Jukka Vehmas
LAITILAN VPK 1888—1988
”Yleishyödyllisiin tarkoituksiin ja yhteisen kansan valistusta ja
sivistystä edistäviin toim iin”
35.65
VEH PK LaiJukka Vehmas
LAITILAN VPK 1888—1988
”Y leishyödyllisiin tarkoituksiin ja
yhteisen kansan valistusta ja
sivistystä edistäviin toim iin”
ISBN 951-99964-6-X
L aitilan K irjap ain o Ky 1988
LAITILAN
KAUPUNGINKIRJASTOSAATTEEKSI
Vanhin Laitilan kaupungissa toim iva yhdistys, L aitilan V apaaehtoinen P a lo k u n ta ry, saav u ttaa sadan vuoden k u n nioitettavan iän 29. kesäkuuta 1988.
L aitilan nykyaikainen ja tehokas p a lo k u n ta on pitk än kehityksen tulos. A l
k u aikoina Laitilan VPK kylvi myös k u lttu u rito im in n a n siem entä. O n aika k atsah taa taaksepäin.
K iitän L aitilan V PK:n h allitu sta m inulle oso itetu sta lu o ttam u k sesta. Työ on ollut m ielenkiintoista ja hyvää vapaa-ajanvietettä.
K irjasen tiedot p eru stu v at pääasiassa Laitilan VPK:n ja p alo la u ta k u n n a n pö y täk irjo ih in sekä valtaisaan m ä ärään eri aikakausien sanom alehtiä. T är
keä lähderyhm ä, vanhojen p alo k u n talaisten h aastattelu t, on ajan p u u ttees
ta jo h tu e n jä ä n y t vähälle huom iolle.
Tutkiessani VPK.rn vaiheita olen pyrkinyt tavanom aisia historiikkeja la a je m p a a n n äk ö k u lm aan , näkem ään V PK :n osana p a ik k ak u n n an eläm än m e
noa. Jo h d a n to lu k u je n jälkeen L aitilan V PK :n vaiheet on käsitelty a ja n ja k soina, jo id en ra ja t m ääräytyvät to im in n an k an n alta tärkeiden tap ah tu m ien m ukaan. V PK:n rin n alla on selvitetty kunnallisen palo to im en kehitystä.
L aitilan V PK :n historiikin sijasta voitaisiinkin ehkä p u h u a Laitilan p a lo to i
m en historiasta.
Toivon, että lukijan kädessä oleva k irjan en lisää in n o stu sta vapaaehtoiseen p a lo k u n taty ö h ö n sekä k iin n o stu sta kotiseudun historiaan.
L aitilassa 22.5.1988 Jukka Vehmas
SISÄLLYSLUETTELO
I P A ID N T O R JU N N A N HISTORIAA
1. Tulipalo — ih m iskunnan vitsaus ... 7
2. ” W alkian w ahingo m ahdais estetyxi tulla” ... 8
3. V PK -aate oli suom alaisten mieleen ... 8
II LAITILA — M AALAISPITÄJÄSTÄ KEHITTYVÄKSI KUNNAKSI III PALOKUNTA INTO SYTTYY JA SAM M UU LAITILASSA (1888— 1896) 1. P itä jä tulen arm o illa ... 13
2. P aloruiskut tosi tarpeeseen ... 14
3. L aitilan VPK perustetaan — ja lo sta ideasta tulee tosi ... 15
4. Suurella innolla yhteiseen työhön ...17
5. P a lo n to rju n n a n edellytyksiä lu o d aan ...19
6. Tulta päin! ... 21
7. P alo k u n ta rakentaa om an ” h u o n een ” ... 22
8. VPK oli L aitilassa kansansivistyksen edelläkävijä ... 24
9. Laitilan ensim m äinen so itto k u n ta V PK dla ... 24
10. ” Siveellisyyttä edistäviä näytelm iä” ... 25
11. Siveellisyyttäkö edistäviä juhlia? ... 26
12. VPK:n to im in ta k u ih tu u ja sam m uu ... 27
IV LAITILA ILM AN VPK-TOIMINTAA (1896— 1928) V UUSI PALOKUNTA JA UU SI TEKNIIKKA (1928— 1939) 1. Jo h ta ja löytyy ... 30
2. K yläosastoja perustetaan ... 30
3. V PK :sta k u n n an p alo k u n ta ... 31
4. Kalusto m o to riso itu u ...32
5. Toim inta keskittyy paloasem alle ...33
6. S am m u tu staid o n luom inen ...36
7. Tulen tu h o ja ennen sotia ...37
8. H enkiset h a rrastu k set vähem m älle huom iolle ... 37
9. VPK Laitilan järjestö k en tässä ennen sotia ...38
VI MITÄ SOTA VAIKUTTI VPK-TOIMINTAAN? (1939—1944) VII VILJASEN VUOSIKYM M ENET (1944— 1966) 1. Ilm an su o jelu jo u k o ista p alo k u n n ak si ... 41
2. Palopäällikön laaja työsarka ...41
3. Y hteistyö k u n n an kanssa koetuksella ...42
4. P alo au to sy rjäy ttää m iesvoim aruiskun ... 43
5. H arjo itu s tekee palom iehen ... 45
6. Löytyikö sam m u ttajia? ... 46
7. P alo k u n tien y hteistoim inta saa m u o d o t ... 47
8. P o jat ja naiset m u k aan ... 47
9. O m a so itto k u n ta olla pitää! ... 50
10. P u ssiju o k su a ja ruotsalaisviestiä ... 50
11. Tansseista rah aa ...51
12. M o o tto rio sasto sta isk u jo u k k o ...52
13. S uuria ja pieniä tu lip alo ja ...54
VIIITEHTÄVÄKENTTÄ KASVAA (1966—1977) 1. K orpivaaran jo h d o lla eteenpäin ...57
2. R iittikö vapaaehtoisia? ... 58
3. Laitila h a lu aa hälytykset ... 59
4. P alo au to t ehtivät kaikkialle ... 60
5. P aloasem a käy ah taak si ... 63
6. Tuliranta — om a koulutuskeskus ... 64
7. T ulipaloja ja o n n etto m u u k sia ...66
8. Ju h la t on ju h littu ja tanssit tan ssittu ... 67
IX KOHTI M O DERNIA PALOLAITOSTA (1977—1988) 1. Paloasem a — p alolaitos ... 69
2.' H enkilövaihdoksia jo h to p o rta a ssa ... 69
3. V apaapalokuntalaisten m otivaatio pysynyt hyvänä ... 70
4. Laitilan ensim m äinen teh d asp alo k u n ta ...71
5. Laitilan hälytykset siirtyvät U u teen k au p u n k iin ... 71
6. Tarvetta ratio n aliso in tiin ...73
7. P a lo a u to ja rakennetaan itsekin ...73
8. H en k ilö k o h taista kou lu tu sta ... 76
9. S uuria tu lip a lo ja ... 77
10. Ju h la t perhepiirissä ... 79 X VAPAAEHTOISUUTTA SATA VUOTTA
KÄYTETTYJÄ LÄHTEITÄ
Painamattomat
Laitilan V apaaehtoisen p a lo k u n n a n p ö y tä k irja t vuosilta 1888— 96 ja 1928— 88.
L aitilan p a lo la u ta k u n n a n p ö y täk irjat ja to im in tak erto m u k set vuosilta 1935— 88.
H aastatellu t henkilöt:
— Jokela H eikki, v a k u u tu stark astaja, s. 1912 Kiukaisissa.
— K uusisto A arne, seppä, s. 1900 Vehmaalla.
Painetut
Kaila Pekka, L aitilan V PK 80-vuotisjulkaisu.
K iv ik o sk i Ella — K oivisto Olavi, L aitilan h isto ria I. Vam m ala 1969.
K oivisto Olavi, L aitilan h isto ria II. V am m ala 1976.
N uoreva Vilho (toim .), Suom en p a lo n to rju n n a n historia. Jyväskylä 1980.
Stenius H enrik, M ihin y h teisk u n taan syntyivät kansanliikkeet. Suom alaiset kansanliikkeet. Y leisradion o p etu so h jelm at. Yle offset 1981.
Vehmas Ju kka , Sytyttävät sävelet. L aitila 1983.
Sanom alehdet:
— A ura. V uosikerrat 1882— 88.
— Laitilan Sanom at. V uosikerrat 1925—88.
— R aum an Lehti. V uosikerrat 1882—90.
— Sanom ia Turusta. V uosikerrat 1851— 75.
— U udenkaupungin Sanom at. V uosikerrat 1891— 1939.
I PALONTORJUNNAN HISTORIAA
1. Tulipalo — ihmiskunnan vitsaus
Tuli on ollut ihm isen v älttäm ätö n apuväline m u tta myös helposti valloilleen riistäytyvä vihollinen jo varhaisesta kivikaudesta alkaen. Ilm an tulen h allin
ta a ei inhim illisen k u lttu u rin kehittym inen olisi ollut m ahdollista. Tulta on p idetty y htenä alkuaineista; vasta 1700-luvulla se pystyttiin selittäm ään fy- sikaalis-kem iallisena ilm iönä.
Ihm inen on ollut tulen arm o illa p itk älti tälle vuosisadalle asti. T ulipaloja pidettiin ihm iskunnalle lähetettyinä vitsauksina. P alojen en n alta ehkäise
m inen oli kauan ain o a varm a keino tu lta vastaan.
Järjestety n p a lo n to rju n n a n alk u n a on pidetty ensim m äisen p alo ru isk u n keksim istä E gyptissä noin 250 eKr. M uinaisessa R oom assa sotilasosastot huolehtivat m uun turvallisuuden ohella p alovartioinnista ja tulipalojen sam m utuksesta.
P aloruisku keksintönä tu n tu u u n o h tu n een keskiajalla. V uotta 1517 pide
tään p alo ru isk u n varsinaisena syntym ävuotena; keksijä oli augsburgilainen A n to n Platner. L etkut tehtiin aluksi p u rjek an k aasta, m yöhem m in nahasta.
T ärkeä kehitysaskel oli höyryruiskun keksim inen E nglannissa vuo n n a 1829.
E nsim m äinen bensiinikäyttöinen m o o tto riru isk u valm istettiin S tu ttg artissa v u o n n a 1888. Siitä lähtien tekniikan kehitys alkoi viedä p a lo n to rju n ta a vauhdilla eteenpäin.
P alo au to n höyrykäyttöinen alk u m u o to oli ollut käytössä New Yorkissa jo 1870-luvulla. 1900-luvun alu sta lähtien a u to t tulivat vähitellen hevosvetois
ten ruisk u v au n u jen tilalle.
Välineistön kehityksestä voidaan m ain ita vielä p alo tik k aat. 1800-luvun alussa kehitettiin eri tarpeisiin ja tk o tik k a a t, h a k a tik k a a t ja vapaasti seisovat tik k aat. P alo len n ätin o tettiin 1860-luvulla k äyttöön Berliinissä ja a u to m aattiset hälyttim et A m erikassa 1870-luvulla.
I 2. "Walkian wahingo mahdais estetyxi tulla”
Järjestetty p a lo n to rju n ta alkoi E u ro o p assa 1700-luvulla. E nsim m äinen so
tilaallisesti jä rje ste tty ja p a lk a ttu p a lo k u n ta p eru stettiin Pariisissa vuo n n a 1716. V apaap alo k u n ta-aate syntyi A m erikassa v u o n n a 1736, k u n ukkosen- jo h d a ttim e n keksijänä tu n n e ttu B enjam in F ranklin perusti ensim m äisen VPK :n, U nion Fire C om panyn P hilad elp h iaan . T äm ä yli 80 v u o tta to im i
n u t p a lo k u n ta oli v apaaehtoinen järjestö , jo k a pyrki epäitsekkäästi a u tta m aan h ä tä ä n jo u tu n e ita lähim m äisiä ja edistäm ään y h teiskunnan hyvin
vointia. Sam m utusvälineinä olivat henkilökohtaiset n a h k a ä m p ä rit ja irta i
m iston pelastam ista varten pellavasäkit. S otilaallista k u ria p id ettiin yllä sakkojen avulla. P u v u t olivat rik k aasti koristellut ja p alo k alu sto t kiillo
tetut.
V apaapalokunta-aate tuli R uotsiin 1800-luvun alkukym m eninä. E n sim m äi
siä p a lo k u n tia olivat 1830-luvulla p eru stetu t G öteborgin, N orrköpingin, T ukholm an ja Ystadin VPK :t. Suom en m uista n a a p u rim aista Virossa oli V P K -toim intaa v uodesta 1862 lähtien. Silloin perustettiin Tallinnan VPK.
R uotsi-Suom essa p alo su o jelu a koskevia m ääräyksiä oli jo vanhim m issa keskiaikaisissa m aak u n talaeissa. P alosuojelu oli erityisesti k au p u n g in h al
linnon tärkeim piä tehtäviä. M agnus E rikssonin kau p u n k ilak i oli 1350-luvulta 1700-luvulle yleisenä palo järjesty k sen ä koko valtakunnassa.
K aupungeissa palotoim i oli m uodollisesti organisoitu ja perustui yleiseen sam m utusvelvollisuuteen. P orvarit velvoitettiin h an k k im aan m iesvoima- ru isk u ja, p a lo h ak o ja ja p a lo p u rjeita, jo ita säilytettiin ruiskuhuoneissa.
V uonna 1734 säädetyssä R uotsin v altak u n n an laissa sääd ettiin ”w ahingo- w alkiasta kyläsä” m m ., että
kaikki w alkian siat ja ta k a t pitä niin olem an la ite tu t ja w aru stetu t, e ttä w alki- a n w ahingo m ah d ais estetyxi tulla.
V arom attom uudesta rangaistiin sakolla. Talojen oli annettava p a lo a p u a to i
silleen. L ait ja järjesty k set velvoittivat to im im aan , m u tta to im in n an teho oli varsinkin m aaseudulla heikkoa, vaikeaa organisoida ja siksi usein tu lo k se
to n ta.
V uonna 1865 a n n e ttu asetus k u n n allish allin n o sta m aalla m ääräsi p a lo to i
m en kuuluvaksi m aalaisk u n n an tehtäviin. T ästä h u o lim a tta m aalaiskuntien p a lo n to rju n ta ei kehittynyt to ivotulla tavalla.
I 3. VPK-aate oli suomalaisten mieleen
Yli sata v u o tta ehti k u lu a V P K -aatteen synnystä, ennen k u in se o tettiin vas
taan Suom essa. M aam m e ensim m äinen v ap aap alo k u n ta, Turun VPK, p e
rustettiin 18.8.1838 apteekkari E rik Ju lin in aloitteesta. M alli saatiin ru o tsa laisesta N orrk ö p in g in p alo k u n n asta. Toim innan tarkoitus oli alunalkaen om aisuuden suojelem inen ryöstöltä tu lip alo n aikana vapaaehtoisin voim in ja tulen tu h o je n estäm inen. Julinin aloite sai hyvän v astaan o to n niin sääty
läisten, virkam iesten kuin käsityöläistenkin keskuudessa. Turun V PK h an k ki k aupungin kustan n u k sella k u p ariru isk u ja, tikapuita, hyppypurjeen, ka- lustovaunut ja 60 kan n u n vesitynnyrin rattaineen. E nsim m äiset 30 v u o tta VPK keskittyi tu le n to rju n ta a n ja loi p o h ja a suom alaiselle V PK -toim in- nalle.
H allitsijan vastustuksen ta k ia p a lo k u n ta-aate ei lähtenyt Suom essa leviä- m ään 1840- ja 1850-luvulla. H elsingin V PK :n peru stam in en v u o n n a 1840 estettiin. V iranom aiset pelkäsivät p alo k u n n issa h arjo itettav an sotilaallista toim intaa. V uonna 1849 m äärättiin , että yhdistyksen sai p eru staa vain h al
litsijan luvalla.
1860-luvulla Suom essa koitti vapaam pi aika, ja kaupunkeihin alettiin p e
ru staa v ap aap alo k u n tia. P oriin perustettiin v u o n n a 1863 m aam m e toinen V PK — m allina olivat G öteborgin V PK:n sään n ö t. Sen jälkeen p alo k u n n a t perustettiin H elsinkiin vu o n n a 1864, U u teen k au p u n k iin v u o n n a 1866, Por
vooseen ja V iipuriin v u o n n a 1867 ja Vaasaan vu o n n a 1868. Seuraavalla vuosikym m enellä yhdistysten perustam inen ja tk u i edelleen (m m . R aum an VPK v u o n n a 1879), ja p a lo k u n tia alkoi syntyä myös m aaseudulle.
E nsim m äisiä m aalaisp alo k u n tia olivat U u raan VPK (1873), Jäm sän VPK (1873), A ito o n V PK (1879), E uran, K angasalan ja M än tän V PK:t (1880).
T oim innan viriäm iseen vaikutti o saltaan se, että vuodesta 1883 yhdistyksen perustam isluvan sai hallitsijan sijasta senaatilta. V uodesta 1887 luvan myönsi lään in kuvernööri.
1880-luku oli yhdistystoim innan, raittiusliikkeen ja p alo k u n ta-aatteen läpi- m urtovuosikym m en. VPK-liike m u o d o stu i jo 1860-ja 1870-luvulla todelli
seksi jo u k k o järjestö k si. V PK:t olivat m uodollisesti avoim ia kaikille, vaik
k akaan eivät rajattom ille m äärille, koska p eru stan a oli kaarti-idea. VPK-lii
ke kehittyi m aanlaajuiseksi p aloturvallisuuden ajajak si sekä yleiseksi sivis- tysseuraksi aikakaudelle om inaisen kansanvalistusajatuksen m ukaisesti.
E ri kansankerrokset pääsivät näin tu tu stu m a a n järjestö p eriaatteeseen , jo n k a m u k aan to im in n asta p ä ä ttä ä enem m istö. H enrik Steniuksen m ukaan v ap a a p a lo k u n ta oli ensim m äisiä yrityksiä Suom essa to te u tta a p eru stu slail
lisia h allitu sp eriaatteita.
V PK -aate tuli yleisem m in tu n n etu k si 1860-luvulla. Ensi vaiheessa korostet
tiin vapaitten kansalaisten vastuuta ja oikeutta h o itaa yleisiä asioita v asta
ko h tan a virkam iesvallalle. 1870-luvulla V PK:t saivat hallitsevan asem an va
paaehtoisessa sivistystyössä; ne olivat edelläkävijöitä h arrastajam usiikin, -teatterin, k irjasto jen ja urheilun alalla.
Steniuksen m ukaan ensim m äisten jo u k k o jä rje stö je n perustam issyyt saat
toivat olla kolm enlaisia: v apaaehtoinen sivistystyö, hyväntekeväisyys ja soti
laallinen h arjo ittelu . Pelkät sivistysseurat jäiv ät lyhytikäisiksi. H yvänteke
väisyysjärjestöt hyväksyttiin helpom m in. V PK -liikkeessäkin hyväntekeväi
syys oli kiistaton m otiivi. Sotilaalliset piirteet V PK :issa olivat ilm iselvät. Ne olivat ain o ita sotilaalliseen ta p a a n harjoittelevia jä rje stö jä , jo tk a saivat to i
m intaluvan. T äm ä sa a tta a olla m erkittävä syy yhdistysten nop eaan ja lo p u l
liseen läp im u rto o n , jo k a ta p a h tu i ensin kaupungeissa ja m aaseudun teolli
suuskeskuksissa.
P alonsam m utukseen V PK :t toivat kolm e ratkaisevaa paran n u sta: ne olivat h arjo ite ttu ja , niillä oli k u n n o n varusteet ja niiden to im in ta oli m otivoitu
nutta.
K aupunkeihin p erustettiin myös am m attilaisista k oostuvia vakinaisia p a lo kuntia, ensim m äinen H elsinkiin vu o n n a 1861 ja sitä seuraava T urkuun vuo n n a 1869. E nsim m äiset vakinaiset palom iehet R aum alle palkattiin v u o n n a 1931 ja U u teen k au p u n k iin v u o n n a 1936.
II LA ITILA — MAALAISPITÄJÄSTÄ KEHITTYVÄKSI KUNNAKSI
Laitila on asutushistoriallisessa mielessä tu h av u o tista k u lttu u riseu tu a ja Vakka-Suom en vanhin keskus. M erkittävät kulkuväylät ovat k au tta histori
an kulkeneet Laitilan k au tta, ensin m erenlahti, jokiväylä ja m aan tie keski
aikaisten kaupunkien välillä, sittem m in eräs v altak u n n an pääliikenneväylis
tä. L aitilan yritteliäs väestö on saan u t toim eentulonsa ja v aurautensakin m aatalo u d esta ja taitavien k ättensä töistä. L aitilalaiset asuivat 1800-luvulla 45 kylässä, suurissa ja pienissä asutusryhm issä. Kristillisyyden h a rjo itu s on laitilalaisille ain a ollut tärkeää. K eskiaikaisen kivikirkon ym pärille kehittyi vähitellen m aalaisp itäjän hallinnollinen, kaupallinen j a sivistyksellinen kes
kus, L aitilan kirkonkylä. Sinne keskittyivät seu rak u n n an ja k u n n a n to im in not, kauppaliikkeet vuodesta 1869 alkaen ja orastava sivistystoim inta ja al
kava yhdistyseläm ä, teollistuvan yhteiskunnan uusi piirre.
1860-luvulla alk an u t laitilalaisyhteiskunnan vähittäinen nykyaikaistum inen loi edellytykset ja tilaisuuden myös V PK:n perustam iselle. Kehityksen virs
tanpylväinä voidaan m ainita, että L aitilassa aloitti to im in tan sa kirjasto v u o n n a 1864. Kym m enisen v u o tta sen jälkeen, tam m ikuussa 1873, ensim m äiset o p p ilaat aloittivat L aitilan kirkonkylän kansakoulussa. P aikallishal
lintoa varten oli p erustettu Laitilan k u n ta v u o n n a 1868. S anom alehtiäkin jo luettiin.
Laitila oli m u k an a kehityksen kelkassa yhdistystoim innan vuosikym m enel
lä. K irjaston ja kansakoulun vaikutus alkoi tu n tu a. U uden valon n äyttäjinä toim ivat k au p p iaat ja k an sak o u lu n o p ettajat. L aitilan ensim m äisen yhdistys oli m arrask u u ssa 1883 p eru stettu raittiusseura Walo. A lu llep an ijan a oli o p e tta ja Jo h a n V uorinen, m onen toim en mies. Seura jä rjesti raittiusluento- ja a n kansakoululla, ja kun sen käyttö kiellettiin, seura rakensi vu o n n a 1886 om an talon, nykyisen rukoushuoneen, ilm eisesti erään ensim m äisistä S uo
m en m aaseu d u n yhdistystaloista. R aittiusseuran to im in ta laim eni ja loppui kokonaan 1900-luvun puolella. Syynä täh än lienevät olleet m uut, to im in ta m u o d o iltaan sam antyyppiset yhdistykset, jo ita p aik k ak u n n an puuhaihm i- set perustivat osaksi sen m ukaan, m ikä to im in ta m illoinkin oli v allanpitä
jien hyväksym ää.
Y hdistystoim inta oli vuodesta 1883 alkaen olennainen osa laitilalaista elä
m ää. Y hdistyksissä vietiin eteenpäin asioita, jo tk a m yöhem m in tulivat k u n nan hoidettaviksi. Järjestyksessä toinen Laitilan yhdistyksistä oli vuonna 1888 p eru stettu Laitilan V apaaehtoinen P alo k u n ta, jo n k a vaiheita jä lje m p än ä selvitellään tarkem m in.
Y hdistyksiä syntyi lisää. Seuraava oli v u o n n a 1889 perustettu isäntäyhdistys ja p aloapuyhdistys (sittem m in Laitilan ym. k untain Palovakuutusyhdistys).
M erkittävän asem an saavutti v u o n n a 1892 p eru stettu ja pari v uotta myö
hem m in to im in tan sa a lo itta n u t Laitilan N uorisoseura.
1900-luvun alkupuoliskolla syntyivät sitten m aam iesseura (1902), työväen
yhdistys Sam po (1904) ja urheiluseura Jyske (1911). Syksyllä 1917 perustet
tiin kolm e u u tta yhdistystä: su ojeluskunta, m aata lo u stu o tta ja t ja m arttay h distys. L otta-Svärd -yhdistys alkoi toim ia vu o n n a 1920.
Y hdistysten to im in ta liittyi v ap aa-ajanviettoon. Ne tarjosivat hyvän tilai
suuden harjo itella d e m o k raattista päätö k sen tek o a. Erilaiset aatteet m uut
tuivat näin kaikkia hyödyttäväksi toim innaksi. V apaaehtoinen työ palkitsi tek ijö itään . L aitilassa ei n u k u ttu , vaan elettiin m u k an a ajassa ja kehitettiin yhdistyksissä m onipuolista, koko y h teiskunnan parasta tarkoittavaa toi
m intaa.
Vanhaa L a itila n k irk on k ylää P ilp p u la n ta lo n k u lm alta. Kuva on 1900-luvun alusta.
III PALOKUNTAINTO SYTTYY JA SAMMUU LAITILASSA (1888—1896)
1. Pitäjä tulen armoilla
Tulipalot tekivät m enneinä vuosisatoina L atilassakin säälim ättä tu h o ja a n . Ju u ri m itään ei ollut h äd än hetkellä tehtävissä. Olavi Koivisto m ainitsee L aitilan h isto rian I osassa, että tu h o isia k y läp alo ja sattui usein. Palovaaran ta k ia an n ettiin m ääräyksiä, jo id e n ta k ia m m . k irkonkylän Isontuvan, E ero
lan ja P ou k an talo t siirrettiin 1600- ja 1700-luvun vaihteessa kauem m aksi kirkosta. H isto ria kertoo S u o n taan kylän palo sta v u o n n a 1577, V ahantaan kylän k ahdesta p alo sta vuoden 1600 tienoilla j a V aim aron kylän p alo sta 1610-luvulla. Tuli on tu h o n n u t myös K aukolan k a rta n o a kahdesti 1690-luvulla. U n tam alassa tu h o u tu i kirkko ja suuri osa kylän talo ista v u o n na 1781. Tuli ei sentään aina vienyt koko kylää, jo s tuuli ei käynyt p ah alta suunnalta.
Suuria m etsäp alo ja tied etään olleen v u o n n a 1679 Padolla ja V aim arossa ja v u o n n a 1690 Kaivolassa. S eppälässä paloi yli 100 h eh taaria m etsää heinä
kuussa 1874.
K irkonkylässä tuli riehui p appilassa isonvihan aik an a ja 1740-luvulla ja kapp alaisp ap p ilassa v u o n n a 1769. L aitilan kivikirkkoa tu lip alo on vainon
nut ain ak in v u o n n a 1793 ja v ap p u n a 1880, jo llo in k um m allakin kerralla kattorakenteet tu h o u tu iv at. Jälkim m äinen palo alkoi, kun u rk u jen rak en ta
ja t keittivät liim aa sakariston uunissa, ja katolle lensi kipinä. K irkonkelloja hätäisesti so ittam alla saatiin kyllä väkeä paikalle, m u tta puutteellisin väli
nein ei Valkojärvestä saatu tarpeeksi vettä. K ipinät sinkoilivat kauas sytyt
täen kansakoulun katonkin. K irkontornin puuosa tu h o u tu i m u tta kellot saatiin tu rv aan . L appilainen Kustaa K ustaanpoika kirjo itti o n n e tto m u u d es
ta arkkiviisun, jo ssa selostetaan ta p a h tu m a a ja kehotetaan vastedes hu o leh tim aan palovakuutuksesta. R unon lo ppu kuvaa surullista tu n n elm aa: ” Sant M ikkel m urhepuvus sen to rn i kom ea..!’
T ieto ja tulip alo ista oli myös sanom alehdissä. R iihipalot olivat tav an o m ai
sia syksyisin. Sanom ia Turusta -lehdessä k irjoitti lautam ies M atti A irikkala 25.11.1856 Laitilasta:
L ok ak u u n w iim isenä p äiw än ä on tu lip a lo n k a u tta p a la n u t p itäjäm m e k u u lu i
sin riihiriw i, jo ssa m yös su u ri p a ljo u s lu o n to k a p p a lte n ru o k a -a in e ita on p o roksi m ennyt; w ahinko ei taitaisi täydeksi u lo ttu a 270 ru p la a n hopiassa, w aikka w iskurit j a m u u ta m ia ty ö k a lu ja saatiin pelastetuksi. Y önä jälkeen p a loi myös m u itten isäntäm iesten sam an n im isiä h u o n eita, w aikka k ehnom pia.
Syksyisin oli tavallista, että lehdessä kerrottiin ” w alkialoistosta taiw aan kannella”. U utisessa saatettiin to d eta lakonisesti:
Taisi riih iä p a la a , n iin k u in taw allisesti tä n ä aik a n a w uodesta.
Palovakuutus oli vain harvoilla. M aalaisten p alo ap u y h tiö m aksoi korvauk
sia m m . vuo n n a 1864 Sam uli Sundvallille ” riihestä ja irtaim esta” 536,50 mk ja v u o n n a 1869 m aak au p p ias G.F. Lundénille ”asu in h u o n eesta ja irtaim es
ta” 986,77 m k. L aitilan ta lo t olivat m aksaneet p a lo a p u a toisilleen vuodesta 1738 alkaen. Laitilan P aloapuyhdistys vakuutti Laitilan ja lähikuntien ta loja.
R akennukset olivat varsin tu len ark o ja. U uden k au p u n g in Sanom ien tietojen m ukaan vu o n n a 1891 L aitilassa oli 3872 asuinrakennusta, niistä pääo sa pä- rekattoisia, 84 o lk ik atto ista ja vain kolm essa oli asfalttih u o p a.
III 2. Paloruiskut tosi tarpeeseen
L aitilan kylissä tied etään olleen p a lo ru isk u ja jo ain ak in 1870-luvun lo p p u puolella. N iitä h ankkivat ilm eisesti erityiset ru isk u o su u sk u n n at. H ein ä
kuussa 1882 Koveron U o tilan talossa pidettiin arp ajaiset p alo ru isk u n h an k kim iseksi Koveron ja H a u k a n kylään. Turun ja R au m an sanom alehdissä kirjoiteltiin, että tässä harvinaisessa tilaisuudessa nim ism iehen kiellosta h u o lim atta oli viina v irran n u t. K ahdessa talossa tan ssittiin ja ulkona tapel
tiin. Seuraavana v u o n n a kyläläiset ostivat k irkonkylästä vaskiseppä K.S.
R enforsin valm istam an ”sylin terip alo ru isk u n ”, laa d u lta a n ensim m äisen pi
täjässä. M uunlaisia ru isk u ja oli siihen aik aan L aitilassa kym m enen. Ruis
k u ja k erro taan olleen ain ak in S u o n tak an a, U n tam alassa, Soukaisissa, K au
kolassa ja kirkonkylässä, ilm eisesti myös V idilässä. Laitilan k u n n allak in on ollut o m a ruisku.
Tekniikka ja taikausko löivät k ä ttä palon sam m u tu k sessa 1880-luvulla. V uo
delta 1882 kerrotaan K alannin M ännäisillä sattu n eesta ukkosen sy ty ttäm äs
tä m etsäpalosta, jo n k a sam m um isen ”eräs u lk o p itäjäläin en ” varm isti käve
lem ällä paloalueen ym päri ns. ukkosenvaaja taskussa. T äm ä sam m u ttaja lienee ollut laitilalainen, koska tä ä ltä on näitä kivikautisia vasarakirveitä löytynyt.
Pyrkim ystä järjestäytyneeseen p a lo n to rju n ta a n L aitilassa n äy ttää olleen jo 1880-luvun keskivaiheilla. T äh än v iittaa R aum an Lehdessä 21.7.1888 ollut tieto, jo n k a m u k aan p a ik k ak u n n alla oli m u u tam ia vuosia sitten ollut 'V a paaeh to in en p a lo sam m u tu sk u n ta”, jo n k a olem assaolo kesti m u u tam an vii
kon. Sittem m in oli p u u h a ttu sen perustam ista uudelleen kuiten k aan siinä
on n istu m atta. V uodelta 1886 on tieto Tom assa olleesta m etsäpalosta, jo ta suuri m iesjoukko riensi sam m u ttam aan vt. kruununnim ism ies R. N ilssonin jo h d o lla.
Laitilalaisten lähipiirissä oli jo vuosien ajan to im in u t p alo k u n tia Turussa, R aum alla, U u d essakaupungissa ja Eurassa. E sikuvia on ollut jo k a ilm an
suunnalla. Idea p alo k u n n a sta lienee aik aan sa seuraaville ollut tu ttu jo a in a kin 1870-luvun lopulta, jo llo in U u d en k au p u n g in V PK :n to im in ta elpyi ja p a lo k u n tia oltiin p erustam assa R aum alle ja E uraan. M yös L appi T kssä oli p a lo k u n tah an k k eita vu o n n a 1882, m u tta aika ei siellä vielä ollut kypsä. P a
lo k u n n at h o u kuttelivat lähialueen väestöä kom eilla ju h lillaan . L aitilasta tied etään ju h lissa käydyn Turussakin asti.
III 3. Laitilan VPK perustetaan — jalosta ideasta tulee tosi
L aitilassa V PK -idea oli kytenyt riittävästi roihahtaakseen liekkiin kesäkuun lopulla 1888. Raivoisa tu lip alo tuhosi ju h a n n u sa a tto n a 22 rakennusta M ar- tineeron talosta. O n n etto m u u s an to i tu lta uudelle aatteelle. A ura-lehti ker
to o 29.6.1988:
Isompi tulipalo ta p a h tu i Ju h a n n u s -a a tto n a M artin eero n talo ssa L aitilan k ir
kon k y lässä ku n talon w an h an m ieh en h u o n eet sekä kaikki u lk o h u o n eet, aitat, lu h tirak en n u k set ja naw etat, k aik k ian sa 22 h u o n e tta , p alo i ih a n p o roksi. Ir
taim isto saatiin osittain k o rjatu k si. K uitenkin paloi naw etassa yksi pieni wa- sikka ja lu h tirak en n u k sessa erään palw elusnaisen kaikki w uosien kuluessa säästetty om aisuus, jo k a ei ta in n u t o lla k a a n vvarsin pieni. R ah at ja w elkakir- ja tk in h u k k u iw at, k u n ei o llut k eliäkään sitä to in ta , e ttä olisi m u rta n u t owen au k i a ik an a n sa, ja sittekuin tu o keino w ih d o in keksittiin, oli jo niin m yö
häistä, että a in o a s ta a n 3 a lu sh a m e tta saatiin k o rjatu k si. Tytön hyvväksi k u u luu p an taw an rahankeräys toim een. — M yös eräs renki oli m en ettän y t kaikki pienet k am sunsa. Tltlipalo sai alk u n sa äsk en m ain itu n w an h an m ie h en h uo- n eitten saw upiipussa syntyneestä nokiw alkeasta, jo k a a n k a ra n luoteistuulen y lly ttäm än ä heti sytytti rak en n u k sen p ä re k a to n p a la m a a n ja siitä sitte lewisi niin hirw eällä n o p eu d ella k aik k iin tu u len a lla olew iin rakennuksiin, jo ista u seat oliw at o lk ik atto isia, e ttä k u n tuli ensin h u o m a ttiin no in k:lo 3 aik aa n ik äp u o lella, niin kaikki oli jo tu h k a n a k:lo 4 w aiheilla, ja niin raju oli tuli ja tu u li, e ttä la u ta k a sa tk in A n ttila n talo n pellolla, lähes puoli w irstaa p a lo paik asta, syttyiw ät p a la m a a n sinne lentelew istä k ipinöistä. R u isk u ja oli työs
sä kaksi, to in en k u n n a n o m istam a, to in en Kowerosta tu o tu , ja näillä saatiin talo n p ä ärak en n u s suojelluksi, sittek u in salin seinä ku iten k in jo oli p ah asti hiiltynyt. S am m u tu sty ö tä w aikeutti w eden puute, k u n kaiw ot oliw at kuiw illa ja järw een oli w errattain p itk ä m atka. K ansaa oli ru n saasti aw ussa, m u tta k u ten taw allista, oli nytkin o llu t taitaw ista jo h ta jis ta puute. K uinka suureksi w a
h in k o on a rw a ttu em m e w ielä tunne, m u tta w äh äp ätö in en se ei woi olla h uo- n eluw usta p ä ä ttä e n . Sekä irta in taw ara e ttä rak en n u k set oliw at w a k u u tta m a t- to m a t p alo w ah in k o a w astaan.
U utinen oli sam an päivän lehdessä, jo llo in V PK:n perustava kokous p id et
tiin. U utisen perään oli k irjo itettu kannustavia sanoja, jo tk a saattoivat olla laitilalaisten luettavina jo kokousiltana:
— M u u an eh d o tu s m aalaisk u n n ille. Kuten tavvallista on m ailla, jo ssa tu lip a lo ja w errattain h arw o in ta p a h tu u , e ttä kan saa kyllä tulee ru n saasti tulen a p u u n , m u tta o n w arsin to ttu m a to n ta sam m u tu s- j a k o rja u sty ö h ö n , niin että jo s k ru u n u n p alw elijat eiw ät satu o lem aan läsn ä taik k a eiw ät kykene jo h ta m aan työtä, tu sk in löytyy k u n n assa ketään jo h ta ja k s ik a a n kykenevvää m ies
tä, niin rohkenem m e e h d o tta a , e ttä k u n tien n u o ret m iehet keskuudestaan m u odostaisiw at w ap aaeh to isia p a lo k u n tia , n iin k u in olem m e m uistaw inam - me, e ttä m u u tam issa m aalaisk u n n issa jo o n k in E telä-S uom essa, jo tta aina löytyisi m iehiä, jo tk a ow at h a rja a n tu n e ita taistelem aan tuli-vvihollista vvas- taan . E ik ö h än L aitilalaisten ja erittäin sen k irk o n k y län m iesten, jo illa tässä kohden on weres kokem us, sopisi n ä y ttä ä tietä muille?
Laitilan V apaaehtoinen P alo k u n ta (yhdistyksen p ö ytäkirjoissa myös L aiti
lan W apaaehtoinen P alo sam m u tu sk u n ta) p eru stettiin 29.6.1888 Laitilan kirkonkylän P ilppulan talossa pidetyssä kokouksessa. R aum an Lehden m u kaan Laitilan p alo ru isk u n o sak k aat kokoontuivat tällöin ensin ta rk a sta m aan ruiskun säilytyshuonetta, ja sen jälkeen k o k o o n n u ttiin P ilppulaan keskustelem aan kaluston lisääm isestä ja yhdistyksen perustam isesta. Ruis- kuhu o n e lienee sijain n u t sam assa paikassa kuin sen viim eksi (1940-luvulla) m uistetaan olleen, pitäjän m ak asiin in vieressä h a u tau sm aan kulm alla Turun ja U u d enkaupungin tien risteyksessä. P ilppulan talo sijaitsi aivan lähellä.
Laitilan p alo k u n n an p eru staja oli k an sak o u lu n o p ettaja Jo h an (Juho) Vuo
rinen. H än oli palo ru isk u n osakas ja oli ehkä ollut m u k an a M artineeron tu lipalossa, jo ssa organisoitum isen tarve tuli selväksi.
Jo h an V uorinen oli syntynyt Saarijärvellä talollisen p o ik an a 11.3.1853. H än opiskeli Jyväskylän sem inaarissa U no C ygnaeuksen o p p ilaan a vuosina 1874— 78. S em inaarin o ppilaista oli m u o d o stettu o m a p alo k u n ta, jo sta V uorinen lienee saan u t vaikutteita. V uorinen oli L aitilassa kan sak o u lu n o p e ttajan a vuosina 1879— 1906, k u olem aansa asti. H än asui kirkonkylän koululla, kunnes 1890-luvulla rakensi om an talon ap eitaan n ah k u ri A.F.
N um m elinilta hankkim alleen tontille (nykyisin Toivo H aaralan om istukses
sa, H in n erjo en tie 6).
O p ettaja Jo h an V uorinen oli todellinen k ansankynttilä, m onen yhteisen yrityksen alullepanija. H än en aloitteestaan p eru stettiin Laitilan ensim m äi
nen yhdistys, E h d o tto m an R aittiuden Seura Walo 2.11.1883. Seuraavalla vuosikym m enellä hän oli p erustam assa n uorisoseuraa ja vielä ennen kuole
m aansa työväenyhdistystä. O p ettajan ty ö n sä ohella hän hoiti lain ak irjasto a.
Jo h a n V uorinen oli m u k an a myös taloudellisessa toim innassa. H än ellä oli
300 k an an kanala, osakkuus m eijeri- ja kauppaosakeyhtiössä j a palo ap u y h - distyksessä. Ilm an V uorista m oni hyvä ajatu s, kuten esim erkiksi VPK, olisi vieläkin voinut jä ä d ä haaveeksi.
L aitilan p alo k u n n a n v an h at p ö y täk irjat ovat säilyneet. L isäksi san o m aleh distö kertoo toim innasta.
P ilppulassa pidetty ensim m äinen kokous oli ”valm istava kyläläisten ko
kous”. Silloin päätettiin V uorisen eh d o tu k sesta p eru staa 'V a p a a e h to in e n p alo sam m u tu sk u n ta kylään” ja ry h ty ä laatim aan sään tö jä. N iitä laatim aan nim ettiin V uorisen lisäksi k auppias A ugust B ohm , varam aankanslisti Paavo M orén, siltavouti H erm an Teukku, k u p arisep p ä A nders K ustaa H a k k a ra i
nen, talollinen E rlan d P ilppula, leipuri E dvard Lundholm ja v ärjäri V iktor Vuorinen. M orén, Teukku ja H ak k arain en eivät olleet m u k an a kokoukses
sa; siellä olivat lisäksi k irkkoherra Nils H elenius, n ah k u ri A.F. N um m elin, kauppias K ustaa K antonen ja m aanviljelijä K ustaa P alm unen. " P ru u ta n ” o sak k aat lu p au tu iv at m ak sam aan sään tö jen vahvistuskustannukset.
Kokouksessa keskusteltiin myös "ru isk u n k u letu srattaista”. Bohm ja V uori
nen saivat tehtäväkseen "paloseilien” eli palo p u rjeid en hankkim isen.
III 4. Suurella innolla yhteiseen työhön
Laitilan V PK:n to im in ta lähti nyt voim akkaalla hehkulla alkuun. Jäseniä liittyi m u k aan heti nelisenkym m entä, myös kirkonkylän ulkopuolelta. Ko
koontum ispaikaksi saatiin raittiusseura W alon talo kansakoulun viereisellä m äellä. K okoontum ispaikka järjesty i helposti, koska Jo h a n V uorinen oli myös raittiusseuran esimies ja seuran toim in n assa oli m eneillään hiljaisem pi kausi; osa sen jäsen istä lienee tullut m ukaan VPK:n toim intaan.
P alo k u n ta piti h einäkuussa 1888 peräti n eljä kokousta, joissa to im in ta sa a tettiin täyteen käyntiin. Y hdistykselle luotiin tiu k k a organisaatio, jo sta oli m äärätty säännöissä. L äänin kuvernööri hyväksyi sään n ö t m u u tta m a tto m i
na. A siasta k uulutettiin Laitilan kirkossa 30.6.1889. S ääntöjen m alli otettiin ilmeisesti n a a p u rip alo k u n n ilta, kuten to im in n an m alli m uutenkin.
S ääntöjen m u k aan Laitilan VPK ja k a u tu i sam m utus-, pelastus- ja vartijao- sastoihin ja näm ä p uolestaan kom ppanioihin. O rganisaatio oli laajem pi kuin U u d en k au p u n g in tai E uran palokunnilla: kum m astak in p u u ttu i varti- jaosasto. Laitilan V PK:n org an isaatio olikin ylim itoitettu v äestö p o h jaan nähden. M iehistön nim ik irjassa oli p aik k a "valm iina” 137 miehelle, jo ista kahdeksan lukeutui päällystöön ja kaksitoista alem paan päällystöön. Luet
telon m u k aan päällystö ja alem pi päällystö saatiin likipitäen nim etyiksi,
kun taas m iehistön osuus jäi p ääo siltaan vajaaksi; vain sam m utusosaston 1. k om ppania tuli lähes m iehitetyksi.
VPK:n toim ihenkilöt valittiin sään tö jen m u k aan v ähintään kolm eksi v u o deksi kerrallaan. Y lipäälliköksi valittiin Jo h a n V uorinen, varapäälliköksi A ugust Bohm , sam m u tu so sasto n päälliköksi A nders K ustaa H akkarainen, varalle Edvard L undholm , pelastusosastoon H erm an Paul Teukku, varalle talollinen Jo h a n Iso tu p a sekä v artijao sasto o n V iktor V uorinen, varalle E r
land P ilppula. Jo h to k u n ta a n tulivat lisäksi A d o lf N um m elin, jo k a oli sa
m alla kassanhoitaja, ja K ustaa K antonen. K irju rin a toim i Teukku. P äälli
köt pitivät om ia h a rjo itu k sia a n tiistai-, keskiviikko- ja perjan tai-iltaisin klo 21 alkaen. M iehistön h a rjo itu k se t p äätettiin pitää su n n u n taisin klo 16 hei
n ä k u u n lo p u lta alkaen.
H a rjo itu k sia varten tarv ittiin ulkokenttä. Rovasti H elenius oli a n ta n u t p a lo k u n n alle luvan h a rjo itella ” R aittiusm äellä”, jo h o n sitten raivattiin ja ta soitettiin sopiva alue.
P alokaluston h an k k im in en lähti myös rivakasti käyntiin. P alo p u rjeita sovit
tiin tehtäväksi kaksi. Ne suunniteltiin ” rohtim isesta liinasta” kym m enen kyynärän korkuisiksi, to in en 12 k yynärää ja toinen 15 kyynärää leveäksi.
V aroja tarkoitukseen oli m äärä kerätä lah jo itu k sista, ja lo ppu jä i ” p ru u ta n ” osakkaiden rahoitettavaksi.
O m an ruiskun h an k k im in en asetettiin tavoitteeksi. Varojen keruuta su u n n i
teltiin arp ajaisten avulla. Sitä varten valittiin to im ik u n ta, jo h o n viiden m ie
hen lisäksi kuului y hdeksän naista: rouvat Id a V uorinen, Id a R ustaava B ohm , Em m i Söderholm , Sohvia Vuorinen, M a th ild a L undholm ja ”nei- d et” A ina H elenius, A ugusta B ohm , Fanny G rö n h o lm ja F iinu N yholm . Perustam isvaiheessa suunniteltiin p alo k u n n alle jo puvutkin. Päälliköiden tuli h a n k k ia itselleen rautaiset k y p ärät eli kasket vaskiseppä H akkaraiselta.
M iehistölle tehtiin valkeasta pellavasta lak it ” kuudella kaistalla ja kahdella lipulla”. Kaikille sam anlainen n u ttu tehtiin valkoisesta pellavasta ” nappien kanssa sekä taskuilla”. O saston väri ilm eni k auluksesta ja h ih an k ään teistä, jo id en tuli olla pesua varten irrotettavat. A suun kuului m u sta vyö. P äälli
köille laitettiin kaskeen ja vyöhön m essinkinen laatta, kaksi tu u m a a leveä ja p u o lito ista korkea kaskeen ja hiem an isom pi vyöhön. R eunat olivat ko
h o te tu t ja keskellä k irjaim et v.p.k. M iehistön vastaavat m erkit olivat m a a la ttu a rautalevyä. P u k u oli jok aisen han k ittav a ensi tilassa, jo tta jo u k k o oli
si yhtenäinen ensim m äisissä juhlissa.
H ein äk u u ssa L aitilan VPK valitsi n eljä e d u stajaa Turun V PK:n 50-vuotisjuhliin, jo tk a olivat 12. elo k u u ta. A ura-lehden ju h lista kertovassa uutisessa ei kylläkään m ain ita laitilalaisia edustajien joukossa.
In n o k k aan alun jälkeen V PK :n p ö y täk irjasta ei löydy m e rk in tö jä kuin vasta loppuvuodesta. A rp ajaiset on syksyllä ain ak in pidetty. N iistä kertoo Aura- lehti 6. syyskuuta:
M aaseu d u ilta. A rp a ja ise t w ap aaeh to isen p a lo s a m m u tu sk u n n a n hyw äksi p i
dettiin L aitilassa su n n u n ta in a tä m ä n k u u n 2 p:nä. T ilaisu u teen oli saa p u n u t suuri kansan p aljo u s kaikista lä h ip itä jistä sekä U u d estak au p u n g ista ja R a u m alta. Ilm a oli kaunis ja a rp a lip u t m yytiin raittiu sh u o n eessa w ähässä ajassa lo p p u u n . W irw okkeita p id ettiin yleisön saataw ana. R au m an to rw iso itto k u n - ta soitti illan h au sk u u d ek si. Yleisö sai myös katsella k u n n a n n u o rta p a lo k u n ta a juh law aa tteissa h a rjo itu k sia teh d en . T anssipaikaksi oli läh ellä raittius- h u o n e tta w alittu sileä kenttä, jo lla ta n ssija t saiw at to r v is o itto k u n n a n soit
taessa itseän sä huw itella. E läm ä oli yleensä rau h allista, paitsi e ttä jo k u hoi
pertelija oli m yöskin tilaisuuteen sa a p u n u t. Tulot tekiw ät w ähän k u u d e tta sa
ta a m ark k aa.
P alo k u n n an arpajaisissa oli aikakauden u u tta m uotim usiikkia, torvisoit- toa. Ju h la t olivat m u u ten k in iloisem m at kuin vastaavat raittiusseuran tilai
suudet olivat olleet; se tu n tu i yleisöm äärässäkin. V PK :n ju h la ta rjo ilu n a oli
” teetä ja kahvia nisuleivän kanssa” sekä 300 pu llo a Toiletilta U u d estak au pungista tila ttu a ” lim u n aatia”. A lkoholilla oli osuutensa tu len to rju jien iloon.
M yöhem m in syksyllä raittiusseura p ä ä tti, että vaikka VPK :lla on oikeus
” käyttää ra ittiu sh u o n etta W alo kaikkiin yleisen siveellisyyden kanssa so p u soinnussa oleviin tarkoituksiinsa”, niin rakennuksessa ei saa en ää koskaan käyttää p äihdyttäviä ju o m ia eikä jä rje stä ä yleisiä tanssi-iltam ia ilm an rait
tiusseuran lupaa.
III 5. Palontorjunnan edellytyksiä luodaan
Laitilan V PK :n järjestö llisestä to im in n asta on olem assa p ö y täk irjat k ah d eksalta v u o d elta perustam isesta lukien. Viim einen m erk in tä on elokuulta 1896, jo n k a jälkeen V PK :n järje stö m u o to in e n to im in ta on tu tk im u k sen ta v oittam attom issa.
P a lo k u n n an to im in ta n äy ttää olleen m uodollisesti ta rk k a a n organisoitua:
jokaiselle oli m ä ärätty paikka rivissä, ja kokouksissa asiat p ä ätettiin yhdes
sä sään tö jen m äärääm ällä tavalla. V aikuttaa siltä, että yhdistyksen tiukka ja kaavam ainen org an isaatio heikensi ja lo n aatteen voim aa. M u o d o n yllä
pito sitoi energiaa, niin ettei sitä jä ä n y t enää sisällön kehittäm iseen.
P alo k u n n an erilaisista to im ik u n n ista ja päällikön toim ista erosi henkilöitä jo p erustam isvuodesta alkaen. P alo k u n n assa oli ja tk u v a käym istila. L uot
tam u sto im iah an piti sään tö jen m u k aan h o ita a v äh in tään kolm e vuotta.
Y lipäällikkö vaihtui kaksi kertaa. O p ettaja V uorisen jälkeen valittiin v u o n n a 1893 talollinen K ustaa P o u k k a ja vu o n n a 1895 kauppias A ugust Bohm.
P alo k u n n an jäsenet olivat jo k o k unniajäseniä, ”työtätekeviä” jäsen iä tai m aksavia jäseniä. K unniajäseniksi voitiin k u tsu a niitä, jo tk a olivat toim i
neet esim erkillisesti p alo k u n n an hyväksi. M aksavien jäsen ten piti m aksaa v u osittain v äh in tään m a rk k a p a lo k u n n a n kassaan. Työtätekevät jäsenet oli
vat p alo k u n n an toim iva runko. H eid än piti toisin kuin k u n n iajäsen ten tai m aksavien jäsen ten väsym ättä o tta a osaa h a rjo itu k siin ja ”valkianvaaroi- h in”. K unniajäseniksi on p ö y täk irjo jen m ukaan valittu Jo h a n H eikkilä ja H elm i H olberg. M illaisista ansioista, se ei käy selville. L aitilan VPK:n jä s e nistön tau sta oli vaihteleva: nim ism iehestä renkiin j a to rp an p o ik aan . V ärjä- reitä ja puo tip alv elijo ita oli päällik k ö k u n n assak in . K auppiaiden, v irka
m iesten ja käsityöläisten osuus to im in n an ylläpitäm isessä ja u u distusten vä
littäm isessä vanhoilliseen L aitilaan oli varm aan k in ratkaiseva.
M ielenkiintoisena p iirteenä L aitilan VPK :ssa 1800-luvulla oli naisten osuus luottam ustehtävissä. A lu sta lähtien ju h la to im ik u n n a n kym m enestä jä se nestä viiden tuli olla naisia ja kuusijäsenisestä talo u sto im ik u n n asta niini
kään puolet naisia. Kun p a lo k u n ta a syyskuussa 1895 heräteltiin uneliaisuu
destaan, k irjo itettiin U u d en k au p u n g in Sanom issa:
M yöskin o te ta a n naisia p a lo s a m m u stu s k u n ta a n . Toiw ottawasti naiset nyt kii- ru h taw at nim ensä ilm o itta m a a n , k un p ä ä stä ä n tasa-arw oisuuteen.
N aiset kantoivat ju h lissa vyöllään p alo k u n n an n au h aa.
L aitilan p a lo k u n n alla oli alusta alkaen selkeät p alo n to rju n n alliset tavoit
teet: pyrittiin h an k k im aan kalu sto a ja taito a k äyttää sitä. K aluston alk u n a oli o su u sk u n n an o m istam a p alo ru isk u , jo ta säilytettiin ” p ru u ttah u o n eella”
kirkon kupeella. O su u sk u n n alla oli läheiset suhteet V PK :aan, koska jäseni-, nä oli sam oja henkilöitä. O m an ruiskun p a lo k u n ta sai ilmeisesti kevättal
vella 1889. H a n k in ta a varten ra h a sto n h o ita ja an to i V PK dle lainaa velkakir
ja a vastaan. P alo ru isk u sta pidettiin hyvää huolta, kun se oli saatu h a n k i
tuksi. M u u tam an vuoden k u lu ttu a se k u n n o stettiin ja m aalattiin . Palopur- jeiden h an k in ta oli esillä vielä tam m ikuussa 1889, jo llo in keskusteltiin nii
den rakenteesta, köysistä ja reunatangoista. P öytäkirjassa on m aininta myös hirsirakenteisista vesisäiliöistä, jo tk a olivat m ito iltaan 3,6 m x 3,6 m x 0,75 m. N iiden sijo itu sp aik k a ei käy selville asiakirjoista.
P elastusosastolle teetettiin kolm ijatkoiset tikkaat; k unkin osan pituus oli no in 3,6 m ja tikkaiden leveys oli 0,6 m. M yöhem m in h a n k ittiin vielä toiset tikkaat.
P alo k u n ta piti alk u aik o in a h a rjo itu k sia suunnitelm allisesti. Talviaikana m iehistön piti ko k o o n tu a jo k a kuuk au d en toisena su n n u n tain a h a rjo itu k siin. P äälliköiden sen sijaan piti olla koolla jo k a ” su n n u n taieh to o p u o lella”.
J o tta p äälliköt osaisivat k o u lu ttaa alaisiaan, heiltä v aadittiin p ö y täk irjan san o n n an m u k aan tu tk in to k u n k in päällikön alaan liittyvistä asioista ja säännöistä. T ärkeä osa h a rjo itu k sista oli voim istelu, jo ssa n o u d atettiin G öösin o p p ik irja n ohjeita. Päälliköille h an k ittiin sitäpaitsi neljä sotilasvoi- m istelun o p p ik irjaa. Tietyn kaavan m ukaiset k e n ttäh arjo itu k set kom ento- sanoineen olivat silloin p a lo k u n ta h a rjo itu ste n ydin.
S äännöllistä h a rjo itu sto im in ta a ei ja k se ttu p itä ä yllä, koska asiaan on jo u d u ttu p a lo k u n n a n kokouksissa toistuvasti p alaam aan . H arjo itu sm o tiv aati- on lisääm iseksi aktiivisille p alokuntalaisille luvattiin m ak su to n sisäänpääsy p a lo k u n n a n juhliin.
III 6. Tulta päin!
L aitilan V PK :n taistelusta tu lta vastaan 1800-luvulla on säilynyt hyvin vä
h än tieto ja. L ehdistö kertoo kyllä tulipaloista, m u tta ei ju u ri VPK:n o su u desta niissä. Myös p ö y tä k irja t vaikenevat. Ei ole kuiten k aan syytä epäillä, etteikö p alo k u n ta olisi a p u a a n tulipaloissa a n tan u t.
P alo k u n n an hälytys ta p a h tu i so ittam alla kirkonkelloja; sitä varten kelloista u lo ttu i kellotapulin juurelle köysi, jo n k a avulla tu lip alo n h avainnut saattoi so ittaa hälytyksen.
A in o a su o ran ain en tieto V PK:n tu le n to rju n n a sta kertoo, että p alo k u n n an ruisku tu o tiin paikalle, kun seppä H enrikssonin p a ja paloi kirkonkylässä.
A pu ehti ajoissa.
A suin rak en n u sp alo ja oli 1800-luvun lopulla m u u tam a vuodessa. Jo u lu p ä i
v än ä 1890 H a u k a n A erikkalassa syttyi tu lip alo jo u lu o ljista. Kesäisin sytyt- teli ukk o n en elopelloilla m m . v ilja-au m o ja. T u h o p o ltto jak in oli. Laustilla oli erään asu n n o n n u rk k a a n la d o ttu öljyllä valeltuja puita. Tuoreet p u u t ei
vät k u iten k aan ö ljy tty in äk ään o ttan eet syttyäkseen.
L aitilan V PK :n m erkitys palon sam m u tu k sessa 1890-luvulla lienee ollut melko v aatim ato n , koska eräs k irjo itta ja U u d enkaupungin S anom issa piti su u rem p an a vahinkona raittiusseuran kuin p alo k u n n an nuk ah tam ista.
III 7. Palokunta rakentaa oman ”huoneen"
Laitilan p alokuntalaisilla oli ta rm o a ja rohkeutta om ien hankkeiden eteen
päinviem isessä. H e p äättiv ät rakentaa itselleen o m an talon.
Ensim m äiset kuuk au d et VPK toim i raittiusseura W alon talolla, alk u u n eh kä hyvinkin sopuisasti. Koska talon viereen oli tehty h arjo itu sk en ttäk in , siellä kokoontum inen tu n tu i aivan luonnolliselta. R aittiusseura p äätti m ar
raskuussa 1888 virallisesti, että V PK dla ja sen erityisillä ”v irkakunnilla” on ain a oleva talo o n täydellinen käyttöoikeus, koska se on alu n p erin k in ta rk o i
tettu yleishyödyllisiin tarkoituksiin. T ilaisuuksien a ja n k o h d asta vain piti il
m o ittaa. P o ltto p u u t ja valoaine piti h an k k ia itse sekä h u o leh tia siivoukses
ta. K iinteistöstä huolehtim inen oli V PK:n talo u sto im ik u n n an tehtävä.
VPK:n edellytettiin myös osallistuvan raittiusseuran arpajaisiin. Sam at o i
keudet talo n sa suhteen raittiusseura antoi Laitilan Isäntäyhdistykselle. Se vain piti m uistaa, että viina ja tanssi olivat kiellettyjä.
T oukokuussa 1889 ta p a h tu i täydellinen välirikko V PK:n ja raittiusseuran välillä. P ö y täk irjan ja lehtitietojen m u k aan raittiusseura oli rik k o n u t sopi
m uksen pyytäm ällä talo staan 30 m ark an vuosivuokraa. Y hdistysten ”ju h linta” oli myös ollut erityyppistä. V PK :n ei nyt a u tta n u t m uu kuin kokoon
tu a m uualla; tilap äin en p aik k a oli N ikolai S öderlundin asu n to Syttyvässä.
Isäntäyhdistys siirtyi kansakoululle.
O m an talo n rakentam iseen p äätettiin ryhtyä siitä p aikasta, jo s saataisiin han k itu k si jo stain v an h o ja hirsiä. Rakennukselle saatiin paikka Y li-Eerolan tilan m aalta. Isäntäyhdistyksen kanssa nim ettiin rak ennustoim ikunta, j o h o n tulivat n ah k u ri N um m elin ja v ärjäri V uorinen sekä isäntäyhdistyksen puolelta o p e tta ja V uorinen ja leipuri Lundholm , jo tk a siis edustivat myös p alo k u n ta a . H ank k een rahoittam iseksi otettiin vastaan lah jo itu k sia ja myy
tiin osuuksia. R akennustyöhön otti osaa myös L aitilan kiertokoulupiiri.
R akennukseen p äätettiin teh d ä sali, ” kyökki ja k am m ari”, kuten oli rait
tiusseuran talossakin. R akennusaineiksi ostettiin K odisjoelta suuri vesimyl
ly ja m u u tam ia pienem piä rakennuksia. Pärepuiksi h an k ittiin kuusenrun- koja. R akennustyö an n ettiin urakalla tehtäväksi, ja se edistyikin niin n o p e
asti, että jo 1. syyskuuta p a lo k u n ta piti arp ajaisen sa uudessa talossa, hie
m an keskeneräisessä kylläkin. A rp ajaisrah o illa saliin h an k ittiin Turusta
” kam iini”.
R akennuksesta valm istuivat ensin sali ja kam ari, seuraavana vu o n n a keittiö ja salin esiintym islava. Syksyllä 1890 keittiöön o tettiin ” hyyryläiseksi N ie
m en leski”, jo k a sai asu a siinä kuusi v u o tta h u o leh tim alla siivouksesta ja läm m ityksestä. Lisäksi salin lattia piti k u u rata kahdesti vuodessa. Talon keittiö oli myös tilaisuuksien jä rje stä jie n käytössä.
Laitilan VPK:n v u o n n a 1889 rakentam alla ta lo lla o n sad an v u o d en perin teet la itila laisen k u lttu u ritoim in n an k esk u k sen a. Kuva on 1900-luvun a lu sta , ku i. rakennus j o oli Laitilan N u orisoseu ran o m istu k se ssa .
VPK:n talo aid attiin ” p älk k iaid alla”. Taloa kohenneltiin vuosien m ittaan.
V uonna 1896 oviin ja ik k u n o ih in laitettiin k arm ilau d at ja ikkunat varustet
tiin rullaverhoilla. R akennus m aalattiin vaalean kellertäväksi.
VPK vuokrasi ta lo a a n ulkopuolisille, m m . L aitilan käsityökoululle vuonna 1891. L aitilan N uorisoseura käytti taloa alu sta lähtien hyvin vilkkaasti, m is
tä se m aksoi v u o k raa 3 m k kerralta. Vielä vuosien p äästä V PK dla oli talos
taan 500 m ark an velka. N uorisoseura osti sitten talon tam m ikuussa 1901 m aksaen siitä 825 m ark k aa. K aupasta ei aivan heti päästy yksimielisyyteen, ja k au p p a tehtiin V PK:n ehdoilla. N uorisoseura on sittem m in laajentanut talo a m u u ta m a a n otteeseen ja siirtänyt n äy ttäm ö n salin toiseen päähän.
V PK:n rak en tam a talo on tän ä päivänäkin erittäin vilkkaassa käytössä Lai
tilan kaupungin om istuksessa k an salaisopistotalona.
III 8. VPK oli Laitilassa kansansivistyksen edelläkävijä
Y hdistystoim innan viriäm inen Suom essa 1880-luvulla oli osa suom alaista kansansivistysliikettä. T äm ä näkyy selvästi kaikessa yhdistystoim innassa.
O lipa to im in n an p ä ä m ä ä rä sitten p alo n to rju n ta , raittiuden edistäm inen, nuorisotyö tai työväen elinehtojen paran tam in en , kaikessa oli m ukana — yksikielisillä p aik k ak u n n illa —- suom alaisen kansallisuuden korostam inen ja valoa kansalle -m entaliteetti.
Laitilan V PK :ssa sivistysriennot näyttelivät 1800-luvulla yhtä tärkeätä osaa kuin p alo n to rju n ta . VPK perusti to rv iso itto k u n n an , esitti näytelm iä ja yllä
piti lukuseuraa. Sivistäm isen lisäksi so itto k u n ta ja teatterito im in ta olivat välikappaleina V PK :n kerätessä varoja toim intaansa.
III 9. Laitilan ensimmäinen soittokunta VPKdla
L ähiseudun p alo k u n tien ju h lissa p a lo k u n ta ja torvisoitto, aikakauden p o p u laarim usiikki, oli to tu ttu y h d istäm ään toisiinsa. L aitilassa kuultiin torvi- so itto a ensim m äisen kerran VPK:n arp ajaisissa 2.9.1888, kun R aum an VPK:n so itto k u n ta soitti viihdettä ja tanssia.
Laitilan V PK p äätti 2.2.1889 p eru staa om an to rv iso itto k u n n an . Idean isänä oli Jo h a n V uorinen. Varojen saam iseksi so itto k u n n alle oli perustettava om a
”osakeyhtiö”. T austatukena oli myös isäntäyhdistys.
O sakeyhtiö sai Syttyvän N iem en talo sta 600 m ark an lainan ja tilasi soitti
m et. S o itto k u n ta a n valittiin seitsem än varsinaista so itta ja a ja seitsem än re- servisoittajaa. Jo h ta ja k si valittiin k an tto ri J.E. L indén ja reservin jo h ta ja k
si o p ettaja Vuorinen. A lku o p etu k sen an to i U u d en k au p u n g in VPK:n so itto kunnan kapellim estari K.G. Tenlén.
P alokunta lunasti so itto k u n n an välineistön vu o n n a 1890, m u tta vielä viiden vuoden k u lu ttu a oli ru m m u sta ja kym m enestä torvesta 450 m ark an velka jäljellä.
S oitto k u n n an jäsenillä oli tiu k k a kuri: aih eetto m asta p o issaolosta sai sak koa 50 penniä. S uurin osa so itto k u n ta a n valituista lopetti h arrastu k sen a l
kuunsa, vaikka so ittajat saivat jo sk u s vapaan pääsyn p alo k u n n a n iltam iin
kin, joissa so itto k u n ta esiintyi!
Uusia soittajia saatiin tilalle. Yksi soittajista, Kusti A erila S u o n taan kyläs
tä, otti m yöhem m in m usiikin am m atikseen: hänestä tuli H elsingin k a u p u n ginorkesterin sooloklarinetisti ja Sibelius-A katem ian o p ettaja.
S o itto k u n ta h arjoitteli raittiusseuran talo lla ja m yöhem m in V PK:n talolla.
S oitto k u n n an toim inta ja tk u i vuoteen 1897, ja sinä aik an a esiintym isiä oli viitisenkym m entä. E nsim m äinen kerta lienee ollut 17.11.1889
H uw i-iltam a näytelm än j a tanssihuw ien kanssa asian o m aisella luw alla torw i- so itto k u n n a n hyw äksi L aitilan p a lo k u n n a n huoneessa.
Palokunnan tilaisuuksissa so itto k u n ta oli velvoitettu so ittam aan . Jo h a n V uorinen oli sepittänyt p alo k u n n alle o m an m arssinkin. M yös Laitilan N u o risoseura sai käyttää so itto k u n ta a tilaisuuksissaan. P alo k u n n an tilaisu u k sissa soitettiin yleensä tanssim usiikkia, m uiden yhdistysten tilaisuuksissa esiinnyttiin o hjelm anum erona. S o itto k u n n an esiintym iset olivat miltei kaikki Laitilassa, yleensä VPK:n talolla.
S oitto k u n n an olem assaolo helpotti p alo k u n n a n iloisten ju h lien jä rje s tä mistä. Torvisoitto oli osa p alo k u n ta ty ö tä ja a u tto i yhteishengen luom isessa.
P alokunnan ja so itto k u n n a n to im in n an n u kahtaessa vähenivät julkiset tanssitilaisuudet L aitilassa huom attavasti.
III 10. ”Siveellisyyttä edistäviä näytelmiä”
Laitilan VPK:n to im in ta 1800-luvulla oli varsin k u lttu u rip ito ista. O hjel- m an su o rittajia tarvittaessa oltiin om avaraisia, siitä piti so itto k u n n a n ohella huolen p a lo k u n n an n äy ttäm ö to im in ta. M aininnat sen to im in n asta ovat sa
tunnaisia, m u tta Laitilan oloissa se on aik an aan ollut m erkittävää. E sikuvi
na olivat p itäjän säätyläiset, jo tk a olivat näytelleet jo ain ak in 1880-luvulla.
Myös raittiusseuralaiset näyttelivät.
Ensim m äiset näytelm ät esitettiin V PK:n pu o liv u o siju h lassa M arian p äiv än ä 1889. Ne olivat ” M estarin n uuskarasia” ja ” Y ökausi Lahdella”.
N äytelm ätoim intaa ylläpiti huvitoim ikunta. P alokunnantalolle rakennettiin esiintyjiä varten ”so itto -e li näyttelylava”. Toukokuun 10. päivänä 1891 p ä ä tettiin, että kauden ensim m äinen näytelm ä esitetään ju h an n u k sen aikaan.
N äytelm än nimi oli ” R iita-asia”, ja k irjat sitä varten toim itti kauppias Bohm. N äy ttäm ö to im in taa V PK dla lienee ollut koko silloisen toim intansa ajan. N äytelm ät m uodostivat tärkeän osan tilaisuuksien ohjelm ista. N iinpä p a lo k u n n a n vuosiju h lassa saatto i olla kaksikin ” k an san taju ista” näytel
m ää, kuten niitä silloin nim itettiin.
K olm antena sivistysharrastuksena V PK dla m ain itaan olleen vu o n n a 1889 o m a lukuyhdistys.
III 11. Siveellisyyttäkö edistäviä juhlia?
Laitilan V PK :n k äytännön työ 1800-luvulla oli yhtä ju h la a , kun katsotaan säilyneitä m erk in tö jä. Esim erkiksi vuoden 1892 toim in n asta ainoa tieto on syyskuussa p idetty viides vuosijuhla. A rkisesta työstä ei niin paljon k irjoi
tettu.
Juhlien, iltam ien ja arp ajaisten järjestäm isellä oli kolm e tärkeää tehtävää:
niillä luotiin yhteishenkeä, lähennettiin V PK :aa laitilalaisiin ja kerättiin va
ro ja toim in taan . N äm ä olivat varsinkin nuorelle yhdistykselle elintärkeitä näkökohtia. T oisaalta ju h la to im in n a n ylläpitäm iseksi oli uhrattava h u o m attavasti varoja o m aan talo o n ja so itto k u n taan , jo te n to im in ta oli lopul
tak in tappiollista.
Suurelle yleisölle ta rk o ite ttu ja tilaisuuksia oli noihin aikoihin harvoin. E n sim m äiset a rp ajaiset syyskuussa 1888 onnistuivat m ainiosti. Joulu k u u ssa p alo k u n n a n jo h to k u n ta asetti ju h la to im ik u n n a n , jo k a siitä lähtien vastasi tilaisuuksien järjestelyistä. Seuraava tap au s oli p u o livuosijuhla M arian p äi
vänä, jo s ta oli ilm oitus R aum an Lehden etusivulla. O hjelm assa oli luento ja näytelm iä. T ap ah tu m a alkoi rekiretkellä kauppias B ohm in luota klo 15.
Keväällä 1889 VPK anoi k u vernööriltä h u vilupaa kolm en vuoden ajaksi.
S ittem m in ju h la to im in ta keskittyi o m aan taloon. P alo k u n n an sääntöjen m ukaan vuo siju h la pidettiin elokuisen vuosikokouksen päätteeksi (toinen vuosikokous oli m aaliskuussa). O nnistuneet ju h la t tu o ttiv at satojakin m ark k o ja.
1890-luvulla k irk k o h erra H elenius esitti paheksum isensa p alo k u n n an iloi
sista ju h lista, jo tk a hänen m ielestään aiheuttivat so p im ato n ta eläm ää vii
noineen ja tansseineen.
Laitilan VPK sai k u tsu ja myös n a a p u rip alo k u n tien juhliin: U u te e n k a u p u n kiin, Raumalle, E uraan ja T urkuun. L ähem pää yhteyttä pidettiin R aum an ja U udenkaupungin V PK :n kanssa. M uiden p a lo k u n tien ju h la t eivät olleet ainakaan sen ” kuivem pia” kuin Laitilan ju h la t. Laitila seurasi isom pien esi
m erkkiä tässäkin asiassa.
III 12. VPK:n toiminta kuihtuu ja sammuu
1880-luvun uusi ilmiö, yhdistystoim inta, oli koko m aassa in n o stu n u tta a a t
teellisuuden aikaa. S an o taan , että kun aate org an iso itu u , niin se kuolee.
Toim innan m uotojen ylläpito k u lu tta a voim ia. A ate voi saad a u u tta h eh
kua, sitten taas k u ih tu a ja viim ein sam m ua. N äin kävi L aitilan nuorelle VPKdlekin.
Viimeinen m erkintä L aitilan V PK:n ensim m äisen kauden p ö y täk irjassa on tehty 30. elo k u u ta 1896; so itto k u n ta toim i vielä vuoden. V ilkasta k au tta VPK:n toim innassa kesti perustam isesta kolm e v u o tta. Sitten kah ten a v u o tena to im in taa oli vain vuosijuhlien verran. Syyskuussa 1894 to im in ta p ä ä tettiin lopettaa. O m aisuuden luetteloim ista ja m yym istä varten m äärättiin pidettäväksi ” k a lu n k irjo itu s”. A rvokkaim pia olivat o m a talo ja torvet. Lai
tilan N uorisoseura oli kyseisenä v u o n n a a lo itta n u t varsinaisen toim intansa, m ikä ilmeisesti hou k u tteli myös V PK:n jäseniä.
VPK:n o m aisu u tta ei k u itenkaan myyty. Syyskuussa 1895 to im in ta alkoi u u delleen. A nottiin lupaa kahden huvi-illan viettoon, valittiin uusi päällikkö- kunta ja ko rjau tettiin p aloruisku.
VPK:n toim innan viim eisiä vuosia sävyttää yhteistyö n u o riso seu ran kanssa.
Viimeisessä p ö y täk irjassa k au p ataan nuorisoseuralle o su u tta rakennuk
seen, soittim iin ja nuotteihin. E h to ih in kuului, että jo s to in en yhdistys lo p puisi, toinen saisi täyden om istusoikeuden.
P alo k u n taa ei virallisesti lopetettu, koska se m yöhem m in myi talo n sa n u o ri
soseuralle. Talon hin n alla p a lo k u n ta lienee saan u t velkansa m aksetuksi. Ir
taim en om aisuuden k ohtalosta ei ole m u u ta tietoa, kuin että torvet vietiin n ah k u ri N um m elinin ullakolle, jo k a erään tiedon m u k aan myi ne myö
hem m in.
Laitilan m uulla yhdistystoim innalla oli ratkaiseva m erkitys V PK:n to im in nan loppumiselle. O n myös arveltu, e ttä v allan p itäjät tarkkailivat enem m än V PK -toim intaa kuin m u u ta yhdistystoim intaa. V uonna 1898 k irjo itettiin R aum an lehdessä nuorisoseurastakin:
seuraako ed eltäjiään raittiu sseu raa, isän täy h d isty stä j a w ap aaeh to ista palo- sa m m u tu sk u n ta a Tuonen rauhaisille laitum ille?
IV LA ITILA ILM AN VPK-TOIMINTAA (1896—1928)
Laitilan V PK:n to im in ta yhdistyksenä loppui yli 30 vuodeksi. Sitä ei pöytä- kirjatieto jen perusteella k uitenkaan lak k au tettu , m utta lehtitietojen perus
teella tiedäm m e yhdistyksen olleen täysin lam aannuksissa. Edes suuret tu li
palot eivät n ostaneet V PK -intoa. P aik k ak u n n alla toim i koko VPK:n lam a
kauden ajan jo k in yhdistys erittäin vireästi: v uorollaan nuorisoseura, työ
väenyhdistys Sam po, urheiluseura Jyske sekä suojeluskunta. Suurin syy sii
hen, ettei VPK n o in a vuosina toim inut, oli jo h ta ja n puute. Ne sivistyspyrin- nöt, jo ita vanhassa VPKrssa oli ollut, saivat nyt sijansa m uissa yhdistyk
sissä.
Tulipaloja L aitilassa kuitenkin sam m utettiin ilm an p alo k u n taak in . Kylissä oli useita p a lo ru isk u ja , ja kirkonkylässäkin toim i edelleen ruiskuosuuskun- ta. V uonna 1911 o su u sk u n ta piti kokouksen k u n n an talo lla. Kunta avusti erästä ”sa m m u tu sy h tiö tä” v u o n n a 1917 k u n n an rakennuksien varjelem ises
ta. S eu rak u n ta oli h ark in n u t v u o n n a 1900 VPK:n epäkuntoisen ruiskun os
tam ista. K unta k o rjau tti ruiskun seuraavalla vuosikym m enellä ja antoi sen paloapuyhdistyksen hu o staan . Tulipalon sattuessa haettiin ruisku suojas
taan . Jo stain piti saad a hevonen vetäm ään. Ju n n o A iristo kertoo pik k u p o i
kana yöllä pelästyneensä, kun hevosentarvitsijat koputtivat heidän ik k u naansa.
S uuria palovahinkoja L aitilassa olivat n o in a vuosina J.W. Koskisen höyry- m yllyn palo K odjalassa (1901), H aaro n höyrysahan palo (1906), Laitilan O suuskaupan palo (1909), tu rv ep eh k u o su u sk u n n an saha- ja m yllylaitoksen p alo S eppälässä (1917) ja T asakankaan rakennusten palo kirkonkylässä (1918). Keväällä 1921 paloi kirkonkylässä Y li-Perheentuvan talo (nykyisen osu u sk au p an kivitalon kohdalla). S am m utusväki hälytettiin kirkonkelloil
la, puhelim ella ja m eijerin höyrypillillä. S am m u ttam assa oli 14 ruiskua.
M etsäp alo t olivat tavanom aisia kesäisin ja riihipalot syksyisin.
Lehdistössä oli silloin tällöin kehoituksia p alo k u n tien perustam iseen. E ri
tyisesti vedottiin n u o riin urheilijoihin. O m an lukunsa m uodostavat soti
laallisia tark o itu k sia palvelleet ” m etsä p a lo h a rjo itu k se t” ja ns. m etsäpalo- k u n n at, jo llaisia L aitilassa perustettiin to u k o k u u ssa 1918. Perustava kokous oli nuoriso seu ran talo lla, ja päälliköksi valittiin J. Hellsten. L aitilaan su u n niteltiin kahdeksan sam m u tu sp iiriä ja niihin 26 sam m utustyönjohtajaa.
S ään tö in ä olivat Tapion m allisään n ö t. M inkä verran näissä m etsäpalokun- nissa harjo iteltiin p a lo n to rju n ta a sotilaallisen toim in n an ohella, siitä ei ole tietoa.
Laitilan VPK:n uudelleenelvyttäm istä yritettiin kahdesti tu lo k setta. Yli-Per- heentuvan palon jälkeen VPK oli jo syntym ässä, m u tta k u n ta ei m yöntänyt varoja tarkoitukseen. Toisen kerran yritettiin elokuussa 1924, jo llo in lehti
uutisessa m ainittiin p alo k u n n alla olleen kaksi ruiskua. V uodelta 1927 on Laitilan Sanom issa tieto Kusnin VPK:n jä rje stä m ä stä iltam asta Soran suu- lissa. Yrityksiä siis tehtiin, m u tta p u u ttu i to im in n an vetäjä ja keulahahm o.
Laitilan ydin kesku staa Y li-P erh een tu van ta lo n k oh d alta.
