UEF//eRepository
DSpace https://erepo.uef.fi
Rinnakkaistallenteet Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta
2021
Mediavalta ja kriisin tuottaminen -
iltapäivälehdistön harhaanjohtavat analogiat
Laine, Jussi
Into Kustannus
Artikkelit tieteellisissä kokoomateoksissa
© Into Kustannus All rights reserved
https://kauppa.intokustannus.fi/kirja/muuttoliike-murroksessa-metaforat-mielikuvat-merkitykset/
https://erepo.uef.fi/handle/123456789/25465
Downloaded from University of Eastern Finland's eRepository
5
Mediavalta ja kriisin
tuottaminen – iltapäivälehdistön harhaanjohtavat analogiat
Jussi Laine
Johdanto
Medialla on keskeinen rooli kansallisen tietoisuuden, identiteetin ja yhteenkuulumisen tunteen kehittämisessä ja ylläpitämisessä1. Narratii- veja jakamalla, kansallisia myyttejä rakentamalla ja kansallisesti yhdistä- viä tapahtumia korostamalla median eri muodot ovat osaltaan luomassa kuviteltua kansallista yhteisöä, johon tietyt ihmiset voivat vaatia legitii- miä oikeutta – ja tunnetta – kuulua2. Yhteisö saa voimaa myyteistään:
vaikka tutkimuksen tuottama kriittinen tieto kehittyy ja lisääntyy ajan mukana, myytit ovat pitkäikäisempiä ja pysyvät elossa, koska niistä on tullut yhteisölle tarpeellinen identiteetin rakennusaine3. Määrittelemällä, ketkä kuuluvat, tulee samalla myös määriteltyä ne, joiden ei katsota kuu- luvan. Tämä ei vankista vain ilmeistä rajaa eri ryhmien välille vaan myös lujittaa vallitsevaa sosiaalista järjestystä ja binaarisiin jakoihin perustu- via luokitteluja. Rajat ja käytännöt, joita ne rajaavat, eivät ole pelkäs- tään fyysisiä vaan myös kulttuurisia, sosiaalisia ja poliittisia4. Ne myös voivat monissa tapauksissa olla näkymättömiä mutta silti äärimmäisen
merkityksellisiä siinä, miten ihmiset ja yhteiskunta on rajattu, järjestetty ja lokeroitu.
Kiinnitän tässä artikkelissa huomiota iltapäivälehdistön rooliin merki- tyksien luomisessa ja rajojen määrittelyssä. Paneudun tiedotusvälineiden kasvaneeseen rooliin asioiden ja ilmiöiden kehystämisessä ja tulkitsemisessa sekä näiden prosessien vaikutuksiin yhteiskunnan kannalta merkittäviin yhteiskunnallisiin rakenteisiin viimeaikaisen niin sanotun pakolaiskriisin aikana. Kehystäminen on tietoista ja tarkoituksellista toimintaa, jossa asioi- den ja ilmiöiden joitakin puolia korostetaan ja yhteyksiä luodaan siten, että samalla tuetaan noista lähtökohdista juontuvia tulkintoja, arvotuksia ja ratkaisumalleja ohi muiden mahdollisten tulkintojen5. Maahanmuuton kielteisten näkökohtien vahvistamisen yleisen taipumuksen ohella kansain- välisesti katsottuna etenkin tabloidilehdistö on mennyt astetta pidemmälle maalaamalla maahanmuuttajista, etenkin pakolaisista, kapea-alaista kuvaa uhkana ja rasitteena vastaanottavalle yhteisölle, sen kestävyydelle ja arvoille6.
Nämä kutsumattomat vieraat, muukalaiset, aiheuttavat pelkoa ja ahdis- tusta juuri siksi, että he ovat vastaanottavalle väestölle tuntemattomia7. Ilmiössä sinänsä ei ole mitään uutta; pakolaisuutta ja siirtolaisuutta on ollut historian saatossa paljon. Nykyään kuitenkin kohtaamme juuri median kautta tämän historiallisen ilmiön entistä rajumman muodon. Sanomaleh- det, kuten myös muu media, nimittivät tilanteen nopeasti ”pakolaiskrii- siksi” määritellen pakolaisuuden ensisijaisesti turvallisuuskysymykseksi – siis pakolaiset yhtäältä uhkaksi eurooppalaisen valtioruumiin eheydelle ja toisaalta sen kansalaisten hyvinvoinnille, elämäntavalle ja turvallisuu- delle. Tämän tyyppinen keskustelu on Zygmunt Baumanin8 mukaan ollut omiaan herättämään ”moraalista paniikkia”, leviävää pelkoa siitä, että jokin paha todella uhkaa yhteiskunnan hyvinvointia.
Pyrin tässä artikkelissa osoittamaan, että myös suomalainen media – eritoten varsin markkinavetoinen iltapäivälehdistö – on pyrkinyt hyö- dyntämään ja ruokkimaan tätä pelkoa omien intressiensä edistämiseksi.
Vaikka tiedotusvälineiden rooli on aina ollut tärkeä ylipäätään tapahtu- mien kehystämisessä, vuoden 2015 jälkipuoliskolla sen rooli erityisesti
juuri maahanmuuttoteeman käsittelyssä muodostui tavanomaista tär- keämmäksi pakolaistilanteen laajuuden ja ennen kaikkea sen nopean muutoksen seurauksena9. Vallalla oli yhtäältä spektaakkeleita luova ja poik- keuksellistava, toisaalta yksinkertaistava tapahtumien kuvaus. Näennäisen kriisin perimmäiset syyt ja olosuhteet, kuten myös Eurooppaan saapuvien ihmisten taustat ja motivaatiot, olivat yleisesti ottaen heikosti tiedossa ja monille epäselvät, minkä seurauksena monet turvautuivat tiedotusvälinei- siin ja olivat pitkälti riippuvaisia niistä pyrkiessään ymmärtämään, mitä oli tapahtumassa. Tapahtumien nopean kehityksen seurauksena median rooli tietolähteenä korostui entisestään, koska perusteellisempi tutkimus ja seikkaperäiset analyysit eivät olleet välittömästi saatavissa.
Analyysini perustuu keräämääni suomalaiseen sanomalehtimateriaa- liin, erityisesti iltapäivälehtien, Ilta-Sanomien ja Iltalehden, lööppeihin ja otsikointiin. Analyysin otannan muodostavat vuosien 2015–2016 kaikki etusivut ja lööpit, joskin sen alustavan sisällöllisen tarkastelun tuloksena pääasialliseksi, tässä esitellyksi aineistoksi muodostui elokuun 2015 alusta elokuun 2016 loppuun julkaistu materiaali. Pakolaistilanteen uutisoinnin yhteydessä iltapäivälehtien on havaittu esittäneen maahanmuuton kansal- lisia etuja uhkaavana luonnonkatastrofina10. Samalla ne voivat ylläpitää populistisia tulkintoja myös hienovaraisemmin: esimerkiksi sinänsä perus- teltujen ja journalistisesti kestävien leipätekstien ympärille voidaan lisätä harhaanjohtavia tulkintoja ja johdattelevia kuvituksia11. Tämän tyyliset, mediapopulismiksi kutsutut12, tulkinnat eivät vain yksinkertaista, vaan pyr- kiessään puhumaan suoraan ”kansalle” iltapäivälehdet tietoisesti omaksuvat oletetun yleisön kielenkäytön ja normit. Koska yhteiskunnallista keskus- telua käydään ennen kaikkea mediavälitteisesti, raivaavat iltapäivälehdet näin itselleen tilaa jonkinlaisen tarkemmin määrittelemättömän ”hiljaisen enemmistön” tai ”kansan” mielipiteen edustajana ja äänitorvena13.
Suosio ei kuitenkaan tee tulkinnoista välttämättä oikeita tai ainoita mahdollisia. Kuten Yhdistyneiden kansakuntien entinen pääsihteeri Ban Ki-Moon14 totesi, laajamittainen pakolais- ja maanpakoliike, joka ilmeni muun muassa Euroopassa, ei ollut pelkästään numeraalinen, määrällinen
kriisi vaan myös solidaarisuuskriisi. Numerot voidaan tosiaankin muotoilla ja kehystää eri tavoin. Joukkotiedotusvälineiden rooli on tässä suhteessa tärkeä, koska ne saattavat raportoida aiheesta epätasapainoisesti, omaksua kansallisen, populistisen tai muuten kapean näkökulman aiheeseen tietyn oletetun yleisön tyydyttämiseksi ja sen intressien huomioon ottamiseksi, turvautua liioitteluun ja sensaatiohakuisuuteen tai arvottaa markkinatekijät korkean journalistisen etiikan yläpuolelle. Vääristymät tarjotuissa kuvauk- sissa saattavat johtua myös välinpitämättömyydestä, kuten siitä, että ei sanouduta irti poliittisesta maahanmuuttajavastaisesta puheesta eikä tarjota luotettavaa tutkittua tietoa15.
Ongelmalliseksi on nähty muun muassa se, että tällainen uutisointi tuottaa tulkintaa ”meistä”, joiden hyvinvointi, turvallisuus ja kulttuuri ovat uhattuina, ja toisaalta ”heistä”, jotka eri tavoin uhkaavat ”meille”
kuuluvaksi katsottua asemaa. Toiseuden uhkaavuutta korostaa osaltaan se, että uutisoinnissa nostetaan määrällisesti suhteettoman usein esiin apua ansaitsemattomiksi kuvatut, järjestelmää huijaavat tai väärinkäyttävät tur- vapaikanhakijat. Tämän voidaan katsoa mustamaalanneen myös aidosti apua tarvitsevien mainetta kyseenalaistamalla myös heidän motivaationsa.
Mikäli henkilön tai ryhmän ei katsota pakenevan todellista uhkaa vaan esimerkiksi pyrkivän hyötymään vastaanottajamaasta taloudellisesti, heitä tuskin käsitellään humanitaarisen diskurssin kautta16 vaan heidät koetaan helposti juuri uhkana. Vaikkakin erottelu ”hyvien” ja ”pahojen” turvapai- kanhakijoiden välillä on itsessään aito ja toimii paljolti myös varsinaisen viranomainkäsittelyn perustavana jakolinjana, ongelmaksi muodostuu sen erottelemien ryhmien epäsopusuhtainen käsittely mediassa tai osin jopa turvapaikanhakijoiden käsitteleminen yhtenä massana – siis juuri tämän jakolinjan unohtaminen – ja tämän massan tuomitseminen kauttaaltaan siihen kuuluvan osan kyseenalaisten toimien tuloksena. Näitä tulkintoja arvioitaessa on tärkeää tunnistaa niiden tuottamisen taustalla mahdollisesti vaikuttavat poliittiset tavoitteet. Arviot eivät heijastele vain puheena ole- vien ihmisten uskottuja tai ”todellisiakaan” ominaisuuksia; usein ne kuvas- tavat myös esittäjiensä motiiveja.
Analyysin tarkoitus ei ole vain tehdä näkyväksi niitä retorisia keinoja, joita iltapäiviälehdistössä on käytetty muuttoliikkeiden kuvaamisessa vali- tussa valossa, vaan pohtia myös niiden valinnan ja toimivuuden syitä.
Hyödynnän tässä ontologisen turvallisuuden käsitettä, jolla kuvataan luottamusta omankuvan eheyden jatkuvuuteen ja jokapäiväisen elämän sujuvuuteen. Sillä tarkoitetaan oman olemuksen turvallisuutta, kykyä tuntea olevansa kokonaisvaltainen ja vakaa, minkä Ronald D. Laing17 ja myöhemmin Anthony Giddens18 määrittelivät yhdeksi yksilön perustavan- laatuisimmista tarpeista. Käsite korostaa luottamusta siihen, että maailma on sellainen kuin miltä se näyttää19, ja luottamusta yksilön olemassaolon jatkuvuuteen – siis kykyä elää jokapäiväistä elämää antautumatta monille lamaannuttaville huolenaiheille ja epävarmuustekijöille nykyajan arvaa- mattomassa ympäristössä. Ontologinen turvallisuus vankistuu, kun arjen jatkuvuus ja järjestys luovat yksilölle tunteen identiteetin ja elämäntilan- teen pysyvyydestä20. Jennifer Mitzen21 esittää, että tämä henkilökohtaisen minuuden jatkuvuuden tunne vaatii jatkuvia ponnisteluja omaan olemas- saoloon ja sosiaaliseen järjestykseen kohdistuvien epävarmuustekijöiden ja haasteiden pitämiseksi kurissa. Sen ylläpidossa hyödynnetään usein tunne- pitoisia kertomuksia sekä henkilökohtaisia, sosiaalisia ja poliittisia järjes- tyksiä ylläpitäviä rutiineja, jotka määrittelevät ja sijoittavat yksilön itsensä häntä ympäröivään sosiaaliseen maailmaan. Ontologinen turvallisuus ei siis muodostu irrallaan sosiaalisista ja yhteiskunnallisista suhteista. Se kumpuaa yhteisöön kuulumisesta ja tämän arvojen pysyvyydestä, kun taas ontologi- nen turvattomuuden tunne voimistuu, jos arjen rutiinit katkeavat, sosiaa- linen yhteys murentuu ja oman elämän jatkumo tulee kyseenalaistetuksi22.
Median rooli
Journalismi ja yhteiskunta ovat tiiviissä vuorovaikutuksessa keskenään. Tie- dotusvälineet paitsi heijastavat maailman tapahtumia myös tuottavat tul- kintoja maailmasta. Ne voivat vahvistaa käsityksiämme tai horjuttaa niitä
ja osallistua mielipiteen haastamiseen tai oikeuttamiseen. Medialla on täten myös merkittävä rooli siinä, miten kriisit näyttäytyvät. Tavalla, jolla tiedo- tusvälineet kehystävät ja kuvaavat tiettyjä aiheita, on merkittäviä vaikutuk- sia siihen, millaisen merkityksen asiat saavat23; media ei siis vain määrittele, mistä asioista puhutaan, vaan myös pitkälti sen, miten niistä puhutaan24. Aiemmat tutkimukset ovat löytäneet hyvinkin selkeän korrelaation media- kehyksen ja julkisen tulkinnan välillä. Erityisesti eliittiryhmien mielipi- teen on havaittu vaikuttavan mediaan ja median taas muokkaavan niin sanottua yleistä mielipidettä25. Mediajulkisuus siis keskittyy paljolti juuri yhteiskunnan ylätason toimijoihin, ja näin on ollut myös turvapaikanha- kijoita koskevassa uutisoinnissa. Turvapaikanhakijoille tai pakolaisille jää itseään koskevassa julkisuudessa tavallisesti vain marginaalinen rooli, jos sitäkään26. Näin tulkinnat turvapaikanhakijoista ja heidän ominaisuuksis- taan ovat valtaväestön tuottamia, samalla kun turvapaikanhakijat itse eivät tule julkisuudessa kovin hyvin nähdyiksi tai kuulluiksi eivätkä siten voi esitettyjä tulkintoja haastaakaan.
Nämä huomiot muodostavat pohjan tämän analyysin tulkintakehyk- selle. Väitän, että iltapäivälehdillä mediakentän edustajina on siis ollut keskeinen rooli paitsi tiedon välittämisessä myös etenkin havaitun siirto- laistilanteen määrittelemisessä nimenomaan ”kriisiksi”, siis poikkeustilaksi – ellei jopa eksistentiaaliseksi uhaksi – johon vastaamiseksi tarvitaan poik- keuksellisia toimenpiteitä. Benjamin Moffitt27 tulkitsee, että kriisit itsessään eivät ole koskaan neutraaleja vaan ne ovat mediavälitteisiä ja ”performoi- tuja” tulkintoja siitä, että jokin asia tai ilmiö on merkitykseltään riittävän suuri ollakseen juuri kriisi. Pääosa koettua kriisiä seuranneesta keskuste- lusta onkin keskittynyt siirtolaisten ja turvapaikanhakijoiden saapumisen seurauk siin ja vaikutuksiin sekä valtioiden reaktioihin äkisti muuttuneessa tilanteessa. Turvapaikanhakijoiden lähtömaiden tilannetta ja muuttoliikkei- den laajempia yhteiskunnallisia, historiallisia ja maantieteellisiä syitä ei ole juuri ruodittu eikä ”kriisin” aiheuttajia kartoitettu28. Usein käytetty muo- toilu ”Euroopan pakolaiskriisi” itsessään vihjaa pakolaisten aiheuttaneen kriisin Eurooppaan. Sen sijaan, että pakolaiset ja turvapaikanhakijat siis
pakenisivat jotakin heitä uhkaavaa, heidän esitetään muodostavan uhan, joka on merkittävyydeltään niin mittava, että siitä voidaan puhua vaurasta Eurooppaa rasittavana kriisinä. Vaihtoehtoinen, usein yhtä ylimalkainen, tapa kuvata pakolaisia ja turvapaikanhakijoita on ollut esittää heidät uhan sijaan uhreina ja vedota ihmisten myötätuntoon29. Vallinnutta humanitaa- rista katastrofia ei tule vähätellä, mutta pakolaisten uhriuttamisessakin on mukana omat valtakysymyksensä, joilla saattaa olla integraation kannalta haitallisia vaikutuksia. Näin on etenkin silloin, kun pakolaiset esitetään heikentyneinä joukkoina; äänettöminä uhreina ilman henkilökohtaista historiaa, poliittisia motiiveja tai syitä maanpakoon; riippuvaisina voimak- kaista ja näennäisesti humanitaaristen motiiviensa perusteella toimivista pelastajistaan.
Kuvausten taustalla olevat syy- ja seuraussuhteet eivät ole yksinker- taisia30, mutta selvää kuitenkin on, että pelkkien faktojen ja numeroiden esittämisen sijaan journalistisella kerronnalla on pyritty myös vetoamaan tunteisiin. ”Pakolaiskriisiä” seurannut julkinen keskustelu onkin usein ollut niin tunnepitoista – oli kyse sitten pelosta, myötätunnosta, solidaarisuu- desta, vihasta, turhautumisesta tai jostain muusta – että se on suurelta osin jättänyt varjoonsa itse ”kriisin” perimmäisten syiden analysoinnin. Kenties näkyvimpänä esimerkkinä tästä voidaan nostaa esiin vaatimukset valtioi- den rajojen vankistamisesta, tai jopa sulkemisesta, ja taipumukset tietylle näin rajatulle alueelle kuulumattomiksi koettujen henkilöiden motiivien, oikeuksien ja jopa arvon kyseenalaistamisesta. Rajojen vetämisessä ja sisäänpäin käpertymisessä ei itsessään ole mitään uutta: rajat – kuten myös taistelut niiden ylläpitämiseksi – ovat pitkälti yhtä vanhoja kuin neoliittisen vallankumouksen myötä rakentunut sivilisaatio.
Rajojen ja kuuluvuuden yhteys valtiokäsitteeseen – siis kansallisval- tioideaalin synty – on kuitenkin paljon myöhempää perua. Vaikka val- tiokeskeinen järjestelmä, jossa elämme, saattaa tuntua normaalilta, jopa luonnolliselta, koetut viimeaikaiset kriisit eivät suoranaisesti tue tämän hallinnollisen järjestelmän kiistatonta etulyöntiasemaa muutoin kuin juuri tunnepitoisuuden kautta. Tämä tunnepitoisuus jättää varjoonsa
keskustelun vallitsevan kansainvälisen valtiokeskeisen järjestelmän haasta- misesta ja ne vaihtoehtoiset tulkinnat, joiden mukaan valtiojärjestelmää ei suinkaan tulisi nähdä kriisin ratkaisuna vaan pikemminkin sen yhtenä aiheuttajana. Vaikka ajatus maailmasta ilman rajoja on utopistinen – en siis väitä, että maailmasta tulisi automaattisesti parempi, jos valtiot rajoineen poistettaisiin tai että ihmisten kategorisointi ja eronteko siihen loppuisivat – vallalla oleva oletus ihmisten paikkasidonnaisuudesta on kuitenkin jo historiallisestikin katsottuna kestämätön. Ihmiset ovat liikkuneet paikasta toiseen läpi historian ja vaihtaneet myös asuinpaikkaansa; ajatus siitä, että yksittäinen henkilö kuuluisi johonkin tiettyyn rajattuun paikaan on tästä perspektiivistä auttamatta vieras. Se, missä yksilö sattuu syntymään, on pitkälti sattumanvarainen asia31. Siitä huolimatta sillä on valtiokeskeisessä järjestelmässämme merkittävä, usein koko elämän kestävä, vaikutus yksi- lön oikeuteen liikkua, tarttua mahdollisuuksiin ja nauttia kaikista ihmis- oikeuksista ja perusvapauksista.
Kansainvälisen valtiojärjestelmän haastaminen ei suinkaan ole median vastuulla, enkä siten käsittele sitä perusteellisemmin tässä yhteydessä32. Monipuolisempi lähestymistapa muuttoliikkeiden käsittelyyn jättäisi luki- jalle tilaa oman arvion muodostamiseen sen sijaan, että yksi tulkintakehys nostetaan perusteettomasti ylitse muiden. Tilanteen arvioimista hanka- loittaa usein ilmiön syy-yhteyden katkeaminen, jolloin havaittu ongelma on helpompi toiseuttaa ja siten sivuuttaa itseä koskemattomana. Kuten Andrea Hickerson ja Kate Dunsmore33 esittävät, yksityiskohtaisemman tiedon tarjoaminen pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden olosuhteista ja ahdingon syistä voisi ehkäistä polarisaatiota ihmisryhmien välillä ja antaa myös mahdollisuuden nähdä monimuotoisuus monimuotoisuuden sisällä – siis huomioida yksilöiden erityispiirteet eri vähemmistöryhmien sisällä.
Vaikkakin analyysin kohteena olevat maahanmuuttoa ja muuttoliikkeitä koskevat reportaasit ovat tässä mielessä havainnollisia, niistä esiin nousevat huomiot eivät toki rajaudu ainoastaan tähän teemaan vaan heijastelevat laajempaa keskustelua journalismin yhteiskunnallisesta tehtävästä. Moder- nin uutisjournalismin ihanteiksi on useimmiten mainittu ajankohtaisuus,
objektiivisuus, yleinen tai julkinen palvelu, autonomisuus sekä eettisyys, joista kaikki – yksin ja yhdessä – tukevat ajatusta kiihkottomasta, asioihin keskittyvästä journalismista34. Näitä ihanteita ja periaatteita ei kuitenkaan tule rinnastaa suoraan journalismin käytäntöihin35, jotka ovat muuttuneet ajan myötä. Aikaisempi kotimainen tutkimus on osoittanut, että varsinkin juuri sanomalehdistö on tavoitellut entistä tunteellisempaa journalismia ja näin ollen kuvannut yleistä yksityisen ja arkisen kautta36. Journalismin eettiset koodit ovat olleet koetuksella kiireen ja kilpailun vuoksi37, minkä seurauksena oikeellisuuden ja objektiivisuuden tavoittelu on osin korvaan- tunut pyrkimyksellä tuottaa niin järkeen kuin tunteeseen vetoavia sisältöjä kertomaan tarinoita, herättämään keskustelua, viihdyttämään ja hätkäh- dyttämäänkin38. Jaana Hujasen39 tutkimuksen mukaan kilpailun ympäristö suuntaa toimittajia nostamaan profiiliaan korostamalla omaa panostaan ja kommentoivaa ainesta journalismin tuotannossa ja pyrkimällä tuottamaan näkyvää lisäarvoa lukijalle. Yleisön palvelun ihanne on kiinnittynyt tehtä- vään toimia vallan vahtikoirana sekä tehtävään aktiivisesti kerätä, tuottaa ja välittää tietoa40. Yleinen tulee tässä yhteydessä usein määritellyksi kan- salaisuuden mutta myös kansallisuuden kautta; yleinen etu ja sen intressit ovat siis suomalaisessa lehdistössä usein juuri suomalaisen kansan etuja, jolloin asian objektiivinen käsittely jää taka-alalle. Vähentynyt julkisuu- dessa liikkuvan informaation kontrolli on täten osin vaihtunut tarpeeseen ruokkia yleisön oletettuja tarpeita ja sitä kautta ylläpitää valtaa kontrolloida julkisuutta41 ja siihen kytkeytyviä yhteiskuntapoliittisia rakenteita.
Vielä huolestuttavampaa on se, että vihapuheen, liioittelun ja sensa- tionalismin on annettu kaapata yhä näkyvämpi osa uutisoinnista. Heikki Saaren42 mukaan osasta toimittajia onkin tullut markkinavoimien palve- lutyöntekijöitä. Tämä kehitys nostaa esiin ja asettaa kyseenalaiseksi tie- tysti myös iltapäiväjournalismin eettisen ja moraalisen vastuun43. Toiset siirtäisivät vastuun tosin mieluummin lukijalle. Heidän mukaansa var- sinkin juuri iltapäivälehtijournalismi on tuotannollistaloudellinen pro- sessi, jossa toimittajan pitää nykypäivänä ajatella enemmän levikkilukuja ja ilmoitusmyynnin tilannetta kuin omia eettisiä valintojaan ja jossa ei
kustantajillakaan ole mitään syytä kiinnittää suurta huomiota toiminnan eettisiin ja moraalisiin perusteisiin44. Journalismia tehdään julkaisukilpai- lun ja myynnin paineessa45, ja mikäli myyvää skandaalia ei löydy, sellainen koetetaan luoda46.
Koska journalismi ei vain välitä kuvaa todellisuudesta vaan myös aktiivisesti tuottaa sitä, on journalistin rooli portinvartijana korostunut entisestään. Kyse on siis tulkinnasta ja sen arvopohjasta. Välitetty viesti voi olla sisällöllisesti ladattu – tarkoituksella tai ei – tai muuten koodattu poliittisella tai kulttuurisella merkityksellä. Näin ollen sen konnotatiivi- nen merkitys voi tehdä viestistä joko rajoitetun tai puolueellisen, jolloin seurauksena on vääristynyt, yksipuolinen tai jopa puhtaasti virheellinen käsitys tapahtumista. Kansainvälisessä tarkastelussa on myös huomattu journalistien usein langenneen poliitikkojen asettamiin propagandalouk- kuihin tai lähinnä mukailleen tietyn poliittisen suuntauksen agendaa itse- näisen tutkivan journalismin sijasta47. Myös päinvastainen on kuitenkin totta: media muodostaa tärkeän resurssin viranomaisille ja poliitikoille48 – niin hyvässä kuin pahassakin. Tiedotusvälineet siis auttavat päätöksen- tekijöitä siinä missä muitakin saamaan tietoa ja ymmärtämään asioita sekä kenties kannustavat heitä tekemään niille jotakin. Toisaalta poliiti- kot saattavat suosia tiettyä mediakanavaa ja ikään kuin oikeuttaa siellä esitetyt puolueellisetkin kannat levittämällä niitä – kuten kenties entisen presidentin Donald Trumpin lukuisat Fox Newsin reportaaseja toistavat twiitit parhaiten osoittavat49.
Kuten Niko Hatakka50 esittää, medialla on näin ollen julkisen kes- kustelun ja tilan ylläpitäjänä oleellinen merkitys populistisen retoriikan mahdollistamisen, ylläpitämisen ja tavoittavuuden näkökulmasta. Maahan- muuttoa koskenut yhteiskunnallinen keskustelu on ollut nimenomaan mediavälitteistä, ja Hatakan mukaan juuri näillä mediavälitteisillä reak- tioilla on ollut keskeinen rooli populistisen ajattelun juurruttamisessa ja sen suosion lisääntymisessä. Iltapäivälehdet nousevat esiin tässä yhteydessä, sillä juuri niiden luonteenomainen opportunistinen taipumus hakea suo- siota sieltä, mistä sitä on suhteellisen helposti saavutettavissa, tekee niistä
myös taipuvaisia asettumaan jo entuudestaan suosituiksi tiedettyjen mieli- piteiden ja ennakkoluulojen pönkittäjiksi51 näiden haastamisen sijaan.
Suomalaisen median maahanmuuttouutisointiin ja asiantuntijavalin- toihin kohdistettu akateeminen kritiikki on pitkälti linjassa laajemman eurooppalaisen keskustelun kanssa52. Maahanmuuttoa koskevassa uutisoin- nissa on nähty hyvinvointisovinistisia ilmentymiä53 ja taipumusta vankis- taa ajatusta kulttuurisesta homogeenisyydestä yhteiskuntaa vakauttavana tekijänä. Samalla maahanmuuttajat, turvapaikanhakijat ja pakolaiset ovat joutuneet kielteisen politisoinnin kohteeksi, ja heitä on usein tarjottu eri- näisten ongelmien syntipukeiksi ja heidän läsnäolonsa on esitetty jopa laittomaksi. Muuttoliikkeet ovat näin ollen tulleet yhdistetyksi muihin tur- vallisuuteen liittyviin ongelmiin, kuten rikoksiin ja mellakoihin, kotimaan yleiseen epävakauteen, hyvinvointijärjestelmän väärinkäyttöön, kansain- väliseen rikollisuuteen ja terrorismiin. Uutisointia onkin kritisoitu juuri siitä, että se korostaa ja liioittelee maahanmuuton kielteisiä vaikutuksia ja uhkakuvia, kuten taloudellista taakkaa, rikollisuuden kasvua ja kulttuurisia uhkia54, jättäen yhtäältä huomiotta maahanmuuton mahdolliset hyödyt ja todistetun tarpeen kotimaisen työvoimapulan paikkaajana sekä toisaalta sivuuttaen asian ilmeisen ihmisoikeus- ja humanitaarisen näkökulman.
Iltapäivälehdet totuuden torvena?
Tässä esitettävä analyysi keskittyy niin sanottuihin tabloidilehtiin eli suo- malaisittain iltapäivälehdistöön. Vakavampina pidettyihin sanomalehtiin verrattuna tämän tyypin lehtiä pidetään yleisesti ottaen uutisarvoiltaan kepeinä, sensaatiohakuisina ja populistisina, osin epäeettisinä tuotoksina, jotka tarjoavat tietoa nopeasti ja ennen kaikkea nopeasti omaksuttavassa muodossa55. Iltapäivälehdistön pyrkimyksenä on provosoida ja kohaut- taa56 – siis tehdä sisältö kiinnostavammaksi ja houkuttelevammaksi ja tätä kautta kasvattaa lehden myyntiä. Kriitikoiden mielestä tabloidit paisut- televat, kärjistävät, yksinkertaistavat, dramatisoivat, johtavat harhaan,
leimaavat, järkyttävät, irrottavat lauseita asiayhteyksistään sekä kiinnittä- vät huomiota vääriin asioihin ja päästävät väärät ihmiset ääneen57. Vaikka esitetty kritiikki ei ole perusteetonta, on se osin itse yleistävää ja leimaavaa;
suomalaisten iltapäivälehtien uutisointia voidaan monin osin pitää kan- sainvälisesti verrattuna varsin pätevänä ja journalistisesti kestävänä. Mikä tärkeintä, iltapäivälehdistön sisältöä ja merkitystä, kuten tässä kappaleessa pyrin todistamaan, ei tulisi väheksyä niiden yksipuolisuudesta ja viihteel- lisyydestä huolimatta.
Eriäviä mielipiteitä on esitetty myös siitä, vieroittaako tabloidien kyy- ninen viihteellisyys lukijoita politiikasta58 ja yhteiskunnallisista asioista yli- päänsä vai saako juuri niiden viihteellisyys lukijat kiinnostumaan muuten kenties yksitoikkoisista asiapitoisista aiheista. Vaikka tabloidi on oppor- tunistinen tuote, jonka tärkein tehtävä on takoa rahaa kaupallisilla lehti- markkinoilla, se voi toimia myös rohkeana ja kriittisenä yhteiskunnallisten vääryyksien paljastajana59. Siinä missä joukkoviestinnän tutkimuksen kriit- tisen tutkimusperinteen edustajat eivät näe mediaa ulkopuolisen todelli- suuden kuvaajana vaan itsessään sen osana ja osapuolena60, tabloidien puolustajat katsovat, että lehti on todellisuuden peili, joka vain heijastelee neutraalisti ja passiivisesti todellisuutta61. Puolustajien mukaan tabloidit eivät siis niinkään muokkaa lukijoidensa maailmankuvaa vaan maailma on pikemminkin juuri sellainen, jollaisena tabloidit sen näyttävät.
Tabloidilehdistön juuret ovat 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun Britanniassa ja Yhdysvalloissa62, ja tyylin suomalaisiksi edustajiksi kutsu- taan lähinnä vuonna 1932 perustettua Ilta-Sanomia (IS) ja vuonna 1980 sen haastajaksi ilmestynyttä Iltalehteä (IL). Nykyään nämä ”iltapäiväleh- det” ilmestyvät kuitenkin painettuina aamuisin, ja niiden sisältö on siir- tymässä yhä enemmän ympäri vuorokauden päivitettäviin digitaalisiin palveluihin. Levikiltään Iltalehti on Ilta-Sanomien jälkeen Suomen toiseksi suurin iltapäivälehti. Mikäli vertailuun otetaan mukaan kaikki kotimai- set 6–7-päiväiset sanomalehdet, on Ilta-Sanomat toiseksi ja Iltalehti nel- jänneksi suurin sanomalehti63. Kokonaistavoittavuudeltaan, siis sisältäen lehden eri digitaalisia versioita käyttäneet lukijat, ne ovat kuitenkin maan
luetuimmat sanomalehdet64. Näiden virallisten tilastojen lisäksi iltapäivä- lehdet – ainakin niiden etusivut ja lööpit – tavoittavat vieläkin suurem- man osuuden kansasta, sillä ne ovat tyypillisesti näkyvästi esillä kioskien ja ruokakauppojen myyntitelineissä, rautatieasemilla ja muissa vastaavissa paikoissa, joissa ne tavoittavat suuret massat ja tulevat luetuksi, ehkä jopa tiedostamattomasti. Juuri tästä syystä niiden merkitystä yhteiskunnallisina vaikuttajina ei tule aliarvioida.
Suomalaiset iltapäivälehdet ovat kuitenkin varsin kaukana monen suu- ren lehtimaan sensationalismin tasosta, ja niiden räväköidenkin aiheiden käsittely on verrattain maltillista. Anglosaksisiin juoruileviin ja skandaa- linhakuisiin (erityisesti brittiläisiin65) tabloideihin verrattuna suomalaisia iltapäivälehtiä voidaan kuitenkin pitää suhteellisen asiallisina ja vakavina.
Colin Sparksin66 muodostamassa jaottelussa, johon lehdet sijoittuvat nii- den sisällön uskottavuuden perusteella, suomalaiset iltapäivälehdet voidaan sijoittaa vakavien populaarilehtien joukkoon67. Tämän tyypin lehdille on ominaista visuaalisuus ja viihteellisyys mutta samalla myös voimakas uuti- sellinen painotus68. Suomalaisten iltapäivälehtien toimittajat mainitsevat erityisen iltapäivälehtimäisiksi piirteiksi kiinnostavan kerrontatavan, ihmis- ten kautta kertomisen ja puheenaiheiden luomisen69.
Selvää kuitenkin on, että kaupallisuuden osuus mediakentällä on kasvanut Suomessakin; tiedon tuottamisen ja tarjoamisen ohessa tiedotusvälineiden on myös taottava rahaa. Jos tuoton maksimointi asetetaan päätavoitteeksi, puhdasoppisista tutkivan journalismin keinoista ja aiheen tasapuolisesta käsittelystä joudutaan helposti tinkimään. Iltapäivälehti jalostaa päivän kiinnostavimmat uutiset polttaviksi puheenaiheiksi70 viihteellistäen vakavia asioita ja yksinkertaistaen monimutkaisia aiheita helposti sulatettavaan muo- toon. Yhteiskunnallisten murrosten, jollaisena myös viimeaikaista laajamit- taista maahanmuuttoa voidaan pitää, kompleksisuus – sen moninaisuuden hahmottamisen haasteet – on itsessään luonut tilauksen yksinkertaistetuille selityksille siitä, mistä oikein on kysymys. Heikki Saari71 esittää, että mitä mustavalkoisempi maailmankäsitys on, sen paremmin se sopii iltapäivä- lehteen. Koska kyseessä on kaupallinen toiminta, iltapäivälehdelle pyritään
haalimaan mahdollisimman laaja lukijakunta. Mitä koskettavampi ja sensaa- tiomaisempi juttu on, sitä laajemmin se saa ihmisten huomion.
Tämän tyyppinen dramatisointi johtaa helposti kärjistämiseen ja aiheen polarisointiin: äärimmäisyydet ja kärjistetyt mielipiteet nostetaan esiin, vivahteista ei välitetä ja tutkittu tieto saatetaan sivuuttaa lähes kokonaan.
Monimutkaisen asian helposti sulatettavaan muotoon yksinkertaistami- sen vaarana on puolestaan pinnallisuus, jonka myötä asioiden todellinen poliittinen luonne, moninaiset perussyyt ja seuraukset saattavat sumentua.
Journalistinen kenttä on pitkälti riippuvainen kysynnästä72; toimittajat siis kirjoittavat juuri niistä asioista, joista uskovat ihmisten olevan kiinnostu- neita. Koska yleisesti ottaen sanomalehtien levikit ovat laskeneet samalla kun tarjonta on lisääntynyt, tarve erottautua massasta on kasvanut. Aitoja skandaaleita on kuitenkin harvassa, joten yhä useammin sellainen pitää luoda. Rutiinijournalismin aiheita paisutellaan ja väritetään – synnytetään sensaatio73. Tämä kaikki tietysti myös tarkoittaa sitä, että iltapäivälehdillä on merkittävä rooli ja valta kunkin aiheen kehystämisessä, esimerkiksi nimeämällä tietoisesti tapahtumia tietyllä tavalla, lähestymällä niitä tietystä näkökulmasta tai rinnastamalla niitä toisiin tapahtumiin.
Vaikka harva luottaa iltapäivälehtiin74 ja eritoten niiden lööppien todenperäisyyteen suhtaudutaan epäilevästi, on iltapäivälehdillä kuitenkin vahva rooli suomalaisessa mediakentässä valtakunnallisina uutisvälineinä ja puheenaiheiden asettajina75. Sensaatiohakuisuus, dramatisointi ja kärjis- tävä uutisointitapa on ennen kaikkea markkinointia, jonka tehtävänä on herättää ostomotiivi ja saada irtonumerot kaupaksi, mutta ne herättävät myös tunteita ja ohjaavat keskustelua. Tosin kuin usein kestotilauksena jaettavat vakavammat sanomalehdet, iltapäivälehtien on siis oltava säväyt- täviä ja vetovoimaisia joka päivä. Kuten tämä tutkimus pyrkii osoittamaan, markkinavoimien paineessa tabloidityylisestä journalismista on usein vali- tettavasti kadonnut käsiteltävän aiheen ja sen esittämisen seurauksien moraalinen ja eettinen pohdinta.
Itse varsinaista sisältöä selkeämmin tämä tulee esiin iltapäivälehtien sil- miinpistävissä lööpeissä (keltamusta myyntijuliste) ja etusivuilla (lehden
kiinteä kansisivu), joilla on ratkaiseva merkitys lehden myynninedistäjinä.
Lööppi kiteyttää päivän puheenaiheen; asian ilmiöluonnetta korostetaan sanomalla, että se on lööpeissä76. Ne ovat usein sensaatiohakuisempia ja räväkämpiä kuin itse lehden sisältö. Niitä luetaan nopeasti, usein jopa pysähtymättä. Ne on siten saatettava selkeään muotoon, jonka ohikulkija pystyy omaksumaan julkisessa tilassa, missä on paljon muitakin ärsykkeitä kilpailemassa ohikulkijoiden huomiosta77. Viime aikoina lööppien, ja etenkin etusivujen, esitystekniikka on kehittynyt entistä visuaalisemmaksi.
Ohikulkijalle annetaan entistä enemmän viitteitä siitä, mitä otsikon taus- talla piilee78. Ei kuitenkaan ole harvinaista, että otsikon oheen lisätty kuva on harhaanjohtavasti täysin eri asiayhteydestä – räväkkyyttä voidaan siis hakea kontekstisidonnaisuuden kustannuksella.
Tämän tutkimuksen kannalta huomionarvoista on eritoten se, että suu- rilla ja lihavoiduilla kirjasimilla esitetyt otsikot ovat itsessään hyvin näkyviä, alati silmiemme edessä ja jopa vaikeasti sivuutettavissa ja saavuttavat siten laajan yleisön. Koska moni ei osta ja lue itse lehteä vaan lukee – tietoisesti tai tiedostamatta – vain lööpin tai etusivun, on niiden merkitys tietyn kan- nan tai näkökulman edistäjänä merkittävä. Pasi Kiviojan79 tutkimuksen mukaan moni lehden ostamatta jättänyt perusteleekin päätöstään sillä, että lööpin otsikko kertoo jo kaiken. Juuri maahanmuuttoa käsiteltäessä, erityi- sesti niin sanotun pakolaiskriisin aikana, jolloin tilanne kehittyi äkisti, juuri iltapäivälehdet tarjosivat nopeasti suoraviivaisia tulkintoja ja selvityksiä aiheesta. Koska ilmiön laajuudesta ja nopeudesta johtuen tutkittua tietoa ei ollut heti saatavilla, on todennäköistä, että monet nojautuivat juuri leh- distöön asian ymmärtämiseksi ja vastauksien löytämiseksi. Näin ollen sen, kuvattiinko tilanne uhkana, humanitaarisena kriisinä tai jonain muuna, voidaan katsoa vaikuttaneen – kenties voimakkaastikin – mielikuviimme siitä, mistä todella on kysymys ja mitä asialle tulisi tehdä. Laajemman kehystyksen lisäksi juuri vähäsanaisissa lööpeissä kielen käyttö, jopa yksit- täiset sanavalinnat, tuottaa eri tulkintoja. Kuten Mari K. Niemi ja Toni Houni80 huomauttavat, on hyvin eri asia puhua maahanmuuttokysymyk- sestä kuin maahanmuutto-ongelmasta, saati sitten haittamaahanmuutosta.
Sini Setälän81 kognitiotieteellinen tutkimus iltapäivälehtien lööppien merkityksistä ihmismielelle tuo esiin, kuinka lööppien lukijat osallistu- vat aktiivisesti lukuprosessiin tulkiten lööppejä oman elämänhistoriansa ja -kokemuksensa kautta. Vaikka monet suhtautuvat epäilevästi lööppien todenperäisyyteen, niitä tarkastellaan harvoin analyyttisesti. Sen sijaan ne herättävät voimakkaita tunteita ja vahvistavat asenteita. Ajan kuluessa, samankaltaista viestiä toistaessaan, ne vaikuttavat myös otaksutun kansan makuun ja moraaliin82, jolloin tietystä asiakehyksestä saattaa tulla yleisesti omaksuttu näkökanta (esim. että maahanmuuttajat ovat uhka suomalai- sen yhteiskunnan toimintakyvylle). Tämä saattaa synnyttää kaupallisten lehtien toimittajille kiusauksen kirjoittaa sitä, mitä yleisö haluaa kuulla, minkälaisille jutuille on tarvetta ja mistä halutaan maksaa. Näin muodos- tuu noidankehä, joka estää ihmisiä arvioimasta kriittisesti mielipiteitään ja näkemyksiään, vaikka sille saattaisi olla tarvetta ilmiön ymmärtämiseksi.
Iltapäivälehti ei siis ole vain kaupallinen vaan myös kulttuurinen tuote, jolla on oma kohdeyleisönsä. Iltapäivälehtien tapauksessa kyse ei ole tie- tyistä erikoisryhmistä, vaan ne asettuvat tyypillisesti jonkinlaisen tarkem- min määrittelemättömän ”kansan” aktivoijaksi ja äänitorveksi83.
Iltapäivälehtien analogiat
Kuten tämän kirjan johdannossa on jo kuvattu, Eurooppaan suuntautu- neen muuttoliikkeen ollessa kiihkeimmillään ihmisten liikkuvuuteen vii- tattiin uutisissa, julkisessa keskustelussa ja poliittisessa puheessa vahvoja mielikuvia luovin käytännöin. Sitä kuvattiin epäinhimillistävästi tuhoisana luonnonvoimana, erityisesti veteen liittyvin analogioin ja metaforin vir- tana, tulvana ja jopa tsunamina. Eritoten ulkomaisessa mediassa näihin otsikoihin liittyi usein kuvia suurista joukoista vaeltamassa valtateillä, ahdettuina veneisiin tai pyrkimässä erinäisten aitojen ylitse, alitse tai läpi.
Vaikka kotimaisessa iltapäivälehdistössä käytettyjä kuvauksia ja kuvia voi- daan kansainvälisessä vertailussa pitää hillittyinä, samat periaatteet löytyvät
niistä silti (kuva 5.1). Tällainen retoriikka on omiaan luomaan mieliku- via arvaamattomuudesta ja hallitsemattomuudesta ja näin ollen jostain pelottavasta, uhasta, jota vastaan tulee taistella. Ulkomaisessa, erityisesti brittiläisessä, lehdistössä metaforat on viety pidemmälle: on puhuttu ”siir- tolaisparvista” ja on kuvattu muuttoliikettä jopa infestaationa ja pakolaisia tautina tai tuholaisina epäinhimillistäen heidät jopa loisiksi – siis organis- miksi, jotka elävät toisten kustannuksella84.
Käytetyt luonnonvoima-analogiat eivät sinällään ole uusia tai tätä kyseistä tarkoitusta varten luotuja, vaan niitä on toki käytetty historian saatossa monet kerrat, esimerkiksi maailmansotien yhteydessä mutta myös aiemmin, jolloin suurien ihmismassojen liikkeet yhdistettiin laa- jalti valloitukseen, invaasioon tai kolonisaatioon. Vaikka tämän päivän muuttoliikkeet ovat luonteeltaan ja peruslähtökohdiltaan hyvin eri- laisia, voitaneen näiden totuttujen viitekehysten olettaa vaikuttaneen viimeaikaisen tilanteen tulkitsemiseen. Yhteyksiä voidaan nähdä myös käytetyssä kartografiassa85, sillä muuttoliikkeitä on usein kuvattu pelkiste- tyillä kartoilla, joissa eripaksuiset nuolet tunkeutuvat Eurooppaan hyvin samankaltaisesti, kuin mitä perinteisissä sotakartoissa on totuttu näke- mään eriasteisten invaasioiden ja hyökkäysten kuvauksina. Käytettyjen metaforien historiallinen resonanssi ei kuitenkaan tee niistä vähemmän merkityksellisiä vaan päinvastoin vankistaa kuvaa laajamittaisesta yhteis- kunnallista spektaakkelista. Historiallista resonanssia ei ole hyödynnetty vain itse termistössä, vaan uhkakuvaa on osin pönkitetty myös muilla perinteisillä keinoilla, kuten Venäjän uhalla. Venäjän kerrottiin organi- soivan, itse asiaa paisutellen, pakolaisten ”vyöryä” länteen (kuva 5.1)86, ja kun turvapaikanhakijoiden virta kasvoi itärajalla87 arvion mukaan satoihin tuhansiin ihmisiin88, Suomen kerrottiin vaativan Venäjältä sel- vitystä asiasta. On huomionarvoista, että vuosina 2015–2016 Suomeen saapuneista turvapaikanhakijoista tosiasiallisesti Venäjän kautta tuli alle viisi prosenttia, ja tämän perinteisen ja tutun uhkakuvan yhdistäminen uudempaan, epämääräisempään koettuun ilmiöön, vankisti selkeästi raportoinnin uutisarvoa – ja uhkakuvan vakavuutta89.
Kuva 5.1. Luonnonvoimametaforien ja -analogioiden käyttöä iltapäivälehdissä.90
Kun kansat nähdään selvärajaisina yksikköinä, ihmiselle luonnollisesta liikkuvuudesta tulee poikkeus tai jopa uhka91. Kuten Ineke van der Valk92 on todennut, vesimetaforat vahvistavat käsitystä, että maahanmuuttajat – ja muuttoliikkeet yleensä – ovat uhka kansallisvaltiolle ja suvereenille hallinnolle, koska vesi on nestemäisenä aineena vaikea pysäyttää ja han- kala hallita. Emme saa siitä kiinni, koska se vain valuu käsiemme läpi, ja vaikka rakentaisimme muureja ja aitoja sen patoamiseksi, rajoittamiseksi tai kanavoimiseksi, vuotaa se kuitenkin tavalla tai toisella niiden raoista.
Pienistä puroista kasvaa virta, ja on myös aina mahdollista, että virta kasvaa ja vuorovesi nousee siinä määrin, että rakentamamme padot eivät kestä vaan murtuvat kasvaneen paineen alla saaden aikaan äkillisen, massiivisen tulvan. Tsunami puolestaan kulkee pitkänkin matkan ja saattaa kantautua meillekin asti, vaikka sen liikkeelle sysäävä voima olisikin meistä riippuma- ton ja se olisi saanut alkunsa jossain kaukana.
Viittaukset hallitsemattomiin luonnonvoimiin eivät rajoitu vain veteen, vaan merkityksen muodostamiseen on käytetty myös muita luonnonmul- listuksia, kuten vyöryjä ja purkauksia. Kielikuvien käyttöä on tutkittu paljon93, ja vaikka tutkimusten kohteet ovat olleet eriäviä, niiden tulokset ovat puolestaan olleet hyvin yhteneviä. Viittaukset luonnonvoimiin luovat kuvaa hallitsemattomasta, pysäyttämättömästä ja pelottavasta katastrofista – poikkeustilanteesta, jonka hallitsemiseksi voidaan myös ottaa käyttöön poikkeukselliset keinot, vaikka nämä olisivat ristiriidassa normaalitilan- teessa käytössä olevien normien, sääntöjen ja käyttäytymismallien kanssa.
Ne kertovat vaarasta ja sen ehkäisemiseen pyrkivän poliittisen toiminnan tärkeydestä ja kiireellisyydestä.
Koska etenkin epäsäännöllisiä muuttoliikkeitä pidetään pysäyttämät- töminä ja siten uhkaavina, niitä rajoittava toiminta on puolestaan esitetty avaintekijänä, jolla pyritään palauttamaan järjestys ja saamaan maahan- muuttajien tulo kansallisille alueille hallintaan. Yhteisten eurooppalaisten ratkaisujen ja vastuunjaon sijaan yksittäiset valtiot turvautuivat koetun kriisin hetkellä lyhytnäköiseen rajojen vahvistamiseen ja muihin piipun- pääratkaisuihin yrittäessään rajoittaa epätoivottua maahan saapumista tai
kauttakulkua. Reagointi osoittaa, kuinka valtiot ja niiden rajat ovat voimis- saan ja toimivat edelleen postmodernina ylirajaisten politiikkojen ja vir- tojen aikakautena. Kuten presidentti Martti Ahtisaari94 totesi puheessaan:
”Vahvaa kansallisvaltiota tarjotaan lääkkeeksi kaaokseen, ja monet ovat myös valmiita tarttumaan siihen.” Paluuta valtiokeskeiseen ajatteluun voi- daan pitää varsin selkeänä merkkinä EU:n integraatiojärjestelmän vauhdin ja siihen sisältyvän yhteisvastuun heikkenemisestä; ilmeinen eurooppalai- seen sosiaaliseen malliin kohdistuva uskonpuute haastaa suoraan ajatuksen avoimista rajoista, ja kuten todistetut reaktiot osoittavat, valtioiden sitou- tuminen turvapaikkaoikeuteen on tullut yhä ehdollisemmaksi.
Metaforien ja analogioiden käyttö on toki ymmärrettävää niiden yksinkertaistavan luonteen vuoksi. Niiden avulla monimutkainen ilmiö saadaan helpommin käsitettävään muotoon – siis puettua lyhyeksi ilmauk- seksi, usein yksittäiseksi sanaksi, joka merkitsee enemmän kuin se suoraan sanoo. Pidämme näitä metaforia usein niin itsestään selvinä, ettemme aina edes huomaa niiden käyttöä. Niiden helppokäyttöisyydessä piilee myös itse ongelma. Metaforat eivät ole vain runollisen mielikuvituksen tai poikkeuk- sellisen retoriikan välineitä vaan arkinen osa jokapäiväistä kieltä, ajatuksia ja toimia95, ja siis juuri tässä näennäisen luonnollisessa ja objektiivisessa, vaikkakin sitten huomaamattomassa, käytössä ne ovat voimakkaimmillaan ja vakuuttavimmillaan. Toden totta, koettujen viimeaikaisten muuttoliik- keiden kuvaaminen kielikuvia käyttämättä on yllättävän vaikeaa. Sopivia korvikkeita ei tahdo helpolla löytyä, vaan metaforat ryöppyävät – suoras- taan tulvivat – päähämme myrskyn lailla. Metaforat ovat kuitenkin moni- merkityksellisiä ja johdattelevia. Ne muokkaavat lukijoiden ymmärrystä rinnastamalla kaksi toisiinsa liittymätöntä asiaa toisiinsa – osin osuvasti ja asiaa havainnollistaen, osin taas virheellisiä asiayhteyksiä luoden. Kuten Lena Kainz96 selventää, mediadiskursseissa käytetty kieli vääristää täten käsitystämme todellisuudesta samalla tavalla kuin vedenpinta vääristää siitä heijastuvaa kuvaamme.
Kielikuvat jättävät varjoonsa itse muuttoliikkeiden syyt ja motiivit sekä yksittäiset ihmiskohtalot korostaen ilmiön suuruutta, nopeaa tahtia tai
siitä aiheutuvia kuluja. Näin ollen ne edistävät käsitystä siitä, että kyseessä on todellakin jotain, mitä vastaan tulisi taistella tai mitä vähintään tulisi pyrkiä hallitsemaan ja torjumaan. Hallitsemattomuus luo kuvaa rajoista yhtäältä meitä suojelevina mutta toisaalta samalla hauraina ja haavoittuvina muureina. Tämän logiikan mukaista ajatuksenjuoksua on helppo jatkaa pidemmälle: rajojen haavoittuvuuden korjaaminen vaatii lisää investoin- teja, tarkempaa rajakontrollia ja tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa.
Vuosien 2015–2016 suomalaisten iltapäivälehtien lööpeissä ja etusivuilla esitettiin usein, että kyseessä on nimenomaan ”pakolaiskriisi” ja jopa että rajat tulisi kokonaan sulkea (kuva 5.2).
Kuva 5.2. Uutisoinnissa esiintyvät kielikuvat herättävät mielikuvia sodasta.97 Tilanne voidaan myös määritellä yksioikoisesti kriisiksi.98
Kuvaamallani logiikalla on kuitenkin myös selvät haittapuolensa. Mitä enemmän liikkuvuutta rajoitetaan, sitä suurempi osa siitä samalla tehdään laittomaksi – ja taas tarvitaan lisää valvontaa. Mitä enemmän valvontaa lisätään ja raja-aitoja rakennetaan, sitä enemmän henkilöstöä tarvitaan niiden hallinnoimiseksi. Rajavalvontatekniikan kehittyessä kehittyy myös
salakuljettajien liiketoiminta. Kun panokset nousevat, nousevat myös potentiaaliset tuotot, mikä puolestaan tekee laittomasta toiminnasta yhä kannattavampaa99. Mitä enemmän rajoituksia asetetaan, sitä enemmän ihmisiä pakotetaan laillisilta reiteiltä epäsäännöllisyyteen, vaarallisempiin olosuhteisiin ja ottamaan suurempia riskejä. Tästä todisteena voidaan pitää Välimerellä henkensä menettäneiden määrän rajua kasvua, mikä on tehnyt EU:n ulkorajasta koko maailman tappavimman rajan100.
Muuttoliikkeiden käsittäminen uhkana on saanut pontta siitä, että eritoten turvapaikanhakijat on usein yhdistetty otsikoissa suoraan rikolli- suuteen, jopa terrorismiin, hyvinkin suorasanaisesti. Iltapäivälehtien etusi- vuilta olemme oppineet muun muassa seuraavaa:
”Turvapaikanhakijoiden joukossa terroristijärjestön toimintaan osallistuneita”101
”IS selvitti: 100 ahdistelua, ainakin 400–500 rähinää kuukaudessa.
Turvapaikanhakijoiden rikosepäilyt lisääntyneet rajusti”102
”Vastaanottokeskuksissa partioita piiritetty, lukittu ulos, uhattu.
Poliisi vaaratilanteissa.”103
”Suomeen tullut paljon ISIS-väkeä”104
”Poliisi varautuu uhkaan: Kielteinen päätös ei estä turvapaikanha- kijoita. Jopa tuhannet jäävät silti Suomeen.”105
Toinen tyypillinen tapa kehystää tilannetta on ollut yhdistää maahan- muutto voimattomuuteen vastikään saapuneiden ihmisten suureen mää- rään nähden sekä pakolaispalvelujen kustannuksiin, siis yhteiskunnan resilienssin heikentymiseen. Otsikkojen mukaan ”Pakolaisten määrä rajalla räjähti käsiin”, mistä seurasi ”aivan hirveä kaaos”106. Ilta-Sanomien oman selvityksen mukaan Suomeen oli kyseisenä vuonna tulossa ”10 000 laitonta
pakolaista”107 ja Ruotsi oli jo ottanut rajatarkastukset käyttöön, minkä epäiltiin vaikuttavan Suomeen tulevien pakolaisten määrään108. Tilanteen vakavuutta, tai ainakin lööpin purevuutta, saatettiin myös korostaa yhdis- tämällä nykyinen maahanmuuttotilanne perinteisempään uhkakuvaan, Venäjän uhkaan. Venäjän kerrottiin organisoivan pakolaisten vyöryä län- teen (kuva 5.1)109 ja vähintäänkin päästävän pakolaiset rajan yli Suomeen (kuva 5.3)110. Iltapäivälehdissä erityistä kiinnostusta herättivätkin juuri itä- rajan kautta Venäjältä tulleet turvapaikanhakijat ja mahdollinen Venäjän valtion osallistuminen episodiin huolimatta siitä – kuten Joni Virkkunen ja Minna Piipponen tässä teoksessa selventävät – että suurin osa pohjoisen turvapaikanhakijoista tuli Suomeen Ruotsista.
Kuva 5.3. Venäjän (uhan) assosioiminen muuttoliikkeisiin lisää otsikon purevuutta.111 Termillä ”miljoona” näyttää olevan raportoinnissa erityisen suuri voima paitsi suurena numerona myös kynnyksenä, joka kiinnittää huomiota.
Euroopan-laajuisesti maahanmuuttotilanteesta ei oikeastaan tullut ”kriisiä”
ennen kuin rekisteröityjen turvapaikanhakijoiden määrä ylitti miljoonan.
Miljoona ei ole pelkästään luku, vaan sitä käytetään myös melko löysästi osoittamaan lukemattomia tai mittaamattomia määriä – lyhyesti sanottuna – massaa, minkä itsensä katsotaan usein viittaavan implisiittiseen uhkaan.
Termiä ”miljoona” käytetään usein myös viitattaessa rahaan, esimerkiksi kertomalla, kuinka paljon maahanmuuttajille tarjotut palvelut saattavat maksaa. Sen eteen saatetaan tosin lisätä myös jokin sen suuremmin perus- telematon luku, jolla miljoonan vaikutusta voidaan entisestään korostaa (kuva 5.4). Varsinaisilla laskelmilla on taipumus olla yksipuolisia, tai ne perustuvat lyhyen aikavälin katsantoon. Miljoonan voima ohjaa kuiten- kin lukijan huomion pelkästään lukuun pohtimatta juurikaan, mistä luku tosiasiallisesti koostuu tai onko siinä otettu huomioon maahanmuuttajien panos taloudelle ja muut hyödyt pidemmällä aikavälillä.
Kuva 5.4. Laskenta lienee ollut yksipuolinen, mutta suuri luku saa huomion.112
Etusivut ja lööpit nostivat usein esiin myös arvot, tavat ja käytännöt – eritoten niissä havaitut ristiriidat ”meidän” ja tänne pyrkivien ”heidän”
välillä. Lööppeihin nostettiin muun muassa se, että turvapaikanhakijat olivat arvostelleet oloja Oulussa (”Epäsiistiä, huono terveydenhuolto, sopimaton ravinto...”)113, että he olivat siis olleet epäkiitollisia, että joil- lakin turvapaikanhakijoilla oli alaikäiset puolisot, jotka olivat nyt pääty- neet Suomeen114, ja että eräs turvapaikanhakija oli valehdellut ikänsä115. Vaikka ihmetystä ja turvattomuutta loi ensin se, että pakolaiset tahtoivat juuri Suomeen116, hyvin pian keskustelu kääntyikin sen ihmettelyyn, miksi Suomi ei enää ollutkaan pakolaisten unelmakohde ja miksi Suomeen ei enää haluttukaan117 vaan täältä haluttiinkin pois (kuva 5.5) 118. Kansien ja lööppien taustalla paistaa oletus varsin vahvasta ja selkeästä kansallisesta ymmärryksestä, tavoista ja tekijöistä, joista suomalaisuuden katsotaan koostuvan (kuva 5.5).
Tässä narratiivissa maahanmuuttajat, erityisesti turvapaikanhakijat, näyttäytyivät tyypillisesti ”muukalaisina”, siis jotenkin poikkeavina, vas- taanottavalle yhteiskunnalle vieraina. Syyt ja motivaatiot jäävät helposti taka-alalle, kuten myös kamppailu tilan hallinnasta ja liikkumisen oikeu- desta. Sen sijaan perusteluista esiin nousee tulkinta näistä muukalaisista uhkana ”suomalaiselle kansalle”, siis häiriönä sen kulttuuriselle identitee- tille, kielelle, uskonnolle ja arvoille – siis sille sosiaaliselle liimalle, jonka uskotaan pitävän suomalaista yhteiskuntaa yhdessä ja kansaa koossa.
Maahanmuuttajien kielteisen kehystämisen ja johdattelevan tai epätarkan kielenkäytön voidaan katsoa vankistaneen yleistä käsitystä näiden ryh- mien – siis pelkistetysti ”kantasuomalaisten” ja ”muukalaisten” – välisestä polarisaatiosta119. Se on myös myötävaikuttanut sellaisen yhteiskunnallisen järjestyksen ja valta-asettelun illuusion tuottamiseen, jossa ”me” kuvastuu yksioikoisesti parempana kuin ”he”. Mitä kielteisemmäksi ”he” saadaan kuvattua, sitä myönteisemmässä valossa ”me” puolestaan näyttäydymme.
Väitän, että keskustelun taustalla ei piile vain erilaisuuden tai toi- seuden pelko ja että sitä eivät motivoi vain huolet tulokkaiden aiheutta- mista lisääntyneeksi kerrotuista taakasta ja kuluista eikä edes suomalaisen
Kuva 5.5. Maassa maan tavalla.120
yhteiskunnan toiminta- ja kestokyvyn vaarantumisesta. Osatekijänä kes- kustelun taustalla paistaa myös tietynasteinen omakuvan turvattomuus ja huoli sen jatkuvuudesta sekä omina pitämiemme arvojen kestävyydestä paineen alla. Ontologisen turvattomuuden tunne korostuu, kun yksilö tie- toisesti kyseenalaistaa perustavanlaatuisina pitämiensä arvojen jatkuvuuden ja kuvitellun yhteisön – kansan – koherenssin (kuva 5.6). Turvattomuus siis lisääntyy paitsi ulkoisen uhan vuoksi myös ennen kaikkea siksi, että ulkoinen paine on saanut ”meidät” käyttäytymään tavalla, jota emme muu- toin itsellemme soisi, ja etääntymään niistä perusarvoista, joiden varaan oma yhteisöllisyytemme ja kuuluvuutemme on luotu.
Kuva 5.6. Mitä käytöksemme kertoo meistä?121
On kuitenkin syytä tuoda esiin myös se, että itsetutkiskelu tarjosi kuitenkin myös vaihtoehtoisen viitekehyksen tilanteen ymmärtämiseksi.
Ilta-Sanomien niin sanotulla Aleppo-viikolla, 24.–30. lokakuuta 2016, raportoinnin pääpaino siirrettiin saapuvista pakolaisista heidän pakonsa syiden kuvaukseen. Viikon tarkoituksena oli Ilta-Sanomien vastaavan pää- toimittaja Tapio Sadeojan122 mukaan tuoda ”näyttävästi koko Suomen
tietoisuuteen” Syyrian tapahtumat ”aikamme suurimpiin kuuluvana inhi- millisenä tragediana” ja ”pahimpana inhimillisenä konfliktina sitten toisen maailmansodan”123. Kaivatun vaihtoehtoisen kehyksen tarjoamisen rin- nalla raportointi vetosi suoraan myös ”meihin” ja meidän arvoihimme.
Tarkoitus oli viestiä, että ”pahinta, mitä me Suomessa voimme tehdä, on sulkea silmämme”. Aihe oli painettujen Ilta-Sanomien kansissa ja lööpeissä joka päivä viikon ajan. 24. lokakuuta etusivulla (kuva 5.6) sille oli annettu huomattavasti tilaa ja lööpissä se oli poikkeuksellisesti ainoa aihe. Verkko- palvelussa ”älä käännä katsettasi” -tunnuslause mustalle taustalle tehtynä jättinostona hallitsi koko sivustoa vedoten näin lukijan omaantuntoon ja vastuuseen ”kriisin” synnyssä ja sen ratkaisussa.
Johtopäätökset
Olen tässä artikkelissa kiinnittänyt huomiota iltapäivälehdistön rooliin merkityksien luomisessa ja rajojen määrittelyssä sekä sen taipumukseen kehystää todistettu lisääntynyt maahanmuutto yksioikoisesti meitä uhkaa- vaksi turvallisuuskysymykseksi – kriisiksi. Tarkoitus ei ole ollut osoittaa kenenkään pelkoja vääriksi tai aiheettomiksi vaan pikemminkin pohtia ja tuoda esiin niitä keinoja, joilla juuri tiettyä viitekehystä tai tulkintaa on vahvistettu, ja syitä siihen, miksi näin on toimittu. Pelko on tekijä, jota ei voida noin vain sivuuttaa tai väittää turhaksi. Koettuja turvallisuusuhkia, jotka usein perustuvat liioiteltuihin esityksiin ihmisten, kulttuurien ja val- tioiden perustavanlaatuisista eroavaisuuksista, ei voida jättää huomiotta, koska sosiaalis-taloudellisten haasteiden ja (geo)poliittisen epävakauden valmiiksi rasittamana turvattomuuden tunne saattaa lisääntyä dramaattises- tikin riippumatta siitä, onko tehty arvio rationaalinen ja todenmukainen.
Ontologisen turvattomuuden tunne voi kärjistyä siihen pisteeseen, että se haittaa yksilön kykyä hallita jokapäiväisen elämänsä epävarmuustekijöitä ja heikentää luottamuksen tunnetta siihen, että maailma on sellainen kuin sen pitäisikin olla. Kuten Anthony Giddens124 on esittänyt, yhteiskunnalliset
toimijat tarvitsevat perustason luottamuksen niiden tekijöiden jatkuvuu- teen, joiden varaan heidän identiteettinsä on muodostunut. Luottamuksen ja olemassaolon varmuuden puute ja tulevaisuuden epäselvyys lisää onto- logista epävarmuutta eli toisin sanoen huolta yksilön minuuden jatkuvuu- desta ja olemisen turvallisuudesta.
Vallitsevana monien päällekkäisten kriisien värjäämänä aikakautena turvattomuuden tarkkaa syytä tai aiheuttajaa ei aina ole helppo selvittää.
Koska turvallisuusuhka on liian epäselvä tai monimutkainen, jotta sen voisi helposti käsittää, on sitä myös vaikea hallita tai torjua. Epävarmuus vaikeuttaa totutuista käyttäytymismalleista, mutta myös omakuvasta, kiinnipitämistä. Se saattaa myös vaikeuttaa kykyä tehdä selkeitä päätöksiä siitä, mihin uhkiin tulisi varautua ja mitkä tulisi jättää huomiotta. Tämän artikkelin tarkoituksena on ollut korostaa, että uhkakuvat ja niiden vaka- vuus ovat tulkinnanvaraisia ja usein tietoisesti rakennettuja. Kuten Jarno Limnéll125 esittää, kaikki uhkakuvat ovat arvioihin ja tulkintoihin perustu- via tuotoksia, vaikka niiden väitetäänkin olevan todellisia, eikä niitä siten voida määritellä objektiivisen todellisuuden perusteella. Julkisesti esitellyt uhkakuvat on rakennettu tarkoituksella tietyin tavoin, mikä tarkoittaa, että havaitun uhan sisältö määräytyy ja määritetään sosiaalisesti ja poliittisesti – siis jotakin tiettyä tarkoitusta varten.
Ahdistus tai pelko ilman selkeää aiheuttajaa tai kohdetta vaarantaa yksi- lön eheyden ja minuuden vakauden. Tunnistettavissa oleva uhka taas voi olla helpompi käsitellä, vaikka se olisikin hälyttävä tai vaarallinen. Äkil- lisesti kasvaneen maahanmuuton yhteydessä esiintynyt ”kantaväestön” – eritoten jo muutoin yhteiskunnallisesti epäsuotuisassa asemassa olevien – ahdistus ja pelko eivät liene aina kohdistuneet saapuneisiin pakolaisiin itsessään, vaan ne ovat voineet kummuta pikemminkin laajempien yhteis- kunnallisten murrosten ja epävarmuustekijöiden aiheuttamasta koetusta omakuvan, kuuluvuuden ja oman identiteetin turvattomuudesta, jonka paineessa ”muukalaisista” on ollut helppo tehdä kaikkien pielessä olevaksi koettujen asioiden syntipukki.
Vaikka esittämäni analyysi pohjautuu vain iltapäivälehtien kansiin ja lööppeihin, jotka ovat selkeästi räväkämpiä ja vähemmän analyyttisiä kuin itse lehtien sisältö, uskallan väittää, että iltapäivälehdistö on onnistunut hyödyntämään koettua äkillisesti muuttuneen tilanteen aiheuttamaa epä- selvyyttä ja sen luomaa selitystarvetta kauppaamalla helppoja ja yksinker- taisia vastauksia monimutkaiseen ilmiöön peilaten niitä kohdeyleisönsä oletetusti jakamiin kiinnostuksen kohteisiin. Mediassa käytetty kieli ei ole neutraalia vaan arvoväritteistä ja semioottisesti koodattua tiedon välitystä oletetulle yleisölle. Iltapäivälehtien uutisoinnin kommenttien, ja laajem- mankin julkisen keskustelun, perusteella iltapäivälehdistön omaksuma sävy maahanmuutosta, erityisesti pakolaisista, puhuttaessa vaikuttaa lisänneen ja kärjistäneen maahanmuuton vastustusta ja edistäneen muukalaisvihaa, kansallismielisyyttä ja poissulkevaa ajattelua. Tämä on vaalinut päähän- pinttymää totutusta yhteiskunnallisesta järjestyksestä ja kulttuurisesta yhdenmukaisuudesta – homogeenisen suomalaisen kansan myytistä126. Näin se on pönkittänyt vahvaa kansallista käsitystä yhtenäisyydestä ja mie- likuvaa joustamattomasta, sosiaalisesti ja tilallisesti rajatusta kulttuurista, jossa muihin kuin siihen kuuluviksi katsottuihin kohdistunutta syrjintää ei vain hyväksytä ja ylläpidetä vaan jossa se on jossain määrin jopa odotettua ja rakenteisiin koodattua. Vaikka keskustelussa saatetaankin usein tuoda esiin pinnallisia seikkoja, kuten korostaa hyväksyttävää ulkonäköä, tapoja ja käyttäytymistä, taustalta paistaa epävarmuus, joka koskee jotain paljon syvällisempää. Muiden hyväksymisen, kotouttamisen ja integraation todis- tetut hyödyt kenties tiedostetaan, mutta usein ne myös arvotetaan vähäpä- töisemmiksi kuin tarve säilyttää se sosiaalinen liima, jolla suomalaisuuden ja suomalaisen yhteiskunnan katsotaan pysyvän kasassa.
Sitkeä kansallisvaltiokeskeinen näkökulma ei sinänsä tee valtiota his- toriallisesti väistämättömäksi, toisin kuin julkisessa keskustelussa on usein annettu ymmärtää, vaan pikemminkin historiallisesti sattumanvaraiseksi.
Kansallismielisyys antaa kuitenkin ihmisille mahdollisuuden unohtaa tämän sattumanvaraisuuden ja sallii heidän pitää kiinni ajatuksesta kan- sallisesta tilasta ja yhteydestä varsin ilmeisenkin muutoksen edessä. Se sallii
ihmisten puolustaa omia uskomuksiaan, joita heillä on itsestään, omasta maastaan ja muista – siten samalla estäen heitä tarkastelemasta kriittisesti omaksumiaan mielipiteitä ja näkökulmia. Kansallisen tilan käsite ylläpitää luonnollisesti myös rajoja muiden vastaavien yksiköiden kanssa. Syy siihen, miksi rajoilla on ollut niin tärkeä rooli keskustelussa, lienee se, että ne toimivat eräänlaisina psykologista mukavuutta tuottavina tekijöinä, jotka turvaavat paitsi kansallista tilaa ja uhattua valtioruumista myös niitä yhteis- kunnallisia järjestyksiä ja binaarisia luokkia (me/he, sisäpuoli/ulkopuoli, eurooppalaiset/muut, tervetulleet/ei-halutut), joiden varaan identiteet- timme on rakentunut.
Tämän myötä on korostunut Euroopan ja myös yksittäisten valtioiden rajojen rooli yhtäältä sisäpuolta ulkopäin tulevalta uhkalta suojaavina ja turvaavina mutta toisaalta myös hauraina ja niihin kohdistuneen lisäänty- neen paineen alla helposti haavoittuvina esteinä. Laajalle levinneet kuvat epätoivoisista pakolaisista127, jotka yrittävät hiipiä Euroopan unioniin eri aitojen yli, ali ja läpi, ovat vain vahvistaneet käsitystä siitä, että tilanne on hallitsematon ja että järjestys on palautettava meidän rajoillemme. Vaikka poikkeuksiakin on, iltapäivälehdistö on luonut aihevalinnoillaan kielteisiä ja pelkoa herättäviä mielikuvia assosioimalla maahanmuuttajat riskeihin, rikollisuuteen ja jopa terrorismiin. Iltapäivälehdistössä on tehty tietoinen päätös kehystää maahanmuutto turvallisuuskysymykseksi sen sijaan, että ne olisivat korostaneet maahanmuuttajia esimerkiksi talouden pelastuksena tai ratkaisuna syntyvyyden laskuun. Huolimatta iltapäivälehtien avoimesta viihteellisyydestä ja yksipuolisuudesta niiden roolia muutosten tulkkina ei tule väheksyä.
5 Mediavalta ja kriisin tuottaminen
– iltapäivälehdistön harhaanjohtavat analogiat 1 Smith & Phillips 2006.
2 Anderson 1991; Gellner 1983; Smith & Phillips 2006.
3 Ahonen 2017.
4 Appadurai 1996; Gillespie 2007.
5 Entman 2004, 5.
6 Krämer 2014; Berry 2015; Laine 2019; Diehl, Vonbun-Feldbauer & Bar- nidge (2019).
7 Bauman 2016; vrt. Ahmed 2000.
8 Bauman 2016; ks. myös Suomen osalta Välimäki 2012.
9 Georgiou & Zaborowski 2017.
10 Berry ym. 2015; Moore & Ramsay 2017.
11 Ks. Kotilainen tässä kirjassa; Krämer 2014, 51; Hatakka 2018, 42.
12 Akkerman 2011; Krämer 2014, 49.
13 Hatakka 2018, 41; Esser ym. 2017.
14 Ban Ki-Moon 2016.
15 Berkhead 2015.
16 McKay ym. 2011.
17 Laing 1960.
18 Giddens 1984; 1991.
19 Kinnvall 2004, 746.
20 Agius 2016.
21 Mitzen 2018, 1374.
22 Kinnvall 2018.
23 Gamson & Modigliani 1989.
24 Berry, Garcia-Blanco & Moore 2016.
25 Zhou & Moy 2007.
26 Berry ym. 2015; Haavisto 2011; Hellman & Lerkkanen 2017; Vehmas 2012.
27 Moffitt 2015.
28 Niemi & Perälä 2018, 160; Laine 2018, 288.
29 Ks. Maasilta & Nikunen 2018.
30 Maasilta & Nikunen 2018.
31 Shachar 2009; Laine 2018.
32 Tarkemmin tästä keskustelusta ks. esim. Carens 2009; Fine 2013; Laine 2018; 2020a/b.
33 Hickerson & Dunsmore 2016.
34 Deuze 2005.
35 Hujanen 2014, 40; ks. myös Deuze 2005.
36 Esim. Hujanen 2009; Pantti 2009.
37 Juntunen 2009; Nikunen 2011.
38 Kantola 2011.
39 Hujanen 2014.
40 Deuze 2005, 446–447.
41 Vrt. Hujanen 2014, 53.
42 Saari 2007, 339.
43 Laine 2019.
44 Saari 2007, 339; ks. myös Underwood 1993.
45 Hatakka 2018, 84.
46 Saari 2007, 231.
47 White 2015.
48 Georgiou & Zaborowski 2017, 3.
49 Tämäkin suhde on myös kaksisuuntainen. Sen osapuolet toistavat toistensa esiin nostamia seikkoja oikeuttaen näin niiden merkitystä objektiivisuuden kustannuksella.
50 Hatakka 2018, 39.
51 Krämer 2014; Hatakka 2018, 39.
52 Niemi & Perälä 2018, 147.
53 Hyvinvointisovinismi viittaa käsitykseen, jonka mukaan hyvinvointivaltion etuudet ja palvelut tulee rajata valtion syntyperäisille kansalaisille. Lisään- tynyt maahanmuutto on haastanut ajatuksen homogeenisesta kansasta ja pakottanut miettimään uudelleen, mitä suomalaisuus on ja kuka sen piiriin kuuluu. Ks. esim. Keskinen 2016.
54 Balch & Balabanova 2014; KhosraviNik 2010; Phiulo ym. 2013; Haavisto 2011; Hellman & Lerkkanen 2017; Horsti 2007; Raittila & Vehmas 2005;
Vehmas 2012.
55 Sparks & Tulloch 2000; Holmqvist ym. 2003; Bird 2009.
56 Noppari & Hiltunen 2018, 248.
57 Kivioja 2008, 17; Välimäki 2012.
58 Esim. Sparks & Tulloch 2000.
59 Saari 2007, 7.
60 Horsti 2005, 45–46.
61 Saari 2007, 19–20.
62 Saari 2007, 249.
63 Media Audit Finland 2018.
64 KTM kokonaistavoittavuus 2017.
65 Ks. esim. Laine 2019.
66 Sparks 2000.
67 Ks. Herkman 2005, 288; Kivioja 2008, 14.
68 Sparks 2000, 14–15.
69 Syrjälä 2007, 58–60.
70 Nieminen & Pantti 2004, 96.
71 Saari 2007, 279.
72 Bourdieu 1998.
73 Saari 2007, 231.
74 Esim. Jääsaari & Karppinen 2008.
75 Kivioja 2008, 18, 22.
76 Saari 2007, 229.
77 Syrjälä 2007, 5.
78 Kivioja 2008, 31.
79 Kivioja 2008, 31.
80 Niemi & Houni 2018, 20.
81 Setälä 2014.
82 Saari 2007, 230.
83 Vrt. Hatakka 2018, 41.
84 Shariatmadari 2015; Laine 2019.
85 Ks. van Houtum, Bueno Lacy & Laine tässä kirjassa.
86 IS 11.11.2015.
87 IS 21.1.2016.
88 IS 15.2.2016.
89 Vrt. Virkkunen & Piipponen ja Kotilainen tässä kirjassa.
90 IL 21.8.2015; IS 29.10.2015; IS 10.11.2015; IS 11.11.2015; IL 13.1.2016.
91 Tervonen 2014.
92 van der Valk 2003.
93 Esim. Archimaviciene & Bağlama 2018; Delouis 2014; Esses, Medianu &
Lawson 2013; Gabrielatos & Baker 2008; Gilbert 2013; Greussing & Boom- gaarden 2017; Laine 2019; Niemi & Perälä 2018; Parker 2016; Rasinger 2010.
94 Ahtisaari 2017.
95 Lakoff & Johnson 1980.
96 Kainz 2016.
97 IL 22.9.2015; IS 22.9.2015 98 IS 18.2.2016.
99 Laine 2018, 292.
100 Ks. Laine 2020.
101 IS 4.11.2015.
102 IS 2.12.2015.
103 IS 10.12.2015.
104 IS 12.12.2015.
105 IS 5.2.2016.
106 IS 14.9.2015.
107 IS 13.10.2015.
108 IS 13.11.2015.
109 IS 11.11.2015.
110 IS 25.1.2016.
111 IS 25.1.2016.
112 IS 17.2.2016.
113 IS 1.10.2015.
114 IS 23.10.2015.
115 IS 22.1.2016.
116 IS 15.9.2015.
117 IS 9.10.2015; IS 14.10.2015.
118 IS 14.12.2015.
119 Aiheesta tarkemmin diskurssianalyysin alalta ks. esim. van Dijk 2000.
120 IS 14.10.2015; IS 14.12.2015; IS 26.11.2015; IL 11.1.2016.
121 IL 29.8.2016; IS 24.10.2016.
122 Sadeoja 2017.
123 IS 9.2.2017.
124 Giddens 1991.
125 Limnéll 2009.
126 Ks. Tervonen 2014.
127 Ks. Kotilainen 2016.
5 Mediavalta ja kriisin tuottaminen
– iltapäivälehdistön harhaanjohtavat analogiat
Agius, Christine (2016) Drawing the discourses of ontological security:
Immi-gration and identity in the Danish and Swedish cartoon crises.
Cooperation and Conflict 52:1, 109–125.
Ahmed, Sara (2000) Strange encounters: Embodied others in post-coloniality.
Lon-don: Routledge.
Ahonen, Sirkka (2017) Suomalaisuuden monet myytit. Kansallinen katse oppikir-joissa. Helsinki: Gaudeamus.
Ahtisaari, Martti (2017) Puhe Euroopan arvoista ja EU:n tulevaisuudesta eduskun-nan Pikkuparlamentissa 21.11.2017.
Anderson, Benedict (1983) Imagined communities: Reflections on the origin and spread of nationalism. London: Verso.
Akkerman, Tjistke (2011) Friend or foe? Right-wing populism and the popular press in Britain and the Netherlands. Journalism 12:8, 931–945.
Appadurai, Arjun (1996) Modernity at large. Minneapolis: University of Minnesota Press.
Arcimaviciene, Liudmila & Bağlama, Sercan Hamza (2018) Migration, metaphor and myth in media representations: The ideological dichotomy of
‘them’ and ‘us’. Sage Open 8:2, 1–13.
Balch, Alex & Balabanova, Ekaterina (2016) Ethics, politics and migration:
Public debates on the free movement of Romanians and Bulgarians in the UK, 2006–2013. Politics 36:1, 19–35.
Balch, Alex & Balabanova, Ekaterina (2018) A deadly cocktail? The fusion of Europe and immigration in the UK press. Critical Discourse Studies 14:3, 236–
255.
Ban Ki-moon (2016) Remarks on forced displacement: a global challenge.
Washing-ton, DC: UN News Centre. www.un.org/sg/en/content/sg/
speeches/2016-04-15/remarks-forced-displacement-global-challenge (haettu 12.10.2018).
