50 t i e t e e s s ä ta pa h t u u 2 / 2 0 0 8
kaikki joudumme aivan varmasti oman arroganssimme maksumie- hiksi. Lisäk si korko tulee olemaan kova eikä maksuaikaa anneta ni- meksikään. Kenties kaikkein kau- heinta asiassa on, että pitkällä ai- kavälillä se olisi luonnon kannal- ta todennäköisesti pelkästään hy- vä asia.
Kirjoittaja on tietokirjailija, tiedetoi- mittaja ja kustannuspäällikkö.
Naiset, miehet, asiat ja arvot
Aino Sinnemäki 100 år av jämställdhet?
Toimittaneet Margaretha Mickwitz, Elisabeth Nordgren, Agneta von Essen. Sahlgrens 2006.
”Nykyisen tilanteen vallitessa, jolloin päähuomio on keskitettävä mieheni tutkimustyön eteenpäin viemiseen, jää oma tutkimukseni usein sivuun…”
– Naispuolisen väitöskirjan tekijän sel- vityksestä työnsä etenemisestä vuonna 1964, Erik Allardtin arkisto, kansio 9–10, HY:n keskusarkisto.
”The professional journals are full of similar articles where careful method- ology is used on trivial problems…”
– Barrington Mooren kommentti nais- opiskelijoiden kampuksella kokemaa seksuaalista häirintää käsittelevään tutkimukseen 1960-luvun alussa, lai- nattu Nathan Glazer: The Ideological Uses of Sociology –artikkelista.
Nämä välähdykset kansallises- ta ja kansainvälisestä akateemi- sesta maailmasta valaisevat sitä 1960-luvun ilmapiiriä, johon Yh- distys 9 Suomessa syntyi. Aihepii- ristä ilmestyi vuonna 2006 kirja, jossa lukuisten historiallisten kat- sausten, yhden aikalaisartikkelin ja monien haastattelujen voimin luo- dataan Yhdistys 9:n toimintaa sekä
tasa-arvo- ja ihmisoikeuskysymyk- siä laajemminkin. Lähes kaikki kir- jan kirjoittajat ja haastatellut ovat olleet mukana Yhdistys 9:n toi- minnassa, kirjoittajilla on siis pit- kä perspektiivi asiaan.
Katarina Eskolan ”Könsrollsde- batten i tidningarna på 1960-ta- let”, joka alunperin ilmestyi hie- man pidempänä versiona pamfle- tissa Miesten maailman nurjat lait (1968) nimellä ”Sukupuolirooli- keskustelu Suomessa”, on ainoa pu- heenvuoro suoraan 60-luvulta. Ku- ten otsikkokin paljastaa oli ”rooli”
sekä silloisen julkisen keskustelun että sukupuolten asemaa koske- van tutkimuksen avainsana. Esko- lan artikkeli on katsaus ennen kaik- kea päivälehdistössä, mutta myös muissa viestimissä, vuosina 1965 ja 1966 käytyyn keskusteluun su- kupuolten rooleista. Artikkeli on edelleen lukemisen arvoinen, sel- keä katsaus noihin debatteihin, joissa rintamalinjat risteilivät san- gen monella tavalla. Lehtien pää- kirjoittajat ja kulttuuriosastot saat- toivat julkaista varsin erilaista ma- teriaalia, Christer Kihlman ja Ko- tiliesi saattoivat päätyä samalle puolelle rintamaa. Selvästi käy ilmi Ruotsin puolella käydyn keskuste- lun keskeinen vaikutus.
Monet kirjan keskustelijat ja haastateltavat arvioivat nyky- perspektiivistä tuolloisia debatte- ja ja yhdistystoimintaa: keskusteli- joita ovat Tellervo Koivisto ja Eli- na Haavio-Mannila (akkain puoli) ja Risto Jaakkola ja Klaus Mäke- lä (ukkoin puoli), haastateltavia Kristina Dufholm, Ritva Grönick, Elina Haavio-Mannila, Elina Hy- tönen, Mirjam Kalland, Kimmo Leppo, Marja-Leena Mikkola, Ka- ti Peltola ja Jutta Zilliacus, haastat- telijoina kirjan toimittajat. Haas-
tattelujen henkeä voisi kuvata luo- miskertomusta mukaillen: Ja yh- distyksen jäsenet katsoivat kaikkea tekemäänsä ja kaikki oli hyvää (vrt.
Mooses I, 1:31). Haastateltavat ar- vioivat myös tasa-arvokehitystä ja -ongelmia vuonna 1970 tapahtu- neen asiallisen, joskaan ei muo- dollisen, Yhdistys 9:n lopettamisen jälkeisenä aikana. Yhtenä merkittä- vimmistä ongelmista nousee esiin naisiin kohdistuva väkivalta. Muita mainittuja ovat yliseksualisoitunut ilmapiiri ja runsas pornon tarjonta, sukupuolten väliset palkkaerot ja ns. lasikattoilmiö naisten urakehi- tyksessä. Naisten työelämässä ko- keman, nykyisin itsestäänselvyyte- nä pidetyn ikäsyrjinnän mainitsee ohimennen vain Ritva Grönick.
Katsauksia yhdistyksen toimin- ta-alueisiin ja näillä alueilla myö- hemmin tapahtuneisiin muutok- siin ovat kirjoittaneet Holger Rot- kirch (lainsäädännön tasa-arvo), Leila Mélart (päivähoitokeskus- telu), Leif Sundström (sukupuo- liroolit ja asuminen), Agneta von Essen (kätketty väkivalta) ja Mari- na Pimenoff (seksuaalipolitiikka).
Rotkirchin lähtökohtana on Inke- ri Anttilan vuonna 1966 lausuma toteamus, että sukupuolet ovat ta- sa-arvoisia lain edessä. Kirjoitta- ja osoittaa vakuuttavasti, että mo- nin osin juuri Yhdistys 9:n alkuun saattama tai vauhdittama hellit- tämätön, monta vuosikymmen- tä kestänyt työ on saattanut Ant- tilan sanat voimaan. Mélartin kat- saus lasten päivähoitokysymyk- seen synnyttää vaikutelman, että vaikka asiassa on tapahtunut val- tava muutos: lähes olemattomis- ta päivähoitojärjeste lyi stä jokaisen alle kouluikäisen lapsen subjektii- viseen oikeuteen saada päivähoi- topaikka, niin julkisen keskustelun
t i e t e e s s ä ta pa h t u u 2 / 2 0 0 8 51 argumentit toistuvat sukupolvesta
toiseen hyvin samanlaisina. Talou- dellinen tilanne ja työvoimatarpeet kehystävät vääntöä lapsen parhaas- ta. Kirjassa oleva aikalaissarjakuva 1960-luvun surkeasta päivähoitoti- lanteesta on ylittämätön.
Sundströmin asumista koske- vassa puheenvuorossa on päinvas- tainen tunnelma kuin päivähoi- tokysymyksessä. Julkisen keskus- telun kehitys on ollut tyystin eri- lainen: 1960-luvun vaihtoehtoja kartoittava, moninaisuuteen täh- täävä puhe on vaihtunut ydinper- heen ison talon ja väljän tontin yk- situumaiseksi ylistämiseksi. von Essen pureutuu teemaan, joka ei ollut 1960-luvulla juurikaan esil- lä: naisten kokemaan väkivaltaan.
Kuten Jutta Zilliacus toisaalla kir- jassa toteaa, kun oletuksena oli, et- tä vain jokunen talonmies hakkaa vaimoaan, ongelman sosiaaliryh- mät läpäisevä luonne on ollut yl- lätys. Pimenoffin muutosmietteis- tä käy kenties kirkkaimmin ilmi
”60-lukulaisten” suhde nykymaa- ilman menoon, globaali kapitalis- mi, kilpailu ja kulutus ja jyrkät erot köyhien ja rikkaiden välillä ovat kaukana niistä tasa-arvon ihan- teista, joita Yhdistys 9:kin omalta osaltaan edusti. Pimenoffin kirjoi- tuksesta selviää myös, miten henki- löön käyvää ja asiatonta saattoi kes- kustelu 60-luvulla olla.
Kirjan kantava voima on yk- si sen toimittajasta, Margaretha Mickwitz, joka on kirjoittanut teok- sen aloittavat historialliset luota- ukset 1800- ja 1900-lukujen vaih- teen naisasialiikkeistä 1940-luvun loppuun, 1960-lukuun ja Yhdistys 9:n vauhdittamaan sukupuolirooli- keskusteluun sekä kirjan päättävät katsauk sen 2000-luvun tilantee- seen ja yhteenvedon johtopäätöksi-
neen. Aitona tasa-arvon puolustaja- na kirjoittaja esittää tiiviisti myös ni- menomaan miehiä koskevat suuret – ja samanoloiset – epäkohdat niin 1960- kuin 2000-luvullakin.
Yhdistys 9:n historiasta Mick- witz esittää tietoja mm. säännöis- tä, jäsenistöstä ja toimintatavois- ta. Jäsenistön osalta hän korjaa kirjallisuudessa liikkuneita tieto- ja, kyseessä ei ollut opiskelijajär- jestö, vaan jäsenistön valtaosa oli koulutettua, työssäkäyvää väes- töä. Työryhmät olivat yhdistyksen toiminnan ydin. Niissä korkeas- ti koulutettu jäsenistö asetti asian- tuntemuksensa asian palvelukseen.
Työryhmät kartoittivat eri elämän alueilla ilmeneviä esteitä tasa-ar- voiselle toiminnalle.
Yhdistyksen peruskirjasta Mick- witz lainaa tarkoituspykälää, joka on avainasemassa Mickwitzin po- lemiikissa yhdistyksestä tutkimuk- sessa muodostuneesta kuvasta. Py- kälässä todetaan, että sukupuolten rooli- ja työnjako tulee muuttaa oi- keudenmukaisemmaksi ja tarkoi- tuksenmukaisemmaksi molempien sukupuolten osalta. Yhdistyshän on tulkittu naisliikkeeksi ja Mick- witz haluaa tehdä selvän eron nais- asialiikkeiden ja tasa-arvoliikkei- den välillä. Edellisiä edustavat mo- net edellisen vuosisadan vaihteen tienoilla perustetut naisyhdistykset ja jälkimmäisiä Yhdistys 9. Mick- witz keskustelee kriittisessä sävys- sä naisliikettä tutkineiden Riit- ta Jallinojan ja Solveig Bergmanin tulkintojen kanssa. Näissä tulkin- noissa ei eroa painoteta Mickwit- zin perustelluksi näkemällä taval- la. Anne Hollin käsitykset ovat lä- hempänä Mickwitzin omia. Mick- witzin teksti kertoo myös asenteista naisliikkeisiin, Unioni Naisasialiit- toon tunnetaan selvää sukulaisuut-
ta, 1960-luvun Naisjärjestöjen Kes- kusliittoon selvää vierautta.
Kirjan päättää katsaus 2000-lu- vun tasa-arvokysymyksiin ja johto- päätös-luku, jossa Mickwitz tiivis- tää monien vanhojen tasa-arvotais- telijoiden hienoisen ärtymyksen nuorempien polvien elämänasen- teeseen; liiallinen individualismi ja elämysten metsästys eivät avau- du yhteistyötä yhdistyksissä, työ- ryhmissä ja komiteoissa harjoitta- neille, vaikka tuon yhteistyön elä- myksellisestä luonteesta todistaa moni haastateltava.
Kirja on erittäin tervetullut lisä 1960-luvun liikkeiden keskustelevi- en historiikkien joukkoon, esimer- kiksi Kristiina Hallmanin Totteli- sinko? (Sadankomitea), Jotain sel- laista radikaalia aikoinaan (Mar- raskuun liike) tai Kati Mustolan kirjoitukset seksuaalivähemmistö- jen liikkeistä. Se sisältää monia vi- rikkeitä sosiologiselle tutkimuksel- le pohdittaessa tuon ajan liikkeiden ja nykyhetken yhteyksiä. 1960-lu- vussahan saattaa piillä selitys pait- si monille muutoksille, myös mo- nille jatkuvuuksille: edelleen suo- malaiset nuoret käyvät halukkaasti rippikoulua, nuoret miehet osallis- tuvat innokkaasti aseelliseen palve- lukseen ja nuoret naiset hoitavat alle kouluikäisiä lapsiaan mielellään ko- tona. Varsin suotavaa olisi, että teos julkaistaisiin myös suomeksi.
Kirjallisuus
Glazer, Nathan (1967): The Ideologi- cal Uses of Sociology. Teoksessa Lazarsfeld, Paul F., Sewell, Wil- liam H., Harold L. Wilensky (toim.). The Uses of Sociology.
Basic Books, New York, 63–77.
Hallman, Kristiina (1986): Tottelisin- ko? Suomalaista Sadankomiteaa vuodesta 1963. Suomen Sadan- komitaliitto ry, Helsinki.
Soukola, Timo (toim.) (1997): Jotain sellaista radikaalia aikoinaan.
52 t i e t e e s s ä ta pa h t u u 2 / 2 0 0 8
Suomalaisen kontrollipolitiikan arviointia marraskuun liikkeen täyttäessä 30 vuotta. Vankein- hoidon koulutuskeskuksen jul- kaisu 10/97, ei julkaisupaikkaa.
Mustola, Kati (2007): Suomalaisten les- bo- ja homoliikkeiden historiaa.
Teoksessa Mustola, Kati, Pakka- nen, Johanna (toim.), Sateen- kaari-Suomi. Seksuaali- ja suku- puolivähemmistöjen historiaa.
Like, Helsinki, 18–37.
Kirjoittaja on valtiotieteen lisensiaatti ja Helsingin yliopiston sosiologian lai- toksen opettaja.
Antropologisen
kenttätutkimuksen uutta luova rituaali
Helena Saarikoski
Victor Turner: Rituaali. Rakenne ja communitas. Suom. Maarit Forde.
Suomen Antropologinen Seura ja Summa, Helsinki 2007.
Viime vuosina olen yhä kasvavan kiitollisuuden vallassa seurannut humanististen tieteiden klassik- kokirjojen suomennosten ilmes- tymistä. Joku on jo kertaalleen aja- tellut puolestani suomeksi Mary Douglasin, René Girardin, Gas- ton Bachelardin, Judith Butlerin ja nyt myös Victor Turnerin suuret ja lukijalta paljon ajattelua vaativat teokset. En vähättele alkukielellä lukemisen arvoa. Pelkään ”kulke- matta lähtöruudun kautta” -ilmiö- tä, kun suomalaiset tutkijat luke- vat vain englantia ja kirjoittavat lukemastaan englanniksi: sisällöt- tömiksi käyvien sanakaavojen tois- telua tekstistä toiseen ilman, että välillä on oikeasti ajateltu omalla äi- dinkielellä mitään. Englanninkieli- sen tutkimustekstin tuottamises-
ta voi tulla bricolagea, askartelua, joka pelaa vain oikeanlaisten mer- kitsijöiden yhdistelemisellä, todel- lisen virtualiteetin teknologian si- jasta, joka tuottaa uusia merkityk- siä uutta luovana dynamona.
Suunnilleen tuollaiseksi dyna- moksi kulttuuriantropologi Victor Witter Turner (1920–83) hahmot- ti rituaalin. Käsitys rituaalien tär- keydestä sosiaalisen ja kulttuurisen tiedon ilmaisijoina on nimetty yh- deksi kulttuuriantropologian me- tateoreettisista perusolettamuksis- ta (Pertti J. Pelto 1970). Victor Tur- nerin osuus olettamuksen synnyssä ja vahvistamisessa ei ole vähäinen.
Hänen 1950-luvun alussa alkaneet kenttätutkimuksensa Rhodesias- sa (nykyisessä Sambiassa) ndem- bu-kansan parissa johtivat Rituaa- li-kirjan pääaiheena olevan com- munitasin, yhteiskuntarakenteen rituaalisen kumoamisen, ja siihen liittyvän liminaliteetin käsitteiden luomiseen.
Kirja on ilmestynyt alun pe- rin vuonna 1969 ja se perustuu Turnerin ndembujen rituaalista symbolismia käsittelevien mono- grafioiden välillä eri yleisöille pi- tämiin akateemisiin luentoihin, muun muassa Lewis Henry Mor- gan -muistoluentoihin. Victor Tur- nerin leski ja elämänikäinen työto- veri, antropologian yliopistonopet- taja Edith Turner tekee esipuhees- sa tärkeän huomautuksen siitä, että communitasin ja liminaliteetin kä- sitteet eivät ole syntyneet kirjoitus- pöydän ääressä vaan antropologi- sessa kenttätutkimuksessa. Sen ta- kia niiden ymmärtäminen mui- den tieteenalojen käsitteistöissä on hankalaa. Liminaliteetti on kaikes- ta päättäen universaali ja ihmisenä olemiselle perustava kokemus, jon- ka ymmärtäminen tutkimuskoh-
teena on kenttätutkimukseen pe- rustuvan kulttuuriantropolo gian teorian ainutlaatuinen anti ihmis- tieteille.
Liminaliteetti on alun perin Arnold van Gennepin kuuluisassa siirtymäriitin teoriassaan (Les rites de passage 1909) esittämä välitilaa tarkoittava käsite. Turner on kent- tätutkimuksessaan realisoinut kä- sitteen voiman kuvata rituaalien luonnetta kulttuuria generoivana, uutta luovana lähteenä. Van Gen- nepin tärkeä anti Turnerille oli ri- tuaalin prosessimalli, jonka avul- la hän pääsi irti strukturalistisista pysäytyskuvista ja kiinni rituaalin ajassa ja tilassa etenevään dyna- miikkaan, rituaalissa tuotettuun sosiaaliseen ja kulttuuriseen muu- tokseen, siihen mitä rituaali tekee.
Tästä lähtee Turnerin tärkeä so- siaalisten draamojen tutkimuslin- ja. Sosiaaliset draamat ovat erään- laisia kriisiriittejä, prosesseja, joita yhteisö käy läpi käsitellessään sisäi- siä ristiriitoja, yhteiskuntarauhaa järkyttäviä konflikteja tai vähäi- sempiäkin kriisejä, rikoksia tai sai- rauksia. Sosiaalisen draaman lop- putuloksena on joko sovinto, ta- sapaino, tai yhteisön hajoamisen ja sovittamattomiin osapuoliin ja- kautumisen toteaminen pysyväksi olotilaksi. Sosiaalisen draaman kä- site liittyy goffmanilaiseen teatteri- metaforaan. Turner on kehittänyt sitä edelleen avant garde -teatterin tekijöiden kanssa myöhemmin te- kemässään yhteistyössä (From Ri- tual to Theatre. The Human Serious- ness of Play 1982).
Monet Victor Turnerin muo- toilemat teoreettiset ja metodo- logiset asettamukset ovat nykyi- sen tulkitsevan kulttuurientutki- muksen itsestään selviä lähtökoh- tia. Rituaali-kirjassa lukija pääsee
