Tilastojen mukaisesti suuri osa maksuhäiriöistä on syntynyt maksamattomista kulutusluotoista sekä teleoperaattoreiden laskuista (Koulu & Lindfors 2013, 25).
Kulutusluottojen rooli erityisesti nuorten velkaongelmissa on puhuttanut jo 1980- luvulta lähtien. Niiden osuutta ilmiöön on myös tutkittu.
Yleisesti kulutusluotoilla tarkoitetaan suhteellisen lyhytaikaisia luottoja, jotka on tarkoitettu kulutushyödykkeiden ja palveluiden hankintojen rahoittamiseen; kulutusluoton kulut ovat usein suuremmat kuin muissa, pidempiaikaisissa luotoissa. Pankkien ohella kulutusluottoja ovat tarjonneet 1980- luvulta alkaen muun muassa rahoitusyhtiöt ja luottokorttiyhtiöt, kauppojen keskusliikkeet, yksittäiset kauppaliikkeet, sekä useat lyhytaikaisiin pikaluottoihin erikoistuneet yritykset. (Halonen 2010, 2) Velkaongelmien kannalta ongelmallisimmiksi on usein mielletty nimenomaan pienlainat. Pienlaina, puhekielessä pikavippi, on vakuudeton kulutusluotto, joka on useimmiten muutaman sadan euron suuruinen ja johon liittyvät lähes poikkeuksetta suuret palvelukustannukset.
Korkeakorkoisiin pienlainoihin yhdistetään usein helppous ja nopeus, tätä myötä myös impulsiivinen luotonotto ja harkitsemattomuus: niitä voi hakea helposti verkossa tai tekstiviestillä ja niiden saamiseksi edellytetään usein vain puhtaita luottotietoja. (Halonen
24
2010, 3) Oman velkaantumisasteen arviointi jää näin kuluttajan omalle vastuulle.
Pienluottojen yleistymisen myötä esimerkiksi valtamedia on usein esittänyt velkaongelmaiset nuoret stereotyyppisenä, ”vipeillä juhlijoiden” ryhmänä (Peltola 2013, 92-95).
Finanssialan keskusliiton tutkimuksen mukaan kulutusluottoa oli vuonna 2015 yhteensä 39 prosentilla vastaajista, joka oli korkein lukumäärä tutkimuksen historiassa (Kuhno 2015, 19). Suurin osa kulutusluotoista oli edellisvuosien tapaan luotollisia pankkitilejä (19%) tai pankin kulutusluottoja (18%), ja kulutusluottoja oli yksityishenkilöillä yleensä vain yksi kerrallaan. Pikavippien osuus jäi vastauksissa marginaaliseksi, mutta tilasto osoittaa siinäkin asteittaista kasvua aina vuodesta 2011 lähtien (Kuhno 2015, 19 kuvio 7d).
Tutkimus osoittaa, että tutkimusta edeltävän viimeisen 12 kuukauden aikana 1,8% kaikista vastaajista oli ottanut pikavipin. Suurin osa heistä oli 25-34-vuotiaita, joista 4,7% oli ottanut pikavipin. Seuraavaksi suurin ikäryhmä tässä ta rkastelussa olivat 18-24- vuotiaat (2,4%). (Kuhno 2015, 20, kuvio 7e)
Pikavippien myöntämistapoja on arvosteltu yhteiskunnallisessa keskustelussa ja niitä on viime vuosina pyritty hallitsemaan myös lainsäädännöllisin keinoin. 1.6.2013 pienlainaa koskevia säädöksiä tiukennettiin: alle 2000 euron lainoille asetettiin 51% korkokatto ja luotonantajia velvoitettiin selvittämään kuluttajan luottokelpoisuus tulojen ja taloudellisten olosuhteiden perusteella samalla tavalla, kuin isompien luottojen myöntämisessä menetellään (Laki kuluttajansuojalain 7 luvun muuttamisesta 207/2013). Majamaa, Rantala ja Sarasoja ovat vuonna 2016 julkaisseet tutkimuksen lain vaikutuksista. Aineistona tutkimuksessa on käytetty 1877 satunnaisesti valittua yksityishenkilöiden velkomustuomioita ajalta 1.7.2012-30.6.2014. (Majamaa ym 2016, 1). Tutkimusten tulosten mukaan luotonantoyrityksiin liittyvät velkomustuomiot vähenivät keväällä 2014 etenkin 18-24-vuotiaiden ja myös 25-44- vuotiaiden ryhmissä. Kaiken kaikkiaan tutkimuksen valossa uudistus näytti vähentäneen velkaongelmaisten määrää, mutta kasvattaneen keskimääräistä velan suuruutta velallis ta kohden. (Majamaa ym 2016, 39) Lainsäädännön uudistuksista huolimatta myös pikavippien valvonta on vienyt yhä enemmän kuluttaja-asiamiehen voimavaroja, ja valvonnan tehostamista voisi harkita (Raijas 2015, 23).
25 3.4 Talousosaaminen nuorten näkökulmasta
Nuorten velkaongelmakeskustelussa yhdeksi puheenaiheeksi nousee usein ikäluokan talousosaamisen taso, jota on tutkittu paljon varsinkin viime vuosina. Luukkanen ja Raijas kartoittivat vuonna 2012 15-20- vuotiaiden nuorten näkemyksiä talousosaamista keskustelututkimuksen avulla. Huono talousosaaminen nähtiin yleisesti suunnittelemattomuutena sekä rahankäyttönä turhanpäiväisiin ja ei- välttämättömiin hyödykkeisiin niin, etteivät rahat riittäneet enää pakollisiin menoihin, kuten vuokraan ja sähköön (Luukkanen & Raijas 2012, 30). Määritelmässä näkyy nuorten käsitys siitä, että rahankäytön ajatellaan olevan yksilön omassa hallinnassa. Useat nuoret moralisoivat
”huonoja rahankäyttäjiä” paheksuvasti, samoin kuin velan ottamista: velkaantuminen ymmärrettiin joissain tapauksissa välttämättömyytenä mutta usein se nähtiin seurauksena huonoista taloustaidoista (Luukkanen & Raijas 2012, 30). Nämä nuoret eivät siis nähne et velanottoa täysin normaalina yhteiskunnallisena käytäntönä. Huono talousosaaminen yhdistettiin myös sosiaaliturvan varassa elämiseen säästämisen sijaan (Luukkanen & Raijas 2012, 31).
Wilskan ja Eresmaan haastattelututkimus vuodelta 2003 antaa nuorten kulutuksesta ristiriitaisia tuloksia verrattuna Luukkasen ja Raijaksen myöhemmin tehtyyn tutkimukseen.
Tulosten mukaan nuorille taloudellinen elämäntyyli ei tule luontaisesti: taloudellisesti eletään ainoastaan pakosta (Wilska & Eresmaa 2003, 110). Tähän voi vaikuttaa myös se, että Wilskan ja Eresmaan tutkimuksen aikoihin Suomessa elettiin vahvaa nousukautta ja kulutus oli lähtenyt laman jälkeen uuteen nousuun. Lisäksi luokkatietoisuus näytti ohjaavan 2000- luvun alun nuorten kulutuskäyttäytymistä: nuoret jaettiin yhä selkeämmin ääriryhmiin, menestyjiin ja häviäjiiin heidän omissa mielikuvissaan ja mediassa.
Kulutuksen kautta luotu luokkaidentiteetti näytti jakavan nuoria taloudellisessa toiminnassa enemmän kuin todellinen sosioekonominen asema, koulutus tai tulot, jota media näytti vahvistavan. (Wilska & Eresmaa 2003, 112-113)
Talouden suunnittelemattomuuden taustalta on löydetty myös yhteiskunnallisia syitä.
Lehtisen ja Peura-Kapasen vuonna 2005 haastettelemat nuoret eivät nähneet oman rahatalouden suunnittelussa ”mitään järkeä, koska siinä ei ole mitään suunniteltavaa”: tulot koettiin liian pieninä suunnitelmallisuuteen, ja säästäminen koettiin ”itsensä rääkkäämisenä” (Lehtinen & Peura-Kapanen 2005, 113). Wilskan ja Eresmaan sekä
26
Lehtisen ja Peura-Kapasen tutkimuksista voisi yhdessä päätellä, että impulsiivinen kuluttaminen johtuu nimenomaan epävakaan tulotilanteen luomasta suunnittelemattomuuden mahdottomuudesta.
Finanssialan keskusliiton vuonna 2015 teettämän suomalaisten rahankäyttöä tutkivan raportin mukaan tutkimukseen vastanneista 18-24-vuotiaista enemmistö suunnitteli raha-asioitaan korkeintaan kuukaudeksi kerrallaan (28%) ja toiseksi eniten sitä suunniteltiin 1-3 kuukaudeksi kerrallaan (23%). Mitä pitemmästä aikavälistä oli kyse, sitä vähemmän vastaajia oli samaa mieltä. 25-34-vuotiaiden ikäryhmässä vastausluvut olivat tasaisempia, ja jakautuivat selkeästi kaikkiin luokkiin (kuukausi, 1-3 kk, 3-6 kk, 6-12 kk, 1-2 v). Mutta jos näitä lukuja verrataan kaikkiin tutkimukseen vastanneisiin, oman talouden suunnittelu maksimissaan yhden kuukauden ajaksi oli yleisintä kaikissa ikäryhmissä. (Kuhno 2015, 8 kuvio 1b)
Edellä mainitut tutkimukset antavat näkemyksiä mahdollisiin taustavaikuttajiin ja nuorten omiin kokemuksiin siitä, millaista hyvään talousosaamiseen voi kuulua. Peura-Kapanen, Aalto, Lehtinen ja Järvinen ovat vuonna 2016 tutkineet keinoja ylivelkaantumisen ehkäisemiseksi ja hoidon tehostamiseksi sekä määrällisen että laadullisen aineiston avulla.
Keskeisiä aineistoja tutkimuksessa olivat asiantuntijoiden teemahaastattelut sekä heille järjestetyt kehittävät työpajat, ja lisäksi aikaisemmat velkaantumistutkimukset ja tietokanta-aineistot (Peura-Kapanen ym 2016, 7). Keskeisiksi keinoiksi nousivat muun muassa talouskasvatuksen lisääminen oppilaitoksissa velkaneuvontajärjestelmän yhdenvertaistaminen ja tehostaminen sekä velkaongelmien ennaltaehkäisy (Peura-Kapanen ym 2016, 50). Raportin mukaan nuorten talousosaamisen puute on viime aikoina huomattu, ja useat eri tahot ovat alkaneet järjestää nuorille talousneuvo ntaa (Peura-Kapanen ym 2016, 60). Jää siis nähtäväksi, kuinka neuvonta kehittyy ja paraneeko nuorten talousosaaminen.
3.5 Velkaongelmien syitä ja seurauksia
Luottotietomerkintöihin, kulutusluottoihin ja talousosaamiseen liittyvän tilasto- ja tutkimustiedon lisäksi velkaongelmien syistä ja seurauksista on tehty muutamia ajankohtaisia tutkimuksia, joita esittelen tässä alaluvussa. Sari-Maarit Peltola tutki vuonna 2013 velkaongelmaisten kuluttajien viime vuosikymmenten aikaista mediarepresentaatiota
27
lehtijutuissa sekä Suomi24keskusteluyhteisön 2000 luvun alussa avatulla Pikavipit -keskustelupalstalla. Lehtiaineistossa nuorten velkaongelmille löydettiin aina uusi, yleistettävissä oleva syy: vaikka muut ikäryhmät näyttivät valtamedian mukaan velkaantuvan työttömyyden tai pienituloisuuden vuoksi, 1990- luvun nuorilla syy oli puhelinlaskut ja 2000- luvun myötä pikaluotot. Suomi24-keskustelupalstan mukaan taas nuoret ottivat vippejä syödäkseen ja laskuja maksaakseen, sillä luottokorttiakaan ei saanut taloutta tasapainottamaan. (Peltola 2013, 92-95) Peltolan tutkimus osoitti, että velkaongelmat johtuivat yleensä kaikissa ikäluokissa kuluttajan omasta haluttomuudesta suunnitella talouttaan, kaikkien luottojen ilmoittamatta jättämisestä uutta luottoa hakiessa, yllättävistä elämänmuutoksista ja niihin varautumattomuudesta sekä kulutusluottojen aggressiivisesta markkinoinnista (Peltola 2013, 99-100). Sekä kuluttajassa että velkojassa oli siis tämän tutkimuksen valossa vikaa Suomi24 –palstan keskustelijoiden ja median mukaan. Nuorten kohdalla oli silti havaittavissa joko/tai-asetelma, heidän esiintyessä joko vastuuttomina kuluttajina tai rahattomina luottoyhtiöiden uhreina.
Suomen Akatemian rahoittamassa Nuoret ja Velka-hankkeessa Lapin, Helsingin ja Itä-Suomen yliopiston tutkijat tutkivat nuorten velkaongelmien ilmenemismuotoja ajalla 1.9.2013-31.8.2017. Keskiössä ovat eri- ikäisten nuorten velkatyyppien, selviytymisen ja velkaan liittyvien vastuukysymysten kehitys tarkasteltuna erityyppisten empiiristen aineistojen, kuten tilastojen ja nettikeskustelujen avulla. (Majamaa & Rantala 2015, 7) Hankkeen puolivälissä pidettiin seminaari, jonka seminaarijulkaisussa esitellään tutkimuksessa tähän saakka tehtyjä havaintoja. Julkaisussa esitelty Nuoret ja velka -internetkysely tehtiin 18-35-vuotiaille nuorille aikuisille tiedon keräämiseksi heidän velkaantumisestaan sekä velkaongelmista ja niistä selviytymisestä. Kyselyn tulosten mukaan 30-35-vuotiailla oli eniten velkaa ja velkaongelmia, mutta jos velkaongelmaisten joukko suhteutettiin vain niihin joilla ikäryhmässä oli velkaa, velkaongelmaisia löytyi eniten 18-24-vuotiaiden ikäryhmästä (38%). Tarkastellessa kaikkia kyselyyn osallistuneita velallisia, subjektiivinen velkaongelma löytyi heistä yli neljäsosalta (28%). Yli puolet vastanneista nuorista kokivat lainan saamisen liian helpoksi. (Majamaa & Rantala 2015, 13)
Samaan hankkeeseen kuuluu Mikko Aaltosen, Atte Oksasen ja Kati Rantalan (2015, 16-22) rekisteritutkimus siitä, ketkä Suomessa kohtaavat vakavia taloudellisia ongelmia ja millaisiin elämänmuutoksiin ne liittyvät. Tutkimus kohdistuu ulosottoon joutuneisiin
28
suomalaisiin. Tähän mennessä tutkimuksessa on havaittu, että vuosien 2005-2013 välillä suomalaisista viidennes (20,3 %) on joutunut ulosottoon vähintään kerran; maksamatta jääneiden yksityisoikeudellisten asioiden summa oli noin 2100 euroa ja julkisoikeudellisten noin 500 euroa. Tutkimuksen mukaan nuorten taloudelliset ongelmat ovat yleisiä, ja riski ulosottoon kasvoi pelkän peruskoulututkinnon suorittaneiden kohdalla sekä aikaisen kotoa muuton (15-18-vuotiaana) myötä.
Edelliset kaksi tutkimusta ovat vain murto-osa koko hankkeesta, lisäksi seminaarijulkaisu käsitteli mm. nuorten asumista ja asuntovelkaa sekä alaikäisten velkaantumista. En kuitenkaan käsittele kyseisiä tutkimustuloksia tässä, sillä ne eivät ole yhtä merkittäviä oman tutkimukseni kannalta. Hankkeen tulokset ovat joka tapauksessa vasta suuntaa-antavia, sillä lopulliset tulokset julkaistaan sen päätyttyä.
Myös asiantuntijoiden näkemyksiä nuorten velkaongelmien syis tä on tutkittu.
Kuluttajavirasto teetti vuonna 2011 kyselyn talous- ja velkaneuvojille, jossa asiantuntijat arvioivat velkaantumisen taustalla vaikuttavia syitä. 78 prosenttia vastanneista arvioi taloudellisen osaamattomuuden lisääntymistä syynä nuorten ylivelkaantumiseen: myös holtiton elämäntyyli tai motivaation puute (64%) sekä addiktiot (61%) nähtiin kasvavina syinä (Kuluttajavirasto 2011, 2). Havainnot asiantuntijoiden kesken olivat siis samansuuntaisia Peltolan mediatutkimuksen kanssa. Talous- ja velkaneuvojien arvioiden mukaan nimenomaan pikaluottojen vuoksi velkaantuneita on enemmän nuorissa kuin vanhemmissa asiakkaissa (Kuluttajavirasto 2011, 4).
Voisi ajatella, että velkaongelmien ja köyhyyden välillä on yhteys, sillä velkaongelmat liittyvät usein rahan riittämättömyyteen ja rahankäytön kontrolloinnin tarpeeseen.
Mikkonen (2012) on tutkinut nuorten omaelämänkerrallisia tekstejä ja sitä kautta tulkinnut heidän kokemuksiaan köyhyydestä, sen syistä, seurauksista ja selviytymiskeinoista.
Tutkimuksen valossa aineellisten ja sosiaalisten voimavarojen puute aiheutti nuorille muun muassa ahdistusta, turvattomuutta ja leimautumisen pelkoa: köyhyys esiintyi mielenterveydellisten oireiden, kuten masennuksen, selkeänä riskitekijänä (Mikkonen 2012, 20-21). Erityisesti leimautumisen pelko kertoo siitä, että tutkimukseen osallistuneet nuoret kokivat kulutuksen tärkeäksi osaksi jokapäiväistä elämää ja köyhyys nähtiin häpeällisenä. Kirjoitusten pohjalta nuoret kokivat köyhyyden aiheuttavan kielteistä riippuvuutta toisista ihmisistä, syrjintää, vaikeuksia ihmissuhteissa ja rajallisia osallistumismahdollisuuksia sosiaaliseen toimintaan: arkista rahankäyttöä oli jatkuvasti
29
kontrolloitava (Mikkonen 2012, 24-27). Sosiaalinen kanssakäyminen miellettiin rahaa vaativana ajanvietteenä. Teksteissä näkyi yleisesti arvottomuuden tunne ja huoli tulevasta pärjäämisestä yhteiskunnassa (Mikkonen 2012, 46). Mikkosen havainnot vo ivat olla rinnastettavissa velkaongelmaisten nuorten tuntemuksiin omasta tilanteestaan.
Tarkkalan ja Rantalan vuoden 2009 tutkimus keskittyi kotitalouksien velkaongelmien nykytilaan ja niiden kehitykseen. Tutkimuksen mukaan velkaongelmien taustalla on usein päällekkäisiä luottoja jotka vaikeuttavat ongelman hallitsemista, taloudellista avuttomuutta ja rahapelaamista mielenterveysongelmien lisäksi. Mielenkiintoisena havaintona tässä tutkimuksessa tuli ilmi se, että sosiaaliavustuksiin ei välttämättä haluttu turvautua sillä vakuudettomia luottoja on helpompi ottaa: pikavipit puolestaan estävät toimeentulotuen saamista (Rantala & Tarkkala 2009, 102). Tämän tutkimuksen sivutuotteena on mahdollista kyseenalaistaa nykyisen sosiaaliturvajärjestelmän toimivuutta.
Ylivelkaantumisen terveydellisiä vaikutuksia kaikkiin ikäryhmiin on myös tutkittu.
Blomgren, Maunula ja Hiilamo tutkivat vuonna 2014 tilastojen avulla, sairastuttaako ylivelkaantuminen. He keräsivät aineistoa yhteensä 15 vuoden ajalta kaikista ikäryhmistä.
Tulokset olivat selkeät: ylivelkaantuminen on yhteydessä erityisesti naisten suurempaan sairastavuuteen, ja pitkäaikaiset maksuvaikeudet lisäsivät psykoosin ja diabeteksen todennäköisyyttä sekä miehillä että naisilla (Blomgren, Maunula & Hiilamo 2014, 260).
Aikaisemmat Mikkosen tutkimuksen tulokset siitä, että köyhyys voi lisätä mielenterveydellisten ongelmien risk iä, tukevat tämän tutkimuksen havaintoja rahaan liittyvien ongelmien vaikutuksista terveyteen. Tarkkalan ja Rantalan tutkimus puolestaan osoittaa, että terveydellisten ongelmien ja taloudellisten ongelmien välistä syy-seuraussuhdetta on vaikea hahmottaa, sillä mielenterveysongelmat voivat yhtälailla johtaa velkaongelmiin.
3.6 Kuva 2010-luvun nuorten velkaongelmista
Tässä luvussa läpikäydyt aiheet monipuolistavat käsitystä siitä, millaisia nykynuoret ovat ja millaisia kysymyksiä heihin liittyy luottotietojen, kulutusluottojen, talousosaamisen sekä aiemman tutkimuksen valossa. Edellinen luku keskittyi tarkastelemaan kulutus- ja
30
luottoyhteiskunnan historiallista kehitystä, kun taas tämä luku keskittyi enemmän nykyaikaan.
Tarkastelun keskiössä olivat nykyluottoyhteiskunnan keskeisimmät piirteet suhteessa nuoriin.
Tämän luvun perusteella yhteiskunnallinen eriarvoistuminen näkyy nykynuorissa, vaikka ikäryhmän sisäiset elämäntilanteet vaihtelevatkin. Silti nuoret ovat luottoyhteiskunnan keskeisiä tekijöitä, ja kuluttavat impulsiivisesti usein epävakaasta tulotasosta huolimatta.
Nuoret näkevät hyvän talousosaamisen rahankäytön suunnittelemisella, vaikka suunnittelevatkin omaa talouttaan usein vain kuukaudeksi kerrallaan. Asiantuntijoiden mukaan juuri taloudellinen osaamattomuus on syynä heidän velkaongelmiinsa.
Maksuhäiriöihin asti edenneitä velkaongelmia on viimeisimpien tietojen mukaan eniten nuorilla, samoin muita velkaongelmia ja niihin liittyviä riskejä. Nämä kaikki havainnot vahvistavat kuvaa siitä, että nuorten elämäntilanteisiin liittyy usein taloudellisia ristiriitoja.
Nykynuorten tilanteen lisäksi tässä luvussa on esitetty havaintoja kaikista suomalaisista.
Kaikissa ikäryhmissä otetaan kulutusluottoja, joista pikavippejä kasvavissa määrin: vuoden 2013 lakiuudistus saattoi vähentää velkaongelmia mutta kasvatti kuitenkin henkilökohtaisen velan määrää. Muutkaan ikäryhmät eivät suunnittele talouttaan yleensä kuin kuukaudeksi kerrallaan. Mielenterveysongelmat ja muut terveydelliset ongelmat ovat usein osa talousongelmaisten elämää, joko ongelmien syynä tai seurauksena. Tiivistettynä näistä havainnoista voisi päätellä, että velka eriarvoistaa suomalaisia samalla tavalla kuin yhteiskunnalliset muutokset. Edellisessä luvussa läpikäyty velan määrän kasvu voi myös kasvattaa siihen liittyviä riskejä.
Näiden kahden luvun pohjalta siirryn seuraavaksi tekemääni tutkimukseen, jossa keskitytään puolestaan nuorten velkaongelmista vallitseviin, puheella tuotettuihin mielikuviin.
Yhteenvedossa kerron enemmän taustalukujen ja analyysin tulosten välisestä suhteesta, sillä on mielenkiintoista nähdä, eroavatko velkaongelmiin liittyvät faktat sekä niistä vallitseva puhe toisistaan.
31
4 TUTKIMUSMETODIN JA -AINEISTON ESITTELY
4.1 Diskurssianalyysi
Tässä luvussa kerron diskurssianalyysista metodina. Lisäksi perustelen tarkemmin, miksi olen päättänyt käyttää tutkimusaineistona verkkokeskusteluja. Tämän jälkeen esittelen tutkimusta varten valitsemani keskusteluketjut ja valintatavat. Luvun lopussa jaan aineiston teemoihin, mikä kertoo enemmän sen sisällöstä sekä helpottaa seuraavan luvun analyysia.
Olen käyttänyt tutkimukseni metodina diskurssianalyysia, soveltaen erityisesti sen kriittistä suuntausta. Valitsin metodin siksi, että sen avulla on mahdollista tutkia pelkän sisällön sijaan aineiston puhetapoja, niillä luotuja mielikuvia velkaongelmaisista nuorista sekä eri puhetapojen keskinäisiä suhteita. Diskurssianalyysi on luonteeltaan laadullista eli kvalitatiivista tutkimusta. Laadullisen tutkimuksen avulla pyritään ymmärtämään ihmisten käyttäytymistä ja hahmottamaan merkityksiä, joita he rakentavat vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. (Pietikäinen & Mäntynen 2009, 139)
Diskurssianalyysi asettaa aineiston sisältämän kielenkäytön tutkimuksen keskiöön. Kielen tutkimuksen tärkeyttä voi perustella sillä, että sen käytöllä rakennetaan ja ylläpidetään sosiaalista todellisuutta: ilmiöitä ymmärtääkseen on käytettävä ja ajateltava kieltä (Fairclough 2003, 203). Dowes (1998, 45) esittää, että kieli määritellään käsitteenä useimmiten seuraavilla kahdella tavalla kontekstista riippuen:
1) Kieli on dynaaminen prosessi, joka muuttuu jatkuvasti eri ulottuvuuksissa.
2) Kieli on institutionalisoitu kokonaisuus, jonka muuttuvaa luonnetta ei tiedosteta: se identifioidaan sitä käyttävän yhteisön elämän, valtarakenteiden, historian ja politiikan kanssa.
Kielenkäyttö taas on tekemistä, ja verbaalisuus tekee siitä useimmiten tarkoituksellista kommunikaatiota (Dowes 1998, 370). Yksilön kielenkäytön tapa on osa hänen sosiaalista identiteettiään, ja kertoo hänestä lähes poikkeuksetta jotain (Dowes 1998, 440-441).
Kielenkäytön avulla yksilöt konstruoivat eli kuvaavat, merkityksellistävät, rakentavat ja muuntavat sitä sosiaalista todellisuutta, jossa elävät (Jokine n, Juhila & Suoninen 2016, 26).
32
Samalla tavoin vallitseva sosiaalinen todellisuus, aika ja kulttuuri vaikuttavat yksilön kielenkäyttöön (Boréus 2011, 151).
Diskurssianalyysin teoria on lähtöisin sosiaalisesta konstruktionismin traditiosta (Jokinen 2016, 251). Sosiaalisella konstruktionismilla tarkoitetaan, että jokin ei olekaan osa asioiden, ihmisten tai yhteiskunnan luonnollista järjestystä, vaan sosiaalisesti rakentunutta. Mikä tahansa asia, jota käsitellään, arvioidaan ja sovelletaan, sijoittuu sosiaaliseen ympäristöön (Hacking 2009, 59; 175). Hacking (2009, 19-20) kuvaa sosiaalisen konstruktionismin ytimeksi sen, kuinka näemme asioiden väliset suhteet, ei niinkään itse suhdetta.
Sanojen konstruktiivisuutta on vaikea havaita: neutraaleimmankin tuntuisissa kuvauksissa käytetyt sanat lataavat kohteisiinsa piileviä oletuksia siitä, mikä on luonnollista (Jokinen ym 2016, 36). Kielenkäytössä realisoituvista, samasta asiasta esiintyvistä yhtäaikaisista näkemyksistä voidaan puhua diskursseina (Pietikäinen 2000, 192). Näiden näkemysten havainnointiin ja vertailuun on kehitetty erilaisia tutkimusmenetelmiä, joista yksi on diskurssianalyysi. Diskurssianalyysin tehtävä on tehdä näkyväksi ja eksplikoida ”ulkoista maailmaa” luovia konstruktioita, niiden vakiintumista ja vaihteluita. (Jokinen ym 2016, 27;
Bryman 2012, 529)
Diskurssianalyysin tarkoitus on rakentaa selitysvoimaisempia kuvauksia siitä, miten sosiaalinen todellisuus on rakentunut ja miten sitä jatkuvasti rakennetaan, mutta ei olettaa, että kielenkäyttö on kaiken todellisuuden kuva (Jokinen ym 2016, 28-29). Diskurssianalyysi ei myöskään selitä, miksi toimitaan tietyllä tavalla tai miksi kulttuuri on tietynlainen, vaan keskittyy pohtimaan, miten toimijat tekevät ymmärrettäväksi asio ita kielenkäytöllään (Suoninen 2016, 231-232). Diskurssianalyysissa tutkimuksen kohteina ovat siis kielenkäytön tavat, joilla ihmiset kuvaavat ilmiöitä ja nimeävät niille syitä, ja kuinka ne rakentavat sosiaalista todellisuuttamme sekä kulttuuriamme. Tarkoitus ei ole keskittyä k ielenkäyttäjiin ja analysoida heitä.
Diskurssianalyysi tarkastelee kielenkäyttöä tekemisenä: ihmiset ovat aina kieltä käyttäessään osallisina, uusintamassa tai muuttamassa sitä kulttuuria jonka tarjoamilla välineillä ilmiötä tehdään ymmärrettäväksi kunakin aikakautena (Suoninen 2016, 232). Eri diskurssit tarjoavat erilaisia vaihtoehtoja jäsentää ympäröivää todellisuutta, ja ne elävät myös suhteessa toisiinsa.
Puhutaan diskurssien kirjosta, jonka mukaan sosiaalinen todellisuus hahmottuu useiden rinnakkaisten tai keskenään kilpailevien systeemien kenttänä, jotka merkityksellistävät maailmaa, sen prosesseja ja suhteita, eri tavoin (Jokinen ym 2016, 32). Sama lause, jopa sana,
33
voi sisältää useita eri merkityksiä, ja saman puheenvuoron sisällä esiintyvät diskurssit voivat esimerkiksi tukea toisiaan tai taistella keskenään. Bryman (2012, 529) liittää diskurssiin myös antirealismin käsitteen: diskurssi kieltää ulkoisen todellisuuden olemassaolon, eli on siitä täysin irrallaan. Tämä käsite helpottaa diskurssin näkemistä pelkästään kielenkäyttönä, ja diskurssin määritteleminen ulkoisen todellisuuden avulla vaikeutuu.
Foucaultin (2005, 42-43) tiivistelmän mukaan diskurssi on tapahtuma, joka sekä 1) liittyy kirjoittamisen eleeseen tai sanan artikuloimiseen
2) avaa itselleen pysyvän olemassaolon mahdollisuuden muistissa tai missä taha nsa kirjaamisen muodossa
3) on ainutkertainen, mutta silti toistettavissa, muutettavissa ja palautettavissa voimaan 4) ei liity ainoastaan aiheuttamiinsa tilanteisiin ja seurauksiin, vaan samalla ja erilailla
liittyy myös edeltäviin ja seuraaviin diskursseihin.
Tiivistettynä diskurssianalyysin tarkoitus on siis kuvata diskurssien välisten, sisäisten sekä niihin liittyvien tapahtumien suhteita (Foucault 2005, 43).
4.1.1 Kriittinen diskurssianalyysi
Diskurssianalyysin kriittinen suuntaus on osa kriittistä sosiaa lista tutkimusta. Kriittisen sosiaalisen tutkimuksen tavoite on pyrkiä parempaan ymmärrykseen siitä, kuinka yhteiskunnat toimivat ja tuottavat sekä hyödyllisiä että vahingollisia ilmiöitä, ja kuinka näitä vahingollisia ilmiöitä vastaan voi taistella ja jopa hävittää ne kokonaan. (Fairclough 2003, 203) Kielen merkitys on kasvanut nyky- yhteiskunnassa, ja siitä on tullut ns. ”haluttua pääomaa”: kieli on poliittinen areena, jossa yhteiskunnallisia tapahtumia ja toimijoita tuodaan esiin, merkityksellistetään tai jätetään sivuun (Pietikäinen 2000, 191). Michel Foucaultin (2005, 42) mukaan diskurssin perustelemisessa on tärkeää näyttää mitkä muut lausumisen muodot se sulkee pois. Diskurssien tutkiminen perustuu periaatteeseen siitä, että kaikkea ei koskaan sanota: tunnistettuja diskursseja pitäisi tutkia rajalla, joka erottaa ne siitä mitä ei sanota (Foucault 2005, 158).
34
Kriittinen diskurssianalyysi keskittyy tutkimaan valtasuhteiden, ideologian ja diskurssin yhteen kietoutuneita suhteita (Pietikäinen 2000, 193). Puhetavoilla on mahdollista oikeuttaa tai vastustaa yhteiskunnallista vallankäyttöä (Jokinen & Juhila 2016, 301). Kriittisessä diskurssianalyysissa kiinnostus kohdistuu myös kielenkäytön sosiaalisiin ja yhteiskunnallisiin vaikutuksiin: kielen ajatellaan tuottavan ja muokkaavan kolmea laajaa sosiaalisen elämän aluetta, eli tietoa ja uskomuksia, ryhmien välisiä suhteita ja sosiaalisia identiteettejä (Pietikäinen 2000, 197). Kielellinen vallankäyttö voi vaikuttaa siis hyvinkin laajalti yksilöön ja yhteiskuntaan.
Valta-analyysilla on viisi ominaista painotusta: ollaan kiinnostuneita diskurssien välisistä ja sisäisistä valtasuhteista, analysoidaan sitä miten tietyt diskurssit muotoutuvat hegemonisiksi, arvioidaan hegemonisten diskurssien käyttöön kytkeytyviä ideolo gisia seurauksia ja pohditaan niiden kyseenalaistamisen mahdollisuutta (Jokinen & Juhila 2016, 75). Tutkimuskysymykseni keskittyvät tunnistamaan keskusteluketjuissa vallitsevia, nuorten velkaongelmien kuvaamiseen käytettyjä diskursseja, sekä analysoimaan näiden diskurssien välisiä ja sisäisiä valtasuhteita ja niiden myötä tiettyjen diskurssien hegemoniaa. Analyysin tulosten perusteella pohdin diskurssien käytön ideologisia seurauksia ja valta-aseman saavuttaneiden diskurssien kyseenalaistamisen mahdollisuutta, eli nämä osuudet jäävät omassa tutkimuksessani toissijaisiksi.
Läpikäymissäni aiemmissa tutkimuksissa nuoret on viime vuosikymmeninä nähty yleensä joko vastuuttomina, hedonistisina kuluttajina tai elämäntilanteen tuoman epävarmuuden välikappaleina. Nuorten omat näkemykset ovat näyttäneet noudattavan samaa kaavaa.
Nuorten velkaongelmiin tuskin on olemassa yksiselitteistä syytä, sillä heidän elämänkulkunsa voi vaihdella hyvinkin paljon. Kiinnostuin kriittisestä diskurssianalyysista metodina nuorten velkaongelmien tutkimukseen, sillä se tuo siihen uutta näkökulmaa. Tapoja se littää nuorten velkaongelmien syitä on varmasti useita, ja niiden väliset valtasuhteet kertovat enemmän sosiaalisesta todellisuudestamme kuin yksittäisten syiden etsiminen. Sosiaalinen todellisuus kertoo sen, miten talousvaikeuksissa olevia nuoria tai ylipäätään velkaongelmia ilmiönä merkityksellistetään. Tarkoittavatko velkaongelmat epäonnistumista tai ovatko ne muiden mielestä väärin? Diskurssien väliset valtasuhteet tässä keskustelussa valaisevat nyky-yhteiskunnan piirteitä. Ne vaikuttavat myö s siihen, kuinka velkaongelmainen nuori itse itsensä näkee, ja mitä hänen ongelmiinsa reagoidaan.
35 4.1.2 Metodin vahvuudet ja haasteet
Diskurssianalyysi ja erityisesti sen kriittinen suuntaus ovat haasteellisia tutkimustapoja, sillä oman aikakauden diskursseja on vaikea tarkastella objektiivisesti. Tämä johtuu siitä, että olemme aina sisällä oman aikakautemme edustaman kulttuurin merkityksellistämisen tavoissa: on vaikea ennakoida, mitkä kaikki oma n ajan tärkeät selitystavat vaikuttavat myöhempinä aikakausina uskomattomilta. (Suoninen 2016, 237) Sosiaalisen konstruktionismin näkökulmasta tutkija voi siis lähestyä tutkimuksen kohteita ainoastaan hänelle kulttuurisesti mahdollisten symbolien ja merkitysten kautta: tämä koskee myös diskurssianalyyttista tutkimusta (Jokinen 2016, 252-253). Aineistoni on 2010- luvun nyky-Suomesta, joten on haasteellista huomata aineistosta kaikki luonnollisina pidetyt selitystavat.
Tutkija ei voi irrottaa itseään ajasta ja paikasta, mutta metodin käyttämisen harjoittelu ja
Tutkija ei voi irrottaa itseään ajasta ja paikasta, mutta metodin käyttämisen harjoittelu ja