68 TIETEESSÄ TAPAHTUU 5 2017 KIRJALLISUUS
siltä, että valintamenettelyn aja- tusmalli elää vielä.
Tutkimusrahoituksessa ehdo- tetaan rahoituksen hakemisesta ja tutkimussuunnitelmien laatimises- ta luopumista; rahoitus myönnet- täisiin suoraan aiempien näyttöjen perusteella. Miten tähän jo liik- keellä olevaan junaan nuoret tut- kijat loistavine tutkimusideoineen pääsisivät hyppäämään?
Visiot eteenpäin
Kirjan teksti olisi hyötynyt hyvän kustannustoimittajan käsittelys- tä. Silloin ei ehkä olisi sanottu, että merkittäviä tutkimustuloksia, me- netelmiä ja ajattelutapoja ”keksi- tään” (s. 119) tai että ”täsmällisten tutkimussuunnitelmien tekemi- nen on pahimmillaan valheellista”
(s. 121) tai että ”suomalaisille jatko- opiskelijoille opetetaan fuskaamis- ta” (s. 166). Toinen mahdollisuus olisi ollut luettaa käsikirjoitus jol- lakulla kollegalla. Olisi ehkä tullut korjattua väittämä, että 1860-luvun nälkävuosia aiheuttivat ”ilmastolli- set syyt” (s. 23), kun todellisuudes- sa syynä olivat mittauksin osoitetut poikkeukselliset sääolosuhteet.
Kahden sivun mittaiset loppu- sanat on osoitettu pääministeri Juha Sipilälle. Tähän olisi pitänyt pusertaa kaikki yliopistolaitokseen kohdistuvat keskeiset parannus- ehdotukset. Ei pääministeri jou- da lukemaan koko kirjaa. Ei hän ehtinyt lukaista Paavo Väyrysen- kään kahta viimeistä kirjaa, ja Paa- vo oli kuitenkin tuolloin vielä puo- lueen jäsen.
Tätä kirjaa ei pitäisi vaieta kuoli- aaksi. Jokaisen yliopisto-organisaa- tion kehittämisestä kiinnostuneen tulisi siihen tutustua. Harhakuvik- si osoittautuvat visiot tulisi raa’asti ampua alas ja kehittelykelpoisia tu- lisi tuuppia eteenpäin.
Kirjallisuutta
Ylikangas, H. (2015) Mitä on historia ja mil- laista sen tutkiminen. Art House.
JUHANI PÄIVÄNEN
Kirjoittaja on Helsingin yliopiston suo- metsätieteen professori (emeritus).
Jakautumisen pitkät juuret
Markus Kantola: Jakautunut kansakunta. Yhdysvaltojen po- liittinen historia Richard Nixonis- ta Barack Obamaan. Gaudea- mus 2017.
Lähtökohtana kirjan arvioinnille on syytä todeta, että suomenkielel- lä kirjoitettu analyysi Yhdysvaltain presidenteistä, mutta myös poliitti- sesta järjestelmästä on jo sinänsä tietynlainen kulttuuriteko. Suoma- laiselle lukijakunnalle kohdennet- tua, monia väärinymmärryksiä ja stereotypioita selventävä teos on tervetullut. Näin etenkin nyt kun Donald Tumpin valinta Yhdysval- tain presidentiksi on herättänyt laa- jaa keskustelua Yhdysvaltain po- liittisesta kentästä ja kansakunnan tilasta. Kirja avaa näkymän laajan historialliseen ja kulttuuriseen vii- tekehykseen ja luo jatkumon, jossa tällä hetkellä operoidaan.
Kirjan otsikosta alkaen hieman ihmettelin Richard Nixonin valin- taa teoksen alkupisteeksi. Kanto- la kyllä perustelee valintansa ihan mainiosti jo johdantoluvussa, mut- ta aivan yhtä lailla olisi voinut va- lita Lyndon B. Johnsonin kauden alkupisteeksi, koska jo hänen aika- naan alkoi suuri yhteiskunnallinen murros. Tuolloin syntyi ajatus gre- at societysta, ja luotiin pohja esi- merkiksi terveydenhuollon meka- nismeille kuten Medicaidille, josta yhä keskustellaan vähintäänkin kii- vaasti. Kirjan ulottaminen aivan ny- kyaikaan ja Barack Obamaan on erittäin positiivinen seikka.
Kaiken historiallisen ja kulttuu- risen kontekstin ohella minua miel- lytti kirjoittajan lähestymistapa pre-
sidenttien persoonien kautta. Se on varsin haastava tehtävä, mutta Kantola onnistuu pääosin luomaan hyvän ja uskottavan analyysin. Tä- mäkin teema sopii vallan hyvin juu- ri nyt, kun Donald Trumpin persoo- na herättää monenlaisia ajatuksia, jopa pelkoja. Toki persoonallisuu- den vaikutus politiikan muotoutu- miseen on aina vaikea määritellä ja avaa mahdollisuuden erilaisille(kin) tulkinnoille. Tässä ehkä myös pii- lee teoksen suurin ”sudenkuop- pa”. Miten paljon Kantolan omat näkemykset ujuttautuvat tulkintoi- hin presidenttien motiiveista? Toi- saalta tämä persoonien kautta toi- miva lähestymistapaa antaa kirjalle tietyn määrän ”inhimillisyyttä”, min- kä vuoksi kirjaa on mukava lukea.
Näin se ei ole pelkkä politiikan, ta- louden ja muun presidentin tehtä- vien listaus, vaan saa myös henki- lökohtaista syvyyttä.
Teos etenee pääosin krono- logisesti ja puuttuu kunkin presi- dentin kohdalla yhteiskunnallisiin asioihin asiantuntevasti. Kirjas- sa käsitellään vaivattomasti sekä ulko- että sisäpolitiikan kiemuroita ja luodaan siten varsin monipuoli- nen kuva Yhdysvalloista tarkastel- tavana ajanjaksona. Usein kirjaa lukiessa tulee kysäisseeksi itsel- tään, että eikö mikään koskaan muutu. Samat teemat toistuvat vaaleista toiseen – terveydenhuol- touudistus, veteraanien asia, rotu- jen väliset ongelmat ja ympäristö ovat yhtä lailla tapetilla nyt kuin 50 vuotta sitten. Tavallaan Yh- dysvallat näyttäytyy tässä kirjassa enemmän paikalleen jämähtäneel- tä kuin dynaamiselta, globaalil- ta yhteisöltä, jollaisena se ainakin meillä Suomessa usein nähdään.
Yhdysvallat on kuitenkin monella tapaa hyvin konservatiivinen maa, eikä meidän eurooppalaisten ole aina ihan helppoa sitä ymmärtää, saati hyväksyä.
Kirjassa tulee hyvin myös esiin ajankohtainen aihe eli Yhdysval- tain jakautuminen kahteen leiriin, republikaaneihin ja demokraattei- hin. Historiallinen lähestymistapa osoittaa oivasti, että kyse ei suin- kaan ole pelkästään tämän hetken
TIETEESSÄ TAPAHTUU 5 2017 69 KIRJALLISUUS
ilmiöstä, vaan sillä on pitkät juuret.
Eikä polarisaatio tietenkään ala Nixonin kaudella, vaan sen juuret ovat jo paljon kauempana men- neisyydessä. Tätä taustaa vasten asiaa tuntematonkin lukija huo- maa, miten jakolinjat Yhdysvallois- sa ovat toisaalta muuttuneet mut- ta myös pysyneet ennallaan.
Kantolan teksti etenee selke- ästi ja sitä on helppo lukea. Mo- net Yhdysvaltojen politiikan ai- heet ja poliittisen järjestelmän meille oudot asiat selvitetään hy- vin ja perusteellisesti. Asiaa tunte- matonkin selviää tämän kirjan lu- kemisesta suhteellisen helposti ja mielenkiinto pysyy yllä. Jokainen lukija varmaa myös löytää kirjas- ta oman suosikkilukunsa ja ”suo- sikkipresidenttinsä”. Itselleni ehkä mielenkiintoisin luku oli ensim- mäinen Nixonia käsittelevä luku.
Olin itse hänen aikanaan vielä lap- si ja muistan ainoastaan, kuinka Nixon joutui eroamaan tehtäväs- tään. Toki olen sen jälkeen Nixo- nista paljon lukenut, mutta Kanto- lan analyysi on oivallinen, se myös antaa hieman ”armoa” kiistellylle presidentille. Olisi hauska lukea, mitä Kantola sanoisi Trumpista tä- män todennäköisesti melko turbu- lentin kauden jälkeen.
Jakautunut kansakunta on hie- man raskaasta nimestään huoli- matta helposti lähestyttävä ja on hyvä perusteos monelle Yhdysval- loista kiinnostuneelle. Se toimisi myös mainiosti esimerkiksi yliopis- tojen oppikirjana.
RANI-HENRIK ANDERSSON Kirjoittaja on Helsingin yliopiston alue- ja kulttuurintutkimuksen dosentti ja aka- temiatutkija.
Murha Terijoella
Marina Vituhnovskaja-Kauppa- la: Terijoen laukausten pitkä kai- ku. Mihail Herzensteinin mur- ha toisen sortokauden taustalla.
SKS 2016.
Suomen tunnetuimpien poliittis- ten murhien, Bobrikovin, Soisalon-
Soinisen ja Ritavuoren, rinnalla ve- näläisen tiedemiehen ja poliitikon Mihail Herzensteinin murha Teri- joella heinäkuussa 1906 on jäänyt melko tuntemattomaksi. Aikanaan se kuitenkin herätti suurta huo- miota. Tiedot murhasta ja pitkäk- si venyneestä oikeudenkäynnistä kauppias Esa Mustosen talon ylä- kerrassa levisivät yhtä lailla länsi- maiseen lehdistöön kuin eri puolil- le Venäjää. Lopulta koko prosessi sivusi läheisesti myös keisarin lä- hipiiriä eikä kirkkokaan ollut sot- keutumatta asiaan piilottelemalla murhaajia luostarissa.
Herzensteinin tapauksessa on kaikki poliisiromaanin, agent- ti- ja vakoojatarinan sekä oikeus- salidraaman ainekset, etenkin kun murhan taustalla ja siihen sekaan- tuneina oli useita henkilöitä ”sinisil- mälasista” miestä myöten. Dosentti Marina Vituhnovskaja-Kauppala on ottanut niistä kaiken irti ja hänen sujuvasti kirjoitettua teostaan lukee lähes kuin romaania. Mutta samal- la Teri joen laukaus ten pitkä kai- ku on tieteellisesti täysipainoinen ja monia näköaloja avaava, moni- puoliseen lähdeaineistoon perus- tuva ja huolellisesti dokumentoitu tutkimus, jolla on ansioita monella- kin tasolla.
Teoksessa on onnistuneesti esi- telty murhattu, murhan tekijät ja heidän taustahenkilönsä, rikoksen tutkijat ja oikeudenkäynnin keskei- set henkilöt. Etenkin Herzenstei- nin itsensä tarkastelu on valaise- va sekä hänen tutkimustensa että liberaalien poliittisten mielipiteit- tensä kannalta. Kiinnostava on oi- keusministeri Ivan Štšeglovitovista annettu kuva: päättäväinen oikeu- denpalvelija kokee ”moraalisen au- ringonlaskun” käännyttyään äärioi- keistolaisten, niin sanotun Mustan sotnian puolelle. Mustasotnialais-
ten armonanomuksia puoltaes- saan hänen punaiseksi langakseen muodostui ajatus antisemitismis- tä luonnollisena ilmiönä juutalais- ten ollessa itse syypäitä siihen, että tavallinen kansa suhtautui heihin huonosti.
Mustasotnialaisista kohoaa esil- le etenkin Venäjän kansan liiton puheenjohtaja ja Russkoja znam- ja (Venäläinen lippu) -lehden pää- toimittaja Aleksandr Dubrovin.
Hänessä yhtyivät etevä ja suosit- tu lääkäri, liberalismin vastustaja, ksenofobi ja antisemiitti. Mielen- kiintoinen hahmo on myös esi- merkiksi valantehneen asianajajan apulainen Georgi Weber (juuta- laisena hän ei voinut toimia var- sinaisena asianajajana), joka oli hankkinut arvokkaita tietoja solut- tautumalla Venäjän kansan liiton piireihin. Vertailun vuoksi Vituh- novskaja-Kauppala on esittänyt sa- laisen poliisin agenttina toimineen, sosiaalivallankumouksellisten puo- lueen (ns. eserrät) jäsenen Jevno Azefin tapauksen aikansa poliitti- sena skandaalina. Suomalaiselta puolelta esillä ovat Herzensteinin murhaa tutkinut kruununnimis- mies August Hyyryläinen ja oikeu- den puheenjohtajana toiminut Äy- räpään kihlakunnan tuomari Robert Selin, joka hoiti pitkää prosessia kärsivällisesti ja hermonsa säilyttä- en, vaikka häntä eräässä istunnos- sa uhattiin jopa revolverilla.
Terijoen laukausten pitkä kaiku antaa havainnollisen kuvan Suo- men ja Venäjän oikeuslaitoksen ja oikeusjärjestelmien törmäyk sestä.
Suomalaiset joutuivat jatkuvas- ti korostamaan toimivansa Suo- messa voimassa olevan oikeus- järjestelmän mukaan. Osapuolten tavasta argumentoida annetaan kiinnostavia esimerkkejä. ”Suo- men kysymystä” duumassa käsi- teltäessä pääministeri P. A. Stoly- pin esitti, että Suomen ja Venäjän suhteiden perustaksi ei pitäisi ot- taa Aleksanteri I:n puhetta Por- voon valtiopäivillä vaan Haminan rauhasopimuksen teksti, jossa to- dettiin Suomen kaikkineen kuulu- van ”Venäjän Keisarikunnan täy- teen omistukseen ja valtaan ja
