A n tti Nieminen
»M ääräm äen Santeri» — Kansanparantaja
Olin sellainen 11-vuotias p o i
kanen kun ensi kerran näin M äyräm äen Santerin L ievestuo
reen M äki-M atin m yym älässä.
P oika-kaverini kuiskasi että tuossa o n se M ääräm äen Sante
ri. Panin merkille kaupassa o le vien ihmisten kunnioittavan suhtautumisen häneen. En sil
loin vielä tiennyt mistä se jo h tui. Vasta m yöh em m in se m i
nulle selvisi. M inusta, siinä iäs
sä kun olin , hänen harm aa par
tansa ja tukkansa olivat uteliai
suutta herättävät. Lisäksi hänen levollinen katseensa ja olem u k sensa toi mieleen jou lu p u k in . Lievestuoreella ja sen ym päris
tössä on vielä ihmisiä, jo tk a muistavat Santerin hokem an
” k ah o nyt, kah o nyt” jo ta hän toisti katkennutta jäsentä pai
koilleen asettaessaan, haavaa om m ellessaan, kuumetautista tutkiessaan ja vieläpä synnytyk
sissäkin joih in hänet oli u joste
lematta haettu.
O n paikallaan palauttaa m ie
liin tämä poikkeuksellinen lah
jak k u us, jo k a pääsi ilm ene
mään kansanparantajan o m i
naisuudessa, sillä tavallisen kansanm iehen älykkyys, jo s se ei ollut aivan poikkeuksellista, ei päässyt esille juuri muissa eläm änm uodoissa vielä viime vuosisadalla eikä vielä p a ljon tämän vuosisadan alussakaan.
Esim. yhteiskunnallisissa asiois
sa ei köyhän ääntä kuunneltu olip a siinä järk eä tai ei. Vanha kiinalainen sanonta "rik k a a n miehen puhetta kuunnellaan”
oli silloin täyttä totta. Täm än M ääräm äen Santerin lah jak
kuus tuli esille toisin. Se tuli esille aloilla, jo illa ei vaaranta
nut senaikaisten päättäjien ar
vovaltaa. Hän op p i lukemisen taidon jolta k in kulkevaiselta jo lta oli kysellyt kirjainten ni
met. H evostallin ylisillä M äärä- mäessä oli jon kin lain en k op p i, jossa hän om in neuvoin opetteli kirjoittam aan. Ennen pitkää hän saavuttikin sangen k u n n ioi
tettavan ta id on , jo p a niin että sitten m yöhem m in k irjoitti lää
kem ääräyksiä ja lääketilauksen- sa apteekkeihin latinaksi.
Lääkekasveja hän kasvatti
m yöskin itse: m m . sorm ustin- kukkaa, jo s ta hän sai digitalista sydänvaivoihin. M y ö s hom een ja häm ähäkinseitin parantavas
ta vaikutuksesta hän oli täysin tietoinen. Siihen aikaan oikeat lääkärit eivät uskoneet tähän al
kuunkaan. Eikä peni- ym . silin
neistä tiedetty mitään.
Tyttären p oik a , jo k a asuu Santeri Viinikaisen entisellä ti
lalla, kertoi hakeneensa kerran Jyväskylässä M ansneruksen a p teekista kantam uksen lääkkeitä isoisälleen. Kun hän oli antanut pitkän latinankielisen luettelon farm aseutille siellä apteekissa, oli tämä työtoverinsa kanssa katsellut sitä vähän ihmeissään ja kuiskutellut että mitä tämän kanssa tehdään. Silloin oli tul
lut perähuoneesta ''sellainen pitkä m iehen k o rsto ” , niinkuin kertoja häntä kuvasi, vilkaisi lääkeluetteloa ja sanoi että nä
mä kaikki v oi antaa. Iso kanta
mus niitä sitten tulikin.
Santeri oli m yös taitava sep
pä sekä lisäksi oli hän etevä hien om ek aan ik k o, pystyen kel
lojen korjauksiin ym . Kuitenkin parantajan työ oli hänen varsi
naista alaansa. N aapurin Liisa, M äyräm äen uudessa talossa, kertoi erään sairaanhoitajatta-
ren ihmetelleen miten taitava Santeri oli laittam aan kääreitä kuum etautisille. Sama kertoja mainitsi hänen olleen vaikeim - missakin tilanteissa rauhallinen ja rohkaiseva. Liisa kom pastui kerran saunapolulla kantaes
saan vettä saunaan ja loukkasi kiveen päänsä jo h o n tuli iso haava. Santeri pisti jännettä neulansilm ään ja om p eli haavan kiinni.
M uuan lääkäri oli kerran käynyt Santerin lu on a ja to d e n nut että parantajalla oli p a ljon etevää alan kirjallisuutta sekä asianmukaisia välineitä. Sittem
min hän lähetti Santerille p a rempia n euloja om pelem ista varten.
Parantajan naapuri oli uides
saan sukeltanut ja loukannut kiveen päänsä jo h o n tuli aika
m oinen haava. Kun h aavoittu nut pelkäsi neulanpistosten te
kevän kipeää, tuumi Santeri:
” K ah o nyt, saadaanhan täm ä kiinni m uutenkin” . H än otti haavan m olem m ilta puolilta hiustukon näppiensä väliin ja sitoi hiukset haavan yli so l
m uun. Ettei hiussolm u aukeaisi laittoi hän hiusten päät liimalla kiinni. ” K ah o nyt, nyt se tart
tui kuin Paavalin piki ja terva
Kansanparantaja M ääräm äen Santeri oli patriarkaalinen hahm o.
42
vastakkain” , Santeri sanoi.
Niin tapahtuikin, sillä m uuta
m an päivän perästä haava oli parantunut ja hiussolm u leikat
tiin pois.
Santeri Viinikainen ei kos
kaan halveksinut lääkärien ty ö tä, sillä hänhän oli itsekin am mentanut tietonsa lääkärikir
joista . K irjo ja hänellä olikin sa
to ja , jo ita hän säilytti kuin aar
teita. Erään kirja-aarteensa. v.
1866 painetun ” F L O R A F E N N I C A ” (S u om en kasvio) hän antoi ennen kuolem aansa erääl
le lievestuorelaiselle, jo n k a hän huom asi ym m ärtävän ja anta
van arvoa työlleen. K irja on it
se u k k o L ön n rotin toim ittam a ja Suom en kirjallisuuden seuran kustantama.
Eräs Santerin naapuri kertoi häntä haastatellessani isänsä o l
leen kerran kyyditsem ässä hel
sinkiläisiä lääkäreitä M äyrä- mäen parantajan luokse. H ei
dän tarkoituksenaan oli ottaa selvää kansanparantajan tai
doista. H e esiintyivät m uka p o tilaina ja valittelivat yhtä ja toista. A ikansa heitä tutkittu
aan hän sanoi: ''laisk u u d ek si, kaho, laiskuudeksi täälläpäin tällaista tautia kutsutaan” .
jäivät. Santeri Viinikainenkin vietiin Seinäjoelle asti. Olihan hänkin ollut Lievestuoreen T y ö väenyhdistyksen, vieläpä yhdis
tyksen edustajana v. 1906 huh- tik. 9— 12. p :n ä Tam pereella torpparik ok ou k sessa. Siinähän sitä oli j o kylliksi. T u olloin hän oli lähes 70 vu od en ikäinen.
Kuulusteltavien vankien jo n o eteni verkkaisesti kohti tutki
joitten p öytää. Jou k osta erot
tautui harmaantunut vanhus juhlavan tuuhean partansa vuoksi. Pellavam aisena k u onta
lona se peitti m iehen etum uk
sesta laajan alan nenästä alas
päin. Ohutsankaiset silmälasit korostivat hänen rauhallista, patriarkaalista olem ustaan.
Kuulustelijana toim inut u p seeri oli saanut m uistiinpanoi
hinsa vanhuksen nim en, koti
paikan, am m atin, harrastukset sekä p erh eoloja koskevat asiat.
Kuulustelija havaitsi jou tu n een sa keskusteluun lu on n on läh ei
sen, hyväntahtoisen, rauhallisen kansanm iehen kanssa. E nnak
kotietoihin oli merkitty toim in ta sairaitten parantajana ja kir
jallisuuden harrastajana. K uu
lusteltava kertoi hätäilemättä erikoisharrastuksestaan, paran
tamisesta. Kesken kaiken hän näytti unohtaneen kuulustelun vakavuuden, tai hän halusi näyttää kuulustelijalle käytän
nössä sen, mitä hänestä oli pa
rantajana kirjoih in merkitty.
Hän sanoi nähneensä ulkona piham aalla keski-ikäisen naisen kulkevan kain alosau vojen avul
la ja havainneensa samalla liik
kumista häiritsevän sairauden.
"V o is in antaa hänelle paranta
via h o ito -o h je ita ” , kansanpa
rantaja sanoi. Kuulustelijana toim inut vanhem pi upseeri kes
keytti keskustelun ja kehoitti kuulusteltavaa seuraamaan itse
ään. Lyhyen kävelym atkan jä l
keen poikettiin erääseen ta loon . Sisällä oli kain alosau voja käyt
tävä nainen. Santerin toim en p i
teet olivat alkuhetkestä lähtien niin vakuuttavia ja kuulusteli
ja n saama käsitys vanhuksen henkilöstä niin varm a, että hän totesi tapahtuneen inhimillisen erehdyksen hänen pidätykses
sään, jo te n pidätetty oli vapau
tettava. S einäjoen matkasta jäi kuitenkin yksi m ieluinen muis
to : upseerin p u oliso parani.
Puutarha oli Santerille rakas paikka, jo ssa hän usein uuraste- li m yöhään yli puolen yön vielä vanhuutensa päivinäkin. N aa
purin Liisa kertoi Santeri-sedän usein kutsuneen lapsia k atso
m aan, kun kukat "h y m y ile vät” . Hän piti lapsista, jo ille puheli kukistaan, niiden alkupe
rästä ja laadusta. Hän piti lap
sille pieniä esitelmiä, jo ita m ie
lihyvin kuunneltiin, sillä niihin liittyi aina hupaisia ja opetta
vaisia satuja.
M äyräm äen talossa, lähellä Laukaan pitäjän rajaa H an k a
salmen puolella 3.11.1851 syn
tynyt kansanparantaja A lek san teri Viinikainen kuoli 9.6.1933 82-vuotiaana. H änen vaim onsa Lusiina (o .s . L einonen s.
7.11.1851) kuoli 28.9.1931.
Heille oli siunaantunut 11 lasta, joten ” k ätilön ” taitoja tarvit
tiin koton ak in . Perheenäidillä oli ollut eittämättä täystyölli
syys, mutta kaiken kaikkiaan rikas elämä.
Tuhannet ihmiset ym päristös
sä ja k o k o maassa saivat avun Santerilta hänen n. 50 vuotta kestäneen parantajakautensa ai
kana. Paransipa hän josk u s sel
laisiakin sairauksia, jo ille lääkä
rit eivät olleet mahtaneet m i
tään. Lääkäreitähän oli tuolloin vielä m aassam m e vähän. T y y pillinen kuolinsyyksi merkitty sairaus viim e vuosisadalla oli kirk on k irjoissa miltei aina ” pu- ru” ja ” rintatauti” . Seppälän, Jokelan ja U uden talon edes
menneet isännät olivat hyvin tunteneet Santerin vu osik ym m e
nien ajan ja olivat yksimielisiä Santerin lahjakkuudesta ja sii
tä, että jo s hän olisi päässyt nuorena opin teille, olisi hänes
tä tullut yksi kuuluisimmista lääketieteen miehistä.
Elettiin vuotta 1918, nuoren, m uutam an kuukauden ikäisen itsenäisen S uom en pahinta " la s tentautien” aikaa. Siihen sairas
tui k o k o S uom en kansa. V oitta ja katsoi varsinkin "p u n a ta u tiin " pahiten sairastuneen o le van ns. to iv o tto m a n potilaan, jo k a oli lopetettava. Niinkuin sitten tehtiinkin, m utta basillit
43
