Monena mies eläessään - Urho Leppäkangas muistelee · DIGI

Monena mies eläessään

- Urho Leppäkangas muistelee

I

lassa jo parisenkymmentä

vuotta. Urho kertoo nousevansa ke- säaamuisin kilpaa auringon kanssa.

Ainon sairaalassa ollessa hän nousi erityisen varhain, jo neljältä aamulla lettuja paistamaan. Aamulenkillä hän on toisten vielä nukkuessa. Sil­

loin on mukava vaikkapa istua lam­

min rannalla ja seurata lähinaapu­

reina pesivän joutsenpariskunnan puuhia tai sorsaperheen aamu-uin- tia kaislikossa.

Urho syntyi Alajärven Kurejoella 1922. Hän muistelee lapsuutensa ke­

siä, jotka kuluivat paimenessa pik- kukouluikäisestä alkaen. Isompana talvet piti ajaa hevosella sontapatte- reita pellolle lannoitteeksi. 17-vuoti- aana hän pääsi vanhemman veljensä apumieheksi autohommiin ja tutus­

tui näin tulevaan ammattiinsa. Oli vuosi 1940, kun he ajoivat rahtia vuoden 1939 Fordilla Rovaniemeltä Jäämeren rannalla olevaan Liinaha- mariin, joka sijaitsee lähellä Kalasta- jasaarentoa. Matkaa yhteen suun­

taan tuli 531 kilometriä. Liinahamari oli ainoa käytössä oleva satama väli­

rauhan aikana, ja he veivät sinne

"massapaalia"(=selluloosaa) ja lankkuja. Paluumatkalla oli kyydis­

sä vuoden 1940 mallin Ford-kuor- ma-autoja. Ne tuotiin laatikoissa kaksi laatikkoa kerrallaan eli 9000 kiloa kuormassaan ja koottiin vasta täällä.

Usein oli paluukuormassa myös jauhoja ja kahvia. Tiet olivat huono­

ja, ja varsinkin ylämäessä auto kulki niin hiljaa, että ryöstelijät saattoivat hypätä lavalle kyytiin. Sieltä he pu- dottelivat kahvisäkkejä pois kyydis­

tä tai tökkivät niihin reikiä, ja mo­

nesti näkikin, kun kahvinpapuja oli

tippunut tienpenkkaan. Ei auttanut pysäyttää, oli vain ajettava ryöste­

lystä huolimatta, jos mieli säilyä hengissä. Poliisitkaan eivät uskalta­

neet puuttua asiaan, vaan totesivat:

"Ei kannata kaikkia nähä." Vastaa­

vanlaisilla reissuilla olleita autoili­

joita ei ole kovin paljon. "Pitäs oikei haastaa, että pääsis semmosen mie­

hen kanssa m uistelee", Urho esittää toivomuksen.

Sotien jälkeen Urho ajoi jonkin ai­

kaa liikennöitsijä Sormusen linja-au- toa Härmä-Seinäjoki. Tiet olivat kehnoja "kim psuteitä". Keväällä täytyi purkaa sillat, muuten jäät oli­

sivat vieneet ne. Sen vuoksi piti olla kaksi autoa: kummallakin puolella jokea, ja matkustajat piti viedä toi­

selle rannalle veneellä. Eikä ollut harvinaista, että rospuuttokelillä matkustajat joutuivat työntämään autoa pahoissa paikoissa.

Urholla itsellään oli kuorma-au­

toja, pääasiassa käytettyjä. Ensim­

mäinen oma auto oli vuoden 1935 mallin Letukka, ja sillä hän ajoi kauppoihin tavaraa Vaasasta. Siinä oli häkäpönttö "im pertti", mutta se kävi myös bensalla, tosin bensaku- ponkeja ei tahtonut saada. "Minä tein siihen lapuja... kuivasin aina ja panin pönttöön. Sitten panin pönt­

töön valakean. Lähin bensalla aja­

maan, annon muutaman kilometrin olla bensakannen auki ja sitten muu­

tin hä'älle. Sitten ajettiin hä'ällä."

Vaiherikasta ajoa!

Puutavaranajoa oli paljon. Kaksi uutta autoakin Urho ehti ostaa:

Dodgen, jolla hän ajoi tietyömaalla, kun tehtiin 13-tietä. Toinen oli venä­

läinen Katzi, "m utta ei sillä mittää tehny".

Urho on sitä ikäpolvea, jonka pa­

ras nuoruus kului sodassa. Hän ehti suorittaa asevelvollisuutta vain kol­

me kuukautta (ryhmänjohtaja- ja konepistoolikurssin Orivedellä), kun hän joutui vuonna 1941 jatko­

sotaan. Hän kuului 58. jalkaväkiryk­

menttiin (2. pataljoonaan, 5. komp­

paniaan, 4. joukkueeseen). "M eijät 18-vuotiaat pojat vietii Kannakselle ja sitten mentii linjaa het. Jouvuin het ryhmänjohtajaks ja olin etulin­

jassa neljä vuotta. Joitakin töpinä- miehiä oli meitä vanhempia, mutta ne oi kaikki nostomiehiä, niin van­

hoja, että isäks olis sopinu. - - Kun nuoria oltii, ne hyppyytti aina sinne kovvaan paikkaan, ensin Munakuk- kulalle Valkeasaareen, sitten Kiven­

navalle." Sen jälkeen seurasivat Te­

rijoki, Kuokkala, Uusikirkko. Kesäl­

lä 1944 taistelut olivat vuoroin "vas- taiskutouhua" ja vuoroin peräänty- misvaihetta, ja sitten syksyllä tuli rauha. Siinä vaiheessa vaikeinta oli saada siviilejä liikkeelle luovutetta­

vilta alueilta.

Perääntymisvaiheessa Urho oli tipalla jäädä vangiksi. "P erä ä n n y t­

tiin ja oltiin kovasti väsyksissä. Meni usseita vuorokausia, ennen kun sai oijasta yhtään. Kaivoin montun ja aattelin, että oikasen tuohon." Urho oli jo sikeässä unessa, kun tuli ukko- senilma ja "rupes rokottamaan" vet­

tä (=satoi kaatamalla suoraan kas­

voille). Hän heräsi siihen ja pelastui täpärästi vangiksi joutumiselta.

Oma porukka oli jo kaukana menos­

sa.

Rintaman kurjista oloista Urholla on monia muistoja. Terijoella lento- hiekka tukki juoksuhaudat, joihin hautautui suomalaisia miehiä, "m ei- jän porukkaa". Ja kun kesällä piti pi­

tää kumikenkiä yötä päivää jalassa, se aiheutti kovia kärsimyksiä. Ken­

kiä ei yksinkertaisesti kärsinyt ottaa 10

pois. Pisti ja poltti jalkapohjia niin hirveästi. "O li ku juustossa, näin sy­

viä (yli sentin) reikiä ku nokitettu ja- lakapohjat täynnä. Kuuma kesä ku kurnas aina vaa. — Vasta siviilissä paranivat pik k u h iljaa."

"T alvipakkasilla mulla oli kuu- vet sukat, siviilisukat, ja kolomet alusvaatteet, kaikki täitä täynnä."

Vaatteiden pesumahdollisuuksia ei aina ollut. Sen vuoksi kuumennet­

tiin kivikasa ja kuumuudella yritet­

tiin hävittää täitä, mutta "ei ne muu­

ta ku liho". Sitten koetettiin toista konstia: hautaamalla vaatteet pak­

kaslumeen vähäksi aikaa saatiin sai- varetkin loppumaan. Kun Urho kä­

teen haavoittuneena joutui Viipurin sotilassairaalaan, hän pääsi kunnon pesuun. Partakin oli niin tuuhea, että "pikkusen silimänreikiä näky.

Tytöt sano, kun ne rupes sitä aja­

maan, että täältähän rupeaa tule­

maan vielä ihim inen!"

Etulinjassa ruokaa oli niukalti.

"N ehän söi nuo takalinjan miehet parhaat palat, ja oltiin nuoria sitten, ei uskallettu paljon purnatakaan."

Joitakin mukavampiakin muisto­

ja tuosta vaikeasta reissusta sentään jäi. Yhtenä jouluna heidän korsuun­

sa tuli yllättäen laulajatar Anna Mutanen ja "joku muu, jota en m uista", härkävaunus­

sa laulamaan ja tuomaan jou­

lun tunnelmaa. Joskus tuli vä­

hän "M annerheim in viinoja­

kin". Loppuvaiheessa, kun varsinaiset sotatoimet jo olivat loppuneet, he olivat Suomen­

lahden rannalla ja kalastivat vanhalla veneresulla. "H eitet­

tiin käsikranaatteja ja otettiin kaloja." Niitä he sitten paistoi­

vat pakinkannessa ja söivät suurena herkkuna. "O li mu­

kava juhla, kun ties, että peä- söö pois. Vironlahelta marssit­

tiin Haminaan 50 kilometriä.

Sitten peäs junnaa, joka toi kottii."

Elämä oli toivoa täynnä, alettiin raivokas jälleenraken­

nustyö. Urho oli mukana teke­

mässä M uhoksen voimalaitos­

ta. Samoin hän oli Vaalan voi­

malaitostyömaalla Pirunsaa­

ressa ja vielä tekemässä Pällin voimalaitosta. Sieltä palattu­

aan hän rakensi kotikyläänsä Alajärven Kurejoelle 40 metriä pitkän tehdasrakennuksen,

Lepotauolla, työkaverina vuoden 1948 Chevrolet.

jossa oli kaksi uunia. Siinä hän alkoi tehdä tiiliä, tuhansia savitiiliä par­

haimmillaan päivässä, kun oli "oi­

kein sortillaan savi". Karstulan Kauppayhtiö osti priimatiilet ja myi edelleen tarvitseville.

Avioiduttuaan Urho muutti Ala­

järveltä Karstulan Vastingille. Sieltä hän parikymmentä vuotta sitten tuli Ainonsa kanssa Rantakylälle eläke­

päiviä viettämään. Nyt oli aikaa jat­

kaa jo Vastingilla alkaneita harras­

Vanha navetta on muuttunut ateljeeksi.

tuksia. Metsässä hän huomasi pah­

koja, kääpiä ja erikoisenmuotoisia

"vinkkelijuuria", eräänlaisia luon­

non taideteoksia. Niistä hänen kä­

sissään on syntynyt taidokkaita huonekaluja: baarikaappeja, pöytiä, tuoleja, joiden tekemiseen tarvitaan taiteellista silmää ja muototajua. Ja jokainen kalusto on taatusti uniikki- kappale, kahta täysin samanlaista ei ole. Komea pöydänjalka muotoutui vaikkapa raidan pahkasta ja pyöreä kansi pihlajasta. Nauloja ei tarvittu, osat ovat kiinni lii­

malla ja pulteilla. Työkaluina puukko, saha, höylä taltta ja navari. Tuoleja hän viimeisteli koristekaiverruksin tai maa­

laamalla kasviaiheita, esim.

syksyn lehtiä.

Monen talon pihassa on Urhon moottorisahalla muo­

toilema karhu. "Viimeistelin ne hiomakoneella ja poltin tummaks kolohvilla." Samalla menetelmällä syntyi myös metsoja. Onpa hän tehnyt moottorisahalla muutaman nyrkkeilijän ja pankinjohtajan­

kin. Lampilan aitannurkalla on jo muutaman vuoden seis­

syt ihan Tarmo Uusivirran nä­

köinen puu-ukko nyrkkeily- asennossa. Puuaines muuntuu Urho Leppäkankaan käsissä moneksi. Viime aikoina hän on tehnyt tuulimyllyjä, ja pie­

ni pojanpoika Teemu tuntee it­

sensä oikeaksi poromieheksi kiikkuessaan papan tekemän haarasarvisen poron selässä.

Kerttu Lehtonen

11