SELVIYTYMISTARINOITA HUUMEONGELMASTA
Malla Forbus Pro-gradu tutkielma Sosiaalityö
Yhteiskuntatieteiden laitos Itä-Suomen yliopisto Toukokuu 2019
Itä-Suomen yliopisto, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Yhteiskuntatieteiden laitos
Sosiaalityö
FORBUS, MALLA: Selviytymistarinoita huumeongelmasta Pro gradu –tutkielma, 84 sivua, 3 liitettä, 7 sivua
Ohjaaja: Kaarina Mönkkönen ja Eine Pakarinen
Toukokuu 2019__________________________________________________________
Avainsanat: Huumeriippuvuus, huumeongelma, selviytyminen, toipuminen TIIVISTELMÄ
Tämän pro gradu tutkielman aiheena oli entisten huumeriippuvaisten selviytymistarinat.
Tutkimuksen tarkoitus oli selvittää, miten huumeongelmasta on mahdollista selviytyä ja mitkä tekijät siihen voivat vaikuttaa. Tutkimuskysymys oli: Miten entiset huumeriippu- vaiset kuvaavat selviytymistään?
Tutkimuksen taustalla vaikutti fenomenologinen tutkimussuuntaus, joten tutkimus pyrki asennoitumaan aiheeseen avoimesti ilman ennakko-oletuksia ja antaen aineiston puhua puolestaan. Aineisto kerättiin kokemusasiantuntijoilta eli entisiltä huumeriippuvaisilta, jotka kertoivat omista kokemuksistaan. Aineisto kerättiin tutkimushaastattelulla käyttäen teemahaastattelua. Haastateltavina oli yhteensä viisi entistä huumeriippuvaista. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisen sisällön analyysin keinoin. Analyysin tuloksena syntyi neljä pääluokkaa, jotka olivat käännekohdat, toipumista ja selviytymistä edesauttaneet ja yllä- pitäneet tekijät, toipumista ja selviytymistä vaikeuttaneet tekijät sekä kokemus selviyty- misestä.
Tulosten mukaan oma lapsi, etäisyyden ottaminen, vaikuttavat sanat ja pohjakosketus nähtiin merkittävinä käännekohtina selviytymisen varrella. Tulokset osoittivat, että päih- dekuntoutus- ja hoito, vertaistuki, läheisten tuki, heidän ihmisenä kohtaaminen, etäisyys huumepiireihin, tuki uusista mielenkiinnonkohteista ja menneisyyden muuttaminen voi- mavaraksi voivat olla sekä edesauttavia ja ylläpitäviä tekijöitä selviytymisessä ja toipu- misessa. Sen sijaan epäonnistuneet lopettamisyritykset, tuen puute, lähipiirin riippuvuutta ylläpitävä vaikutus, negatiivinen suhtautuminen entisiin huumeriippuvaisiin, vaikeat vie- roitusoireet ja mielenterveyden ongelmat nähtiin vaikeuttaneen selviytymistä ja toipu- mista. Lisäksi tulokset osoittivat, että jokainen haastateltava ymmärsi jossain vaiheessa olevansa huumeongelmainen ja he kokivat nyt selvinneensä ongelmasta, vaikkakin he kokivat, että selviytyminen ja toipuminen jatkuvat koko loppuelämän ajan.
Päihdetyön ammattilaiset, huumeriippuvaiset, heidän lähiomaiset ja muut aiheesta kiin- nostuneet voivat hyödyntää tutkimuksen tuloksia ja laajentaa ymmärrystään huumeriip- puvuudesta ja siitä selviytymisestä. Lisäksi tulokset voivat auttaa toisia saman ongelman kanssa kamppailevia ja motivoida heitä, kun he lukevat kuinka viisi haastateltavaa ovat huumeongelmasta selvinneet.
University of Eastern Finland, Faculty of Social Sciences and Business Studies Department of Social Sciences
Social Work
FORBUS, MALLA: Former drug addict’s survival narratives Master’s thesis, ? pages, 3 appendices, 7 pages
Advisors: Kaarina Mönkkönen ja Eine Pakarinen
May 2019______________________________________________________________
Key words: drug addiction, drug problem, overcoming drug problem, recovery
ABSTRACT
This Master’s thesis focuses on former drug addicts’ survival narratives. The aim of this research was to explore how drug addictions can be overcome and which factors have an effect on overcoming drug addiction. The research question was: How do former drug addicts describe overcoming addiction?
This qualitative research followed a phenomenological approach and aimed to explore the research topic openly without expectations. The data was collected in thematic in- terviews from five former drug addicts, who shared their experiences. The interview data was analysed through data based content analysis. Through the analysis, four main cate- gories were created: turning points, factors that aided and maintained recov-ery, factors that made recovery more difficult and experiences of recovery.
The results indicated that having a child, taking distance to the drug circles, meaningful words and reaching the bottom, are important turning points in the road to recovery. The results also showed, that drug rehabilitation and treatment, peer-, friend and family’s sup- port, unprejudiced encounters, distance to the drug circles, new interests and em-powe- ring the past can aid and maintain recovery. Instead, failed attempts to quit, lack of sup- port, drug circles maintaining addiction, prejudiced encounters, difficult with-drawal symptoms and mental disorders, make recovery more difficult. In addition, the results showed, that each participant understood their drug problem at some point and ex-pe- rience now that they have overcome their addiction, although recovery was seen as a life- long process.
Experts working with drug addictions, drug addicts with their families and others inter- ested in the topic can benefit from the results of this Master’s thesis and expand their understanding of drug addiction and recovery. The results and experiences brought to light in this research can also help others who struggle with drug addiction and motivate them in overcoming their problem.
SISÄLLYS
1 JOHDANTO ... 1
2 HUUMERIIPPUVUUS ... 4
2.1 Ongelmakäyttö ... 4
2.2 Ongelmakäytön hoito ... 7
2.3 Kokemusasiantuntijuus ja kokemustieto ... 10
2.4 Toipumiskokemukset ... 12
3 TUTKIMUKSEN TOEUTTAMINEN ... 16
3.1 Tutkimuksen tavoitteet ja tutkimuskysymykset ... 16
3.2 Fenomenologisuus tutkimuksessa ... 18
3.3 Tutkimusaineisto ... 19
3.4 Aineiston analyysimenetelmä ... 31
3.5 Tutkimuksen eettisyys ja luotettavuus ... 36
4 TULOKSET ... 40
4.1 Käännekohdat selviytymistarinoissa ... 41
4.2 Toipumista ja selviytymistä edistäneitä ja ylläpitäneitä tekijöitä ... 46
4.3 Toipumista ja selviytymistä vaikeuttaneita tekijöitä ... 59
4.4 Selviytymisen kokemus ... 69
5 Johtopäätökset ja pohdinta ... 73
LÄHTEET ... 81
TAULUKOT
TAULUKKO 1………33 TAULUKKO 2………34 TAULUKKO 3………35
LIITTEET
TIEDOTE………LIITE 1 SOPIMUS………...LIITE 2 HAASTATTELURUNKO……….LIITE 3
1 JOHDANTO
Tämä pro gradu –tutkielmassa tarkastellaan, miten huumeongelmasta voi selviytyä. Tut- kimus on tehty osana sosiaalityön pääaineopintokokonaisuutta Itä-Suomen Yliopistossa, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa. Tutkimusaihe liittyy oleellisesti sosiaalityön kenttään, vaikkakin huumeongelma koskettaa laajasti myös muita tieteen- aloja.
Suomessa sosiaalipalvelut ja sosiaalityö ovat olleet kauan päävastuussa päihdehuollosta.
Huumeiden käyttö on yleisesti katsoen lisääntynyt ja sen myötä on kehitetty uusia huu- meongelmaisille tarkoitettuja lääkehoitoja ja sekä huumausaineisiin liittyvää terveysneu- vontaa. Tämän vuoksi terveyspalveluiden rooli on kasvanut sosiaalipalveluiden roolin rinnalla. Siitä huolimatta, suomalaisessa päihdehuollossa on vallinnut ei-medikaalinen malli, missä päihdeongelmien nähdään olevan ensisijaisesti sosiaalisia ongelmia. Tämän vuoksi sosiaalihuolto ja sosiaalityö ovat vahvasti läsnä päihdehuollossa ja päihdeongel- mien käsittelyssä. Päihdetyön osalta sekä ehkäisevää että korjaavaa työtä tehdään yhä enemmän myös kunnan peruspalveluissa, joten sosiaali- ja terveydenhuollon peruspalve- luissa tarvitaan yhä enemmän päihdeosaamista. (Kananoja ym. 2011, 277-278.)
Koska sosiaalityöntekijät, niin peruspalveluissa kuin erityispalveluissa, kohtaavat päih- deongelmaisia, tulee heillä olla tietoa ja ymmärrystä päihdeongelmasta ja niistä tekijöistä, jotka auttavat ja tukevat selviytymistä. Tutkimusaiheeni on minulle tärkeä myös henkilö- kohtaisista syistä. Olen työskennellyt huumeongelmaisten nuorten parissa ja miettinyt, työssäni, kuinka nuoret voisivat selvitä ongelmistaan, sillä motivaatio muutokseen on usein näyttäytynyt hyvin vähäisenä, eivätkä nuoret ole ymmärtäneet päihteiden käytön haittoja.
Tämän tutkimuksen tuoma tieto voi tuoda toivoa muille huumeriippuvuuksien kanssa kamppaileville ja toimia ennaltaehkäisevänä neuvona huumeiden kokeilijoille. Halusin tutkimukseni avulla lisätä sekä omaa että muiden ymmärrystä huumeongelmaa ja huume- ongelmaisia kohtaan sen osalta, miten huumeongelmasta voi selviytyä ja mitkä tekijät siihen voivat vaikuttaa.
Huumeriippuvuutta ja huumeidenkäyttäjien kokemuksia on tutkittu myös aiemmin useista erinäkökulmista. Tämä pro gradu –tutkielma tuo aikaisempien tutkimusten jouk-
koon entisten huumeriippuvaisten omakohtaisia kokemuksia huumeriippuvuudesta sel- viytymisestä. Vaikkakin tätä aihetta on aiemmin tarkasteltu, oma tutkimukseni tuo mui- den tutkimusten joukkoon tärkeää tietoa entisten huumeidenkäyttäjien selviytymiskoke- muksista, jättäen muut huumeriippuvuuteen liittyvät seikat taka-alalle. Tässä tutkimuk- sessa merkittävää oli kokemusasiantuntijoiden tuottama tieto, jonka avulla oli mahdollista selvittää, kuinka he kokivat sen, miten huumeongelmasta voi selviytyä.
Päihdeongelmat ovat olleet esillä myös mediassa. Erityisesti nuorten huumeongelmat ovat lisääntyneet (kts. esim. Nykänen 2019) ja näkyvät myös lastensuojelussa (kts. esim.
Hinkula 2018). Tutkimusaiheeni on ajankohtainen, koska huumeiden ongelmakäyttö on vahvasti läsnä yhteiskunnassa ja valitettavasti yhä nuorempien keskuudessa. Myös koke- musasiantuntijoista ja heidän hyödyntämisestään esimerkiksi ehkäisevän huumetyön pa- rissa on lisätty, koska se nähdään yhä merkityksellisempänä (Oikeusministeriö, Sisämi- nisteriö & Sosiaali- ja terveysministeriö 2019).
Tämä tutkimus tarkastelee sitä, kuinka entiset huumeongelmaiset kuvaavat omaa selviy- tymistään. Toisin sanoen, pyrin selvittämään, mitkä tekijät vaikuttavat huumeongelmasta selviytymiseen. Tutkimuskysymykseni on: Miten entiset huumeongelmaiset kuvaavat omaa selviytymistään? Tarkennan tutkimuskysymystäni apukysymyksillä: Mitkä ovat ol- leet merkittäviä käännekohtia kokemusasiantuntijan selviytymistarinassa? Mitkä tekijät ovat edistäneet ja ylläpitäneet toipumista ja selviytymistä? Mitkä tekijät ovat vaikeutta- neet toipumista ja selviytymistä?
Saadakseni vastauksen asetettuun tutkimuskysymykseen, haastattelin tutkimuksessa ko- kemusasiantuntijoita, eli henkilöitä, jotka ovat asiantuntijoita omaan tilanteeseensa liitty- vissä asioissa joko omakohtaisten kokemusten kautta tai kokemusasiantuntijaksi koulut- tautumisen kautta, jossa heidät koulutetaan tuomaan esille omia kokemuksiaan ja heidän kanssa samanlaisessa tilanteessa olevien kokemuksia (Nieminen 2014, 15). Kokemusasi- antuntijuutta pidetään oleellisena osana myös sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämistä, sillä heillä nähdään olevan sellaista tietoa, jota ammattilaiset eivät voi koulutuksessaan oppia (Palukka ym. 2019, 33). Tämän tutkimuksen aineisto kerättiin siis haastattelemalla kokemusasiantuntijoita ja sen pohjalta muodostettiin selviytymistarinoita ja tarkasteltiin niiden sisältöä. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin keinoin, jonka perusteella tutkimustulokset syntyivät.
Tässä johdantoluvussa on johdateltu tutkimusaiheeseen ja seuraavassa teorialuvussa taus- toitan tutkimusaihetta määritellen tutkimuksen kannalta keskeisiä käsitteitä sekä esitellen huumeiden ongelmakäytön hoitoa ja sen linjauksia. Esittelen myös tutkimukseni kannalta mielenkiintoista aiempaa tutkimusta toipumiskokemuksista. Olennaista teorialuvussa on, että se auttaa rajaamaan tutkimusaiheeni ja tutkimuksessa tarkasteltavan ilmiön, huumei- den ongelmakäytön. Kolmannessa luvussa asetan tutkimuksen tavoitteet ja tutkimusky- symykset sekä tarkennan tutkimusasetelmaa esittelemällä tutkimuksen tieteenfilosofiset lähtökohdat sekä aineistonhankinnan ja analyysin. Kolmannen luvun lopussa käsittelen tutkimuksen eettisyyttä ja luotettavuutta. Neljäs luku on tulosluku, jossa esittelen sisäl- lönanalyysin tuloksena syntyneiden pääluokkien mukaisesti vastauksia asetettuihin tutki- muskysymyksiin antaen tulkintojen lisäksi aineistonäytteitä. Viimeisessä luvussa tarkas- telen tutkimustuloksia suhteuttaen niitä aiempaan tutkimukseen ja pohdin tulosten mer- kitystä ja hyötyä, ja esitän tuloksien perusteella tehdyt johtopäätökset ja ehdotan jatkotut- kimusaiheita.
2 HUUMERIIPPUVUUS 2.1 Ongelmakäyttö
Tutkimusaiheena tässä tutkimuksessa on entisten huumeidenkäyttäjien selviytymistari- nat, eli on kyse huumeiden ongelmakäytöstä ja siitä selviytymisestä. Tässä kappaleessa määrittelen tutkimuksen kannalta oleellisimpia käsitteitä. Tämän kappaleen tarkoituksena on taustoittaa tutkimusaihetta.
Käsitteenä päihteet sisältää sekä huumeet että alkoholin. Nikotiini, opiaatit, kannabistuot- teet, hallusinogeenit, joukko stimulantteja kuten amfetamiini, kokaiini ja kofeiini ja sen lisäksi niin kutsutut muuntohuumeet ja huumeina käytettävät lääkkeet, kuten bentsodiat- sepiinit ja barbituraatit luetaan huumeiksi. Huumeet jaetaan laittomiin ja laillisiin huu- meisiin. Laillisia huumeita ovat nikotiini ja kofeiini. (Seppä ym. 2012a, 8.) Tässä tutki- muksessa huumeista puhuttaessa tarkoitetaan ainoastaan laittomia huumeita ja muunto- huumeita, eli tutkimuksessa ei kiinnitetä haastateltavien selviytymistarinoissa huomioita kofeiiniin tai nikotiiniin.
Vaikka tutkimus rajataan koskemaan vain huumeiden käyttöä ja siitä selviytymistä, ei muilta päihteiltä selviytymistarinoiden yhteydessä voida täysin välttyä. Huumeidenkäyt- töön saattaa nimittäin sisältyä myös muiden päihteiden käyttöä, johon yleisesti viitataan monipäihdekäyttönä. Monipäihdekäyttö tarkoittaa Aulikki Kananojan ym. (2017, 294) mukaan sitä, että päihteitä käytetään yhdessä ja sekaisin, eli esimerkiksi alkoholia, päih- dyttäviä lääkkeitä ja huumeita käytetään sekä yhtäaikaisesti että eriaikaisesti. Tällaisen käytön tarkoituksena voi olla päihtymistilan voimistaminen, itselääkitseminen tai se voi myös olla täysin sattumanvaraista ja kaoottista (Kananoja ym. 2017, 294). Tutkimuk- sessa ei rajata monipäihdekäyttöä pois, vaikka keskitynkin erityisesti huumeiden käyttöön ja sen lopettamiseen.
Huumeriippuvuus käsitteenä tarkoittaa, että ihminen on riippuvainen laittomista ai- neista, jotka vaikuttavat ihmisen hermostoon ja psyykeeseen. Toisin sanoen ihminen on sananmukaisesti riippuvainen huumeista. Eri huumeilla on toisistaan eroavia riippu- vuusominaisuuksia eli tekijöitä, jotka vaikuttavat riippuvuuden syntyyn. (Holopainen 2005.) Tämän tutkimuksen yhteydessä ei ole kuitenkaan oleellista lähteä erittelemään riippuvuusominaisuuksia tarkemmin, vaan riittää, että tiedetään mistä huumeriippuvuu- dessa on kyse.
Huumeet vaikuttavat aivoihin ja ihmisen kokemaan mielihyvään. Neurobiologiassa on tutkittu huumausaineiden vaikutuksia aivoissa ja tutkimusten perusteella voidaan todeta, että huumeet aiheuttavat toiminnallisia muutoksia aivoissa ja vapauttavat dopamiinia.
Huumeet aktivoivat siten aivojen mielihyväjärjestelmän – dopamiinijärjestelmän – eli huumeiden vaikutuksen alaisena dopamiinijärjestelmä toimii vilkkaammin. Huumeiden aiheuttama koettu mielihyvä voi johtaa riippuvuuteen eli samankaltaisen kokemuksen toistuvaan tavoitteluun, jossa henkilö tavoittelee huumeen tuomaa mielihyvää käyttä- mällä huumetta yhä uudelleen ja uudelleen. Pahimmassa tapauksessa mielihyvän tavoit- telu saattaa syrjäyttää muut toiminnot. (Seppä ym. 2012b, 9.) Huumeiden tuomaa mieli- hyvän kokemusta pidetään huumeiden positiivisena vaikutuksena. Huumeilla on kuiten- kin paljon haittavaikutuksia ja osa niistä on hengenvaarallisia.
Huumausaineiden haittoja on monenlaisia, yksilöllisistä fyysisistä ja psyykkisistä hai- toista myös muihin ihmisiin kohdistuviin haittoihin asti. Elimellisiä terveyshaittoja huu- meidenkäyttäjällä on fyysinen ja psyykkinen riippuvuus sekä huumeidenkäytöstä johtu- vat infektiot ja myrkytystilat. Psyykkisiä haittoja riippuvuuden lisäksi ovat erilaiset psyykkiset ongelmat, jotka vaihtelevat lievästä masennuksesta aina psykoosiin asti. Huu- meidenkäytöstä johtuvia haittoja ovat myös huumekuolemat ja rikollisuus. (Seppä ym.
2012c, 10-11.) Lisäksi haitoiksi voidaan lukea väkivaltaisuudelle altistuminen, sillä osa huumeista, kuten amfetamiini, muut stimulantit ja opioidit altistavat aggressiiviselle käy- tökselle ja väkivallalle (Lydén 2009). Lisäksi useiden liikenneonnettomuuksien takana on huumeiden ja keskushermostoon vaikuttavien lääkeaineiden käyttö (Seppälä 2012). Vii- meiseksi mainitut haitat voivat vaarantaa myös muiden turvallisuuden, jos esimerkiksi sivullisia henkilöitä vahingoitetaan ajamalla huumeiden vaikutuksen alaisena autoa tai ryöstetään väkivaltaisesti ihmisiä saadakseen rahaa huumeisiin. A-klinikkasäätiön rekis- teritutkimuksen mukaan päihdeongelmaisilla on korkeampi riski kuolla ennenaikaisesti ja tutkimuksen mukaan huumeiden ja lääkkeiden väärinkäytön seurauksena kuolleet oli- vat kaikkein nuorimpia (Pitkänen 2017).
Huumeiden käytön voidaan todeta olevan haitallista ja sen aloittamiselle altistavia teki- jöitä on pyritty tutkimaan, mutta vieläkään ei tarkalleen tiedetä syytä siihen, miksi huu- mekokeilut alkavat ja miksi ne johtavat riippuvuuteen. Jotain on kuitenkin saatu selville.
Ikä vaikuttaa riippuvuuden syntymiseen. Mitä varhaisemmin huumeita kokeillaan, sitä todennäköisempää on, että riski riippuvuuden syntymiselle kasvaa. Myös huonot sosiaa- liset olot, lapsuuden turvattomuuden kokemukset ja varhaiset muiden päihteiden kokeilut
sekä jotkin persoonallisuuden piirteet vaikuttavat olevan yhteydessä huumekokeiluihin ja huumeiden käyttöön. Lisäksi eri huumeilla on erilaisia riippuvuutta aiheuttavia vaikutuk- sia, jotka vaikuttavat riippuvuuksien syntymiseen. (Seppä ym. 2012b, 9.)
Koska tutkimus keskittyy juuri huumeongelmasta selviytymiseen, on oleellista määrittää myös ongelmakäytön käsitettä. Huumeiden käytöstä on määritelty, että kohtuukäyttöä ei ole vaan kaikki päihdehakuinen huumeidenkäyttö on huumeiden väärinkäyttöä. On hyvä kuitenkin erottaa väärinkäytön ja ongelmakäytön ero. On olemassa myös väärinkäyttöä, joka ei ole yhtä haitallista eikä välttämättä aiheuta riippuvuutta, kuten esimerkiksi huu- mekokeilut ja huumeiden viihdekäyttö. (Seppä ym. 2012a, 8.) Tässä tutkimuksessa ei kiinnitetä huomiota kaikkeen väärinkäyttöön, vaan rajataan keskittyminen nimenomaan ongelmakäyttöön. Huumekokeiluihin ja viihdekäyttöön ei kiinnitetä huomiota, vaan sen sijaan huomio kohdistetaan ongelmakäyttöön eli jatkuvaan ja pitkäaikaiseen huumeiden- käyttöön.
Päihdehuoltolaki ei määrittele kuka on päihdeongelmainen, eikä hoitoon pääseminen edellytä diagnoosia. Syynä hoitoon pääsemiselle voi olla pitkäaikainen runsas käyttö tai yhtä hyvin pelkkä yksittäinen päihteidenkäyttö tilanne tai päihteettömyyden ylläpitämi- seen liittyvä avuntarve. (Haavisto 2017, 292-293.) Päihdeongelmalle ei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa määritelmää, vaan tärkeämpää on saada henkilö hoitoon, määrittelystä tai diagnoosista huolimatta. Tarkan määrittelemisen sijaan keskitytäänkin päihdeongelman tunnusmerkkeihin. Varhaisessa vaiheessa tunnistaminen on usein vaikeaa, koska ongel- man varhaisessa vaiheessa käyttöä varjostaa häpeä, rikollisen leima sekä käyttäjän halut- tomuus hakeutua hoitoon ja hakea apua. Myöhemmässä vaiheessa, kun käyttö on aiheut- tanut haittoja, kuten esimerkiksi infektioita tai kun huumeeseen syntyy riippuvuus, on ongelman tunnistaminen helpompaa. Diagnoosi perustuu osittain potilaan haastatteluun, joten ongelmaa on halutessaan helppo salata, mikä tekee diagnosoinnista hankalaa. Haas- tattelun avulla pyritään tunnistamaan ongelma ja kunnollisen diagnostisen testauksen kei- noin voidaan ongelma myös diagnosoida. Diagnoosin avulla voidaan helpottaa oikean- laisen ja oikea-aikaisen hoidon löytymistä. (Seppä 2012d, 11.) Koska tarkkaa määritel- mää huumeongelmalle ei ole, on tutkimuksen kannalta oleellista se, että haastateltavat kokevat itse, että he ovat olleet huumeiden ongelmakäyttäjiä, mutta he ovat selviytyneet huumeongelmastaan.
2.2 Ongelmakäytön hoito
Tässä osiossa käsittelen huumeiden ongelmakäytön hoitoa ja sen taustalla vaikuttavia te- kijöitä. Lähestyn huumeiden ongelmakäytön hoitoa ensin tutustumalla lakeihin ja sää- döksiin, erityisesti päihdehuoltolakiin, joka määrittää päihdetyön toteuttamista. Tutki- muksen yhteydessä on hyvä olla käsitys siitä, miten hoitoon päästään tai ajaudutaan ja mitä eri hoitomuotoja on olemassa, sillä selviytymistarinoissa viitataan ongelmakäytön hoitoihin ja keinoihin, jotka ovat tukeneet selviytymistä.
Päihdetyön ja päihdehoidon taustalla vaikuttavat luonnollisesti poliittiset suuntaukset.
Päihdepolitiikka sisältää alkoholipolitiikan ja huumausainepolitiikan. Alkoholipolitiikan tarkoituksena on ehkäistä alkoholin käytöstä syntyviä haittoja ja hillitä alkoholin kulu- tusta. Huumausainepolitiikan tarkoituksena on ehkäistä huumausaineiden käyttöä ja huu- mausaineiden leviämistä sekä ehkäistä ja pyrkiä kontrolloimaan huumausaineista johtu- via haittoja. Päihdepolitiikkaa toteutetaan päihdetyön kautta. Päihdetyö tarkoittaa niitä toimia, joilla pyritään ehkäisemään päihdehaittoja, järjestetään päihdepalveluja- ja hoitoa.
(Kananoja ym. 2017, 290.) Taustalla vaikuttavat myös lait ja myös eri maiden yhteiset määräykset. Suomessa noudatetaan YK:n huumausaineita koskevia yleissopimuksia, jotka sisältävät huumausaineyleissopimuksen vuodelta 1961 ja siihen liittyvän lisäpöytä- kirjan vuodelta 1971, psykotrooppisia aineita koskevan yleissopimuksen vuodelta 1971 sekä huumausaineita ja psykotrooppisia aineita koskeva yleissopimuksen vuodelta 1988.
Nämä sopimukset ovat tehty tiettyjen aineiden kontrolloimista varten, esimerkiksi vuonna 1988 tehty yleissopimus on tehty laitonta huumausainekauppaa vastaan ja se velvoittaa kriminalisoimaan huumausainekaupan ja tehostamaan huumevalvontaa. (Soikkeli 2001, 9-10.)
Suomen kansallinen lainsäädäntö tähtää huumausaineiden käytön ehkäisyyn ja väärin- käyttäjien huoltoon päihdehuoltolailla (41/1986) ja ehkäisevän päihdetyön järjestämistä koskevalla lailla (523/2015). Huumausainerikoksista säädetään rikoslaissa (39/1889).
Päihdehuoltolaki (41/1986) liittyy nimensä mukaisesti päihteisiin, päihteiden käyttöön ja päihteiden käyttäjien hoitoon. Lakia sovelletaan kaikkiin päihteiksi määriteltävien ainei- den käyttäjiin. Laki määrittelee päihteen aineeksi, jonka käytön ensisijaisena tarkoituk- sena on päihtymyksen aiheuttaminen. Laki on puitelaki, joka antaa viranomaisille harkin- tavaltaa, sillä se ei esimerkiksi määrittele kuka on päihdeongelmainen, kuten aiemmin jo
todettiin. Laki antaa siis tilaa tulkinnalle, mutta siinä on kuitenkin määritelty erityisen tarkasti tahdosta riippumaton hoito, eikä siinä siltä osin jätetä tulkinnan varaa. (Kananoja ym. 2017, 292-293.) Lain lisäksi päihdetyön toteutumista ohjaavat päihdepalvelujen laa- tusuositukset, joiden tarkoituksena on linjata kehitystä, toteutusta ja valvontaa päihde- huollossa päihdehuoltolain nojalla (Kananoja ym. 2017, 295). Laatusuositukset koskevat niin julkisia kuin yksityisiäkin palveluja (Kananoja ym. 2011, 282). Nämä lait ja mää- räykset vaikuttavat siis päihdepolitiikkaan ja päihdepolitiikka vaikuttaa vuorostaan päih- detyön järjestämiseen.
Seuraavaksi tarkastelen huumeiden ongelmakäytön hoitoa ja erilaisia hoitovaihtoehtoja, jonka tarkoituksena on valottaa päihdetyötä ja päihdehoitoa, jotta huumeongelmasta sel- viytymistä voidaan ymmärtää paremmin. Päihdetyö kokonaisuudessaan tarkoittaa päih- dehaittojen ehkäisyä, päihdepalvelujen ja päihdehoidon järjestämistä. Päihdetyö sisältää monia erilaisia päihteiden käyttöä ehkäiseviä, rajoittavia ja elämänhallintaa tukevia kei- noja, jotka toimivat ikään kuin jatkumossa. Päihdepalvelut ovat suunnattu päihdeongel- maisille ja heidän läheisilleen ja niitä järjestetään sosiaali– ja terveydenhuollossa yleisinä palveluina, päihdehuollon erityispalveluina ja lisäksi erityistason sairaanhoitona, jossa erikoistuminen ja hoito ovat spesifimpää. Erilaisia päihdepalvelujen muotoja ovat muun muassa sosiaalinen tuki, katkaisuhoito, ryhmäterapia, perheterapia ja kuntoutus. Palve- luita järjestetään esisijaisesti avopalveluina, mutta tarvittaessa myös laitoshoitona. (Haa- visto 2017, 290- 291.)
Ongelmakäytön hoito tapahtuu päihde- ja terveydenhuollon toimesta. Palvelujen tehtä- vänä on motivoida huumeidenkäyttäjiä hoitoon ja toteuttaa hoitoja yhdessä muiden toi- mijoiden kanssa. Hoidot jakaantuvat vapaaehtoiseen ja tahdosta riippumattomaan hoitoon.
Tahdosta riippumatonta hoitoa voidaan järjestää vain sosiaaliviranomaisen päätöksellä, tilanteessa, jossa henkilön väkivaltainen käyttäytyminen vaarantaa terveyden, turvalli- suuden tai hyvinvoinnin tai tilanteessa, jossa henkilö on psykoottinen, eikä hoito onnistu sairaalan ulkopuolella tai tilanteessa, joka on hengenvaarallinen ja kyseessä on alaikäinen henkilö. (Seppä ym. 2012a, 9.)
Eri yksiköissä voi olla hyvinkin toisistaan poikkeavia tavoitteita. Joissakin palveluissa tavoitteena on täydellinen raittius, toimintakyvyn tukeminen ja hoitoon kiinnittäminen.
Toisissa palveluissa voidaan keskittyä haittojen minimointiin ja tavoitteena voi olla saada
huumausaineiden käyttäjä pois katukäytöstä ja laittomilta markkinoilta tai ohjata käyttä- jää riskittömään käyttöön. (Kananoja ym. 2017, 297.)
Hoitoperiaatteena on kuntouttava hoito, joka voi alkaa vieroitushoidolla (Seppä ym.
2012e, 13). Yleensä vieroitushoito ei yksin ole riittävä hoitokeino huumeriippuvuuteen, vaan hoitoa jatketaan usein vieroituksen jälkeen erilaisena päihdekuntoutuksena psyko- sosiaalisin menetelmin, käyttämällä muun muassa motivoivaa haastattelua, kognitiivista käyttäytymisterapiaa sekä 12 askeleen hoitomalleja tai muita lääkkeettömiä hoitoja. Lää- kehoito kohdistuu yleensä opioidiriippuvuuteen sekä samanaikaisten psyykkisten oirei- den hoitoon. Näiden lisäksi vertaisryhmätoiminta on myös tärkeä osa hoitojärjestelmää, kuten NA-ryhmät eli nimettömät narkomaanit. (Mäkelä &Niemelä 2005.)
Huumeidenkäyttöön liittyy usein myös sekakäyttöä ja huumeriippuvuuden lisäksi ilme- nee usein mielenterveysongelmia. Tämän vuoksi hoidon suunnittelu on tehtävä tarkasti ja usein tarvitaan varsinaisen päihdetyön lisäksi myös yhteistyötä eri toimijoiden kanssa.
Huumeriippuvaisen itsensä lisäksi myös hänen läheisensä saattavat tarvita apua ongelman käsittelyyn. (Mäkelä & Niemelä 2005.)
Hoitojärjestelmässä on linjattu huumeriippuvuuksien hoitoa eri tahoille. Kunnilla on vel- vollisuus järjestää päihdehuoltoa ja – hoitoa. Eri ikäiset ja eri kohderyhmät tulevat tai hakeutuvat palvelujen piiriin useaa eri kautta ja heille järjestetään hoitoa useilta tahoilta.
Usein miten nuoret tulevat hoitoon kouluterveydenhuollon ja nuorisoasemien kautta. Ai- kuisilla matalin kynnys avunpiiriin on perusterveydenhuollon tai työterveydenhuollon kautta. Myrkytystilanteissa, infektiokomplikaatioissa tai henkilön ollessa psykoottinen, hoito aloitetaan erikoissairaanhoidossa tai mahdollisesti hoitoon tullaan terveydenhuollon päivystävän yksikön kautta. Sen lisäksi, että hoitoa on tarjolla konkreettisesti paikan päällä, on myös netissä tarjolla erilaisia itsehoito-oppaita ja – ohjelmia sekä vertaistuki- kanavia. (Seppä ym. 2012e, 12-13.)
Erilaiset päihteisiin ja niiden käyttöön liittyvät lait ja määräykset vaikuttavat päihdepoli- tiikkaan, joka edelleen vaikuttaa päihdetyön toteuttamiseen. Luvussa on lyhyesti esitelty päihdetyön sisältöä ja eri hoitomuotoja, koska ne nousevat esille myös kokemusasiantun- tijoiden selviytymistarinoissa, joihin tämä tutkimus kohdistuu. Hoitomuotoja ei ole kui- tenkaan tutkimuksen tavoitteen kannalta oleellista tarkastella sen syvemmin tässä yhtey- dessä, koska tutkimus ei keskity niinkään hoitomuotoihin, vaan selviytymiseen vaikutta- viin tekijöihin yleisemmällä tasolla.
2.3 Kokemusasiantuntijuus ja kokemustieto
Tutkimuksen tarkoituksena on tuoda esille hiljaista tietoa ja kerätä tietoa nimenomaan kokemusten pohjalta. Sen vuoksi on hyvä määritellä mistä kokemustiedossa on kyse ja mitä kokemusasiantuntijalla tässä yhteydessä tarkoitetaan. Käsite kokemustiedosta onkin noussut tärkeäksi aiheeksi viime vuosina (Nieminen 2014, 15).
Klassisen määritelmän mukaan tieto tarkoittaa hyvin perusteltua tosi uskomusta, jolloin kokemustieto tarkoittaa, että siihen sisältyy lisäksi omakohtaista kokemusta siitä, mihin tieto kohdistuu. Esimerkki auttaa ymmärtämään tätä tiedon ja kokemustiedon välistä eroa.
Esimerkiksi henkilöllä, joka on tehnyt jonkin alan töitä, on kokemustietoa työtehtävistä, kun taas henkilöllä, joka on vain opiskellut jonkin alan töitä kirjallisuudesta, on tietoa töistä, mutta ei kokemustietoa niistä. (Nieminen 2014, 18-19.) Tämän tutkimuksen näkö- kulmasta minulla eli tutkijalla on tietoa huumeongelmaisten selviytymistarinoista aiem- man kirjallisuuden perusteella, mutta ei kokemustietoa, koska minulla ei ole omakohtai- sesti ollut huumeongelmaa. Siksi tutkimuksessa haastatellaan henkilöitä, joilla on oma- kohtaisia kokemuksia huumeongelmasta ja siten kokemustietoa siitä.
Kokemustietoon olennaisesti liittyvä käsite, kokemusasiantuntija, tarkoittaa sitä, että hen- kilöt ovat asiantuntijoita omaan tilanteeseensa liittyvissä asioissa tai vaihtoehtoisesti hei- dät on voitu kouluttaa asiantuntijoiksi ja tuomaan esille sekä omia että samanlaisessa ti- lanteessa olevien kokemuksia (Nieminen 2014, 15). Tutkimukseen osallistuvat voivat olla siis kokemusasiantuntijoita omien kokemuksiensa pohjalta tai myös koulutettuja ko- kemusasiantuntijoita. Tässä tutkimuksessa en näe syytä rajata kumpaakaan kokemusasi- antuntijatyyppiä ulkopuolelle.
Kokemusasiantuntijoita huomioidaan päihdetyön toteuttamisessa yhä enemmän. Kansal- linen mielenterveys- ja päihdessuunitelma (Mieli 2009) on linjannut menneille vuosille kehittämistavoitteiksi asiakkaan aseman vahvistamisen ja on pyrkinyt ottamaan koke- musasiantuntijoiden näkemyksiä huomioon palvelujen suunnittelussa ja toteutuksessa.
(Kananoja ym. 2017, 296). Kokemusasiantuntijat voivat työskennellä järjestöissä tai so- siaali – ja terveyspalveluiden parissa tutkimuksiin ja kehitystyöhön liittyen tai myös vas- taanotoilla kuntoutujien tukena (Hautamäki & Ilomäki 2018). Myös tämä tutkimus pyrkii vahvistamaan kokemusasiantuntijoiden asemaa ja saamaan heidän näkemyksensä esille, sillä he ovat oman asiansa kohdalla ammattilaisia. Tarkoituksena on tuoda esille juuri
kokemusasiantuntijoiden tietoa siitä, miten huumeriippuvuudesta on mahdollista selviy- tyä, koska kenelläkään ei ole siitä parempaa tietoa kuin siitä itse selviytyneillä.
Seuraavaksi esittelen kaksi kotimaista tutkimusta, jossa kokemustietoa on hyödynnetty tutkittaessa huumeriippuvuutta ja huumeongelmaa. Esimerkiksi Eeva-Liisa Pesola (2004) on tutkinut huumeongelmasta toipumista hoidon näkökulmasta. Tutkimuksessa tutkittiin kokemuksia päihteiden sekakäyttäjien hoidosta. Kahtakymmentä potilasta hoidettiin kah- den vuoden ajan ja sen lisäksi järjestettiin jälkikysely viiden vuoden kuluttua hoidon aloit- tamisesta. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää potilas-lääkärisuhteen kautta millaisia vaiheita potilaat käyvät läpi ja kuinka heitä voitaisiin parhaiten auttaa. Tutkimuksessa tuotiin esille, ettei tilastollisilla menetelmillä lääketieteessä voida saada selville saman- kaltaista tietoa, kuin yksittäisiä potilaita koskevista laadullisista kertomuksista. Tutkimus toi kuitenkin esille hiljaisen tiedon merkitystä, sillä yksittäisiä potilaita koskevat kerto- mukset voivat paljastaa uuttaa tietoa heidän päihdetarinoistaan. (Pesola 2004, 517-527.) Kokemusasiantuntijoita on hyödynnetty myös Katja Malinin ym. (2006) tutkimuksessa, jossa tutkittiin käyttäjien kokemuksia ja näkemyksiä buprenorfiinin käytöstä. Järvenpään A-klinikkasäätiön sosiaalisairaalan tutkimusyksikkö haastatteli buprenorfiinin käyttäjiä ja pyrki selvittämään sen käyttöön liittyvää tietoa ja buprenorfiinin merkityksiä käyttäjien elämässä. Tutkimustulokset osoittivat, että buprenorfiinia käytettiin enimmäkseen itse- lääkitsemiseen ja käyttäjät näkivät sen hyötynä toimintakyvyn ja selviytymisen parantu- misen, mutta myös erilaisia haittoja tuotiin esille. (Malin ym. 2006.) Pesola (2004) ja Malinin ym. (2006) antoivat tutkimuksissaan painoarvoa kokemustiedolle ja toivat esille, että laadullisin menetelmin hankittu kokemustieto voi paljastaa uutta merkittävää tutki- mustietoa päihteiden käytöstä.
Vaikka huumeidenkäyttäjien toipumiskokemuksia on tutkittu Suomessa suhteellisen vä- hän, aihe on ollut esillä runsaasti erilaisissa artikkeleissa ja kirjoituksissa. Esimerkiksi monissa aikakausilehdissä ja julkaisuissa on esitetty huumeidenkäyttäjien kertomuksia ja heidän omia kokemuksiaan. Entisiä huumeidenkäyttäjiä on haastateltu ja osa heistä on kirjoittanut itse oman tarinansa muiden luettavaksi. Osa tällaisista kirjoituksista sisältää juuri selviytymistarinoita. Valitettavasti niille ei voida kuitenkaan antaa tässä yhteydessä painoarvoa, koska kyseiset julkaisut eivät ole tieteellisiä tutkimuksia.
2.4 Toipumiskokemuksia
Edellä olen määritellyt oleellisia käsitteitä ja esitellyt taustatietoa tutkimusaiheeseen liit- tyen. Seuraavaksi esittelen aiempaa tutkimusta huumeongelmasta toipumisesta ja selviy- tymisestä. Aikaisemmissa tutkimuksissa on kerätty aineistoa kokemusasiantuntijoilta ja tuotettu tietoa huumeiden ongelmakäytöstä ja siitä toipumisesta. Nämä tutkimukset aut- toivat minua suhteuttamaan oman tutkimukseni muiden tutkimusten kenttään ja tekemään kiinnostavia havaintoja omasta tutkimusaineistostani. Tuon tässä osiossa esille niitä tut- kimuksia, jotka auttoivat rajaamaan tutkimukseni aihetta ja fokusta.
Päihde- ja huumeongelmista ja niistä toipumisesta on tehty opinnäytetöitä erilaisista nä- kökulmista. Toipumiskokemuksia päihdeongelmasta on tutkittu esimerkiksi luonnon vai- kutuksen (Mesimäki 2012) ja tuen merkityksen (Loikkanen 2011) näkökulmasta. Lisäksi toipumiskokemuksia on tutkittu tutkijan omien kokemuksien (Peltoniemi 2011), haastat- teluista muodostettujen päihdetarinoiden (Etelä-Aho 2017) ja elämänkertatutkimuksen (Pöyry 2017) pohjalta. Aiheena näissä tutkimuksissa on päihdeongelmasta toipuminen ja näissä tutkimuksissa on hyödynnetty kokemustietoa, kuten omassa tutkimuksessanikin.
Huumeongelmasta toipumisesta on tehty opinnäytetöiden lisäksi melko vähän. Seuraa- vaksi esittelenkin ulkomaista tutkimusta, joka sopi tulosten puolesta omaan tutkimuk- seeni paremmin, kuin kotimaisten tutkimusten tulokset.
Kansainvälistä tutkimusta yleisesti huumeisiin ja niiden käyttöön liittyen on tehty paljon myös kokemusasiantuntijoiden näkökulmasta. Huumeongelmasta selviytymistä ja toipu- mista ovat tutkineet esimerkiksi Laura Watson ja Adrian Park (2011), jotka ovat tehneet tutkimuksen naispuolisten heroiiniriippuvaisten toipumiskokemuksista. Tutkimuksessa haastateltiin viittä heroiiniriippuvaista naista, jotka olivat toipumassa riippuvuudestaan.
Tutkimuksen tulokset osoittivat, että lapsuuden haitalliset kokemukset vaikuttavat huu- meiden käytön aloittamiseen. Lisäksi fysiologiset ja psykologiset vaikutukset liittyivät huumeiden käyttömotiiveihin. Tutkimus toi ilmi erilaisia käsityksiä toipumisesta, joihin liittyvät positiiviset muutokset vaikuttivat tulosten perusteella olevan motivaatiotekijöitä huumeiden käytön lopettamiselle ja toipumiselle. Näitä tekijöitä voi olla esimerkiksi uu- det sosiaaliset suhteet ja uudet mahdollisuudet elämässä. (Watson & Park 2011, 102.) Tämä tutkimus on kiinnostava oman tutkimukseni kannalta siksi, että tutkimus osoitti erilaisia motivaatiotekijöitä huumeiden käytön lopettamiselle. Koska tutkin tässä pro
gradu –tutkimuksessa selviytymiskokemuksia, on kiinnostavaa nähdä, löydänkö omassa tutkimuksessani samankaltaisia motivaatiotekijöitä huumeiden käytön lopettamiselle.
Huumeriippuvaisten käytön lopettamista kannabiksen osalta on tutkinut Timothy P. El- lingstad ym. (2006) tutkimuksessaan, jossa tutkittavat olivat käyttäneet kannabista pitkä- aikaisesti päivittäin ja lopettivat käytön ilman varsinaista hoitokontaktia. Tutkimus tuo tärkeää tietoa ja lisää ymmärrystä siitä, mitkä tekijät ovat vaikuttaneet kannabiksen käy- tön lopettamiseen ja kuivilla pysymiseen. Tulosten perusteella kannabiksen käytön lopet- taminen liittyi enemmän sisäisiin kuin ulkoisiin tekijöihin. Pääsyy lopettamiseen oli muu- tos kannabisnäkemyksessä eli siinä, kuinka he näkivät kannabiksen negatiiviset henkilö- kohtaiset vaikutukset elämässään positiivisten vaikutusten sijaan. Myös kognitiiviset ja hengitysteihin liittyvät haitalliset vaikutukset mainittiin syinä lopettamiselle. Lopetta- mista tukeviksi seikoiksi osoittautui elämäntavan muuttaminen, uusien kiinnostuksen kohteiden kehittäminen, uudet sosiaaliset verkostot ja tilanteiden välttely, jossa kanna- bista aiemmin käytettiin. (Ellingstad ym. 2006, 519.) Ellingstadin ym. (2006) tutkimus on myös kiinnostava oman tutkimukseni kannalta, sillä he ovat tutkineet muutosta ajavia ja tukevia tekijöitä, joista olen myös kiinnostunut omassa tutkimuksessani. Tutkijoiden mielenkiintoiset tulokset siitä, kuinka elämäntavan muuttaminen, uusien kiinnostuksen kohteiden kehittäminen, uudet sosiaaliset verkostot ja huumeiden käytön tilanteiden vält- tely saattavat nousta myös omassa aineistossani esille.
Ongelmakäytöstä selviytymiseen liittyy myös olennaisesti se, kuinka kokemusasiantun- tijat hahmottavat ongelmakäyttönsä. Ellingstadin ym. (2006) tutkimuksessa tutkittavat ei- vät hakeutuneet hoitoon, koska he kokivat, ettei kyseessä ole ongelma. Muita syitä hoi- toon hakeutumattomuudelle Ellingstadin ym. tutkimuksessa oli se, että he halusivat lo- pettaa itsekseen ilman apua ja että he kokivat hoidon leimaavana. (Ellingstad ym. 2006, 524-525.) Kokemusasiantuntijoita haastatellessani selvitin myös, milloin he huomasivat, että heillä on ongelma ja sitä kautta lähdin selvittämään, kuinka he selviytyivät ongelmas- taan.
John Cunningham ym. (1999) tutkivat syitä huumeidenkäytön lopettamiselle. Oman tut- kimukseni kannalta kiinnostavia tuloksia olivat, että kannabiksen, kokaiinin, crackin tai runsaan alkoholin käyttäjät esittivät lopettamisen syiksi aikuiseksi kasvamisen ja henki- lökohtaisen päätöksen muutoksesta. Sama joukko esitti syiksi myös elämän tilanteen
muutokset tai uusien vastuiden syntymisen, kuten uudet perheroolit. Kannabiksen tai run- saan alkoholin käyttäjät eivät kokeneet lääkärin kehotuksen vaikuttavan muutokseen.
Vaikka moni heistä oli ollut hoidossa, he eivät kokeneet hoitoa ratkaisevaksi tekijäksi muutoksen syntymiselle. (Cunningham ym. 1999, 702.) Tämä tutkimus antaa jonkinlaista suuntaa sille miksi huumeiden käyttö lopetetaan ja voidaan huomata, että osa syistä lo- pettamiseen ovat hyvin yksilöllisiä ja osa syistä selvästi sosiaalisemmin latautuneita ku- ten uudet vastuut yhteisössä. Mielenkiintoista tulosten osalta on myös se, että hoidon ei nähty vaikuttaneen lopettamiseen. Myös tämä herättää kysymyksiä siitä, löytyykö vas- taavia kokemuksia oman tutkimukseni aineistosta.
Eri elämäntilanteessa ja eri-ikäisillä on verrattain erilaisia käsityksiä huumeongelmasta toipumisesta sekä siitä, mitkä tekijät tukevat selviytymistä. Terrion Jenepher Lennox (2012) on tutkinut huume- tai alkoholiongelmasta toipuvien toisen asteen opiskelijoiden näkemyksiä koulutuksesta. Tutkimus pyrki selvittämään sitä, miten addiktiosta toipuvat opiskelijat kokevat toipumisensa koulutuksessa ja miten he pystyvät pärjäämään opin- noissa ja pysymään raittiina. Yksilöllisellä tasolla edistävinä tekijöinä nähtiin fyysiset ja psyykkiset vahvuudet. Sosiaalisen tasolla vaikuttivat eniten läheiset ihmissuhteet, kuten perhe, kaverit, terapeutti tai opettaja. Yhteisöllisellä tasolla eniten auttoivat yhteisön asen- teet, käytännöt ja resurssit, jotka auttavat päihteiden väärinkäytön lopettamisessa, kuten koulu instituutiona. Positiiviset ja tukevat ihmissuhteet, koulukaverit, vapaa-ajan kaverit, perhe, tukiryhmien jäsenet ja koulun henkilökunta nousivat tutkittavien kokemuksien keskiöön sekä toipumisessa että koulumenestyksessä. Haitallisena nähtiin positiivinen suhtautuminen päihteisiin koulumaailmassa. (Lennox 2012, 3-18.) Lennoxin (2012) tut- kimustulokset ovat eri näkökulmasta kuin aikaisemmin esiteltyjen tutkimusten, sillä mu- kana on myös alkoholi pelkkien huumeiden sijaan. Vaikka en tässä tutkimuksessa keskity tarkastelemaan alkoholiriippuvuutta, on alkoholi usein mukana huumeiden ongelmakäy- tön rinnalla. Lisäksi Lennoxin tutkimustulokset ovat mielenkiintoisia sosiaalisen ja yh- teisöllisen tason näkökulmasta.
Huumeongelmasta toipumista on tutkinut myös David Best ym. (2011) tutkimuksessaan, jossa selvitettiin heroiini- ja alkoholiriippuvuudesta toipuvien käyttäjien näkemyksiä toi- pumisesta. Tutkimus osoitti, että toipuminen on hyvin yksilöllinen prosessi ja merkitsee enemmän kuin vain huumeiden tai päihteiden käytön lopettamista ja niistä pidättäyty- mistä. Niiden lisäksi toipumisen nähtiin tarkoittavan myös elämänlaadun paranemista ja
identiteetin muuttumista. Toipuminen nähdään jatkumona ennemmin kuin saavutettuna lopputulemana. Tulokset osoittivat, että käännekohtana näyttäytyi tietoinen päätös tehdä muutos tai päätös avun hakemisesta ongelmaan. Motivoivia tekijöitä olivat henkilökoh- taiset negatiiviset kokemukset huumeiden käytöstä, epätoivoinen olo ja sosiaalinen tuki.
Merkittävä ero heroiiniriippuvaisten ja alkoholiriippuvaisten välillä oli se, että heroii- niriippuvaiset hakeutuivat lääkkeelliseen hoitoon ja kokivat sen auttavan, kun taas alko- holiriippuvaiset saivat apua ennemmin sosiaalisista ryhmistä kuten vertaistukiryhmistä.
(Best ym, 2011, 359-374.) Bestin ja kumppaneiden (2011) tutkimuksen tulokset ovat jäl- leen kiinnostavia ja nostavat esille laajan kirjon eri tekijöitä, jotka vaikuttavat huumeon- gelmasta selviytymiseen.
James McIntosh ja Neil McKeganey (2000) tutkimuksessa toipuminen näyttäytyy yksilön identiteetin uudelleen rakentumisena. Tutkimuksessa aineistona oli 70 huumeriippuvuu- desta toipumassa olevan narratiivit, joiden perusteella jaoteltiin kolme pääaluetta, joihin liittyen tutkittavat rakensivat identiteettiään addiktista ei-addiktiksi. Ensimmäiseksi iden- titeetin uudelleen rakentaminen liittyi heidän tulkintoihinsa siitä, millainen elämäntyyli on ei-käyttäjillä. Toiseksi heidän itsetuntemuksensa vaikutti identiteetin muotoutumiseen paremmaksi. Kolmanneksi identiteetin rakentumiseen vaikutti se, kuinka vakuuttavia se- lityksiä heillä oli toipumiselleen. (McIntosh & McKeganey 2000, 1501.) Mielenkiintoi- nen seikka tutkimuksessa oli tulosten lisäksi se, että tutkimuksessa oltiin kiinnostuneita nimenomaan yksilöiden toipumiskäsityksistä. Osallistujia valittaessa tutkijat eivät mää- rittäneet sitä, ketkä lasketaan huumeriippuvuudesta toipuneeksi, vaan sen sijaan he an- toivat tutkittavien itse määritellä toipumisensa ja sen voivatko he osallistua tutkimukseen huumeiden käytönlopettaneina. (McIntosh & McKeganey 2000, 1503.) Tässä nostetaan esille huumeongelman ja sen kokemuksen yksilöllisyys, jota pyrin tässä pro gradu –tut- kielmassa arvostamaan ja tuomaan esille.
Sarah Senker ja Gill Green (2016) tutkivat toipumisen käsitettä vangittujen huumausai- neiden väärinkäyttäjien näkökulmasta, joilla oli taustalla heroiinin, crackin tai kokaiinin käyttöä. Vastauksen vaihtelivat laajasti, mutta niistä löytyi myös yhteisiä tekijöitä. Toi- puminen nähtiin hauraana ja odottamattomana prosessina ilman täsmällistä loppua. Huu- mausaineista pidättäytymisen lisäksi toipuminen nähtiin totaalisena psykologisena uudis- tuksena, yhteiskuntaan sopeutumisena ja normaaliuden tuntemuksena. Toipuminen hei-
dän näkökulmastaan nähtiin epävakaana ja hauraana prosessina, joka sisältää niin fyysi- sen kuin mentaalisen toipumisen puolet. (Senker & Green 2016, 16-20.) Toipumisen ko- kemus ja sen yksilöllisyys korostuu Senkerin ja Greenin (2016) tutkimuksessa samoin kuin edellä mainitussa McIntoshin ja McKeganeyn (2000) tutkimuksessa.
Huumeiden käyttöä, huumeongelmaa ja huumeidenkäytön lopettamista on tutkittu aiem- min niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Oman tutkimukseni kannalta mielenkiinto koh- distuu erityisesti huumeongelmasta toipumista koskeviin tutkimuksiin. Olen esitellyt tässä osiossa aiempaa tutkimusta, joiden perusteella olen rajannut oman tutkimukseni nä- kökulmia. Tutkimuksissa on määritelty toipumisen käsitettä ja tutkittu huumeidenkäytön lopettamista, siitä toipumista ja sitä auttavia ja vaikeuttavia tekijöitä. Pidän näitä tutki- mustuloksia mielenkiintoisena omien tutkimustulosteni kannalta ja palaan näihin tutki- muksiin vielä pohdinnassa suhteuttaen niitä omiin tutkimustuloksiini. Seuraavaksi kerron oman tutkimukseni toteuttamisesta.
3 TUTKIMUKSEN TOEUTTAMINEN
3.1 Tutkimuksen tavoitteet ja tutkimuskysymykset
Tämän tutkimuksen aiheena on huumeidenongelmakäytöstä selviytyminen ja tutkimuk- sen tarkoituksena on tuoda esille entisten huumeidenkäyttäjien omakohtaisia selviytymis- tarinoita. Pyrkimyksenäni on laadullisen tutkimuksen keinoin muodostaa tietoa ja selvit- tää kokemusasiantuntijoiden avulla, mitkä tekijät ovat vaikuttaneet huumeongelmasta selviytymiseen ja miten huumeriippuvuudesta voi päästä irti.
Tutkimuskysymykset määrittävät tutkimusongelmaa eli sitä mihin tutkimuksella haetaan vastausta. Tutkimuksessa on yksi päätutkimuskysymys ja sen lisäksi kolme tarkentavaa tutkimuskysymystä. Aineistonkeruussa eli tässä tapauksessa haastatteluissa pyritään saa- maan vastaus näihin kysymyksiin.
Tutkimuskysymys:
Miten entiset huumeongelmaiset kuvaavat omaa selviytymistään?
Tarkentavat tutkimuskysymykset:
Mitkä ovat olleet merkittäviä käännekohtia kokemusasiantuntijan selviytymistarinassa?
Mitkä tekijät ovat edistäneet ja ylläpitäneet toipumista ja selviytymistä?
Mitkä tekijät ovat vaikeuttaneet toipumista ja selviytymistä?
Tutkimukseni on laadullinen tutkimus. Laadullinen tutkimus on laaja kokonaisuus eri pe- rinteineen (Tuomi & Sarajärvi 2002, 30). Erään määritelmän mukaan laadullisessa tutki- muksessa pyritään saamaan selvää ja tulkitsemaan ilmiöitä ja merkityksiä, joita ihmiset antavat niille (Denzin & Lincoln 2005, 3). Laadullinen tutkimus pyrkii siis ennemmin selittämään ja kuvaamaan ilmiötä kuin kertomaan määrällisesti jotakin. Tutkimukseni asettuu laadullisen tutkimuksen kenttään, koska pyrin tässä tutkimuksessa kuvaamaan en- tisten huumeongelmaisten selviytymistarinoita ja selvittämään selviytymiseen vaikutta- via tekijöitä ja laadullisen tutkimuksen keinoin voin paremmin päästä kiinni kokemusasi- antuntijoiden kokemusmaailmaan.
Tämän tutkimuksen tuottama tieto voi tuoda toivoa muille huumeriippuvuuksien kanssa kamppaileville, sillä se kertoo kuinka tutkimukseen osallistuneet ovat huumeongelmas- taan selvinneet. Lisäksi tutkimuksen tulokset voivat toimia ennaltaehkäisevänä neuvona esimerkiksi huumeiden kokeilijoille tai sitä miettiville. Lisäksi tutkimus voi lisätä am- mattiauttajien käsityksiä ja ymmärrystä huumeiden käyttäjien näkemyksistä ja siitä missä huumeongelmassa ja siitä selviytymisessä on kyse.
Tutkimuksen suunnittelu ja toteutus alkoivat jo syyskuussa 2018. Tutkimuksen aikataulu muuttui tutkimuksen varrella jonkin verran. Aloitin tutkimuksen toteuttamisen teoria- osuudesta, jota jatkoin tutkimuksen edetessä. Aineiston hankintaprosessi alkoi marras- kuussa ja kesti helmikuuhun saakka. Tämän jälkeen siirryin aineiston analyysiin ja tulos- ten kirjoittamiseen, jonka saatoin loppuun maaliskuussa. Tutkimuksen viimeistely tapah- tui huhtikuun ja toukokuun aikana. Seuraavissa alaluvuissa täsmennetään ja rajataan edel- leen tutkimuksen näkökulmaa sekä selvitetään tutkimuksen kulku ja toteuttaminen tar- kemmin vaihe vaiheelta.
3.2 Fenomenologisuus tutkimuksessa
Tutkimukseni lähtee liikkeelle fenomenologisesta suuntauksesta. Se on yksi tieteenfilo- sofisista suuntauksista. Fenomenologisessa suuntauksessa korostetaan ihmisen havaintoi- hin ja kokemuksiin perustuvaa tiedon tuottamista. Suuntauksessa keskeistä on yksilölli- sien kokemuksien korostaminen ja tutkijan avoimuus. Tutkijan avoimuus viittaa siihen, että tutkimuskohdetta pyritään lähestymään ilman ennakko-oletuksia, tarkkoja määritel- miä ja teoreettista viitekehystä. (Koppa Jyväskylän yliopisto 2015.) Fenomenologisen suuntauksen mukaisesti tutkimuksessani lähdetään liikkeelle avoimesti ja haetaan tietoa aineistosta itsestään kokemusasiantuntijoiden tietoa kunnioittaen. Suuntauksen mukai- sesti olen tässä tutkimuksessa kiinnostunut nimenomaan tutkimukseen osallistuvien ko- kemusasiantuntijoiden omakohtaisista kokemuksista huumeongelmasta selviytymisestä ja annan painoarvoa selviytymistarinoista nousevalle tiedolle.
Tutkimuksellisen suhteen saaminen kokemuksiin edellyttää niiden ilmaisemista. Koke- muksia tutkiessa ei olla kuitenkaan kiinnostuneita pelkästään niiden kielellisestä sisäl- löstä vaan nimenomaan ihmisen kokemuksista. (Perttula 2008,140-141). Täten kokemus- ten tutkimisessa en ole kiinnostunut pelkistä haastateltavien kokemusasiantuntijoiden il- maisuista vaan laajemmin ilmaisuihin liittyvästä sisällöstä eli kokemuksista.
Koska tutkimuskohteena ovat kokemukset, on hyvä tarkastella, mitä kokemuksella tar- koitetaan. Juha Perttula (2008, 149) määrittää kokemuksen pohjimmiltaan tajunnalliseksi tavaksi merkityksellistää todellisuuksia, joihin ihminen on suhteessa ja tuollaisista todel- lisuuksista hän käyttää nimeä elämäntilanne. Toisin sanoen, kokemus tarkoittaa samaa kuin elämäntilanne. Hän selventää, että on olemassa paljon sellaista, mihin kaikki ihmiset eivät ole suhteessa ja siten ne eivät tarkoita ja merkitse niille ihmisille mitään. Näin ollen kokemuksia ei ole ja siten niitä ei voi tutkia. Tämän perimmäisenä ajatuksena on se, että kokemuksia voi tutkia vain tutkien heitä, joilla niitä on.
Fenomenologisen suuntauksen mukaisesti tuotan tutkimuksellani tietoa kokemuksien pohjalta. Koska kokemuksia voi Perttulan (2008) mukaan tutkia vain tutkimalla heitä, joilla on tutkimuskohteena olevia kokemuksia, etsin vastauksia kysymyksiini kysymällä niitä kokemusasiantuntijoilta. Seuraavassa alaluvussa kerrotaan tutkimusaineistosta, joka
on kerätty huumeongelmasta selviytyneiltä henkilöiltä, joilla on siis omakohtaista koke- musta aiheesta. Sen lisäksi perehdytään tutkimusaineiston erityispiirteisiin ja siihen, mi- ten aineistonkerääminen käytännössä tapahtui.
3.3 Tutkimusaineisto
Tieto edellyttää sitä, että tosiasiasta on olemassa jonkinlainen esitys tai representaatio, joka kuvailee tosiasiaa. Muuten ei ole mahdollista arvioida tiedon oikeellisuutta. Koke- mustiedonantajien on esitettävä kuvaus kokemuksestaan niin, että muut voivat sen ym- märtää. Representaation tulee olla sellainen, joka vastaa yleisesti hyväksyttyä muotoa ja sisältöä eli se on esitetty sanallisesti ja loogisesti. Lisäksi kokemuksen tulee olla riittävästi sosiaalisen järjestyksen normien mukainen. Tutkimukseni kannalta oleellinen represen- taation muoto on kertomukset, joka on yksi tapa tuoda esille kokemuksia ja niihin poh- jautuvaa tietoa. (Nieminen 2014, 21-25.) Sen vuoksi tutkimuksessa haastateltiin tutkitta- via ja he esittivät kokemustietonsa sanallisessa muodossa. Pyrkimyksenä oli saada haas- tateltavilta kertomuksia heidän omakohtaisesta kokemuksestaan huumeriippuvuudesta selviytymisestä, jota käytettiin tutkimusaineistona.
Verrattuna muihin aineistonhankinta menetelmiin, haastattelun etuna on sen joustavuus.
Haastattelussa on mahdollisuus toistaa kysymys, oikaista väärinymmärrys ja selventää ilmauksia. Haastattelu voidaan nähdä keskusteluna tiedonantajan kanssa. Haastattelun etuna on myös se, että haastateltavaksi voidaan valita henkilöitä, joilla on kokemusta tai tietoa tutkimuskohteesta. Haastattelu kutsu on helpompi kohdistaa tuollaisiin henkilöihin.
(Tuomi & Sarajärvi 2002, 84-85.)
Koska tieteenfilosofisena suuntauksena tutkimuksen taustalla vaikuttaa fenomenologinen suuntaus, valitsin tutkimushaastatteluksi fenomenologisen tutkimushaastattelun, jonka ideana on, että haastattelulla saadaan kuvattua kokemuksia ja siksi haastateltaviksi vali- taan henkilöitä, joilla on omakohtaisia kokemuksia tutkittavasta ilmiöstä (Lehtomaa 2008, 167). Sen vuoksi esitin haastattelukutsut huumeongelmasta selviytyneille henkilöille. Ai- neiston keruuta ohjasi tutkimuksen tavoite kerätä tietoa kokemuksista. Haastattelijan teh- tävänä on kysyä ja kerätä tietoa ja taas haastateltavan tehtävänä on vastata ja antaa tietoa (Ruusuvuori & Tiittula 2005, 23). Tutkimushaastattelussa tutkijan rooli on tiedonkerääjän rooli ja haastateltavan rooli on tiedonantajan rooli. Haastattelijana ja tutkijana keräsin
tietoa haastateltavien kokemuksen pohjalta. Fenomenologisessa kokemuksen tutkimuk- sessa tutkijalta ja haastattelijalta edellytetään tietoista pyrkimystä siihen, etteivät en- nakko-oletukset ohjaa tutkimusta ja siihen, ettei teoreettinen tutkimusasenne tulisi osaksi tutkimusta (Lehtomaa 2008, 163). Haastatteluissa pyrin mahdollisimman avoimeen lä- hestymistapaan suuntauksen vaatimalla tavalla. Tutkimushaastatteluissa pyrin myös pi- täytymään tutkijan roolissa. Oman työtaustani vuoksi osasin varautua siihen, että haastat- telut voisivat omalta osaltani alkaa muistuttaa keskusteluapua. Otin tämän huomioon haastattelutilanteissa ja vaikka haastateltavat kertoivat hyvin arasta ja henkilökohtaisesta aiheesta pitäydyin tutkijan ja tiedon vastaanottajan roolissa ja pidättäydyin kommen- toimasta heidän vastauksia tai kertomaansa mitenkään muuten.
Koska tutkimuksessa ollaan kiinnostuneita kertomuksista, oli kyseessä kerronnallinen eli narratiivinen haastattelu. Sen tavoitteena on koota tutkimusaineistoksi kertomuksia (Hy- värinen & Löyttyniemi 2005, 189). Kerronnallisessa haastattelussa ollaan kiinnostuneita kertomuksista ja kokemuksista. Kertomuksesta erityisen tekee se, että se pitää sisällään muutoksen, tranformaation ja prosessin, joita haastattelussa koitetaan saada selville. Ker- tomuksellinen haastattelu tarkoittaa siis sitä, että tutkija pyytää haastattelussa kertomuk- sia. On huomioitava, että kaikki puhe ei ole kertomusta ja siten kaiken puheen tutkiminen ei ole kertomuksen tutkimista ja siksi on syytä ottaa huomioon juuri kertomuksen kriteerit.
(Hyvärinen & Löyttyniemi 2005.) Tutkimuksessani pyydettiin selviytymistarinoita eli pyydettiin tutkittavia kertomaan, kuinka he ovat selviytyneet huumeriippuvuudesta. Tut- kimuksessa ollaan kiinnostuneita käännekohdista eli siitä, miten muutos sai alkunsa. Eli toisin sanoen ollaan kiinnostuneita prosessista ja muutoksesta, joita kertomus pitää sisäl- lään. Tällaisessa narratiivisessa suuntauksessa lähtökohdaksi otetaan kertojan näkökulma ja siten kertojan näkökulman ymmärtäminen on tärkeämpää kuin kerrottujen asioiden paikkansapitävyyden tarkistaminen muista lähteistä (Erkkilä 2008, 198). Tutkimuksessa ei ole niinkään kiinnostuttu faktoista ja siitä, missä määrin asiat pitävät paikkaansa, vaan annetaan merkitys kertomuksille ja pyritään ymmärtämään kertojan näkökulmaa.
Kerronnallisessa haastattelussa idea on koota kertomus. Tähän pyrkiessä etuna on, jos haastattelija kysyy kerronnallisia kysymyksiä tai esittää johdonmukaisia jatkokysymyk- siä ja osoittaa myös kuuntelevansa. (Hyvärinen & Löyttyniemi 2005, 203.) Kerronnalli- silla kysymyksillä tässä tutkimuksessa kannustettiin haastateltavaa kertomuksiin. Olen haastattelurunkoa tehdessä pyrkinyt rakentamaan kerronnallisia kysymyksiä, joita käytin
haastatteluissa ja niiden lisäksi olen esittänyt johdonmukaisia jatkokysymyksiä ja osoit- tanut kuuntelevani vähintään minimipalautetta käyttäen. Erkkilään (2008) viitaten, tutki- muksen tarkoitus ei ole tiedon oikeellisuuden tarkastaminen vaan tuoda esille kokemus- asiantuntijoiden näkemyksiä haastamatta niiden oikeellisuutta ja todenperäisyyttä.
Suomalaisista tutkijoista Vilma Hännistä pidetään merkittävänä narratiivisen tutkimus- suuntauksen edustajana. Vilma Hänninen (2000) on tutkinut väitöskirjassaan, miten ih- minen rakentaa merkitystä uudelleen elämän muutostilanteissa. Väitöskirjassaan Hänni- nen esittelee tarinallista ja narratiivista tutkimusta ja keskiössä on sisäisen tarinan käsite.
Hänen mukaansa tarinallinen ja narratiivinen tutkimus tarkoittaa tutkimusta, jossa tarinan, kertomuksen tai narratiivin käsitettä käytetään ymmärrysvälineenä. Tarinallinen lähesty- mistapa nähdään keskeisenä ajattelun ja elämän jäsentämisen muotona. Kertomuksen kä- sitteellä Hänninen (2000) viittaa tässä yhteydessä tarinaan, jonka ihminen kertoo itsestään toisille. Tarina esitetään tuolloin yleensä imperfektissä eli kerrotaan mitä hänelle itselleen on tapahtunut menneisyydessä. Näin tarina siirtyy kuulioille, jotka voivat sitä itse hyö- dyntää oman elämänsä tulkitsemisessa. (Hänninen 2000, 13-22.) Oma tutkimukseni nojaa myös tähän periaatteeseen, sillä aineistona ovat ihmisten kertomat tarinat heistä itsestään ja heidän selviytymisestään ja sen tarkoituksena on kerätä heiltä tietoa, jota muut voivat sitten hyödyntää.
Fenomenologiseen tutkimukseen on suositeltu avointa haastattelua ja perusteluna sille on se, että teemoja ei voida etukäteen olettaa (Lehtomaa 2008,170). Tässä tapauksessa valit- sin silti teemahaastattelun. Ajatuksena ei ole se, että olettaisin tietynlaisien teemojen tu- levan esille haastattelussa vaan se, että teemat tässä tapauksessa tuovat haastattelulle kro- nologisuutta ja pitävät haastattelukeskustelun aiheessa. Teemahaastattelu eli puolistruk- turoitu haastattelu oli siksi sopiva valinta, että se on samaan aikaan jäsennelty ja joustava.
Siinä edetään etukäteen valittujen keskeisten teemojen mukaan ja voidaan esittää tarken- tavia kysymyksiä haastateltavien vastauksiin perustuen (Tuomi & Sarajärvi 2002, 87-88).
Tässä tutkimuksessa teemat olivat hyvin yleislaatuisia, joista ensimmäinen liittyi tausta- tietoihin, toinen ongelman määrittämiseen ja kolmas huumeriippuvuudesta selviytymi- seen. Haastattelurunko on kehitetty niin, että saataisiin mahdollisimman hyvin vastauksia asetettuihin tutkimuskysymyksiin.
Tutkimusaineisto kerättiin haastattelemalla entisiä huumeriippuvaisia. Rajasin tutkimus- aihetta niin, että tutkimuksessa keskityttiin nimenomaan huumeriippuvuudesta selviyty- miseen. Eli kriteerinä tutkittaville eli tiedonantajille oli omakohtainen kokemus huume- riippuvuudesta selviytymisestä. Tutkimuksessa ei huomioitu pelkästään huumekokeiluja tai viihdekäyttöä. En sulkenut haastateltavien osalta muita päihdeongelmia pois, kuten alkoholin ongelmakäyttöä tai lääkkeiden väärinkäyttöä, koska on hyvin mahdollista, että niitä käytetään huumeiden lisäksi. Vaatimuksena haastateltavien kohdalla kuitenkin oli, että kyseessä on ollut huumeongelma, vaikka sen lisäksi olisi ollut mahdollisesti muitakin ongelmia tai riippuvuuksia. Toisin sanoen pelkkä alkoholiriippuvuus tai lääkkeiden vää- rinkäyttö yksinään rajattiin pois. Kaikki haastateltavat olivat entisiä huumeidenkäyttäjiä, jotka olivat käyttäneet huumeita jatkuvasti ja pitkäaikaisesti ja kokivat itse itsensä huu- meongelmasta selvinneenä. Oleellinen kriteeri haastateltavia valittaessa oli se, että haas- tateltava itse koki, että hän on selvinnyt huumeongelmasta ja on ollut käyttämättä huu- meita. Näin ollen selviytymistarinoiden kerääminen on ylipäätään mahdollista. On huo- mioitava, että selviytyminen voi merkitä eri asioita eri yksilöille. Kuitenkin selviytymi- sellä tarkoitan tässä tutkimuksessa tilaa, jossa huumeiden käyttäjä koki itse selviyty- neensä ongelmastaan eikä käytä huumeita tällä hetkellä. Aikarajaa sille, kuinka kauan olisi oltava käyttämättä voidakseen olla selviytynyt on kokemusten yksilöllisyyden vuoksi mahdotonta asettaa.
Aineistonkeruu oli pitkä prosessi. Aluksi lähdin pohtimaan, mitä kautta voisin saada haas- tateltavia. Päädyin etsimään heitä erilaisten yksityisten päihdealan yksiköiden kautta lä- hestyen yksiköitä sähköpostiviestillä. Vastausprosentit olivat huonoja ja tuottivat vain yh- den haastateltavan. Ensimmäisen haastateltavien etsintäyrityksen jälkeen päätin kokeilla sosiaalisen median voimaa ja sain viestini pro gradu –tutkielmastani suljettuun Facebook –ryhmään, jossa jäseninä oli entisiä huumeriippuvaisia. Tätä kautta sain useita yhteyden- ottoja halukkailta osallistujilta. Aikataulullisten ongelmien vuoksi onnistuin kuitenkin so- pimaan vain muutaman haastattelun ryhmästä tulleiden yhteydenottojen kautta. Jatkoin haastateltavien etsintää ottamalla uudelleen yhteyttä uusiin päihdealan yksiköihin ja sain tässä apua tutkimuksen ohjaajaltani. Siten sain vielä kaksi haastateltavaa lisää. Sain to- teutumaan yhteensä viisi sovittua haastattelua. Koska kyseessä on selviytymistarinat, jotka ovat laajoja kokonaisuuksia, totesin viiden haastattelun olevan riittävä määrä tulok- sien aikaan saamiseksi ja asettamiini kysymyksiini vastaamiseksi.
Lähetin tutkimukseen osallistumisesta kiinnostuneille tiedotteen (Liite 1) tutkimuksesta sähköpostitse ja ryhdyin sopimaan haastatteluaikaa. Tiedotteessa kävivät ilmi seuraavat asiat: tutkimuksen alustava nimi, tutkimuksen aihe ja tarkoitus, kriteerit haastateltavalle, lisätietoa haastattelun toteuttamisesta, huomio vapaaehtoisuudesta ja tietojen luottamuk- sellisuudesta, säilytyksestä ja tietosuojasta. Tiedotteen tarkoitus oli antaa avoimesti tietoa siitä, mistä tutkimuksessa ja tutkimukseen osallistumisessa oli kyse. Niin haastattelusta kiinnostuneen oli helpompi tehdä päätös haastatteluun osallistumisesta. Tutkimushaastat- teluun osallistumisesta kiinnostunut sai itse arvioida, sopiiko hän haastateltaville annet- tuihin kriteereihin ja haluaako hän osallistua tutkimukseen. Haastateltavalle kerrottiin tie- dotteessa, miten haastattelut käytännössä toteutettaisiin yksilöhaastatteluina kasvotusten.
Heille kerrottiin, että haastattelu nauhoitetaan ja kuinka nauhoitetta käsitellään. Heille kerrottiin tietojen luottamuksellisuudesta ja haastatteluun osallistumisen anonyymiudesta.
Lisäksi mainittiin tärkeä seikka eli osallistumisen vapaaehtoisuus ja mahdollisuus kes- keyttää halutessaan tutkimukseen osallistuminen.
Mikäli tiedotteen jälkeen henkilö oli yhä kiinnostunut haastatteluun osallistumisesta, ryh- dyttiin sopimaan haastatteluaikaa. Sovimme ajan ja paikan. Halusin haastatella kaikki tutkimukseen osallistujat kasvotusten ja päätin, että minua itseäni kovasti kiinnostavan aiheen ja tutkimuksen vuoksi olen valmis matkustamaan kohtuullisia matkoja saadakseni haastatella tutkimukseen osallistuvaa kasvotusten. Koin, että kyseessä on niin henkilö- kohtainen ja sensitiivinen aihe, että siitä keskusteleminen on parempi tehdä kasvotusten.
Halusin tällä tavoin myös viestittää arvostustani tutkimukseen osallistuvia kohtaan, kun tapaan heidät henkilökohtaisesti. Lisäksi puhelinhaastattelussa tai videopuheluhaastatte- lussa on omat tietosuojaongelmansa.
Olin järjestänyt ja sopinut haastattelutilasta etukäteen haastateltavan kanssa. Tietyissä ti- lanteissa olin antanut myös tuntomerkkejä itsestäni, jotta tunnistaisimme toisemme.
Haastattelutilana toimi kirjastojen, koulujen ja yksiköiden tilat. Haastattelutilanteessa kerroin tutkimuksestani ja annoin mahdollisuuden kysymyksille. Annoin haastateltaville tutkimustiedotteen ja siihen kuuluvan suostumuslomakkeen (Liite 2). Tiedote sisälsi sa- mat asiat kuin jo sähköpostitse lähetetty tiedote. Suostumuslomakkeessa he antoivat suos- tumuksensa osallistumisesta tutkimukseen allekirjoittamalla tämän. Annoin haastatelta- ville heidän tarvitsemansa ajan lukea tiedote ja mahdollisuuden kysyä siihen liittyviä ky-
symyksiä. Tarkensin vielä nauhoitteen käsittelemistä ja tietosuoja seikkoja. Heidän alle- kirjoitettuaan suostumuslomakkeen, laitoin nauhurin pyörimään ja aloitin haastattelemi- sen.
Haastatteluja varten olin tehnyt valmiiksi teemahaastattelurungon (Liite 3). Haastattelu- rungossa minulla oli ylhäällä tutkimuskysymykset joihin etsin tutkimuksellani vastauksia.
Haastattelurungossa oli myös lueteltuna teemat, jotka olivat seuraavat: elämäntilanne, huumeiden ongelmakäyttö ja selviytyminen; käännekohdat, apu ja tuki. Nämä teemat toi- mivat haastattelun tukena, jotta muistaisin ohjata kysymyksilläni haastateltavan kerto- musta pysymään aiheen sisällä ja siten helpottamaan vastauksien saamista tutkimuskysy- myksiini.
Elämäntilanne teeman kohdalla kysyin, millainen elämäntilanne haastateltavalla on haas- tatteluhetkellä. Ajatuksenani oli lähteä liikkeelle positiivisuuden kautta, koska ainoana ennakko-oletuksenani oli, että huumeongelmasta selviytyneenä heillä olisi asiat nyt pa- remmin kuin huumeongelman aikaan. Huumeiden ongelmakäyttö –teema viittasi siihen, että pyysin tutkittavia kertomaan siitä, miten huumeiden käyttö oli alkanut ja millaista elämä huumeiden käytön aikaan oli ollut. Tarkoituksena oli saada tietää hieman tausta- tietoa siihen, mikä oli johtanut huumeidenkäytön aloittamiseen tai miten huumeiden- käyttö alkoi. Selviytyminen –teeman alla käännekohdat, apu ja tuki olivat tämän tutki- muksen kannalta kaikkein oleellisimpia. Tutkittavilta kysyttiin miten ja mistä he ovat saa- neet apua, mitkä tekijät ovat heidän selviytymistä edesauttaneet, ylläpitäneet ja vaikeut- taneet sekä mitä heille merkittäviä käännekohtia selviytymisen varrella on ollut. Kerto- muksissa he toivat esille myös käsitystään selviytymisestä eli siitä, mitä heille merkitsee olla selviytynyt huumeongelmasta.
Haastattelurungossa oli teemojen alla valmiiksi hahmoteltuja apukysymyksiä. Todelli- suudessa haastattelutilanteessa hypimme teemojen välillä palaten edelliseen ja edeten toi- seen. Joitain kysymyksiä esitin haastattelurungon mukaan, mutta suurin osa kysymyksistä tuli kysytyiksi tilannekohtaisesti haastattelun edetessä. Lopuksi varmistin, että kaikki tee- mat tulivat riittävissä määrin käsitellyiksi. Haastattelutilanteen ennalta arvaamattomuu- den sekä fenomenologisen lähestymistavan vuoksi, koin myös jälkeenpäin teemahaastat- telun oivaksi valinnaksi. Se antoi hyvin tilaa kerronnalliselle haastattelulle, mutta ohjasi sopivasti karkaamasta aiheen ulkopuolelle ja varmisti, että tutkimuskysymyksiin saatiin vastauksia. Fenomenologisuus taas ilmeni siinä, etten olettanut tietynlaisia vastauksia tai
edes tietynlaista kulkua haastattelulle vaan haastattelu ja kysymykset etenivät avoimesti tilanteen mukana.
Haastattelun jälkeen pyrin litteroimaan haastattelun mahdollisimman pian tietosuoja syistä, ettei nauhoite katoaisi tai rikkoutuisi. Kuuntelin ensin haastattelun kertaalleen läpi, jonka jälkeen litteroin eli kirjoitin haastattelun auki sana sanalta. Koska tutkimuksessani olen kiinnostunut sisällöstä eikä esitystavasta, litterointiin tuli sanat ja vain merkittävim- mät huomiot, kuten naurahdukset tai ilmaisun sävyt, mutta muun tutkimukseni kannalta epäoleellisen jätin litteroimatta. Itseni merkitsin litterointeihin kirjaimella T eli tutkija ja haastateltavat kirjaimella H eli haastateltava. H-kirjaimen perään laitoin jokaiselle haas- tateltavalle oman numeron, jotta haastattelut voisi erottaa paremmin toisistaan. Litteroin- nissa poistin nimet, kaupungit, yritysten nimet, työpaikkojen nimet, päihdeyksiköiden ni- met ja kaikki muut tiedot mitkä olisivat voineet joillain tavoilla viedä tutkimuksen osal- listuvan jäljille. Litterointiin merkitsin poistetut kohdat (-) –merkinnällä, jonka perään kirjoitin suluissa, mistä poistetussa kohdassa on kyse eli esimerkiksi näin: (-) (kaupungin nimi). Litteroin jokaisen haastattelun omalle tiedostolleen. Jokainen puheenvuoro oli omalla rivillään, rivinväli asetuksissa oli 1,0 ja siten litteroitua tekstiä tuli 11-22 sivua haastattelua kohden. Litteroitua tekstiä tuli kaikki haastattelut yhteen luettuna 70 sivua.
Litteroituani haastattelut ja tallennettuani litteroidut haastattelut poistin nauhoitteet pysy- västi.
Teemahaastattelun ja narratiivisen lähestymistavan keinoin aikaan saatua aineistoa voi kutsua tässä yhteydessä selviytymistarinoiksi. Seuraavaksi kuvailen tiivistetysti jokaisen haastattelun myötä tuotetun selviytymistarinan. Olen kirjoittanut ne litteroidun aineiston pohjalta ja pyrkinyt tuomaan oleellisen sisällön esille ja lisännyt mukaan myös suoria lainauksia haastatteluista. Tarinat on koottu pelkästään haastattelun perusteella ainoas- taan korjaten asioiden esittämisjärjestystä kronologisemmaksi ja mielekkäämmäksi. Näi- den tiivistettyjen tarinoiden jälkeen erittelen sisällön analyysin keinoin varsinaisen litte- roidun aineiston sisältöä ja vastaan sitä myötä asetettuihin tutkimuskysymyksiin.
3.4 Aineiston kuvaus
Esittelen tässä tutkittavani taustoja ja heidän tarinansa huumeongelmasta selviytymisestä.
Tarkoituksena on esitellä tutkimusaineistoa ennen aineiston analyysia. Olen muuttanut jokaisen haastateltavan nimen niin, että se vastaa vain hänen sukupuoltaan.
Elisan tarina:
Elisa on ollut käyttämättä huumeita haastattelun ajankohtana vuoden ja kaksi kuukautta.
Hän on juuri mennyt naimisiin ja odottaa lasta. Elisa kuvailee elämäntilannettaan tällä hetkellä hyväksi ja hymyilee iloisesti kertoessaan tulevasta lapsesta. Elisa aloitti huumei- den käytön 11-vuotiaana. Hän haki huumeista helpotusta rankkana kokemaansa lapsuu- teen ja vähän myöhemmin hänet huostaanotettiin. Hän oli aloittanut huumeiden käytön kannabiksesta ja bentsoista ja myöhemmin käyttänyt kaikkea mitä käsiinsä sai.
Ensimmäisen kerran Elisa lopetti kerralla kaikki huumeet, kun hän tuli raskaaksi 16-vuo- tiaana. Lapsen tuleminen oli hänelle voimavara, eikä hän halunnut pilata tulevan lapsen elämää omalla huumeidenkäytöllään. Lapsi kuitenkin kuoli heti syntyessään ja Elisa koki itsensä niin yksinäiseksi ja oli sekaisin surusta, että lähti käyttämään huumeita uudelleen.
Hän jäi vielä pahemmin koukkuun. Elisa ymmärsi, että hän oli koukussa ja että hänellä oli huumeongelma. Hän oli kuitenkin niin syvällä huumemaailmassa ja kovasti koukussa, ettei sieltä niin vaan noustu. Hän oli yrittänyt monta kertaa lopettaa huumeiden käyttä- misen hakeutumalla katkolle, mutta käyttö ei siltikään loppunut. Elisa ajatteli, että aika ei silloin ollut oikea ja korvaushoitoon hän ei halunnut ryhtyä.
Elisa teki mitä vain saadakseen huumeita, hän myi itseään ja teki rötöksiä ja rikoksia saadakseen seuraavan annoksen. Lopulta hänen tilanteensa oli niin huono, että hän oli koditon ja joutui huumeisiin liittyneiden henkirikoksien vuoksi tutkintavankeuteen. Tut- kintavankeudessa ollessaan hän oli erittäin huonossa kunnossa. Poliisi lausui sanat, jotka jäivät Elisan mieleen: ”Sä oot nuori tyttö, sä et elä enää kauan, jos sä et lopeta”. Tutkin- tavankeuden aikana muutamassa viikossa hänen päänsä alkoi selvitä ja hän lähti sieltä suoraan katkaisuhoitoon.
Katkaisuhoidon jälkeen tuli vielä yksi repsahdus. Elisa oli kävelemässä kaupasta kotiin, kun sai vanhalta tuttavaltaan valmiiksi ruiskuun ladatun huumeannoksen, jota ei voinut
