Joulunviettoa Keuruulla 160 vuotta sitten
— Vanhan Keuruun kertomaa, kirj. Abram Aaltio
A u tu aasti n u k k u n eitten esi-isiemme elä
m ä K euruun saloilla oli täy n n än sä p u u te t
ta, h u o lta huom isesta päivästä ja raskasta ra a d a n ta a. M u tta kyllä he puo lestaan ju h liakin osasivat. O lu tta p antiin ikim uistoisis
ta ajo ista sa ak k a ju h la-ajo ik si, ju h la ru o k ia v alm istettiin, p irtit som istettiin ja ju h lah et- kenä kohosi ilo savutupien nokisiin k a tto i
hin asti. N iissä tilaisuuksissa lauloivat isäm m e, kuten pasto ri A n t e r o I n d r e n i u s k e rto o , v an h o ja suom alaisia ru n o ja, jo p a itsekin niitä sepittivät. M u tta m uuten on m eillä kovin niukalti tieto ja esi- isiemme ju h lien vietosta vanhem pina aik o i
n a. P asto ri Indrenius k irjo itta a niistä ai
n o asta an seu raav at h arv at rivit:
" K e u ru u n a su k k a at eivät vietä juhlatilai- suuksiaan m illään erityisellä tavalla lu k u u n o tta m a tta m u u tam ia h a rh a u sk o o n ja noi
tuuteen liittyviä m en o ja, jo tk a nyt (vuonna 1776) k uitenkin P a p isto n toim esta suurim m aksi osaksi ovat jä ä n e e t pois. O lavin p äi
vänä ja P y h än M iesten M essuna (K öyrinä eli K ekrinä) on lam m as syötävä. — M u u ta m at ovat viettäneet M artin ja K aarinan m essua. T oisena jo u lu p ä iv ä n ä pitäisi jo n kin v erran ra h a a u h ra ta V aivais-tukkiin he- vosonnen v u o k si.” (K atso A n tero In d re
nius, kertom us K euruun p itä jä stä vuodelta 1776, su o m en tan u t ja lisännyt E .A . A al
tio).
N äistä tiedoista h u o lim atta tiedäm m e, et
tä isäm m e ovat viettäneet ain a jo u lu a , ju h lista ja lo in ta , laskiaista, h ellu n taita, ju h a n n u sta ym. k u ta k in om in m enoinsa. Juhlien yhteydessä syötiin ja ju o tiin , ju o tiin p a jo s kus liikaakin, kuten käy selville esim . siitä oikeuden p ö y tä k irja sta , jo k a k erto o keu
40
ruulaisten p a n n a a n jo u tu m ise sta vu o n n a 1662. Sen m ukaisesti ovat k euruulaiset vie
neet hellu n taip äiv än ä 1661 y hdeksän tynny
riä o lu tta kirkkom äelle ju h la n v ie tto a varten ja ju o n eet itsensä h u m ala an , vaikka itse heidän vallesm anninsa Eskil M atin p o ik a oli saapuvilla. N äin rem uaviin m enoihin teki
vät esi-isäm m e itsensä kuitenkin vain an i
harvoin syypäiksi. Yleensä vietettiin ju h lia kodin piirissä, arv o k k aa sti, m u tta m yös h u vitellen. A ja t nälkävuosineen, jo ita tu h k a ti
heään sattu i, olivat m enneinä vuosisatoina a n k a ra t ja ne painoivat leim ansa myös ih
m iseläm ään kaikissa sen m uodoissa, yksin- pä ju h lissak in . M u tta kun Ju m a la oli siu
nan n u t isäm m e ru nsaam m in jyvillä ja y ti
m ellä, niin raikui riem u heidän m atalissa m ajoissaan ja erikoisesti ju h littiin silloin kek rin ä eli pyhäin m iesten päivänä, jolloin teuraslam m as k annettiin v an h aan k e u ru u laiseen ta p a a n p ö y tään ja om istettiin ju h lailta m analle m enneille esi-isille j a vuoden- tulolle. (T äm än k iitettäv än tavan on o tta nut jälleen k äy tä n tö ö n H o n k a l a n A a p o - i s ä n t ä j a sitä olisi m uittenkin keuruulaisten seu rata!. (V uonna 1927!).
P iirreltyäni näin tä h ä n m u u ta m ia h a ja naisia tieto ja k euruulaisten v an h o ista ju h lista yleensä, siirryn k u v aam aan erikoisesti isiemme jo u lu n v ietto a. M uistelm ani niistä peru stu v at k o k o n a a n isäv ain ajan i kan tto ri A b r a m A n d e l i n i n kertom uksiin lap su u d estaan , m ikä sattui vuoden 1820 m olem m in p u o lin , jo te n ne tiedot ovat a ja lta jo yli 160 v u o tta sitten.
K uten jo olen m ain in n u t, oli isäni vesi- keuruulaisen Y lä-H äkkisen talo n p o ik a. Sii
nä talossa, kuten m uissakin, odoteltiin, etenkin lasten keskuudessa, kovasti jo u lu a, ja sitä alettiin valm istella jo v iikkoja en
nen. E nnen kaikkea valettiin talikynttilöitä niin ru n saasti, että ain ak in jo u lu n a ik a tu l
tiin niillä toim een k ä y ttä m ä ttä pärevalkea- ta. Jouluksi valm istettiin m yös jo n k u n la i
nen lam ppu, jo ta ei m uulloin käytetty. Sitä varten oli syysteurastuksen aik aan v ara ttu lehm än ru o k a k u rk k u , se pu h d istettiin nyt, asetettiin keskelle langasta kierretty p u m p u linen sydän, m inkä jälkeen torvi täytettiin juoksevalla kuum alla talilla, an n ettiin sen jä ä h ty ä ja niin oli ” la m p p u ” valm is. J o u lu a atto n a se sytytettiin, ja k u n siihen vähä- väliä kaasi h ien o n n e ttu a kylm ää talia, kesti se kau an k in palaa. Jo m u u tam aa viikkoa ennen jo u lu a alettiin m yös o lu tta valm istel
la ja jo u lu n lähetessä leipoa erikoisia jo u lu - leipiä, k u ten varitu ista, rieskoja ym . Joulua varten tehtiin m yös o h rary y n iä. N iiden val
m istus oli erikoisem m an laatu ista. O h ran jy v ät k aad ettiin sitä varten p u u sta tehtyyn suureen h u h m ariin , ne ko stu tettiin hiem an vedellä, m in k ä jälk een niitä survottiin rau- tak an g en silm äpuoleisellä päällä. Kun k u o ria oli irta a n tu n u t, kaad ettiin ne h u h m aris
ta pois, pan tiin pohtim een ja pohdittiin pois kaikki irtaan tu n eet k u o ret ja pölyt.
T ä m än jälkeen pan tiin o h rat uudelleen h uhm ariin ja survottiin niitä uudelleen, kunnes kaikki k u o ret olivat irtaan tu n eet ja aina välillä p o h d ittiin k u o ret pois. Jos h a v aittiin, että o h ra t survottaessa kuivuivat ja kuum enivat, k o stu tettiin niitä hiem an ve
dellä, niin että ryynit pysyivät kokonaisina.
Isäni kertoi näin valm istetun oikein hyviä ryynejä. M u tta luullakseni ei silloin ollut syöm äm iesten enem pää kuin em äntienkään vaatim ukset niin suuret kuin nykyajan k an salla. P u u ro a syötiin sitten keitettyinä m ai
d o n kanssa, m u tta jo u lu a a tto n a paistettiin se vadeissa ja k an n ettiin niissä ju hlapöy- tä ä n . M u tta su u rin p u u h a oli em äntäväellä kai kuitenkin oluen panossa, sillä se vaati h u o lta ja ta ito a . Ja hyvän taid o n olivatkin v a n h an ajan keu ru u laiset em än n ät siinä sa a neet, sillä keuru u lain en olut viime vuosisa
dan alkupuolella oli ollut hyvää. H yväksi kiittivät kaikki v an h at ihm iset lapsuudessa
ni myös heidän leipom istaitoaan.
M u tta olipa m iesväelläkin kiirettä ennen jo u lu a . P ä re itä kiskottiin tuvassa, e ttä vain yksi räiske kävi ja m illä v u o rattiin sitten k o k o n aan m u sta p irtti, sekä seinät että k a t
to sitom alla p äreet kuten p ärekopassa. L at
tia pestiin niin p u h taak si kuin se vain lähti ja jo u lu a a tto n a , puolenpäivän aikaan ha- jo itettiin p irtin suuru u d en m u k aan lattialle useita k u p o ja olkia. S auna oli myös läm m innyt jo u lu a a tto n a jo aam u sta päivin ja sinne m entiin päiväsaikaan. K ukin pani tä m än jälkeen luonnollisesti päälleen p u h ta in ta ja p a rh a in ta , m itä hänellä oli. N iin
pä työt olivat enim m äkseen seisoneet jo T u o m a an p äiv ästä asti.
A am ulla oli k uitenkin vielä k erran läm m itetty tu v an suuri leivinuuni. Siellä pais
tuivat nyt lihat suurissa pannuissa ja k o u russa, ohraryyni-, ju n k k i- ja n au rislaatik o t.
Sen sijaan ei silloin ollut p eru n alaatik k o a, sillä p eru n aa viljeltiin niin v ähän, että sitä syötiin vain su nnuntaisin. T ehtiinpä su u rem m issa taloissa, k u ten Y lä-H äkkisessä, p a n n u k ak k u ak in , m u tta vain jo uluksi. Y h
tä h arvinaista h erk k u a se oli vielä kotona- nikin A ntilassa. S enaikuinen p an n u k ak k u tehtiin ku iten k in vain o h rajau h o ista, sillä u lk o m aan n isu jau h o a ei ollut saatavissa, ei
41
niistä ain a k aan isäni k o sk aan m itään p u h u nut. S itävastoin viljeltiin jo silloin jo n k u n v erran vehnää. M yllyt olivat kylläkin h u o n o ja jalk am y lly jä, m u tta seulom alla e ro tet
tiin k ark eam m at ja u h o t pois ja hienom m is
ta leivottiin jo n k u n la ista v ehnästä ju h la ti
loiksi.
Kello kuuden seutuvilla ja jo ennenkin vedettiin sitten suuri valkoinen pellavainen liina p irtin suuren pöy d än ylitse ja ju h la- pöydän kattam in e n alkoi. Siihen kannettiin nyt leivät, m o n enlaatuiset la a tik o t, lihat, p a n n u k a k u t, m aitoa. Leipiä oli pöydässä suuret rö y k k iö t, voita suuret k upit täy n n ä, siankinkku tai kylki p a istettu n a, sam oin k o konainen lehm änreisi ja m u u ta pienem p ää lihaa. T alik y n ttilät sytytettiin nyt ky n t
tilänjaloissa, sam oin ” la m p p u ” isoisäni S a m u l i S a m u l i n p o i k a Y l ä - H ä k k i n e n , talo n isän tä j a kirk o n kuu- dennusm ies, luki jo u lu lu v u n ra a m a tu sta tai jo u lu sa a rn a n , kiitti Ju m a laa jo u lu sta , siu- nasi ru o a n , ja niin alkoi ju h la-a teria.
M u tta talossa ei ollut y k sinom aan sen om a perheenväki ja palkolliset aterialla.
Y hteiseen ateriaan o ttiv at jo k a vuosi k u t
su ttu in a osaa m yös kaikki talo n itselliset vaim oineen ja lapsineen, kestit, vanhukset ja m u u t. Ja jo u lu p äiv än ä olivat he talossa vielä päivällisillä. N äin vaati v an h a hyvä ta p a ja sitä n o u d atettiin ta rk asti. Ja usealle köyhälle perheelle ja etenkin heidän lapsil
leen oli se ilonpäivä. M on ellak aan äidillä ei olisi ollut lapsilleen a n ta a edes jo u lu n a k a a n m u u ta kuin p ettu riesk aa, su o lak alaa ja naurisvelliä. N yt saivat he istua talon run- saitten jo u lu ru o k ie n ääressä, syödä niin paljon kuin jak so iv a t ja istua aterian jä l
keen talon lasten kanssa lavean lattian peh
m eillä oljilla. A rvaa sen, e ttä jo u lu silloin jo u lu lta tu n tu i, vaikka jo u lu k u u sta ja jo u lu pukkia ei vielä siihen aik aan o llu tk aan .
L ihaa syötiin tam m isista pienistä la u ta
sista, jo ita siihen a ik aan p aljo n käytettiin.
L u sik k aru o k a taas syötiin p ah k a k u p eista ja kullakin talo n v äestä oli om a nim ikkokup- pinsa. V ieraita varten oli eri p ah k a k u p it ja pistelivät he usein sam astakin k u p ista, v a r
sinkin lapset.
T alikynttilät paloivat pöydän päissä, jo u luksi tehty " la m p p u ” keskellä p ö y tää. O lut vaahtosi haarikoissa ja m ielellään n iitä itse k ukin kallisteli. V iinapullo oli ajan tavan m ukaan myös pöydässä ja jo k a m iehellä vierellään pikari. Siitä o tettiin iso-isäni ta lossa ju h la-aterian aik an a yksi ryyppy m ie
heen, m u tta ei k o sk aa n enem pää, sillä vaa- rivainaani ei sietänyt ju o p o tte lu a . Itse hän
o tti ryyppynsä erittäin siro m u o to isesta v an h asta h o p eap ik arista, jo k a on suvussam m e vieläkin tallella (tu o m ari A altiolla). Ja kun kukin oli tyytyväisen m ielialan vallitessa syönyt niin kylläiseksi itsensä kuin vain suinkin ja k so i, loppui ateria, isoisäni kiitti Ju m alaa ru o a sta ja lo p p u ilta kului veisaa
m alla jo u lu v irsiä ja an tam alla ju ttu je n luis
taa.
Lapsilla oli tietenkin h a u sk in ta. He sai
vat p arem p aa ru o k a a kuin m u ulloin, äidit syöttivät kaikkein pienim piä, pirtti oli val
kea ja kaunis, ei tarv in n u t p o ltta a ainaista p ärevalkeata ja sitten sai istu a pehm eillä, läm pöisillä oljilla ja lopuksi väsyneenä jä ä dä niille n u k k u m aan k in . T u p a oli läm m in, u u nin tuoksu k u tk u tti suloisesti nenässä.
Lapsilla oli vuoden korkein ilta, kuten luonnollisesti m uillakin, m u tta lapset siitä osasivat eniten iloita, kuten nykyäänkin.
A terian jälk een k o rjasiv at naiset ru o a t ja astiat p ö y d ästä pois. Leivät j a lihat jäiv ät kuitenkin p ö y tään kaikiksi jo u lupyhiksi, jo ita silloin oli neljä. N iistä sai syödä sitten koska k u tak in h alu tti ja k u n jo k u laji alkoi vähetä, to iv at em än n ät lisää p ö y tään .
Jo u lu ilo n jälk een kallistui itse kukin sit
ten levolle, sillä aikaisin aam u lla piti läh teä kirk k o o n . Jum alan p alv elu s siihen aik aan alkoi jo u lu a a m u n a klo 4. Y lä-H äkkisestä käytiin tavallisesti luonnollisesti K euruun kirkossa, m u tta m yös K uoreveden kirkossa.
K uoreveden k irk k o oli siihen aik a a n tu n nettu u h rik irk k o n a . Sellaisena keuruulaiset sitä p aljo n käy ttiv ät. Jos jo ta in v araste t
tiin, jo k u tuli pah o in sairaaksi tai m uu o n netto m u u s k o h tasi, niin vietiin u h rilah ja K uoreveden kirkolle. Silloin varas toi ta k a i
sin v arastetu n ta v a ra n , sairas p ara n i ja o n nettom uuden seuraukset välttyivät. J a sen pitem pi ei ollut jo u lu m a tk a tä h ä n kuuluun kirkkoon kuin että Y lä-H äkkisessä vielä paloivat k y n ttilä t, kun talonväki palasi kir
kosta. J a loistipa vielä kauem m aksikin kynttilänvalo jo u lu sa lo sta , jo k a kuului myös jo u lu k o ristelu ih in . Se pystytettiin p i
ham aalle ja sen latv aan vedettiin n arulla hyvin hienoista p äreistä tehty k o p p a , jo h o n oli p an tu sytytetty k y n ttilä. V allankin k u u t
to m an a a ik an a loisti tällain en valo k auniis
ti. Sen k au n iim p aa u lk o v a laistu sta eivät sen ajan ihm iset voineet tu sk in kuvitellakaan.
K oppa oli hyvin tiiviisti tehty ja se kapeni yläpäästään k u ten so k e rito p p a. T äten se ei tuulellakaan sam m u n u t.
Jo u lu p äiv ä vietettiin rauhallisesti k o to n a.
K ylään ei saan u t k u k aan läh teä. Virsiä vei
sattiin ja ra a m a ttu a luettiin p itk in päivää.
42
Ja välillä luonnollisesti syötiin, runsaim m in päivällä, m ihin a teria an jälleen kaikki talon a su k k aa t o ttiv at osaa, kuten jo m ainitsin.
M u tta T ap an in p ä iv än ä läh tiv ät talo n n u o ret väet ja jo sk u s vanhem pikin jo aikai
sin aam ulla ajelulle pitk in kyliä. M atk aa varten k o o ttiin kaik k i talossa olevat eläin
ten kellot ja rip u stettiin ne reen aisoihin, jo issa ne luonnollisesti pitivät aika kilinän ja kalinan. M ih in k ään ta lo o n ei p oikettu si
sälle, vaan a jettiin vain pihan lävitse helise
vin ja kalisevin kulkusin. J a sitten p alattiin
ko tia aam u h äm ärissä ja ja tk a m a a n jo u lu juhlien viettoa.
T ällainen oli jo u lu n. 160 v u o tta sitten keuruulaisissa taloissa. R u o k aa ja ju o m a a oli talo n varallisuuden m ukaisesti vain jo k o enem m än tai vähem m än. Siinä talossa, jo s sa isäntä oli ryyppym ies, m u o d o stu i jo u lu juhlien vietto usein kuitenkin ryypiskelyksi.
Sen vuoksi sanottiinkin: ” H yvä T uom as jo u lu n luo, H iiva-N uutti pois sen vie” . Ja arkisten puuhien alkam ista ja lo jen juhlien jälkeen m uistettiin sananparrella: ” Nyt al
k aa selkäviikot ja läpileivät” .
43
