Ensimmäinen tutkimuskysymyksemme oli, millaiseksi yrittäjyys rakentuu yliopisto-opiskelijoiden ilmaisemissa asenteissa yleisenä ilmiönä. Yliopisto-opiskelijat näkivät, että kenestä tahansa ei ole yrittäjäksi. Lapsesta ei heidän mukaansa vielä näe kenestä voi tulla yrittäjä, sillä kasvu ja kehitys ovat kesken ja myös ympäristö vaikuttaa siihen, millaiseksi persoonaksi lapsi kehittyy. Aikuisesta yrittäjämäiset piirteet ovat kuitenkin jo tunnistettavissa.
Yrittäjyys näyttäytyy opiskelijoiden puheissa siten myös osittain kasvun ja kehityksen kautta mahdollistuvana prosessina. Tulos on yhdenmukainen Hendersonin ja Robertsonin (1999) tuloksen kanssa, jonka mukaan yliopisto-opiskelijat näkivät yrittäjyyden sisäsyntyisenä mutta samaan aikaan toivat esille, että piirteet tarvitsevat ympäristön tukea kehittyäkseen. Myös Räty ym. (2018) tekivät samansuuntaisen havainnon erityisesti akateemiseen yrittäjyyteen liittyen:
akateeminen yrittäjyys nähtiin vain harvojen ja valittujen – tietyn tyylisten – yliopisto-opiskelijoiden etuoikeutena.
Millainen kuva yrittäjästä sitten rakentuu? Individualistiset asenteet ja hegemoninen yrittäjäkuva nousivat aineistosta vahvimmin esille. Yrittäjästä rakentuu kuva riskinottokykyisenä, autonomisena, ahkerana, innovatiivisena sekä epävarmuutta sietävänä mieshenkilönä. Ahkeruus ja intohimo työtä kohtaan auttavat jaksamaan pitkiä työpäiviä ja kovaa työkuormaa, joita yrittäjyyteen nähtiin liittyvän. Tulokset ovat yhdenmukaisia aiempien tutkimustulosten kanssa, joissa yrittäjyyteen on yhdistetty paitsi iso työkuorma myös piirteitä kuten innovatiivisuus, itsenäisyys, riskinottokyky, ahkeruus sekä epävarmuudensietokyky (Rauh & Frese, 2007; Ozaralli & Rivenburgh, 2016; Räty ym., 2018; Tonttila, 2010). Erityisesti individualistista yrittäjäkuvaa perusteltiin omalla kokemuksella. Vedottiin esimerkiksi siihen, että omassa tuttavapiirissä on yrittäjiä, joista yrittäjämäiset piirteet ovat selvästi tunnistettavissa tai luotiin itsestä kuvaa tyypillisenä yrittäjämäisenä persoonana silloin, kun omattiin yrittäjyysintentio. Syynä tähän saattaa olla se, että yrittäjämäistä kuvaa itsestään luovat ja yrittäjyyttä harkitsevat yliopisto-opiskelijat haluavat erottautua muista opiskelijoista, kuten Rädyn ym. (2018) tutkimuksessakin havaittiin. Voi myös olla, että omaan kokemukseen vedottiin myös siksi, että sitä pidettiin erityisen uskottavana ja voimakkaana perusteluna silloin, kun puhuttiin yrittäjyydestä yksilöllisenä ominaisuutena.
Yrittäjyys ja maskuliinisuus siis yhdistettiin toisiinsa. Tätä perusteltiin muun muassa miesten yrittäjyyteen paremmin soveltuvilla ominaisuuksilla mutta myös yhteiskunnallisilla käytänteillä ja normeilla, jotka kannustavat miehiä riskinottoon. Nähtiin myös, että miesten on helpompi ottaa yrittäjyyteen liittyviä riskejä, sillä he pystyvät panostamaan yritystoimintaan eri tavalla kuin naiset, joilla on vastuu lasten- ja kodinhoidosta. Toisin sanoen yliopisto-opiskelijat sekä kyseenalaistivat että vahvistivat puheessaan sukupuolittuneita käytänteitä ja normeja.
Heidän käsityksiinsä yrittäjyyden luonteesta saattoivat vaikuttaa julkisuudessa ja koulutuksessa yrittäjyydelle annetut merkitykset, joissa yrittäjyys kiinnitetään tiukasti symbolisesti maskuliinisuuteen. Tilastot esimerkiksi usean yliopisto-opiskelijan mukaan luovat käsitystä yrittäjyydestä maskuliinisena toimintana. Ristimäen (2007) mukaan sankarilliset roolit onkin länsimaisissa yhteiskunnissa kirjoitettu miehille ja naisten merkitys tarinoissa rakentuu yleensä suhteessa mieheen. Tutkimustulokset vahvistavat tätä käsitystä mutta lisäksi antavat kuvan siitä, että yliopisto-opiskelijat myös kyseenalaistavat miesten sankarillisen roolin ja sen sisäsyntyisen itsestäänselvyyden.
Yrittäjyys konstruoitiin myös intohimoon perustuvaksi elämäntavaksi, joka poikkeaa tavallisesta palkkatyöstä. Yrittäjyyden nähtiin velvoittavan kellon ympäri työskentelyyn, sillä toimeentulo ja sen suuruus ovat yhteydessä omaan ahkeruuteen. Ahkeruus olikin yksi yrittäjiin yhdistetty piirre Hendersonin ja Robertsonin (1999) tutkimuksessa. Ympärivuorokautiseen työskentelyyn ei oltu valmiita ainakaan silloin, kun työskentely ei ole oma valinta ja tekeminen omien intressien mukaista. Tuloksen voisi tulkita siten, että kovaa työkuormaa ja työskentelyä ei nähdä kielteisenä silloin, kun se ei uhkaa yrittäjyyden ihannetta eli autonomiaa ja vapautta.
Tulos on yhdenmukainen Tonttilan (2010) tutkimustuloksen kanssa, jossa yrittäjyyttä arvotettiin kielteisesti silloin, kun riski nähtiin yrittäjyyden ihannetta rajoittavana. Tällöin yrittäjyys näyttäytyy riskinottoon perustuvana ja riskin realisoitumisen välttämiseksi ympärivuorokautiseen työskentelyyn pakottavana toimintana.
Yrittäjyys yhtäältä partikularisoitiin palkkatyöstä poikkeavaksi ja intohimoon perustuvaksi toiminnaksi, ja toisaalta taas nähtiin, että tulevaisuuden työelämässä palkkatyö ja yrittäjyys lähentyvät toisiaan. Palkkatyön nähtiin nykymuodossaan vähenevän ja muuttuvan yrittäjämäisemmäksi. Yliopisto-opiskelijoiden mukaan esimerkiksi palkkatyön turvallisuus ja vakaus eivät ole enää itsestäänselvyyksiä. Uuden työn piirteissä korostuivat epävarmuus, suuremmat riskit, joustavuus sekä verkostoitumis- ja vuorovaikutustaidot. Yrittäjämäiset piirteet nähtiinkin kilpailuetuna uusilla työmarkkinoilla. Yliopisto-opiskelijoiden näkemykset vastaavat Vivasin ja Alvarez-Hevian (2017) sekä Rädyn ym. (2018) näkemyksiä. Heidän
mukaansa nykyisessä, entistä epävakaamassa, työelämässä yrittäjämäisten piirteiden, kuten joustavuuden, merkitys korostuu. Kuitenkin palkkatyö nähtiin edelleen yrittäjyyttä turvallisempana ja siten monelle myös houkuttelevampana vaihtoehtona.
Yrittäjyys näyttäytyi yliopisto-opiskelijoiden kannanotoissa myös taloudelliseen riskiin perustuvana toimintana, jossa toisessa vakaakupissa on mahdollisuus rikastua ja toisessa riski menettää kaikki rahansa. Yliopisto-opiskelijat näkivätkin yrittäjyyden yhdeksi keskeisimmäksi motiiviksi hyvän toimeentulon. Tonttilan (2010) tutkimuksessa havaittiin vastaavasti, että mahdollisuus hyvään toimeentuloon nähtiin yhtenä yrittäjyyden etuna. Myös Ristimäen (2007) mukaan yrittäjyys näyttäytyy kertomuksissa kovana työnä, johon liittyy mahdollisuus paitsi rikastua mutta myös menettää kaikki. Väittämä, jossa kysyttiin yliopisto-opiskelijan halukkuutta riskinottoon, sai vähiten kannatusta. Kovinkaan moni ei ollut valmis riskinottoon, mikä saattaa kertoa siitä, että motiivia yrittämiseen ei useimmilla ole, vaikka yrittäjyyttä puheen tasolla harkittaisiin. Karabulutin (2016) mukaan juuri riskinottokyky on ominaisuus, joka erottaa yrittäjät muista.
Voiton tekeminen ei ole ainoa kriteeri, jolla yliopisto-opiskelijat arvioivat ja arvottivat yrittäjyyttä. Yrittäjyys konstruoitiin myös eettiseksi ja yhteiskuntavastuulliseksi toiminnaksi.
Nähtiin, että yrittäjän vastuulla on paitsi itsensä elättäminen myös yhteisöllisen ja yhteiskunnallisen vastuun kantaminen. Tonttilan (2010) laadullisessa asenneanalyysissä eettistä ja yhteiskunnallista ulottuvuutta ei noussut esille. Myöskään muissa yliopisto-opiskelijoiden yrittäjyysasenteita tarkastelevissa tutkimuksissa yhteiskuntavastuu ja eettisyys eivät ole nousseet esille, mutta peruskoulun oppilaiden asenteissa nämäkin näkökulmat ovat tulleet esille (Komulainen, Korhonen & Räty, 2012). Pohdimmekin, kertooko tulos ehkä siitä, että tutkimukseen osallistuneet yliopisto-opiskelijat haluavat rakentaa kuvaa itsestään eettisesti valveutuneina yksilöinä, jotka eivät omaa tyypillistä ja kovaksi miellettyä yrittäjämäistä arvomaailmaa, vaikka yrittäjyyttä arvottavatkin positiivisesti? Akateeminen koulutus nähtiin eettisen yrittäjyyden resurssina, joten ehkä yliopisto-opiskelijat haluavat erottautua ei-akateemisista opiskelijoista osoittamalla ymmärrystä yrittäjyyden kokonaisvaltaisista vaikutuksista ja yhteiskunnallisesta vastuusta. Toisaalta opiskelijoiden tietoisuus ilmaston- ja työelämän muutoksesta on myös saattanut lisääntyä kahdeksassa vuodessa ja siten vaikuttaa eettisen näkökulman esilletuloon.
Uusliberalistisessa diskurssissa ihannekansalainen on yrittäjämäinen, itsenäinen, aktiivinen, itsestään ja elämästään vastuunottava henkilö (Keskitalo-Foley, Komulainen & Naskali, 2010).
Opetus- ja kulttuuriministeriö onkin julkaissut vuonna 2017 linjauksensa yrittäjyyden edistämiseen sekä yrittäjyyskoulutukseen ja -kasvatukseen (Opetus- ja kulttuuriministeriö, 2017a). Tutkimuksessamme yliopisto-opiskelijat näkivät yrittäjyyden olevan rajattu vain tietyntyylisille henkilöille. Heidän mukaansa yrittäjältä vaaditaan persoonallisuuden piirteitä, kuten riskinotto- ja epävarmuudensietokykyä. Heiltä vaaditaan myös vahvaa motivaatiota, intohimoa sekä monenlaisia kykyjä, kuten ahkeruutta, kykyä työskennellä ”24/7”, kykyä myydä osaamistaan sekä kykyä toimia eettisesti. Tutkimuksestamme tuli esille paitsi se, että kaikki eivät omaa yrittäjämäisiä piirteitä, myös se, että kaikki eivät pidä yrittäjyyttä houkuttelevana vaihtoehtona. Yliopisto-opiskelijat ilmaisivat huolensa siitä, että yrittäjämäisten piirteiden ihannointi ja työelämän muuttuminen entistä yrittäjämäisemmäksi saattaa olla henkisesti raskasta niille, jotka eivät omaa näitä piirteitä. Nähtiin, että perinteisen palkkatyön säilyminen on kaikkien etu.
Tulevaisuus, jossa kaikista pyritään kasvattamaan yrittäjämäisiä kansalaisia, näyttäytyy tutkimustulostemme valossa raadollisena, vain tiettyjen yksilöiden etujen mukaisena hankkeena. Kun yrittäjyyskasvatuksen halutaan läpäisevän koko institutionaalinen koulutus- ja kasvatusjärjestelmä, on mielestämme pohdittava, miten jätetään tilaa ja osoitetaan arvostusta myös niille yksilöille, jotka eivät ole yrittäjämäisiä tai edes kiinnostuneita yrittäjyydestä.