Kuvassa seisovat vasemmalta sairaanhoi
taja M inkkinen, kertoja Kerttu N iska
nen (Taipale) ja Anna Honkola. Istu
massa vasem. rouva M inkkinen sair.
hoit. äiti, R oosa sair.hoit. sisar? sekä rouva M inkkinen sair.hoit. käly.
Apulaisena vanhassa sairaalassa
45-vuotta sitten
Kesällä 1925 asuin sisareni luona Siimeksellä Karstulan kirkolla, sairaa
lan naapurina. Sairaanhoitaja Minkki
nen lähti pois ja kuukauden kuluttua hoitaja Jäntti tuli hänen tilalleen.
Tässä vaiheessa myös apulainen oli lähtenyt sairaalasta. Kerran sitten hoitaja Jäntti tuli pikku asialle Sii
mekseen ja pyysi samalla, että ettekö antaisi tuota tyttöä minulle apulai
seksi, kun sellaista ei meillä ole ol
lenkaan. En ollut tottunut mitenkään itsenäisesti töitä tekemään, lapsellinen kun olin, juuri rippikoulusta päässyt kesällä ja 15 täyttänyt heinäkuussa.
Mutta niin vain sovittiin, että tulin silloiseen sairaalaan apulaiseksi.
Henkilökuntaan kuului tohtori Nii
rasen lisäksi hoitaja Jäntti, yksi apu
lainen, ja tohtorinrouva Niiranen leikkauksissa. Huoneita oli kaikkiaan seitsemän, joista sairashuoneita kol
me: naisten- ja miestenhuone sekä ns.
privaattihuone keskellä. Ei ollut mi
tään "tuomaria” eikä viemäriä; vesi kannettiin käsin, joskus naapurinkin kaivosta, kun se oli vähillä, ja sa
moin likavedet ulos. Leikkaushuonee- na toimi huone, joka viime aikoina on ollut laboratoriona. Lisäksi oli sit
ten keittiö, hoitajan huone ja kylpy
huoneena nykyinen vessa.
Olin sitten siinä Riuttaperällä kolmatta vuotta sekatyöläisenä. Sillä työt olivat todella sekalaisia, kun
henkilökuntaa oli vähän. Potilaita oli siinä 15— 20, varsinkin kun kulku
tauteja oli liikkeellä. Mutta vaikka niitä joskus oli vähemmänkin, niin kyllä henkilökuntaan nähden töitä aina riitti. Puut kannettiin sisälle. Ja työt alkoivat aamulla uunien lämmi
tyksellä. Senjälkeen oli pesuvesien järjestelemistä ja huonompien potilai
den pesemisiä, sillä ne yleensä kuu
luivat apulaiselle. Siihen kuului myös kuumeen mittaaminen ja teen tarjoi
leminen. Se koetettiin jakaa siihen aikaan kuin sen ehti, lisäksi voileivät ja muuta, mitähän siihen aikaan oli.
Ei se niin vaativaista ollut. Mutta kyllä se työnsä teetti ja aikansa vaati.
Huonommat potilaat täytyi tietysti hoitaa aamulla yhdessä hoitajan kanssa, petata ja muuta sekä vähän selkiä hoidella, ne kun eivät yhdeltä käyneet.
Ensimmäisen tai toisen kuukauden aikana, jotka olin apulaisena ollut, tuli väliaikaiseksi hoitajaksi Anna Honkola Vahangalta. Hän kävi sit
temmin kätilöksi. Muistaakseni hän olikin siellä vain yhden kuukauden.
Me olimme kuitenkin vähän ”äkkinäi- siä” kaikki. Ei minulle kukaan selit
tänyt niitä instrumentteja, mutta kun piti silmänsä auki, tiesi kuitenkin ai
na, mitä tarvittiin, ja osasi hakea, kun siihen käskettiin, "pänksit ja pinse- tit”. Isommissa leikkauksissa huolehti
instrumenteista hoitaja, sterilisoi ja antoi lääkärille. Minähän siinä olin vain pitelemässä, leikkausnuttuja pääl- päälle auttamassa ja muuta sellaista.
Muistuuhan matkan varrelta joita
kin pikku tapauksia ja kommelluksia mieleen, kun nyt tietäisi mistä alkaa.
— Se oli se henkilökunta tavallaan kuin perhe. Tohtori Niiranenkin oli niin jokapäiväinen ja niin tavallinen, että vaikka oli pitkänpiimän sieme
nestä puhe, sanoi hän, että hänhän sitä voi aamulla kierrolle tullessaan tuoda ja toikin kerran. Mutta kun oli siellä kaapin päällä muutakin kuin se piimä, niin kävi, että se joutui hukkaan. Olin sen jotenkin epähuo
miossa tyhjentänyt pois. Oli siitä sit
ten puhe. Niiranen sanoi, että pian
han tuota tuo lisää, Kerttu vain kä
velee heille ja pyöräyttää sormensa ympärille ja vetää naruna perässään.
Kyllä minä sitä hain, mutta ei kai se ihan naruna tullut. Kyllä kai se oli sentään jossakin kupissa.
Sattui sitten kerran vähän huvitta- vakin tapaus, kun tuli jostakin laita- kyliltä pariskunta, satuin vielä tämän isännän tuntemaan, en tiedä, tunsiko hän minua. He olivat käyneet vas
taanotolla ja tällä isännällä oli to
dettu suoli tukkeuma. Tri Niiranen oli määrännyt sairaalaan, jossa piti an
taa huuhtelu, että pärjää huomiseen ja pääsee sitten leikkaukseen Jyväs
27
kylään. Olin yksin paikalla. Hoitaja oli asioilla kylällä. Tämä mies käve
lee siihen keittiön ovelle ja sanoo, että hänelle määrättiin huuhtelu, mutta hän ei joutaisi nyt millään odottamaan. Sanoin siinä välillä, että hoitaja on kirkolla ja pyysin istumaan ja odottamaan käytävän päähän, että kun hoitaja tulee, niin kyllä hän an
taa, mutta nyt se ei oikein käy. Olin
han minä joutunut toimittamaan sen osastolla, mutta tämä oli sen verran tärkeämpi mielestäni, etten ruvennut sitä toimittamaan. Mutta pian hän taas valitti kiirettään ja sanoi, ettei hän mitenkään jouda odottamaan, että eikö se käy, jotta se annetaan hänen vaimolleen. Teillenkös se on määrät
ty? kysyin, ja olihan minun vähän hankala siinä tilanteessa ruveta selit
tämään, miten tämä suoritetaan, ja vastauksia, sen enempää kuin selityk
siäkään odottamatta isäntä meni me
nojaan ja emäntä jäi penkille istu
maan. — Hoitaja tuli sitten aikanaan ja tuli minulta kysymään, mitä tuo nainen tuolla penkillä odottaa? Oli se vähän huvittavaa ja minua nauratti, kun selitin, että hän odottaa miehen
sä huuhtelua, vaan että mies ei jou
tanut odottamaan, lähti asioilleen ja pyysi, että se annettaisiin hänen vai
molleen. Hoitaja ei oikein ottanut us
koakseen, luuli vain minun pelleile
vän. Lopulta hän vakuuttui, että olin selittänyt asian oikein ja sanoi, että odotetaanhan nyt kunhan isäntä sieltä tulee, niin annetaan se kumpaisellekin, että tietävät, millainen esine se on.
Ja niinhän siinä sattui se puhelinkin soimaan, ja osuuskaupalta kiirehdit
tiin emäntää, kotiin pitäisi joutua. Ja niin se asia jäi huomiseen, mutta ei
köhän se isäntä ainakin tullut tietä
mään, mistä oli kysymys.
Eräs leikkaus on myöskin jäänyt mieleeni, leikkaus, jota ei kuitenkaan sairaalassa toimitettu, vaan sen teki Mustalais-Alakki. Poikolan silloinen emäntä oli tämän hoitaja Jäntin si
sar. He kävivät tietysti usein toisis
saan. Ehkäpä juuri sieltä oli tuotu sairaalaan porsaita. Isäntä oli sanonut siellä, että mitenkäs nyt, kun Alakki tulee heille leikkaamaan porsaita, jot
ta mitähän ne teidän siat on? Eihän se hoitaja tiennyt mitä ne on, ja ky
syi minulta sitten, mitä ne ovat, että olisiko niille sellainen tarpeen kuin
"salvaminen”. Mutta minä sanoin, et
tä minä en sitä yhtään tiedä, ruokaa vien ja syötän, mutta en minä sel
laista asiaa ole tullut tietämään. Jo tenkin sitten kuitenkin ajateltiin, että kai se olisi hyvä Alakkia käyttää, kun
kerran noin paikan päälle sattuu, ja niin pyydettiin tulemaan. Ja tuli sit
ten aikanaan, pyysi vettä ja lysolia ja muita tarpeita, meni sikalaan, mutta aika pian tuli takaisin hymy suupie
lessä ja sanoi, ettei siellä ollut mitään ottamista.
Toinenkin asia on jäänyt huvitta
vana mieleen. Ei se sairauskaan niin vakavaa ollut, vain umpisuolen leik
kaus. Alajärveltä asti oli tullut joku neiti, kävellyt Riuttaniemelle ja etsi
nyt lääkärin asuntoa päästäkseen vas
taanotolle. Siinä sahan seudulla oli tullut sitten vastaan mies. Tältä neiti oli kysynyt, missä lääkärin vastaanotto on. No siellähän se on, eikä sinne pitkälti olekaan. Neiti meni sinne ja siellä olivat naiset, tohtorinna ja apu
lainen, kehottaneet odottamaan, että tohtori on kalalla. Aikansa odotti.
Tohtori tuli. Neiti pääsi vastaanotolle ja oli jo silloin ajatellut, että mitä tut
tua siinä tohtorissa oli. Mutta vasta sairaalassa tohtorin kerran kierrolla ollessa muisti, kun sattui tohtori ole
maan kalakamppeissaan; takin kyy- nespää vähän rikki ja muutenkin huo
limattoman näköisesti puettu, että tuohan se oli tohtori, jolta hän sitä vastaanottoa oli kysellyt lääkäriin tul
lessaan.
Vielä siitä Liimataisen Hannasta tai "Taavetin Hannasta”, mistä hänet nyt kukin muistaa, tulee mieleeni vie
lä nuo siat. Siellä me Hannan kanssa siivosimme sairaalan saunassa sian- päätä yhdessä. En ollut koskaan aikai
semmin sellaisessa työssä ollut, joten hän oli tullut minua vähän siinä neu
vomaan. Tämä Hanna oli hyvin ku
marainen ja kävi usein sairaalassa.
Olenhan minä niitä sianpäitä sitten täällä kotona siivoillut, mutta siihen aikaan se kuului sairaalassa apulai
selle.
Sellaistahan se työ oli siihen ai
kaan. Leivätkin aluksi leivottiin siel
lä, mutta sitten hoitaja Jäntti teki topin ja sanoi, että leivät haetaan Vil
jaselta. — Niin, jospa ne työt voisi siirtää tuohon uuteen hienoon sairaa
laan, ja saisi ne työ- ja vapaa-ajat vuo
rotella, niin kyllähän se varmaan olisi toisenlaista. On se sairaanhoitajan työ ollut minulle aina semmoinen ihanne- ammatti, vaikka ei tuosta jälkikasvus
takaan ole ketään sellaista tullut. On
han se työ raskasta ja vastuullista, ja siinäkin siis ne huonot puolensa, mut
ta tulee vain monta kertaa mieleen, kun se oli ensimmäinen ansiotyö. Ja aina sillä palkalla jotakin ja voi jär
jestää, joten siinä mielessä se aika meni kuin leikiten. Ja niin joskus
huvikseni lähdin päivällä puolukkaan.
Iltamyöhällä sitten siivosin. Jotkut vanhat miehet sanoivat, että kenelle sinä niitä puolukoita? Myytkö sinä ne? Vastasin, että kyllä ne tulee ta
loon. He siihen, että olenko minä tul
lut sekapäiseksi vai tokko sinä ollen
kaan tiedät, ettei työaika noin pitkä ole, jotta sinä yöllä siivoat huoneet ja päivällä noukit puolukat taloon. Ei sitä siihen aikaan niin tärkeänä pidet
ty työajan pituutta eikä sitä, mitä tehdään, eikä sitä lapsellisena osan
nut kaikkia vaariakaan.
Noista töistä tulee vielä pari ta
pausta mieleeni, mitä siellä siis jou
tui tekemään. Olin vasta muutamia kuukausia ollut töissä. Sinä aikana oli jo jokunen ihminen kuollutkin sairaa
laan ja olin joutunut niitä hoitajan kanssa viimeiseen kuntoon laittamaan.
Mutta en koskaan ollut joutunut vielä yksin tätä työtä tekemään. Oli yksi vanha mummo naisten huoneessa hal
vaantuneena, oli ollut sairaalassa jo jonkun viikon. Hoitaja huomasi, että hän alkoi huononemaan ja kai minä
kin sen huomasin, kun syöttäessä ja juottaessa ei oikein tahtonut mikään mennä alas. Hoitaja kuitenkin lähti silloin Laikalle. Rovasti Vesamaan perhe asui silloin vielä siellä. Hoitaja sanoi lähtiessään minulle, että katsoo nyt vähän tuota "kyyhkystä”, sem
moinen nimi hänelle oli annettu (Kyyjärveltä kotoisin), ja mitä sille kuuluu, ja tarjoaa usein vettä. Usein muutenkin kävin potilaiden luona.
Sitten iltapäivällä naiset huutelivat minulle, että tulla tänne ja sanoivat, mikä mahtaa sillä mummolla olla, kun noin panee oudolla äänellä. Menin katsomaan ja kuuntelemaan. Hän sii
nä niinkuin viimeisiä hengenvetoj aan veti ja korahteli. Loppui sitten mum
mon vaivat. Ja en tiedä, mitenkä se niin olikaan, mutta olin ottanut työni työksi, tein vain kylmästi samalla ta
valla kuin olin nähnyt hoitajankin te
kevän: otin tyynyt pois pään alta, pa
nin silmät kiinni, oikaisin kädet ja jäsenet. Sitten hain sieltä sisaren luota semmoisen nuoremman tytön, joka oli katsomassa isäänsä sairaalassa, avuk
seni, ja niin me tämän tytön kanssa sängyllä kannoimme ruumiin kylpy
huoneeseen, minne tavallisesti vaina
jat ensin vietiin, joksikin tunniksi.
Tällaisiin töihin sitä sitten joutui.
Se toinen tapaus tuntuu näin jäl
jestä päin ajatellen vieläkin karmeam
malta. Olin siksi lapsellinen, että nyt näin jälkeen päin ajatellen tuntuu ou
dolta, kun nuorelle apulaiselle annet
tiin tällaisia tehtäviä. — Oli ilta, au-
28
Karstulan, Kyyjärven ja Pylkönmäen kuntien yhteinen kuntainliitto sai uuden sairaalan. H anketta ajettiin vuosikausia — toive toteutui kuluneena syksynä. Van
hainkodin naapuriksi Karstulaan Pääjärven rannalle k o hosi laitos jossa on paikkoja noin 60 sairaalle. Uusi paikallissairaala on mitoitettu 12.000 asukasta silmällä
pitäen, sen kustannukset kohoavat kokonaisuudessaan 5,5 miljoonan markan vaiheille. Tilavuutta laitoksessa on 13.650 m3 sekä läheisyyteen rakennetuissa kahdessa asuntotalossa 2.740 m3. Asuntoihin voi sijoittua parisen
kymmentä virkailijaa. Alkukuukausina sairaalan työs
kentely ei ole ollut täysitehoista, täyteen toimintaan sai
raalassa voidaan siirtyä pian vuoden vaihteen jälkeen.
Lokakuun 3 päivä 1970 oli m erkkipäivä Karstulan seu
dun sairaalatoimen historiassa. Silloin päättyi 63 vuotta jatkunut vanhan sairaalan kausi ja siirryttiin uuteen.
Kuva ylhäällä. Kyyjärven vanhin asukas 93-vuotias Hilma Oikari on juuri päässyt uuden talon valoisaan potilashuo
neeseen. Vuoteen vieressä osastonhoitaja K yllikki Mylly- aho ja kuntainliiton taloudenhoitaja Eino Kainu.
ringonlaskun aika. Joku isäntä tuli sairaalaan maksamaan kuolleen poi
kansa sairaalalaskua. Hän oli ollut sellainen kasvava poika ja makasi nyt ruumishuoneessa, jossa oli myös kaksi muuta ruumista. Isäntä sanoi sitten, että siitä pojasta pitäisi saada mittaa, että arkku osattaisiin tehdä, kun ark
kuja ei ollut silloin varastoissa. No, hoitaja sanoi minulle ilman muuta, että käypäs sinä nyt siellä mittaamas
sa, ja minulle annettiin joku naru tai
keppi. Ihmettelin jäljestä päin, että miksi tämä isä ei lähtenyt. Ja niin menin. En minä arka ollut, mutta kui
tenkin jotenkin selkäpiissäni karmi, kun siinä vainajien keskellä mittailin tätä poikaa. Myöhemmin olen ajatel
lut, että eiköhän se sittenkin olisi kuulunut niille vanhemmille henki
löille. Mutta se tuli tehtyä enkä siitä sen kummemmaksi tullut.
Oikeastaan ei tämän kummempia mieleen muistu. Mutta johan tästä
saa sen kuvan, mitä sen ajan "seka
työmies” siellä sairaalan vaiheilla toi- mitteli. Apteekki ja kauppiaat käy
tiin vuorotellen. Hoitaja toimitti asiat kylällä käydessään ja kun hän ei voi
nut lähteä, juoksin minä niitä. Vä
hemmän niitä lääkkeitä käytettiin ja välineitä tarvittiin, että se ei kovin kauan vienyt. Jotenkin se oli kovin alkukantaista jo siihenkin verrattuna, mitä tässä vanhassa sairaalassa jo vii
me vuosinakin tehtiin ja miten siinä
29
Anneli Kotilainen keibästyttö Kivijärveltä
Voitto "rakkaasta vihollisesta” Suomi— Ruotsi maaottelussa 6. 9. -70 oli tapaus jonka merkeissä kannatti järjestää pieni kotiintulojuhla Kivijärvellä. Annelia onnittelevat vasemmalla urheiluseura Kivekkäiden edustajat Aaro Kemppai
nen ja Markku Hakanen sekä kunnan puolesta K.V. Hämäläinen ja Matti Aro.
Anneli Kotilainen on kivijärveläi- nen ”keihästyttö”. Hän yllätti kivi- järveläiset miellyttävällä tavalla, otti ja heitti voiton viime kesän Suomi—
Ruotsi maaottelussa. Keihäs lensi täl
löin 51,28. Tulevankin Joulun, kuten kaikki elämänsä joulut hän viettää kotonaan Kivijärven Puralankylällä.
Joulu Peltolassa on perinteellinen maalaistalon Joulu kinkkuineen ja lahjoineen. Pukkikin varmaan tulee, vaikka kaikki sisarukset ovatkin jo kasvaneet ulos "pukin uskosta”.
Tämä vuosi on Anneli Kotilaiselle ollut urheilullisesti paras. Hyvän tu
loksen saavuttaminen, kuten kuluneen kesän maaotteluvoitto, on edellyttä
nyt aikaa ja runsaasti harjoituksia.
Voitto suurissa kilpailuissa hyvittää monet lenkkeilyt ja harjoitukset joihin on joutunut aikaansa uhraamaan myöskin tämän vuoden aikana.
"Urheilu-urani alkoi jo vuonna 1964, silloin osallistuin tyttöjen Suo
men mestaruuskilpailuihin, kertoi An
neli. Välillä on ollut lamakausiakin, mutta sitten taas on keihäs alkanut lentää. Viime kesän Suomi— Ruotsi- maaottelussa Anneli Kotilaisen käsi loukkaantui hieman, niinpä seuraa- vissa maaotteluissa Itä-Saksaa ja Tshekkoslovakiaa vastaan keihään kaaret jäivät odotettua lyhyemmiksi.
Syys-lokakuu onkin mennyt kättä pa
rannellessa. Marraskuun alusta läh
tien Anneli on taas ottanut harjoituk
set vakavasti ohjelmaan. Työnantajani Osuusliike Kivikannon johto on suh
tautunut kilpailumatkoihini oikein mukavasti, mainitsi neiti Kotilainen.
Samoin urheiluseurani Kivijärven Ki
vekkäät ja kivijärveläiset yleensä. He ovat kannustaneet minua ja iloinneet kanssani hyvistä saavutuksista, eten
kin Suomi— Ruotsi maaottelun aikaan, jolloin heitinkin parhaan tulokseni.
Leena Särkinen
sairaat hoidettiin. Mutta uskon, että siellä uudessa on ihana työskennellä, vaikka en ole sitä vielä nähnytkään.
Parempi on kai siellä sairastaakin.
Toivon vain sille Jumalan siunausta!
Ja veronmaksajille myös, että jaksai
sivat sen valmiiksi maksaa!
Terveisiä pyydän saada lähettää su
kulaisille ja ystäville, hyvän joulun toivotukset Vebereille ja Niskasille Kanadaan, Kässin sisaruksille Ame
rikkaan, lasteni perheille Sahlman’
neille, Stenvalleille ja Jorma Tai
paleelle Ruotsissa. Ja kaikille tämän lehden lukijoille siunausrikasta jou
lua!
Kerttu Taipale
(Edellä olevan jutun on nauhoit
tanut venemestari Toivo Mäki
nen ja se on nauhalta lyhennelty ja kirjakielen mukaiseksi koottu lehden toimituksessa.)
