2 PERUS- JA IHMISOIKEUDELLISET LÄHTÖKOHDAT
2.5 Artiklojen yhteensovittaminen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäy- oikeuskäy-tännössä
Euroopan neuvoston ministerikomitean suosituksen mukaan tiedon jakaminen kesken ole-vien rikoskäsittelyjen aikana epäillyistä, syytetyistä tai tuomituista henkilöistä tai muista rikostutkintaan osallisista on sinänsä sallittua, mutta uutisoinnissa tulee kunnioittaa heidän oikeuttaan yksityisyyden suojaan EIS 8 artiklan mukaisesti. Erityistä suojaa tulee antaa alaikäisille ja muille herkille ihmisille, uhreille, todistajille ja epäiltyjen perheille, syyte-tyille ja tuomituille. Kaikissa tapauksessa erityishuomiota tulee antaa haitalliselle vaiku-tukselle, minkä identifioimistiedon antaminen voi antaa kyseisille henkilöille. Suositukses-sa mainitaan myös yleisön oikeus Suositukses-saada informaatiota viranomaisen ja poliisin toiminnasta, mutta oikeutta rajoittaa juuri yksityisyyden suoja.78
Rikoksen tekemisestä seuraava maineen menetys ei kuulu EIS 8 artiklan soveltamisalaan, sillä se on ennakoitava seuraus henkilön menettelystä. Jo vuoden 2004 Sidabras ja Džiau-tas -tapauksessa EIT linjasi, että lähtökohtaisesti yksityiselämän suojaa turvaavat säännök-set eivät anna suojaa sellaista maineen menetystä vastaan, joka johtuu omaan rikolliseen tekoon liittyvistä tavanomaisista seuraamuksista.79 Lähtökohtaisesti kaikilla ihmisillä, myös rikoksesta tuomitulla, on kuitenkin oikeus elää rauhassa joutumatta vastoin tahtoaan julkisen huomion kohteeksi.80 Rikostuomiosta voi myös aiheutua psykologista kärsimystä ja taloudellista ahdinkoa, jotka nekin ovat usein ennakoitavia seurauksia.81 On myös huo-mattava, että esimerkiksi vangit eivät menetä ihmisoikeussopimuksessa turvattuja oikeuk-siaan tai vapaukoikeuk-siaan pelkästään sen vuoksi, että he ovat vankilassa.82 Yksityiselämän suo-jaamisen kannalta EIT on myös huomioinut valtioiden positiivisen toimintavelvollisuuden eli valtioiden on tarvittaessa aktiivisesti varmistettava yksityiselämän suojan turvaaminen
76 Oikeusministeriö 2020, s. 31.
77 Matikkala 2014, s. 161–162.
78 Appendix to recommendation Rec (2003)13, periaatteet 1 ja 8.
79 Sidabras ja Džiautas v. Liettua (2004), kohta 49; Gillberg v. Ruotsi (2012), kohta 71.
80 Sidabras ja Džiautas v. Liettua (2004), kohta 43.
81 Pellonpää ym. 2018, s. 802. Myös Hirvelä – Heikkilä 2017, s. 636–637.
82 Pellonpää ym. 2018, s. 803.
myös yksityisten tahojen välillä, mihin kuuluvat yksityiselämän suojan loukkausten krimi-nalisointi sekä mahdollisesti myös vahingonkorvausoikeudelliset näkökohdat.83 Lähtökoh-taisesti EIS 8 artikla kuitenkin suojaa yksilöä viranomaisten taholta tulevaa puuttumista vastaan. Artiklan soveltaminen edellyttää kuitenkin suoraa ja välitöntä yhteyttä positiivis-ten toimintavelvoitteiden ja yksityisyyden välillä.84
EIT:n ratkaisukäytännön mukaan lehdistöllä on lähtökohtaisesti suuri sananvapaus, mutta siihen liittyy myös vastuita ja velvollisuuksia, koska media pystyy myös vaikuttamaan sii-hen, kuinka lukija saamansa tiedon tulkitsee. EIT on myös huomauttanut esimerkiksi Stoll-tapauksessa, kuinka nykyisen informaatiotulvan aikana journalistisella etiikalla on erityistä painoarvoa ja merkitystä.85 Vaikka lehdistöllä onkin eri vapauksia sananvapauden osalta, se ei kuitenkaan tarkoita, että esimerkiksi julkisuuden henkilöillä ei olisi oikeus nauttia yksityiselämän suojaa.86 EIT on myös antanut painoa sille, mistä lähteestä tieto on saatu eli onko kyse ollut julkisista lähteistä tai jo aiemmin julkaistuista tiedoista. Suomalaisessa oikeuskäytännössä puolestaan on katsottu, että tietojen julkisuus ei sinänsä tarkoita sitä, että ne voitaisiin julkaista myös tiedotusvälineissä. Meillä uutisen uudelleenuutisointi on voinut merkitä myös samalla uutta yksityiselämän loukkausta. Oikeuskäytäntö on tältä osin muuttunut EIT:n käytännön kaltaiseksi.87
Axel Springer -tapauksessa oli kyse sakkotuomioon johtaneesta uutisoinnista, jonka mu-kaan televisionäyttelijä oli pidätetty julkisella paikalla huumeiden hallussapidosta. Toimit-taja varmisti tiedot syyttäjältä.88 Pidätyspaikan julkisuus, näyttelijän aiempi avoimuus me-diassa ja tietojen hankkiminen virallisilta tahoilta sekä julkaisun yleinen asiallisuus olivat EIT:n mielestä syitä katsoa sananvapautta loukatun.89 EIT linjasi tapauksessa muun muas-sa, että sananvapaus koskee paitsi neutraaleja tietoja ja ajatuksia, mutta myös loukkaavia, shokeeraavia tai häiritseviä tietoja, jotka kaikki kuuluvat osana demokraattiseen yhteiskun-taan pluralismin, suvaitsevaisuuden ja avomielisyyden takia. Lisäksi medialla on tehtävänä tuoda julki kaikenlaista yleistä mielenkiintoa koskevista asioista, kuten esimerkiksi oikeus-käsittelyistä. Vastaavasti yleisöllä on oikeus saada tietoa kyseisistä asioista.90 Esimerkiksi Pedersen ja Baadsgard -tapauksessa EIT katsoi, että journalistinen vapaus kattaa myös
83 HE 19/2013 vp, s. 17.
84 Pellonpää ym. 2018, s. 778.
85 Stoll v. Sveitsi (2007), kohdat 103–104.
86 Pellonpää ym. 2018, s. 879–880.
87 HE 19/2013 vp, s. 18.
88 Axel Springer AG v. Saksa (2012), kohdat 9–12.
89 Axel Springer AG v. Saksa (2012), kohdat 100–101, 105 ja 108.
90 Axel Springer AG v. Saksa (2012), kohdat 78–80.
liioittelun ja jopa provosoimisen.91 EIT on oikeuskäytännössään katsonut, että tosiasia-toteamuksien totuus on yleensä kohtalaisen helposti selvitettävissä, kun taas arvoarvostel-mien ei, mutta niiltäkin voi edellyttää jonkinlaista totuuspohjaa.92
Monacon prinsessa Carolineen liittyvät EIT:n oikeustapaukset ovat olleet merkittäviä jul-kisuuden henkilöiden yksityiselämän suojan kannalta. Ensimmäisessä von Hannover -tapauksessa katsottiin, että myös julkisuuden henkilö voi odottaa yksityisyydelleen suojaa.
Lehdistössä oli julkaistu kuvia hänen yksityiselämäänsä kuuluvista asioista, eikä hänellä ole virallista asemaa maansa politiikassa, eivätkä kuvat liittyneet yhteiskunnallisesti mer-kittäviin asioihin. Vaikka hän onkin tunnettu ja kuvat oli otettu julkisilla paikoilla yleisöllä ei sinänsä ole oikeutta tietää hänen yksityiselämästään, joten Saksan katsottiin loukanneen 8 artiklaa, sillä tuomioistuimet eivät riittävästi suojanneet häntä jatkuvalta valokuvaamisel-ta ja kuvien julkaisemiselvalokuvaamisel-ta.93 Häirinnäksi yltynyt valokuvaaminen ja lehdistön seuraami-nen olivat tapauksessa taustatekijöitä, joiden johdosta esimerkiksi Pellonpään ja muiden mukaan tapauksesta ei tule tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä.94 Tapauksessa Von Hannover (no. 2) oli kyse kolmesta eri julkaisusta, joista ensimmäinen käsitteli ruhtinas Rainierin terveyttä, toinen ruhtinasperheen laskettelulomaa ja kolmas jälleen prinsessa Ca-rolinea.95 Ratkaisussa esitettiin kokoavasti periaatteita, joiden mukaan artiklojen 8 ja 10 painoarvoa voidaan kussakin yksittäistapauksessa selventää. Positiivisen velvoitteen osalta tuomioistuin katsoi, että positiivista velvoitetta ei rikkonut se, että kansalliset tuomioistui-met eivät olleet kieltäneet tunnetusta pariskunnasta salaa otetun valokuvan uudelleenjul-kaisemista.96 Tapauksessa valittajista oli julkaistu valokuvia, joissa he viettivät vapaa-aikaansa julkisilla paikoilla. Tuomioistuimen mukaan aikaisempi julkisuudessa esillä olo ja yhteistyö lehdistön kanssa ei merkitse, etteivätkö he voisi saada suojaa nyt julkaistujen kuvien osalta.97 Peck-tapauksessa todettiin, että henkilön valokuvaaminen ja seuraaminen julkisella paikalla on sallittua,98 mutta prinsessa Carolinen tapauksissa kyse oli suorastaan häirinnästä.
Sciacca-tapauksessa poliisi piti lehdistötilaisuuden, jonka seurauksena kotiarestiin asetet-tujen rikoksista epäiltyjen kuvat julkaistiin lehdistössä. Kyseessä eivät olleet julkisuuden
91 Pedersen ja Baadsgaard v. Tanska (2003), kohta 71.
92 Ks. esimerkiksi Pedersen ja Baadsgaard v. Tanska (2003), kohta 76.
93 Von Hannover v. Saksa (2004), kohdat 76–80.
94 Pellonpää ym. 2018, s. 925.
95 Von Hannover v. Saksa (2) (2012), kohdat 17–20.
96 Von Hannover v. Saksa (2) (2012), kohta 98.
97 Von Hannover v. Saksa (2) (2012), kohta 111.
98 Peck v. Yhdistynyt kuningaskunta (2003), kohta 59.
henkilöt, vaan tavalliset rikoksesta epäillyt. Valittajasta julkaistu kuva oli luovutettu lehdis-tölle poliisin toimesta. Tuomioistuin katsoi, että valittajan kuvan julkaiseminen loukkasi 8 artiklaa ja sille ei ollut laillista syytä, vaikka kuvat oli saatu viranomaisilta.99
Bédat-tapauksessa EIT käsitteli oikeudenkäynnin aikaista julkisuutta ja salassapidettävän aineiston julkaisemista sekä 6 artiklan syyttömyysolettamaa. Tuomioistuin katsoi, että kes-ken olevista oikeudenkäynneistä täytyy olla mahdollista sekä julkaista tietoja että vastaan-ottaa niitä. Keskustelemisen täytyy olla mahdollista niin mediassa journalistien taholta kuin tavallisten kansalaistenkin keskuudessa, kunhan syytetyn oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ei vaarannu eikä yleisön luottamus tuomioistuimiin heikenny. Tapauk-sessa tuomioistuin linjasi sovellettavia kriteerejä artiklojen 6, 8 ja 10 yhteensovittamiTapauk-sessa.
Merkitystä on sillä, mistä lähteestä julkaistut tiedot on saatu, mikä on artikkelin sisältö, edistääkö artikkeli yleistä keskustelua, vaikuttaako artikkeli oikeuskäsittelyyn, loukkaavat-ko artikkelissa julkaistut tiedot syytetyn yksityiselämää ja onloukkaavat-ko tuomittu rangaistus ollut suhteellisuusperiaatteen mukainen.100
Sananvapautta tulee rajoittaa hyvin pidättyväisesti, kun kyse on yleistä mielenkiintoa kos-kevasta keskustelusta. Sananvapauteen kuuluu oikeus tietynlaiseen liioitteluun ja jopa pro-vokaatioon. Lehdistön tulee kuitenkin olla ylittämättä tiettyjä rajoja, etenkin niitä, jotka koskevat muiden mainetta ja oikeuksia. Lehdistöllä on tietynasteinen velvollisuus tarkistaa lähteidensä luotettavuus ja tietojensa totuudenmukaisuus,101 etenkin jos artikkelissa syyte-tään jotakuta rikoksesta ja ilman että hänelle tarjotaan mahdollisuutta vastata syytöksiin.102 Myös Yordanova ja Toshev-tapauksessa oli julkisuuden kannalta huomattavan merkityk-sellisestä asiasta, mutta artikkeleilla oli sensaatiohakuinen sävy ja juttua oli vääristelty.
Puuttumista sananvapauteen ei kuitenkaan ollut perusteltu riittävin seikoin ja EIT päätyikin ratkaisussaan siihen, että 10 artiklaa oli rikottu.103
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on asettanut oikeuskäytännössään yksityiselämän suo-jan tarpeen kannalta eri asemaan tiedot, jotka henkilö on itse aiemmin julkistanut ja tiedot, joita henkilö ei ole julkistanut. Yksityiselämän suojan tarvetta vähentää se, että henkilö on
99 Sciacca v. Italia ( (2005), kohdat 11–16, 28 ja 30–31.
100 Bédat v. Sveitsi (2016), kohdat 50–51 ja 58–81. Ratkaisusta lisää esim. Pellonpää ym. 2018, s. 894.
101 Bladet Tromsø ja Stensaas v. Norja (1999), kohdat 59 ja 66.
102 Flux v. Moldova (2008), kohta 31.
103Yordanova ja Toshev v. Bulgaria (2012), kohdat 47, 52 ja 56.
itse paljastanut henkilöään koskevia seikkoja julkisuudessa tai yksityiselämää koskevat tiedot olivat muutoin tulleet yleisön saataville. 104
Egeland ja Hanseid -tapauksessa juuri tuomion saanut henkilö oli jo rikosten poikkeuksel-lisesta luonteesta johtuen yleisölle tuttu, mutta silti EIT katsoi, että hänen yksityiselämänsä suojaa oli loukattu julkaisemalla valokuvia tunteellisessa tilassa oikeudenkäynnin aika-na.105 Pesonen tosin huomauttaa, että tuomitun kuvauskielto perustui Norjan lainsäädän-töön, joten tapauksesta ei juuri voi tehdä yleistystä EIT:n kantaan tuomitun kuvien julkai-suoikeudesta.106 Tapauksessa A. v. Norja EIT katsoi, että vuosia vanhan rikostuomion jul-kaiseminen uuden esitutkinnan aikana oli tarpeetonta.107 Egill Einarsson -tapauksessa taas tuomioistuin katsoi, että kirjoittamalla ”Fuck you rapist bastard” raiskaussyytteestä vapau-tetun henkilön kuvan päälle Instagramissa on syytös, joka vaatisi jonkinlaisia todisteita. 108 2.5.1 Suomea koskeva oikeuskäytäntö
Selistö-tapauksessa oli kyse artikkeleista, jossa väitettiin kirurgin leikanneen päihtyneenä ja potilaan kuolleen sen seurauksena. Kirurgia ei mainittu nimeltä, mutta hän oli tunnistet-tavissa. Kirurgille ei ollut annettu mainittavaa mahdollisuutta vastata syytöksiin, mutta artikkelit pohjasivat tosiasioihin. EIT painotti aiheen yhteiskunnallista merkittävyyttä eli potilasturvallisuutta ja huomioi sen, ettei kirurgin nimeä, ikää ja sukupuolta mainittu ja katsoi, että toimittajan tuomitseminen herjauksesta oli 10 artiklan loukkaus.109
Karhuvaara-tapauksessa oli kyse uutisesta, jossa kerrottiin kansanedustajan puolison vä-kivaltaisesta käyttäytymisestä. Kansanedustaja mainittiin nimeltä ja myös hänen puolison-sa oli tunnistettavispuolison-sa ainakin paikallisesti. EIT painotti kanpuolison-sanedustajan työn julkisuutta ja sitä, että median tulee olla sallittua kertoa poliitikon lähipiiristä, jos sillä voi olla vaikutusta poliitikon aseman arvioimiseen yhteiskunnallisena vallankäyttäjänä.110 Esimerkiksi Neu-vonen on huomauttanut, että tapauksessa suomalaiset tuomioistuimet korostivat aviosuh-teen kuvausta eli yksityiselämää, kun taas EIT katsoi, että juuri aviosuhde teki tapauksesta yhteiskunnallisesti merkittävän. Neuvosen mukaan sekä Selistö- että Karhuvaara-tapauksissa suomalaisten tuomioistuinten ongelma oli punninnassa, eivätkä ne soveltaneet
104 MGN Limited v. Yhdistynyt kuningaskunta (2011), kohdat 147 ja 151.
105 Egeland ja Hanseid v. Norja (2009), kohdat 61–63.
106 Pesonen 2019. s. 42.
107 A v. Norja (2009), kohdat 72–73.
108 Egill Einarsson v. Islanti (2018), kohta 52. Kyseessä oli äänestysratkaisu.
109 Selistö v. Suomi (2004), kohdat 8–12, 51, 60, 64 ja 70.
110 Karhuvaara ja Iltalehti v. Suomi (2004), kohdat 8, 45 ja 52.
kriteeriä siitä, että ihmisoikeuden rajoituksen tulee olla välttämätön demokraattisessa yh-teiskunnassa.111
EIT:n oikeuskäytännössä on katsottu verraten lievienkin seuraamusten tai sellaisia koske-van uhkan loukkaakoske-van 10 artiklaa, jos tällöin puututaan yleisiä asioita koskevaan julkiseen keskusteluun. Muiden henkilöiden maineen tai oikeuksien turvaamiseksi on kunnianlouk-kaustuomio ja/tai vahingonkorvaus sinänsä hyväksyttävämpää, kuin esimerkiksi poliittisen keskustelun ollessa kyseessä. Turhan ankara seuraamus voi kuitenkin rikkoa suhteellisuus-periaatetta ja sitä kautta 10 artiklaa.112 Esimerkiksi Karhuvaara ja Iltalehti -tapauksessa vahingonkorvauksen suuruus oli keskeinen tekijä, joka myötävaikutti 10 artiklaa koskevan sopimusrikkomuksen vahvistamisen.113
Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2002:55 oli kyse televisiohaastattelusta, jossa oli mainittu nimeltä valtakunnansovittelijan naisystävä, joka oli osallisena tapahtumiin, jotka johtivat valtakunnansovittelijan eroon. Haastattelija A tuomittiin yksityiselämää loukkaa-van tiedon levittämisestä. Ratkaisulla ei sinänsä ole ohjausarvoa myöhempien tapausten kannalta, mutta ratkaisusta poiki useita EIT:n ratkaisuja,114 joissa Suomen katsottiin lou-kanneen 10 artiklaa. Naisystävän katsottiin olleen keskeisessä asemassa merkittävän julki-sen vallankäyttäjän erottamisessa.115
Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2005:82 katsottiin A:n yksityiselämää loukatun.
Lehtiartikkelissa oli kerrottu presidentinvaaliehdokkaan keskeisenä kampanja-avustajana toimineen A:n avioliiton ulkopuolisesta suhteesta erään TV-toimittajan entiseen puolisoon.
Vaaliehdokas oli perinteisten perhearvojen puolestapuhuja ja hänen vastaehdokkaansa yk-sinhuoltajaäiti. KKO katsoi, että artikkelin sisältö ei koskenut politiikkaa, vaan pelkän suh-teen julkaisemista, joten toimittajan mahdollinen poliittinen motiivi ei KKO:n mielestä ollut riittävä tietojen levittämisen oikeutus.116 Lisäksi KKO katsoi, että A ei ollut tarkoitta-nut suhdetta julkiseksi, vaikka olikin esiintynyt X:n kanssa julkisilla paikoilla.117
111 Neuvonen 2015, s. 870.
112 Pellonpää ym. 2018, s. 869.
113Karhuvaara ja Iltalehti v. Suomi (2004), kohta 53. Vahingonkorvauksen määrä oli 175 000 markkaa. Rat-kaisusta Pellonpää ym. 2018, s. 870.
114 Jokitaipale ja muut v. Suomi, Soila v. Suomi, Tuomela ja muut v. Suomi, Iltalehti ja Karhuvaara v. Suomi, Flinkkilä ja muut v. Suomi, kaikkien tuomioiden antopäivä 6.4.2010.
115 Neuvonen 2015, s. 870–871.
116 KKO 2005:82, kohdat 12 ja 22–23.
117 KKO 2005:82, kohta 29.
Eri mieltä ollut oikeusneuvos Lehtimaja olisi hylännyt syytteet. Lehtimaja katsoi, että A:n yksityiselämästä annettu tieto oli omiaan vaikuttamaan presidentinvaalia koskevaan julki-seen keskusteluun ja liittyi tätä kautta A:n poliittijulki-seen toimintaan. Poliittijulki-seen toimintaan liittyvässä journalismissa on rikosoikeudellisiin keinoihin tukeuduttava vain sananvapau-den selvän väärinkäytön tilanteissa, sillä itsesääntelykin voisi olla riittävä keino. Sekä itse ratkaisun että oikeusneuvos Lehtimajan perustelut olivat hyvin perusteelliset, minkä myös Neuvonen nosti esille oikeustapauskommentissaan. Niissä oli mainiosti huomioitu niin perus- ja ihmisoikeusnäkökohtia yleisesti kuin EIT:n ratkaisukäytännössä esiin tuotuja suuntaviivoja. Neuvonen on kuitenkin kommentissaan oikeusneuvos Lehtimajan kannalla huomauttaessaan, että myös poliitikkojen taustavaikuttajat ovat miellettävä yhteiskunnalli-sesti merkittäviksi toimijoiksi, jottei poliittisen toiminnan julkinen valvonta vaikeutuisi liikaa.118 Ratkaisusta valitettiin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. EIT korosti Saaris-to-tapauksessa tiedottajan suhteen yhteiskunnallista merkitystä. Lisäksi seurustelu oli ta-pahtunut julkisella paikalla ja asiasta oli kirjoitettu objektiivisesti. Suomi oli jälleen kerran puuttunut sananvapauteen ilman, että se oli välttämätöntä demokraattisessa yhteiskunnas-sa.119
Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2001:96 oli kyse keskeneräisen rikosoikeuden-käynnin uutisoinnista. Alibi -lehdessä oli julkaistu C:n kirjoittama artikkeli, jossa väitettiin A:n huijanneen itselleen huomattavan suuren eläkkeen. Artikkelin yhteydessä oli julkaistu 8 vuotta aiemmin C:n kirjoittamassa täysin muuta asiaa koskeneessa artikkelissa ollut ku-va. A oli tunnistettavissa artikkelista, lähinnä painoteknisestä seikasta johtuen. Kyseessä oli yhteiskunnallisesti merkittävä aihe eli sosiaaliturvaetuuksien väärinkäyttö, mutta KKO ei silti katsonut, että kyseisen yksityishenkilön henkilöllisyyden paljastaminen olisi ollut oikeutettua. Korvauksen määrää harkitessaan KKO otti huomioon sen, että A:n kokemasta kärsimyksestä huomattavan osan voitiin olettaa johtuneen siitä, että hän oli ollut käräjäoi-keudessa syytettynä muun muassa törkeistä petoksista, eikä yksinomaan artikkelin julkai-semisesta.
Tapauksesta valitettiin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. Eerikäinen-tapauksessa EIT katsoi, että kyseessä oli nimenomaan yhteiskunnallisesti merkittävä asia. Korkeim-massa oikeudessa toimittaja oli tuomittu yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä, mutta EIT katsoi tapauksessa, että kyseessä oli yhteiskunnallisesti merkittävä asia ja kaikki
118 Neuvonen 2005a, s. 821 ja 825.
119 Saaristo ja muut v. Suomi (2010), kohdat 65–67, 71.
tiedot olivat löydettävissä julkisista asiakirjoista tai aikaisemmin julkaistuista uutisista.120 EIT:n ratkaisulla oli vaikutusta korkeimman oikeuden ratkaisuun KKO 2005:136.
Ruokanen-tapauksessa oli kyse Suomen kuvalehden artikkelista, jossa koripallojoukkueen väitettiin raiskanneen naisen voitonjuhlissa. Seuraavassa numerossa koripallojoukkue kiisti syyllistyneensä rikokseen. Raiskauksesta ei ollut jutun julkaisemisen aikaan aloitettu esi-tutkintaa, eikä se myöhemminkään johtanut syytteisiin. Jutun kirjoittanut toimittaja ja jul-kaisusta vastannut päätoimittaja tuomittiin kotimaisissa tuomioistuimissa törkeästä kunni-anloukkauksesta. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mukaan artikkeli oli sinänsä kirjoi-tettu objektiiviseen ja asialliseen sävyyn, vaikka väitteiden totuudenmukaisuutta ei ollut yritetty selvittää. Kyse oli vakavista rikossyytöksistä ja koripallojoukkueen jäsenten henki-löllisyydet olivat selvitettävissä. Artikkeli loukkasi myös syyttömyysolettamaa. EIT ei nähnyt tapauksessa artikla 10 loukkausta.121
Julkisessa rekisterissäkin olevat tiedot voivat olla yksityiselämää. EIT:n ratkaisussa Sata-kunnan markkinapörssi Oy ja Satamedia Oy tuomioistuin katsoi, että vero- ja omaisuustie-dot ovat henkilön yksityiselämää, vaikka ne ovat sinänsä neutraaleja, julkisissa rekistereis-sä ja julkaistu yhdesrekistereis-sä muiden verotietojen kanssa.122 Puuttumista henkilön yksityiselä-mään voi olla pelkkä tietojen säilyttäminen rekisterissä.123 Rikosrekisteritietojen keräämi-nen on myös puuttumista yksityiselämään, joten niiden paljastamikeräämi-nen edellyttää laillista syytä ja tarpeellisuusedellytyksen täyttymistä.124
Kuten Hyttinen ja Tapani toteavat, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen runsaasta ratkai-sukäytännöstä on välillä löytää selkeitä toimintaohjeita rajanvetotilanteissa. Haasteellista voi olla esimerkiksi määrittää, mitkä sananvapauden rajoitukset ovat varsinaisesti välttä-mättömiä demokraattisessa yhteiskunnassa.125
120 Eerikäinen ja muut v. Suomi (2009), kohdat 8 ja 65–68.
121 Ruokanen ja muut v. Suomi (2010), kohdat 6–10, 45–48.
122 Satakunnan markkinapörssi Oy ja Satamedia Oy v. Suomi (2017), kohdat 136–138.
123 Hirvelä – Heikkilä 2017, s. 639.
124 Ks. esimerkiksi M.M. v. Yhdistynyt kuningaskunta (2012), kohdat 187–189.
125 Hyttinen – Tapani 2018, s. 48–50.