Arvokas nuoruus : nuorten velkaongelmille luotuja merkityksiä luottoyhteiskunnassa

ARVOKAS NUORUUS

Nuorten velkaongelmille luotuja merkityksiä luottoyhteiskunnassa

Suvi Heikkinen Pro gradu -tutkielma Yhteiskuntapolitiikka Itä-Suomen yliopisto Yhteiskuntatieteiden laitos Lokakuu 2016

Itä-Suomen yliopisto Tiedekunta

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden

Laitos

Yhteiskuntatieteiden laitos Tekijä

Suvi Heikkinen Työn nimi

Arvokas nuoruus - Nuorten velkaongelmille luotuja merkityksiä luottoyhteiskunnassa Oppiaine

Yhteiskuntapolitiikka

Työn laji

Pro gradu -tutkielma Tutkielman ohjaaja/ohjaajat

Yliopistolehtorit Veli-Matti Poutanen ja Sanna Ryynänen Aika

Lokakuu 2016

Sivumäärä

93 sivua + 1 liite (1 sivu) Tiivistelmä

Tutkielmassa tarkastellaan 18-29-vuotiaiden nuorten velkaongelmia ilmiönä. Tarkastelun kohteena ovat sekä suomalaisen yhteiskunnan talous- ja sosiaalipoliittiset muutokset että puhe nuorten velkaongelmista Suomi24- verkkokeskustelupalstalla. Tutkielmassa tehdään ensin kirjallisuuskatsaus yhteiskuntapolitiikan muutoksiin sekä tarkastellaan niiden vaikutuksia nuoriin aiheen taustoittamiseksi ja lopuksi tutkimuksen tulosten liittämiseksi yhteiskunnalliseen todellisuuteen. Taustakirjallisuutena on käytetty pääosin talous- ja sosiaalipoliittisia teoksia, aikaisempia kulutus- ja velkatutkimuksista sekä tilastoja.

Tutkimuksen toteutuksessa on sovellettu diskurssianalyysia painottaen erityisesti metodin kriittistä suuntausta. Tutkimuksen tarkoitus on tunnistaa verkkokeskusteluketjuista nuorten velkaongelmiin liittyviä diskursseja eli puhetapoja sekä tarkastella millaisina niiden väliset ja sisäiset valtasuhteet näyttäytyvät ja kuvaavat nuorten velkaongelmia. Tutkimusaineisto koostuu neljästä Suomi24- verkkokeskustelupalstan keskusteluketjusta, joiden aloittajat ovat velkaongelmaisia nuoria.

Aineistosta on tunnistettavissa kuusi diskurssia: peiliinkatsomis-, leimautumis- ja ajautumisdiskurssi, sekä kannustava, aatteellinen ja arvosteleva diskurssi. Näistä hegemonisimman aseman on saavuttanut peiliinkatsomisdiskurssi. Muihin diskursseihin nähden myös leimautumisdiskurssi ja arvosteleva diskurssi ovat hallitsevia aineistossa.

Aineistossa nuorten velkaongelmat nähdään pääosin nuoren omana syynä, ja vastuu niiden ratkaisemisesta on hänellä itsellään. Elämäntyylin ja vanhempien arvostelu ovat myös toistuvia teemoja aineistossa. Lisäksi velkaongelma nähdään lähes kyseenalaistamattomasti leimana sekä yksilöllisellä että yhteiskunnallisella tasolla: siihen liittyy voimakas häpeä, joka vaikeuttaa avun pyytämistä sekä se asettaa yksilön toissijaiseen ka nsalaisasemaan. Kyseiset näkemykset voivat vaikuttaa ratkaisevasti siihen, kuinka velkaongelmainen nuori nähdään yhteiskunnassa ja kuinka hän itse ongelmansa kokee.

Asiasanat

nuoret, velkaongelmat, talouspolitiikka, sosiaalipolitiikka, diskurssianalyysi Säilytyspaikka Itä-Suomen yliopiston kirjasto

Muita tietoja

University of Eastern Finland Faculty

Faculty of Social Sciences and Business Studies

Department

Department of Social Sciences Author

Suvi Heikkinen Title

The valuable youth - the meanings given to debt issues among young adults in credit society Academic subject

Public Policy

Type of thesis Master’s thesis Date

October 2016

Pages

93 pages + 1 appendix (1 page) Abstract

This study examines the phenomenon of debt issues among 18-29-year-old young adults.

The focus is firstly on the changes in F innish social and economic policies and secondly on conversations about the phenomenon in internet forums. The purpose of the first part is to examine what kind of impact the changes in Finnish public policy have had on today’s society and particularly on young adults. The background literature used on this study is mostly about social and economic policy, statistics and previous examinations on consumerism and debt.

The research method for examining the internet conversations is discourse analysis, which aims to find out what kind of manners of speaking (discourses) people use when they speak of the debt issues of young adults. After identifying the discourses, the aim is to examine the systems of power relations in and between the discourses and how they describe the subject.

The research material consists of four conversations on Suomi24 internet forum, which all begin with a young adult asking help for their debt issues.

It is possible to identify six different discourses from the conversations: discourse of blaming self, stigmatizing discourse, discourse of drifting, supportive discourse, ideological discourse and criticizing discourse. According to the analysis discourse of blaming self is the most dominant of all. Stigmatizing and critical discourses are also rather dominant. The conversations revolve around blaming the young adult about their debt, and giving them the full responsibility of solving these issues. Criticizing lifestyle and parenting repeats also often within the conversations. Having an issue with debt is seen almost without exception as a stigma in both individual and societal level: it is often associated with the strong sense of embarrassment, which makes it difficult to ask for help and puts the individual in a secondary position in the society. These visions can have a significant role in how the young adult with debt issues is seen in the society and how they themselves feel about their situation.

Keywords

young adults, debt, economic policy, social policy, discourse analysis

Archive location University of Eastern Finland Library Additional information

SISÄLLYSLUETTELO

1 JOHDANTO...4

2 KULUTUS- JA LUOTTOYHTEISKUNNAN KEHITYS ...8

2.1 Kulutusyhteiskunnan synty ...8

2.1.1 Muutos kulutusyhteiskunnasta luottoyhteiskuntaan ...10

2.2 Velan arkipäiväistyminen ...13

2.2.1 Velan muuttuminen ongelmaksi ...15

2.2.2 Velkaongelmien tunnistaminen ...18

3 NUORTEN VELKAONGELMAT AIEMMAN TUTKIMUKSEN VALOSSA ...20

3.1 Nuorten ikäryhmän erityispiirteet...20

3.2 Luottotietomerkinnät velkaongelmien mittarina ...21

3.3 Kulutusluottojen rooli velkaongelmissa ...23

3.4 Talousosaaminen nuorten näkökulmasta...25

3.5 Velkaongelmien syitä ja seurauksia ...26

3.6 Kuva 2010-luvun nuorten velkaongelmista...29

4 TUTKIMUSMETODIN JA -AINEISTON ESITTELY ...31

4.1 Diskurssianalyysi...31

4.1.1 Kriittinen diskurssianalyysi ...33

4.1.2 Metodin vahvuudet ja haasteet...35

4.2 Aineiston valinta...36

4.2.1 Aineiston teemat ...39

4.2.2 Keskusteluketjut...41

5 ANALYYSI JA TULOKSET ...45

5.1 Diskurssien tunnistaminen...45

5.1.1 Peiliinkatsomisdiskurssi...47

5.1.2 Leimautumisdiskurssi ...50

5.1.3 Ajautumisdiskurssi...52

5.1.4 Kannustava diskurssi ...54

5.1.5 Aatteellinen diskurssi ...55

5.1.6 Arvosteleva diskurssi ...58

5.1.7 Yhteenveto tunnistetuista diskursseista ...61

5.2 Diskurssien väliset ja sisäiset valtasuhteet ...61

5.2.1 Hegemonisten diskurssien tunnistaminen ...62

5.2.2 Diskursseissa rakentuvat subjektipositiot ...63

5.2.3 Hegemonisten diskurssien tuottaminen ja uusiminen ...66

5.2.4 Retoriset keinot hegemonisissa diskursseissa ...69

5.2.5 Diskurssien yhteenkietoutuminen ...71

6 YHTEENVETO JA POHDINTA ...74

6.1 Yhteenveto...74

6.2 Pohdinta ...76

LÄHTEET ...87

LIITTEET TAULUKOT Taulukko 1: Aineistossa toistuvat teemat………..…40

Taulukko 2: Retoriset keinot diskurssien taustalla………68

4 1 JOHDANTO

Velka ja kulutus näyttävät kuuluvan yhteiskuntamme jokaiseen päivään. Samalla kun monissa aikakausilehdissä kerrotaan uusimmasta muodista ja jaetaan tuotesuosituksia, uutisissa puhutaan valtionvelan hoitamisesta ja suomalaisten maksuhäiriöistä. Velkaa on tavallista ottaa niin asuntoon kuin opintoihin, ja yhä useampi vaikuttaa turvautuvan siihen myös arkipäiväisessä kulutuksessaan.

Velka ja kulutus tuntuvat liittyvän yhtee n. Kävelyllä kaupungin keskustassa voi vaikka laskea, kuinka monta mainosta näkee yhdellä kadunpätkällä. Monet näiden mainosten tuotteista saattavat olla itsessään luottoja tai tuotteita, jotka voi ostaa osamaksulla. Useista mainoksista voi saada vaikutelman, että niiden mainostama tuote tarjoaa tavalla tai toisella hyvää elämää ostajalleen. Kysyttäessä monet sanovat, ettei kulutus tietenkään tuo onnea:

silti kaikki tuntuvat jatkuvasti ostavan uutta.

Valtiontalouden muutokset vaikuttavat myös heijastuvan siihen, miten kansalaiset voivat ja kuinka tietyt aikakaudet nähdään. Tämän päivän suomalaiset nuoret aikuiset ovat syntyneet tai kasvaneet 1990- luvun laman runtelemassa Suomessa. Aikuise na laman eläneet toistavat kysyttäessä samaa synkkää tarinaa aikakauden velkaongelmista, joten sen vaikutus suomalaisten elämään tuskin jää epäselväksi. Opittiinko siitä silti mitään? Heinäkuussa 2016 uutisoitiin, että maksuhäiriömerkinnän saaneita on jo enemmän kuin 1990- luvun lamassa (Yle Uutiset 2016). Jos uutisia on uskominen, velka ja velkaan liittyvät ongelmat ovat seuranneet laman lapsena nähneitä tähän päivään saakka. Tähän kun lisätään vielä kulutuksen keskeisyys, voisi ajatella tämän päivän nuorten aikuisten identiteettien rakentuvan pitkälti talouden armoille. Mutta päättääkö nuori silti itse rahankäytöstään?

Määräävätkö taloudelliset suhdanteet hänen elämänsä suurimmat suuntaviivat?

Olen valinnut graduni aiheeksi puheen nuorten velkaongelmista. Nuorilla tarkoitan tässä tutkimuksessa nykypäivän 18-29-vuotiaita nuoria aikuisia. 18- vuotiaana eli täysi- ikäistyttyä vastuu omasta rahankäytöstä lankeaa ainakin muodollisesti nuoren omille harteille, minkä vuoksi voisi olettaa, etteivät velkaongelmat ole kovin yleisiä alaikäisten keskuudessa. Puhe on tutkimuksen keskiössä, sillä puhe on yksi tapa määritellä asioita. Puheen ja sen sisältämien ilmaisutapojen tutkimustavaksi olen valinnut diskurssianalyysin.

5 Tutkimuskysymykseni ovat:

1. Millaisia nuorten velkaongelmiin liittyviä diskursseja on tunnistettavissa keskusteluketjuista?

2. Millaisina tunnistettujen diskurssien väliset ja sisäiset valtasuhteet näyttäytyvät ja kuinka ne kuvaavat nuorten velkaongelmia?

Aihe kiinnostaa minua useista syistä. Ensinnäkin haluan ymmärtää, miten kulutuksesta ja velasta on tullut niin tärkeitä asioita yhteiskunnassamme. Toisekseen olen huomannut, että yksilöiden velkaongelmista puhutaan paljon, joten haluan selvittää miten velkaongelma puheessa määritellään ja mitä se yksilölle tarkoittaa. Viimeinen, mutta vähintään yhtä tärkeä syy tutkimukselleni ovat nuoret: haluan selvittää, millaisina tämän erityisesti kulutus- ja velkakeskeisyyden että taloudellisten suhdanteiden suurten vaihteluiden keskellä kasvaneen ikäluokan velkaongelmat nähdään.

Tutkimukseni keskiössä on siis puhe nuorten velkaongelmista. Olen valinnut tutkimustavaksi diskurssianalyysin, joka ei keskity puheen sisältöön, vaan kielenkäytön tapoihin. Diskurssianalyysin näkökulmasta kielenkäyttö on toimintaa, jolla luomme merkityksiä kohteille, joista puhumme. Diskurssit ovat siis asioiden ilmaisutapoja, joita tuotetaan, muunnetaan ja uusitaan erilaisissa sosiaalisissa käytännöissä. (Jokinen, Juhila &

Suoninen 2016, 26) Valitsin kyseisen metodin siksi, että se voi auttaa näkemään pelkän keskustelun sisällön sijaan syvällisemmin vallitsevia mie likuvia nuorten velkaongelmista.

Sovellan tutkimuksessani enimmäkseen metodin kriittistä suuntausta.

Tutkimusaineistoni koostuu neljästä Suomi24-keskustelupalstan viestiketjusta, joissa nuoret aikuiset pyytävät muilta palstan keskustelijoilta apua velkaongelm iinsa. Verkkokeskustelu on yksi nykypäivän sosiaalisen kanssakäymisen tavoista. Minua kiinnostaa, millä tavalla nuorten velkaongelmia käsitellään juuri arkipäiväisessä puheessa, mitä kuka tahansa voi Suomi24-keskustelupalstan kaltaisella avoimella foorumilla tuottaa. Keskustelijoita ei voi tunnistaa, jos he eivät tee itseään näkyviksi. Lisäksi verkkoympäristö antaa mahdollisuuden keskusteluun missä tahansa ja milloin tahansa. Palstan avoimuus ja nimettömyys olivat minulle yhdet tärkeimmistä syistä aineiston valintaan. Lisäksi koen velan ja kulutuksen olevan keskeisessä asemassa kaikkien suomalaisten elämässä, joten uskon, että melkein kaikilla on niistä mielipide taustatiedosta riippumatta.

Puheella luodut merkitykset voivat vaikuttaa siihen, millaiseksi velkaongelmainen nuori itse

6

kokee tilanteensa, ja kuinka hänet yhteiskunnassa nähdään. Nämä asiat voivat taas vaikuttaa siihen, kuinka hän käsittelee velkaongelmaansa, ja kuinka muut reagoivat siihen. Puheella luodut merkitykset vaikuttavat ilmiön rakentumiseen. Taustatiedosta ja kokemuksesta riippumatta jokainen aiheesta puhuva tai kirjoittava voi vaikuttaa osaltaan ilmiöön, halusi tai ei.

Nuorten velkaongelmien voisi sanoa muodostuneen Suomessa sosiaaliseksi ongelmaksi, jonka taustalla vaikuttavat monet syyt. Nuoret eivät varmasti ole ainoa ikäryhmä, joka velkaongelmia kokee, mutta he ovat kasvaneet päättämään omasta taloudestaan suurten talouskriisien aikaan. Siksi on kiinnostavaa selvittää, kuinka yhteiskunta on vaikuttanut heidän talousosaamiseensa ja velkaongelmiinsa. Velan ja kulutuksen yhteiskunnallisen roolin ymmärtäminen on mielestäni oleellinen osa nuorten velkaongelmailmiön hahmottamista, joten kerron ennen diskurssianalyysin tekemistä niiden taustasta. Työni alkaa siksi talous- ja sosiaalipolitiikkaan painottuvalla historiaosuudella kulutus- ja luottoyhteiskunnan kehityksestä. Vaikka kyseessä on taustaosuus, se on yhtä oleellinen osa työtäni kuin varsinainen analyysiosio. Taustaosuus ei vastaa tutkimuskysymyksiini, mutta sen tärkeys on tutkimukseni ja sen tulosten merkittävyyden perustelussa. Osat täydentävät toisiaan, kun taustaosuus tuo lisää näkökulmia analyysin tuloksiin ja niiden pohdintaan.

Lisäksi kriittisen diskurssianalyysin perinteessä on tapana pohtia kielenkäytön seurauksia (Suoninen 2016, 245-246). Seurausten pohtiminen on hedelmällisempää, kun ilmiön tausta tunnetaan.

Taustaosuuden jälkeen siirryn kertomaan nuorten velkaongelmien aiemmasta tutkimuksesta.

Luvun sisältö painottuu nuoriin, mutta se sisältää myös yleisempää tutkimusta aiheesta velkaongelmien ymmärtämiseksi laajempana yhteiskunnallisena ilmiönä. Luku avaa samalla velkaongelmiin usein liitettyjä keskeisimpiä käsitteitä. Luvun tarkoitus on havainnoida millainen kuva 2010- luvun nuorten velkaongelmista rakentuu aiemman tutkimuksen valossa sekä sen avulla tuoda lisää näkökulmia tutkimuksen tulosten pohdintaan.

Seuraavaksi taustoitan tekemääni tutkimusta ja kerron tarkemmin, mitä diskurssianalyysi tarkoittaa sekä perustelen yksityiskohtaisemmin aineiston valintaa. Tässä luvussa kerron aineistosta myös tarkemmin ja jaan sen teemoihin, jotta sen aihepiiri tulisi ymmärrettävämmäksi. Taustoitusosion jälkeen siirryn itse tutkimukseen tutkimuksen toteutukseen keskittyvässä luvussa. Luvun alaluvuissa käyn läpi tutkimuksen vaiheet tutkimuskysymys kerrallaan. Lopuksi kokoan työni yhteen yhteenvetoluvussa. Luku koostuu

7

kahdesta eri osasta. Kerron ensin tuloksista. Tämän jälkeen siirryn tuloksista tekemiini johtopäätöksiin, joihin yhdistän työn taustaosion havaintoja. Johtopäätösten ohella pohdin tarkemmin, mitä työstä saamani tulokset ja niistä tekemäni johtopäätökset voisivat merkitä.

8

2 KULUTUS- JA LUOTTOYHTEISKUNNAN KEHITYS

2.1 Kulutusyhteiskunnan synty

Suomen kehitys kulutusyhteiskunnaksi on tapahtunut hiljalleen viime vuosisatojen aikana markkinatalouden globalisoitumisen myötä. Markkinatalouden kehitykseen johtanut teollinen vallankumous tapahtui 1800- luvun Englannissa (Polanyi 2009, 75). Teollisen vallankumouksen taustalla ei ole yksittäistä syytä, vaan sen syntyyn juuri Englannissa vaikuttivat useat syyt, oleellisimpana se, kun kaupallinen yhteiskunta ryhtyi käyttämään tuotannossa monimutkaisia koneita ja tehtaita. Markkinatalouden ajatus alkoi tämän muutoksen myötä muotoutua: koneet maksoivat itsensä takaisin vain, jos tavaraa tuotettiin paljon, eli voiton tavoitteleminen alkoi korvata pelkän toimeentulon hankkimisen. Lisäksi rahaa alettiin käyttää vaihdon välineenä, sillä koneiden kannattamiseksi työvoiman ja raaka-aineen tuli olla ostettavissa ja myytävissä. Markkinatalouden keskeisin periaate on itsesääntely, jonka mukaan järjestelmän tulee toimia ilman, että kukaan puuttuu sen toimintaan, eli hintojen tulee säännellä itse itsensä. (Polanyi 2009, 89-92)

Englannista markkinatalouden piirteet laajenivat vähitellen koko maailmaan. Vuodesta 1815 vuoteen 1914 vallinnut sadan vuoden rauha oli seurausta siitä, että maailman hallitsevat valtiot pyrkivät yhdessä säilyttämään rauhan tunnistaessaan rauhanomaisen kaupankäynnin olevan kaikkien etu. Pieniä konflikteja koettiin tuonakin aikana, mutta isoilta yhteenotoilta vältyttiin kaupankäynnin uusien arvojen ansiosta. (Polanyi 2009, 36- 39) Polanyin (2009, 43-53) mukaan suurin taustatekijä rauhan saavuttamisessa oli hallinnollisesti riippumaton mutta kaikkiin hallituksiin yhteydessä o leva suurpääoma, haute finance: se yhdisti maailman poliittisen ja taloudellisen järjestelmän yhdenmukaistamalla niiden tavoitteet ja ottamalla käyttöön kultakannan rahan arvon perustaksi. Kaupasta ja rauhasta tuli riippuvaisia toisistaan, joten suurvallat pyrkivät säilyttämään vallan tasapainon taloudellisen menestyksen turvaamiseksi. Ilman taloutta politiikalla ei olisi ollut syytä pyrkiä rauhaan, joten voisi väittää, että suursodilta välttyminen ja jopa koko länsimaisen sivilisaation tuho estettiin kapitalismin leviämisellä.

9

Ihmiset ovat aina käyneet kauppaa, mutta markkinatalouden myötä kauppaa alkoi hallita vaihtoperiaate vastavuoroisuuden sijaan (Polanyi 2009, 117). Pääomamarkkinat puolestaan alkoivat ohjata kansallisten hallitusten tulevaisuudensuunnitelmia, ja Lontoon rahamarkkinoiden muutokset alkoivat vaikuttaa kasvavissa määrin yksittäisten ihmisten elämään (Polanyi 2009, 56). Itsesääntelyn periaate laajeni myös ihmiskäsitykseen sopimusvapauden myötä, joka tarkoitti, että kaikki ei-sopimusluontoiset organisaatiot (esimerkiksi kulttuurit, joissa kaikista yhteisön jäsenistä pidettiin huolta eikä kenenkään annettu nähdä nälkää) täytyi hävittää niiden ”yksilön vapautta rajoittavan luonteen vuoksi”.

Sopimusvapaus lähti yksilökeskeisestä työn muutoksesta: työstä tehtiin markkinalakien alaista toimintaa, jota oli tehtävä elannon ansaitsemiseksi. (Polanyi 2009, 270-271) Yhteisöllisen huolenpidon tilalle syntyi siis yksilökeskeisempi työkulttuuri, jossa työtä oli tehtävä rahan saamiseksi, sillä raha oli vakiinnuttanut paikkansa vaihdon välineenä.

Yhteiskunnat perustuivat yhä enemmän markkinoille, joka puolestaan perustui vaihtoon, toisin sanoen kuluttamiseen.

Markkinatalouden voittokulku ei kuitenkaan kyennyt estämään sotia loputtomiin:

siirtomaista ja kaukomaiden markkinoista käyty kilpailu alkoi hajottaa maailmantalouden silloisia muotoja 1900- luvun alkupuolella, johtaen lopulta poliittisten jännitteiden purkautumiseen vuonna 1914 ensimmäisen maailmansodan syttyessä (Polanyi 2009, 58- 60). Sodan jälkeen maailmantaloutta alettiin rakentaa uudelleen samalle, mutta

”kestävämmälle” markkinatalouden pohjalle, ja yritys epäonnistui. Vasta Yhdysvaltojen luopuminen kultakannasta vuonna 1933 sysäsi perinteiset maailma ntalouden uskomukset vallasta samalla kadottaen poliittiset rauhanpyrkimykset. (Polanyi 2009, 62-70) 1930- luvun maailmanlaajuinen lama muutti Länsimaista talouspolitiikkaa ja yhteiskunnallista ajattelua:

klassinen kultakantaan ja tasapainotettuun budjettiin perustuva talousoppi hylättiin, ja suuressa osassa länsimaita, kuten Suomessa, tilalle tulivat markkinoita tukeva julkinen sektori sekä kysynnänsäätelypolitiikka seuraavaksi viideksi vuosikymmeneksi (Kiander &

Vartia 1998, 12-13). Toisen maailmansodan jälkeisiä vuosia on kutsuttu ”kapitalismin kulta-ajaksi”: Suomessa, kuten useissa muissakin kehittyneissä teollisuusmaissa nämä vuodet merkitsivät myös hyvinvointivaltion rakentamista ja sosiaalipolitiikan merkityksen kasvua (Kajanoja 2003, 183).

Markkinoiden sääntely ei kuitenkaan estä nyt kulutuskeskeisyyden kehitystä yksilöiden elämässä. Markkinatalouden näkökulmasta ihminen on kuluttaja, jonka ainoa ominaisuus

10

on tarpeiden tyydyttäminen markkinoille tarjottavilla hyödykkeillä. Tästä näkökulmasta täydellisesti toimivat markkinat johtavat täydelliseen hyvinvointiin. (Kajanoja 2003, 185) 1900- luvun kuluessa suomalaisten omat käsitykset kulutuksesta ja hyvinvoinnista muuttuivat markkinatalouden arvojen levitessä talouden sääntelystä huolimatta. 1950- luvulta alkaen yksilöllinen kuluttaja- näkökulma, jossa kansalainen nähtiin vapaana toimijana pyrkimyksenään maksimoida elämänsä laatu valintojen kautta, vakiintui ja vahvistui edelleen seuraavien vuosikymmenten aikana. (Ahlqvist 2010, 197) Hyvinvointikäsitys alkoi rakentua yhä enemmän kulutuksen ja yksilöllisten valintojen ympärille.

Suomen taloudellinen kasvu 1900- luvulla oli nopeampaa kuin useimmissa muissa maissa lähes kolmen prosentin vuosivauhdillaan (Kiander & Vartia 1998, 13). Nuori kuluttaja - käsite sai alkunsa 1950- luvun länsimaissa yleisen tulo- ja varallisuustason kohotessa ja rantautui Suomeen 1960- luvun rakennemuutoksen myötä. Parempi elintaso, lisääntynyt vapaa-aika ja siihen liittyvät uudet tuotteet mahdollistivat sen, että nuoret pystyivät kuluttamaan palkkatyöstä ansaitsemansa rahat itseensä perheen sija an. (Wilska & Virtanen 2002, 87) Nuoret alettiin ikään kuin nähdä omana ryhmänään, jotka rakensivat omaa kulttuuriaan. Nuorten ryhmä pystyi keskittymään yhä enemmän yksilölliseen hyvinvoint iin ja vastaamaan vallitseviin kulutusihanteisiin.

1970- luvun alun Suomessa keskiasteen ja ylemmän asteen koulutus laajeni, mikä vaikutti merkittävästi nuorten oman kuluttajaideologian kasvuun: uusi opintotukijärjestelmä mahdollisti opiskelun vanhempien varallisuudesta huolimatta ja opiskelijoista tuli yhä selkeämmin oma kulttuurinen ja kuluttava ryhmänsä (Wilska & Virtanen 2002, 88).

Yhteiskuntaluokat entisessä muodossaan alkoivat muuttua, kun sosiaalipoliittiset muutokset vahvistivat kulutuskeskeisiä arvoja. Opiskelun lisäksi myös muita erilaisia elämänvaiheita alettiin erotella ja nähdä osana nuoruutta, ja nuoruuden käsitteestä tuli yhä homogeenisempi, samalla kun nuoruus elämänkaaren vaiheena alkoi pidentyä. (Wilska &

Virtanen 2002, 88)

2.1.1 Muutos kulutusyhteiskunnasta luottoyhteiskuntaan

Rahoitusmarkkinat alkoivat muodostua yhteydessä valtionvelan hoitotarpeeseen, joka

11

syntyi vuonna 1979 ns. ”Volcker-sokin” myötä. Yhdysvaltojen keskuspankin silloinen johtaja Paul Volcker ajoi läpi laskeneiden nimelliskorkojen noston yli kaksinkertaisiksi, yhdeksästä prosentista kahteenkymmeneen prosenttiin. Muutoksesta hyötyivät luotonantajat, samalla kun julkinen velka ja kansakunnat velkaantuivat kumulatiiv isesti.

(Lazzarato 2014, 23-24)

Vuoden 1979 muutokset nostivat rahoitusmarkkinoiden roolia koko maailmassa ja 1980- luvulla luotosta tuli yhä tavallisempi osa kulutusta. Suomi muuttui luottoyhteiskunnaksi vuonna 1986 luottojen säännöstelyn purkamisen myötä, jolloin velkaantumisesta tuli yritysten ja kotitalouksien arkipäivää. (Koulu & Lindfors 2013, 8) Lisäksi Suomi ohitti selvästi teollisuusmaiden keskimääräisen tulotason 1980- luvulla, mikä voimisti luottoyhteiskunnan kehitystä (Kiander & Vartia 1998, 13). Yhteiskunnan rakenteet ohjasivat yhä enemmän jatkuvaan kulutukseen ja helppoon luotonottoon, jota voimakas markkinointi normalisoi. Yksilön hyvinvoinnin nähtiin määrittyvän yhä enemmän taloudellisten puitteiden kautta: markkinoista tuli eräänlainen sosiaaliturvan jatke, jolloin hyvinvointia uhkaavilta riskeiltä alettiin suojautua markkinoiden tarjoamien tuotteiden avulla, ja velalla ostamisesta tuli hyväksyttyä varsinkin isompien hankintojen kohdalla.

(Rantala & Tarkkala 2009, 4-6) Toisaalta erityisesti nuorten kulutusta alettiin tuolloin arvostella: heidän kulutuksensa kasvoi 1980- luvulla selkeästi muita ikäryhmiä nopeammin, mikä aiheutti keskustelua ikäluokan vastuuttomuudesta ja materialistisuudesta (Wilska &

Virtanen 2002, 89). Yhteiskunnallisella tasolla kulutuskeskeisyys nähtiin uhkana kaikkien kuluttajien turvallisuudelle ja rationaalisuudelle, mutta nuorten ajateltiin olevan erityisen alttiita markkinoiden houkutuksille (Ahlqvist 2010, 226).

Elintason nousu huipentui 1980- luvun lopun ”suureen kulutusjuhlaan”:

Rahoitusmarkkinoiden säännöstelyn asteittaisen purkamisen myötä kansalaisten rahoitus- ja sijoitusvaihtoehdot lisääntyivät, tarve etukäteissäästämiseen vähentyi, bruttokansantuote kasvoi vuosittain lähes 10 prosenttia ja yksityinen kulutus puolestaan 3-5 prosenttia vuodessa (Ahlqvist 2010, 198; Wilska & Virtanen 2002, 88). Tulot ja kulutus kasvoivat yhtä lailla kaikissa sosiaalisissa ja demografisissa luokissa, mikä teki juhlasta kollektiivisen (Wilska 1995, 11). Rahoitusmarkkinoiden säännöstelyn purkaminen 1980- luvun puolivälissä olisi kuitenkin vaatinut tiukempaa finanssipolit iikkaa kasvun ja velkaantumisen hillitsemiseksi. Markkinat ylikuumenivat: asuntojen, maan ja osakkeiden tarjonta ei pysynyt enää niiden kysynnän perässä. (Kiander & Vartia 1998, 314-315)

12

Suuri kulutusjuhla päättyi 1990- luvun taitteen suureen lamaan, jonka syntyyn vaikuttivat eniten juuri rahoitusmarkkinoiden vapauttaminen ja kasvava ulkomainen velka (Kiander &

Vartia 1998, 318). Suomen Pankin silloinen pääjohtaja Rolf Kullberg piti puolestaan kuluttajien velkaantumista ja yli varojen elämistä päällimmäisenä syynä huonompiin aikoihin, ja yhteiskunta pistettiin kattavalle säästökuurille (Ahlqvist 2010, 228). Suomen talous oli tottunut 1900- luvulla jatkuvaan kasvuun, joten 1990- luvun alun suuri lama oli todella poikkeuksellinen tilanne. Yhteiskunnalliset päätökset, kuluttajat, yrittäjät ja julkinen valta olivat luottaneet jatkuvaan talouskasvuun, mikä teki esimerkiksi asuntolainan ottamisen ja sosiaalipolitiikan kehittämisen hyväksytyksi ennen lamaa. (Kiander & Vartia 1998, 17)

Suomalaisen yhteiskunnan talous- ja sosiaalipoliittiset muutokset ovat näkyneet voimakkaasti nuorissa kotitalouksissa. Hyvinvointivaltion laajenemisen aikana 1960- luvulta 1980- luvun loppuun erityisesti nuorisoa ja nuorten perheitä suosittiin, mikä vauhditti heidän kulutustaan (Wilska & Virtanen 2002, 101). Suosiminen lakkasi 1990- luvun laman aikana. 1990- luvun lama tarkoitti hyvinvointivaltion laajene misen kauden päättymistä: tilastojen perusteella sosiaali- ja terveysmenojen kansantuoteosuus oli vuonna 2002 pysähtynyt 1980- luvun tasolle (Kajanoja 2003, 188). Yleisesti ottaen lama aiheutti rajuja taloudellisia muutoksia koko yhteiskunnassa, kuten tulojen pienenemistä ja varallisuuden arvon romahtamista: tästä johtuen erityisesti asuntovelkaiset, yritysvelkaiset ja talousvelkaiset ylivelkaantuivat (Blomgren, Maunula & Hiilamo 2014, 246). Suuri osa suomalaisista joutui ottamaan osaa säästötalkoisiin, nuoretkin osaltaan. Nuorten sosiaaliturvan saatavuutta rajoitettiin, etuuksien tasoa laskettiin ja niihin liittyvät korotukset joko jäädytettiin tai poistettiin kokonaan (Hämäläinen 2004, 36). Yksittäistä nuorta saattoi siis kohdata useampi leikkaus ja siten käytettävissä olevat varat saattoivat pienentyä oleellisesti. Köyhyys lisääntyi eniten vanhempainvapaalla ja kotihoidon tuella olevien, työttömien ja opiskelijoiden keskuudessa: erityisen huolestuttavana esimerkkinä tuon vuosikymmenen lopulla joka neljäs 18-32-vuotias yksinhuoltaja oli köyhä (Hämäläinen 2004, 101).

Laman jälkeen alkanut uusi nousukausi ei nostanut nuoria enää lamaa edeltävään erityisasemaan. 1990- luvun lopulla alkanut uusi nousukausi poikkesi aikaisemmasta, sillä nuorten tulot ja kulutus nousivat selvästi muita ikäryhmiä hitaammin. (Wilska & Virtanen 2002, 102) Tähän liittyy oleellisesti se, ettei laman aikana heikentyneeseen sosiaaliturvaan

13

kuten opintotukeen ja alle 25- vuotiaiden työttömyyskorvauksiin tehty tarpeeksi parannuksia (Peura-Kapanen & Raijas 2009, 10). Uusi nousukausi ei ollut muutenkaan enää samanlaista, kollektiivista juhlan aikaa kuin 1980- luvulla. Laman jälkeistä yhteiskunnallista vaihetta on kutsuttu laajene misen jälkeiseksi hyvinvointivaltioksi:

henkinen ilmapiiri muuttui, ja myötätuntoisuus huono-osaisia kohtaan vaihtui kannustavuusideologiaan ja oman vastuun korostamiseen. Hyvä- ja huono-osaisten välisiä eroja ei enää samalla tapaa tasoitettu. (Kajanoja 2003, 188-189) Myös ikäluokkien väliset tulo- ja kulutuserot olivat laman jälkeen suuremmat kuin koskaan aikaisemmin (Wiska &

Virtanen 2002, 102). Uusi nuorten sukupolvi kasvoi aikaisempaa eriarvoisemmassa Suomessa.

2.2 Velan arkipäiväistyminen

Kuten aiempi tarkastelu osoittaa, kulutus- ja luottokeskeisyys nousivat jo ennen 1990- luvun lamaa, mutta viimeistään globalisaatio ja jäsenyys Euroopan Unionissa vakiinnuttivat ne suomalaiseen yhteiskuntaan. Suomi liittyi Unioniin vuonna 1995, mihin valmistautuminen alkoi jo edellisellä vuosikymmenellä juuri rahoitusmarkkinoiden säätelyn purkamisella (Ahlqvist 2010, 198). Yhtenäistyminen muun Euroopan kanssa ajoi suomalaisen sosiaalipolitiikan merkittävään murrokseen 1990- luvulla: siirryttiin suunnittelutaloudesta kilpailutalouteen, jolloin kilpailulainsäädännön merkitys alkoi korostua ja talouspolitiikka säädellä yhä lisääntyvissä määrin yhteiskuntapolitiikkaa sosiaalipolit iikan sijaan (Rantala &

Tarkkala 2009, 3).

Eurooppalaistuminen oli vasta alkua seuraavina vuosikymmeninä vähitellen voimistuneelle globalisaatiolle. Globalisaatiokehitys alkoi tapahtua myös yhä enemmän talouselämän ja varsinkin ylikansallisten yritysten ehdoilla, mikä voimisti suomalaisten jakoa hyvä- ja huono-osaisiin (Aalto 2002, 125-126). Globaalin talouskeskeisyyden varjopuolet kärjistyivät nousukauden päättyessä vuonna 2007, kun Suomi syöksyi muun maailman mukana finanssikriisistä eurokriisiin (Koulu & Lindfors 2013, 12). Poliittiset päättäjät painostivat kansaa uudella tavalla: syksyllä 2008 ihmisten toivottiin jatkavan kuluttamista säästämisen sijaan (Rantala & Tarkkala 2009, 6). Ohjeet kriisistä selviytymiseen olivat siis täysin päinvastaiset verrattuna 1990- luvun lamaan, ja niistä on huomattavissa Suomen

14

yhteiskuntapolitiikkaa ohjaavan arvomaailman muutokset.

Uuden finanssikriisin aikana erityisesti nuorten kotitalouksien velkaantumisaste jatkoi nousuaan. Lähes puolella kotitalouksista, lähinnä eläkeläisillä, ei ollut ollenkaan velkaa, kun taas nuorilla perheillä velkaa oli tuloihin nähden runsaasti (Peura-Kapanen & Raijas 2009, 2). Finanssivalvonnan vuonna 2008 teettämän kyselyn mukaan asuntolainat keskittyivät nuorille lapsiperheille ja osalla kotitalouksista oli huolestuttavan korkea velkarasitus: laina-aika ylitti 21 vuotta yli puolessa myö nnetyistä asuntolainoista, jolloin asuntolainan järjestelyvaraa ei ole enää paljon käytössä (Ma ttila & Bedretdin 2008, 1).

Järjestelyvaran puuttuminen tuottaa vakavia ongelmia varsinkin, jos maksusuunnitelma on liian tiukka muita kuluja ajatellen tai jos se ei jousta yllättävissä elämäntilanteissa, kuten työttömyyden, avio-/avoeron tai sairastumisen kohdatessa (Rantala & Tarkkala 2009,6).

25-35-vuotiailla yleisin lainan koko oli 100 000-150 000 euroa, ja tämän kokoisten lainojen osuus oli kasvanut varsinkin alle 25-vuotiailla (Mattila & Bedretdin 2008, 1-2).

Suomalaisessa yhteiskunnassa kulutuskeskeisyys vahvistui jo ennen eurooppalaistumista ja globalisaatiota, mutta näiden muutosten tapahduttua sen voisi sanoa vakiinnuttaneen asemansa osaksi kansalaisten normaalia elämää. Kansalaisuus alkoi tarkoittaa kasvavissa määrin aktiivista yksilöllisyyttä hyvinvoinnin ja turvallisuuden ollessa yhä vähemmän yhteiskunnallisia tuotteita. (Ahlqvist 2010, 200) Kulutuksen markkinointi voimistui:

”hyvää elämää” luvattiin niin suomalaisessa katukuvassa, sähköisissä viestimissä kuin kotiin tulevassa mainospostissa (Rantala & Tarkkala 2009, 5). Länsimaisten yhteiskuntien taloudellinen menestys alkoi perustua yhtä aikaa niin budjettikurille kuin korkealle työllisyysasteelle, mikä antoi kansalaisille tärkeän taloudellisen tehtävän kuluttajina:

kulutuksen oli laajennuttava jatkuvasti, jotta kuluttajat voivat maksimoida elämänlaatuaan tavaroiden maailman perustuvalla, ”elämäntyylien taidokkaalla kokoonpanolla” (Ahlqvist 2010, 200). Polanyi (2009, 113) on esittänyt, että markkinoiden hallitessa talousjärjestelmää, yhteiskunta on ainoastaan osa markkinoita: sosiaaliset suhteet ovat osa talousjärjestelmää eikä toisin päin, sillä talouden merkitys yhteiskunnan olemassaololle on ylittämätön. Väitteen voisi sanoa toteutuneen viimeistään 2000-luvun Suomessa.

Kulutuskeskeinen yksilökäsitys on kuitenkin muuttunut luottoyhteiskunnan laajenemisen myötä. Se on edelleen olemassa, mutta velka on täydentänyt sitä. Rahoitusmarkkinat ovat muodostaneet Lazzaraton (2009, 27-28) mukaan uuden subjektin, ”velkaantuneen ihmisen”. Se on tehnyt tuensaajista, työntekijöistä ja kuluttajista ”velallisia” synnyttäen

15

oman moraalinsa: ponnistuksen korvaamiseen nojaava työn ideologia täydentyy lupauksen ja syyllisyyden moraalilla, eli lupauksella maksaa oma velkansa ja syyllisyydellä velan ottamisesta. Kyseinen velan moraali johtaa Lazzaraton mukaan työttömien, julkisten palveluiden käyttäjien ja jopa kokonaisten kansakuntien moralisoivaan syyllistämiseen:

esimerkkinä Saksan lehdistön kohdistama hyökkäys kreikkalaisia ”loisia” kohtaan, jotka eivät tee velkansa hoitamiseksi mitään. Velkaantunut ihminen on ”vapaa”, kunhan hän omaksuu velan takaisinmaksuun soveltuvat elämäntavan ( esimerkiksi kulutus, työllisyys, sosiaaliturvamaksut ja verot). Jos ajatellaan esimerkiksi nuorten velan määrän kasvua vuoden 2007 finanssikriisin jälkeen, velkaantuneen ihmisen käsitteen voi ajatella toteutuneen ja voimistuvan velkamäärän jatkaessa kasvuaan.

Talouskeskeisyyden voittokulku näkyy myös siinä, että kansakunnan menestyksen hallitsevaksi mittariksi on noussut bruttokansantuote (BKT per capita), eli vuodessa tuotettujen tavaroiden ja palveluiden kokonaisarvo henkeä kohti. Mittarin hallitsevuutta voisi kuitenkin kritisoida sillä, että se ei huomioi kaikkia tarpeiden tyydyttämisen osa- alueita, kuten demokratiaa ja ympäristöä: ilman niitä elämä ei ole hyvää eikä kehitys kestävää. (Kajanoja 2003, 223) Talouden menestyminen on nostettu nykymaailman politiikassa prioriteetiksi, josta sen arvomaailman mukaisesti ajatellaan ehkä seuraavan hyvinvointia muillakin elämän osa-alueilla tai muut osa-alueet nähdään vähemmän tärkeinä.

2.2.1 Velan muuttuminen ongelmaksi

Tilastokeskus on koonnut tilastoa suomalaisten kotitalouksien velkaantumisasteesta vuodesta 1975 lähtien. Velkaantumisasteella kuvataan luottojen suhdetta kotitalouden koko vuoden aikana kertyneisiin käytettävissä oleviin tuloihin, eli bruttotuloihin, joista on vähennetty välittömät verot, sosiaaliturvamaksut ja pakolliset eläke- ja työttömyysvakuutusmaksut. Kotitaloudella tarkoitetaan tilastossa yhdessä asuvia ja ruokailevia, yhdessä tulojaan käyttäviä henkilöitä. Tilastoa voi tarkastella joko neljännesvuosittain tai vuosittain. (Tilastokeskus 2016) Tätä tutkimusta varten olen tarkastellut vuosittaisen velkaantumisasteen kehitystä , jotta sen kehitys vuosi vuodelta olisi helpommin hahmotettavissa.

16

Vuonna 1975 kotitalouksien velkaantumisaste oli 38%, kasvaen aina vuoteen 1989 ja 88 prosenttiin. Neljässätoista vuodessa velkaantumisaste kasvoi siis 50 prosenttiyksikköä.

1990- luvun laman aikana ja sen jälkeen velkaantumisaste pieneni aina vuoteen 1997 saakka (n. 60%), jonka jälkeen se alkoi kasvaa räjähdysmäisesti: isoimpia harppauksia siinä otettiin vuosina 2002-2006, ja vuonna 2006 velkaantumisaste ylitti 100 prosenttia.

Tilastosta näkyy, että vuoden 2006 jälkeen velkaantumisasteen kehitys on ollut maltillisempaa, mutta se on kuitenkin kasvanut vuosi vuodelta. Vuonna 2015 velkaantumisaste oli 124,5%, 3 prosenttiyksikköä suurempi kuin vuotta aiemmin.

(Tilastokeskus 2016) Tilasto osoittaa, kuinka erilaisin tavoin kansantaloutta ohjailtiin 1970- luvulla, ja erityisesti 1990- luvun laman ja vuoden 2007 finanssikriisin aikaan. Tilasto näyttää myös kuinka velka on muodostunut yhä tavanomaisemmaksi osaksi yksityishenkilöiden taloutta.

Kuhnon (2015) tutkimuksessa on tilasto, jossa verrataan suoraan säästäjien ja sijoittajien määrää lainanottajien määrään ikäryhmittäin (18, kuvio 7b). Kaikista tutkimuksen vastanneista 60 prosentilla oli säästöjä tai sijoituksia, ja 55 prosentilla lainaa. 18-24- vuotiaiden ikäryhmässä 45% säästi tai sijoitti rahojaan ja 29% heistä oli lainaa. 25-34- vuotiaiden ikäryhmässä säästöjä tai sijoituksia oli 57 prosentilla, lainaa sen sijaan 71 prosentilla, mikä on tilaston toisiksi korkein määrä heti 35-44-vuotiaiden jälkeen (78%).

25-44-vuotiaiden korkea lainanottajien määrä ei yllätä, sillä ikäryhmässä on luultavasti tavanomaisinta esimerkiksi ostaa asunto tai perustaa perhe. Otin kyseisen tilaston esille siksi, että se kertoo suomalaisten nuorten aikuisten ja muidenkin ikäryhmien tämänhetkisestä keskimääräisestä säästämisen ja luotonoton suhteesta. Jos tarkastellaan pelkkää velkaa, yhteensä 55 prosentilla suomalaisista, eli 2,24 miljoonalla suomalaisella on jotain luottoa (Kuhno 2015, 17). Velkaantuminen ei ole ongelmia niin kauan, kun maksuvaraa on. Velkaantuminen voi kertoa huomattavasta maksukyvystä – luotot ovat yleisimpiä hyväosaisissa väestöryhmissä mutta velanhoidon ongelmat huono-osaisissa ryhmissä (Blomgren, Maunula & Hiilamo 2014, 245). Velkaongelmien ei voi silti nähdä koskettavan vain tiettyä väestöryhmää, sillä niihin vaikuttavat suuresti myös tilannekohtaiset tekijät ja luottosuhteiden muutokset (Erola 2003, 181).

Velanhoidon ongelmista käytetään usein joko velkaongelman tai ylivelkaantumisen käsitettä. Molemmat voi määritellä samalla tapaa, ja itse olen valinnut käyttäväni velkaongelman käsitettä tässä tutkimuksessa. Velkaongelman voi ajatella alkavan siitä kun

17

yksilö arvioi, ettei enää selviydy veloistaan ja maksusitoumuksistaan (Blomgren, Maunula

& Hiilamo 2014, 245). Tämän määritelmän mukaisesti ongelma perustuu täysin yksilön kokemukseen, mikä tarkoittaa, että ongelman laatu voi vaihdella paljonkin. Määritelmä mahdollistaa myös velkaongelmien kieltämisen, ja siksi täydentäisin sitä Tarkkalan ja Rantalan (2009, 10) näkemyksellä: velkaongelma alkaa jo silloin kun velalla aletaan maksaa velkaa, tai kun velkojen suuren määrän vuoksi rahat eivät riitä kunnolla jokapäiväiseen elämiseen ja ongelma on rinnastettavissa köyhyyteen.

Velkaongelman käsitettä voi avata myös mahdollisilla syillä sen taustalla. Erola (2003, 184) on määrittänyt velkaongelmien selittämiselle kaksi yleistä tasoa: passiiviset selitykset, jotka viittaavat tyypillisemmin ongelmaan liittyviin olosuhdemuutoksiin (esimerkiksi työttömyys tai avioero) ja aktiivinen toiminta, josta seuraa velkaongelmia, kuten liika velan ottaminen. Yksilö voi siis joko ajautua velkaongelmiin ulkoisista syistä, tai itse aiheuttaa tilanteensa. Taloudelliset suhdanteet voivat myös osaltaan voimistaa tai vaikeuttaa entisestään olemassa olevia velkaongelmia. Hyvä taloudellinen kehitys nostaa velkaantumisastetta, ja jos taloudellinen tila heikkenee, työllisyys vähenee ja hyvän kauden aikana hankituista veloista on yhä vaikeampi selviytyä: huonossa taloudellisessa tilanteessa kotitalouksien kulutus vähenee, mikä heikentää kansantalouden tilannetta entisestään, lainananto kiristyy, asuntojen hinnat laskevat lisäten myyjän tappiota ja sosiaalimenoihin kohdistuu sekä kasvu- että leikkauspaineita (Rantala & Tarkkala 2009, 11). Näiden esimerkkimääritelmien pohjalta kuvaisin velkaongelmaa tilaksi, jossa yksilö ei enää koe selviytyvänsä taloutensa hallinnasta tai velkaa on tuloihin nähden liikaa olosuhdemuutosten tai oman toiminnan vuoksi.

Velkarasitus eli lainanhoitomenojen osuus käteen jäävistä tuloista on pysynyt samana vuodesta 2006 velkaantumisasteen noususta huolimatta, johtuen suurimmaksi osaksi alhaalla pysyneestä korkotasosta. Hyvin suuren velkarasituksen (yli 40%) omaavien henkilöiden osuus on kuitenkin noussut kymmeneen prosenttiin. (Kuhno 2015, 29) Nämä ihmiset ovat suuressa riskissä ajautua velkaongelmiin. Velkaongelmia myös pelätään.

Edellisvuosien tutkimusten tapaan vuonna 2015 yli puolet suomalaisista koki joidenkin riskien uhkaavan omaa taloutta, ja useiden eri riskitekijöiden kokeminen samanaikaisesti oli kasvanut. Työttömyys sekä sijoitusten tai asunnon arvon laskeminen olivat voimakkaimpia pelkoja. (Kuhno 2015, 3)

18 2.2.2 Velkaongelmien tunnistaminen

Yksi 1980- luvun kulutusjuhlan jälkeisistä ilmiöistä oli velkaongelmien kasvaminen sekä yksilöiden, yritysten että koko yhteiskunnan tasolla. Kovan yhteiskunnallisen säästökuurin rinnalla monille kasautui valtavia henkilökohtaisia taloudellisia ongelmia. Ennen 1990- lukua velkaongelmia pidettiin velallisen omana syynä johtuen tämän harkitsemattomasta luotonotosta, ja lainsäätäjän tehtävä oli varmistaa, että velkoja sai saatavansa tehokkaasti perityksi. (Koulu & Lindfors 2013, 10-11) Laman aikana kuluttajan yksioikoisen syyllistämisen sijaan lähdettiin hakemaan ratkaisukeinoja uudenlaisiin sosiaalisiin ongelmiin, sillä velkaongelmien havaittiin johtuvan muistakin asioista kuin vain yksilön virheistä. Laman vähitellen hellittäessä vallalle pääsi uusliberalistinen neuvontaa ja valistusta painottava suuntaus: velkaantuminen nähtiin kyllä velallisen tietoisena valintana, mutta maksukyvyttömyys tunnistettiin sosiaalipoliittiseksi ongelmaksi. (Koulu & Lindfors 2013, 11) Yhteiskunnallinen tahto velkaongelmien ratkaisuun kasvoi. Tehokkaimmaksi keinoksi ajateltiin velkaneuvontaa: kansalaisille jaettiin tietoa velkaantumisen riskeistä, velkaongelmaisia neuvottiin velkakierteen katkaisemisessa ja sosiaaliseen luotonottoon annettiin mahdollisuuksia (Koulu & Lindfors 2013, 12-13). Panostaminen sekä ongelman ennaltaehkäisyyn että ratkaisujen löytämiseen alkoi ja kehittyi aina seuraavaan kriisiin asti.

Velkaneuvonnan kehitys pysähtyi vuoden 2007 finanssikriisin myötä, kun sen tehottomuus todistettiin yksityishenkilöiden velkaantumisen alettua jälleen kasvaa rajusti (Koulu &

Lindfors 2013, 12). Samalla kuntien halukkuus ja mahdollisuudet tarjota velkaneuvontaa alkoivat vähentyä, sillä palvelu osoittautui hallinnollisesti työlääksi (Raijas 2015, 32).

Velkaongelmien luonteen ymmärtäminen on myös kehittynyt. Vielä 1990- luvun lopussa kuluttajien velkaongelmat nähtiin tilapäisinä laman seurauksina : tällaisia näkemyksiä ei ole esitetty enää vuoden 2007 finanssikriisin jälkeen (Peltola 2013, 89-90). Velkaongelmista on muodostunut osalle kansalaisia jopa pysyvä tila: ne eivät poistu, vaikka niiden syvyys ja erityismuodot heijastelevat kansantalouden, markkinoiden ja hyvinvointijärjestelmän kulloistakin yleistä tilaa (Rantala & Tarkkala 2009, 3). Velkaongelmat eivät tosiaan ole uusi ilmiö, mutta ne ovat kärjistyneet nyky- yhteiskunnassa, jossa velkaa otetaan ja annetaan niin paljon. Velan takaisinmaksukyvyttömyys on muuttunut velkojan ja velallisen keskinäisestä ongelmasta yhteiskunnalliseksi ja poliittiseksi sen horjuttaessa pahimmillaan koko kansantaloutta. (Koulu & Lindfors 2013, 9)

19

Nyky- yhteiskunnassa velkasuhde koskee kaikkia: vaikka henkilökohtaista velkaa ei olisi, velkaa on aina maksettava julkisen velan takaisinmaksun muodossa (Lazzarato 2014, 29).

Velasta ei siis voi aina itse päättää. Kotitalouksien velkaantumisesta on tullut keskeinen finanssitalouden voittokulkua ruokkiva tekijä viime vuosina, kun tavaroiden ja palveluiden kokonaiskysyntä ei enää nojaa julkisen talouden alijäämään, vaan yksityishenkilöiden elämiseen yli varojensa (Lazzarato 2014, 97-98). Velkaantumista siis suorastaan odotetaan suomalaisilta, samalla kun monille koituu velasta ongelmia, joista selviytyminen voi olla vaikeaa nykymuotoisen velkaneuvonnan tehottomuuden vuoksi.

Tämän luvun mukaisesti näyttäisi siltä, että kulutuskeskeiset arvot ovat saavuttaneet johtoaseman sekä yksilöllisellä että yhteiskunnallisella tasolla. Muutoksen voisi kuvata olevan maailmanlaajuinen. Kulutus- ja velkakeskeisyys on voimistuessaan tullut osaksi jokaisen arkipäivää, ja niiden valinnan mahdollisuus on vaikuttanut p ienentyvän kasvun myötä.

Yksilön yhteiskunnallinen rooli on muuttunut. Jokaisella on velkasuhde ja jokaisella odotetaan olevan velkaa, mutta velasta voi myös tulla ongelma. Ongelmaan tällä hetkellä tarjottavat ratkaisukeinot ovat osoittautuneet työläiksi ja tehottomiksi. Yksilöiden velkamäärä kasvaa samalla kun velkaongelmat ja niihin liittyvät riskit tuntuvat voimistuvan. Samalla kaikkien odotetaan kuluttavan.

Kulutus- ja luottoyhteiskunnan rinnalla on kehittynyt nuorisokulttuuri, joka näyttää vakiintuneen yhteiskuntaan nuorten taloudellisen suosimisen loppumisesta huolimatta.

Sosiaalipoliittiset leikkaukset 1990- luvun laman aikana ja sen jälkeen ovat eriarvoistaneet suomalaisia, joista erityisesti nuoria. Seuraavassa luvussa kerronkin hieman siitä, millaisiksi nykypäivän nuoria kuvaillaan ja miten muut tutkimuksen keskeiset käsitteet liittyvät heihin.

Tulevista havainnoista voi hahmottaa joitakin mahdollisia yhdistettävissä olevia asioita nuoriin viime vuosikymmeninä kohdistuneen yhteiskuntapolitiikan ja nykytilanteen välillä.

20

3 NUORTEN VELKAONGELMAT AIEMMAN TUTKIMUKSEN VALOSSA

3.1 Nuorten ikäryhmän erityispiirteet

Nuorten ja muiden ikäryhmien velkaongelmia on tutkittu Suomessa useista eri näkökulmista.

On esimerkiksi tutkittu velkaongelmien syitä, seurauksia, ilmenemismuotoja ja mielikuvia asiantuntijoiden, internetkeskustelijoiden sekä velkaongelmaisten omista näkökulmista. Tässä luvussa kerron joistakin aiheen viimeaikaisista tutkimuksista. Velkaongelmiin liitetään usein käsitteinä luottotietomerkinnät, kulutusluotot ja talousosaaminen, joita myös avaan tässä luvussa sekä kerron niihin liittyvästä tilastotiedosta sekä tutkimuksesta. Tässä alaluvussa kerron ensin nuorista, jotta tutkimuksen keskiössä olevan ikäryhmän tilanne ja sen erityispiirteet tulisivat selkeämmiksi.

Nuoruus voidaan ymmärtää biologisena kehitysvaiheena, sosiaalisesti koettuna ikänä tai kulttuurisena käsitteenä (Anttila, Kuussaari & Puhakka 2010, 11). Ikäluokkana nuorilla tarkoitetaan yleensä 15-29-vuotiaita, vaikka täysi- ikäisyys alkaakin virallisesti jo 18- vuotiaana (Kuussaari, Pietikäinen & Puhakka 2010, 16-17). Tutkimustani varten olen rajannut nuoret ainoastaan iän mukaan, 18-29 -vuotiaisiin. Voisin puhua myös nuorista aikuisista. Alle 18- vuotiaat olen jättänyt pois, sillä he eivät ole muodollisesti vastuussa omasta rahankäytöstään.

Valitsemani tutkimusmetodin ja aineiston kannalta nuorilla tarkoittamaani ryhmää ei ole välttämättä tarpeen määrittää tarkemmin, mutta olen kuitenkin koonnut alle muutamia taustakirjallisuuden havaintoja siitä, millainen ikäluokka on kyseessä.

Nuorilla ei ole yhtenäistä asemaa yhteiskunnassa, sillä he jakautuvat tilastollisesti useisiin erilaisiin ”tiloihin” kuten opiskelijoiksi tai työssäkäyviksi, siirtyvät jatkuvasti näiden tilojen välillä tai ovat monessa tilassa samanaikaisesti (Hämäläinen 2004, 23). Jotkut nuoret asuvat itsenäisesti jo varhain huolehtien täysin omasta taloudestaan ja toiset saavat pitkälle aikuisuuteen tukea vanhemmiltaan (Wilska & Eresmaa 2003, 96). Lisäksi työurien muutos entistä katkonaisemmiksi tekee nuorten taloudellisesta tilanteesta epävakaan: joustavuutta ja olosuhteiden hallintakykyä tarvitaan yhä enemmän (Peura-Kapanen & Raijas 2009, 10).

Nykynuorten elämäntilanteet siis vaihtelevat paljon.

21

Edellisessä luvussa kulutus- ja luottoyhteiskunnan kehityksen ohella kerroin myös nuorisokulttuurin synnystä. Nuoret ovat olleet vuosikymmenien ajan markkinoiden suosituin kohderyhmä, sillä nuoruutta ihannoidaan myös vanhempien ikäryhmien keskuudessa (Wilska

& Virtanen 2002, 86). Nuorisokulttuuri on siis kehittynyt kulutuksen keskiöön ja pysynyt siellä nuorten taloudellisen aseman heikentymisestä huolimatta. Nykynuorten oma asema kuluttajina on ristiriitainen, sillä taloudelliset resurssit ja heikko yhteiskunnallinen päätäntävalta eivät kohtaa heidän vaikutustaan kulutukseen (Wilska & Virtanen 2002, 102).

Nuorten omaa kulutusta tarkastellessa voi huomata, että pienituloisillakin nuorilla menot ovat yleensä suuret (Lehtinen & Peura-Kapanen 2005, 107). Jo 1980- luvulta alkaen nuoret ovat kuluttaneet rohkeammin ja näkyvämmin kuin vanhemmat ikäryhmät (Wilska 1995, 31). Usein myös tiedotusvälineet luovat kuvaa kulutusorientoituneista, menestyvistä nuorista samalla kun puhutaan nuorten kesken lisääntyvästä huono-osaisuudesta ja syrjäytymisestä (Wilska &

Eresmaa 2003, 96). Vaikuttaisi siis sille, että kulutus on säilyttänyt tärkeytensä nuorten keskuudessa ikäluokkaan kohdistuneista heikennyksistä ja eriarvoisuuden kasvusta huolimatta.

Näiden havaintojen perusteella voisi siis väittää, että tutkimukseni keskiössä olevat nykynuoret ovat ikään kuin yhteiskunnan kulutustrendien suunnannäyttäjiä, jotka kuluttavat tulotasosta riippumatta. Nuorten elämäntilanteet ja taloudellisen itsenäisyyden taso vaihtelevat yksilöllisesti kuten luultavasti muissakin ikäryhmissä. Nuorten elämäntilanteita ikäryhmänä voisi ajatella yhdistävän ainoastaan niiden eri piirteiden väliset jännitteet. Aikaisemmin todetun eriarvoisuuden voimistumisen voisi ajatella näkyvän nykynuorissa: hyvinvointivaltion laajentumisen pysähtyminen, leikkaukset ja voimakkaampi jako hyvä- ja huono-osaisiin on ristiriitaistanut muun muassa nuoriin kohdistuvien odotusten ja realiteettien välistä suhdetta.

3.2 Luottotietomerkinnät velkaongelmien mittarina

Velkaongelmia on usein mitattu luottotietomerkintöjen avulla. Luottotietojen rekisteröintiä tehdään luotonannon riskien välttämiseksi, ja rekisteriin saa tallentaa henkilöluottotietoina muun muassa konkurssia, velkajärjestelyä ja ulosottoa koskevat tiedot sekä viranomaisen toteamat, velkojan ilmoittamat ja velallisen tunnustamat maksuhäiriöt (Lindström 2014, 17- 18). Luottotietojen keräämisen ja jakamisen tarkoitus oli alun perin varoittaa velkojia henkilöistä, joiden kykyä luoton takaisinmaksuun epäiltiin. Kerääminen alkoi Suomessa

22

noin 100 vuotta sitten, jolloin tietoja kysyttiin vain harvakseltaan ja erityisestä syystä.

Luotonannon yleistyessä toiminta tuli tarpeellisemmaksi, ja tietokoneistuminen antoi tarvittavat välineet suurten tietomäärien keräämiseen, yksittäisen tiedon hakemiseen, analysointiin ja jakeluun: luottoyhteiskunnan laajentumisen yhteydessä luottotietojen tarkistamisesta on muodostunut tavanomainen rutiini aina, kun jollekin annetaan luottoa.

(Koulu & Lindfors 2013, 23-24)

Luottotietoja saa luovuttaa ja käyttää luoton myöntämisen ja sen valvonna n lisäksi muun muassa vuokrasopimuksen tekoon, yrityksen vastuuhenkilön valintaan sekä joillakin aloilla työntekijän arvioimiseksi (Lindström 2014, 22). Puhtaiden luottotietojen voisi siis näillä perusteilla ajatella merkitsevän laajemmin yhteiskunnallista luotettavuutta sekä velvoitteiden hoitokykyä. Merkintä luottotiedoissa myös estää yleensä kaiken luotonsaannin institutionaalisilta luotonantajilta, jolloin velallinen jää sosiaalisen luotonannon, esimerkiksi kunnan tai Takuu-Säätiön, varaan. Luottotiedoista on muodostunut sosiaalipoliittinen huolenaihe: nyky- yhteiskunnassa kuluttajan arkielämä suorastaan edellyttää luotonsaantia. (Koulu & Lindfors 2013, 26) Lisäksi merkintä säilyy rekisterissä tietyn määräajan, joka vaihtelee yleensä kahdesta viiteen vuoteen (Suomen Asiakastieto O y 2016). Merkinnän säilyessä rekisterissä muutamankin vuoden ajan voisi ajatella, että se aiheuttaa vaikeuksia useilla elämän osa-alueilla tarkastamisoikeuden ulottuessa esimerkiksi asunnon vuokraamiseen.

Maksuhäiriömerkintä muodostuu tuomioistuimen päätöksestä tai ulosottoviranomaisen toimituksesta. Se voi muodostua aikaisintaan 60 päivän kuluttua alkuperäisestä eräpäivästä:

tavallisesti sen muodostumiseen menee 6-8 kuukautta, jonka aikana henkilö on saanut useita perintäkirjeitä. (Suomen Asiakastieto O y 2016) Maksuhäiriö muodostuu siis pitkän ajan kuluessa eikä rekisteri näin ollen kerro velkaongelmien todellista lukumäärää, jos velkaongelma määritellään tilaksi jossa talous on pois hallinnasta. Itse merkintää on mahdollista välttää pitkään. Aika ajoin on keskusteltu myös positiivisten luottotietojen keräämisestä, joista näkyisi velallisen kaikki velat eri tahoille, mikä mahdollistaisi tarkemman arvioinnin maksukyvystä sekä varhaisen puuttumisen velkaantumiseen (Koulu

& Lindfors 2013, 24-25).

Luottotiedot kertovat tällä hetkellä pääosin siitä, onko luotonhakijalla tullut ongelmia aikaisemman velanmaksun suhteen ja ovatko maksuongelmat kärjistyneet siihen pisteeseen, että hän on saanut niiden vuoksi maksuhäiriömerkinnän. Luottotietojen tarkastamisen

23

yleisyys viittaa myös siihen, että niiden tarkoitus on osoittaa yksittäisen kansalaisen luotettavuus niin raha-asioissa kuin vaikkapa työelämässäkin. Luottotietomerkinnät ovat oleellinen käsite tutkimukseni kannalta juuri niiden seurausten vuoksi: kuinka merkintä koetaan ja mitä se tarkoittaa nuorelle sekä muille ovat tärkeitä kysymyksiä nuorten velkaongelmailmiön hahmottamisessa.

Suomen Asiakastieto Oy:n viimeisin julkinen suomalaisten maksuhäiriötilasto on kesäkuulta 2015, jonka lopussa yhteensä 367 800 henkilöllä oli maksuhäiriö. Merkinnöistä yhteensä 840 000 oli uusia. Noin 30% kaikista häiriömerkinnän saaneista oli 25-34- vuotiaita miehiä. (Suomen Asiakastieto O y 2015) Saman tilaston mukaisessa maksuhäiriöiden määrässä on huomattavissa merkittävä kasvu heti kahdenkymmenen ikävuoden jälkeen. Tilasto viittaa siihen, että maksuhäiriöön asti edenneet velkaongelmat ajoittuvat erityisesti nuoreen aikuisuuteen.

3.3 Kulutusluottojen rooli velkaongelmissa

Tilastojen mukaisesti suuri osa maksuhäiriöistä on syntynyt maksamattomista kulutusluotoista sekä teleoperaattoreiden laskuista (Koulu & Lindfors 2013, 25).

Kulutusluottojen rooli erityisesti nuorten velkaongelmissa on puhuttanut jo 1980- luvulta lähtien. Niiden osuutta ilmiöön on myös tutkittu.

Yleisesti kulutusluotoilla tarkoitetaan suhteellisen lyhytaikaisia luottoja, jotka on tarkoitettu kulutushyödykkeiden ja palveluiden hankintojen rahoittamiseen; kulutusluoton kulut ovat usein suuremmat kuin muissa, pidempiaikaisissa luotoissa. Pankkien ohella kulutusluottoja ovat tarjonneet 1980- luvulta alkaen muun muassa rahoitusyhtiöt ja luottokorttiyhtiöt, kauppojen keskusliikkeet, yksittäiset kauppaliikkeet, sekä useat lyhytaikaisiin pikaluottoihin erikoistuneet yritykset. (Halonen 2010, 2) Velkaongelmien kannalta ongelmallisimmiksi on usein mielletty nimenomaan pienlainat. Pienlaina, puhekielessä pikavippi, on vakuudeton kulutusluotto, joka on useimmiten muutaman sadan euron suuruinen ja johon liittyvät lähes poikkeuksetta suuret palvelukustannukset.

Korkeakorkoisiin pienlainoihin yhdistetään usein helppous ja nopeus, tätä myötä myös impulsiivinen luotonotto ja harkitsemattomuus: niitä voi hakea helposti verkossa tai tekstiviestillä ja niiden saamiseksi edellytetään usein vain puhtaita luottotietoja. (Halonen

24

2010, 3) Oman velkaantumisasteen arviointi jää näin kuluttajan omalle vastuulle.

Pienluottojen yleistymisen myötä esimerkiksi valtamedia on usein esittänyt velkaongelmaiset nuoret stereotyyppisenä, ”vipeillä juhlijoiden” ryhmänä (Peltola 2013, 92-95).

Finanssialan keskusliiton tutkimuksen mukaan kulutusluottoa oli vuonna 2015 yhteensä 39 prosentilla vastaajista, joka oli korkein lukumäärä tutkimuksen historiassa (Kuhno 2015, 19). Suurin osa kulutusluotoista oli edellisvuosien tapaan luotollisia pankkitilejä (19%) tai pankin kulutusluottoja (18%), ja kulutusluottoja oli yksityishenkilöillä yleensä vain yksi kerrallaan. Pikavippien osuus jäi vastauksissa marginaaliseksi, mutta tilasto osoittaa siinäkin asteittaista kasvua aina vuodesta 2011 lähtien (Kuhno 2015, 19 kuvio 7d).

Tutkimus osoittaa, että tutkimusta edeltävän viimeisen 12 kuukauden aikana 1,8% kaikista vastaajista oli ottanut pikavipin. Suurin osa heistä oli 25-34-vuotiaita, joista 4,7% oli ottanut pikavipin. Seuraavaksi suurin ikäryhmä tässä ta rkastelussa olivat 18-24- vuotiaat (2,4%). (Kuhno 2015, 20, kuvio 7e)

Pikavippien myöntämistapoja on arvosteltu yhteiskunnallisessa keskustelussa ja niitä on viime vuosina pyritty hallitsemaan myös lainsäädännöllisin keinoin. 1.6.2013 pienlainaa koskevia säädöksiä tiukennettiin: alle 2000 euron lainoille asetettiin 51% korkokatto ja luotonantajia velvoitettiin selvittämään kuluttajan luottokelpoisuus tulojen ja taloudellisten olosuhteiden perusteella samalla tavalla, kuin isompien luottojen myöntämisessä menetellään (Laki kuluttajansuojalain 7 luvun muuttamisesta 207/2013). Majamaa, Rantala ja Sarasoja ovat vuonna 2016 julkaisseet tutkimuksen lain vaikutuksista. Aineistona tutkimuksessa on käytetty 1877 satunnaisesti valittua yksityishenkilöiden velkomustuomioita ajalta 1.7.2012-30.6.2014. (Majamaa ym 2016, 1). Tutkimusten tulosten mukaan luotonantoyrityksiin liittyvät velkomustuomiot vähenivät keväällä 2014 etenkin 18-24-vuotiaiden ja myös 25-44- vuotiaiden ryhmissä. Kaiken kaikkiaan tutkimuksen valossa uudistus näytti vähentäneen velkaongelmaisten määrää, mutta kasvattaneen keskimääräistä velan suuruutta velallis ta kohden. (Majamaa ym 2016, 39) Lainsäädännön uudistuksista huolimatta myös pikavippien valvonta on vienyt yhä enemmän kuluttaja-asiamiehen voimavaroja, ja valvonnan tehostamista voisi harkita (Raijas 2015, 23).

25 3.4 Talousosaaminen nuorten näkökulmasta

Nuorten velkaongelmakeskustelussa yhdeksi puheenaiheeksi nousee usein ikäluokan talousosaamisen taso, jota on tutkittu paljon varsinkin viime vuosina. Luukkanen ja Raijas kartoittivat vuonna 2012 15-20- vuotiaiden nuorten näkemyksiä talousosaamista keskustelututkimuksen avulla. Huono talousosaaminen nähtiin yleisesti suunnittelemattomuutena sekä rahankäyttönä turhanpäiväisiin ja ei- välttämättömiin hyödykkeisiin niin, etteivät rahat riittäneet enää pakollisiin menoihin, kuten vuokraan ja sähköön (Luukkanen & Raijas 2012, 30). Määritelmässä näkyy nuorten käsitys siitä, että rahankäytön ajatellaan olevan yksilön omassa hallinnassa. Useat nuoret moralisoivat

”huonoja rahankäyttäjiä” paheksuvasti, samoin kuin velan ottamista: velkaantuminen ymmärrettiin joissain tapauksissa välttämättömyytenä mutta usein se nähtiin seurauksena huonoista taloustaidoista (Luukkanen & Raijas 2012, 30). Nämä nuoret eivät siis nähne et velanottoa täysin normaalina yhteiskunnallisena käytäntönä. Huono talousosaaminen yhdistettiin myös sosiaaliturvan varassa elämiseen säästämisen sijaan (Luukkanen & Raijas 2012, 31).

Wilskan ja Eresmaan haastattelututkimus vuodelta 2003 antaa nuorten kulutuksesta ristiriitaisia tuloksia verrattuna Luukkasen ja Raijaksen myöhemmin tehtyyn tutkimukseen.

Tulosten mukaan nuorille taloudellinen elämäntyyli ei tule luontaisesti: taloudellisesti eletään ainoastaan pakosta (Wilska & Eresmaa 2003, 110). Tähän voi vaikuttaa myös se, että Wilskan ja Eresmaan tutkimuksen aikoihin Suomessa elettiin vahvaa nousukautta ja kulutus oli lähtenyt laman jälkeen uuteen nousuun. Lisäksi luokkatietoisuus näytti ohjaavan 2000- luvun alun nuorten kulutuskäyttäytymistä: nuoret jaettiin yhä selkeämmin ääriryhmiin, menestyjiin ja häviäjiiin heidän omissa mielikuvissaan ja mediassa.

Kulutuksen kautta luotu luokkaidentiteetti näytti jakavan nuoria taloudellisessa toiminnassa enemmän kuin todellinen sosioekonominen asema, koulutus tai tulot, jota media näytti vahvistavan. (Wilska & Eresmaa 2003, 112-113)

Talouden suunnittelemattomuuden taustalta on löydetty myös yhteiskunnallisia syitä.

Lehtisen ja Peura-Kapasen vuonna 2005 haastettelemat nuoret eivät nähneet oman rahatalouden suunnittelussa ”mitään järkeä, koska siinä ei ole mitään suunniteltavaa”: tulot koettiin liian pieninä suunnitelmallisuuteen, ja säästäminen koettiin ”itsensä rääkkäämisenä” (Lehtinen & Peura-Kapanen 2005, 113). Wilskan ja Eresmaan sekä

26

Lehtisen ja Peura-Kapasen tutkimuksista voisi yhdessä päätellä, että impulsiivinen kuluttaminen johtuu nimenomaan epävakaan tulotilanteen luomasta suunnittelemattomuuden mahdottomuudesta.

Finanssialan keskusliiton vuonna 2015 teettämän suomalaisten rahankäyttöä tutkivan raportin mukaan tutkimukseen vastanneista 18-24-vuotiaista enemmistö suunnitteli raha-asioitaan korkeintaan kuukaudeksi kerrallaan (28%) ja toiseksi eniten sitä suunniteltiin 1-3 kuukaudeksi kerrallaan (23%). Mitä pitemmästä aikavälistä oli kyse, sitä vähemmän vastaajia oli samaa mieltä. 25-34-vuotiaiden ikäryhmässä vastausluvut olivat tasaisempia, ja jakautuivat selkeästi kaikkiin luokkiin (kuukausi, 1-3 kk, 3-6 kk, 6-12 kk, 1-2 v). Mutta jos näitä lukuja verrataan kaikkiin tutkimukseen vastanneisiin, oman talouden suunnittelu maksimissaan yhden kuukauden ajaksi oli yleisintä kaikissa ikäryhmissä. (Kuhno 2015, 8 kuvio 1b)

Edellä mainitut tutkimukset antavat näkemyksiä mahdollisiin taustavaikuttajiin ja nuorten omiin kokemuksiin siitä, millaista hyvään talousosaamiseen voi kuulua. Peura-Kapanen, Aalto, Lehtinen ja Järvinen ovat vuonna 2016 tutkineet keinoja ylivelkaantumisen ehkäisemiseksi ja hoidon tehostamiseksi sekä määrällisen että laadullisen aineiston avulla.

Keskeisiä aineistoja tutkimuksessa olivat asiantuntijoiden teemahaastattelut sekä heille järjestetyt kehittävät työpajat, ja lisäksi aikaisemmat velkaantumistutkimukset ja tietokanta- aineistot (Peura-Kapanen ym 2016, 7). Keskeisiksi keinoiksi nousivat muun muassa talouskasvatuksen lisääminen oppilaitoksissa velkaneuvontajärjestelmän yhdenvertaistaminen ja tehostaminen sekä velkaongelmien ennaltaehkäisy (Peura-Kapanen ym 2016, 50). Raportin mukaan nuorten talousosaamisen puute on viime aikoina huomattu, ja useat eri tahot ovat alkaneet järjestää nuorille talousneuvo ntaa (Peura-Kapanen ym 2016, 60). Jää siis nähtäväksi, kuinka neuvonta kehittyy ja paraneeko nuorten talousosaaminen.

3.5 Velkaongelmien syitä ja seurauksia

Luottotietomerkintöihin, kulutusluottoihin ja talousosaamiseen liittyvän tilasto- ja tutkimustiedon lisäksi velkaongelmien syistä ja seurauksista on tehty muutamia ajankohtaisia tutkimuksia, joita esittelen tässä alaluvussa. Sari-Maarit Peltola tutki vuonna 2013 velkaongelmaisten kuluttajien viime vuosikymmenten aikaista mediarepresentaatiota

27

lehtijutuissa sekä Suomi24-keskusteluyhteisön 2000- luvun alussa avatulla Pikavipit - keskustelupalstalla. Lehtiaineistossa nuorten velkaongelmille löydettiin aina uusi, yleistettävissä oleva syy: vaikka muut ikäryhmät näyttivät valtamedian mukaan velkaantuvan työttömyyden tai pienituloisuuden vuoksi, 1990- luvun nuorilla syy oli puhelinlaskut ja 2000- luvun myötä pikaluotot. Suomi24-keskustelupalstan mukaan taas nuoret ottivat vippejä syödäkseen ja laskuja maksaakseen, sillä luottokorttiakaan ei saanut taloutta tasapainottamaan. (Peltola 2013, 92-95) Peltolan tutkimus osoitti, että velkaongelmat johtuivat yleensä kaikissa ikäluokissa kuluttajan omasta haluttomuudesta suunnitella talouttaan, kaikkien luottojen ilmoittamatta jättämisestä uutta luottoa hakiessa, yllättävistä elämänmuutoksista ja niihin varautumattomuudesta sekä kulutusluottojen aggressiivisesta markkinoinnista (Peltola 2013, 99-100). Sekä kuluttajassa että velkojassa oli siis tämän tutkimuksen valossa vikaa Suomi24 –palstan keskustelijoiden ja median mukaan. Nuorten kohdalla oli silti havaittavissa joko/tai-asetelma, heidän esiintyessä joko vastuuttomina kuluttajina tai rahattomina luottoyhtiöiden uhreina.

Suomen Akatemian rahoittamassa Nuoret ja Velka-hankkeessa Lapin, Helsingin ja Itä- Suomen yliopiston tutkijat tutkivat nuorten velkaongelmien ilmenemismuotoja ajalla 1.9.2013-31.8.2017. Keskiössä ovat eri- ikäisten nuorten velkatyyppien, selviytymisen ja velkaan liittyvien vastuukysymysten kehitys tarkasteltuna erityyppisten empiiristen aineistojen, kuten tilastojen ja nettikeskustelujen avulla. (Majamaa & Rantala 2015, 7) Hankkeen puolivälissä pidettiin seminaari, jonka seminaarijulkaisussa esitellään tutkimuksessa tähän saakka tehtyjä havaintoja. Julkaisussa esitelty Nuoret ja velka - internetkysely tehtiin 18-35-vuotiaille nuorille aikuisille tiedon keräämiseksi heidän velkaantumisestaan sekä velkaongelmista ja niistä selviytymisestä. Kyselyn tulosten mukaan 30-35-vuotiailla oli eniten velkaa ja velkaongelmia, mutta jos velkaongelmaisten joukko suhteutettiin vain niihin joilla ikäryhmässä oli velkaa, velkaongelmaisia löytyi eniten 18-24-vuotiaiden ikäryhmästä (38%). Tarkastellessa kaikkia kyselyyn osallistuneita velallisia, subjektiivinen velkaongelma löytyi heistä yli neljäsosalta (28%). Yli puolet vastanneista nuorista kokivat lainan saamisen liian helpoksi. (Majamaa & Rantala 2015, 13)

Samaan hankkeeseen kuuluu Mikko Aaltosen, Atte Oksasen ja Kati Rantalan (2015, 16-22) rekisteritutkimus siitä, ketkä Suomessa kohtaavat vakavia taloudellisia ongelmia ja millaisiin elämänmuutoksiin ne liittyvät. Tutkimus kohdistuu ulosottoon joutuneisiin