Tässä luvussa kerron diskurssianalyysista metodina. Lisäksi perustelen tarkemmin, miksi olen päättänyt käyttää tutkimusaineistona verkkokeskusteluja. Tämän jälkeen esittelen tutkimusta varten valitsemani keskusteluketjut ja valintatavat. Luvun lopussa jaan aineiston teemoihin, mikä kertoo enemmän sen sisällöstä sekä helpottaa seuraavan luvun analyysia.
Olen käyttänyt tutkimukseni metodina diskurssianalyysia, soveltaen erityisesti sen kriittistä suuntausta. Valitsin metodin siksi, että sen avulla on mahdollista tutkia pelkän sisällön sijaan aineiston puhetapoja, niillä luotuja mielikuvia velkaongelmaisista nuorista sekä eri puhetapojen keskinäisiä suhteita. Diskurssianalyysi on luonteeltaan laadullista eli kvalitatiivista tutkimusta. Laadullisen tutkimuksen avulla pyritään ymmärtämään ihmisten käyttäytymistä ja hahmottamaan merkityksiä, joita he rakentavat vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. (Pietikäinen & Mäntynen 2009, 139)
Diskurssianalyysi asettaa aineiston sisältämän kielenkäytön tutkimuksen keskiöön. Kielen tutkimuksen tärkeyttä voi perustella sillä, että sen käytöllä rakennetaan ja ylläpidetään sosiaalista todellisuutta: ilmiöitä ymmärtääkseen on käytettävä ja ajateltava kieltä (Fairclough 2003, 203). Dowes (1998, 45) esittää, että kieli määritellään käsitteenä useimmiten seuraavilla kahdella tavalla kontekstista riippuen:
1) Kieli on dynaaminen prosessi, joka muuttuu jatkuvasti eri ulottuvuuksissa.
2) Kieli on institutionalisoitu kokonaisuus, jonka muuttuvaa luonnetta ei tiedosteta: se identifioidaan sitä käyttävän yhteisön elämän, valtarakenteiden, historian ja politiikan kanssa.
Kielenkäyttö taas on tekemistä, ja verbaalisuus tekee siitä useimmiten tarkoituksellista kommunikaatiota (Dowes 1998, 370). Yksilön kielenkäytön tapa on osa hänen sosiaalista identiteettiään, ja kertoo hänestä lähes poikkeuksetta jotain (Dowes 1998, 440-441).
Kielenkäytön avulla yksilöt konstruoivat eli kuvaavat, merkityksellistävät, rakentavat ja muuntavat sitä sosiaalista todellisuutta, jossa elävät (Jokine n, Juhila & Suoninen 2016, 26).
32
Samalla tavoin vallitseva sosiaalinen todellisuus, aika ja kulttuuri vaikuttavat yksilön kielenkäyttöön (Boréus 2011, 151).
Diskurssianalyysin teoria on lähtöisin sosiaalisesta konstruktionismin traditiosta (Jokinen 2016, 251). Sosiaalisella konstruktionismilla tarkoitetaan, että jokin ei olekaan osa asioiden, ihmisten tai yhteiskunnan luonnollista järjestystä, vaan sosiaalisesti rakentunutta. Mikä tahansa asia, jota käsitellään, arvioidaan ja sovelletaan, sijoittuu sosiaaliseen ympäristöön (Hacking 2009, 59; 175). Hacking (2009, 19-20) kuvaa sosiaalisen konstruktionismin ytimeksi sen, kuinka näemme asioiden väliset suhteet, ei niinkään itse suhdetta.
Sanojen konstruktiivisuutta on vaikea havaita: neutraaleimmankin tuntuisissa kuvauksissa käytetyt sanat lataavat kohteisiinsa piileviä oletuksia siitä, mikä on luonnollista (Jokinen ym 2016, 36). Kielenkäytössä realisoituvista, samasta asiasta esiintyvistä yhtäaikaisista näkemyksistä voidaan puhua diskursseina (Pietikäinen 2000, 192). Näiden näkemysten havainnointiin ja vertailuun on kehitetty erilaisia tutkimusmenetelmiä, joista yksi on diskurssianalyysi. Diskurssianalyysin tehtävä on tehdä näkyväksi ja eksplikoida ”ulkoista maailmaa” luovia konstruktioita, niiden vakiintumista ja vaihteluita. (Jokinen ym 2016, 27;
Bryman 2012, 529)
Diskurssianalyysin tarkoitus on rakentaa selitysvoimaisempia kuvauksia siitä, miten sosiaalinen todellisuus on rakentunut ja miten sitä jatkuvasti rakennetaan, mutta ei olettaa, että kielenkäyttö on kaiken todellisuuden kuva (Jokinen ym 2016, 28-29). Diskurssianalyysi ei myöskään selitä, miksi toimitaan tietyllä tavalla tai miksi kulttuuri on tietynlainen, vaan keskittyy pohtimaan, miten toimijat tekevät ymmärrettäväksi asio ita kielenkäytöllään (Suoninen 2016, 231-232). Diskurssianalyysissa tutkimuksen kohteina ovat siis kielenkäytön tavat, joilla ihmiset kuvaavat ilmiöitä ja nimeävät niille syitä, ja kuinka ne rakentavat sosiaalista todellisuuttamme sekä kulttuuriamme. Tarkoitus ei ole keskittyä k ielenkäyttäjiin ja analysoida heitä.
Diskurssianalyysi tarkastelee kielenkäyttöä tekemisenä: ihmiset ovat aina kieltä käyttäessään osallisina, uusintamassa tai muuttamassa sitä kulttuuria jonka tarjoamilla välineillä ilmiötä tehdään ymmärrettäväksi kunakin aikakautena (Suoninen 2016, 232). Eri diskurssit tarjoavat erilaisia vaihtoehtoja jäsentää ympäröivää todellisuutta, ja ne elävät myös suhteessa toisiinsa.
Puhutaan diskurssien kirjosta, jonka mukaan sosiaalinen todellisuus hahmottuu useiden rinnakkaisten tai keskenään kilpailevien systeemien kenttänä, jotka merkityksellistävät maailmaa, sen prosesseja ja suhteita, eri tavoin (Jokinen ym 2016, 32). Sama lause, jopa sana,
33
voi sisältää useita eri merkityksiä, ja saman puheenvuoron sisällä esiintyvät diskurssit voivat esimerkiksi tukea toisiaan tai taistella keskenään. Bryman (2012, 529) liittää diskurssiin myös antirealismin käsitteen: diskurssi kieltää ulkoisen todellisuuden olemassaolon, eli on siitä täysin irrallaan. Tämä käsite helpottaa diskurssin näkemistä pelkästään kielenkäyttönä, ja diskurssin määritteleminen ulkoisen todellisuuden avulla vaikeutuu.
Foucaultin (2005, 42-43) tiivistelmän mukaan diskurssi on tapahtuma, joka sekä 1) liittyy kirjoittamisen eleeseen tai sanan artikuloimiseen
2) avaa itselleen pysyvän olemassaolon mahdollisuuden muistissa tai missä taha nsa kirjaamisen muodossa
3) on ainutkertainen, mutta silti toistettavissa, muutettavissa ja palautettavissa voimaan 4) ei liity ainoastaan aiheuttamiinsa tilanteisiin ja seurauksiin, vaan samalla ja erilailla
liittyy myös edeltäviin ja seuraaviin diskursseihin.
Tiivistettynä diskurssianalyysin tarkoitus on siis kuvata diskurssien välisten, sisäisten sekä niihin liittyvien tapahtumien suhteita (Foucault 2005, 43).
4.1.1 Kriittinen diskurssianalyysi
Diskurssianalyysin kriittinen suuntaus on osa kriittistä sosiaa lista tutkimusta. Kriittisen sosiaalisen tutkimuksen tavoite on pyrkiä parempaan ymmärrykseen siitä, kuinka yhteiskunnat toimivat ja tuottavat sekä hyödyllisiä että vahingollisia ilmiöitä, ja kuinka näitä vahingollisia ilmiöitä vastaan voi taistella ja jopa hävittää ne kokonaan. (Fairclough 2003, 203) Kielen merkitys on kasvanut nyky- yhteiskunnassa, ja siitä on tullut ns. ”haluttua pääomaa”: kieli on poliittinen areena, jossa yhteiskunnallisia tapahtumia ja toimijoita tuodaan esiin, merkityksellistetään tai jätetään sivuun (Pietikäinen 2000, 191). Michel Foucaultin (2005, 42) mukaan diskurssin perustelemisessa on tärkeää näyttää mitkä muut lausumisen muodot se sulkee pois. Diskurssien tutkiminen perustuu periaatteeseen siitä, että kaikkea ei koskaan sanota: tunnistettuja diskursseja pitäisi tutkia rajalla, joka erottaa ne siitä mitä ei sanota (Foucault 2005, 158).
34
Kriittinen diskurssianalyysi keskittyy tutkimaan valtasuhteiden, ideologian ja diskurssin yhteen kietoutuneita suhteita (Pietikäinen 2000, 193). Puhetavoilla on mahdollista oikeuttaa tai vastustaa yhteiskunnallista vallankäyttöä (Jokinen & Juhila 2016, 301). Kriittisessä diskurssianalyysissa kiinnostus kohdistuu myös kielenkäytön sosiaalisiin ja yhteiskunnallisiin vaikutuksiin: kielen ajatellaan tuottavan ja muokkaavan kolmea laajaa sosiaalisen elämän aluetta, eli tietoa ja uskomuksia, ryhmien välisiä suhteita ja sosiaalisia identiteettejä (Pietikäinen 2000, 197). Kielellinen vallankäyttö voi vaikuttaa siis hyvinkin laajalti yksilöön ja yhteiskuntaan.
Valta-analyysilla on viisi ominaista painotusta: ollaan kiinnostuneita diskurssien välisistä ja sisäisistä valtasuhteista, analysoidaan sitä miten tietyt diskurssit muotoutuvat hegemonisiksi, arvioidaan hegemonisten diskurssien käyttöön kytkeytyviä ideolo gisia seurauksia ja pohditaan niiden kyseenalaistamisen mahdollisuutta (Jokinen & Juhila 2016, 75). Tutkimuskysymykseni keskittyvät tunnistamaan keskusteluketjuissa vallitsevia, nuorten velkaongelmien kuvaamiseen käytettyjä diskursseja, sekä analysoimaan näiden diskurssien välisiä ja sisäisiä valtasuhteita ja niiden myötä tiettyjen diskurssien hegemoniaa. Analyysin tulosten perusteella pohdin diskurssien käytön ideologisia seurauksia ja valta-aseman saavuttaneiden diskurssien kyseenalaistamisen mahdollisuutta, eli nämä osuudet jäävät omassa tutkimuksessani toissijaisiksi.
Läpikäymissäni aiemmissa tutkimuksissa nuoret on viime vuosikymmeninä nähty yleensä joko vastuuttomina, hedonistisina kuluttajina tai elämäntilanteen tuoman epävarmuuden välikappaleina. Nuorten omat näkemykset ovat näyttäneet noudattavan samaa kaavaa.
Nuorten velkaongelmiin tuskin on olemassa yksiselitteistä syytä, sillä heidän elämänkulkunsa voi vaihdella hyvinkin paljon. Kiinnostuin kriittisestä diskurssianalyysista metodina nuorten velkaongelmien tutkimukseen, sillä se tuo siihen uutta näkökulmaa. Tapoja se littää nuorten velkaongelmien syitä on varmasti useita, ja niiden väliset valtasuhteet kertovat enemmän sosiaalisesta todellisuudestamme kuin yksittäisten syiden etsiminen. Sosiaalinen todellisuus kertoo sen, miten talousvaikeuksissa olevia nuoria tai ylipäätään velkaongelmia ilmiönä merkityksellistetään. Tarkoittavatko velkaongelmat epäonnistumista tai ovatko ne muiden mielestä väärin? Diskurssien väliset valtasuhteet tässä keskustelussa valaisevat nyky-yhteiskunnan piirteitä. Ne vaikuttavat myö s siihen, kuinka velkaongelmainen nuori itse itsensä näkee, ja mitä hänen ongelmiinsa reagoidaan.
35 4.1.2 Metodin vahvuudet ja haasteet
Diskurssianalyysi ja erityisesti sen kriittinen suuntaus ovat haasteellisia tutkimustapoja, sillä oman aikakauden diskursseja on vaikea tarkastella objektiivisesti. Tämä johtuu siitä, että olemme aina sisällä oman aikakautemme edustaman kulttuurin merkityksellistämisen tavoissa: on vaikea ennakoida, mitkä kaikki oma n ajan tärkeät selitystavat vaikuttavat myöhempinä aikakausina uskomattomilta. (Suoninen 2016, 237) Sosiaalisen konstruktionismin näkökulmasta tutkija voi siis lähestyä tutkimuksen kohteita ainoastaan hänelle kulttuurisesti mahdollisten symbolien ja merkitysten kautta: tämä koskee myös diskurssianalyyttista tutkimusta (Jokinen 2016, 252-253). Aineistoni on 2010- luvun nyky-Suomesta, joten on haasteellista huomata aineistosta kaikki luonnollisina pidetyt selitystavat.
Tutkija ei voi irrottaa itseään ajasta ja paikasta, mutta metodin käyttämisen harjoittelu ja tunteminen voivat auttaa helpottamaan luonnollisuuksien tunnistamista.
Menetelmän haasteellisuutta lisää myös se, että tavat miten asioista puhutaan saavat usein ainakin osittain muotonsa aiemmasta vuorovaikutuksesta. Kaikkia valtasuhteita on vaikea, jopa mahdoton tunnistaa: esimerkiksi kielenkäyttäjän valta-asemaa ei välttämättä tiedetä ennalta. Erityisesti tämä vaikuttaa omaan analyysiini: en tiedä keitä keskustelijat ovat todellisuudessa, vaikka he saattavatkin esitellä itsensä ketjuissa jollain tapaa. En tiedä heidän historiastaan enkä näe heitä, joten en vo i päätellä heistä mitään, enkä sen vuoksi voi analysoida näiden piirteiden vaikutusta heidän kielenkäyttöönsä. Tästä huolimatta uskoisin, että aineistoon vaikuttavat esimerkiksi keskustelijoiden persoonat, aiemmat kokemukset ja itseilmaisun tavat. Toisaalta tämän voisi ajatella olevan ennemminkin metodin hyötypuoli, sillä kuten aiemmin kerroin diskurssianalyysin piirteistä, metodin ei ole tarkoitus kertoa kielenkäyttäjästä vaan kielenkäytöstä, siitä, kuinka sosiaalista maailmaa aineistossa luodaan.
Vaikka sosiaalinen konstruktionismi toimii diskurssianalyysin tulkintakehyksenä, itse menetelmä keskittyy vain kielenkäytön prosesseihin eikä jäljitä syy-seuraussuhteita tekstissä esiintyvien diskurssien ulkopuolelta (Jokinen ym 2016, 41). Tämäkin lisää haastetta metodin käyttöön, sillä on tärkeää rajata analyysi pelkästään kielenkäyttöön. Metodi sopiikin aineistooni juuri siksi, että tutkitaan ainoastaan ilmaisutapoja ja niiden välisiä valtasuhteita.
Aineistoni on hyvin riisuttu kaikesta muusta: keskustelijoista ei voi tehdä ennakko-oletuksia.
Tämä helpottaa tutkimustani ja auttaa myös keskittymään oikeisiin asioihin: muuten voisi olla, että sekoittaisin tutkimukseeni mukaan elementtejä muista sosiaalisen tutkimuksen
36
piirteistä, jotka keskittyvät kuvaamaan vain suoraviivaisesti kielenkäyttäjää tai ympäröivää maailmaa.
Diskurssianalyysissa mielenkiintoista on, että myös tutkijan voi nähdä luovan sosiaalista todellisuutta sitä käyttämällä (Jokinen 2016, 253). Tutkija ei siis voi olla täysin neutraali, vaan hän väistämättä vaikuttaa ilmiön tulkintaan. Tämäkin lisää haastetta metodin käyttöön, ja oman tutkimusprosessin sekä -tulosten analyysissa kannattaa olla kriittinen myös sitä kohtaan, kuinka niistä itse puhuu.
Diskurssianalyysi tutkii usein myös kielenkäytön seurauksia. Menetelmä mahdollistaa kielenkäytön sekä todellisten että potentiaalisten seurausten pohtimisen: kyse ei ole vain mikrotason yksityiskohdista, vaan samanaikaisesti myös makrotason yhteiskunnallisten instituutioiden läsnäolosta konkreettisessa vuorovaikutuksessa. (Suoninen 2016, 245-246) Kriittisessä diskurssianalyysissa diskurssien välisten valtasuhteiden analysoiminen ja niiden seurausten pohtiminen tuovat yhdessä paljon hyötyä yhteiskuntamme rakenteen ja epäkohtien havainnollistamiseen. Nuorten velkaongelmien tutkimisessa koen menetelmän tärkeäksi juuri tämän vuoksi. Oma tutkimukseni ei keskity seurauksien tutkimiseen, mutta sen voisi silti valtasuhteiden analyysin kautta tuovan esille ilmiöön mahdollisesti vaikuttavia yhteiskunnallisia rakenteita ja ongelmia.