Iisakki Vähäpuheinen. Käsikirjoitus vuodelta 1953 · DIGI

lISAKKI

Muutamia muistelmia hänen elämästään.

Sisältää:

H4ihtourheiiijana

Puhemiehenä.

Saarnamiestä

^kyytissä

Tarkastajana Kylpyhoitoa

Valittujen

lasten

^kyyti

Hirviasioissa

Matka

^ja

vedennäköistä

Radioihme (Atomintutkijasta)

Pesäpallo

Hallantorjuntatykki Nuotiolla

Veikkaus

Muistomerkki.

lisakki Vähäpuheinen oli hiihtänyt paljon jo elämänsä alkutaipaleella, polvenkorkuisesta.

Hän oli ^vesakkojen laiteille asetellut ^{ansoja pa-} hankurisille metsäkanoille jalaajatossuisille ^jä- niksille. ^Sangen varhain hän risteili sydänmai- ta'pyssyntorvi selässä. Ja^{kylillä ja}kirkkomat- koille hän oli hiihtää ^hangannut. Sukset olivat kulkuneuvo silloin, ja ovatyhäkin siellä Kairan korvessa .. .

Niihin aikoihin hiihtourheilu ^oli uusi ja vas- tasyntynyt asia Suomenmaassa ^ja vaikka ^se vähän herrain vöyhötykseltä haiskahtikin, ⁿⁱⁱⁿ siinä oli oma viehätyksensä. Kaukana Kairan mustissa pirteissä puhuttiin pitkinä puhteina paljon hiihdosta ja hiihtäjistä. Ei ollut siis mi- kään ihme, ^että lisakin, joka hiihti niin mielel- lään, ^{uudessa ja} koettelemattomassa sydämes- sä ja mielessä iti ja versoi ^ajatus, että hänkin on melkoinen mato menemään. ^{Hän sevasta on} pyyhältävä, niin että viti ^tupruaa vieraitten silmille ^{. . .}

Sangen nuorena, oikeastaan

keskenkasvuise-

na poikasena,lisakki, jokamyöhemmin ominai- suuksillaan hankki Vähäpuheisenlisänimen, ai- koi ryhtyä teossa todistamaan näitä haavei- taan. ^{'Hän meni} hamaan kaupunkiin suurille hiihtomarkkinoille ^{ja pani} itsensä koetukselle.

Häävisti hänelle ei käynyt.

Aavalla

^{merenjäällä} kävi ytimiin tuntuva tuulen ^jatuiskun ^ujakka

niin, että alusvaatteisilleen, hölmönä ^isompia hölmöjä matkinut, riisuuntunut lisakki kiitti luojaansa päästessään perille jossakin suurien miesroikkien häntäpäässä peräti paleltumatta.

Se ei ollut suinkaan vähäinenkolmipeninkuor- mainen golgatantie kylmyyden uhatessa än

liytyä

ohuitten ketimien lävitse syvälle ^sydä meen^{. . .}

Mieltyneenä, mutta vähän allapäin janolona, vähän ja vähäpuheisena lisakki palaili Kairan tutuille maille.Hän ajatteli, että itsekukinhiih- tää minkä ennättää. ^Latuja tulee ^{. . .} Tuntui hyvältä, että aina ^tulee sekin, ^jokalumet sulat- taa, eikä ^latuja eikä ladunpaikkojakaan enää näy ^. . .

lisakki Vähäpuheisen hiihtourheilu, oikea paanahiihto, olisi ehkärajoittunut näin ^vähiin, ellei hän olisi Kairan kirkolla tavannut ^Mäen isäntää, isoa rikasta, joka harjoitti laajaa ja tuottavaa

rahanlainausliikettä

hätäytyneille köyhykäisille isännille ja ryösti lopulta heidän maansa, niin että hänen hallussaan puhuttiin olevan puolet

Savonmaastakin

^{. . .} Mutta siinä hän nyt seisoi, tuo kierä resukemeli, ja kyseli mitä

hiihtomarkkinoille

kuului. Eiväthän lisa- kin omat kuulumiset olleet kiireellä kerrotta-

via ^{. . .}

Älä! sanoi Mäen isäntä. ^Älä välitä!

Hiihtäjä sitä sinäkinolet,mutta eihän sitä noin kylmiltään, ilman tietoja ^{. ..}

Hän tuntui ^olevan hieman harmissaan ^siitä, että suuret hiihtäjät olivat ^{jossakin muualla,} eivätkä Kairan maassa.

Sekin Ritola, hän sanoi. Ei ^se olisi miestä 'kummempi, mutta ^hänkuiskasi kuin

suuren

salaisuuden ^{se on} maannut talven uunilla ja syönyt sonninlihat.

..

Seköhän tuossa auttaisi? ällisteli lisakki.

Se! sanoi Mäen isäntä jäsäkästi. Siinä tapahtuu samaakuin puron veden patoamises- sa. Voima ^paisuu paisumistaan ^{. . .}

39

Mutta ei ole sitä sonniakaan

nimissä,

hal- keili lisakki. Ja vaikka olisikin, niin siellä

Jokiperällä on sellainen ukon kärnäke, ettei sil- tä saisi rauhaa ^{. . .}

Mutta Mäessä ^on! sanoi kuulu iso rikas.

Mäessäonruokaa ja rauhaa. Tule sinne, niin näytetään miten viti pölähtää!

Nuoruudestaan

huolimatta ^osasi lisakki ih- metellä, että mitenhän se noin, viisuudestaan- kin kuulu! Mutta se oli ^senhenkinen, _{että Kai-}

ran maallakin saisi olla ^meneviä miehiä, joita mainittaisiin ^{. .} . Olikaiketi sillävaraa syötellä sonnia ja sitten sonninlihaa kenelle tahtoi ^{. . .} Seuraavan talven alkaessa ^näytellä lumiaan Mäen iso isäntä ^jälleenkohtasi lisakin, saattoi- pa olla niinkin, että lisakki vasiten ^tälläytyi hänen tielleen, jamuisti menneet puheet.

Tulehan, nuori mies! Aloitetaan ajoissa ^...

Tuntuivat ne lisakista omituisiltakin, moiset harjoitukset. Mutta sittenpähän senkin näki- si ... Isäukko, pahankiskoinenkärnäke, puhui aina lisakin metsästysretkistä, että hän meni eväitten kanssa työtä pakoon. Nytpä ei tarvit-

taisi evästäkään!

Hän hiihteli kuin hiihtelikin ylös Mäkeen, jossakävi ilmi, että leipää ja lihaa oli tosiaan- kin riittävästi ^ja leveää penkkiä ja lämmintä pankkoa

maata.

Mitään ei tarvinnuttehdä, eikä saanutkaan. Kun lisakki välistä työlästyi jouti-

40

laisuuteensa

ja yritti vähän liikuskelemaan,

niin isäntä luki kovaa hopeaa: jos pato valskaa, niin miten vesi, voima, silloin

karttuisi

^{. . .}

Alussa oli rienaa emännästä ja muistakin akoista, jotka motkottivat, että mitä hullutusta tämä oli: mikä ihmeen syöttiläs tuo nuorukai- nen oli! Mutta sitten Mäen ukko otti isännän muodon päällensä janaisten oli pantava suunsa suppuun. Isännän silmissä kimalteli oikein ole- misen ilo ja hän pani akat aukaisemaan kuun kokoisen voiaskin, pani heidät ^lypsämään mai- toa, jota ei siihen maailmanaikaan juuri talvi- sin nähty, pani heidät keittämään

kananmunia

ja milloin mitäkin. Köyhyyden takia ^ei Kai- rasta pitänyt hiihtäjää puuttumaan . .

.

Silloin ei tosiaankaantiedetty miksi tätä tou- hua olisi oikein ^nimitetty, ei ollut sopivaa sa- naa. Monta kymmentä hyvää ja pyöreää vuot- ta sai vierähtää ennenkuin oli selvillä, että

Mäen ukko oli ollut valmentaja ja Mäen läm- min uuninpäällys, jossa lisakki enimmäkseen majaili, vahnennusleiri. Tuo iso rikas, kierä resukemeli,

silmissä

omituinen väike, olikin an- kara valmentaja.Kun lisakki pistäytyi nurkan takana, niin silloin ukko:

Turhaa ^se oikeastaan sekin^on.

Joutaisivat

nuo akat ^{. . .}

Elämänsä merkillisimpinä ajankohtina lisak- ki Vähäpuheinenmuisteli vielä

vanhanakin

^tätä kaikkea. ^Niin mukavaa ^seoli ollut, että välistä tuntui ^aivan ikävältä. Hän söi ^ja makasi ja lihoi ^ja pulskistui. Mäen isäntä näytti pitävän

häntä silmäinsä ilona kuten kiiltäväkupeista hevostaantallissa ^{. . .}

Se jollakintavoin kiusasi lisakkia.^Tämäolei- lu kävi hänelle ^jokyylytykseksi, niin ^että hän

jo kuunnitteli karkaamista ^yön hiljaisuudessa.

Mutta eihän ^Mäen hyvää isäntää voinut ^pet- tää. Olihan nähtävä miten tämä kaikki oikeas- tiliin päättyi ^{• • •}

Jaolipa toisekseen mukavakin. Oli ^{soma seu-} railla Mäen suuren talon elämää, paljon palve- lusväen ja monien vieraitten

edesottamuksia.

Tavallisesti riitti katseltavaa ^jakuunneltavaa, varsinkin pitkinä puhteina tulien ääressä. Sa- nasia sirisi ^kuin sateenpisaroita Mäen suures- sa tuvassa ^{. . .}

Jotkutvieraat voivat udella, että mikä se tä- mä lihava nuorimies oli, sairasko. Naisväki oli silloin hyvin kernasta selittämään.

Sekö! Se ^on orittakin ^terveempi! Siitä se vielä ^{pitäisi petokehittyä . . .}

Eikä ^tämä lisakin rumiillinen velmentautu- minen ollut mikään muutamanpäiväinen ^juhla, vaan sitä kesti kauan, viikottain ^jakuukausit- tain. ^Mutta kaikella ^on aikansa. ^Lopulta koitti päivä, jolloin lisakki ^vapautui kummallisesta vankeudestaan ^{. . .}

Mäen isäntä pani silloin toimeen hiihtokilpai- lut, joissakävisi selville^{mitä hänen} hoidokkin- sa'saisi aikaan, ^{mitä Mäen} ukon suuri valmen- nusohjelma oli vaikuttanut, se sama, ^joka tä- hän ^asti oli ollut vain Ritolain ^jamuiden suur- ten hiihtäjäin salaisuus^{. . .}

Se nähtiin. ^Se oli suuri ^juhlapäivä talvisen taivaan ^alla, ensimmäiset hiihtokilpailut Kai- ran maassa. Mutta lisakille ja Mäen isännälle

se päivä ei ollut suinkaan häävi. lisakki Vähä- puheinen hiihti ^kyllä jonka jaksoi, hiihti ^ja

hankasi.

^{Mutta hän oli lihonut liiaksi ja lääpäs-}

tyi ja väsyi. Suuri, monikuukautinen valmen- tautuminen riippui raskaana hänen hartioil- laan, kaalmoitti ^kaiken aikaa kauhistuttavana

hänen päänsä päällä. Kävi ^ilmi,että liha ja läm- pö ja liikkumattomuus ei ollut ^tehnyt hänelle niin hyvääkuin olitkuviteltu. Ei tapahtunut mi- tään padottujen kevätvesien ^{ihmettä, jota Mäen} isäntä oli

odottanut

^ja toivonut. lisakki Vähä-

puheinen oli

niitä'hännimmäisiä

perilletulijoita.

Mäen iso isäntä silmäili häntä halveksien.

Katseessa oli ^nyt erilainen välke kuin ^silloin, kun hän komenteli akkoja avaamaan ^{kuun ko-} koista voiaskia ^{. . .}

Väärää miestäpä syötin! Eihän sinussa mikään ^{tepsi. ..}

Hän näytti harmistuvan peräti ajatellessaan niitä monia suuria sonninreisiä, jotka olivat

haihtuneet

^{jälkeä jättämättä . . .}

Saisit maksaa syönnöksesi

Mutta eihän lisakilla ollut ^rahaakaan, eikä hän maksanut myöhemminkään, sitten^kun sitä

joskusoli.

Siihen loppui lisakki Vähäpuheisen hiihto- urheilu, oikea paanahiihto.

mieluinen renki, nuori javäkevä, Ireipas japarahiksi höystöntuntevakin. Sillä kaikkeaoli osat- tava jos mieli talona ja isäntänä pysyä näillä ^Kairan mailla.

lisakkitiesi, ettäpaitsimaata,onihmistäkin höystettävä. Siitä seikasta sekinkaiketisittenetupäässäjohtui, että emäntäepäili isäntääpiikoihinkin. Hänkun tuontuostakin liikkui navetan- kin puolella_japuhui,että hyvä tämäon,muttatähän kunvielä vähän parantaisi ^{. . .}

Mutta lisakki Vähäpuheisen mieluiselle rengille ilmaantui

ennen pitkää_omat mieluiltavansa. Hän alkoi kulkea tytöissä, ahkeranlaisesti. Pahaksi onneksi hän oli löytänyt löytönsä kaukaa, hamasta Kairan kirkolta, ja kun hännytvohlusi sitä väliä joka pyhänseutu ja väliin viikollakin, niin hän monena päivänäalkoimuistuttaasitä nukkuneen rukousta työn ääressä.

Niinhäntä onnensa näytti painostavan, _ettäsealkoipainostaa jolisakinkin mieltä ja hän ajatteli, ettävähälläpä pilautuihyvä mies. ^Niinsealkoi olla kuin mikämuumiestahansa, töhkimys.

Ei siinä enää höystökään tuntunut.^..

Lähemmäksi sinunpitäisisaada^seihmiseväs, tuli lisakki lopultamaininneeksi.

Lähtekää tepuhemieheksi! _tarttuirenki heti asiaan.

Heh! ajatteli lisakkiVähäpuheinenhiljaamahassaan.

Tuollaisia^neovat^nuoret

miehet!

^Vaipuhemieheksi,eikä^muuta mitään! Eihänsitä tyttöä sinulle niin vain anneta, köyhälle, renkimiehelle,vaikka tämä itseodottelisikinpaita hampaissa...

Öillä tämä nuorukainen ^olirakastua mäsähtänyt talon tyt-

töön, oikein sellaisen talon, jossa osattiinpitääitseään jona- kin. Jonkinlaisiakirkonmiehiäkin oli oltu ties miten ^monessa polvessa. Kirkkoväärtiksi taloakin sanottiin. Janytkö tulisi sukuun tuollainen, maaton, rahaton, nimetön ^{. . .}

Pahalta näytti. Näin päätellessään lisakki ajatteli asiaa etupäässäomaltakannaltaan. Jos^{poika olisipysynyt säädys-}

sään niin hän voisi nyt tuoda ensituimaan emännänalkunsa tähän lisakin taloon ja^parantua ehkä entiselleen, päästyään niistäneljänneksien vohluamisista. Jaharavamiestäkintalossa tarvittiin,sillä heinäaikalähestyi lähestymistään. Muttasopi- sihan yrittää. lisakki Vähäpuheinen oli yleensä sitä ^mieltä, että oli yriteltävä ^{. . .}

-JlimJtinttiinhamnrissaitrvrctllinäliöTnen

läiKähh'

^FtWpMssn.

P-EWTi HAAN

^{TÄÄ. •}

lisakki vähäpuh

■

^{' Asiaon ankara,sanoihän pojalle. Siinä} tarvittaisiin välikappaletta. ^{. .}

lisakki Vähäpuheisella oli tapana niihin aikoihin vuodesta, juhannuksen alla, ajaa koluuttaa kaukana kaupungissa. Niin häntekinytkin ja toituomisinaan,paitsi muuta, myöskinsitä välikappaletta, jota rengin naimakuumeessa tarvittiin.

Kauniinalauantai-iltana,kun maassaoli yllinkyllin vihreyttä javesissä väikettä jalämminkin löyhähteli, ei ainoastaansau- nassa, mutta senulkopuolellakin, isäntä ja renki jokokeilivat välikappaleentehoa. Entisenlaista se oli lisakista ja nuoresta renkimiehestä jotakin verestä. Urheilemaankin^heinnostuivat, niihinpieniinvoimankoitoksiin,joita siihen aikaanharrastettiin kylienraiteilla. Kurikkaa heheittivätjasärkivätsiinä touhussa vanhansaunankatonkinmelkeinremoreuhkaksi. ^Kylläkurikka sai kyytinsä tämännuorenmiehenkädestä, jos lisakinkin, joka myöskään ei siihen aikaan suinkaan ollutsaanutkylläänsä tätä maailmaa ^{.. .}

Mutta

sitten he nukkuivatyön janousivat aamulla hevosen rattaille parhaimpiinsapukeutuneinakuten ainakin sulha- nen ja puhemies. Olikuivaa aikaa, joten Jokiperältäkin voi jotenkuten ajaa koluuttaa pitkän ruununsaran ääreen. Niin he saapuivat _Kairan kirkolle, melkein kirkon juurelle. Sen pitkävarjoulottui tosiaankinKirkkoväärtinpihamaalle, jonne he urhoollisesti käänsivät lisakkiVähäpuheisen komean hevo- sen. Eivätkämiehetkäänolleet mitään tuhoisia katsella^{. . .}

Mutta tässätalossaheitä ei mielihyvällä silmäilty. Senlisakki Vähäpuheinen _heti huomasi isäntäväen kasvojen ilmeestä ja äänen soinnista. He olivat ilmestyneet pihamaalle niinkuin vieraitavastaanottamaan, mutta vainpilkatakseen.

Mihin kauas ne nämä vieraat^?

Jaennenkuin^kiirettäpitämätönlisakki ehti mitään vastata, emäntä jo sanoi:

Naimamiehiä tuota lienette?

Voidaan olla niitäkin, voidaan hyvinkin, myönteli lisakki, Matalaovisestatuota teaikonette,arveli emäntä ja näytti ylen ilkeältä.

lisakki tiesi, että matalaovisella vihjattiin sikolättiä, jossa nytkin joku röhkiväinen tuntui elävän lyhyttä elämäänsä.

Synkältä näytti, mutta juuri sellaisilla hetkillä lisakin päässä

)

20

⁽

tavallisesti välähti. Hän käytti osaavasti kyynärpäätään ja suhahti, senhän oikein osasikin, suhahduksen;

Narrataan tuota poikaa! Juodaan ^{sen viinat, sillä on.}

Olette vähän niinkuin taipuvinaankuulostamaan^{. . .}

lisakki oli osunut oikeaan. Varsinkin emäntä oli tuumaan taipuvainen. Pilkkaa japilaavoisi jatkaa. , .

Sattuikin

^{niin sopivasti,} että talossa ei ollut muita kotona kuin isäntä ja emäntä ja tuo tyttö, jotarenkinuorukainen niin hartaasti halusi. Muu väkiolivastasmetsässä, niinsunnun- tai kuin olikin. Kirkkoväärtin isäntäväen ei siis tarvinnut ^or- jailla liikoja katseita. Pian istuttiin kamarissa javedennäköi- nen läikähteli ^kupeissa. Isäntä otti hartaasti ja emäntäkin maisteli. Eivät he mitäänjuoppojaolleet, kaukana siitä, mutta läpeensäsenluontoisia,että kaikki ilmainen oli otettava hyvän isän antina, olkoonpa vaikka viinaakin. Janarraaminen jat- kui kaiken aikaa. Varsinkin emännän kasvoilta oli selvästi luettavissa, että sitä tämä nyt on. ^. .

"aMutta kun lisakki Vähäpuheinenpistäytyi välillä ^ulkona,

niin sielläkin oli narraaminen käynnissä. Nuorellaväelläkyllä oli sanat yhdessä ja tyttö oli puolikylkiään ^menossa, kokosi aitassa kamppeitaannyytteihinja aikoi viedä^nevalmiiksi^tien-

varteen. Sittensitä mentäisiin^{. . .}

Oleppa vaiti! tuumi lisakki Vähäpuheinen mielessään, sekä huolissaan että huvitettuna. Mitenkähän tässä oikein käypi^?

Hänpalasikamariin, jutteli velhoja,oikein sitävähäpuheista, yllytti ^sopivasti isäntäväkeä käyttämään hyväkseen pölhön pojan kosimisaineita, ottamaan^netaivaan sateena, joka^tulee sekä väärän että vanhurskaan niskaan. Eikä aikaakaan kun lisakki huomasi isännän, joka oli sekäkirkkoväärtiettä herras- tuomari, silmien alkaneen verestää ja suurentuneen suunnat- tomasti,pudonneenpuoliväliin^poskia. Hetki oli tullut. lisakki Vähäpuheinen ryhtyi pesemään käsiään, mikäli se ^{oli mah-} dollista.

Kun, hän aloitti ^me olemme nyt tuotapoikaa näin rumasti narranneet ja senviinatkin juoneet, niin eikö miten- kään passaisi, että tyttö ajaisi meidän kärryissä kylän läpi^? Ihmistenkin tähden, että he ensituimaan uskoisivat jotakin tapahtuneen.

Joo, joo! äänteli kirkkoväärti ^janyökytteliälyttömästi.

Emäntä oli kadonnut kokonaan, muttalopultalisakki löysi hänet maitokamarista huojuttelemasta ^itseäänsen näköisenä niinkuin hänenei olisi oikein hyvä olla. Hänelle^lisakkipuhui samat asiat ja sai hyvin samansuuntaisen vastauksen kuin isännältäkin.

Sitten

Kirkkoväärtin ylvään talon tyttö nousi rengin vie- reen puhemiehen rattaille ja tytön nyytitkin nostettiin tien poskesta ajopeleihin ja ajettiin komeasti kylän läpi ja kauas Jokiperälle. Sielläpoika palvelialuksiedelleenreippaana renkinä lisakin talossa jaKirkkoväärtin tyttöoli kesämiehenä.

Avioliittosiitä myöhemmin tuli kuin tulikin ja sellainen, että Kairan seurakunta lisääntyi ja vahvistui vahvasti ja koko Suomenmaa. Jakun lisakki Vähäpuheinenvanhoillaan muis- teli asiaa, niin jopa kaukainen länsikin ja rajantakainen itä .^. .

Niin suuria asioita oli lisakki ollut matkaansaattamassa puhemiestoimellaan, vaikkaseaikanaan ei ollut kovin kauniilta näyttänytkään ^. . .

Ainakin Kirkkoväärtin ^{emäntä oli} sen jälkeen ensikertaa tavattaessa nuhdellut^häntä kiivaasti, että sinäkin. ^Vähäpu- heinen kehtasit olla varastamassa ja ryöstämässä meiltätyt-

töä.

. .

Eisuinkaan! puolustautuilisakki. Itsehänlupasitte, ettäsaaVatajaa kylänläpi. Minkä minä niille, jos ajosta^muo- vautui ^{pitempikin.. .}

Kyllä kaiketi sinäsen tiesit alunperin, kun tavarat ja kaikki oli tytöllä matkassa . . .

Ei! Kun valehtelivat,että Pussis-Reeta muuttaamajaa ja ettäne on sen ^{pussukoita. . .}

Kylläse^ontämä nykyaikajanykyajan nuoret! päivitteli Kirkkoväärtinemäntä. Kylläneeksyttää oikeat ihmisetkin, valitutkin ^{. . .}

Niin lisakkiVähäpuheinensäilytti taatun javakavanmiehen maineensa.

/li~lTfi ^{I'i'mii ftrfnrnrfi} Ji\! i/^|miiifi’r~

)

21

⁽

lisakki Vähäpuheinen

iaarnamiestä kyytissä

Kaikki Jokiperän naiset olivat sitänykyä hyvin jumalisia ja hurskaita. Sillä kylässä vieraili uusi saarnamies, varsinkin Kai- ran pitäjän naisväen keskuudes- sa suuren maineen saavuttanut ja mieluinen. Pienikokoinen mies, miltei kuin satujen kääpiö, ram- pa, alaraajoissaan synnyinvam- ma, joka seikka osaltaan lienee ollut häntä pelastamassa synnin- poluilta jaturhuudenteiltä ja vii- mein kohottanut hänet ^pyhyyden hohteeseen Kairan sydänmailla..

Sitä hohdetta ^ja uhoa ^{oli myös-} kin yllinkyllin Jokiperän akois- sa, kun he yhteisymmärryksessä kokoutuivat lisakki Vähäpuhei- sen ympärille. Tämän oli ^helppo aavistaa, että heillä ^{oli jotakin} mielessä, että he ovat ottaneet hänet tehdäkseen. ^{. .}

Kaukaa he aloittivat. Muisteli- vat kaikki lisakki Vähäpuheisen

uudemmat synnit, ^ja vanhatkin ja vanhentuneet, ^ja muistuttivat häntä siitä, että ^ristityn on kan- nettava ristiään.^..

lisakki sai ^jossakin lomassatuo- duksi julki mietelmänsä kuinka hän hyvin tietää miten ^täällä synnyinseudun humisevien hon- kien keskellä totuutta on aina pi- detty niin ^{pyhänä ja} kalliina asi- ana, että sitä ei ole jokapäiväi- sessä, arkisessa elämässä ollen- kaan käytetty. Mutta naiset eivät antaneet hänen ^{pitemmälti jatkaa} tätä omaansa, vaan muistelivat- kuinka lisakkia on aina pidetty vahvana miehenä, kantajanakin sellaisena, ettei vertaa, kuten on

käynyt ilmi, kun metsä on sattu- nut antamaan riistaa oikein olol- ta, varsinkin kun on ollut kysy- mys noiden salaa ammuttujen hirvenlihojen ihmisten ilmoille saamisesta...

lisakki Vähäpuheinen kuunteli sekä mielissään hänenkin luon- toonsa tehosi tuo, jota nimitetään

makeiluksi että epäluuloisena.

Ja akat jatkoivat, että nyt lisa- killa olisi tilaisuus käyttää ruu- miinvoimiaan, joita hän oli niin aulis tuhlaamaan syntisissä ryn- nistyksissä, myöskin Herralle otollisella tavalla. Naiset olivat nyt saaneet kierroksensa ^umpeen ja julistivat käskevässä äänilajis- sa, että lisakki Vähäpuheisen oli

otettava ^ja kannettava tuo pieni suuri saarnamies, joka jutamisen suhteen oli ^avuton kuin ^sylilapsi, kannettava hänet seuraavaan paikkaan, Leipävaaraan, yli laa- jan Aapasuon...

Asia oli niin että Kairan maas- saoli jaon teitten välissä ^sangen laajalti alueita, joilla kuitenkin on jotenkuten kuljettava. Jokipe- rä oli siinä asemassa, että sinne

jollakin tavoin kierreltiin ^ja kei- noteltiin myöskin kärryillä. Vie- tereitten ^päällä oli saarnamieskin sinne ^saapunut. Mutta siitä Lei- pävaaraan oli lavialti upottavaa suota ja lahonnutta, ^niljakasta pitkospuuta. Ja ^juuri siellä tätä uutta, ^{ytimiä ja} sielua hivelevää Maarnamiestä odotettiin kuin ^päi-

vää nousevaksi. Sinne hänen oli päästävä. Muu ei tullut kuuloon- kaan. ^Jokiperän naiset olivat ^ot-

sä. ^..

Mutta lisakki Vähäpuheinen ällistyi suuresti ja samalla ikään- kuin suuttui ^{ja häpesi.} Ei hän ollut kuuna kullanvalkeana kuul- lut mokomastai papinkyytistä! Ja sitäpaitsi: oliko hän mikä aasi, jolla pyhät ratsastavat kunniaan?

Tämän hän'sanoi naisille ja lisä- si jumalattomasti, että moisia maisemia, ^joilla tämä pyhä vael- lus ^pitäisi suorittaa, eivät ^kulje muut kuin kuret ^japirut...

lisakki ei ollut ^päässyt näin- kään ^pitkälle, kun ijo avautui monta suuta, ^jotka monella muo- toa

i

käsittelivät hänen monenlai- sia ^syntejään. lisakki^• vaikeni ja ajatteli, että sataa... Mutta nai- set eivät hellittäneet, ^nyt enem- pää kuin ennenkään, ^{ja lopulta} lisakki Vähäpuheisen oli ajatel- tava asiaakin, jakuinka ollakaan, siinä alkoi olla omituista viehä- tystä. Pappia on ikeenalaisella kyytiimyt kohta ukko kuin uk- ko, mutta saaneepa etsiä koko Kairanmaan ja koko maaherran

lääninkin löytääkseen sellaisen, joka on kyytinnyt häntä' omilla hartioillaan. lisakki ^Vähäpuhei- nen alkoituntea itsensä ^joetukä- teen huomattavaksi henkilöksi. ^{. .} Sitäpaitsi, naisten kanssa on mo- nesta ^{syystä parasta} pysytellä hyvissä väleissä. Jos lisakki ^nyt noudattaisi heidän mieltään, niin monta mennyttä pyyhittäisiin ^ja tulevaista vältettäisiin...

Sillä tulevaakin on ^oleva, mietiskeli lisakki viisaudessaan.

Niin hän huokaili raskaasti ^ja sanoi olevansa alhainen mies, ^jo- ka syntiensä ^ja koko kylän ^syn- tien vuoksi on valmis kantamaan kuormia, joiden alle heikot sor- tuisivat^...

lisakki Vähäpuheisen rojujen joukossa oli kokolias hylkeennah- kainen laukku, jonka hänen isä- ukkonsa oli muinoin kuljettanut Ruijanmereltä, jokasiihen aikaan

|E]E]E]E]B]E]j

kangasteli kairanmaalaisten Kaa- naana ja houkutteli leivänäänel- lään. Tätä pahoin rajettunutta laukkua lisakki nyt pehmitteli ja naiset varustivat sen vielä ^parilla

tyynyllä.

ihin seurasi se muistettava het- ki, kuulakas ^ja'korea ^syyskuinen aamu, jolloin pieni suuri saarna- mies asettui hylkeennahkalauk- kuun kuin hautova lintu ^pesään- sä, juhlallisena ja arvokkaana.

Kuin lintu hän kallisteli ^päätään ja hänen pyöreät linbunsilmänsä vilkkuivat virkeinä silmälasien väikkeen takaa. lisakki ^Vähäpu- heinen tarttui kantohihnoihin ja nosti laukun hartioilleen keveäl- lä liikkeellä,ja hätäkös ^{oli nosta-}

essa, sillä naiset avustivat hartai-

na, monin käsin.

Mitäs tämä on hirvenlihan rinnalla! lausui lisakki.

Ja niin alkoi tuo pyhä vaellus, jota lisakki ^ja muutkin ^myöhem- min muistelivat. lisakki astui edellä valtava laukku hartioilla, saarnaajan mustan hatun mie- leenpainuvasti keikkuessa laukun yllä, ja kymmenkunnan naisen seuratessa völjytväkenä, tummis- saan kuin varisparvi, eväsnyyt- teineen ja virsikirjoineen. Kuin linnut he äännähtelivätkin ^koet-

taessaan keskustella laukun kät- köissä matkustavan profeettansa kanssa. Siitä ei kuitenkaan tullut mitään tolkkua ja lieneekö ollut väliäkään. Jotakin ^piipitystä vain kuului lisakki Vähäpuheisenhar- tioilta, tämän kulkiessa vetävin

metsämiehen askelin.

Taakka ei tuntunut alussa ras- kaalta, mutta matkanpäälle sii- hen kyllä ilmestyi painoa. Sillä matkaa oli, kilometrittäin ^upot- tavaa, aavaa nevaa, vetelimmillä paikoilla puolilahonneita porras-

puita, joilta ei sopinut luiskahtaa tahi

tulevat

^{syvemmät kokemuk-}

set. Ja kuorma ^{painoi ja} tuntui epämukavalta japian lisakki Vä- häpuheisella oli aivan ^tuskanpa-

lava. Eikä ollut sellaista maata, johon laukun laskea ja istahtaa levähtämään. Märkyyttä ^joka puolella.

Ei sitä uskoisi miten sana painaa! jahkaili lisakki itsekseen, peukaloi kulkiessaan tupakkaa piippuunsa ja alkoi kiukuissaan lisätä vauhtia.'Kovemmille mail- le oli ^{päästävä,} levähdyspaikoille.

lisakki asteli että suo porskahte- li ja summaton hylkeennahkai- nen laukku keikkui. Akat alkoi- vat jäädä^ja harakoivatpian kau- kana takana, ^{tarpoivat vetelyy-}

dessä, luiskahtelivat pitkospuilta, heiluttelivat käsiään ja äännähte- livät ^ja huutelivat, sättien ja ma- naten lisakki Vähäpuheisen hul- luutta. ^..

Mutta lisakki kulki, kulki ku- ten se kurki tai ^{piru, jonka} hän oli ajatellut sopivaksi näille mai- semille. Hänellä riitti voimia, vaikka sana olisi miten ^painanut.

Joitakin epämääräisiä inahtuksia sieltä nyt vain kuului, ^takapuo- lella keikkuvasta laukusta...

Vihdoin pohotti Leipävaara _ta-

loineen aivan edessä ^ja lisakki tunsi kovan maan jalkojensa alla.

Olipa jo aikakin, sillä lisakki ^oli jo väsynyt ja palavissaan. Mutta juuri siinä ^piti tulla tutun mie- hen vastaan, ^puhutella ja tarjota tupakoitaan, joten lisakin ei so- pinut näyttää levähdyskiirettään.

Hän seisoi siis äkeänä laukkui- neen, joka painoi olkapäitä kuin synti.

Vastaantulija näytti hyvin ute- liaalta. lisakin kookkaasta lau- kusta ei näkynyt mitään, sillä saarnamies oli matkan aikana ^so-

lunut aivan ^piiloon ja pelastanut komean hattunsakin alas laukun kätköihin. Jotakin vikisevää ään- tä vain kuului...

Mitä sinulla on laukussa?

kysäisi mies viimein.

lisakki Vähäpuheinen ei ^pitä- nyt kiirettä, vaan viritteli ^piip- puaan palamaan _ja katsasteli taakseenkin, jossa tumma nais- parvi harakoi vielä kaukana suonselällä. Sitten hän avasi suunsa ja vastasi ^ja sanoi:

Saarnavärkit.^..

86

-PtNTTI HAANPÄÄ

lISAKKI VÄHÄPUHEINEN

iarkasiajana

lisakki

Vähäpuheinen heräsi yösydännä vuoteessaan pimeässä tuvassaan siihen tunteeseen, että jotakin epätavallista oli tapahtumassa. Emäntä oli herännyt jo ennemmin ja hänen tyytymätön äänensä selvitti lisakille tilanteen:

Laulavat ^juopuneet juuttaat!

Pihamaalta, jääkuvioittenkoristaman akkunäruudun takaa kuului tosiaankinlaulunhyrinää ja lisakki ilos- tui. ^Vieraita, hyväntuulisia vieraita! Niitä kävi silloin tällöin, kaukaakin, toiset etsimässä opasta metsästys- touhuunsa,muutamatmuuten vain. Muttaharvemmin niitä kävi tähän aikaan vuodesta, sydäntalvella, jolloin Jokiperän elämä oli yhtä kylmyyttä ja pimeyttä ja

pitkäsivuisuutta. Nyt lupaili jotakin muutetta jalisakki Vähäpuheisen mielestä elämässä piti olla muutteita^{. ..}

Juuttaat eivät laula! sanoi lisakki, ^yritti kurkis- taa akkunasta, vaikka tiesi sen pimeyden takia ^tur- haksi, sipsutti sukissaan ^ja alushousuissaan ^porstuaan, tiedusteli, että kuka se pakkasessa lauloi ja löysäsi ovenhakaa.

Kaksi miestä siellä oli, kolmekin, kun kyytimies'otet-

tiin lukuun hevonen puistautteli komeasti 'ja ku- measti helyjään pakkaseen ja pimeyteen. Metsäherroja, toinen tuttukin, puumiehiä, ryyppääjiä, laulajia, jos miestä missä tarvittiin^...

Sitten sytytettiin lisakin tuvassa iloinen, räiskähte-

leväpystyvalkea, raasu, ja vieraat leväyttivät eväänsä esiin, pullot ja purkit. Väistykööt!taakse Kairan maan

pimeät, ikävät! Eläväinen-tuli ^{paloi ja}lisakki ^Vähä-

puheinen itsekin ^eli ja ‘muisteli. Vieraita ^kasvoja, en- nennäkemättömiä,'outoja pulloja, juomattomia, Hans- kojenmaassa täydensä saaneita siellä missä lämmin

jaleikki 'asui.Muute oli tullut,

tl»

^jolisakin ikävöimä, suunmuute, mielenmuute^{... Hyvästi selvä päivä!}

Kävi niin, että outo metsäherra, melkoinen ^tekijä lienee ollutkin, perehtyi peräti Vähäpuheisen'seuraan ja pyysi tätä jatkamaan, lähtemään ^mitkään savotoi-

hln, ainaSavonmaahan asti.

lisakki Vähäpuheinentollotteli. ^Herrojen eväät^'hou- kuttellvat...

Ei se oikeinkäy, hän valitti, ^{Olen köyhä} mies.

Aina^pitäisi olla hanaamassa, ^{kotiinpäin ...}

Luuletko ettet sitä tekisimeidän matkassa!'sanoi metsäherra. Eikö puulaaki ole huomattava voima näilläkin kairoilla! Miten se sanoikaan Sallan akka;

Eiköhän tuo sota pian loppuisi, jos siihen^Kemiyhtiö sekautuisi...

Niin lisakki Vähäpuheinen tuli Istuneeksi ^herrojen reslaan. ^Olihan tätä arkielämääkin ^{ollut, jonotusta.}

Jospa ^nyt otettaisiin vastaan tarjolla oleva

l

^muutekin,

juhlasaatto, mikähän

olisi..

^{. Kulkuset helisivät ja}

KairanViikolla ^{alkoi pensiini vetää} ja pyörät pyöriä.

Jasittemrajomahelisiväfjälleenkulkusetkin ^jamusta- lalstiuut,helisivät hilpeästi. Suuri jaraskas sudennah- katurkkikin ^'löytyi lisakki Vähäpuheisen päälle ja ko-

reat poronnahkasäpikkäät hänellä oli itsellään.

Sinäoletnyt tarkastajasieltäpääpaikoilta! sanoi'

vat metsäherrat. Saatanan suuri ^{herra, yliveto..}

Ollaan, ollaanpa sellainenkin, sanoi ja ajatteli lisakki Vähäpuheinen. Hän oli vähän kiusaantunutkin tuntiessaan ottaneensa narrinkaavun kantaakseen.

Mutta sellaista kantavat kaikki. Maannousua ^on itse- kussakin. Välistä vinttasi ^lisakin päähän ajatuksen,

että ^elämä, koko hoito, olinarrinpeliä...

Ja ^hyviä eväitä riitti. Kirkkaiden lasien ^jamahiioit- ten nesteitien ^läpi maailma näytti mukiirimenevältä

jasensynnit pieniltä...

Hän seisoi susiturkissaan kaivospuupinojen ääressä, silittelikin komealla koirankintaalla ^{pöllin pintaa ja} kehuskeli, että hyvänlaisestihan nämä' ovat ^tehtyjä.

Tuosta kun vähän ^mallia parantaisi,^•niin ehkä sitä tekomiehen ^palkkaakin voisi vähän kohentaa. ^Ehkä silloin saataisiin ^{parempi hinta}‘ulkomailta. Mutta^nyt on ^{puun hinta} laskenut maailman markkinoilla. Hän osasi kuin isämeidän selittää senkin kuinka monta shillingiä standertilta se oli laskenut...

lisakki Vähäpuheinen oli tarkastajan ominaisuudes- saanläsnä ^myöskin muutamissametsäkauppojen teois- sa. Hän puheli, että älkää ^nyt tällaisia'hintoja mak- selko. Kovin on se puunhinta pudonnut ulkomailla.

Shillingit ja standertit lentelivät'^{jälleen hänen} suus- taan kuin lintuset. Mutta hän lisäsi, että tehkää ^nyt sentään nämä ^kaupat, kun' olette kerran tulleet ^tuol-

laisenhinnan luvanneeksi...

Sopivassa tilaisuudessa metsäherra kehui kovin Vä- häpuheista ja ällisteli, että ei uskoisi moista miestä

löytyvänKairan korvesta! On hetitälläkin'alalla ^kuin vanha tekijä, pitkät koulut käynyt.' Mikä näyttämölle astuminen! Minkälaisen näyttelijän maailma ^oli me-

nettänyt! Siellä se tallusteli ^•Kairan metsäpolkujen pimennoissa...

Eväät riittivät ^{ja lisakki} olla pollotteli päiväkausia

suurena metsäherrana, tarkastajana, susiturkissaan ^ja

säpikkäissään. Mutta jopahan jonakin päivänä tuli tuttu savolainen vastaan, tuli-jo kaukaa käsiojolla ja lausui savonkielen kaikella leveydellä:

Päivee! Mittee sitä lisakinlisakille ^kuuluu?

Kohtaus se sekin oli! Ei itse asiassa mikään ^loppu- kohtaus. Se hukkui jahukutettiin ^{elämänyleiacen hä-} linään. Mutta maun se vei lisakki Vähäpuheisen tar-

kastajan elämästä. Hän ^alkoi hiljakseen puhella, että leikki on lopetettava ajoissa, ennenkuin se ^hupenee

käsiin...

Metsäherrat olivat murheissaan, mutta huomattuaan lisakin olevan tosissaan he kyytitsivät hänet oitisko- measti takaisin Kairan kirkolle. Vähäpuheinen sai ni- listää sudennahkaturkin ^yltään, mutta evääntähteitä hän sai kainaloonsa ^ja suuren setelin taskuunsa.

Ison metsäherran, tarkastajan,elämä ^olitakana ^kuin unennäkö. Mutta sillä hetkellä tuntuikin siltä, että^nyt maistuu tavallisen ^lisakin, Vähäpuheisen, tavallinen arkielämä ^...

9