Matilda Kuikanmäki muistelee
Alliinan tarina on äänitetty Tilda Kuikanmäen Puolukan kodissa 5.11.1992. Historiallinen dokumentti tämä ei pyri olemaan, vaan hän on kertonut tarinan oman tuttavuutensa ja muistikuviensa mukaan. Eipä ole ihme, että
kuninkaallisilta tämä tsaarin hovin väkikin pienestä muittarilaistytästä tuntui.
M uittarin Alliina tsaarin hovissa Meijän naapurina oi suuri talo, jossa oi poika ja kolome tytärtä: Eetla, Alliina ja Hilta. Pojalle annettiin talo, mutta tytöt lähtivät huiskin häiskin kahtelemmaan elämätä. Hilta män emännäks Rieskanie- meen, Eetla män Vaasaan ja Alliina Pie
tariin.
Alliina peäs Pietarhovviin palaveluk- seen. Siellä oi kokkina poikamies Juha
ni Lepink. He tutustuivat, mänivät nai
misiin ja elivät niitten kuninkaallisten kanssa. Alliina oli myös kokki, mutta Juhani oi oikein henkilökohtainen kok
ki niille kuninkaille.
Lomalla Saarijärvellä
Kesällä tulivat aina lommoa viettämään Manulaan. Ne oi niin hienosti puettu, ku kuninkaalliset ainaki. Valakoset silikki- puvut peällä ja rimpsuja lasten mekois
sa neljä, viis peälekkäin. Minusta oi eri
koisen ihana, ku niillä oi mustat kiilto- nahkaset remmikengät. Kuulu mukaval
ta, ku se Alliina huus niitä lapsiaan: Taa- ka, Erna ja Poopa. Kun ne tul lomille, niin aina Lepink jottain korjas ja touhus Manulassa.
Ne lapset ei oikein osanna suomea, niin Alliina män asumaan tänne kirkolle ja koulutti niitä lapsiaan. Dagmar eliTaa- ka ja Erna oi jo oppikoulussa, mutta Robert eli Poopa kävi yhtä aikaa minun kanssa kansakoulua Lehtolassa.
Muutama vuos sitte se Poopa käv te
ällä minun luona, ku minä kutuin. Sillä on joitain sukulaisia Helsingissä. Se ker
to mulle, että hän oi hyvin yksinäinen ja juoks aina itekseen kottiin koulumatka- sa. Ei poikakavereita ollu. Minä muis
tan, että se oi kiltti ja hiljanen poika.
Suomen sodat
Sitte tul vappaussota, eikä ne enneä so- anu tulla Suomeen. Olisivat olleet teällä mielellään. 01 tullu niille paljon tuttuja.
Ne vietiin pois ja elämä siellä oi surkea
ta.
Ku oi sitte talavi-ja jatkosota, ja Suo
men pojat valtas Karhumäen, niin Saa
rijärven pojat oi ihmeissään, ku iltasella mänivät huuhtomaan paitojaan, niin siel
lä pyykkituvassa oi Alliina.
Siitä tul rie m u ja lehteenki kirjotet- tiin, että Saarijärven Aino tavattiin pyykkituvasta.
Pojat touhus Alliinan tänne Manu
laan, mutta ei se ollu niinku ennen, vaan köyhä, likanen, toppatakki peäl
lä.
Sotien jälkeen
Ne asu teällä Manulan talon mailla Männikön torpassa kestinä. Juhanikin oi teällä vähän aikoa sotien jäläkeen.
Se oi sitä mieltä, että puolta paremp oi Venäjällä tsaarin aikaan. Nuoret ei en
neä sitä muista voan sanovat: - Nyt on hyvä, hyvä, hyvä!
- Ei oo nyt hyvä!
Se osas vähä suomeaki.
Kyllä niijen luona ois männy käy
mään Parkatissa, mutta ku ne ois an
tamia ruokoaki ja ihmiset moitti, ku ne oi niin likasia.
- Kaikki on niin syöneitä, ettei ke- lepoa ruoka.
Multa kuol lammas Sirolan hoassa ojjaan ja minä kävin sen kerihtemässä.
Sen oi varmaan joku tappanna, ku sen peä oi ojan penkalla. Lepink sano, että eihä se oo pilalla, ku on ojjaan kuollu tukehtumalla. Hakivat lihat ja söivät.
Robert äitinsä haudalla serkkunsa Eeva Paanasen kanssa n. kymmenen vuotta sit
ten.
Viimeisiä vaiheita
Alliina kuol sitte Saarijärvellä, ja hauta on kirkon luona. Lapset saivat käyvä Suomessa sen verran, että kävivät äiti- sä hauvalla polovistuvat siihen ja ruk- koilivat. Viimeks käv Poopa ja palak- kas jonku istuttammaan kukkia äitisä hauvalle.
Muistan äitin kertoneen, että se Al
liina oi erikoisen hyvä ihminen. He asui
vat ihan naapureina. Meiltä kuol Tilta- Sigrid kaheksan kuukauven vanhana. 01 heinäkuu ja Alliina oi hakenna pihkoa metästä ja käsitelty sillä pienen arkun jokkaisen sauman. Sitte se oi ottanna äijin vihkihunnun ja kietomia sen arkun siihen.
Hyö oi niin suuren murheen vallassa, ettei hyö ois jaksanna tehä niittään. Isän oi voan itkennä. Äet oi lohuttautunut sil
lä, että taivaassa sitte kuitenkin tavataan.
Erna asu Viipurissa ja kuol siellä. Se oi useamman viikon teällä meillä Koti- rannassa ja kuluki Tyynen kanssa ka
lassa. Tyyneä vaivas sappikivet, eikä se aina ois jaksanna lähteä, niin se Erna sano, että kynttilä hänelläki on rinnas
sa, mutta hän voa lähtee. Joka päivä pit kallaan männä.
Juhani män Venäjälle, ja olkohan siel
lä karantteeni niin kova, että ku peäs tyttäresäTaakan luo, niin kolome päeveä el.
Äidille lapsilta 1966 v.
Stalinin aikoina piti olla hyvä syy Suom es
sa käyntiin. Lapset saivat tuoda ja kiinn- nittää m uistolaatan äitinsä hautakiveen.
24
Takmar kirjotti, että ku vois teällä pitteä isälle hautiaiset, niin pappi siu- nais vaikka tyhjän hauvan muistoks äi
jin viereen. Sillonen kirkkoherra, myö
hemmin piispa Lehtinen sano, että pa
ras ois, ku lapset hautais ja siunais ite isäsä, ku se oi vierasmoalainen.
Jälkikirjoitus
Mahlulla asuvalla Eeva Paanasella on lehtileike Sisä-Suomen lehdestä vuodel
ta 1942 tai 1943. Siinä on haastattelu hänen tädistään Aliinasta ja Juhani Le- pingistä. He olivat silloin Karhumäes
sä, jonne heidät oli karkotettu Stalinin tultua valtaan. Ensin piirikom entaja Smirnovin toimesta Lumbusin karkoi- tusleirille ja suomalaisten tultua Pyhä- niemeen, jossa "leirielämä” jatkui.
Tätä ennen elämä oli järjestynyt mu
kavasti. Hekin olivat saaneet uudisasuk
kaille annettua maata, ottivat velkaa ja rakensivat talon Kantalahden asemalta vähän etelään. Mies sai valtion viran
kin. Tyttäret menivät naimisiin. Poika suoritti Moskovassa insinööritutkinnon ja oli Aasian puolella rakentamassa usei
ta rautateitä.
Nyt he eivät tienneet lapsistaan mi
tään. Nämäkin olivat joutuneet epäilyk
sen alaisiksi, koska olivat käyneet suo
malaista koulua. Kuulopuheitten mu
kaan heidätkin oli vangittu. Vanhemman tyttären, vuonna 1900 syntyneen, lap- sistakaan ei ollut tietoa.
Lepingit odottelivat vain luvattua pääsyä Suomeen, jossa oli Aliinan suku ja synnyinkoti.
Nauhoitti ja kirjoitti Sinikka Pohjonen
)
25
