H eik ki M arttila
(Dipal{tut J^inkkilim takissa
eikinpäivänä v. 1848 oli ta
vallista juhlallisempi ilta vanhassa Heikkilässä Saari- jossa Heikin-päiviä oli vietet
ty jo monina vuosikymmeninä. Tava
ton liike ja puuhaileminen vallitsi, huoneet olivat laitetut juhlapukuun ja herkkuruokia valmistettu entistä run
saammin.
Joukko kyntteliä oli jo sytytetty palamaan ja samalla alkoivat kuluiset kumisten soida, kellot kilistä ja vierai
ta tulvasi Lumperoisen jäältä kilvassa huoneet täpö täyteen. Tulipa suuriar- voisiakin, jotka olivat Jouluilla suku- laisissaan Saarijärvellä.
Taivaskin näytti olevan juhlatuu
lella täpösen täynnä kimaltelevia täh
tiä, jotka kilpailivat toistensa kanssa kirkkaudessa. Myöskin Pohjan valki- at, suloisesti suihkivat. Kaikki yhdis
tyi synnyttämään juhlallisia tunteita.”
Siinäpä lämmin tunnelmakuvaus kuuliaiskelloineen, parempine väki- neen, revontulineen! Kaunista, vanhaa kieltä. Häät Rahkolan Heikkilässä oli
vat alkamassa. Morsian oli talon tytär Amalia Gustava ja sulhanen Viitasaa
ren nuori lukkari K.F. Sarlin. Morsia
men vanhemmat olivat Saarijärven lukkari H.G. Kahelin ja vaimonsa Eva Charlotta o.s. Cheilan, Heikkilän tuol
loiset omistajat.
Lainaus oli sulhasen kertomukses
ta. Jatketaan samasta, mutta tuntuvasti lyhentäen, sillä teksti on runsassanais
ta:
”Kun vieraat olivat kylmästä tul
tua nauttineet lämpimän kahven, löi vanha seinäkello kumisten 6-si. Mi
nulle tultiin sanomaan, että vanha Ro
vasti Roschier odotti kokoussalissa.
Sydämeni sykki valtavasti, kun sei
soin siinä lattialla ja morsiamen isä ta
lutti tyttärensä kupeelleni. Tuskin us
kalsin silmäillä tuota nuoruuden ku
koistuksessa loistavaa morsianta puet
tuna viattomuuden väriseen, lumival
koiseen pukuunsa ja myrtti-kruunu päässään, josta hieno valkoinen huntu valui vartalollensa. Hän oli todella, muidenkin mielestä, kaunis ja miellyt
tävä. Puristaissamme toistemme kättä, virtailivat autuaat tunteet sieluihimme
ja sydämen pohjasta lupasimme nyt Seurakunnan edessä uskollisuuden toisillemme, onnen sekä onnettomuu
den kohdatessa.
Kun perheen vanha ystävä, rovas
ti, sai lopetetuksi vihkimä siunauksen, vaivuimme polvillemme, ja toinen ys
tävä veisaili vihkimä-virren. Huoma
simme ikkunasta taivaalla juhlallisen tähtien vilinän kuunvalossa. Tuntui kuin olisivat ottaneet osaa meidän on
neemme. ...Hellästi puristaen toisem
me kättä nousimme polviltamme, ja minä talutin morsiameni hääsalin pe
rälle, jossa vastaanotimme sukulaisten ja ystävien onnen toivotukset ja siu
naukset.”
V iim ein en tan ssi
Häiden karkelo-osuus vihkimisen jäl
keen ei ollut oikein mieleen sulhasel
le, ehkei morsiamellekaan. "Telineet”
eivät loppuneet edes yhteen päivään.
Hengellinen ja maallinen voima otti
vat väkevästi mittaa toisistaan. Tar
kastellaanpa edelleen sulhasen muis
tiinmerkintöjä:
”Vaan tähtien tuolla puolen emme vielä olleet! Paljon oli maallista mat
kaa jäljellä, paljon tämän ajan vaivoja kärsittävinä! Hääilta kului levottomal
la omallatunnolla. Autuaat tunteet sie
lussa, olisivat tarvinneet elatusta ja vahvistusta elävästä Jumalan sanasta.
Kuolematon henki kaipasi totista hää- iloa, maailman turhanpäivänen räyhi- nä, hypyt ja soitot eivät tyydyttäneet herännyttä omaatuntoa. Waan maail
ma ei peränny vaatimuksistaan ja oi
keuksistaan, joilla on leimana ’ lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän ko
reus’. Wielä kerran, mutta nyt viimei
sen, täytyi nuoren morsius-parinkin pyöriä lattialla tanssi-telmeessä.
Morsiamen likeisimmän lapsuu
den ystävän, morsius-piian Amanda- Roschierin kanssa suoritin minä vii
meisen tanssini. Sanoin hänelle kor
vaan sen, minkä sielussani silloin tun
sin: 'M itä sanoisimme, jos lattia al
lamme alkaisi huljuaja syöksyisimme kadotukseen?’
Tanssita verini kauhistui, telme loppui ja lapsuuden ystäväni Amanda
kin oli nyt suorittanut viimeisen tans
K uva vuodelta 1906. Ei H eikkilästä, eikä kirjoituksessa m ainituista häistä, m utta hääkuva kuitenkin.
27
sinsa. Hänellä oli ollut jo tätä ennen ennättävän armon kutsumisia, ja hän heräsi autuutensa tuntoon. Joutui ly
hyen ajan kuluttua veljeni Bernhardin kanssa avioliittoon, mutta meni Her
ransa iloon jo nuorena, autuaallisen kuoleman kautta. Amanda lepää Tuusniemen seurakunnan kalmistos
sa.
... Niin loppui ensimmäinen hää
päivä Heikkilässä. Tätä seurasi toinen, ja osa kolmattakin. Wihdoin sain nuo
ren morsiameni rekeeni ja ajaa vilis
timme onnellisina minun kotiini, jossa vanha rakas ja hellä äitini otti nuoren tulokkaan avosylin ja siunaten vas
taan.”
Hääjuhlallisuuksien aloituspäivä oli muuten ollut keskiviikko sikäli mi
käli ns. ikuinen kalenteri paikkansa pitää. Sulhasen kotona Viitasaaren kirkolla oltiin siis perjantaina.
K. S a a rela isen elä m ä n v a ih eista Hääkuvaukset on lainattu kirjasesta
"Muutamia pääpiirteitä K. Saarelaisen elämänvaiheista. Itsekertoma.” Suo
mennetulla salanimellä tehty kirjanen muodostuu muistiinmerkinnöistä pit
kän elämän ajalta. Viitasaaren Sarlin- Saraste -suvun voimahamo Konstan
tin Ferdinand Sarlin (1826-1914) luo
vutti sen lapsilleen 80-vuotispäivä- nään yli puoli vuosisataa häiden jäl
keen. Teosta ei varsinaisesti ole jul
kistettu, se on sukuseuran aarteita, alun perin kirjoitettu mustakantiseen vihkoon kauniilla käsialalla, suomen kielellä. Jälkipolvien jäsenet ovat sen myöhemmin kirjoittaneet koneella puhtaaksi ja ottaneet pienen painok
sen.
Viitasaaren viime vuosisadan pai
kallishistoriaa valottuu teoksessa ylei
semminkin ja kiinnostavalla tavalla.
Kuten näkyy, annos Saarijärveäkin on päässyt mukaan.
Tarkastellaanpa, keitä mukana ol
leet olivat ihmisiään ja mistä kaikesta oli kysymys ennen ja jälkeen näiden häiden.
Morsian Amalia Gustava Kahelin oli siis Saarijärven lukkarin perheestä.
Hän oli 18-vuotias, syntynyt Kivijär
vellä, joka oli isän edellinen virka
paikka. Sielläpä oli samassa virassa ollut myös isänisä Anders Gabriel Ka
helin. He nivoutuvat Viitasaaren tun
nettuihin Kahelin-Hautsaloihin ja sitä tietä suuren suureen Storckoviusten sukuun.
E i m ik ä ta h a n sa p oik an en Häitä oli edeltänyt dramaattinen ajan
jakso. Rakkaus nuoren vihkiparin vä
lillä oli nimittäin leimahtanut jo kol
matta vuotta aikaisemmin:
"Amalia oli silloin vain 15 vuoden ijässä, mutta täysikasvuinen. Hänen- lapsellisesti siveä ja herttainen olen
tonsa ja suloinen luonteensa sytyttivät minussa todellisen helleyden ja vilpit
tömän rakkauden, jota en voinut olla ilmaisematta lemmitylleni.”
Tuo ilmaisu oli salakihlaus ja sul- hainen 18-vuotias. Menettelyn tultua vääjäämättä morsiamen vanhempien tietoon, nämä olivat kauhistuneet.
Sen sijaan sulhasen äiti, leskirouva Lovisa Sarlin o.s. SchiönemanViita- saarella oli suhtautunut asiaan suurel
la ymmärtämyksellä. Isä oli kuollut aikaisemmin, samoin vanhempi veli, Viitasaaren edellisiä lukkareita mo
lemmat. Nuori Konstantin Ferdinand oli seurakuntalaisten kutsusta perinyt viran ja joutunut myös perheen pää
mieheksi. Hänellä oli kaksi nuorem
paa veljeä, toinen heistä aikaa myöten pappi, rovasti Bernhard Sarlin.
Kovan elämän kokemusta ja kou
lutustakin sulhasella oli. Hän oli kyp
sempi mies kuin iän puolesta luulisi.
Konstantin Ferdinand oli käynyt Kuopiossa koulua viisi vuotta, Lau
kaan Koivistossa opetellut kirjurin- tointa ruununvoudin apulaisena vuo
den, Wiipurissa kokeillut kirjakaupan myymäläpojan elämää ja lukea ahmi
nut vaikka mitä. Viipurissa hän oli seuraavaksi ylennyt mieluisaan lää
ninhallituksen kirjurinoppiin. Hätäi
sen kotiinkutsun tultua "jouluille 1843” oli hän seuraavaan kesään pääs
tyä määräysten mukaan testauttanut pääkaupungissa saakka ”weisun- sekä haavalääkärin taitonsa”.
Mutta niin piti käymän, että kihla
pari saatettiin nöyryyttävään tilantee
seen. Eräässä Kahelinien perhetilai- suudessa Heikkilässä vanhemmat il
moittivat kihlauksen purettavaksi.
Asianosaisten nuorten lisäksi paikalla oli ollut myös muuta sukuväkeä todis
tamassa.
” L ä ä k eta id o lta p a ra n tu m a to n ” Molemmat kokivat kihlain palautta
misen tavattoman voimakkaasti. Näin kuvaili tilannetta sulhanen muistiin- merkinnöissään:
”Nuoren tytön sydänsuru oli kat
kera, vaan hiljainen; jota vastaan mi
nun hillitön ja kiivas luonteeni syttyi tästä onnettomuudesta ilmi tuleen....
Tytön suru oli tyven vaan kalvoi se hänen elämänsä juuria, etenkin kuin siihen nyt liittäytyi vielä toinen sattu
va syy, kun toinen mahtavampi kosia ilmoittihe, jota vanhemmat monesta velko-syystä paljon suosivat ja koki
vat vaatia kuihtunutta tytärtään miel
tymään tähän uuteen kosiaan. ... Wa- littamatta kantoi tyttöparka kohtaloan
sa, vaan kauvan hän ei sitä kestänyt.
Terveytensä murtui ja hän laskettiin vuoden ajaksi tautivuoteelle. Kuume poltti suonissa, ankara aivuin kivistys esti nostamasta päätänsä vuoteesta.
Maamme kuuluisimmat lääkärit puhu
teltiin ja apua etsittiin ainoalle tyttä- relle, mutta turhaan. Wihdoin antoi lausunnon vanha tohtori, Asessori Fontell Hämeenlinnassa, jolle taudin oireet selitettiin: 'Tauti on syntynyt sydämen surusta ja on lääketaidolta parantumaton.’
Tämä seikka sekä ystäväni tuoma
rin puhutelem inen vanhempia, lauh
dutti Jumalan suomasta heidän mie
lensä, joten sain kaukoittain kuulla, että alkavat myönnellä rakkautemme olevan oikeutetun.”
S a la p erä in en ” v elk o -sy y ” Huomio kiintyy mainintaan parem
masta sulhaskandidaatista, jota tytön vanhemmat olisivat suosineet "mo
nesta velko-syystä”. H.G. Kahelinia on aikakirjoissa mainittu varakkaana miehenä. Hän oli hankkinut omistuk
seensa paitsi Rahkolan Heikkilän myös Kekkilän ja Lunttilan Pyhäjär
ven kylässä. Enempiä tutkimatta voi sanoa, että ne olivat ison puoleisia ti
loja.
Mikään muu miehestä kerrottu kuin tämä muistiin merkintä ei vihjaa taloudellisiin vaikeuksiin. Olisiko Saarijärven lukkari ravakalla maa
omaisuuden hankinnallaan kuitenkin joutunut sen verran velkoihin, että tyt- tären naittaminen sopivasti varakkaal
le olisi ollut keino selviytyä? Tuota emme tiedä, eikä ole väliksikään.
T u o m a ri, lää k äri
Sarlinin mainitsema salaperäinen tuo- mariystävä on ollut upeanniminen F.
M. Tunzelman von Adlerflug. Hän is
tui käräjiä Viitasaarella. Sarlin oli il
meisesti vanhempiensa kodissa Viita
saaren Kokkilassa saanut tutustua tuo
mariin ja hänen muuhun seurueeseen
28
sa, ties vaikka olisivat käräjiä käydes
sään asuneet Kokkilassa. Talo oli Vii
tasaaren kirkonkylän merkittäviä ko
teja.
Hämeenlinnan lääkäri Fontell jäi tarkistusyrityksistäni huolimatta lä
hemmin selvittämättä. Arvohenkilö.
Asessori on oikeuden tai hallintovi
raston vakinainen jäsen, ja arvonimi- kin se voi olla. Viisas mies joka tapa
uksessa, kun oitis on tiennyt rakkaus- surun paranevan vain rakkaudella.
P erik si an n ettiin , m u tta...
Kahelinien perheessä siis annettiin lo
pulta periksi. Amalia-tyttären elä
mänvoima palasi. Kihlaus palautettiin voimaan ja sitä tietä viimein häitä Heikkilässä vietettiin.
Niin väkevä voima on rakkaus.
Kuten hääselostuksesta näkyi oli Her
ra kovan koettelemuksen aikana sy
västi puhutellut molempia nuoria.
Jotain morsiamen vanhempain sy
dämissä ilmeisesti kuitenkin jäi sula
matta. Sulhasen myöhemmistä muis- tiinmerkinnöistä on aavistettavissa murhe ainakin appensa varaukselli
sesta suhtautumisesta tähän avioliit
toon. Tosin tarkastelukulmamme on asian tässä kohdassa yksipuolinen;
vävyn näkemys, ja niin oli edellä siitä kilpakosijasta puhuttaessakin.
O n n en ik ä oli 15 vu otta
Nuorelleparille suotiin yhteisiä elon- päiviä Viitasaarella vain 15 vuotta ja 8 kk. Amalia Gustava kuoli 1863, viik
koa ennen 34:nnettä syntymäpäivään
sä. Syynä oli ”aiwu-kuume” - lienee aivokalvontulehdus.Tapaus oli hyvin surullinen. Lapset jäivät pieniksi.
Avioliitolla oli sikäli runsaasti siu
nausta, että perheeseen syntyi paljon lapsia. Sarlin mainitsee heitä olleen yhdeksän, joskin kolmen kuolleen nuorena. Seuraavassa on kahdeksan:
Maria Charlotta, Amalia Lovisa, Hen
rik Emil (vsta 1885 Sariola, sanoma- lehtimiehenä Oulussa, nimismiehenä Hiitolassa), Maria Helena, Rafael Ferdinand (rovasti,virassa mm. Karja
lassa, kuoli Turussa, Jyväskylän Anna-Maija Poussan isoisä), Julius Bernhard (senaattori, kihlakunnan
tuomari, haudattu ns. Brofeldtin hau
tausmaalle Iisalmeen, toimi ttaja-kir- jailija ElinaKarjalaisen isoisä), Amanda Charlotta, Elin Anna (s. 1862, k. 1946, toimittaja Lassi Uts
joen eli nimimerkki Puuman äiti).
H eikkilän talo nykyisessä asussaan.
K.F.Sarlinilla oli tämän ensimmäi
sen avioliittonsa jälkeen edessä vielä pitkä ja vaiheikas elämä. Hän kuoli 88-vuotiaana 1914 hoidettuaan lukka- rinvirkaa Viitasaarella 40 vuotta, maa
ta viljeltyään, ulkomaalaisyhtiön tuk- kipomona toimittuaan, muissakin toi
missa kuten kunnan asioissa ahkeroi
maan.
Vaikka saarijärveläinen appi H.G.
Kahelin oli hänkin puuhakas ollut, karttui vävylle kokemuksia ja vastuk
sia paljon enemmän. Hän avioitui Amalian jälkeen kolmasti uudelleen, ja seuraavat vaimot synnyttivät hänel
le toistakymmentä lasta lisää. Lapsia jäi pieninä äidistään orvoiksi. Uusi avioliitto oli aina onnellinen ratkaisu niin kauan kuin uuteen murheeseen taas jouduttiin.
Jyväskylän lyseon matrikkeli vili
see K.F. Sarlinin poikia ja pojanpoi
kia. Heitä, sittemmin Saraste-nimisinä ja tytärten avioliittojen kautta myös muina, on ollut tärkeillä paikoilla yh
teiskunnassa. Esim. ministeri ja Vaa
san läänin maaherra Bruno Sarlin oli KFS:n kolmannesta avioliitosta.
Viitasaarella vaikuttajina ja työl
listäjinä meidän päiviimme saakka toimineet Sarasteet ovat lisäksi oma lukunsa.
Sekä Kahelineista että Sarlineista löytyy eri sukupolvissa paljon luovaa lahjakkuutta. Vanhoilla päivillään KFS asui vähän aikaa Jyväskylässä, jossa omisti talon ja tarjosi asunnon
lyseota käyneille jälkeläisilleen. Lo
pulta hän palasi Viitasaarelle. Leposi
ja on veden takana Kirkkosaaren van
hassa kalmistossa.
M ik si H eik k ilä n talossa?
Palataanpa takaisin Saarijärvelle. Häät oli siis vietetty Heikkilässä. Se on talo, jonka ohikulkijat meidänkin ai
kanamme ovat tottuneet panemaan merkille Viitasaarelle johtavan van
han maantien mutkassa muutaman ki
lometrin päässä kirkolta. Pitkällä ajal
la tiedämme Heikkilän olleen kansan
edustaja Kaarlo Hurmeen ja hänen jäl- keläistensä talon. Nykyisin se on muissa käsissä, tunnettu myös asunto
alueena.
Miksi lukkari asui Heikkilässä eikä virkatalossaan Mansikkaniemes
sä?
Siksi, ettei yksi lukkarinpuustelli hänelle lainkaan riittänyt. Maanvilje- lemisestä hän oli niin harrastunut, että oli Heikkilän, Kekkilän ja Lunttilan ti- lojensa lisäksi jossakin vaiheessa huo
lehtinut myös vuokraviljelijänä Kol- kanniemen pappilan pelloista.
K u n n osti M a n sik k a n iem en
Toki H.G.Kahelinin nimi liittyy mer
kittävästi Mansikkaniemeenkin. Hän- oli kautensa alkupuolella kunnostanut sen rappiolle joutuneet rakennukset, laittanut jopa uuden päärakennuksen.
29
T7
Silti Kahelin väkineen muutti omaan Heikkiläänsä. Seurakunta otti- vuokralaisen Mansikkaniemeen.
Ymmärtääkseni on nimenomaan tuon entisen lukkarinpuustellin perin
töä, että Saarijärven seurakuntatalo seisoo nyt siinä missä seisoo ja vanha muuntumiskykyinen pikkupappila sen takana. Kahelinin ajan jälkeen päära
kennus on kerran palanut.
Mansikkaniemen virkatalolla oli yksi torppakin, Mallatlampi muuta
man kilometrin päässä kirkolta. Tun
netaan talona Kannonkoskentien suunnassa edelleen, ja samanniminen lampikin on siellä olemassa.
H G K k u oli 6 0-vu otiaan a
Jotkut ihmiset ehtivät enemmän kuin toiset. Näin on aina ollut ja näin on oleva. Paitsi maanviljelijä Kahelin oli rokottaja, haavuri. Se oli yleinen luk- kareiden sivutoimi. Pelimannina hän niin ikään esiintyi ollen suosittu viulu
niekka häissä ja muissa paremmissa pidoissa.
HGK:n syntymäpaikasta kerrotaan eri lähteissä hieman tulkinnanvarai
sesta Yhtäällä hänen sanotaan olleen
"lähtöisin Kivijärveltä”, mutta esim.
Saarijärven kirkonkirjoissa on synty
mäpaikaksi merkitty Viitasaari. Kivi
järvi kuului ennenViitasaareen. Tosin mies voi hyvinkin olla toisaalla Viita
saarella syntynyt kuten monet muut
kin Kahelinit. Esim. tuntemamme Keski-Suomen Valon Liisa Kahelin ja veljensä Esko Jyväskylässä ovat viita- saarelaissyntyisiä. Älkäämme unohta
ko myöskään taiteilija Saara Pylvä
näistä.
Joka tapauksessa HGK:n syntymä
vuosi on ollut 1803. Saarijärven seu
rakunnan lukkariksi hänet valittiin 1833, ja hoiti tätä tointansa kolme vuosikymmentä, kunnes 60-vuotiaana kuoli keinutuoliin kotona Heikkilässä.
Se oli toukokuuta 1863. Lähtö tuli isälle saman vuoden keväällä kuin ty
tär Amalialle syksyllä.
HGK kuuluu Saarijärven pitkäai
kaisten vanhanajan lukkareiden mie
lenkiintoiseen sarjaan (isä ja poika Plathan, Kahelin, Holm, Sevon).
L ep o sija ta p u lin lu o n a
H.G. Kahelinin kookas rautaristi on helposti havaittavalla paikalla Saari
järven kirkon hautausmaalla hieman tapulista ruumishuoneeseen päin. Vai
mon, Eva Charlotta o.s. Cheilanin ni-
meä ei siinä ole. Hän lepää Jyväskylän vanhalla hautausmaalla veljensä luo
na. Entinen Heikkilän emäntä oli syn
tynyt 10.1.1797 Viitasaarella ja kuoli 8.9.1866 Jyväskylässä. Hän oli muut
tanut kaupunkiin pian H. G. Kahelinin kuoleman jälkeen eikä kauan enää elä
nyt.
Suvun nimeä esiintyy myös muo
dossa, jonka jotkut vielä muistavat Jy
väskylän liike-elämästä takavuosina:
Kultasepänliike T m i Einar Keilan.
P oik a K arl H en rik
Saarijärven kirkonkirjoista näkyy, että esikoistytär Amalia Gustavan lisäksi Kahelineilla oli kaksi poikaa. Toinen heistä kuoli lapsena, toisesta, Karl Henrikistä tuli sangen tunnettu koulu
mies. Lukion hän oli käynyt Vaasassa ja jatko-opinnot suorittanut Helsingin
yliopistossa. Fil.maist., matematiikan ja luonnonopin opettaja, myös musii- kinopettajatutkinto. Hän oli hakeutu
nut Jyväskylän lyseon lehtoriksi he
timmiten sen perustamisen jälkeen.
K.H.Kahelin vaikutti Jyväskylän lyseossa neljä vuosikymmentä, siitä rehtorina 1873-96. Oli Jyväskylän tyt
tökoulun perustajia, kaupungin siihen asti jämptein rahastonhoitaja, kirkon- isäntä ja säästöpankin hallituksen jä sen.
Hän oli syntynyt Kivijärvellä 1832 ja kuoli Jyväskylässä 1905, lepää van
halla hautausmaalla, mutta toisaalla kuin äitinsä.
Ansaitsee mainita, että KHK:n ys
tävyys edesmenneen sisarensa Amali
an ensimmäiseen mieheen K.F. Sarli- niin säilyi lämpimänä, vaikka tämä uudestaan avioituikin. Siitä todistaa muuan viesti Sarlinin muistelmissa.
KHK:n neljä menestynyttä poikaa löytyy samasta Jyväskylän lyseon op- pilasmatrikkelista, jonka alkulehdillä heidän isänsä esitellään.
R u n eb erg in lu on a
Karl Henrik Kahelin oli ollut mukana Hämäläisosakunnan ylioppilaiden lä
hetystössä, joka v. 1854 kävi onnitte
lemassa J.L. Runebergia tämän 50- vuotispäivänä. Saarijärven lukkarin poikana nuori ylioppilas Kahelin oli saanut osakseen suurta huomiota ja uteliaisuutta kirjailijalta, olihan tämä nuoruudessaan asunut vähän aikaa- Saarijärvellä ja ehtinyt kotiopettajan töiltänsä rakastaa paikkakunnan neite
jä. Kyllä sellainen tapahtumapaikkoja
kohtaan vuosikymmeniksi lämpimät tunnot jättää.
R o sch ierit
Entä, kuka oli hääkuvauksessa mainit
tu morsiuspiika Amanda Roschier?
Hän, jota uskoon tullut sulhasmies K.F. Sarlin hääiltana puhutteli niin, että tytöltä jäivät tanssit koommin tanssimatta. Hänestä tuli myöhemmin papin emäntä, Sarlinin nuoremman veljen vaimo.
Roschiereja tapaa historiankirjois
sa Saarijärven kohdalla useita ja erito
ten seurakunnan palveluksessa. Heitä on ollut kirkkoherroina, kappalaisina ja apupappeina. On ollut metsänhoita
jia, tuomareita, lukeneistoa kaikki tyynni.
Sarlin mainitsee muistiinmerkin- nöissään vihkitoimituksen suorittajak
si rovasti Roschierin. Kysymyksessä on Saarijärven tuolloinen kirkkoherra David Roschier, kirkonrakennuttaja- rovastimme. Puheena oleva häävuosi- han on Saarijärven seurakunnan suuri kirkonrakennus vuosi.
Amanda voisi olla yksi tämän ro
vastin seitsemästä lapsesta. Äiti, ruus
tinna Anna Roschier o.s. Ahlgren oli Viitasaaren kappalaisen tytär. Sarlinin pojat olivat kenties tutustuneet Aman
daan tämän sukulointimatkalla Viita
saarella.
L ähteitä:
K. Saarelainen: Muutamia pääpiirteitä K.Saarelaisen elämänvaiheista, 1906 R eino Kallio: Vanhan Saarijärven histo
ria, 1972
P. G. Leikkonen: Saarijärven seurakun
nan vaiheita, 1930
E ero Fredrikson: Hautakirjoituksia Jy
väskylän Vanhalla hautausmaal
la, 1933
K. G. H olm berg: Suomen lakimiehet, 1926
Jyväskylän lyseon 125-vuotismatrikkeli, 1983
Päiviö T om m ila: Jyväskylän kaupungin historia I II, 1970-72
Suom en kansanedustajat 1907-1982 Ikuinen kalenteri, viikonpäivät vuodesta
1801 vuoteen 2000
Saarijärven ja V iitasaaren seurakun
tain arkistot
30
