Pappila heräsi henkiin Pylkönmäellä · DIGI

Pappila heräsi henkiin Pylkönmäellä

5

nakin entisaikaan kunni­

oitusta. Pappila oli monessa mielessä koko

pitäjän niin maallisen kuin hengel­

lisenkin elämän keskus vuosisatoja.

Vielä 1800 luvulla kirkkoherrat joh­

tivat niin kuntaa kuin seurakuntaa.

Ensimmäinen oma kosketukseni pappiloiden maailmaan tapahtui 15 vuotta sitten, kun friiasin Ylistaron kirkkoherran tytärtä, nykyistä vai­

moni. Vaikka olen lapsuuteni elänyt vanhassa isossa maalaistalossa, he­

rätti pappila monine väliovineen ja saleineen kunnioitusta.

Kun tulin Pylkönmäellä syys­

kuun lopussa 1996 vt. kirkkoherrak­

si, menimme asumaan kunnan rivi­

taloon. Edellisten pappilan asukkai­

den Orvokki ja Aaro Linnan muutet­

tua omaan asuntoon 25 pappilavuo- den jälkeen, oli pappilassa remont­

tia paossa Elina ja Marko Peräsen perhe. Peräset muuttivat pois 1997 ja pappila jäi kylmilleen. Kukaan ei suositellut uudelle papille kylmää, vetoisaa ja kallistakin asuntoa. Epä­

onnistunut remontti vuonna 1980 oli tehnyt pappilasta suoraan sa­

noen kuluerän seurakunnalle. Sii­

hen aikaan pappilan lämmittäminen ja käyttösähkö maksoivat n. 40 000 markkaa vuodessa. Pylkönmäen pappila oli siis kylmillään 90:n asu­

tun vuoden, lähes kahdenkymme­

nen kirkkoherran jälkeen. Komea, 1907 valmistunut, rakennusmestari J. H. Vigrenin piirtämä pappila sai jäädä rapistumaan.

Kylillä kulkiessani sain jatku­

vasti ihmisiltä palautetta, että pap­

pila pitäisi kunnostaa ja papin pitäi­

si mennä siihen asumaan. Pappila alkoi pimeinä syysiltoina näyttää varsinaiselta kummitustalolta, vä­

hän niin kuin karstusten Laikan pappila nykyään. Olihan sääli, että Pylkönmäen komein rakennus (mie­

lestäni komeampi kuin kirkko) sai kohtalon jäädä odottamaan, mitä tu­

levat sukupolvet sille tekisivät, jos tekisivät mitään. Lähes jokaisella pylkkösellä oli omat muistonsa pap­

pilasta, kuka oli ollut siellä piiko­

massa, kuka vihitty pappilan salis­

sa.

Keväällä 1997 päätimme kutsua koolle yleisen kokouksen, jossa seu­

rakuntalaiset saisivat miettiä pap­

pilan kohtaloa. Koolla olevan jou­

kon yksimielinen ajatus oli, että pappila on kunnostettava ja kaikki mahdolliset avustustahot selvitet­

tävä. Avustusta nimittäin tulisimme tarvitsemaan, sen verran isosta re­

montista tulisi olemaan kysymys.

Kartoitettuamme tilannetta ai­

noaksi vaihtoehdoksemme jäi kir­

kon keskusrahasto, joka on kirkon oma "sosiaalitoim isto" eli sieltä voi­

vat vähävaraiset seurakunnat anoa toimintaansa ja kiinteistöjensä yllä­

pitoon avustusta. Tänä päivänä on kuitenkin tilanne se, että pappiloi­

hin tai niiden kunnostukseen Kes­

kusrahasto ei anna enää rahaa kuin poikkeustapauksessa, koska pappi­

lat eivät ole enää osa papin palk­

kausta. Viimeisin uusi pappila, joka on rakennettu kirkkohallituksen va­

Pylkönmäen kirkko.

roin, tehtiin Halsualle 1970- luvun lopulla, jossa muuten vaimoni ja hä­

nen perheensä olivat ensimmäiset asukkaat. Pappiloiden avustusten suhteen oli kuitenkin olemassa por­

saanreikiä kuten se, että pappila si­

jaitsee keskeisellä paikalla eli on sa­

maa miljöötä esimerkiksi kirkon kanssa. Samaten seurakunnan syr­

jäinen sijainti kelpaa perusteeksi.

Näiden oljenkorsien ja vähävarai­

suutemme varaan panostimme ha­

kemuksessamme .

Ensimmäiset suunnitelmat (myös lopulliset), jotka laati pylkön- mäkeläinen rakennusmestari Seppo Kotka, lähetettiin marraskuussa 1997 tuomiokapitulin kautta kirk­

kohallitukseen. Suunnitelmat eivät kuitenkaan kelvanneet ja anomuk­

semme hylättiin. Seuraavan parin vuoden aikana korjailimme suunni­

telmia ja koetimme saada päättäjät ymmärtämään, että Pylkönmäen pappilan korjaaminen on seurakun­

nan sekä koko kunnan etu, puhu­

mattakaan pappilan kulttuurihisto­

riallisesta merkityksestä.

Kirkkohallituksen täysistunnos­

sa istuu kaksi piispoistamme vuo­

2

Pylkönmäen pappila, kevät 1998.

rollaan. Kun Pylkönmäen pappila tuli käsittelyyn jälleen kerran 1998 lopulla olivat istuvat piispat oma piispamme Jorma Laulaja sekä ke- säpylkkönen Helsingin piispa Eero Huovinen. Nämä molemmat miehet olivat sitä mieltä, että Pylkönmäen pappilan korjaamiseen täytyy saada varoja kirkon yhteisestä kassasta.

Viimeisessä kokouksessa yliarkki­

tehdin päätösehdotus avustuksen myöntämiseksi oli kielteinen, mutta piispojen voimakaksikko sai pu­

huttua puolelleen kirkkohallituksen täysistunnon ja lopulta kirkkohalli­

tus päätyi myöntämään 740 000 mk avustusta pappilan korjaamiseksi.

Kahden vuoden väsytystaistelu oli voitettu.

Tarjouspyyntöjen jälkeen re­

montti pääsi alkamaan helmikuussa 2000. Rakennusteknisistä töistä vas­

tasi pylkönmäen omat pojat eli Ra­

kennus Kujala sekä sähkötöistä Is­

mo Mietala. LVI-työt menivät per- holaiselle Syrjälälle. Remontin tar­

koitus oh tehdä pappilasta käytän­

nöllinen kirkkoherran virka-asunto sekä toiseen päähän kerho- ja ko­

koustilat, joita seurakunta oli jo pit­

kään kaivannut. Remontissa piis- pankamari sekä puolet salista van­

hojen virastotilojen lisäksi jäivät toi­

seen päähän kokoustilaksi ja loput eli viisi huonetta ja keittiö kirkko­

herran asunnoksi. Remontissa uu­

sittiin lämmitysjärjestelmä takaisin vesikeskuslämmitykseksi, joka läm- penee öljyllä. Y lä-ja alapohja eristet­

tiin uudelleen, sauna tuotiin yläker­

rasta entiseen pääeteiseen alaker­

taan, molempiin pappilan päihin asennettiin koneellinen ilmastointi, kaikki pinnat ja kalusteet luonnolli­

sesti uusittiin, ulkoa päin pappila sai enemmän vanhaa asuaan, kun puutarhaan johtanut ovi suljettiin ja korjattiin ikkunalla. Myös puutarha ja piha-alueet uusittiin täydellisesti.

Remontti tuli maksamaan n. 1,4 mil­

joonaa markkaa. Kesäkuun lopulla 2000 pääsimme kantamaan tavaroi­

ta uutuuttaan tuoksuvaan vanhaan kauniiseen pappilaan ja syyskuussa vietimme tupaantuliaiseuroja 120 hengen voimin.

Miksi papit eivät tänä päivänä halua asua pappilassa? Pappien pa­

ko pappiloista alkoi, kun siirryttiin kokonaispalkkaukseen parisen vuo­

sikymmentä sitten. Verottajan ah­

neus (lue: kansan kateus) sai aikaan

sen, että pappiloita ruvettiin verot­

tamaan ankaralla kädellä, ajateltiin:

"Eihän kukaan saa asua hienoissa ja tilavissa taloissa, jos ei maksa myös sen m ukaan." Verottajan laskemat neliöt eivät antaneet armoa, vaan suuret pappilat jäivät kylmilleen, koska usein oli niin, että papin koko palkka ei olisi riittänyt vuokraan.

Verottajan mielestä oli siis parempi, että pappi lähtee pappilasta kuin että pappilat olisivat voineet säilyä kohtuullisen vuokran puitteissa ja näin pysyneet asuttuina.

Tänä päivänä seurakuntien omistuksessa on vielä useita satoja pappiloita, joskaan läheskään kai­

kissa ei asu pappi, vaan ne on vuok­

rattu ulkopuolisille. Karuimpia pap­

piloiden kohtaloita voi lukea Anu Soikkelin 2000 valmistuneesta väi­

töskirjasta "Suom en vanhat pappi­

lat". Siinä on kuvia ja kertomuksia sadoista vanhoista pappiloista, mm.

Raution pappilasta 1800- luvun lo­

pulta, joka toimii nykyään kaikessa komeudessaan lannoitevarastona.

Toivon sydämestäni, että ne pap­

pilat, jotka maassamme ovat vielä jäljellä, saisivat säilyä asuttuina ja pappilakäytössä. Uskon, että monet papit ovat valmiita asumaan pappi­

loissa, mikäli perittävä vuokra on yhtään kohtuullinen. Sen verran on pappilakärpänen purrut minuun, että voisin asua vaikka koko elä­

mäni pappilassa, vaikka se ei talou­

dellisesti olekaan järkevää. Perin­

teitä ja kulttuurihistoriaa säilytet­

täessä ei aina pidä laskea euroja.

P e tr i H a u ta la

Pylkönmäen pappila joulukuussa 2000.

3