T i e T e e s s ä Ta pa h T u u 8 / 2 0 0 8 61
Tiedemies, lahjakkaat ja naiset
Ulla-Maija Salo Kari Uusikylä: Naislahjakkuus.
PS-kustannus 2008.
Nainen on nimi kielessä ja Kari Uusikylän kirjan otsikossa. Kirjas- sa pyritään ymmärtämään naislah- jakkuutta ja tavoitellaan näkemystä siitä, mikä naislahjakkuudessa on olennaista ja tärkeää. Mutta keitä ovat naiset ja minkälaisesta lahjak- kuudesta nyt puhutaan?
Kirja jakautuu kolmeen osaan.
Ensimmäisessä osassa luodaan kat- saus lahjakkuuteen, luovuuteen, naislahjakkuuden historiaan ja ny- kytilanteeseen. Liikkeelle lähde- tään yli sadan vuoden takaa, lah- jakkuustutkimuksen ”kantaisistä”.
Suuri joukko tiedemiehiä, lähinnä yhdysvaltalaisia psykologian edus- tajia, ”suuria nimiä ja aikansa mo- nipuolisia tutkijaneroja”, juoksute- taan estradille. Kirjan rakenne on hankala ja asia katkeilee, kun teksti on paloiteltu parin sivun mittaisiin alalukuihin ja otsikoita on paljon.
Kirjan alkupuoli on tarkoitettu taustaksi, jonka avulla naisten pu- heenvuoroja voi jäljempänä tulkita.
Niinpä lukijalle muun muassa ker- rotaan, miten ”kaavamaisesti mie- hekäs mies tai naisellinen nainen”
on harvoin luova. Tämän ovat tut- kimukset osoittaneet. Uusikylä ei tarkemmin kerro, mistä tutkimuk- sista on kysymys, mutta puhuttaa niitä, jotka tietävät. Ensimmäises- sä pääluvussa ”tiedemies” nime- tään tietäjäksi kolmetoista kertaa.
Valinta tuntuu oudolta, kun tuol- le samaiselle puhujalle on olemas- sa ilmaus tutkija ja tällä on yleen- sä myös nimi.
62 T i e T e e s s ä Ta pa h T u u 8 / 2 0 0 8
Päälle liimaamisen tekniikalla Uusikylä rakentaa erityisiä tyttö- käsitteitä, kuten ”tyttöihmelapsia”, ja samassa tarkoituksessa tyttöä osoitellaan myös kursiivilla. Ihme- lapsiin liittyy monia mystisiä ele- menttejä, kuten sekin, että:
”Etenkin tytöille on tärkeää, että he löytävät taitavan yksityisopettajan, joka uskoo heidän kykyihinsä. Kun kaavamaiset rooliodotukset muut- tuvat, voivat tyttöjenkin suoritukset parantua.” (S. 28.)
Kirjaa lukevat naiset haaste- taan pohtimaan myös erilaisia vas- tinpareja. Ollako älykäs vai sosiaa- linen, alisuoriutuja vai täydellinen, sopeutuva vai kapinoiva, passiivi- nen vai aktiivinen, kaunis vai ruma.
Näistä tytön on kuulemma valitta- va. Ainakin kaksikymmentä vuot- ta sitten Yhdysvalloissa.
Uusikylä rakentaa sukupuolta kaksinapaisena, vaihtoehdottoma- na ja suljettuna systeeminä. Rooli on kirjan keskeinen käsite, mutta sillä naislahjakkuuden problema- tiikka ei näytä avautuvan. Sukupuo- liroolit tai roolityypit osoittautuvat käsitteellisesti heikoiksi. Naisten ja miesten sukupuolirooleja voidaan Uusikylän mielestä kuvata muun muassa instrumentaalisella ja eks- pressiivisellä roolityypillä. Instru- mentaalinen rooli on tavallinen johtavassa asemassa olevilla mie- hillä. Siihen kuuluvat itsevarmuus ja halu ottaa asiat hoitoonsa. Eks- pressiiviset naiset taas ovat sovitte- lijoita ja emotionaalisen tuen anta- jia. Niinpä niin.
Kirja herättää monenlaisia aja- tuksia, mutta en ole varma, ovatko ne kirjoittajan tarkoittamia. Kos- ka sukupuoli ei ole yksilöllinen ky- symys, se ei palaudu yksilöllisiin valintoihin tai taipumuksiin, toi- sin kuin kirjassa toistuvasti anne-
taan ymmärtää. Yhteiskunnallise- na ja kulttuurisena ilmiönä nais- lahjakkuus aukeaa kirjassa vain vaivoin. Koska tekstiin on pujah- tanut myös joku ”naistutkijoiden merkittävä pioneeri” rohkenen ih- metellä, miksi Uusikylä sivuuttaa kaiken sukupuolentutkimuksesta tai naistutkimuksesta kirjoitetun.
Sukupuolen käsitteellistämiseen on olemassa monenlaista teoreti- sointia ja tutkimustietoa, jota oli- si voinut hyödyntää, kun naisteema nyt otettiin puheeksi. Miten ottaa sukupuoliero vakavasti puheeksi, miten etsiä vaihtoehtoisia ratkai- suja tai miten eroa purkaa, liene- vät kysymyksiä, joita meidän kas- vatustieteilijöiden olisi syytä poh- tia. Ha luan ajatella, että näitä kysy- myksiä kirjassa tavoitellaan.
Naiset pääsevät puhumaan kir- jan toisessa osassa, joka on ilman muuta antoisin osuus. Naisten pu- heista rakennetaan kymmenen lah- jakkaan naisen omakuvaa, joita ti- heä otsikointi taas hiukan häiritsee.
Haastattelijat ovat olleet taitavia, muuten heille tuskin olisi asioita tällä tavalla kerrottu. Haastatteli- joita näyttää olleen useita, muuta heistä ei kerrota. Haastatellut nai- set puhuvat lapsuudesta, koulusta, oppimisesta ja tyttönä olemises- ta. Kertomusten tytöt kehittelevät erilaisia tekniikoita oman minuu- tensa rakentamiseksi ja pärjäämi- seksi. Sinnikkäitä ja periksi anta- mattomia ollaan, usein myös per- fektionismiin taipuvaisia. Puheen lomassa vartutaan aikuiseksi, opis- kellaan, kamppaillaan, menesty- tään, rakastutaan ja tullaan äidik- si. Menneitä lähestytään aikuisen ymmärryksellä. Miestulkinnat väl- tetään tekijän mukaan sillä, että an- netaan naisten puhua omin sanoin.
Kun naiset lopettavat, kukin vuo-
rollaan, Uusikylä lisää kertomuk- siin ”lyhyet yhteenvedot ja tärkeim- mät opetukset”. Ratkaisu vaikuttaa ristiriitaiselta, kun kirjoittaja aikai- semmin lupasi olla mestaroimatta naisten puheita.
Lahjakkuus ei näytä olevan se kategoria, jonka avulla naiset osaa- mistaan ja taitojaan arvioivat. Virpi Hämeen-Anttila kertoo ennakkoon pohtineensa, uskaltaako edes ryh- tyä lahjakkaaksi. Onneksi uskalsi, sillä tarina on hieno. Naisilta odote- taan nöyryyttä ja vaatimattomuut- ta, eikä tähän lahjakkuuden leima oikein sovi. Siitäkin huolimatta, et- tä virallisella tasolla on usein olta- va pätevämpi näyttääkseen yhtä pä- tevältä kuin mies. Liian usein käy myös niin, että miehet eivät kuun- tele naisia, jos edes toisiaan. Uusi- kylä vetää Hämeen-Anttilan kerto- muksesta johtopäätöksen:
”Korkeakouluissa, ja yhteiskunnas- sa yleensäkin, on syytä pohtia, onko oikeuksiaan vaativa nainen vain val- lanhimoinen, salakavala akka.” (S.
220.)
Yliopistolaisena ja naisena en tiedä, mitä tähän sanoisin. Myö- hemmin Uusikylä vielä osoittelee, miten lahjakkaiden naisten ongel- mista kertoo eräiden tutkijoiden mukaan se, että naislääkärit ja ”tie- denaiset” ovat keskimääräistä alt- tiimpia tekemään itsemurhan ja tulemaan riippuvaisiksi alkoholis- ta ja huumeista (s. 237–238). Näin siis mennään.
Kun naiset pohtivat lahjakkuut- ta, he puhuvat monimutkaisesta ky- symysten vyyhdistä, kerrostuneista ennakkoluuloista ja arvostuksista, sirpaleisesta tiedosta, monenlaisis- ta pyrkimyksistä, uteliaisuudesta ja haavoittuvuudesta.
Ollaan samanaikaisesti aktiivi- sia monella elämänalueella, ja näin
T i e T e e s s ä Ta pa h T u u 8 / 2 0 0 8 63 ehkä opitaan varaamaan rinnak-
kaisia muistipaikkoja aivoissa, Riit- ta Smeds pohtii.
Kun lapsia pyörii koko ajan työn ja uran rinnalla, naiset ovat pako- tettuja rinnakkaisprosessointiin.
Elämän täyteys ja rikkaus syntyvät siitä, kun on monta päämäärää.
Naisten notkeus ilmenee monella tavalla ja motivaatiota syntyy siitä, että jokin motivoi. Tai ehkä lahjak- kuus on uskottavuutta, kykyä halti- oitua ja tiettyä ehdottomuutta, ku- ten Merja Larivaara arvioi.
Kirjan alkupuolella tarjottu tul- kinta-apu osoittautuu riittämättö- mäksi naisten puheita kuunnellessa.
Ajateltuja asioita ei selitetä syndroo- milla tai komplekseilla. Naiset anta- vat piutpaut kirjassa usein tarjotul- le Tuhkimo-kompleksille. Kukaan ei usko enää prinsseihin ja heidän valkoisiin ratsuihinsa. Itse on teh- tävä töitä. Eikä kirjan naisia näytä vaivaavan alisuoriutumissyndroo- maakaan (s. 231). Luovuus on sitä, että pistää tuulemaan, naiset tietä- vät. Ei riitä, että on vain idea. Ei- kä karismaattisen naisen tarvitse olla hauskannäköinen, mikäli hä- nellä on vahva sisäinen elämä, li- sää Eila Hiltunen. Hiltusen koke- muksen mukaan miehet pelkäävät aivan hirveästi naisen lahjakasta, oikukasta ja ehkä käsittämätöntä puolta (s. 82).
Kirjassa haastatellut naiset ei- vät usko, että naisten ja miesten lahjakkuudessa on olennaisia, saa- ti geneettisiä eroja. Naislahjakkuu- den myytit eivät ole elinvoimaisia.
Kun ovet avataan, keinotekoiset su- kupuolirajat kyllä poistuvat. Erilai- sia pieniä valintoja tehdään koulus- sa jo hyvin varhaisessa vaiheessa, niinpä sosiaalinen konteksti, jossa kasvetaan, ratkaisee monia asioita.
Suuria, tulevaisuutta koskevia pää-
töksiä tehdään kasaantuvien pien- ten valintojen varassa. Yhä use- ammin ollaankin tilanteessa, jossa nainen on korkeammin koulutettu kuin mies (s. 167–168).
Tekniikka ja teknologia ovat monista kulttuurisista ja histori- allisista syistä johtuen määritty- neet miesten alueiksi. Myös Uusi- kylä ottaa asiaan kantaa ja maalai- lee, miten ”tiedenaisten” määrän kasvaessa myös naiset voivat tule- vaisuudessa ehkä useammin ker- toa hetkestä, jolloin matematii- kan kauneus aukeni heille tai fysii- kan salat täyttivät koko mielen (s.
108). Runsas sata sivua myöhem- min hän tosin näyttää kääntyvän toiselle kannalle ja tekee lukijan olon tukalaksi: ”
On syytä pohtia, onko sukupuolten välillä sittenkin eroja, joitten poista- minen on vaikeaa ja tarpeetonta. Kun pojat ovat ylivoimaisesti enemmän kiinnostuneita tietotekniikasta kuin tytöt, eikö olisi aivan yhtä arvokasta, että tytöt suuntaisivat kiinnostustaan niille aloille, joita he pitävät itselleen tärkeinä.” (S. 233.)
Päättely on ristiriitaista, eikä naisten puhe tue Uusikylän tulkin- toja.
Naislahjakkuus osoittautuu Uu- sikylän kirjassa monin tavoin on- gelmalliseksi käsitteeksi. Eikä asi- aa näytä auttavan, vaikka kirjoitta- ja tekee jalkapalloilijasta naisjalka- palloilijan ja tutkijasta tiedenaisen.
Esimerkiksi Merja Larivaara ker- too, ettei häntä ole koskaan titu- leerattu naisnäyttelijäksi tai nais- laulajaksi, eikä hän edes pidä tuos- ta nais-etuliitteestä (s. 106). Virpi Hämeen-Anttilankaan valintoja ei ole säädellyt se, että hän on nainen.
Eikä lentäjä halua olla naislentäjä.
Mutta Uusikylä ei kuuntele, mi- tä naiset puhuvat. Lopuksi hän ko- koaa kymmenen naisen omakuvan
keskeiset piirteet taulukkomuotoi- seksi koosteeksi. Kertomukset eivät kuitenkaan mahdu Uusikylän laa- tikkoon. Otan esimerkiksi viimei- sen sarakkeen, ”Naisten tasa-arvo Suomessa”, johon on koottu nais- ten käsitykset tasa-arvosta ulottu- vuudella: ”hyvä / puutteita / ei tie- toa”. Tällainen ei tee oikeutta nais- ten kertomuksille.
Kirjan loppuosan päättelyä on vaikea seurata. Tekijä lupasi esittää täällä oman näkemyksensä siitä, mikä lahjakkuudessa ja erityisesti naislahjakkuudessa on olennaista ja tärkeää. Loppulukuun juoksute- taan kuitenkin uusia aineistoja, kir- joittaja hyppää asiasta yhdeksän- teen ja rönsyilee. Kirja on sisäises- ti ristiriitainen ja naislahjakkuuden analyysi osoittautuu kovin ohueksi.
Jää vaikutelma, että naiset ja tiede- mies elävät eri todellisuuksissa.
Sitten Uusikylä huolestuu pojis- ta ja ajautuu puolustuskannalle:
”Ei kuitenkaan pitäisi langeta siihen, että pojille ryhdyttäisiin kostamaan menneiden sukupolvien synnit unoh- tamalla heidän tarpeensa ja oikeu- tensa toteuttaa lahjojaan. Monet pojat ovat Suomessakin tippumassa yhteiskunnan rattailta, koska heidän lahjojaan ei huomata tai arvosteta.
Näyttää siltä, että pojat ja miehet ovat tulevaisuudessa hätää kärsimässä, jos heidän kykyjään ja koulumenestystään vertaillaan objektiivisten mittausten avulla tyttöjen ja naisten vastaaviin saavutuksiin.” (S. 237.)
Nyt lukija kaipaisi tulkinta- apua, varsinkin kun luvun otsik- kona on ”Miten tytöstä kasvate- taan viisas nainen?”. Huolellisem- pi toimitustyö olisi tehnyt kirjas- ta monin paikoin luettavamman.
Myös toistoa on paljon ja huuto- merkkejä liikaa.
Koska kirjan aiheena on nais- lahjakkuus, lukija orientoituu sen mukaisesti, ja siksi Uusikylän ar- gumentit hämmentävät:
64 T i e T e e s s ä Ta pa h T u u 8 / 2 0 0 8
”Lieneekö yhä niin, että tytöt piilotta- vat älykkyytensä ja kykynsä siksi, että kelpaisivat nuorille miehille parem- min? Kätkevätkö tytöt rationaalisen puolen itsestään ja tuovat voimak- kaammin esiin tunteitaan?” (S. 229.)
Kirjassa haastatellut naiset ei- vät ottaneet älykkyyden piilotta- mista ja miehille kelpaamista pu- heeksi. Sen sijaan Aino Kallas nosti asian esille satiirissaan Nainen jolla oli aivot vuonna 1912. Naiseuden ja intellektuaalisuuden yhdistäminen on ollut, ja näyttää edelleen olevan, hankala asia.
Kallas pohti naisena olemista, naisen tehtäviä ja mahdollisuuksia toteuttaa itseään. Myös tuon ajan tiedemiehillä oli nimittäin omat käsityksensä naisen olemuksesta ja tehtävästä. Siinä samalla Kallas myös arvioi häneen naisena koh- distuneita odotuksia ja paineita se- kä aikansa tieteellistä naiskuvaa.
Mutta mikä tärkeintä: tarinan nainen säilytti aivonsa ja pysyi nai- sena, vaikka se oli todistettu tieteel- lisesti mahdottomaksi. Kallas epäi- li, että ehkäpä naisella ei alunperin aivoja ollutkaan, vaan hän oli saa- nut ne lahjaksi joltakulta tai ehkä perinyt kuolleelta mieheltään. Sil- lä miehillä kun on tapana joskus lahjoittaa naisille tällaisia antimia, samoin kuin antaa helmiketjuja ja kultakoruja.
Ja totta vie, kyllä satiirin nainen olisi kieriskellyt heikommuuden hekumassaan, jos vain olisi siihen aivoiltaan pystynyt. Epäilen, että Uusikylän kirjassa naisille kävi sa- malla tavalla.
Kirjoittaja on dosentti ja yliopistonleh- tori Helsingin yliopistossa.
