Sananvapauden rajat rikostuomioiden kritisoinnissa

Sananvapauden rajat rikostuomioiden kritisoinnissa

Itä-Suomen yliopisto Oikeustieteiden laitos 17.11.2021

Oikeustieteen maisteritutkielma Tekijä: Milka Ikonen, 266349 Ohjaajat: Heikki Kallio ja Matti Tolvanen

Tiivistelmä

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Tiedekunta

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta ^YksikköOikeustieteiden laitos

Tekijä

Milka Ikonen

Työn nimi

Sananvapauden rajat rikostuomioiden kritisoinnissa

Pääaine

Rikosoikeus

Työn laji

Oikeustieteen maisteritut- kielma

Aika

17.11.2021

Sivuja

XVII+76

Tiivistelmä

Tutkimuksen tarkoituksena on analysoida sananvapauden rajoja rikostuomioiden kritisoinnin kontekstissa. Ensimmäinen tutkimuskysymys käsittelee sitä, mitä voi sanoa rikoksesta tuomi- tusta eli milloin rikoksesta tuomitun henkilöllisyyden paljastaminen on sallittua ja mitä seikko- ja tuomitusta voi paljastaa. Toinen tutkimuskysymys koskee sitä, milloin rikostuomion kriti- soiminen täyttää itse rikoksen tunnusmerkistön eli joko yksityiselämää loukkaavan tiedon le- vittämisen tai kunnianloukkauksen tunnusmerkistön.

Tutkielmassa käydään lyhyesti läpi rikoslain (39/1889, RL) yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisen (RL 879/2013 24:8) että kunnianloukkauksen (RL 24:9) sääntelyhistoria, sillä säännöksiin on tehty vain vähäisiä muutoksia viime vuosikymmeninä. Sääntelyyn on vaikutta- nut ihmis- ja perusoikeuksien korostunut merkitys ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntö. Säännösten soveltaminen edellyttää punnintaa sananvapauden ja yksityiselä- män suojan välillä.

Tutkimuskysymyksiin ei ole yksiselitteistä, yhtä ainoaa oikeaa vastausta, mutta jonkinlaisia suuntaviivoja on havaittavissa sekä säännöksistä että korkeimman oikeuden ja Euroopan ih- misoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännöstä.

Avainsanat

yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen, kunnianloukkaus, rikoksesta tuomittu, sananvapaus, yksityiselä- män suoja

Omistettu Kuution koulukunnalle

Sisällys

LÄHTEET VI

LYHENTEET XVII

1 JOHDANTO 1

1.1 Tutkimuskohteen esittely 1

1.2 Tutkielman metodit ja rakenne 3

1.3 Rajaukset 7

2 PERUS- JA IHMISOIKEUDELLISET LÄHTÖKOHDAT 9

2.1 Yleistä 9

2.2 Yksityiselämän suoja 10

2.3 Sananvapaus 11

2.4 Towards decriminalisation of defamation 14

2.5 Artiklojen yhteensovittaminen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen

oikeuskäytännössä 15

2.5.1 Suomea koskeva oikeuskäytäntö 19

3 YKSITYISELÄMÄÄ LOUKKAAVA TIEDON LEVITTÄMINEN 23

3.1 Yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisen historia 23

3.2 Yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen nyt 25

3.3 Törkeä yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen 27

3.4 Tahallisuus ja vastuuvapausperusteet 27

4 KUNNIANLOUKKAUS 30

4.1 Kunnianloukkausta koskeva historia 30

4.2 Kunnianloukkaus nyt 31

4.3 Törkeä kunnianloukkaus 36

4.4 Tahallisuus ja vastuuvapausperusteet 38

5 RIKOKSESTA TUOMITUN YKSITYISYYDEN SUOJA 41

5.1 Yksityiselämää koskeva tieto, vihjaus tai kuva 41

5.1.1 Poliitikot, virkamiehet ja julkisen toiminnan arviointi 44

5.1.2 Julkisuuden henkilöt 47

5.1.3 Tavalliset ihmiset 50

5.2 Yhteiskunnallisesti merkittävät asiat 57

5.3 Kunnianloukkaus 60

6 SANANVAPAUS ERI TOIMIJOILLA 64

6.1 Julkisen sanan neuvoston alaiset tiedotusvälineet 64

6.2 Muut tiedotusvälineet 66

6.3 Oikeustieteellinen kommentointi 67

6.4 Sosiaalinen media 69

6.5 Viranomaiset ja poliitikot 72

7 JOHTOPÄÄTÖKSET 74

7.1 Mitä saa julkaista rikoksesta tuomitusta henkilöstä? 74 7.2 Milloin rikostuomion kommentoiminen täyttää itse rikoksen tunnusmerkistön? 75

LÄHTEET

KIRJALLISUUS

Aarnio, Aulis, Laintulkinnan teoria. Yleisen oikeustieteen oppikirja. WSOY 1988.

Ahapainen, Tatu, Kunnianloukkaus internetissä ja sosiaalisessa mediassa: selvittämisvel- vollisuus ja toimivaltuudet. Itä-Suomen yliopisto 2017.

Forss, Marko, Fobban sosiaalisen median selviytymisopas. CrimeTime 2014.

Forss, Marko, Kotipoliisitoiminta – asianomistajan mahdollisuudet rikoksesta epäillyn tun- nistamiseen sosiaalisen median avulla. Edilex-sarja 2015/47, 25.11.2015.

[www.edilex.fi/artikkelit/15906]

Forss, Marko, Kuolemanjälkeinen kunnia ja yksityiselämä – mitä tietoja kansalainen saa julkaista kuolleesta henkilöstä erityisesti sosiaalisessa mediassa? s. 171–211 teokses- sa Korpisaari, Päivi (toim.), Viestinnän muuttuva sääntely. Viestintäoikeuden vuosi- kirja 2016. Helsingin yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta 2017.

Forss, Marko, Rangaistava vihapuhe internetissä – Miten kansanryhmän suoja eroaa yksi- lön suojasta? Edilex-sarja 2018/23, 27.6.2018. [www.edilex.fi/artikkelit/18864]

Forss, Marko – Keinänen, Antti, Rikoslakia koskeva lainvalmistelu – miten internet ja eri- tyisesti sosiaalinen media huomioitiin vuosina 2009–2016 annetuissa hallituksen esi- tyksissä. Edilex-sarja 2017/38, 21.9.2017. [www.edilex.fi/artikkelit/18068]

Frände, Dan – Wahlberg, Markus, Yksityisyys, rauha, kunnia ja vapaus. Teoksessa Frände, Dan – Matikkala, Jussi – Tapani, Jussi – Tolvanen, Matti – Viljanen, Pekka – Wahl- berg, Markus, Keskeiset rikokset. Edita 2018.

Granat, Anu, Median sananvapaus suhteessa yksityiselämän suojaan: oikeudenkäyntiuuti- soinnista johtuvat oikeudenloukkaukset. Lapin yliopisto 2012.

Hallberg, Pekka – Karapuu, Heikki – Ojanen, Tuomas – Scheinin, Martin – Tuori, Kaarlo – Viljanen, Veli-Pekka, Perusoikeudet. 2. uudistettu painos. WSOYpro Helsinki 2011. (Hallberg ym. 2011)

Hirvelä, Päivi – Heikkilä, Satu, Ihmisoikeudet. Käsikirja EIT:n oikeuskäytäntöön. 2., uu- distettu painos. Alma Talent Helsinki 2017.

Huovila, Mika, Oikeuslähdeoppi ja oikeudellinen argumentaatio rikostuomion perusteluis- sa, s. 13–99 teoksessa Huovila, Mika – Lahti, Raimo – Ojala, Timo (toim.), Rikos- tuomion perusteleminen. Helsinki 2006.

Huovinen, Sakari, Medianvapaus sananvapauteen perustuvana oikeusperiaatteena. Laki- mies 5/2008, s. 747–772.

Hyttinen, Tatu, Voiko rikosoikeudellisen oikeustapauskommentin kirjoittaja syyllistyä kunnianloukkaukseen? Lakimies 6/2015, s. 879–897.

Hyttinen, Tatu – Tapani, Jussi, Rikoksen ja rangaistuksen äärellä. Helsingin yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta 2018.

Jartti, Petteri, Rikosasiaan liittyvän ratkaisun pyytäminen ja antaminen viranomaisen rekis- teristä. Defensor Legis N:o 1/2020, s. 62–79.

Jokela, Antti, Pääkäsittely, todistelu ja tuomio. Oikeudenkäynti III. Toinen, uudistettu pai- nos. Talentum Media Oy 2015.

Jokela, Antti, Rikosprosessioikeus. 5., uudistettu painos. Alma Talent Helsinki 2018.

Klemetti, Sanna-Maria, Oikeudellisten konstruktioiden kinetiikka. Rakenneanalyyttinen tutkimus. Publications of the University of Eastern Finland. Dissertations in Social Sciences and Business Studies. No 90 2014.

Korkka-Knuts, Heli – Helenius, Dan – Frände, Dan, Yleinen rikosoikeus. Edita Publishing Oy 2020.

Korpisaari, Päivi, Viestintäoikeus globaalissa verkkoyhteiskunnassa, s. 1–16 teoksessa Korpisaari, Päivi (toim.), Viestintäoikeus nyt. Viestintäoikeuden vuosikirja 2014.

Helsingin yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta 2015.

Korpisaari, Päivi, Henkilötietojen ja yksityiselämän suoja vuonna 2018 – katsaus säänte- lyyn ja ratkaisukäytäntöön, s. 27–54 teoksessa Korpisaari, Päivi (toim.), Data, vies- tintä ja sääntely. Viestintäoikeuden vuosikirja 2018. Helsingin yliopiston oikeustie- teellinen tiedekunta 2019. (Korpisaari 2019a)

Korpisaari, Päivi, Sananvapaus verkossa – yksilöön kohdistuva vihapuhe ja verkkoalustan ylläpitäjän vastuu. Lakimies 7–8/2019 s. 928–952. (Korpisaari 2019b)

Korpisaari, Päivi, Ajankohtaista sananvapaudesta ja tietosuojasta: Verkkoviestin jakelun keskeyttäminen, kansanedustajan sananvapaus ja kontaktien jäljitys pandemiatilan- teessa, s. 1–28 teoksessa Korpisaari, Päivi (toim.), Oikeuksia, vapauksia ja rajoituk- sia – Viestintäoikeuden vuosikirja 2019. Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tie- dekunnan julkaisuja 2020 (Korpisaari 2020a)

Korpisaari, Päivi, KKO 2019:81 Verkkoviestin jakelun keskeyttäminen. Teoksessa Timo- nen, Pekka (toim.), KKO:n ratkaisut kommentein 2019:II. Alma Talent Oy 2020.

(Korpisaari 2020b)

Lavapuro, Juha, Digitaalinen valta ja valtiosääntötutkimuksen tulevaisuus. Lakimies 2/2019, s. 221–227.

Matikkala, Jussi, Onko ilmaisurikoksia koskeva sääntelymme kohdallaan? S. 147–169 jul- kaistu aikaisemmin teoksessa Hyttinen, Tatu – Jokela, Antti – Tapani, Jussi – Vuo- renpää, Mikko (toim.), Rikoksesta rangaistukseen. Juhlajulkaisu Pekka Viljanen 1952–26/8–2012. Turun yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta 2012. Edilex- artikkeli 30.1.2014. [www.edilex.fi/artikkelit/12113]

Melander, Sakari, Rikos, julkisuus ja yksityisyyden suoja. Lakimies 7–8/2019, s. 953–983.

Neuvonen, Riku, KKO 2005:82. Yksityiselämän suoja. Sananvapaus. Lakimies 2005/5.

Oikeustapauskommentti. S. 807–825. (Neuvonen 2005a)

Neuvonen, Riku, Sananvapaus, joukkoviestintä ja sääntely. Talentum Media Oy 2005.

(Neuvonen 2005b)

Neuvonen, Riku, KKO 2005:136. Yksityiselämän suoja – Sananvapaus – Vahingonkor- vaus – Korvattava henkinen kärsimys. Rikoksentekijän nimen julkaiseminen KKO:n tuoreimman ratkaisun valossa. Defensor Legis 2/2006, s. 316–338.

Neuvonen, Riku, Uudistettu yksityiselämän ja kunniansuoja Suomessa. Defensor Legis N:o 5/2015, s. 864–882.

Neuvonen, Riku, Vastamedia sananvapauden ja journalismin rajoilla, s. 1–20 teoksessa Korpisaari, Päivi (toim.), Oikeus, tieto ja viesti – viestintäoikeuden vuosikirja 2015.

Helsingin yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta 2016.

Nuutila, Ari-Matti – Majanen, Martti, RL 24: Yksityisyyden, rauhan ja kunnian loukkaa- misrikokset, s, 633–680 teoksessa Lappi-Seppälä, Tapio – Hakamies, Kaarlo – Hele- nius, Dan – Koskinen, Pekka – Majanen, Martti – Melander, Sakari – Nuotio, Kim- mo – Nuutila, Ari-Matti – Ojala, Timo – Rautio, Ilkka, Rikosoikeus. Oikeuden perus- teokset. Neljäs, muuttamaton painos. Sanoma Pro Oy 2013.

Ollila, Riitta, Sananvapaus ja yksityisyyden suoja tietoverkoissa. Katsauksia ja pienempiä kirjoituksia. Lakimies 3/2002, s. 430–435.

Ollila, Riitta, KKO 2005:136 – onko rikos yksityiselämää? Lakimies 5/2006, s. 847–858.

Ollila, Riitta, Vankeutta kunnianloukkauksista. Lakimies 2/2011, s. 365–386.

Pellonpää, Matti – Gullans, Monica – Pölönen, Pasi – Tapanila, Antti, Euroopan ihmisoi- keussopimus. 6., uudistettu painos. Alma Talent Oy 2018. (Pellonpää ym. 2018) Pesonen, Pirkko, Sosiaalisen median lait. Helsingin Kamari Oy 2013.

Pesonen, Pirkko, Valokuvan lait – Missä saa kuvata ja mitä julkaista. Edita Publishing Oy 2019.

Reinboth, Susanna, Toimittaja – sananvapauden sankari vai sananvapausrikollinen? Oikeus 4/2012, s. 624–626.

Siltala, Raimo, Johdatus oikeusteoriaan. Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekun- nan julkaisut 2001.

Tapani, Jussi – Tolvanen, Matti – Hyttinen, Tatu, Rikosoikeuden yleinen osa. Vastuuoppi.

3., uudistettu painos. Alma Talent Oy 2019.

Tiilikka, Päivi, KKO 2006:20 Yksityiselämän suoja. Teoksessa Timonen, Pekka (toim.), KKO:n ratkaisut kommentein 2006:I. Alma Talent Oy 2007.

Tiilikka, Päivi, Journalistin sananvapaus. WSOY 2008 (Tiilikka 2008a)

Tiilikka, Päivi, KKO 2007:70 Kunnian suoja ja arvostelun vapaus. Teoksessa Timonen, Pekka (toim.), KKO:n ratkaisut kommentein 2007:II. Alma Talent Oy 2008. (Tiilik- ka 2008b)

Tiilikka, Päivi, KKO 2010:88 Kunnian suoja ja sananvapaus viestinnässä. Teoksessa Ti- monen, Pekka (toim.), KKO:n ratkaisut kommentein 2010:II. Alma Talent Oy 2011.

Tiilikka, Päivi, KKO 2011:72 Yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen aikakausleh- dessä. Teoksessa Timonen, Pekka (toim.), KKO:n ratkaisut kommentein 2011:II Al- ma Talent Oy 2012.

Tiilikka, Päivi, KKO 2013:70 Rikosepäilystä kirjoittaminen ja kunnianloukkaus. Teokses- sa Timonen, Pekka (toim.), KKO:n ratkaisut kommentein 2013:II. Alma Talent Oy 2014. (Tiilikka 2014a)

Tiilikka, Päivi, KKO 2013:100 Rikosepäilyä koskeva uutisointi ja kunnianloukkausrikos.

Teoksessa Timonen, Pekka (toim.), KKO:n ratkaisut kommentein 2013:II. Alma Ta- lent Oy 2014. (Tiilikka 2014b)

Tolvanen, Matti, KKO 2005:136 Rikoksesta tuomitun yksityiselämän suoja ja sananva- paus. Teoksessa Timonen, Pekka (toim.), KKO:n ratkaisut kommentein 2005:II. Al- ma Talent Oy 2006.

Virolainen, Jyrki – Martikainen, Petri, Tuomion perusteleminen. Talentum 2010.

Voutilainen, Tomi, Oikeus tietoon. Informaatio-oikeuden perusteet. 2., uudistettu painos.

Edita Publishing Oy 2019.

VIRALLISLÄHTEET

HE 84/1974 vp, Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi 1) rikoslain 27 luvun, 29) paino- vapauslain 18 ja 39 §:n sekä 3) oikeudenkäytön julkisuudesta annetun lain 1 ja 2 §:n muuttamisesta.

HE 309/1993 vp, Hallituksen esitys Eduskunnalle perustuslakien perusoikeussäännösten muuttamisesta.

HE 184/1999 vp, Hallituksen esitys Eduskunnalle yksityisyyden, rauhan ja kunnian louk- kaamista koskevien rangaistussäännösten uudistamiseksi.

HE 44/2002 vp, Hallituksen esitys Eduskunnalle rikosoikeuden yleisiä oppeja koskevan lainsäädännön uudistamiseksi.

HE 54/2002 vp, Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sananvapauden käyttämisestä jouk- koviestinnässä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.

HE 19/2013 vp, Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi rikoslain, pakkokeinolain 10 luvun 7 §:n ja poliisilain 5 luvun 9 §:n muuttamisesta.

LaVM 6/2000 vp, Lakivaliokunnan mietintö hallituksen esityksestä (HE 184/1999 vp) yk- sityisyyden, rauhan ja kunnian loukkaamista koskevien rangaistussäännösten uudis- tamiseksi.

LaVM 11/2013 vp, lakivaliokunnan mietintö hallituksen esityksestä (HE 19/2013 vp) la- eiksi rikoslain, pakkokeinolain 10 luvun 7 §:n ja poliisilain 5 luvun 9 §:n muuttami- sesta.

Oikeusministeriö, Rikosketjun LEAN-hanke. Selvityshenkilön raportti. Oikeusministeriön julkaisuja 2020:6.

PeVL 23/1997 vp, Perustuslakivaliokunnan lausunto hallituksen esityksestä (HE 6/1997) oikeudenkäyttöä, viranomaisia ja yleistä järjestystä vastaan kohdistuvia rikoksia sekä seksuaalirikoksia koskevien säännösten uudistamiseksi.

PeVL 36/1998 Perustuslakivaliokunnan lausunto hallituksen esityksestä (HE 239/1997) yksityisyyden, rauhan ja kunnian loukkaamista koskevien rangaistussäännösten uu- distamiseksi.

PeVL 16/2013 vp, Perustuslakivaliokunnan lausunto hallituksen esityksestä (HE 19/2013 vp) laeiksi rikoslain, pakkokeinolain 10 luvun 7 §:n ja poliisilain 5 luvun 9 §:n muut- tamisesta.

PeVM 21/2020 vp, Perustuslakivaliokunnan mietintö valtakunnansyyttäjän syyttämislupaa koskevasta pyynnöstä asettaa kansanedustaja syytteeseen.

Recommendation Rec (2003) 13 of the Committee of Ministers to member states on the provision of information through the media in relation to criminal proceedings.

Resolution 1577 (2007) of the Parliamentary Assembly, Towards decriminalisation of def- amation.

OIKEUSKÄYTÄNTÖ

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin

Jersild v. Tanska, 15890/89, suuri jaosto, 23.9.1994.

Bladet Tromsø and Stensaas v. Norja, 21980/93, suuri jaosto, 20.5.1999.

Amann v. Sveitsi, 27798/95, suuri jaosto, 16.2.2000.

Tammer v. Viro, 41205/98, 6.2.2001.

Mikulić v. Kroatia, 53176/99, 7.2.2002.

Nikula v. Suomi, 31611/96, 21.3.2002.

Peck v. Yhdistynyt kuningaskunta, 44647/98, 28.1.2003.

Österreichischer Rundfunk v. Itävalta, 57597/00, päätös, 25.5.2004.

Sidabras ja Džiautas v. Liettua, 55480/00 ja 59330/00, 27.7.2004.

Karhuvaara ja Iltalehti v. Suomi, 53678/00, 16.11.2004.

Selistö v. Suomi, 56767/00, 16.11.2004.

Cumpănă ja Mazăre v. Romania, 33348/96, suuri jaosto, 17.12.2004

Pedersen ja Baadsgaard v. Tanska, 49017/99, suuri jaosto, 17.12.2004.

Sciacca v. Italia, 50774/99, 11.1.2005.

Österreichischer Rundfunk v. Itävalta, 35841/02, 7.12.2006.

Sanocki v. Puola, 28949/03, 17.7.2007.

Pfeifer v. Itävalta, 12556/03, 15.11.2007.

Stoll v. Sveitsi, 69698/01, 10.12.2007.

July ja SARL Libération v. Ranska, 20893/03, 14.02.2008.

Flux v. Moldova (No. 6), 22824/04, 29.7.2008.

Lappalainen v. Suomi, 22175/06, päätös, 20.1.2009.

Eerikäinen ja muut v. Suomi 10.2.2009.

A. v. Norja, 28070/06, 9.4.2009.

Egeland ja Hanseid v. Norja, 34438/04, 16.4.2009.

Hachette Filipacchi Associés (Ici Paris) v. Ranska, 12268/03, 23.10.2009.

Flinkkilä ja muut v. Suomi, 25576/04, 6.4.2010.

Iltalehti ja Karhuvaara v. Suomi, 6372/06, 6.4.2010.

Jokitaipale v. Suomi, 43349/05, 6.4.2010.

Soila v. Suomi, 6806/06, 6.4.2010.

Tuomela v. Suomi, 25711/04, 6.4.2010.

Ruokanen ja muut v. Suomi, 45130/06, 4.10.2010.

Saaristo ja muut v. Suomi, 184/06, 12.10.2010.

MGN Limited v. Yhdistynyt kuningaskunta, 39401/04, 18.1.2011.

Pravoye Delo ja Shtekel v. Ukraina, 33014/05, 5.5.2011.

Axel Springer AG v. Saksa, 39954/08, suuri jaosto, 7.2.2012.

Von Hannover v. Saksa (nro 2), 40660/08 ja 60641/08, suuri jaosto, 7.2.2012.

Gillberg v. Ruotsi, 41723/06, suuri jaosto, 3.4.2012.

Yordanova ja Toshev v. Bulgaria, 5126/05, 2.10.2012.

M.M. v. Yhdistynyt kuningaskunta, 24029/07, 13.11.2012.

Ristamäki ja Korvola v. Suomi, 66456/09, 29.10.2013.

Morice v. Ranska, 29369/10, 23.4.2015.

Delfi AS v. Viro, 64569/09, suuri jaosto, 16.6.2015.

Couderc ja Hachette Filipacchi Associés v. Ranska, 40454/07, suuri jaosto, 10.11.2015.

Bédat v. Sveitsi, 56925/08, suuri jaosto, 29.3.2016.

Satakunnan markkinapörssi Oy ja Satamedia Oy v. Suomi, 931/13, suuri jaosto, 27.6.2017.

Egill Einarsson v. Islanti, 31221/15, 17.10.2018.

Euroopan unionin tuomioistuin

Asia C-73/07, Tietosuojavaltuutettu v. Satakunnan markkinapörssi Oy ja Satamedia Oy, EU:C:2008:727

Korkein oikeus

KKO 1997:80 KKO 1997:81 KKO 2000:54 KKO 2001:96 KKO 2002:55 KKO 2005:1

KKO 2005:82 (ään.) KKO 2005:136 (ään.) KKO 2005:137 (ään.) KKO 2006:20

KKO 2006:64 KKO 2007:70 (ään.) KKO 2009:3

KKO 2010:39 (ään. menettämisseuraamus) KKO 2010:88

KKO 2011:71 KKO 2011:72 (ään.) KKO 2011:101

KKO 2012:58 KKO 2013:15 KKO 2013:69 KKO 2013:70

KKO 2013:100 (ään.) KKO 2014:89

KKO 2018:51 KKO 2018:81 KKO 2019:81 KKO 2020:30 KKO 2021:45 (ään.) Korkein hallinto-oikeus

KHO 2018:112

JULKISEN SANAN NEUVOSTON PÄÄTÖKSET

JSN:n päätös 4474/ SL/10 30.3.2011.

JSN:n päätös 5042/SL/12 22.5.2013.

JSN:n päätös 5199/SL/13 9.10.2013.

INTERNETLÄHTEET

Journalistin ohjeet [https://www.jsn.fi/journalistin_ohjeet/] (8.3.2020)

Toimittaja tuomittiin kunnianloukkauksesta, kun hän kutsui oululaista kaupunginvaltuutet- tua natsiksi ja rasistipelleksi [https://yle.fi/uutiset/3-10732684] (15.9.2019)

Iltalehden toimittaja oikeuteen solvauksia jakelevan oululaispoliitikon kunnian loukkaami- sesta Twitterissä [https://yle.fi/uutiset/3-11893934] (9.5.2021)

Luettelo rikoksista tuomituista kansanedustajista

[https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_rikoksista_tuomituista_kansanedustajista]

(9.5.2021)

Kymmenet europarlamenttiin pyrkivät olleet syytettynä rikoksista

[https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006110479.html] (25.10.2021)

Mikkel Näkkäläjärvi on varautunut siihen, että hänen rikoksensa muistetaan aina – Se on politiikan hinta [https://www.apu.fi/artikkelit/mikkel-nakkalajarvi-on-varautunut- siihen-etta-hanen-rikoksensa-muistetaan-aina-se-on-politiikan-hinta] (25.10.2021)

LYHENTEET

EIS yleissopimus ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamisek- si (Euroopan ihmisoikeussopimus, SopS 18-19/1990)

EIT Euroopan ihmisoikeustuomioistuin

HE hallituksen esitys

julkisuuslaki laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta 621/1999

KHO korkein hallinto-oikeus

KKO korkein oikeus

KP-sopimus kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainväli- nen yleissopimus ja siihen liittyvä valinnainen pöytäkirja yksi- lövalituksista SopS 7–8/1976

LaVM lakivaliokunnan mietintö

OMML oikeusministeriön mietintöjä ja lausuntoja

PeVL perustuslakivaliokunnan lausunto

PeVM perustuslakivaliokunnan mietintö

PL Suomen perustuslaki 731/1999

RL rikoslaki 39/1889

ROL laki oikeudenkäynnistä rikosasioissa 689/1997

sananvapauslaki laki sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä 460/2003

SopS Suomen säädöskokoelman sopimussarja

vp valtiopäivät

YK Yhdistyneet kansakunnat

1 JOHDANTO

1.1 Tutkimuskohteen esittely

Viime aikoina on kiinnitetty enenevässä määrin huomiota sananvapauden ja yksityiselä- män suojan väliseen rajanvetoon. Molemmat ovat perustavanlaatuisia ihmis- ja perusoi- keuksia, joiden toteutumisen välillä on tuomioistuimissa jouduttu suorittamaan huolellista punnintaa. Molempien oikeuksien taustalla vaikuttavat niin lukuisat Suomea sitovat kan- sainväliset sopimukset¹ kuin Suomen perustuslaki (731/1999, PL). Sananvapautta rajoitta- vat ja samalla yksityiselämän suojaa turvaavat rikoslain (39/1889, RL) 24 luvun säännök- set yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä (RL 879/2013 24:8 ja 24:8 a) ja kun- nianloukkauksesta (RL 24:9 ja 24:10).

Analysoin tutkielmassani sananvapauden rajoja rikostuomioiden kommentoinnin konteks- tissa. Ensimmäinen tutkimuskysymykseni koskee sitä, mitä voi sanoa rikoksesta tuomitusta henkilöstä. Toinen tutkimuskysymykseni koskee sitä, milloin rikostuomion kommentoimi- nen täyttää itse rikoksen tunnusmerkistön eli joko yksityiselämää loukkaavan tiedon levit- tämisen tai kunnianloukkauksen tunnusmerkistön. Apukysymyksenä on siis, että mikä on raja asiallisen ja asiattoman rikostuomion kritiikin välillä.

Huhtikuussa 2019 Oulun käräjäoikeus tuomitsi toimittaja/kirjailija Johanna Vehkoon kun- nianloukkauksesta hänen kutsuttuaan suljetussa sosiaalisen median ryhmässään oululaista aktivistia Junes Lokkaa muun muassa rasistiksi ja natsipelleksi. Lokka itse on nyt syyttees- sä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, ja hän on jo vuosia esittänyt eri medioissa rasis- tisiksi katsottavia kommentteja.² Vehkoon sanavalinnat pohjasivat siis Lokan itsensä käyt- tämiin ilmaisuihin ja hänen aiemmin esittämiin mielipiteisiinsä. Iltalehden toimittaja Tom- mi Parkkonen arvosteli käräjäoikeuden tuomiota ja nimitteli Lokkaa loukkaavasti, minkä johdosta Parkkonen on nyt syytteessä Lokan kunnian loukkaamisesta.³ Aihe on siis ajan- kohtainen.

Tatu Hyttinen kiinnitti taannoisessa artikkelissaan huomiota oikeustieteen ammattilaisten kirjoittamiin oikeustapauskommentteihin, jotka voivat myös täyttää itse rikoksen tunnus- merkistön.⁴ Jenni Tolonen käsitteli vasta ilmestyneessä opinnäytetyössään Rikoksesta

1 Käsittelen kansainvälisiä sopimuksia luvussa 2.

2 https://yle.fi/uutiset/3-10732684

3 https://yle.fi/uutiset/3-11893934

4 Hyttinen 2015, s. 879–897.

epäillyn tai tuomitun yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen sosiaalisessa mediassa rikoslain 24:8 §:ää. Tatu Ahapaisen opinnäytetyön aiheena taas oli selvittämisvelvollisuus ja toimivaltuudet internetissä ja sosiaalisessa mediassa tapahtuvissa kunnianloukkausta- pauksissa.⁵ Anu Granatin opinnäytetyön aiheena oli oikeudenkäyntiuutisoinnista johtuvat oikeudenloukkaukset.⁶ Sananvapauden ja yksityiselämän suojan yhteensovittamisen on- gelmallisuudesta on yleisesti kirjoitettu runsaasti,⁷ mutta käsittääkseni ei vielä juurikaan valitsemastani näkökulmasta.

Tutkielmani sijoittuu rikosoikeuden⁸ alueelle, mutta sillä on läheistä yhtymäpintaa ihmis- ja perusoikeuksien alueelle. Käsittelemäni rikoslain säännökset kuuluvat nykyisin rikoslain 24 lukuun, jossa ovat myös kotirauhan rikkomista, salakuuntelua sekä salakatselua koske- vat säännökset. Ihmis- ja perusoikeuksilla on vahva yhteys kaikkiin mainittuihin rikos- tyyppeihin. Tutkielmani tavoitteena on muodostaa yleiskuva sananvapauden rajoista rikos- tuomioiden kommentoinnissa. Olennaista on siis perehtyä nykytilaan lainsäädännön, oi- keuskirjallisuuden ja oikeuskäytännön kautta. Oikeuskäytännön käsittelemisellä on merki- tystä, sillä oikeussäännöthän eivät sinänsä paljasta, kuinka niitä on sovellettava, vaan sään- nöksen sisältö täsmentyy vasta oikeuskäytännössä.⁹ Tapani, Tolvanen ja Hyttinen lähtevät siitä, että rikosoikeudellinen ratkaisuharkinta edellyttää aina tulkintaa, kun taas esimerkiksi Korkka-Knuts, Helenius ja Frände katsovat, että soveltamista voi esiintyä myös ilman tul- kintaa.¹⁰ Käsittelemissäni rikostyypeissä kahden samanarvoisen ihmisoikeuden välillä teh- tävä ratkaisu edellyttää siis punnintaa, jolloin ei voida puhua yhdestä ainoasta ratkaisusta, tai yhdestä ainoasta totuudesta. Tavoitteena on vain Aarnion sanoja lainatakseni ”tulkinnan mahdollisimman laaja hyväksyttävyys”.¹¹ Niin korkeimmassa oikeudessa kuin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa käsitellyissä yksityiselämän suojaa ja sananvapautta koske- vissa tapauksissa on usein päädytty äänestysratkaisuun, mikä myös paljastaa jotain aiheen vaikeaselkoisuudesta.

Rikoksesta epäilty tarkoittaa henkilöä, jota epäillään rikoksesta ja jota kohtaan vasta koh- distetaan esitutkintatoimenpiteitä. Syytetyn asema hänelle tulee, kun häntä vastaan nostettu syyte tulee vireille. On myös mahdollista, että syytettyä kutsutaan siviiliprosessista laina-

5 Ahapainen 2017.

6 Granat 2012.

7 Esimerkiksi Korpisaari (ent. Tiilikka), Ollila ja Neuvonen.

8 Tosin sananvapausrikoksia voi tarkastella myös viestintäoikeuden näkökulmasta. Ks. esimerkiksi Korpisaa- ri 2015, s. 12.

9 Ks. esim. Klemetti 2014, s. 125.

10 Korkka-Knuts – Helenius – Frände 2020, s. 41.

11 Aarnio 1988, s. 309.

tulla termillä vastaaja. Langettavan tuomion jälkeen syytettyä kutsutaan tuomituksi.¹² Tuomio rikosasiassa on joko syylliseksi tuomitseva tai vapauttava eli syyte hylätään (laki oikeudenkäynnistä rikosasioissa 689/1997, ROL 11:4). Tuomiosta tulee lainvoimainen, kun siihen ei enää voi hakea muutosta varsinaisin muutoksenhakukeinoin, kuten valitta- malla.¹³

1.2 Tutkielman metodit ja rakenne

Tutkielmani metodi on lainopillinen. Lainopillisen tutkimuksen tavoitteena on tuottaa tul- kinta- ja systematisointikannanottoja voimassa olevan oikeuden säännöistä. Tulkintakan- nanoton perustelujen pohjan muodostavat oikeuslähdeoppi ja tulkintateoriat. Tulkinnassa tulee esimerkiksi asettaa yksittäinen normi säännöksen tulkintakontekstiin, jonka hahmot- taminen puolestaan tarkoittaa oikeussääntöjen systematisointia.¹⁴ Oikeusjärjestyksen muo- dostavat oikeusnormit jaetaan perinteisesti oikeussääntöihin ja oikeusperiaatteisiin, joista ensimmäiset ovat ehdottomia: niitä joko sovelletaan tai ei sovelleta. Oikeusperiaatteet puo- lestaan ilmaisevat tavoitteita, joihin pyritään. Periaatteet voivat siis toteutua eriasteisesti.

Tuomioistuinten perustelujen avoimuus edellyttää myös sitä, että niissä sekä mainitaan periaatteet että punnitaan niitä tarvittaessa vastakkain.¹⁵ Aarnio on esimerkiksi listannut perustelemisen syiksi sekä yhteiskunnallisen että oikeustieteen sisäisen eli lähinnä tuomio- istuimen itsekontrollin. Avoimet perustelut mahdollistavat keskustelun ja vallankäytön valvonnan. Hyvin perusteltu ratkaisu on myös hyväksyttävämpi niin asianosaisille kuin ulkopuolisillekin. Lisäksi Aarnion mukaan tulee huomioida ennakkopäätösten oikeutta kehittävä ja ohjaava painoarvo myöhemmissä tapauksissa; tällöinhän perusteluilla on rat- kaiseva merkitys, jotta tapausten samankaltaisuutta voidaan arvioida. Niin itse tuomion perusteluilla kuin eriävillä mielipiteillä on merkitystä myös oikeusturvan kannalta.¹⁶ Myös ROL:n mukaan tuomio on perusteltava ja perusteluista on ilmettävä, mihin seikkoihin ja oikeudelliseen päättelyyn ratkaisu perustuu. Niissä on myös selostettava, millä perusteella riitainen seikka on tullut näytetyksi tai jäänyt näyttämättä (ROL 11:4.2).

Perustelut voidaan esimerkiksi jakaa fakta- eli näyttökysymyksen perusteluihin ja oikeu- dellisiin eli oikeuskysymyksen perusteluihin. Faktaperustelujen avulla ei voida kontrolloi- da näyttöratkaisun oikeellisuutta, mikä juontuu suullisesta ja välittömästä oikeudenkäynti-

12 Jokela 2018, s. 83. Jokela ei hyväksy syytetyn kutsumista vastaajaksi, sillä ilmaisu syytetty kuvaa parhai- ten henkilön asemaa rikosprosessissa.

13 Esimerkiksi Jokela 2018, s. 779–780.

14 Siltala 2001, s. 88; Aarnio 1988, s. 48.

15 Virolainen – Martikainen 2010, s. 382.

16 Aarnio 1988, s. 184–186. Perustelujen merkityksestä myös Huovila 2006, s. 43.

menettelystä. Oikeudelliset perustelut taas ovat selkeästi sidoksissa ratkaisun hyväksyttä- vyyteen ja lainmukaisuuteen, minkä oikeustieteellisen koulutuksen saaneet pystyvät myös jälkikäteen arvioimaan.¹⁷

Oikeuslähdeopissa on oikeuslähteet jaoteltu perinteisesti kolmeen luokkaan, mutta Korkka- Knuts, Helenius ja Frände katsovat, että jako velvoittaviin ja sallittuihin lähteisiin on ny- kyisin riittävä. Velvoittavia oikeuslähteitä ovat eurooppaoikeudellinen lainsäädäntö ja kan- sallinen lainsäädäntö sekä aikaisemmin heikosti velvoittaviksi käsitetyt lainvalmisteluai- neistot ja prejudikaatit. Sallittuihin oikeuslähteisiin kuuluu esimerkiksi oikeuskirjallisuus.¹⁸ Rikosoikeudessa oikeuslähdeopilla tosin ei juuri ole merkitystä, sillä laki on ainoa oikeus- lähde, johon vastuu voidaan perustaa. Tämä ei tarkoita, etteikö tulkinnassa ja soveltamises- sa voisi käyttää muuta aineistoa, kuten esitöitä tai oikeuskäytäntöä.¹⁹ Prejudikaateilla ei ole ehdotonta oikeudellista sitovuutta, mutta niitä käytännössä seurataan ja noudatetaan. Oi- keus- tai ratkaisuohjeen tosiasialliseen sitovuuteen vaikuttaa ennakkopäätöksen perustelu- jen vakuuttavuus. Perustelut toimivat siis oikeudellisesti samanlaisen tapauksen ratkai- suohjeena. Prejudikaatista voidaan poiketa, mutta tällöin tuomarilla tulee olla esittää pa- remmat perustelut ratkaisunsa tueksi. ²⁰

Oikeudellinen tulkinta voidaan jaotella esimerkiksi Siltalan tavoin sanamuodon mukai- seen, lainsäädännön historialliseen tarkoitukseen, oikeuskäytännössä vakiintuneeseen lain- tulkintaan ja tulkinnan yhteiskunnallisiin vaikutuksiin. Sanamuodolla voi olla joko yleis- kielinen tai juridistekninen erityismerkitys. Lainsäädännön historiallinen tarkoitus tai lain- säätäjän tahto ilmenee parhaiten lainvalmisteluaineistosta. Oikeuskäytännössä vakiintunut tulkinta tarkoittaa lähinnä korkeimman oikeuden prejudikaatteja, joista poikkeamiselle on oltava perusteltu syy. Ratkaisun yhteiskunnalliset vaikutukset ovat Siltalan mukaan viime- kätinen tulkintakriteeri; ratkaisun täytettyä aiemmat kriteerit ratkaisun tulee olla myös yh- teiskunnallisilta vaikutuksiltaan hyväksyttävä.²¹ Rikoslain tulkinnassa sanamuodon mukai- nen tulkinta on lähtökohta, mutta etenkin kiperissä tapauksissa liikutaan lain harmaalla alueella, joka voi sisältää harkinnanvaraisen arvoelementin. Käytännössä kiperää tapausta

17 Huovila 2006, s. 13–15.

18 Esimerkiksi Huovila huomauttaa, että oikeuskirjallisuutta käytetään tuomioiden tausta-aineistona paljon- kin, mutta lähinnä ratkaisuohjeen löytämisen kontekstissa, eikä niinkään perustelutarkoituksessa. Huovila 2006, s. 43.

19 Tapani – Tolvanen – Hyttinen 2019, s. 111.

20 Virolainen – Martikainen 2010, s. 49–50.

21 Siltala 2001, s. 110–120.

ratkaistaessa siis argumentoidaan lain esitöiden ja aikaisemman oikeuskäytännön avulla, mutta oikeustieteellinen kirjallisuus on myös mahdollista ottaa huomioon.²²

Perustuslain 8 § koskee rikosoikeudellista laillisuusperiaatetta. Sen mukaan ketään ei saa pitää syyllisenä rikokseen eikä tuomita rangaistukseen sellaisen teon perusteella, jota ei tekohetkellä ole laissa säädetty rangaistavaksi. Rikoksesta ei saa tuomita ankarampaa ran- gaistusta kuin tekohetkellä on laissa säädetty. Rikosoikeuden laillisuusperiaate pitää sisäl- lään kirjoitetun lain vaatimuksen, analogiakiellon, retroaktiivisuuskiellon sekä lainsäätäjän epätäsmällisyyskiellon. Tuomari ei siis saa mennä kirjoitetun lain ulkopuolelle eikä sovel- taa lakia analogisesti syytetyn vahingoksi. Lainsäätäjä puolestaan ei saa määrätä taannehti- vasti rangaistavaksi tekoja, jotka eivät olleet ennen lakia kriminalisoituja. Tuomarinkin tulee noudattaa teon tekohetkellä voimassa ollutta lakia eikä soveltaa sitä taannehtivasti.

Lainsäätäjä ei saa säätää epätäsmällisiä rikossäännöksiä. Laillisuusperiaate ei kuitenkaan vaadi tunnusmerkistöjen suppeaa tulkintaa, vaan sitä, että sanamuodon ulointa rajaa ei yli- tetä. Muista periaatteista poiketen laillisuusperiaatetta tulee noudattaa poikkeuksetta.²³ Laillisuusperiaate vaikuttaa myös rikosoikeudellisen laintulkintaopin muotoilemiseen ja oikeuslähteiden käyttöön. Yhteiskunnan toimivuus edellyttää riittävän ennustettavia puit- teita, mutta lakisidonnaisuus toimii myös yleisestävänä vaikuttimena rikollisuuteen. Viime aikoina lisääntynyt soft law -lähteiden käyttö on ehkä oikeudellisesti epämääräisempää, mutta esimerkiksi Tapani, Tolvanen ja Hyttinen ovat katsoneet, että ratkaisujen oikeelli- suuden sijasta onkin alettu puhua ratkaisujen hyväksyttävyydestä. Hyväksyttävyys edellyt- tää hyviä perusteluja, joihin tuomioistuimet ovatkin panostaneet viime aikoina. ²⁴

Perus- ja ihmisoikeudet on huomioitava jo lakia säädettäessä, mikä koskee myös rikosla- kia, mutta ne tulee ottaa huomioon myös lain soveltamistilanteessa, jossa perusoikeus- myönteisyys on lähtökohta. Kiperissä tapauksissa voidaan esimerkiksi teleologisen tulkin- nan myötä antaa painoarvoa suojeltaville oikeushyville, mitä ei käräjäoikeuksien rutiinita- pauksissa juuri tarvitse tehdä. Tapani, Tolvanen ja Hyttinen ovat todenneet, että hyöty- haitta-punninnassa voidaan pohtia potentiaalisen ratkaisun seurauksia niin oikeusjärjestyk- selle kuin koko muulle yhteiskunnalle.²⁵

22 Tapani – Tolvanen – Hyttinen 2019, s. 113–114.

23 Tapani – Tolvanen – Hyttinen 2019, s. 114–116 ja 175–176. Katso myös Korkka-Knuts – Helenius – Frän- de 2020, s. 39–42.

24 Tapani – Tolvanen – Hyttinen 2019, s. 111–113.

25 Tapani – Tolvanen – Hyttinen 2019, s. 107–108.

Käyn tutkielmassani läpi lyhyesti kunnianloukkaussäännösten ja yksityiselämää loukkaa- van tiedon levittämisen sääntelyhistorian, sillä koen historian tuntemisen merkityksellisek- si. Herjaus- ja solvaustyyppijaottelulla on ollut merkitystä korkeimman oikeuden oikeus- käytännössä. Viimeisimpien lakimuutosten jälkeen oikeuskäytäntö on korkeimmassa oi- keudessa ollut vielä kohtalaisen vähäistä, joten varhaisemmillakin oikeustapauksilla voi olla merkitystä säännösten tulkinnassa ja oikeuskäytännön yhtenäisyyden arvioinnissa.²⁶ Nykyisin myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännöllä on ratkaiseva merkitys säännösten tulkinnassa. Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännöllä on merkitys- tä, sillä vaikka perusoikeuksien välistä punnintaa on suoritettu jo lainsäätämisvaiheessa, punninnalla on silti merkitystä myös lainsoveltamistilanteessa.²⁷

Oikeuslähdeopissa hierarkkisesti ylimmällä tasolla ovat kansainväliset sopimukset, mu- kaan lukien Euroopan unionin oikeus.²⁸ Eurooppaoikeudelliseen lainsäädäntöön ja oikeus- käytäntöön kuuluu lisäksi Euroopan neuvoston yleissopimus ihmisoikeuksien ja perusva- pauksien suojaamiseksi (SopS 18–19, Euroopan ihmisoikeussopimus, EIS) ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) oikeuskäytäntö.²⁹ Ihmisoikeussopimuksen säännöksillä on sekä suora sovellettavuus että tulkintavaikutus. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen dynaaminen luonne vaikuttaa siihen, että EIS:n soveltamisessa on huomioitava myös oi- keuskäytäntö.³⁰ Tämä vaikuttaa myös käsittelemiini rikoslain säännöksiin, joten sekä EIS että EIT:n ratkaisut ovat merkittävä osa tutkielmaani. Sananvapaus ja yksityiselämän suoja ovat tunnustettuja ihmis- ja perusoikeuksia niin Euroopan ihmisoikeussopimuksessa ja kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevassa kansainvälisessä yleissopimuksessa ja siihen liittyvässä valinnaisessa pöytäkirjassa yksilövalituksista (SopS 7–8/1976, KP- sopimus) kuin Suomen perustuslaissakin (731/1999, PL) sekä nykyisin myös Euroopan unionin perusoikeuskirjassa³¹. Euroopan ihmisoikeussopimuksen tehokas valvontakoneisto Euroopan ihmisoikeustuomioistuin tekee siitä esimerkiksi KP-sopimusta tehokkaamman.

26 Frände – Wahlberg 2018, s. 428.

27 Korpisaari 2019a, s. 44.

28 Siltala 2001, s. 90–91. Vahvasti velvoittaviin oikeuslähteisiin on aiemmin kuulunut myös maan tapa, mutta sillä on nykyisin merkitystä lähinnä yksityisoikeuden ja sopimusoikeuden puolella (kauppatapa). Huovila 2006, s. 36.

29Korkka-Knuts – Helenius – Frände 2020, s. 75–76. Aiemmasta jaottelusta ks. esim. Siltala 2001, s. 88.

30 Virolainen – Martikainen 2010, s. 373.

31 Euroopan unionin perusoikeuskirja 2012/C 326/02, 7 artikla: jokaisella on oikeus siihen, että hänen yksi- tyis- ja perhe-elämäänsä, kotiaan sekä viestejään kunnioitetaan ja 11 artikla: jokaisella on oikeus sananvapau- teen. Tämä oikeus sisältää mielipiteenvapauden sekä vapauden vastaanottaa ja levittää tietoja tai ajatuksia viranomaisten siihen puuttumatta ja alueellisista rajoista riippumatta. Lisäksi tiedotusvälineiden vapautta ja moniarvoisuutta kunnioitetaan.

Tutkielmassani on aluksi esiteltynä oikeuslähteiden hierarkian mukaisesti kansainvälinen oikeus ja sen jälkeen kotimainen lainsäädäntö. Käsittelen säännöksiä yksityiselämää louk- kaavasta tiedon levittämisestä ja kunnianloukkauksesta omissa luvuissaan. Käyn tutkiel- massani läpi myös törkeiden tekomuotojen tunnusmerkistöt oikeuskäytäntöineen, vaikka pääpaino tutkielmassani onkin perustekomuodoilla. Luku 5 koskee rikoksesta tuomitun yksityiselämän suojan alaa ja luku 6 sananvapauden ulottuvuuksia eri toimijoilla. Luvussa 7 esittelen johtopäätökset.

1.3 Rajaukset

Euroopan unionin oikeus on rajattu tutkielmani ulkopuolelle, vaikka esimerkiksi Neuvonen arvelee, että EU:n perusoikeuskirjan ja Euroopan unionin tuomioistuimen (EUT) ratkaisu- jen merkitys rikosoikeudessa voi kasvaa tulevaisuudessa, vaikka niillä ei juuri ole tällä hetkellä merkitystä. Euroopan unionin tuomioistuin huomioi ratkaisuissaan EIT:n linjauk- set, mutta EIT ei juuri huomioi EUT:n ratkaisuja.³² Euroopan unionilla on toimivaltaa myös rikosoikeuden alueella, mutta se kohdistuu kansalliseen lainsäätäjään ja edellyttää siis kansallista täytäntöönpanolainsäädäntöä.³³

Rikoksista uutisointiin liittyy usein myös syyttömyysolettama. EIS:n 6 artiklan 2 kappa- leen mukaan jokaisesta rikoksesta syytettyä on pidettävä syyttömänä, kunnes hänen syylli- syytensä on laillisesti näytetty toteen. Syyttömyysolettama ei kuitenkaan estä asiallista tiedottamista kesken olevista oikeuskäsittelyistä.³⁴ Tavallisimmin se ymmärretään epäillyn tai syytetyn oikeudeksi, mutta esimerkiksi Hyttinen on sitä mieltä, että syyttömyysolettama oikeusvaltiossa vaatii sitä, että myös niitä, jotka eivät ole epäillyn tai syytetyn asemassa, on kohdeltava syyttöminä.³⁵ Syyttömyysolettaman tarkempi käsittely jää tutkielmani ulkopuo- lelle.

Julkisuusperiaatteen mukaan viranomaisten asiakirjat ovat lähtökohtaisesti julkisia, jollei laissa toisin säädetä (laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta 621/1999, julkisuuslaki 1 luku 1 § 638/2021). Tämä lähtökohta ilmenee myös jo perustuslain 12 §:stä. Syyttäjän di- aarin tiedot epäillyistä tulevat julkisiksi, kun epäiltyä koskeva haastehakemus tai syyttäjän haaste on allekirjoitettu tai sitä vastaavalla tavalla varmennettu taikka kun syyttäjä on päät- tänyt jättää syytteen nostamatta tai kun asia on jätetty sikseen (julkisuuslaki 2:6.1,1

32 Neuvonen 2015, s. 865. Sananvapautta koskien esimerkiksi asia C-73/07, Tietosuojavaltuutettu v. Sata- kunnan markkinapörssi Oy ja Satamedia Oy, EU:C:2008:727.

33 Korkka-Knuts – Helenius – Frände 2020, s. 31.

34 Pellonpää ym. 2018, s. 703.

35 Hyttinen 2015, s. 880.

458/2011). Tuomioistuimen päätös ja tuomio tulee julkiseksi, kun ratkaisu on annettu tai kun se on asianosaisen saatavissa (julkisuuslaki 2:6.1,7). Julkisuuslain 3 luvun 9 §:n mu- kaan jokaisella on oikeus saada tieto viranomaisen asiakirjasta, joka on julkinen.³⁶ Salassa pidettävästäkin ratkaisusta tulee laatia julkinen seloste, jos asia on yhteiskunnallisesti mer- kittävä tai se on synnyttänyt huomattavaa kiinnostusta julkisuudessa (laki oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa 25 § 370/2007). Henkilöllisyys voi tällöin selvitä tuomiolauselmatietoihin yhdistettynä.³⁷ Julkiset asiakirjat ovat pääsääntöisesti julkistetta- vissa, mutta asiakirjan julkisuuskaan ei automaattisesti tosin anna oikeutta esittää yksityis- elämää koskevia tietoja.³⁸ Korkein oikeus katsoi ratkaisussaan KKO 2004:137, että rikos- rekisterimerkintään perustuva tieto ei kuulu yksityisyyden suojan piiriin, vaikka rikosrekis- teristä ei saa tietoa kuin rajoitetusti. Rikostietojen julkaiseminen voi tulla arvioitavaksi myös henkilötietojen käsittelemisenä,³⁹ mutta se on rajattu tutkielmani ulkopuolelle. Kor- keimmassa hallinto-oikeudessa on vastikään ollut ratkaistavana kysymys oikeudesta tulla unohdetuksi eli tietosuoja-asetuksen (EU 2016/679)⁴⁰ 17 artiklasta.⁴¹

36 Rikosasioiden ratkaisuihin kohdistuvista tietopyynnöistä ks. esim. Jartti 2020.

37 HE 19/2013 vp, s. 41.

38 HE 19/2013 vp, s. 41, HE 184/1999 vp, s. 32.

39 Korpisaari 2019a, s. 42.

40 Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2016/679, annettu 27 päivänä huhtikuuta 2016, luonnollis- ten henkilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä sekä näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta ja direk- tiivin 95/46/EY kumoamisesta (yleinen tietosuoja-asetus) (EUVL L 119/1, 4.5.2016, s. 1–88).

41 KHO 2018:112.

2 PERUS- JA IHMISOIKEUDELLISET LÄHTÖKOHDAT

2.1 Yleistä

Perusoikeuksilla tarkoitetaan perustuslaissa säädettyjä yksilölle kuuluvia oikeuksia ja ih- misoikeuksilla kansainvälisissä ihmisoikeusasiakirjoissa turvattuja perustavanlaatuisia oi- keuksia. Molemmilla oikeuksilla pyritään samaan tavoitteeseen ja siksi molempien oikeuk- sien sisältö voikin olla identtinen.⁴² Perusoikeuksia voidaan muuttaa vain vaikeutetussa lainsäätämisjärjestyksessä. Perustuslailla on myös etusija tavalliseen lakiin nähden eli ta- vallisen lain ollessa ilmeisessä ristiriidassa perustuslakiin nähden tuomioistuimen on sovel- tamistilanteessa annettava etusija perustuslain säännökselle (PL 106 §). Perusoikeusmyön- teisen laintulkinnan periaatteen mukaan taas tuomarin on valittava tulkintavaihtoehdoista se, joka parhaiten edistää perusoikeuksien tarkoituksen toteutumista.⁴³

Perusoikeuksia voidaan rajoittaa perustuslakivaliokunnan määrittelemien kriteerien täytty- essä. Rajoitusten tulee perustua eduskunnan säätämään lakiin, rajoitusten on oltava tarkka- rajaisia ja riittävän täsmällisesti määriteltyjä, rajoittamiselle täytyy olla painava yhteiskun- nallinen tarve eikä tavallisella lailla voida säätää perusoikeuksien ytimeen ulottuvaa rajoi- tusta. Lisäksi rajoitusten on oltava välttämättömiä hyväksyttävän tarkoituksen saavutta- miseksi (ultima ratio), lainsäätäjän on taattava riittävä oikeusturva, eivätkä rajoitukset saa olla ristiriidassa Suomen kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden kanssa.⁴⁴ Perustuslaki- valiokunta valvoo ennakolta lakien perustuslainmukaisuutta. Jälkikäteinen valvonta on tuomioistuimilla ja ylimmillä laillisuusvalvojilla eli eduskunnan oikeusasiamiehellä ja val- tioneuvoston oikeuskanslerilla.⁴⁵ Perustuslakivaliokunta on useasti täsmentänyt, että perus- tuslain 8 §:n laillisuusperiaate tarkoittaa sitä, että rikossäännöksen tunnusmerkistö on il- maistava niin täsmällisesti, että jo sanamuodon perusteella on ennakoitavissa, onko jokin toiminta tai laiminlyönti rangaistavaa. Lisäksi perusoikeuksien rajoituksiin liittyy läheisesti suhteellisuusperiaate, jonka mukaan rangaistusseuraamuksen tulee olla oikeassa suhteessa teon moitittavuuteen sekä rangaistusjärjestelmän tulee kokonaisuudessaan täyttää suhteelli- suuden vaatimukset.⁴⁶

Euroopan ihmisoikeussopimuksen tehokas valvontakoneisto eli Euroopan ihmisoikeus- tuomioistuin tekee siitä muita kansainvälisiä sopimuksia merkittävämmän. EIT ei kuiten-

42 Hallberg ym. 2011, s. 29 ja 67.

43 Virolainen – Martikainen 2010, s. 371.

44 PeVL 23/1997 vp, s.2 sekä Korkka-Knuts – Helenius – Frände 2020, s. 18.

45 Ollila 2002, s. 430–431.

46 Ks. esim. PeVL 16/2013 vp, s. 2.

kaan ole varsinainen valitustuomioistuin, vaan sinne voidaan valittaa vasta kun kansalliset oikeussuojakeinot on käytetty. Vaikka kotimaiset tuomioistuimet joutuvatkin ottamaan ratkaisuissaan huomioon myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön on myös huomioitava se, että EIT:ssa käsitellään osin eri kysymyksiä painottuen ihmisoikeus- sopimuksen oikeuksien rikkomuksiin kuin kansallisessa tuomioistuimessa. Sopimusvalti- oilla on myös harkintamarginaalia oikeuksien toteutumisen osalta.⁴⁷ Harkintamarginaali jättää tilaa kansallisille ratkaisuille, sillä kansallinen lainsäätäjä ja kansalliset tuomioistui- met tietävät parhaiten kyseisen valtion olot, mutta ratkaisut on perusteltava ihmisoikeusso- pimuksella.⁴⁸

2.2 Yksityiselämän suoja

Euroopan ihmisoikeussopimuksessa yksityis- ja perhe-elämän kunnioitusta koskee 8 ar- tikla.

1. Jokaisella on oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämäänsä, kotiinsa ja kirjeenvaihtoonsa kohdistuvaa kunnioitusta.

2. Viranomaiset eivät saa puuttua tämän oikeuden käyttämiseen, paitsi silloin kun laki sen sallii ja se on demokraattisessa yhteiskunnassa välttämätöntä kansallisen ja yleisen turvallisuuden tai maan ta- loudellisen hyvinvoinnin vuoksi, tai epäjärjestyksen ja rikollisuuden estämiseksi, terveyden tai moraa- lin suojaamiseksi tai muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaamiseksi.

Suomen perustuslain 10 §:n mukaan jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvat- tu. Yksityiselämän suojan käsite tarkoittaa sekä 10 §:n turvaamien oikeuksien kokonaisuut- ta että yksityiselämää.⁴⁹ Yksityisyyden käsitettä ei kuitenkaan ole määritelty Suomen lain- säädännössä, vaan sen osa-alueet on jaoteltu kunnian, yksityiselämän, kotirauhan, luotta- muksellisen viestinnän ja henkilötietojen suojaan, joita jokaista koskee oma lainsäädäntön- sä.⁵⁰

Toisin kuin YK:n ihmisoikeuksien julistuksen 12 artiklassa⁵¹ tai KP-sopimuksen 17 artik- lassa⁵² mainetta ja kunniaa ei Euroopan ihmisoikeussopimuksessa mainita, joskin EIT:n

47 HE 19/2013 vp, s. 18. Myös Matikkala 2014, s. 166.

48 Neuvonen 2015, s. 866.

49 Hallberg ym. 2011, s. 389.

50 Ollila 2002, s. 433.

51 YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus 10.12.1948, 12. artikla: Älköön mielivaltaisesti puutut- tako kenenkään yksityiselämään, perheeseen, kotiin tai kirjeenvaihtoon älköönkä loukattako kenenkään kun- niaa ja mainetta. Jokaisella on oikeus lain suojaan sellaista puuttumista tai loukkausta vastaan.

52 KP-sopimuksen 17 artikla: Kenenkään yksityiselämään, perheeseen, kotiin tai kirjeenvaihtoon ei saa mieli- valtaisesti tai laittomasti puuttua eikä suorittaa hänen kunniaansa ja mainettaan loukkaavia hyökkäyksiä.

Jokaisella on oikeus lain suojaan tällaista puuttumista tai tällaisia hyökkäyksiä vastaan.

oikeuskäytännössä on käynyt ilmi, että yksityiselämän käsite on laaja termi eikä se ole tyh- jennettävästi selitettävissä.⁵³ Se pitää sisällään muun muassa henkilön fyysisen ja moraali- sen koskemattomuuden sekä fyysisen ja sosiaalisen identiteetin⁵⁴. Pfeifer-tapauksessa EIT totesi maineen kuuluvan osaksi yksityiselämää, sillä maine muodostaa osan henkilön hen- kilökohtaisesta identiteetistä ja psykologisesta eheydestä, vaikka häntä olisikin kritisoitu julkisen keskustelun kontekstissa.⁵⁵ Saman täytyy tuomioistuimen mielestä koskea myös henkilökohtaista kunniaa. EIS 8 artiklan soveltamisen ehtona on kuitenkin, että hyökkäys mainetta ja kunniaa kohtaan on jonkin asteisen vakava ja vaarantaa henkilön oikeuden nauttia yksityiselämän suojasta.⁵⁶ Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on myös linjannut, että yksityiselämään kuuluvat maineen ja kunnian lisäksi oikeus elää rauhassa ilman epä- toivottua huomiota.⁵⁷

Yksityis- ja perhe-elämän piiriin kuuluu olennaisesti henkilön nimi, sillä siten voidaan yk- silöidä sekä henkilö että hänen perhepiirinsä. Nimien julkaisemiseen liittyvä valtion har- kintamarginaali on kuitenkin laaja, mikä johtuu suuresta vaihtelevuudesta sopimusvaltioi- den lainsäädäntöjen ja käytäntöjen välillä. Samoin perhe on käsitteenä laaja, sillä se sisäl- tää niin tavallisen vanhemmista ja lapsista koostuvan de jure -perheen, mutta myös aviopa- rit ja de facto -perheet.⁵⁸

2.3 Sananvapaus

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artikla koskee sananvapautta.

1. Jokaisella on sananvapaus. Tämä oikeus sisältää vapauden pitää mielipiteitä sekä vastaanottaa ja le- vittää tietoja ja ajatuksia alueellisista rajoista riippumatta ja viranomaisten siihen puuttumatta. Tämä artikla ei estä valtioita tekemästä radio-, televisio- ja elokuvayhtiöitä luvanvaraisiksi.

2. Koska näiden vapauksien käyttöön liittyy velvollisuuksia ja vastuuta, se voidaan asettaa sellaisten muodollisuuksien, ehtojen, rajoitusten ja rangaistusten alaisiksi, joista on säädetty laissa ja jotka ovat välttämättömiä demokraattisessa yhteiskunnassa kansallisen turvallisuuden, alueellisen koskematto- muuden tai yleisen turvallisuuden vuoksi, epäjärjestyksen tai rikollisuuden estämiseksi tai muiden henkilöiden maineen tai oikeuksien turvaamiseksi, luottamuksellisten tietojen paljastumisen estä- miseksi, tai tuomioistuinten arvovallan ja puolueettomuuden varmistamiseksi.

53 Ks. esimerkiksi A v. Norja (2009), kohta 63. Myös Pellonpää ym. 2018, s. 785–786.

54 Mikulić v. Kroatia (2002), kohta 53.

55 Pfeifer v. Itävalta (2007), kohta 35.

56 A. v. Norja (2009), kohdat 63–64.

57 Couderc ja Hachette Filipacchi Associés v. Ranska (2015), kohta 83 ja Amann v. Sveitsi (2000), kohta 65.

58 Pellonpää ym. 2018, s. 801, 807–809.

Vastaavasti Suomen perustuslain 12 §:n mukaan jokaisella on sananvapaus, johon sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä, mikä tarkoittaa sitä, että kaikenlainen ennakkosensuuri on viran- omaisten taholta kiellettyä. Tarkempia säännöksiä sananvapauden käyttämisestä annetaan lailla. Lisäksi viranomaisen hallussa olevat asiakirjat ja muut tallenteet ovat julkisia, jollei niiden julkisuutta ole välttämättömien syiden vuoksi lailla erikseen rajoitettu. Jokaisella on oikeus saada tieto julkisesta asiakirjasta ja tallenteesta. Säännöksen keskeisenä tarkoituk- sena on sen esitöiden mukaan ”taata kansanvaltaisen yhteiskunnan edellytyksenä oleva vapaa mielipiteenmuodostus, avoin julkinen keskustelu, joukkotiedotuksen vapaa kehitys ja moniarvoisuus sekä mahdollisuus vallankäytön julkiseen kritiikkiin”. Sananvapaus tur- vataan riippumatta ilmaisemiseen tai julkistamiseen käytettävästä menetelmästä eli sanan- vapaus on välineneutraalia.⁵⁹ Sananvapaus katsotaan usein poliittiseksi oikeudeksi, sillä sen tarkoituksena on nimenomaan turvata jokaisen oikeutta osallistua yhteiskunnalliseen päätöksentekoon sekä mahdollistaa vallankäytön valvonta ja arvostelu.⁶⁰

Lähtökohtaisesti molemmat artiklat ovat samanarvoisia ja vasta kokonaisarvioinnissa toi- nen artikla voi saada enemmän painoarvoa.⁶¹ EIS:n artiklat koostuvat pääsääntöisesti kah- desta osasta, joista ensimmäisessä kappaleessa ovat perussäännökset turvattavasta oikeu- desta ja 2 kappaleessa määritellään ne perusteet, joiden nojalla oikeutta voidaan rajoittaa.

Sananvapaus kattaa oikeuden niin suulliseen, kirjoitettuun ja sähköisten viestimien kautta tapahtuvaan mielipiteiden ja tietojen ilmaisemiseen ja vastaanottamiseen. Oikeutta mielipi- teisiin ei voida rajoittaa edes 10 artiklan nojalla, vaikka muutoin rajoitukset ovatkin mah- dollisia.⁶²

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä on käytetty kolmivaiheista tes- tiä sananvapauden käytön rajoitusten arvioinnissa. Rajoitusten tulee olla laissa säädettyjä, mutta lisäksi sananvapauteen puuttumisen tulee tapahtua legitiimissä tarkoituksessa, olla välttämätöntä demokraattisessa yhteiskunnassa sekä vielä lisäksi noudattaa suhteellisuus- periaatetta. Välttämättömyyden osalta sopimusvaltioilla on harkintamarginaalia sen suh- teen, onko kyseessä ollut painava yhteiskunnallinen tarve, mutta suhteellisuusarvioinnissa puolestaan arvioidaan puuttumisen oikeasuhtaisuutta eli olisivatko lievemmät keinot olleet

59 HE 309/1993 vp, s. 56.

60 Hallberg ym. 2011, s. 460.

61 Hirvelä – Heikkilä 2017, s. 667–668.

62 Pellonpää ym. 2018, s. 866.

riittäviä.⁶³ Suomen osalta nimenomaan välttämättömyysperuste ei ole useinkaan toteutu- nut.⁶⁴ Välttämättömyys tarkoittaa, että sananvapauden rajoittamiseen on pakottava yhteis- kunnallinen tarve, rajoitustoimenpiteet noudattavat suhteellisuusperiaatetta ja perustelujen asianmukaisuutta.⁶⁵ Lähtökohtaisesti EIT:ssa on pidetty sananvapautta pääsääntönä ja ra- joitusta poikkeuksena, jonka välttämättömyydestä tulee olla vakuuttava näyttö. Tuomiois- tuimessa on myös kiinnitetty huomiota siihen, onko kyseessä ollut sananvapauden käytön ydinalue, kuten politiikka, vai reuna-alue, kuten mainonta. Ydinalueelle kuuluvat siis esi- merkiksi valtiolliset tai muut yleisesti kiinnostavat asiat sekä julkisissa tehtävissä toimivien henkilöiden vallankäytön valvominen ja kriittinen tarkastelu.⁶⁶ Sananvapautta tulee rajoit- taa hyvin pidättyväisesti, kun kyse on yleisiä asioita koskevasta keskustelusta tai poliittisis- ta mielenilmauksista. Kyseisissä asioissa valtion harkintamarginaali on etenkin demokraat- tisessa yhteiskunnassa kapea. EIT ei ole myöskään suhtautunut suopeasti tapauksiin, joissa on puututtu satiiriseen ja provosoivaan yhteiskuntakritiikkiin.⁶⁷ Toimittajaa ei myöskään saa pitää vastuullisena haastateltavien antamista provosoivista lausunnoista.⁶⁸ Yhtä lailla kuin poliitikkoja voi kritisoida, myös tuomioistuimia saa kritisoida, mutta on erotettava oikeusjärjestelmän toimivuuden kritisoiminen ja henkilökohtaiset hyökkäykset, jotka luon- nollisesti eivät ole sallittuja.⁶⁹

Toimittajan sananvapauteen puuttuminen vankeusrangaistuksella voi tulla kyseeseen vain poikkeuksellisesti, kuten vihapuhetta tai väkivaltaan yllyttämistä koskevissa tapauksissa.⁷⁰ Rikosoikeudellisen seuraamuksen määrääminen voi EIT:n mukaan lisätä pelotevaikutusta (chilling effect), minkä vuoksi rangaistuksen asteella ei sinänsä ole merkitystä vaan sillä, että toimittaja tuomitaan rikoksesta. Sananvapaudesta annettu rikostuomio voi vaikuttaa haitallisesti yleiseen keskusteluun.⁷¹ Myös lähdesuojan murtamista koskevissa tapauksissa tulee huomioida mahdollinen pelotevaikutus, eikä lähdesuojaa tulisi murtaa kuin erittäin tärkeiden julkisten etujen sitä vaatiessa.⁷²

63 HE 19/2013 vp, s. 14. Myös Hirvelä – Heikkilä 2017, s. 911.

64 HE 19/2013 vp, s. 42.

65Satakunnan markkinapörssi Oy ja Satamedia Oy v. Suomi (2017), kohta 164. Myös Hirvelä – Heikkilä 2017, s. 911.

66 HE 19/2013 vp, s. 15–16.

67 Ks. kooste oikeuskäytännöstä Pellonpää ym. 2018, s. 884–885.

68 Jersild v. Tanska (1994), kohta 35.

69 July ja SARL Libération v. Ranska (2008), kohdat 66 ja 74. Tapauksesta ks. esim. Pellonpää ym. 2018, s.

888.

70 Cumpănă ja Mazăre v. Romania (2004), kohta 115.

71 Jersild v. Tanska (1994), kohta 35.

72 Aiheesta lisää Pellonpää ym. 2018, s. 871 ja 896 sekä Voutilainen 2019, s. 242.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on korostanut oikeuskäytännössään tosiasioiden (facts) ja arvoarvostelmien (value judgments) välillä tehtävää eroa. Tosiasioiden totuus on todis- tettavissa, mutta arvoarvostelmien ei. Arvoarvostelmien totuutta ei voida vaatia toteennäy- tettäväksi, koska se rikkoisi 10 artiklaan sisältyvää mielipiteenvapautta.⁷³ Arvoarvostelma voi kuitenkin tulla kunnianloukkauksena rangaistavaksi, jos käytetty ilmaisu on tarpeetto- man loukkaava. Tammer-tapauksessa tuomioistuin totesi, että kielteinen mielipide ja kri- tiikki on mahdollista ilmaista ilman loukkaavia sanamuotoja.⁷⁴

Yhtenä 10 artiklan rajoitusperusteena on tuomioistuinten arvovallan ja puolueettomuuden varmistaminen. EIT on katsonut oikeuskäytännössään, että siihen liittyy enemmän yhtei- nen eurooppalainen mittapuu, jolloin valtion harkintamarginaali on kapea. Harkintamargi- naalin laajuus voi siis riippua myös sovellettavana olevasta rajoitusperusteesta.⁷⁵

2.4 Towards decriminalisation of defamation

Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen päätöslauselma 1577 (2007) To- wards decriminalisation of defamation tähtää nimensä mukaisesti kunnianloukkaussään- nösten dekriminalisointiin. Päätöslauselmassa tunnustetaan ilmaisuvapauden rajoittamisen mahdollisuus Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan mukaisesti (kohta 5).

Kunnianloukkauksen rangaistavuus tähtää maineen ja muiden oikeuksien suojaamiseen, mutta yleiskokouksen mielestä lakeja tulee soveltaa pidättyvästi, ettei ilmaisuvapaus vaa- rantuisi (kohta 6). Lisäksi väitteiden tai lausuntojen, jotka ovat tehty yleistä mielenkiintoa koskevista asioista ei tulisi olla rangaistavia, vaikka ne olisivat epätosia, jos ne vain ovat tehty tietämättömänä paikkaansa pitämättömyydestä, ilman tarkoitusta tuottaa vahinkoa ja niiden totuudellisuus oli tarkistettu asianmukaisella huolellisuudella (kohta 7).

Yleiskokous pitää journalistien vankeusrangaistuksia hyväksymättömänä esteenä ilmaisu- vapaudelle, jonka seurauksena on koko yhteisön kärsiminen (kohta 12). Päätöslauselman kohdassa 13 onkin toiveena, että vankeusrangaistukset kunnianloukkauksesta tulisi poistaa viivytyksettä. Vihapuhe ja väkivaltaan yllyttäminen ovat kuitenkin asioita, joissa tulee olla mahdollista nostaa syyte (kohta 15). Suomessa vankeusrangaistus on säilytetty kunnian- loukkauksen törkeässä tekomuodossa. On tosin huomattava, että Suomessakin on esiinty-

73 Ks. kooste oikeuskäytännöstä Pellonpää ym. 2018, s. 880–884. Aarnio on määritellyt arvoarvostelman eli arvostuksen jonkin subjektin uskomukseksi siitä, että tietyllä asialla on tai ei ole arvoa eli arvostus on subjek- tisidonnainen. Aarnio 1988, s. 27.

74 Tammer v. Viro (2001), kohta 67.

75 Ks. kooste oikeuskäytännöstä Pellonpää ym. 2018, s. 886–890.

nyt esimerkiksi poliisien taholta kannatusta perusmuotoisen kunnianloukkauksen dekrimi- nalisointiin.⁷⁶ Päätöslauselma sinänsä ei ole oikeudellisesti sitova, mutta EIT on viitannut siihen useissa ratkaisuissaan, jotka ovat koskeneet joko kunnianloukkausta tai yksityiselä- män suojaa. Matikkala katsoo, että EIT on näin toimimalla vahvistanut päätöslauselman oikeudellista merkitystä.⁷⁷

2.5 Artiklojen yhteensovittaminen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäy- tännössä

Euroopan neuvoston ministerikomitean suosituksen mukaan tiedon jakaminen kesken ole- vien rikoskäsittelyjen aikana epäillyistä, syytetyistä tai tuomituista henkilöistä tai muista rikostutkintaan osallisista on sinänsä sallittua, mutta uutisoinnissa tulee kunnioittaa heidän oikeuttaan yksityisyyden suojaan EIS 8 artiklan mukaisesti. Erityistä suojaa tulee antaa alaikäisille ja muille herkille ihmisille, uhreille, todistajille ja epäiltyjen perheille, syyte- tyille ja tuomituille. Kaikissa tapauksessa erityishuomiota tulee antaa haitalliselle vaiku- tukselle, minkä identifioimistiedon antaminen voi antaa kyseisille henkilöille. Suositukses- sa mainitaan myös yleisön oikeus saada informaatiota viranomaisen ja poliisin toiminnasta, mutta oikeutta rajoittaa juuri yksityisyyden suoja.⁷⁸

Rikoksen tekemisestä seuraava maineen menetys ei kuulu EIS 8 artiklan soveltamisalaan, sillä se on ennakoitava seuraus henkilön menettelystä. Jo vuoden 2004 Sidabras ja Džiau- tas -tapauksessa EIT linjasi, että lähtökohtaisesti yksityiselämän suojaa turvaavat säännök- set eivät anna suojaa sellaista maineen menetystä vastaan, joka johtuu omaan rikolliseen tekoon liittyvistä tavanomaisista seuraamuksista.⁷⁹ Lähtökohtaisesti kaikilla ihmisillä, myös rikoksesta tuomitulla, on kuitenkin oikeus elää rauhassa joutumatta vastoin tahtoaan julkisen huomion kohteeksi.⁸⁰ Rikostuomiosta voi myös aiheutua psykologista kärsimystä ja taloudellista ahdinkoa, jotka nekin ovat usein ennakoitavia seurauksia.⁸¹ On myös huo- mattava, että esimerkiksi vangit eivät menetä ihmisoikeussopimuksessa turvattuja oikeuk- siaan tai vapauksiaan pelkästään sen vuoksi, että he ovat vankilassa.⁸² Yksityiselämän suo- jaamisen kannalta EIT on myös huomioinut valtioiden positiivisen toimintavelvollisuuden eli valtioiden on tarvittaessa aktiivisesti varmistettava yksityiselämän suojan turvaaminen

76 Oikeusministeriö 2020, s. 31.

77 Matikkala 2014, s. 161–162.

78 Appendix to recommendation Rec (2003)13, periaatteet 1 ja 8.

79 Sidabras ja Džiautas v. Liettua (2004), kohta 49; Gillberg v. Ruotsi (2012), kohta 71.

80 Sidabras ja Džiautas v. Liettua (2004), kohta 43.

81 Pellonpää ym. 2018, s. 802. Myös Hirvelä – Heikkilä 2017, s. 636–637.

82 Pellonpää ym. 2018, s. 803.

myös yksityisten tahojen välillä, mihin kuuluvat yksityiselämän suojan loukkausten krimi- nalisointi sekä mahdollisesti myös vahingonkorvausoikeudelliset näkökohdat.⁸³ Lähtökoh- taisesti EIS 8 artikla kuitenkin suojaa yksilöä viranomaisten taholta tulevaa puuttumista vastaan. Artiklan soveltaminen edellyttää kuitenkin suoraa ja välitöntä yhteyttä positiivis- ten toimintavelvoitteiden ja yksityisyyden välillä.⁸⁴

EIT:n ratkaisukäytännön mukaan lehdistöllä on lähtökohtaisesti suuri sananvapaus, mutta siihen liittyy myös vastuita ja velvollisuuksia, koska media pystyy myös vaikuttamaan sii- hen, kuinka lukija saamansa tiedon tulkitsee. EIT on myös huomauttanut esimerkiksi Stoll- tapauksessa, kuinka nykyisen informaatiotulvan aikana journalistisella etiikalla on erityistä painoarvoa ja merkitystä.⁸⁵ Vaikka lehdistöllä onkin eri vapauksia sananvapauden osalta, se ei kuitenkaan tarkoita, että esimerkiksi julkisuuden henkilöillä ei olisi oikeus nauttia yksityiselämän suojaa.⁸⁶ EIT on myös antanut painoa sille, mistä lähteestä tieto on saatu eli onko kyse ollut julkisista lähteistä tai jo aiemmin julkaistuista tiedoista. Suomalaisessa oikeuskäytännössä puolestaan on katsottu, että tietojen julkisuus ei sinänsä tarkoita sitä, että ne voitaisiin julkaista myös tiedotusvälineissä. Meillä uutisen uudelleenuutisointi on voinut merkitä myös samalla uutta yksityiselämän loukkausta. Oikeuskäytäntö on tältä osin muuttunut EIT:n käytännön kaltaiseksi.⁸⁷

Axel Springer -tapauksessa oli kyse sakkotuomioon johtaneesta uutisoinnista, jonka mu- kaan televisionäyttelijä oli pidätetty julkisella paikalla huumeiden hallussapidosta. Toimit- taja varmisti tiedot syyttäjältä.⁸⁸ Pidätyspaikan julkisuus, näyttelijän aiempi avoimuus me- diassa ja tietojen hankkiminen virallisilta tahoilta sekä julkaisun yleinen asiallisuus olivat EIT:n mielestä syitä katsoa sananvapautta loukatun.⁸⁹ EIT linjasi tapauksessa muun muas- sa, että sananvapaus koskee paitsi neutraaleja tietoja ja ajatuksia, mutta myös loukkaavia, shokeeraavia tai häiritseviä tietoja, jotka kaikki kuuluvat osana demokraattiseen yhteiskun- taan pluralismin, suvaitsevaisuuden ja avomielisyyden takia. Lisäksi medialla on tehtävänä tuoda julki kaikenlaista yleistä mielenkiintoa koskevista asioista, kuten esimerkiksi oikeus- käsittelyistä. Vastaavasti yleisöllä on oikeus saada tietoa kyseisistä asioista.⁹⁰ Esimerkiksi Pedersen ja Baadsgard -tapauksessa EIT katsoi, että journalistinen vapaus kattaa myös

83 HE 19/2013 vp, s. 17.

84 Pellonpää ym. 2018, s. 778.

85 Stoll v. Sveitsi (2007), kohdat 103–104.

86 Pellonpää ym. 2018, s. 879–880.

87 HE 19/2013 vp, s. 18.

88 Axel Springer AG v. Saksa (2012), kohdat 9–12.

89 Axel Springer AG v. Saksa (2012), kohdat 100–101, 105 ja 108.

90 Axel Springer AG v. Saksa (2012), kohdat 78–80.