Haasteet ja kehittämiskohteet liittyivät siis pääasiassa yhteistyön työhön ja tiedonkulkuun.
Tietojen vaihdon edellytyksiin liittyy kiinteästi sääntely salassa pidettävistä tiedoista ja näi-den säännösten poikkeuksista. Kuten edellä on todettu, salassapidon sääntely on monisyinen kokonaisuus. Kaikissa kunnan palveluissa tulee noudattaa julkisuuslakia ja henkilötietola-kia. Näiden lisäksi on palvelukohtaisesti huomioitava eri lakien säännökset. Edellä kerrotusti voimassaolevan oikeuden mukaan tietojen luovuttaminen on sallittua muun muassa silloin, kun siihen on asiakkaan suostumus (esimerkiksi sosiaalihuollon asiakaslaki 16 §). Ensisijai-nen lähtökohta on siis asiakkaan suostumus. Vaikka suostumusta ei saataisi, tietoja voidaan luovuttaa esimerkiksi (sosiaalihuollon asiakaslaki 17 §) silloin, kun se on tarpeen lapsen edun, tai asiakkaan ilmeisen sosiaalihuollon tarpeen vuoksi, eikä huoltoa voida ilman ky-seistä tietoa toteuttaa.
Näissä esiin nousseissa haasteissa ja kehittämiskohteissa kyse on enimmäkseen tilanteista, joissa tietoa toivotaan, jotta voitaisiin paremmin huomioida lapsen tarpeet ja tilanne työnte-kijän omassa toiminnossa. Toisaalta tietoa toivotaan myös siksi, että pysyttäisiin selvillä asi-akkaan tilanteesta, jolloin mahdollisesti voitaisiin välttää turhaa huolta, jos lapsen asia on jo hoidossa ja asia etenee. Vaikka salassapitosääntely on vaikeaselkoinen kokonaisuus, voi-daan ajatella, että tietojen luovuttaminen olisi suhteellisen helppoa silloin, kun asiakkaalta on siihen suostumus.
188 Lisäksi esiin nostettiin yksittäisiä asioita, kuten kouluterveydenhuollossa psykologin tuominen entistä vahvemmin myös yläasteella tehtävään työhön. Psykoterapian osaamisen vahvistamista toivottiin raskau-denaikaiseen tukeen neuvolassa. Yksittäisenä nostona esitettiin myös suojatun sähköpostin mahdollistami-nen kaikissa palveluissa.
Jos suostumusta ei ole, ratkaistavaksi tulisi, voitaisiinko lapsen edun mukaisena perusteena pitää tavoittetta palvelun parantamisesta muussa häntä koskevasa palvelussa (kuin siis siinä, josta tietoa luovutettaisiin).189 Jos todettaisiin, että lapsen etu toteutuu, kun hänen asiastaan on tieto myös muissa häntä koskevissa palveluissa, tietojen luovutus olisi mahdollista myös ilman suostumusta. Tähän kysymykseen vastaaminen edellyttäisi kuitenkin kattavaa pereh-tymistä muun muassa aihetta käsittelevään oikeuskäytäntöön. Se ei tämän tutkimuksen laa-juudessa ole mahdollista. Lähtökohtaisesti kuitenkin voitaneen suhtautua epäillen siihen mahdollisuuteen, että tällainen laaja tulkinta voitaisiin tehdä, jos asiakas on kieltänyt tieto-jensa luovuttamisen.
Voidaan kuitenkin ajatella, että tiedonkulkua voitaisiin voimassa olevan oikeuden sallimissa rajoissa eli ilman sääntelyn muuttamista merkittävästi parantaa palveluiden välillä silloin, kun asiakkaalta on tietojen vaihtamiseen suostumus. Suostumuksen, eli perusteista paina-vimman, lisäksi tukea päätelmälle voidaan hakea lapsen edusta. Kuten edellä on todettu, tietoja voidaan luovuttaa silloin, kun lapsen etu sitä vaatii ja esimerkiksi sosiaalihuollon asiakaslain 10.2 § painottaa kaikissa toimissa lapsen edun ensisijaisuutta. Näistä lähtökoh-dista ei liene estettä sille, että jos asiakas on suostumuksensa antanut, etteikö tietoa aloite-tuista toimenpiteistä tai niiden etenemisestä myös muihin lasta koskeviin palveluihin voitaisi jopa pyytämättä antaa.190
Tietojen vaihdon ratkaisut ovat palvelujen järjestäjän eli kunnan omaan tehtävien organi-sointiin liittyviä päätöksiä. Tässä yhteydessä on huomioitava kansallinen sosiaalihuollon kir-jaamisen hanke, joka saattaa lähivuosina merkittävästi vaikuttaa tietojen vaihdon mahdolli-suuksiin191. Järjestelmähankkeet ovat monitahoisia ja moniriippuvaisia kokonaisuuksia ja
189 Haastatteluvastausten perusteella lisääntyneestä tiedonkulusta hyötyisivät myös työntekijät epätietoisuu-den ja turhan huolen vähenemisen myötä, mutta tätä ei kuitenkaan voitane pitää seikkana, jonka lapsen edun mukaisuutta olisi järkevää edes lähteä selvittämään.
190 Kuten haastatteluissa todettiin, haastateltavat kertovat, etteivät he välttämättä ole kiinnostuneita niinkään toimenpiteiden yksityiskohdista, vaan tärkeintä olisi tietää, onko lapsen asia jollain tavalla hoidossa. Koettu haaste saattaisi siis helpottua hyvin pienillä toimenpiteillä ja lyhyillä infoviesteillä.
191 Yhteisen arkiston on tarkoitus olla ainakin osittain käytössä jo vuonna 2018, ks. Terveyden ja hyvinvoin-nin laitos: Sosiaalihuollon valtakunnallisten tietojärjestelmäpalvelujen ja määrämuotoisen kirjaamisen toi-meenpanohanke (Kansa-hanke) 2016, s. 36–37.
muutoinkin niiden toteutuksen syvempi pohtiminen on tämän tutkimuksen alan ulkopuo-lella. Tiedonkulun mahdollistavista järjestelmistä olisi kuitenkin todennäköisesti haastatel-tavien esittämien haasteiden ratkomisessa hyötyä.192
Tiedonkulun parantaminen saattaisi kokonaisuudessaan parantaa lapsen saamaa palvelua.
Lisäksi se voisi helpottaa työntekijän työtä ja hallinnan tunnetta. Lisäksi on mahdollista, että tiedonkulun parantaminen pidemmällä aikavälillä lisätä koko palvelujärjestelmän osaamista ja ymmärrystä toimintojen kokonaisuudesta. Siten se voisi mahdollisesti joissakin tapauk-sissa vähentää myös toimintavaihtoehtojen punnintaan liittyvää konsultointia muista palve-luista. Tähän pohdintaan voidaan liittää myös haastateltavien kommentit siitä, että heitä ei välttämättä kutsuta lasta koskeviin palavereihin. Osaltaan ratkaisu saattaisi tähänkin löytyä tiedonkulun yleisestä parantamisesta. Jos palavereihin osallistuminen ei olisi ainoa tapa py-syä asiakkaan tilanteesta selvillä, paikalle kutsuttavien määrää olisi helpompi keventää. Tie-donkulun parantamisesta on siis mahdollista saavuttaa monenlaisia hyötyjä.
Edellä kerrotun mukaiset tiedonkulun haasteet ovat luonnollisesti yhteydessä myös monia-laisen yhteistyön toteuttamisen haasteisiin. Tämän esityksen muissa osioissa kerrotusti mo-nialaiseen yhteistyöhön velvoitetaan laajasti kautta linjan. Esimerkiksi LSL 4 § ja SHL 41
§:ssä ja yleisesti sosiaali- ja terveyspolitiikassa painotetaan eri palvelutahojen yhteistyötä ja toimintavelvollisuuksia vanhemmuuden vahvistamisessa, huolten varhaisessa tunnistami-sessa ja tarvittavan tuen antamitunnistami-sessa.193 Samoin säädetään esimerkiksi moniammatillisista asiantuntijaryhmistä (LSL 14 §).194
192 Toimiva Lastensuojelu -työryhmä toteaa loppuraportissaan, että asiakastietojärjestelmien yhtenäistämisen tulisi olla tavoitteena, jotta yhteistyön mahdollisuudet paranisivat. Samassa yhteydessä otetaan kantaa tieto-jenvaihtamisen edellytyksiin todeten, että tietojen vaihtamista ei toisaalta tule sallia enempää kuin on vält-tämätöntä, mutta toisaalta tulisi entistä paremmin varmistaa, että tietoja voidaan saada ja luovuttaa riittä-västi niin, että lapsen etu toteutuu, ks. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2014:19, s.
12.
193 Esimerkiksi SHL 35.1 §:n mukaisesti lapsi on ohjattava hakemaan sosiaalipalveluja tai hänen suostumuk-sellaan otettava yhteyttä sosiaaliviranomaiseen, kun saadaan tietää hänen ilmeisestä sosiaalihuollon tarpees-taan. Tämä velvollisuus yhteistyöhön sosiaalihuollon ja muiden palvelujen kanssa vahvistetaan niin neuvo-latoimintaa, kouluterveydenhuoltoa kuin varhaiskasvatustakin sääntelevässä lainsäädännössä.
194 Moniammatillisella asiantuntijaryhmällä tarkoitetaan kunnan asettamaa ryhmää, joka koostuu sosiaali- ja terveydenhuollon edustajista ja muista lastensuojelutyössä tarvittavista asiantuntijoista. Asiantuntijaryhmän tulee voida tukea lapsen asiasta vastaavaa sosiaalityöntekijää lastensuojelussa jo ehkäisevästä vaiheesta al-kaen ja ryhmää tulee voida vahvistaa eri alojen asiantuntijoilla tapauksesta riippuen. Myös esimerkiksi asiakassuunnitelmat tulisi laatia yhteistyössä sen sijaan, että jokainen palvelu laatii omansa, ks. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2014:4, s. 24–25. Ks. myös Paasivirta 2012, s. 248–249.
Asiantuntijaryhmä tulee olla sosiaalityöntekijän käytettävissä, mutta velvollisuutta sen käyttämiseen ei kui-tenkaan ole – viranomaisena hän tekee ratkaisunsa itsenäisesti, ks. Nyrhinen 2016, s. 83.
Yleisiä tavoitteita yhteistyölle on määritelty muun muassa sosiaalihuoltolain uudistuksen esitöissä, jossa korostetaan yhteistyön merkitystä tuen tarpeisiin vastaamisessa. Lapsi- ja perhepalvelujen tulee muodostaa sektorirajoista riippumatta yhtenäinen kokonaisuus. Palve-lut on sovitettava yhteen ja palvelunantajien tulee toimia keskenään yhteistyössä.195 Eri pal-veluja tarjoavien hallinnonalojen välisen yhteistyön tulisi toimia, jotta lastensuojelusta muo-dostuisi toimiva kokonaisuus ja ongelmiin pystyttäisiin puuttuvaan varhaisessa vaiheessa.
Tuen tulisi olla oikein kohdistettua ja mahdollisimman lähellä perhettä.196
Voidaan todeta, että voimassa olevassa sääntelyssä yhteistyön tavoite käy hyvin selkeästi ilmi, eikä yhteistyötä todennäköisesti olisi merkittävästi mahdollista parantaa näitä yksittäi-siä säännökyksittäi-siä muuttamalla tai täsmentämällä. Toisaalta on kuitenkin huomioitava, että vaikka säädökset velvoittavat viranomaisten monialaiseen yhteistyöhön, haasteena on, että lainsäädännössä on silti hyvin vähän konkreettista ohjausta yhteistoiminnan johtamiseen.197 Ehkäiseviä palveluja tuotetaan laajasti eri hallinnonaloilla. Tästä seuraa se, että kuntien pal-veluja myös johdetaan ja rahoitetaan hallinnonalakohtaisesti. Jos perusrakenne on siiloutu-nut, on haastavaa luoda malleja, joissa vastuutahot pystyisivät aidosti johtamaan monialaista yhteistyötä ja saamaan toimiva tuloksia aikaan.198 Yhteistoiminta hallinnonalojen välillä saattaa perustua satunnaiseen tietojen vaihtamiseen eikä perustoimintamalliin kuulu esimer-kiksi se, että sovittaisiin yhteisistä tavoitteista.199
195 HE 164/2014 vp, s. 135. Myös sosiaali- ja terveysministeriön julkaisemissa Lastensuojelun laatusuosituk-sissa korostetaan moniammatillista yhteistyötä: palvelujen rakenteiden tulisi tukea asiantuntijoiden yhteis-työtä, s. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2014:4, s. 23.
196 Ehkäisevää lastensuojelua koskevassa tutkimuksessa todetaan, että avun tulisi olla konkreettista ja eräs vastaaja oli todennut, ”keskusteluapu ei auta vanhempaa, jos hän ei jaksa pestä pyykkiä tai tiskata”. Palve-lujen saatavuutta koskevia huolenaiheita ovat myös esimerkiksi kuntien oma mahdollisesti rajallinen palve-luvalikoima tai kustannussyillä perustellut rajoitteet yksityisten palvelujen ostamiselle, ks. Paavola ym.
2010, s. 21–22.
197 Perälä – Halme – Kanste 2013, s. 83. Sääntelyn näkökulmasta tulee erottaa ilmiöihin keskittyvä ja yksi-löön keskittyvä monialainen yhteistyö. Eri hallinnonalat voivat vapaasti kehittää palvelumalleja ja ratkoa eri ilmiöihin liittyviä ongelmia. Jos kyse on yksilöön ja hänen tukemiseensa liittyvästä monialaisesta yh-teistyöstä, sääntely on laajaa, ks. Mahkonen 2003, s. 109–110.
198 Paavola ym. 2010, s. 26; Palsanen 2017; Törrönen – Vornanen 2005, s. 169–170. Eri järjestelmät on alun perin luotu toisistaan erillisiksi. Sektorikohtaisen toiminnan ja toisaalta myös ammatillisen erityisosaamisen voimistuminen on saattanut jättää asiakkaan sivurooliin. Moniammatilliselle yhteistyölle on vain rajallisia esteitä lainsäädännössä ja usein yhteistyön estymisen syy on muualla kuin kirjoitetussa laissa: esimerkiksi huonossa organisoinnissa, selustan varmistamisessa tai tietojen ”ylisalaamisessa”, ks. myös Mahkonen 2003, s. 210, 213.
199 Perälä – Halme – Nykänen 2012, s. 14. Kirjoittavat viittavaat THL:n vuonna 2009 toteuttamaan tutkimuk-seen, jonka mukaan joissakin kunnissa lapsiperhepalveluiden suunnittelusta vastaa pysyvä hallinnonrajat ylittävä tiimi tai lapsiperhepalveluista on muodostettu oma kokonaisuutensa, jonka toiminta myös rahoite-taan kokonaisuutena.
Jos yhteistyörakenteet eivät toimi, on mahdollista esimerkiksi se, että lastensuojeluilmoituk-sen tekeminen on ainoa keino yhteistyön aktivoitumiseen.200 Tällöin toiminnassa on kado-tettu ehkäisevien palvelujen tavoite siitä, että apua tarjottaisiin varhain ja kevyillä proses-seilla. Lisäksi on huomioitava, että yleisessä keskustelussa lastensuojelun maine on toisi-naan kyseenalainen ja lastensuojelu voidaan mieltää vain vastentahtoisten huostaanottojen toteuttamiseksi201. Tätä huonoa mainetta voitaisiin vähitellen hälventää tarjoamalla ehkäise-viä palveluja siten, että apua kyetään tarjoamaan mahdollisimman varhain. Mitä tehokkaam-min ja paremtehokkaam-min moniammatillisessa yhteistyössä onnistutaan, sitä nopeamtehokkaam-min ja parem-min asiat etenevät lapsen eduksi.202
Kuten aiemmin tässä tutkimuksessa on todettu, kuntien velvollisuus laatia lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma on askel oikeaan suuntaan ehkäisevän lastensuojelun ja monialaisen yhteistyön kehittämisessä. Vaikka edellä todetaan, ettei yhteistyöhön velvoittavia säännök-siä muuttamalla tai muotoilemalla todennäköisesti voitaisi parantaa yhteistyön edellytyksäännök-siä, lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma on tästä näkemyksestä poikkeus. Suunnitelmaa koskevia velvoitteita voitaisiin täsmentää. Suunnitelman konkreettinen ohjaavuus paranisi, jos siihen sisällytettäisiin vastuuhenkilöt ja johtamisen malli myös ehkäisevän lastensuoje-lutyön osalta203.
Tällä hetkellä on mahdollista, että hyvinvointisuunnitelma todellisuudessa ohjaa kuntien toi-mintaan eri kunnissa eri tasoisesti. Säännöksen täsmentämisellä siihen voitaisiin tuoda konk-retiaa, joka auttaisi yhteistyön kehittämisessä. Ehkäisevän lastensuojelutyön ja monialaisen yhteistyön onnistumisessa johtaminen ja vastuutahojen nimeäminen ovat keskeisessä ase-massa. Jos ehkäisevää toimintaa ei johdonmukaisesti organisoida, on olemassa vaara, että se leviää epämääräisen joukon toteuttamaksi epämääräiseksi monien asioiden yrittämiseksi204. Toimintakäytäntöjen yhtenäistämisellä voitaisiin helpommin varmistaa palvelujen toimin-nan tasainen laatu sekä vähentää resurssien hukkaamista tehottomaan toimintaan ja
200 Paavola ym. 2010, s. 24.
201 Mahkonen 2003, s. 11. Mahkonen toteaa lisäksi, että auttamista saattavat lastensuojelun osin kyseenalai-sen maineen lisäksi hankaloittaa yksityiselämän suoja ja perheen autonominen asema: ulkopuolikyseenalai-sen sekaan-tumista voidaan pitää epäluottamuksen osoituksena. Ks. myös Lehto ym. 2003, s. 140; Berg-Toroi 2012, s.
262–263.
202 Mahkonen 2003, s. 210.
203 Paavola ym. 2010, s. 25.
204 Arnkil 2012, s. 225.
käiseen työhön. Palvelujen yhtenäisellä johtamisella olisi mahdollista saavuttaa paljon hyö-tyjä aina sujuvammasta asiakasprosessista oikea-aikaisempaan avunsaantiin ja esimerkiksi henkilöstön hyvinvointiin. Myös palvelujen edelleen kehittäminen olisi yhteisessä toiminta-mallissa todennäköisesti tuloksekkaampaa.205
Ehkäisevän lastensuojelun toimintaa on pyritty kehittämään useilla hankkeilla, joihin tässä-kin tutkimuksella edellä on viitattu.206 Hyödyllistä olisi pyrkiä kehittämään toimintaa yhte-näisen ohjaamisen suuntaan ja siinä yhtenä mahdollisena vaihtoehtona on lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaa koskevan sääntelyn täsmentäminen. Ajatus ehkäisevän lastensuo-jelun palvelujen tehostamisesta yhteistyötä tiivistämällä ja hallinnollisia raja-aitoja kaata-malla ei ole uusi. Esimerkiksi Kananoja207 visioi sosiaalihuollon palveluiden kokonaisuu-den, jossa lastensuojelun näkökulmat huomioidaan päivähoidosta alkaen. Samaan visioon sisältyy ajatus varhaisen vuorovaikutuksen keskuksista, joissa voidaan tarjota tiivistä van-hemmuuden tukea. Myös yksityiseltä ja kolmannelta sektorilta on tehty avauksia toiminta-mallien kehittämiseksi 208.
Toisen tutkimuskysymyksen mukaisesti tässä tutkimuksen osassa pyrittiin selvittämään Mi-ten ehkäisevää lasMi-tensuojelua voisi kehittää? Suurin osa haastatteluissa kehittämiskohteita koskeneista keskusteluista liittyi tässä luvussa kerrotusti yhteistyöhön ja tiedonkulkuun. Tut-kimuskysymyksen täydellistä vastausta ei voida tiivistää muutamaan lauseseen. Voidaan kuitenkin tämän haastatteluaineiston perusteella todeta, että ehkäisevää lastensuojelua voi-daan kehittää parantamalla tiedonkulkua ja kehittämällä yhteistyön mahdollisuuksia. Lain-säädännön näkökulmasta tietojen luovuttaminen on helposti toteutettavissa silloin, kun asia-kas on antanut luovuttamiseen suostumuksensa. Käytännön toteutus tietysti riippuu esimer-kiksi käytössä olevista viestinnän mahdollisuuksista.
Yhteistyön mahdollisuuksien kehittämiseen kunnan omista lähtökohdista käsin on tietenkin lukematon määrä palvelujen ja työn organisoinnin ratkaisuja. Yhtenä ratkaisun osana on
205 Perälä – Halme – Nykänen 2012, s. 14–15.
206 Toisaalta on huomioitava, että vaikka hankkeiden kautta kehittäminen on tavanomainen toimintatapa, nii-den yhteensovittaminen ja todellisten pitkäaikaisten hyötyjen saavuttaminen voi olla haastavaa, ks. Perälä – Halme – Nykänen 2012, s. 15; Rimpelä – Rimpelä 2015, s. 62.
207 Kananoja 2003, s. 220–221.
208 Ks. esim. SOS-Lapsikylä 2017, kohta SOS-kumppanuus
ten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman täysimääräinen hyödyntäminen suunnittelun, kehit-tämisen ja palvelujen toteuttamisen ohjaamisessa. Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitel-mia voidaan pyrkiä kehittämään myös sääntelyn keinoin esimerkiksi täsmentämällä suunni-telmassa määriteltäviä vastuutahoja. Mutta ilman sääntelyn muuttamistakin kunta voi hyötyä suunnitelman ottamalla suunnitelman aktiiviseen käyttöön ohjaamisessa.
Haastatteluaineiston käsittelyn lopuksi on todettava, että kaikkiaan haastateltavien vastauk-sista välittyi positiivinen tunnelma. Haastateltavien vastaukvastauk-sista voidaan havaita, että tahtoa varhaiseen avun tarjoamiseen on. Vaikuttaa siltä, että henkilöillä on myös osaamista avun tarpeen havainnointiin ja tuen tarjoamiseen.209 Haastateltavat kertoivat vastauksissaan useista Hämeenlinnassa toteutetuista ehkäisevän lastensuojelun tarjoamista helpottavista ke-hitysaskelista. Lisäksi haastateltavat kokivat, että lähes aina lasta pystytään kuitenkin autta-maan. Kehitettävää siis on, mutta näiden haastattelujen perusteella on mahdollista, että Hä-meenlinnan ehkäisevän lastensuojelun palveluissa on positiivinen kehittämisen meininki ja ainakin haastatteluun vastanneet työntekijät tekevät työtään hyvällä fiiliksellä.
209 Haastatteluissa ei erikseen käsitelty vastaajien koulutusta ja esimerkiksi heidän kokemuksiaan oman osaa-misensa tai voimavarojensa tasosta.
7 JOHTOPÄÄTÖKSET
Tutkimuksessa pyrittiin selventämään ehkäisevän lastensuojelun sisältöä ja kehittämiskoh-teita. Tutkimuksessa pyrittiin vastaamaan seuraaviin kysymyksiin:
1. Milloin lapsi on LSL 3 a § 1 ja 2 momentin mukaisen ehkäisevän lastensuojelun toimenpiteiden piirissä?
2. Miten ehkäisevää lastensuojelua voisi kehittää?
Tutkimuskysymyksiin vastaaminen aloitetiin lainopin keinoin eli määriteltiin, mitä LSL 3 a.1-2 § mukaisella ehkäisevällä lastensuojelulla lainsäädännössä tarkoitetaan. Tarkastelussa pyrittiin muodostamaan kokonaiskuva ehkäisevän lastensuojelun sääntelystä. Tämän tarkas-telun perusteella todettiin, että ehkäisevän lastensuojelun konkreettinen sisältö voidaan sel-keästi määritellä voimassa olevasta lainsäädännöstä. Ehkäisevä lastensuojelu käsittää kaikki kunnan lapsiperheille tarjoamat palvelut ja sääntelyn perusteella on selvää, milloin jotakin palvelua tulee järjestää ja miten se käytännössä tulee toteuttaa.
Voitiin kuitenkin todetta, että edellä kerrottu määrittely jättää ehkäisevän lastensuojelun kä-sitteen itsenäisen sisällön täsmentymättömäksi. Selvitettäväksi siten jäi, milloin voitaisiin jossakin tietyssä palvelussa todeta, että lapsi on siirtynyt ehkäisevän lastensuojelun piiriin.
Lainopillisesta tarkastelusta siirryttiin empirian ja laadullisen tutkimuksen pariin, jolloin lähtökohtana kysyttiin, että jos ehkäisevää lastensuojelua tarjotaan kaikissa palveluissa, ja kaikki palvelut voivat olla ehkäisevää lastensuojelua, niin mikä on tavanomaista tai normaa-lia palvelua? Eli mikä on ehkäisevän lastensuojelun ulottuvuus?
Tähän pyrittiin vastaamaan haastatteluin Hämeenlinnan kaupungin lapsiperhepalveluissa kerätyn empiirisen aineiston avulla. Tutkimus on tältä osin laadullinen tapaustutkimus, jonka aineistoa ei voida laajasti yleistää. Yleistettävyyden rajoitteista huolimatta aineiston voidaan katsoa antavan käyttökelpoista tietoa ehkäisevän lastensuojelun ulottuvuuteen liit-tyvien rajanvetojen määrittelyyn. Aineiston perusteella pyrittiin selventämään, mitä haastel-lut henkilöt ymmärtävät ehkäisevän lastensuojelun tarkoittavan ja millaisessa tilanteessa he katsovat, että lapsen asiaan tulee puuttua. Puuttumisen kynnys liittyi haastateltavien vastauk-sissa huoleen. Tässä yhteydessä löydettiin yhtymäkohtia lastensuojelulain vaaran käsittee-seen ja siihen liittyvin puuttumiskynnyksiin. Ehkäisevän lastensuojelun toimenpiteiden pii-rin ja ulottuvuuden määrittelemiseksi tarkasteltiin lisäksi haastateltavien vastauksia koskien
toimenpiteitä sen jälkeen, kun lapsen asiaan on päätetty puuttua. Tarkastelun perusteella to-dettiin, ettei ehkäisevän lastensuojelun toimenpiteiden piiristä voida tämän tutkimuksen pe-rusteella tehdä päätelmiä eikä siten pystytä täsmällisesti vastaamaan ensimmäiseen tutki-muskysymykseen.
On esitetty ajatus siitä, että ehkäisevää lastensuojelua ei itse asiassa edes ole olemassa. Tä-män selvityksen perusteella voidaan todeta, että tavallaan tuo ajatus on totta. Ehkäisevä las-tensuojelu itsenäisenä ilmiönä ei luo kenellekään kovin täsmällisiä velvollisuuksia eikä lii-oin kovin täsmällisiä oikeuksia. Se kuitenkin luo perspektiivin, josta niin työntekijöiden kuin kuntapäättäjienkin tulisi toimiaan harkita ja tarkastella. Ehkäisevä lastensuojelu on kaikki kuntapalvelut läpäisevä velvollisuus. Näin siitä huolimatta, että se on jokseenkin täsmenty-mätön ja se voidaan perustellusti myös kyseenalaistaa. Sen tärkeä tehtävä on kuitenkin muis-tuttaa ennaltaehkäisemisen ja varhaisen puuttumisen tärkeydestä. Vaikka ehkäisevän lasten-suojelun käsitteen itsenäinen sisältö jää tämänkin tutkimuksen perusteella täsmentymättö-mäksi, voidaan kuitenkin ajatella, että käsite sellaisenaan on arvokas. Se tuo ehkäisevän las-tensuojelun tavoitteen näkyvämmäksi – se korostaa ehkäisevien palvelujen asemaa ja pitää niitä tapetilla.
Tapaustutkimuksen toisena tavoitteena oli etsiä vastausta toiseen tutkimuskysymykseen eli Miten ehkäisevää lastensuojelua voisi kehittää? Yleistettävyyden rajoitus on tämän tutki-muskysymyksen tarkastelun osalla vielä edellistä osiota merkittävämpi. Haastatteluissa esiin nostetut haasteet ja kehittämiskohteet kertovat tilanteesta nimenomaan kyseisten Hämeen-linnan lapsiperhepalveluiden työntekijöiden näkökulmasta. On tietenkin hyvin mahdollista, että samansuuntaisten haasteiden kanssa kamppaillaan myös muualla, mutta sellaista päätel-mää ei tämän tutkimuksen aineistosta voida tehdä.
Haasteet ja kehittämiskohteet paikantuivat ennen kaikkea tiedonkulkuun ja yhteistyöhön.
Keskeisinä tässä tutkimuksessa esiin nostettuina kehittämisideoina voidaan pitää tiedonku-lun nopeuttamista ja parantamista silloin, kun asiakas on antanut tietojen luovuttamiseen suostumuksensa. Käytännön toteutus riippuu käytettävissä olevista viestinnän välineistä, mutta mahdollisesti kevyin toimenpitein voitaisiin tältä osin parantaa lapsen saamaa palve-lua ja helpottaa työntekijöiden työtä. Yhteistyön kehittämisen ja johtamisen välineenä voi-daan ajatella lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman tehokasta hyödyntämistä. Hyvin ja
perusteellisesti valmisteltu ja vastuutettu hyvinvointisuunnitelma ja sen jatkuva hyödyntä-minen käytännön ohjaamisessa voi auttaa kehittämään koko kunnan kattavaa ehkäisevän lastensuojelun toimivaa verkostoa.
Muutamissa kohdin on todettu, että tutkimuksen laajuuden vuoksi tarkempaa selvitystä ei ole voitu joistakin kysymyksistä tehdä. Tältä osin jatkotutkimuksen aiheeksi jäisi ainakin ehkäisevän lastensuojelun ja oikeuskäytännön suhde. Tässä tutkimuksessa todetaan, että oi-keuskäytännössä vaikuttaisi olevan vain vähän sellaisia tapauksia, joista voitaisiin hakea johtoa ehkäisevän lastensuojelun kysymysten tulkintaan tai käsitteen sisällön määrittelyyn.
Tämän tutkimuksen tarkastelu ei kuitenkaan tältä osin ole kovin syväluotaava, joten jatko-tutkimus aiheesta olisi mielenkiintoinen. Samoin mielenkiintoista olisi syvempi tarkastelu tiedonkulkuun ja salassapitoon liittyen silloin, kun pyritään tehostamaan ehkäisevän lasten-suojelun toimintaa.
Tutkimuksessa jouduttiin siis toteamaan, että keskeisimpään tutkimuskysymykseen eli eh-käisevän lastensuojelun käsitteen ja sen piirin määrittelyyn ei kyetty löytämään vastausta.
Aiheena ehkäisevä lastensuojelu kuitenkin on edelleen tärkeä. Se on ollut sitä jo pitkään ja tulee olemaan jatkossakin – ”Yhteiskunnan tilan todellisena mittarina voidaan pitää sitä, miten hyvin se huolehtii lapsistaan”210.
210 UNICEF 2007, s. 1. ”The true measure of a nation’s standing is how well it attends to its children – their health and safety, their material security, their education and socialization, and their sense of being loved, valued, and included in the families and societies into which they are born.”
LIITTEET LIITE 1
Tutkimuslupapäätös
LIITE 2
0-17 vuotiaiden osuus
väes-töstä % 2007 2009 2011 2013 2015
LIITE 3
Tiedote haastatteluun osallistuneille
HAASTATTELU / EHKÄISEVÄ LASTENSUOJELU KÄYTÄNNÖSSÄ – Tapaustutkimus Hämeenlinnan kaupungin palveluissa
Teen oikeustieteen pro gradu –tutkielmaani Itä-Suomen yliopistossa. Tutki-muksessani haluan haastatteluin tapaustutkimuksena selvittää lainsäädännön ja käytännön työn kohtaamista. Tutkielman ohjaajina toimivat Toomas Kotkas (sosiaalioikeuden professori) ja Ulla Väätäinen (hallinto-oikeuden yliopiston-lehtori).
Haastattelu nauhoitetaan ja litteroidaan eli puretaan tekstiksi. Haastattelunau-hoite ja teksti säilytetään tutkielman tarkastamiseen (06/2017) saakka, jonka jälkeen tiedot tuhotaan. Haastattelumateriaaliin on pääsy vain tutkijalla ja tar-vittaessa tutkielman ohjaajilla ja tarkastajilla.
Tutkimusraportissa ei kerrota haastateltavien nimiä eikä muitakaan yksilöinti-tietoja, vaan tiedot annetaan yleisellä tasolla l. ”terveydenhoitaja neuvolassa”,
Tutkimusraportissa ei kerrota haastateltavien nimiä eikä muitakaan yksilöinti-tietoja, vaan tiedot annetaan yleisellä tasolla l. ”terveydenhoitaja neuvolassa”,