Yksi lähestymistapa on toimijaverkostoteoria (actor network theory, ANT), jonka keskeisinä vaikuttajina ovat olleet Michel Callon, Bruno Latour ja John Law. Toimijaverkostoteoria muotoutui 1980-luvulla tieteen ja teknologian tutkimuksen parissa. Toimijaverkostoteoriaa voidaan pitää teorian sijaan lähestymistapana, joka avaa verkostollisen näkökulman yhteisönä olemisen muotoutumiseen. Lähestymistavan keskiössä on ihmisten, teknologian ja luonnon välinen

jatkuva vuorovaikutus. ANT edustaa maailman yleistä koostumusta tarkastelevaa ontologiaa, joka kuvaa verkostot jatkuvaksi ja hajanaiseksi liikkeeksi, jossa erilaiset sosiaaliset, teknologiset ja luonnon ainekset yhdistyvät vaihteleviksi kokonaisuuksiksi.

(Kullman & Pyyhtinen 2015; Eriksson 2009, 47‒51.)

Toimijaverkostoteoria tarjoaa käsitteellisen perustan tarkastella ”sosioteknisen”

luonnetta, mutta Jasanoff esittää toimijaverkostoteorian ja sosioteknisen mielikuvaston lähestymistapojen eroavaisuuksiksi ne tavat, joilla ne käsittelevät valtaa ja normatiivisuutta. Jasanoff painottaa, että vain ihmiset voivat kuvitella, ja kuvittelu on vallan ja toiminnan voimavara, joskin mielikuvituksen toteutus vaatii monimutkaisten sosioteknisten verkostojen mukaan ottamista. Lisäksi on syytä huomioida, että jos verkostot hajauttavat vastuuta, ne voivat myös depolitisoida vallan tekemällä sen toiminnoista näkymättömiä. (Jasanoff 2015a, 15‒17.) Jasanoffin mukaan sosioteknisen mielikuvaston käsite täyttää tyhjän tilan mielikuvastojen rakentumisen poliittisten ja kulttuuristen teorioiden ja sosioteknisten järjestelmien tutkimusperinteen välillä.

(Jasanoff 2015a, 19.)

Edellä kuvattujen teoriaperinteiden lisäksi sosioteknisen mielikuvaston käsitteellä on yhtymäkohtia myös diskurssien ja suurten narratiivien tutkimukseen. Diskurssien tutkimus keskittyy tarkemmin kielenkäyttöön ja on vähemmän yhdistetty toimintaan tai performatiivisuuteen teknologiaa tutkittaessa. Suuret kertomukset ovat sosiotekniseen mielikuvastoon verrattuna liian monoliittisia ja muuttumattomia, kun sosioteknisen mielikuvaston käsite puolestaan mahdollistaa useiden mielikuvastojen olemassaolon yhtäaikaisesti ja kiinnittää huomiota muutokseen ja uudenlaisiin visioihin tulevaisuudesta. (Jasanoff 2015a, 19‒20.)

3.2 Yhteiskunnallinen datafikaation tutkimus

Edellä olen kuvannut tutkielman analyysissa hyödynnettävää sosioteknisen mielikuvaston käsitettä ja kuinka se on osa laajaa tieteen ja teknologian tutkimuksen kenttää. Toiseksi tutkielman teoreettisena kehyksenä voidaan pitää yhteiskunnallista datafikaation tutkimusta ja erityisesti terveyden ja hyvinvoinnin datafikaation tutkimusta.

Avaan lyhyesti myös tätä teoreettista lähestymistapaa. Ensinnäkin datafikaatiolla tarkoitetaan sitä kehitystä, jossa digitaalisessa muodossa olevan tiedon eli datan

kerääminen, tallentaminen ja analysointi yhteiskunnissa kiihtyy. Kyse on koko yhteiskuntaa läpileikkaavasta kehityksestä, ja käsitteeseen liittyy ajatus siitä että, sosiaalista toimintaa pyritään sekä seuraamaan reaaliaikaisesti että ennakoimaan digitaalisen datan avulla. (Cukier & Mayer-Schönberger, 2013; van Dijck, 2014.) Datafikaation tutkimusta liittyen terveyden ja hyvinvoinnin teemaan on tehty paljon erityisesti kehittyneissä teollistuneissa maissa, joiden ongelmat ovat samankaltaiset:

ikääntyvä väestö, elintasosairauksien kasvu, kasvavat julkisen terveydenhuollon kustannukset ja sosiaalisen hyvinvoinnin heikentyminen (Ruckenstein & Shüll 2017).

Yhteiskunnallisen datafikaation teemaa on käsitelty laajasti erilaisiksi kapea- alaisemmiksi tutkimussuuntauksiksi syntyneillä alueilla, joita ovat muun muassa kriittisen datatutkimus, kriittinen algoritmitutkimus, kriittinen ohjelmistotutkimus ja digitaalinen sosiologia. Samaan teemaan kytkeytyviä aiheita voidaan käsitellä eri termien kuten ”digitalisaation” tai ”datafikaation” käsitteen avulla. Tässä tutkielmassa puhutaan datafikaatiosta, sillä tutkittavien kirjoitusten keskiössä on nimenomaan sosiaali- ja terveysdatan hyödyntäminen yhteiskunnassa.

Kriittisessä datatutkimuksessa 2010-luvulla on tutkittu muun muassa yhteiskunnissa esitettyjä dataan liittyviä odotuksia, eräänlaista ”data-uskoa”, jossa suurten datamassojen avulla uskotaan ratkaistavan yhteiskunnallisia ja poliittisia ongelmia (van Dijck, 2014;

Kitchin, 2014; Iliadis & Russo, 2016; Rieder & Simon 2016). Big dataan liitettyjä käsityksiä tiedon objektiivisuudesta ja käytettävyydestä on tarkasteltu kriittisesti, tuoden esiin datan keruuseen ja tulkintaan liittyvää inhimillistä puolta ja datan objektiivisuuteen ja laatuun liittyviä ongelmia (esim. boyd & Crawford 2012).

Kriittisessä algoritmitutkimuksessa on tarkasteltu algoritmien yhteiskunnallisia vaikutuksia. Kriittisessä algoritmitutkimuksessa algoritmeja ei käsitetä pelkästään teknisenä asiana, vaan huomioon otetaan kulttuurinen, poliittinen ja sosiaalinen sommitelma, jossa algoritmit luodaan: algoritmeihin liittyy erilaisia uskomuksia, toiveita ja merkityksiä (MacKenzie 2006, 5). Lopuksi voidaan todeta, että lähestymistapoja datafikaation tutkimukseen onkin lukuisia ja yhteiskuntatieteilijät voivat tutkia datafikaatioon liittyviä ilmiöitä hyvin useasta näkökulmasta.

4 RETORIIKKA JA PERELMANIN ARGUMENTAATIOTEORIA

Tutkielman toisena tutkimustavoitteena on tarkastella Sitran kirjoitusten retoriikkaa ja argumentaatiota. Tässä luvussa esittelen, millaista retoriikan tutkimuksen teoriaa hyödynnän analysoidessani Sitran blogikirjoituksia. Aloitan kertomalla lyhyesti retoriikan tutkimuksen lähtökohdista ja perinteestä, minkä jälkeen esittelen teoreettiseksi viitekehykseksi valitsemaani Chaïm Perelmanin argumentaatioteoriaa.

4.1 Retoriikan perinne ja uusi retoriikka

Yksi tapa määritellä retoriikkaa, on ajatella sitä aristotelisen periaatteen mukaisesti opiksi vaikuttamisesta ja tämän opin analysoimiseksi. Jaottelu yhtäältä vaikuttamiseen ja toisaalta vaikuttamisen tekniikoiden tunnistamiseen on selkeä, ja sitä voidaan pitää asianmukaisena alan historian näkökulmasta: retoriikan historia on suurelta osin käytännön oppeja siitä, kuinka puhutaan ja vaikutetaan kuulijaa. (Puro 2006, 10.) Retoriikan mielenkiinnon kohteet ovat vaihdelleet eri aikoina, ja retoriikassa ollaan oltu kiinnostuneita muun muassa viestien sisällöistä, muodosta ja viestin lähettäjän tavoitteista. Ala näyttää välillä suuntautuvan erityisesti sisällön tai muodon painotuksiin, jolloin etiikkaan ja erilaisiin moraalisiin velvoitteisiin liittyvät teemat jäävät jokseenkin sivualalle, mutta toisaalta alan historiassa on ajanjaksoja, jolloin tilanne on ollut juuri päinvastoin. (Puro 2006, 12, 107.)

1950-luvulta alkanutta uutta kiinnostusta ja uusia näkökulmia retoriikan tutkimukseen voidaan pitää niin sanotun uuden retoriikan alkuna (Summa 1996, 51). Uudessa retoriikassa klassisen retoriikan perusavaruus eli puhujan, puheen ja yleisön peruskäsitteet tulkittiin uudelleen eikä klassista retoriikkaa kannattaneita peruskäsitteitä enää sellaisenaan hyväksytty (Puro 2006, 107). Muun muassa Chaïm Perelman, Kenneth Burke ja Stephen Toulmin kyseenalaistivat vallinneen kielteisen ja vähättelevän suhtautumisen retoriikkaan ja luonnollisella kielellä tapahtuvaan argumentointiin. Uuden retoriikan myötä retoriikka sai osakseen enemmän arvostusta ja kiinnostusta, eikä sitä käsitetty pelkästään eräänlaisena kaunopuheisuutena vaan oltiin kiinnostuneita myös siitä, miten retoriikalla pystytään vaikuttamaan ja tekemään asioita. (Summa 1996, 51.)

Seuraavaksi kuvaan uuteen retoriikkaan liitetyn teoreetikon Chaïm Perelmanin argumentaatioteoriaa, jonka avulla tarkastelen tässä tutkielmassa Sitran kirjoituksia.

4.2 Perelmanin argumentaatioteoria

Perelmanin argumentaatioteoria jäsentyy kolmeen osaan, kun Perelman erottaa toisistaan argumentoinnin viitekehyksen, argumentoinnin lähtökohdat ja varsinaisen argumentaation kulun. Argumentaation kulku tarkoittaa argumentointitekniikoita, jotka voidaan jakaa 1) kvasiloogisiin, 2) todellisuuden rakenteeseen perustuviin ja 3) todellisuuden rakennetta luoviin argumentointikeinoihin. (Perelman 1996.) Kuvaan seuraavaksi näitä argumentaatioteorian keskeisiä käsitteitä.

Perelman argumentaatioteoriassa argumentointi on perusluonteeltaan osoitteellista.

Perelmanin mukaan argumentaatiolle on ominaista, että sen lähtökohdat ja kulku määrittyvät yleisön kautta, jolloin yleisöllä on vaikutus kulloinkin valittuun tapaan argumentoida. Argumentoinnin viitekehystä voidaan hahmotella kahden yleisön päätyypin mukaan, jotka ovat erityisyleisö ja universaaliyleisö. Erityinen yleisö voi tarkoittaa mitä tahansa rajattua joukkoa kuulijoita, esimerkiksi ajallisesti tai tilallisesti määriteltyä konkreettista kuulijoiden joukkoa. Universaaliyleisö on taas argumentaation perusteena oleva konstruktio, joka koostuu vallitsevan kulttuurin metafyysistä ja tiedollisista perusteista. Jos argumentoijan on tarkoitus vedota universaaliyleisöön, tulee hänen vedota sellaisiin perusteisiin, joita kulloisessakin kulttuurissa pidetään yleisesti tosina ja hyväksyttyinä. (Summa 1989, 103–104.)

Argumentaation lähtökohdilla Perelman tarkoittaa argumentoijan ja argumentoinnin yleisön välisiä yksimielisyyden alueita, jotka ovat argumentaatiota edeltäviä ja siitä riippumattomia. Lähtökohdat tarkoittavat myös sitä, miten näitä yksimielisyyden alueita sovelletaan argumentoinnissa. Voidaan sanoa, että puhujan ja yleisön välillä vallitsee aina jonkinlaisia implisiittisiä esisopimuksia siitä, mitä voidaan pitää totena ja millaisin periaattein uskottavia väitteitä voidaan esittää. (Summa 1989, 101−102.) Argumentoinnin lähtökohtia voidaan pitää siis eräänlaisina itsestään selvinä pidettyinä ja yleisön allekirjoittamina olettamuksina, joiden varaan argumentointi rakentuu.

Argumentoinnin premissejä tarkastellessa tulee ottaa huomioon, millaisten tosiseikkojen ja arvojen valitsemista argumentointi edellyttää ja olisiko näille lähtökohdille myös kilpailevia näkökantoja. Tietyt valinnat ja kehystykset muovaavat asioiden tulkintamahdollisuuksia ja tietynlainen kehystys rajaa mahdollisuuksia tulkita väitettä toisessa valossa. Jokin näkökulma tehdään retorisesti ainoaksi tavaksi ajatella, ja se sulkee pois muita vaihtoehtoisia tapoja hahmottaa käsiteltävää asiaa. (Perelman 1996, 73.)

Perelmanin argumentaatioteorian kolmas osa-alue on argumentaation kulku.

Argumentaation kululla tarkoitetaan rakenteellisia periaatteita, joita noudattaen argumentaatio etenee. Kyse on siis argumentaation eri tekniikoista, joilla yleisö vakuutetaan. Perelmanin erottamat tekniikoiden päätyypit ovat assosiatiivinen ja dissosiatiivinen tekniikka. Assosiatiiviselle tekniikalle on ominaista, että se etenee kytkemällä käsitteitä tai ilmiöitä, jotka ovat olleet aiemmin erillään ja mahdollistaa niiden arvioinnin toistensa avulla. Assosiatiiviset eli sidosmuotoiset argumentit mahdollistavat sen, että premissejä koskeva hyväksyntä voidaan siirtää koskemaan myös johtopäätöksiä.

Dissosiatiivinen argumentaatiorakenne sen sijaan ei yhdistä, vaan erottaa toisistaan ennen yhteenkietoutuneita käsitteitä tai ilmiöitä, ja se rakentaa siten uudelleen vallitsevaa käsiteavaruutta. Dissosiatiivisten eli erottelumuotoisten argumenttien avulla pyritään saattamaan erilleen tekijöitä, jotka kieli tai vakiintunut perinne sitoo yhteen. (Summa 1989, 102; Perelman 1996, 58.)

Assosiatiivisuus ja dissosiatiivisuus ovat toisiaan edellyttäviä argumentaatiotekniikoita:

joidenkin ilmiöiden yhdistäminen assosiatiivisessa etenemisessä erottaa nämä ilmiöt jostain aiemmasta asiayhteydestä, jonka suhteen on kyse dissosiatiivisesta etenemisestä.

Assosiatiiviset ja dissosiatiiviset tekniikat tarvitsevat toinen toistaan, ja tehokkaassa tekstissä niitä käytetään toistensa tukena. (Summa 1989, 102.) Kuvaan seuraavaksi tarkemmin Perelmanin argumentaatioteoriassa kuvattuja eri argumentaatiotekniikoita.

4.3 Perelmanin argumentaatiotekniikat

Perelmanin argumentaatioteorian assosiatiiviset tekniikat voidaan jakaa 1) kvasiloogisiin argumentteihin, 2) todellisuuden rakenteeseen perustuviin argumentteihin ja 3) todellisuuden rakennetta luoviin argumentteihin (Perelman 1996). Kerron seuraavaksi tiivistetysti näistä eri argumentaatiotekniikoista.

Kuten Perelmanin käyttämästä käsitteestä ”kvasilooginen” voidaan päätellä, Perelman rinnastaa kvasiloogiset argumentit muodollisen eli loogisen päättelyn eri lajeihin, joita ne tietyssä määrin muistuttavat. Argumentit ovat siis näennäisesti loogisia. Kvasiloogiset argumentit ovat argumentteja, jotka voivat maallikon silmissä vaikuttaa loogisilta, mutta muodollista logiikkaa tunteva havaitsee niissä helposti monia tekijöitä, jotka erottavat ne johdonmukaisesta päättelystä. (Perelman 1996, 62.) Kvasiloogisiin argumentteihin lukeutuvia argumentaatiotekniikoita ovat esimerkiksi samuus ja määritelmät, symmetrisiksi oletetut tilanteet, vastavuoroisuus-argumentin soveltaminen, transitiivisuus, sekä mitat, paino ja todennäköisyys.

Kaikki edellä mainitut tekniikat edellyttävät ongelman pelkistämistä yhteen osatekijään, joka ei ole laskettavissa mutta jonka ”useutta” voidaan silti arvioida. Tällainen pelkistäminen voi kuitenkin johtaa muiden, kenties oleellisten tekijöiden laiminlyömiseen. Koska ongelman palauttaminen muodollisiin tai määrällisiin osatekijöihinsä voi olla hankalaa, pelkät kvasiloogiset argumentit riittävät harvoin vakuuttamaan kuulijoita. Sen vuoksi niitä on täydennettävä muilla argumenteilla kuten todellisuuden rakenteeseen nojaavilla argumenteilla. (Perelman 1996, 91-92.)

Todellisuuden rakenteeseen perustuvia argumentaatiotekniikoita ovat peräkkäisyys- ja rinnakkaisuussiteet. Pragmaattisessa argumentissa tosiseikkaa arvioidaan sen seurausten perusteella, ja tuolloin on kyse argumentoinnista, joka käyttää hyväkseen peräkkäisyyssiteitä. Seurauksista lähtevä argumentaatio voi näyttää siinä määrin itsestään selvältä, ettei se edes kaipaisi perusteluja. Erilaisia seurauksia voidaan havainnoida, ennakoida, todentaa tai olettaa. Pragmaattinen argumentti, joka näyttää pelkistävän asian tai tilanteen arvon sen seurauksiin, sijoittaa kaikki arvot tavallaan samalle tasolle. Tällöin ajatuksen totuutta voidaankin arvioida vain sen vaikutusten perusteella, jolloin yhtä hyvin