journal.fi/aikuiskasvatus AIKUISKASVATUS 3/2019
243
KIRJA-ARVIOT
Ei juuri uutta tasa-arvosta
Ohisalo, Maria & Kotro, Arno (toim.) (2019). Sinua on petetty.
Kirjoituksia sukupuolten tasa-arvosta. Like. 204 sivua.
SINUA ON PETETTY -esseekokoel- massa kymmenen yhteiskunnallis- ta keskustelijaa kirjoittaa sukupuol- ten tasa-arvosta. Kirjoittajat ovat eri aloilta, mutta yhteistä heille on tun- nettuus. Mukana on muun muassa tutkijoita, taiteilijoita, journalisteja ja kirjoittamisen ammattilaisia.
Esseet liikkuvat eri aihepiireis- sä. Niissä käsitellään muun mu- assa feminististä huumoria, kiltin tytön syndroomaa ja kapeaa käsi- tystä maskuliinisuudesta.
Teoksen lähtökohtia kuvataan johdannossa. Köyhyystutkija Ma- ria Ohisalo oli laatinut blogiteks- tin, jossa hän totesi, ettei ”tasa-ar- vo ole valmis”. Kirjailija-opettaja Arno Kotro kommentoi tekstiä, ja viestinvaihto johti heidät yhteisiin teehetkiin ja keskusteluihin.
Tasa-arvokysymyksiin pereh- tynyt lukija voi päätellä jo johdan- non alkuosan luettuaan, ettei teos tarjoa erityisen ravistelevia havain- toja sukupuolten epätasa-arvosta.
Kirjoitukset ovat kuitenkin tärkei- tä puheenvuoroja, ja erityisen an- siokasta on, että kirjoittajat eivät sorru kapulakielisyyksiin. Mukana on myös esseitä, jotka käsittelevät vähälle huomiolle jääneitä aiheita, kuten vammaisten naisten naiseu- den ilmaisua.
KAPEAT LOKEROT
Kirjan avaa sateenkaariperheitä tutkinut Anna Moring esseellään,
joka antaa lukijalle eväitä suku- puolten moninaisuuden ymmär- tämiseen. Kaksinapaista sukupuo- lijaottelua kritisoituaan Moring kuvaa napakalla otteella, miten tytöistä tuotetaan tyttöjä ja po- jista poikia. Hän osoittaa, kuinka tiukassa näkemyksemme suku- puoliin liitetyistä piirteistä istuvat.
Uskomme sinnikkäästi, että pojat ovat kykenemättömiä kantamaan vastuuta teoistaan, joten tyttöjen täytyy kiiruhtaa apuun. Lapsuu- dessa omaksutut käsitykset siirty- vät aikuisuuteen, ja toistammekin
”miehet ovat Marsista ja naiset Ve- nuksesta” -lausahduksia.
Juho Pylvänäinen ja Arno Kot- ro kirjoittavat hekin omissa es- seissään kapeista sukupuoliloke- roista, joihin yksilöiden oletetaan mukautuvan. Feministisen mies- järjestön Miehet ry:n perustajiin kuuluva Pylvänäinen muistelee kouluaikojaan ja palaa kiusaamis- kokemuksiinsa. Jouhevasti etene- vä essee pohtii maskuliinisuutta ja miessukupuolen tuottamista.
Kokoelman räväkimmässä esseessä Kotron ruotii ”vinoa tasa-arvodiskurssia”. Hän muis- telee, kuinka 1990-luvun alussa käytiin ”ällistyttävää keskustelua”
miesten asevelvollisuudesta tasa- arvokysymyksenä. Keskustelun seuraaminen sai Kotron kiinnittä- mään huomiota muunkin tasa-ar- vokeskustelun yksipuolisuuteen:
keskusteluissa demonisoitiin ja
vähäteltiin miessukupuolta. Kot- ron mukaan miehen on edelleen helppoa erottua edukseen, verra- taanhan häntä myyttiseen turjake- mieheen, jolla ei ole tunnetaitoja eikä kykyä sanalliseen ilmaisuun.
Naisilla sitä vastoin on suuret pai- neet, sillä naissukupuolen yliver- taisuutta on todisteltu väsymät- tömästi.
KUINKA TASA-ARVOINEN SUOMI ON?
Poliitikko ja apulaispormestari Na- sima Razmyarin mukaan tuudit- taudumme Suomessa ajatukseen, että meillä on asiat hyvin tasa-ar- von suhteen. Tällöin on helppoa lausahtaa, tarvitseeko tasa-arvosta enää edes puhua. Razmyar painot- taa esimerkin antamisen tärkeyttä.
Hän toteaa, että poliittisilla toi- mijoilla on vaikutus siihen, mitä arvoja tuodaan esille päätöksen- teossa. Samoin yritykset voivat pitää kiinni tärkeiksi kokemistaan arvoista ja esimerkiksi noudattaa nollatoleranssia seksuaalisessa
journal.fi/aikuiskasvatus 244
häirinnässä. Razmyarin essee on maltillinen puheenvuoro, josta jää puuttumaan terävin kärki.
Journalisti Maria Pettersson tarttuu samoihin teemoihin roh- keammalla otteella. Hän rökittää kiintiöajattelua, mutta toteaa itse- kin, että kiintiöitä vielä tarvitaan – valitettavasti. Petterssonin tekstiä on miellyttävää lukea, ja hän ujut- taa onnistuneesti mukaan huu- moria. Tiesitkö, että suomalaisia pörssiyhtiöitä johtavat useammin Juha-nimiset miehet kuin naiset?
Vielä vähemmän valtakunnan kärkipaikoilla on nähty vammai- sia, kansanedustajinakin vain yksi, Kalle Könkkölä. Vammaisten kohtaaman sorron arkipäiväisyy- destä huolimatta vammaisuus on teema, joka usein edelleen unoh- tuu tasa-arvokeskusteluissa.
Esseekokoelmassa vammais- ten äänen tuo kuuluville taiteilija Jenni-Juulia Wallinheimo-Hei- monen, jonka essee on pamfletin onnistunein ja tärkein teksti. Hän pohtii muun muassa vammaisten naisten voimautumista ”Olemme naisia, emme vain vammaisia”
-liikehdinnässä. Kun tilaisuuk- siin kutsuttiin pukeutumisneu- vojia ynnä muita opastajia, naiset päätyivät väittelemään, pitäisikö
”proteesi piilottaa vai tuunata tyr- määvän upeaksi”. Teksti herättää kaltaisessani vammattomassa luki- jassa halun päästä keskustelemaan
lisää naiseuden, vammaisuuden ja kauneusihanteiden risteämisistä.
KOHTI VAIKUTTAVAA FEMINISTISTÄ VIESTINTÄÄ
Katleena Kortesuon, Saara Särmän ja Koko Hubaran esseitä yhdistää viestintä. Viestinnän asiantuntija Kortesuo johdattaa lukijan sosiaa- lisen median aikakauteen ja väittää, että jokainen työ on nykyään julkis- ta. Hän lupaa antaa neuvoja, miten feministin kannattaa toimia medias- sa. Tekstistä jää kuitenkin hieman sekava vaikutelma, eivätkä esimer- kitkään aina selkeytä sanomaa.
Tutkija Särmä kirjoittaa huu- morista. Hän väittää, etteivät vaka- vuus ja hauskuus sulje välttämät- tä toisiaan pois, ja nauru voi olla voimakas poliittinen teko, mistä Maria Petterssonin essee on oiva esimerkki. Karnevalisointi paljas- taa sukupuolinormien järjettö- myyden. Kuten Särmä muistuttaa, ensin normi täytyy havaita, vasta sitten voidaan käydä purkutöihin.
Toimittaja Hubara kertaa Rus- keat tytöt -blogin tarinan ja kuvailee samalla nousuaan julkisuuteen ja siirtymistään kirjallisuuden kentäl- le. Ei liene yllätys, että hän huomasi senkin olevan valkoinen. Hubaran mukaan siellä ”pätevät samat laina- laisuudet kuin journalismissakin” eli valkoisen cis-heteromiehen ääni on kuuluvin.
KIRJOITTAMISEN AMMATTILAISTEN TAITO NÄKYY
Esseekokoelma on hyvä johdatus sukupuolten tasa-arvoa koskeviin pohdintoihin, mutta aiheeseen sy- vemmin perehtyneille se ei anna paljonkaan uutta. Aiheesta kiin- nostunut lukija saa kuitenkin mah- dollisuuden peilata esseissä esitet- tyjä havaintoja omaan arkeensa.
Koska monet kirjoittajat ovat vies- tinnän moniosaajia, kieli on elävää ja monin paikoin sopivan rentoa.
Tasa-arvokysymyksiin pureu- tuvan esseekokoelman saattaisi kuvitella sisältävän runsaasti vai- keita termejä ja käsitteitä. Huoli on onneksi aiheeton: ’intersek- tionaalisuus’, ’herruustekniikat’,
’poc-ihmiset’ – kaikki termit se- lostetaan selväsanaisesti.
Loppusanoissa Maria Ohisalo ja Arno Kotro toivovat antaneen- sa sytykkeitä tasa-arvokeskuste- luun. Kokonaisuutena kokoelma jää kuitenkin melko laimeaksi.
Mukaan olisi voinut ottaa roh- keampiakin puheenvuoroja. Ilah- duttavaa on näkymien avaaminen harvemmin käsiteltyihin teemoi- hin, kuten kirjallisuuden tasa-ar- vokysymyksiin.
ERJA LAAKKONEN KT, FM, yliopistonlehtori Itä-Suomen yliopisto
