• Ei tuloksia

Yhteenveto laskennallisen mallinnuksen tuloksista

Taulukko 15. Yhteenveto laskennallisen mallinnuksen tuloksista (vuositasolla tuhansissa euroissa)

Tulojen muutos Menojen muutos Netto

SoTe-

Jyväskylän kaupungille muuttoliikkeestä aiheutuva laskennallinen käyttötalouden nettomuutos on nega-tiivinen: tulot vähenevät noin 3,4 milj. euroa ja menot lisääntyvät noin 0,5 milj. euroa vuonna 2007.

Muuttoliikkeestä syntyy siis vajaan 4 miljoonan euron laskennallinen käyttötalouden tulomenetys vuo-dessa. Merkittävimpänä tekijänä on kunnallisverotulon vähennys 4 milj. eurolla22 (lähtijöiden tulotaso on korkeampi kuin tulijoiden), jota tosin verotuloihin perustuvan valtionosuuksien tasausmaksun pienen-tyminen osaltaan kompensoi (näkyy taulukossa tulon lisäyksenä vaikka tosiasiassa kysymys on tasaus-maksun pienentymisestä).

Kun tarkastellaan tuloksia Jyväskylän verkostokaupungin alueella vuoden 2007 kuntajaon mukaisella jaolla, havaitaan käyttötalouden menetysten pienentyvän vajaaseen 3 miljoonaan euroon. Merkittävim-mät erot Jyväskylän kaupunkiin verrattuna ovat kunnallisverotulon pienentynyt vähennys (vajaa 0,75 milj. euroa) ja verotuloihin perustuvan valtionosuuksien tasausten pienentyminen 1,1 milj. eurolla.

Huomion arvoinen asia on se, että tässä verkostokaupunkilaskelmassa Jyväskylän kaupungin luvut ovat mukana. Toisin sanoen Jyväskylän kaupungin menetyksiä kompensoivat muiden kuntien pienet positii-viset käyttötalouden nettomuutokset.

Suur-Jyväskylä yhtenä kuntana antaa kolmesta laskennallisesta mallinnuksesta kaikkein parhaimman tuloksen: käyttötalouden nettomuutos on lievästi negatiivinen, menetystä 0,12 milj. euroa. Tärkeimpiä tekijöitä mallinnuksen tuloksissa ovat kunnallisverotulon lisäys (+0,70 milj. euroa) sekä sosiaali- ja ter-veystoimen menojen kasvu noin 0,52 milj. eurolla. Tässä yhteydessä on syytä muistaa, että Suur-Jyväskylä-laskelmassa syöttötietona ovat alueelle tuleva ja sieltä lähtevä muuttoliike (hieman yli puolet kuntien välisestä tulo- ja lähtömuutosta). Tästä syystä tulos ei ole vertailukelpoinen edellisten (1 ja 2) laskelmien kanssa.

Jyväskylän kaupungin ikäryhmittäinen nettomuutto selittää suurelta osin edellä kuvattuja tulo- ja lähtö-muuton vaikutuksia käyttötalouteen. Kuntien välinen maassamuutto vuonna 2005 oli Jyväskylän kau-pungin näkökulmasta selvästi kaksijakoista (ks. luku 3.1, kuvio 6).

1. Merkittävää muuttovoittoa syntyy 15–24-vuotiaiden ikäryhmässä. Muuttajissa on runsaasti opiske-lunsa aloittavia nuoria23, joilla on vähän veronalaisia tuloja.

2. Selvää muuttotappiota syntyy 25–34-vuotiaiden ja myös pienten alle kouluikäisten lasten, erityisesti 0–4-vuotiaiden kohdalla. Muuttajat hakeutuvat opiskelun päätyttyä työelämään ja perheen

22 Laskelmassa tulonsaajiksi määritettiin kaikki 25-vuotiaat ja sitä vanhemmat. Jos tulonsaajan määritelmänä olisi 20-vuotiaat ja sitä vanhemmat, Jyväskylän kaupungin kunnallisverotulovähennys olisi noin 3,4 milj. euroa.

23 15–24-vuotiaiden ikäryhmässä opiskelijoiden osuus oli vuonna 2003 Jyväskylän tulomuutossa 49 % ja lähtömuutossa

misen jälkeen he etsivät korkeatasoista, suhteellisen väljää ja lapsille sopivaa asuinympäristöä. Useissa tapauksisUseissa uusi asunto on löytynyt jostain Jyväskylän kaupungin naapurikunnasta. 25–34 -vuotiailla on jo huomattavasti enemmän veronalaista tuloa kuin sitä nuoremmilla ikäluokilla.

Laskelmissa syöttötietoina on käytetty vuoden 2005 kuntien välisiä tulo- ja lähtömuuttotietoja. Jos olete-taan että lähivuosien muuton määrät, suunnat ja muuttajien ominaisuudet pysyvät samanlaisina ja että valtionosuusjärjestelmässä ei tapahdu suuria muutoksia, saadaan useamman vuoden talousvaikutukset kertomalla vuosiarvio halutulla vuosien lukumäärällä. Pidemmän aikavälin laskelmiin tulee kuitenkin suhtautua varauksella, koska malli on herkkä oletuksilleen mm. muuttajien määrästä. Esimerkiksi vuo-sien 2001 tai 2003 muuttajamäärien perusteella tehdyt laskelmat olisivat todennäköisesti antaneet Jyväs-kylän kaupungille pienemmät käyttötalouden nettomenetykset, kun taas vuoden 2006 ennätyksellinen muutto olisi johtanut vielä suurempaan laskennalliseen käyttötalouden nettomenetykseen.

Edellä kuvatussa muuttoliikkeessä ja sen kuntatalousvaikutuksissa korostuu Jyväskylän koulutustehtävä, minkä vuoksi laskelman tulosten tulkinnassa on oltava varovainen. Malli ei ota huomioon muuton epä-suoria vaikutuksia kuntatalouteen. Opiskelijat ovat valmistuttuaan oppilaitosten sijaintialueille merkittä-vä työvoimaresurssi (ks. esim. Lavikainen 2006). Lisäksi jo opiskeluaikanaan huomattava osa opiskeli-joista osallistuu palkkatyöhön. Vuonna 2004 Keski-Suomen ammattikorkeakouluopiskeliopiskeli-joista 51 % ja ylemmässä korkeakoulutuksessa olleista 52 % oli työllisiä (Tilastokeskus, Koulutustilastot)24. Lisäksi koulutuspalvelujen tarjoaminen tuottaa verotuloja ja muitakin tuloja kerrannaisvaikutuksineen kuntata-louteen.

6 Johtopäätöksiä ja arvioita muuttoliikkeen vaikutuksista

Nuorten perheiden muuttoliikkeen keskeiset syyt

Nuorten perheiden lisääntyneen muuton syiden selvittämiseksi tutkimuksessa suoritettiin kysely, johon vastasi noin 550 kotitaloutta Jyväskylän kaupungista, Jyväskylän maalaiskunnasta, Laukaasta ja Muura-mesta. Tuloksia tarkasteltiin pääsääntöisesti muuton suunnan mukaan eli jaottelulla kaupungista kehys-kuntiin muuttaneet, kehyskunnista kaupunkiin muuttaneet ja kaupungin sisällä muuttaneet. Kaupungista tai kehyskunnista muualle Suomeen muuttaneet - tai päinvastoin - eivät kuuluneet tutkimuksen kohde-ryhmään. Jyväskylän kaupungin lisäksi tutkimuksen kohteeksi valittiin Muurame, Laukaa ja Jyväskylän maalaiskunta, sillä valtaosa kaupunkiseudun sisäisestä muutosta on näiden kuntien välistä muuttoa.

Riippumatta muuton suunnasta tärkein syy muutolle kaupunkiseudulla oli asunnon vaihtaminen. Tämä syy korostui erityisesti kaupungista kehyskuntiin muuttaneiden vastauksissa. Kaupunkiin muuttaneille tärkeänä motiivina tuli esille myös perhesuhteissa tapahtuneet muutokset (kuten ero tai yhteen muutta-minen). Sen sijaan työhön tai opiskeluun liittyvät syyt olivat vain harvoin keskeisiä asioita muuttopää-töksissä.

Keskeiset asumismieltymykset ovat suurelta osin samat riippumatta muuton suunnasta. Kaikkien muut-tajien arvostamia piirteitä olivat mm. asuinalueen turvallisuus, luonnon läheisyys ja asuinalueen viihtyi-syys. Kuitenkin siinä, missä määrin eri tekijöitä muuttopäätöksissä painotettiin, oli eroja. Kaupungista kehyskuntiin muuttaneille kotitalouksille tunnusomaisia motiiveja (verrattuna kaupunkiin muuttaneisiin) olivat mm. halu viettää maalaiselämää, asuntojen edullisempi hintataso, halu päästä isompaan asuntoon, suuremman tontin löytyminen ja asuinalueen kokeminen hyväksi kasvuympäristöksi lapsille. Kaupun-kiin muuttaneille kotitalouksille (verrattuna kaupungista kehyskuntiin muuttaneisiin) tyypillisiä asioita muuttopäätöksissä olivat mm. halu viettää kaupunkilaiselämää, huvi- ja iltaelämän viettäminen, ystävien

24 http://www.stat.fi/til/opty/tau.html

asuminen kaupungissa, kulttuuritarjonta ja mahdollisuus monipuolisiin ihmissuhteisiin. Yhteenvetona muuttoa ohjaavien tekijöiden eroista voi todeta, että kehyskunnista kaupunkiin muuttaneilla motiivit liittyvät tyypillisesti ihmissuhteisiin, harrastuksiin ja opiskeluun, kun taas kehyskuntiin muuttaneilla ne liittyvät rakentamiseen, asumiseen ja asuinympäristöön.

Kaupungista kehyskuntiin muuttaneista kotitalouksista noin puolet oli harkinnut muuttoa myös johon-kin toiseen kuntaan. Tyypillisimmin vaihtoehtoina oli ollut kaksi tai kolme kuntaa Jyväskylän seudulla - muutto seudun ulkopuolelle oli ollut vain hyvin harvojen mielessä. Yli kolmanneksella kaupungista muuttaneilla kotitalouksista oli yhtenä vaihtoehtona myös pysyminen Jyväskylän kaupungissa. Kuiten-kin edullisemman asunnon löytyminen (hinta tai hinta-laatusuhde), tonttitarjonta (hinta, koko, saata-vuus) ja luonnonläheisempi asuinympäristö houkuttelivat kehyskuntaan. Kehyskunnista kaupunkiin muuttaneista yli kahdella kolmasosalla kaupunkiin muuttaminen oli ainoa vaihtoehto. Kaupungissa asuinpaikkaa vaihtaneilla poismuuttoalttius oli verraten pieni, sillä vain alle viidennes oli pohtinut muut-toa myös johonkin toiseen kuntaan.

Tutkimus viittaa siihen, ettei mikään erityinen tekijä ole aiheuttanut viime vuosina lisääntynyttä pois-muuttoa Jyväskylän kaupungista. Erityisesti nuorten perheiden kasvanut muuttoliike vuonna 2006 ke-hyskuntiin liittyy Jyväskylässä ja muuallakin trendiin, joka on alkanut jo vuosia aiemmin. Tätä tukee myös se, että kyselyn perusteella kohderyhmän muuton motiivit eivät ole oleellisesti muuttuneet vuo-desta 2004 vuoteen 2006. Onkin syytä epäillä, että viimeisten vuosien aikana alhainen korkotaso, pit-kään jatkunut hyvä suhdannetilanne ja kuluttajien luottamus talouteensa ovat merkittäviä yleisiä tekijöitä siihen, miksi muuttaminen kaupungista kehyskuntiin on lisääntynyt viime vuosina. Jyväskylä ei myös-kään muodosta poikkeusta muiden suurten yliopistokaupunkiseutujen joukossa Suomessa, vaan kuntien välinen maassamuutto on useilla korkeakoulu- ja yliopistopaikkakunnilla samansuuntaista kuin Jyväsky-län seudulla. Muun muassa Tampereen seutukunnassa muuttokäyttäytyminen on pitkälti samanlaista (ks. Kallio 2006).

Seudun sisäisestä asumismuutosta voidaan lisäksi todeta, että Jyväskylän seudulla, kuten muillakin vas-taavanlaisilla seuduilla, perheet joutuvat punnitsemaan asunnonvaihtoon liittyviä muuttopäätöksiään suhteessa koko seudun tarjoamiin asumismahdollisuuksiin, omiin asumispreferensseihinsä ja taloudelli-siin resursseihinsa. Näin ollen kuntarajat eivät ole oleellinen tekijä asuinpaikan valinnassa. Elämänvaihe ja perhetilanteen muutokset vaikuttavat oleellisesti muuttopäätöksiin, ja perheillä on tavoitteena löytää sopiva kombinaatio asuntojen hinnan, saavutettavuuden, tilantarpeen, hyvän asuinympäristön ja vapaa-ajan harrastuksia palvelevan luonnonympäristön välillä. Tällaisia asuntoja ja asuinympäristöjä löytyy kohtuullisella hinnalla tällä hetkellä pääosin kehyskunnista.

Huomattavaa on, että monissa Euroopan maissa urbanisaatio on hidastunut ja kaupungeista muutetaan myös kaupunkialueiden ulkopuolelle. Kuitenkin Keski-Euroopassa etäisyydet ovat Suomeen verrattuna pienet, joten siellä muuttoliike suuntautuu suhteellisen tiheään asutuille ja paljon työpaikkoja tarjoaviin maaseutumaisiin ja pikkukaupunkimaisiin ympäristöihin. Sen sijaan Suomessa urbanisaatio on tilastolu-kujen perusteella ollut vielä voimakasta, mutta merkkejä muutoksesta keskieurooppalaiseen suuntaan on havaittavissa (esim. Eskelinen ym. 2006; vrt. Kumpulainen 2006).

Kuntatalousvaikutukset

Kunnallistalouden näkökulmasta muuttoliikkeen ja sen aikaansaamat väestörakenteen muutokset vai-kuttavat mm. palvelujen kysyntään, verotulokertymään ja valtionosuuksiin. Tyypillisenä yliopistokau-punkina Jyväskylän kaupungin nettomuutto on valikoivaa siten, että muuttovoittoa syntyy 15–24-vuotiaiden ikäryhmässä, kun taas muuttotappio kohdistuu 25–34-15–24-vuotiaiden ikäryhmään ja alle kou-luikäisiin lapsiin. Jyväskylän kaupunkiin muuttajat ovat usein opiskelunsa aloittavia nuoria, joiden ve-ronalaiset tulot ovat vähäiset. Sen sijaan hieman vanhemman ikäluokan poismuuttajilla on jo selvästi enemmän veronalaisia tuloja.

Tutkimuksessa on arvioitu vuoden 2005 muuttajamäärien perusteella, että muuttoliikkeen vaikutuksesta Jyväskylän kaupungille syntyisi vuodessa noin 4 miljoonan euron laskennallinen käyttötalouden tulon-menetys. Kehyskuntien käyttötaloudessa muuttoliike näkyy jonkin verran positiivisena keskimäärin pa-rempituloisten tulo- kuin lähtömuuttajien vuoksi. Mikäli laskelmassa olisi voitu käyttää vuoden 2006 lukuja, olisi todennäköistä, että Jyväskylän kaupungin näkökulmasta laskennallinen tulomenetys olisi tätäkin suurempi.

Laskelmaan on kuitenkin tarpeen liittää eräitä tulkinnallisia varauksia. Ensiksikin laskelma koskee aino-astaan eräitä suoria laskennallisia vaikutuksia kuntien käyttötalouteen eikä siinä huomioida investointi-tarpeen muutosten vaikutuksia. Muuttoliikkeellä on lisäksi myös monia epäsuoria vaikutuksia kuntien talouteen ja laajemmin vaikutuksia aluetalouteen. Esimerkiksi työmarkkinoiden näkökulmasta opiskelija-työvoima on Jyväskylän kaltaisessa yliopistokaupungissa tärkeä resurssi ja opiskelija-asuntojen rakenta-minen sekä opiskelijoiden asurakenta-minen ja kulutus heijastuvat verotuloina myös kaupungin käyttötalouteen.

Laskelman voidaankin nähdä korostavan muuttoliikkeen negatiivista talousvaikutusta keskuskaupungin näkökulmasta.

Vaikutus väestörakenteeseen

Kyselyn kohderyhmässä Jyväskylästä kehyskuntiin muuttaneet kotitaloudet ovat parempituloisia ja muuttajien koulutustaso on korkeampi kuin kehyskunnista Jyväskylän kaupunkiin muuttaneiden kotita-louksien. Erityisesti Jyväskylän maalaiskunta, Laukaa, Muurame ja Korpilahti erottuvat hyvätuloisia vastaanottavina kuntina. Kehyskuntiin muuttaneissa kotitalouksissa on myös tyypillisemmin alle kou-luikäisiä lapsia, vaikka lasten lukumäärä sinänsä ei poikkeakaan kaupunkiin päin muuttaneista. Edelleen vuosien 2003–2005 tilastoista on nähtävissä, että tulomuuton enemmyyttä nuorissa ikäluokissa hallitse-vat miehet, kun taas hieman vanhemmissa ikäryhmissä lähtömuuttajien enemmyyttä hallitsehallitse-vat naiset.

Määrältään muuton epätasapaino (nettomuutto) näissä ikäryhmissä ei kuitenkaan ole kaupungin väkilu-kuun verrattuna kovin suurta.

Tarkastelun kohteena oleva muutto indikoi tilannetta, että nimenomaan maksukykyinen ja koulutettu väestö muuttaa pois. Muuttajissa on kuitenkin suuri määrä niitä, jotka ovat muuttaneet Jyväskylään opiskelun vuoksi ja valmistuttuaan muuttavat pois. Näin ollen tämä muuttovirta ei varsinaisesti muuta Jyväskylän kaupungin väestörakennetta, mutta kuvaa yliopistokaupungille tyypillistä koulutustehtävästä aiheutuvaan muuttoa. Muuton valikoivuuden merkitystä kaupunkiseudulla ei ole syytä liioitella myös-kään siksi, että edelleen suurin osa kaupunkiseudun sisäisestä työllisten, hyvätuloisten ja korkeasti koulu-tettujen muutoista tapahtuu Jyväskylän kaupungin sisällä. Jyväskylän kaupungin lähtömuutosta puoles-taan kaksi kolmannesta suuntautuu verkostokaupungin ulkopuolelle, mitä voi pitää seudun näkökulmas-ta paljon huomionarvoisempana piirteenä kuin muutnäkökulmas-tamisnäkökulmas-ta seudun sisällä. Esimerkiksi muuttonäkökulmas-tappio pääkaupunkiseudulle ja Tampereen seudulle voi olla osoitus Jyväskylän seudun vetovoimaisuuden hii-pumisesta. Seudut käyvätkin ankaraa kilpailua osaavasta työvoimasta. Muuttoliikkeen edelleen lisäänty-essä ja toistuvaismuuttojen yleistylisäänty-essä valintoja mieluisimmista asuinpaikoista tehdään useiden alueiden välillä. Koulutettujen nuorten muuttoon liittyvät valinnat ovat tulevaisuuden kannalta erittäin tärkeitä.

Siksi pitkäjänteinen seudullinen yhteistyö monipuolisten asuinympäristöjen tarjoamiseksi on ensiarvoi-sen tärkeää.

Vaikka yliopistokaupungeissa nuorten lähtö- ja tulomuuton osuudet muuttovirroista ovat suuria, vi-nouttaa muuttoliike väestörakennetta vasta sitten, kun lähtömuutto on suurempaa kuin koulutustehtä-västä aiheutuva lähtömuutto. Nuorten tulomuutto Jyväskylän kaupunkiin on määrältään suunnilleen samantasoista kuin hieman vanhempien ikäluokkien lähtömuutto, mistä syystä nettomuuton vaihteluja ei kokonaisuudessaan voida pitää kovin huolestuttavina. Muuttoliike ei myöskään näy oleellisesti Jyväs-kylän kaupungin väestörakenteen (ikä- ja sukupuolirakenteen) muutoksena ainakaan 2000-luvun

alku-puoliskon tilastoissa. Jyväskylän kaupunkiseudun sisäisen muuton pääosa onkin ihmisten eri elämänvai-heisiin liittyvää muuttoa.

Asunto- ja yhdyskuntarakenteen ja palvelujen näkökulma

Asunto- ja yhdyskuntarakenteen näkökulmasta kaupunkiseudun sisäinen muutto merkitsee asutusraken-teen hajautumista, mitä on pyritty estämään lainsäädännölläkin. Kaupunkisuunnittelun rooli asutusra-kenteen määrääjänä ei kuitenkaan ole aukoton. Asutusrakenne vaikuttaa hajautuvan joka tapauksessa väestön vaurastuessa. Yhteiskuntatieteilijät ovat varsin yhtä mieltä siitä, että asumismieltymysten ja tii-viin kaupunkisuunnittelun periaatteiden välillä on ristiriita. Kaikkia tiivis kaupunkirakenne ei yksinker-taisesti miellytä. Väljyyttä ja omakotiasumista haetaan haja-asutusalueelta. Tällaiseen muuttoon kaupun-kisuunnittelijoiden on hyvin vaikea vaikuttaa, koska he luonnollisesti pyrkivät noudattamaan periaatteil-taan hyvää ja idealistista lainsäädäntöä.

Muuton ja pendelöinnin lisääntyminen kaupunkiseudulla korostaa kaupunkiseudun kuntien toimivaa yhteistä suunnittelua maankäytön ja kaavoituksen, palvelurakenteen ja liikenteen alueilla. Esimerkiksi liikenteen sujuvuudesta tulee yhä tärkeämpi kilpailukykytekijä seudulle liikenteen edelleen kasvaessa.

Tienpidon voimavaroista merkittävä osa kohdistuu kaupungin läheiselle maaseudulle. Liikenteen kasvu edellyttääkin toimenpiteitä niin seudullisen liikennesuunnittelun kuin myös Tiehallinnon näkökulmista.

(ks. Lehtola 2007.)

Kuntien yhteistoiminta kaavoituksessa ei vaikuttaisi vielä olevan riittävää. Yhteistoimintaa voisi tehostaa seudun kuntien yhteinen paikkatietojärjestelmä, jolla kehitettäisiin yhteistä tietopohjaa, mikä todennä-köisesti edesauttaisi vuorovaikutusta myös suunnittelussa. Kovin voimakkaasti yhteisellä kaavoituksella-kaan ei kuitenkaavoituksella-kaan pystytä vaikuttamaan asutusrakenteen hajautumiseen. Jo nyt poikkeamislupien kas-vu osoittaa, että rakentamisen ohjauspyrkimyksiä halutaan ohittaa ja kiertää kasvavassa määrin.

Yhdyskuntarakennetta tulisikin kehittää asuinalue- ja yhteisökohtaisesti. Kun palvelujen tuottamista or-ganisoidaan uudelleen, niin väistämättä tullaan tarjontarakenteisiin, joissa kuntarajojen merkitys vähe-nee. Palveluja tuottaville yrityksille kuntarajat eivät ole samanlainen raja siinä missä se on kunnallishal-linnolle. Kokonaisuutena tulisikin pyrkiä madaltamaan keinotekoisia rajoja ja esteitä verkostokaupungin kuntien yhteistyölle.

7 Lopuksi

Edellä olevassa tarkastelussa pääpaino on ollut Jyväskylän kaupunkiseudun sisällä. Toisaalta olisi voitu tarkastella Jyväskylän kaupunkiseudun roolia ja mahdollisuuksia kilpailla yhtenäisenä kaupunkiseutuna muiden kaupunkiseutujen joukossa. Jälkimmäisestä näkökulmasta seudun sisäinen muuttoliike ei ole ongelma. Jyväskylän kaupunkiseudun rooli ja kilpailukyky kansallisessa kaupunkijärjestelmässä perustuu etenkin sen yliopisto- ja teknologiakaupunkiasemaan, ja siihen olennaisesti kuuluu myös kyky tarjota erilaisia asuinympäristöjä niitä haluaville. Esimerkiksi Kumpulaisen (2006) tutkimuksessa Jyväskylä pär-jäsi erittäin hyvin nuoria osaajia houkuttelevana kaupunkiseutuna. Ainoastaan Tampere näyttäisi olevan suositumpi. Vastaajien mukaan menestys perustuu kaupunkiseudun tarjoamaan ’hyvään happeen’ – nuorekkaaseen ilmapiiriin, katukulttuuriin ja kahviloihin. Kulttuurisesti moninainen opiskelijajoukko sekä kansainvälinen ilmapiiri yhdistettynä viihtyisiin ja monipuolisiin asumismahdollisuuksiin ovat seu-tukunnan kilpailuvaltteja. Ilmapiiri houkuttelee osaavia muuttajia muista seutukunnista sekä saa Jyväsky-lässä opiskelleita jäämään tai palaamaan.

On myös syytä pitää mielessä, että muuttoliike vain yksi alueen kehityksestä kertova indikaattori. Lähtö-kohtana yleensä pidetään sitä, että kasvava väestömäärä on tavoiteltava asia. Aiemmin väestö-, työlli-syys- ja talouskehityksen välillä oli positiivinen kasvun kehä, mutta nykyisin osaaminen on tullut

oleelli-seksi neljänneksi elementiksi ja väestönkasvu ei enää välttämättä ennusta työllisyyden tai talouden kas-vua (vrt. Antikainen ja Vartiainen 2002). Onkin syytä kysyä, viekö liika väestömäärään katsominen huomion muilta, ehkä tärkeämmiltä, alueen kilpailukykyyn ja hyvinvointiin liittyviltä asioilta. Ehkä pi-kemminkin tulisi kysyä, mihin kasvu tai supistuminen vaikuttavat ja voiko ihmisten hyvinvointi alueella lisääntyä, vaikka väestömäärä supistuisi.

Jyväskylän seudun eräänä menestystekijänä voidaan nähdä sen kyky tarjota vaihtoehtoisia asuinympä-ristöjä – myös keskuksen ulkopuolelta. Muuttoliikettä tulisi enemmänkin katsoa seudun pitkän aikavälin menestyksen näkökulmasta kuin lyhytjänteisenä kuntien välisenä pelinä. On selvää että keskuskaupun-gin menestyminen on seudun kannalta ensiarvoisen tärkeää. Kehyskuntien saama valikoiva tulomuutto on seurausta Jyväskylän vahvasta kehityksestä. Voidaankin ennakoida, että mikäli seudun keskuksen vetovoimaisuus hiipuu, heijastuu tämä kehitys pian myös kehyskuntiin. Menestyksen eväät seudulla ovat jo olemassa, sillä verkostokaupunki-idea tarjoaa tien kohti edelleen syvenevää seudullista yhteistyötä.

Tämä on ehdoton etu kovenevassa seutujen välisessä kilpailussa.

Lähteet

Antikainen, Janne, Juho Luukkonen & Tarja Pyöriä (2006) Kaupunkiverkko ja kaupunkiseudut 2006. Sisäasiainministeriön julkaisuja 10/2006. Helsinki

Antikainen, Janne & Perttu Vartiainen (2002) Socio-Economic Development in Finnish Urban Regions. Teoksessa P. Koistinen & W. Sengenberger (eds) Labour Flexibility. A Factor of the Eco-nomic and Social Performance of Finland in the 1990s, 63-84. Tampere University Press. Tampere.

Aro, Timo (2006) Maassamuutto valikoituu kaupunkiseutujen sisällä. Kuntalehti 16/2006.

Eskelinen, Heikki & Timo Hirvonen (eds)(2006) Positioning Finland in a European Space. Minis-try of the Environment and MinisMinis-try of the Interior. Helsinki.

Helin, Heikki, Seppo Laakso, Markku Lankinen, Ilkka Susiluoto (1998) Muuttoliike ja kunnat.

Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimusjulkaisut, nro 15.

http://www.kaks.fi/julkaisut/tutkimusjulkaisut/muuttoliike-ja-kunnat.aspx

Jolkkonen, Arja, Ari Jolkkonen & Tiina Soininen (2003) Pitkät työmatkat ja työn kuormittavuus.

Joensuun yliopisto, Karjalan tutkimuslaitoksen julkaisuja n:o 140. Joensuu.

Kallio, Olavi, Aila Kettunen & Sakari Kainulainen (2004) Väestömuutos ja kuntien talousstrategiat.

Etelä-Savon ja Pirkanmaan kuntien ennustettujen väestömuutosten 2003– 2010 vaikutukset käyttöta-louteen sekä kuntatalouden sopeuttamistarpeisiin. Etelä-Savon maakuntaliitto. Tutkimusraportti 5/2004.

Kallio, Olavi (2006) Kuntien välinen maassamuutto sekä sen kunnallistaloudelliset vaikutukset. Teok-sessa Meklin, Pentti ym. (toim.) Kuntarakenteita etsimässä. Puheenvuoroja kunta- ja palvelurakenteiden uudistustarpeista ja -mahdollisuuksista. Juhlakirja kunnallistalouden professori Veli Karhun siirtyessä eläkkeelle vuonna 2006. Kunnallistutkimuksia, s. 233-258. Tampere.

Kallio, Olavi (2005) Väestömuutosten vaikutukset kuntatalouteen. Tilastokeskuksen ennusteisiin pe-rustuvien väestömuutosten 2004 – 2010 ja 2010 – 2020 vaikutukset Pirkanmaan kuntien talouteen. Pir-kanmaan liitto julkaisu D 81. Tampere.

Kumpulainen, Mikko (2006) Maailmalle menetetty vai korkoa kasvanut? Koulutetut muuttajat maa-seudun kannalta. Joensuun yliopisto. Karjalan tutkimuslaitoksen raportteja 1/2006. Joensuu.

Koivumäki, Emilia (2007) Paikallisten työmarkkina-alueiden seutuistuminen ja pendelöinti. Tutkimus Kuopion, Jyväskylän ja Tampereen työssäkäyntialueiden rakenteiden ja toiminnan muutoksista 1987–

2002. Pro gradu -tutkielma. Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitos, Tampereen yliopisto.

Lavikainen , Piia (2006) Viiden vuoden jälkeen. Jyväskylän yliopistosta vuonna 2000 valmistuneiden maistereiden työllistyminen. Jyväskylän yliopisto, Tutkimus- ja rekrytointipalvelut.

http://www.jyu.fi/hallinto/rekrytointi/opiskelija/sijoittumisenseuranta/index_html

Lehtola, Ilkka (2007) Maaseudun toimintaympäristön muutos ja liikkuminen-kirjallisuuskatsaus. Joen-suun yliopisto, Alue- ja kuntatutkimuskeskus Spatian julkaisuja 2/2007. (julkaistaan myös Tiehallinnon tutkimuksia ja selvityksiä -sarjassa)

Myrskylä, Pekka (2004) Muuttoliikkeen vaikutukset pienenevät ja leviävät. Tietoaika 9/2004. Tilasto-keskus.

Rapo, Markus (2006) Väestö suuntaa kehyskuntiin. Tieto & trendit 8/2006.

Liite 1. Kyselylomake kotitalouksille (Osio B1 lähetettiin kuntarajat ylittäneille muuttajille ja osio B2 Jyväskylän kaupungin sisällä muuttaneille. Osiot A ja C lähetettiin molemmille ryhmille)

A. Vastaajan ja hänen kotitalouden taustatiedot

1. Sukupuoli

mies

nainen

2. Ikä ___________

3. Minkälainen ammatillinen koulutus teillä on?

ammattikoulu

opistotason tutkinto/ammattikorkeakoulu

yliopisto

ammatilliset kurssit

ei ammatillista koulutusta

muu, mikä ________________________________

4. Mikä on pääasiallinen toimintanne tällä hetkellä?

yrittäjä

palkkatyössä

työtön/lomautettu

opiskelija

eläkeläinen

kotona lapsen kanssa (mm. äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaa)

muu, mikä ____________________

5. Jos olette työssä (tai tällä hetkellä työstä vapaalla)

a. mikä on ammattinne? __________________________________

b. sijaitseeko työpaikkanne asuinkunnassanne?

kyllä

ei, työpaikan kunta _____________________

6. Jos teillä on opiskelupaikka, onko se asuinkunnassanne?

kyllä

ei, opiskelupaikan kunta _______________

(kysymykseen vastaavat myös opiskelusta tällä hetkellä vapaalla olevat)

7. Kenen/keiden kanssa asutte?

av(i)opuolison kanssa

av(i)opuolisoni ja lasten kanssa, lasten syntymävuodet ovat _______, _______, _______, _______, _______, ____

olen yksinhuoltaja, kanssani asuvien lasten syntymävuodet ovat _______, _______, _______, _______, _______

vanhempien tai muiden omaisten kanssa

asun yksin

muulla tavoin, miten? ___________________________________________________________________________

8. Kuinka paljon keskimäärin ovat kotitaloutenne yhteenlasketut kuukausitulot verojen vähentämisen jälkeen?

(sis. palkat, lapsilisät, tuet yms.)

alle 2000 €

2000-3000 €

3000-4000 €

4000-5000 €

yli 5000 €

9. Jos olette avo- tai avioliitossa, niin

a. Minkälainen ammatillinen koulutus puolisollanne on?

ammattikoulu

opistotason tutkin-to/ammattikorkeakoulu

yliopisto

ammatilliset kurssit

ei ammatillista koulutusta

muu, mikä _______

b. Mikä on puolisonne pääasiallinen toiminta tällä hetkellä?

yrittäjä

palkkatyössä

työtön/lomautettu

opiskelija

eläkeläinen

kotona lapsen kanssa (mm. äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaa)

muu, mikä ________________________

c. Jos puolisonne on työssä (tai tällä hetkellä työstä vapaalla) a. mikä on hänen ammatti? ________________________

b. sijaitseeko hänen työpaikka asuinkunnassanne?

kyllä

ei, työpaikan kunta _________________

d. Jos puolisollanne on opiskelupaikka, onko se asuinkunnassanne?

kyllä

ei, opiskelupaikan kunta _______

(kysymykseen vastataan, vaikka olisi tällä hetkellä opiskelusta vapaalla)

B1. Muuttohistoria (kuntarajat ylittäneet)

10. Missä nykyisin asutte? a) kunta

Jyväskylän kaupunki

Jyväskylän maalaiskunta

Muurame

Laukaa

b) asuinalue _______________________________

c) asuinalueen postinumero ____________

11. Missä asuitte ennen viimeisintä muuttoanne?

a) kunta

Jyväskylän kaupunki

Jyväskylän maalaiskunta

Muurame

Laukaa

b) edellisen asuinalueenne postinumero ___________

12. Milloin edellä mainittu muutto tapahtui (vuosi ja kuukausi)? Vuonna _________, _________kuussa

13. Mikä oli tärkein syy muutollenne (valitkaa vain yksi vaihtoehto)?

perhesuhteiden muutos (esim.av(i)oliitto, ero)

asunnon vaihto (mm. isompi/pienempi asunto, mukavampi asuinalue, omistusasunnon hankkiminen)

työhön liittyvä syy (esim. työpaikan saaminen)

opiskeluun liittyvä syy (esim. opiskelupaikan saaminen)

itsenäistyminen (muutto omaan asuntoon)

joku muu syy, mikä? __________________________________________________

14. Arvioikaa lisäksi, kuinka tärkeitä muuttopäätöksessänne olivat seuraavat tekijät? (ympyröi oikea vaihtoehto) Vaikutus muuttopäätöksessä

ei erittäin melko jonkin melko erittäin vaikutusta pieni pieni verran suuri suuri Työ

Sain työpaikan kunnan alueelta 1 2 3 4 5 6

Perheenjäsen sai työpaikan kunnan alueelta 1 2 3 4 5 6

Etäisyys työpaikasta 1 2 3 4 5 6

Opiskelu

Sain opiskelupaikan kunnan alueelta 1 2 3 4 5 6

Perheenjäsen sai opiskelupaikan kunnan alueelta 1 2 3 4 5 6

Etäisyys opiskelupaikasta 1 2 3 4 5 6

Etäisyys opiskelupaikasta 1 2 3 4 5 6