Kompensaatiot ja maankäytön suunnittelu - Kompensaatioajattelun lähtökohtia

3. TEOREETTINEN VIITEKEHYS

3.3. Kompensaatioajattelun lähtökohtia

3.3.4 Kompensaatiot ja maankäytön suunnittelu

Kun tarkastellaan kompensaatioiden suhdetta kaavoitukseen, kaavamääräyksillä ei tavallisesti ole annettu kompensaatiovelvoitteita, ja toiminnallisiin kaavamääräyksiin on suhtauduttu Suomessa tavallisesti muutenkin varauksellisesti, vaikka sinänsä kompensaatioiden sisällyttäminen

kaavamääräyksiin on mahdollista. Kaavamääräyksiä on mahdollista antaa vain, jos niiden avulla varmistetaan kaavan toteutuminen. Kaavoituksen voi myös katsoa sisältävän kompensaation tapaisen ajattelutavan. Tontin luovutussopimukset ovat yksi keino, mahdollisesti kaavamääräyksiä tehokkaampi, määrätä kompensaatioista, kuten myös rakennuslupien ehdot. Kaavoituksen kontekstista kunnan roolin voi katsoa korostuvan mahdollisten kompensaatioiden tapauksessa.

(Ketola ym. 2009, 45‒46)

Vihreän infrastruktuurin, virkistysalueiden ja esimerkiksi hiljaisten alueiden merkityksen tunnistaminen osana maankäytön suunnittelua on tärkeää (Skärbäck 2007, 279; Matthews, Lo &

Byrne 2015, 155‒156). Toisaalta lainsäädännön puute näihin ja kompensaatioihinkin liittyen heikentää kaavoituksen mahdollisuuksia ja vaikuttavuutta (Skärbäck 2007, 284). Usein myös eri polkuriippuvuudet maankäytön suunnittelussa saattavat haitata kompensaatioiden käyttöönottoa tai eri arvojen tunnistamista (Matthews, Lo & Byrne 2015, 162).

Kompensaation kehittämisen edistämiseksi on korostettukin sen sisällyttämistä kaavoitukseen ja YVA-prosesseihin (Enetjärn ym. 2015, 103). Mietittäessä kompensaation paikkaa suunnitteluprosessissa esille nousee eri näkökohtia. Yleisesti kompensaatio olisi hyvä toteuttaa yhtäaikaisesti muun suunnitteluprosessin kanssa. Niiden sijoittamista on ehdotettu yleissuunnitelmavaiheeseen ja YVA-menettelyn yhteyteen (Ketola, Sierla & Kähö 2005, 63; Persson 2013, 611‒612). Kompensaatioiden esille nostaminen aikaisessa vaiheessa saattaisi myös kannustaa suunnittelijoita harkitsemaan enemmän lievennyshierarkian aikaisempia vaiheita, jolloin myös kustannuksia saataisiin mahdollisesti laskettua (Enetjärn ym. 2015, 104). Toisaalta varsinkin sosiaalisten kompensaatioiden tapauksessa prosessin sijoittaminen liian aikaiseen vaiheeseen saattaa jättää huomiotta myöhemmin esille nousevat tarpeet, joita ei ole osattu huomioida (Ketola ym. 2009, 66).

Kompensaation suhde lievennyshierarkian muihin portaisiin on myös harkittava asia, joka linkittyy vahvasti suunnitteluprosessiin ja sen etenemiseen. Yleisesti kompensaatioiden paikan nähdään olevan vasta muiden hierarkian portaiden jälkeen, eli kun vaikutuksia on ensin koitettu välttää, sitten lieventää ja lopulta myös ennallistaa. Asiaan voidaan ottaa myös vaihtoehtoinen lähestymistapa.

Tässä vaihtoehtoisessa ajattelutavassa otetaan huomioon, että osaa vaikutuksia on helpompi kompensoida kuin toisia, ja joskus kompensointi voikin olla hyvä ottaa harkintaan jo ennen muita vaihtoehtoja (Ketola, Sierla & Kähö 2005, 63). Tämänkaltainen ajattelu huomioi enemmän kohteiden

ominaispiirteitä. Toisaalta se voi herättää enemmän ajatuksia kompensaatiosta anekaupan kaltaisena järjestelmänä, vaikka se sinänsä mahdollisesti sujuvoittaisi ja joustavoittaisi suunnitteluprosessia.

Kompensaatioprosessissa syntyy taloudellisia kustannuksia. Kulut on jaettu muun muassa neljään osaan syntymekanisminsa perusteella: 1) valmistelukustannukset, 2) arviointikustannukset, 3) investointikustannukset ja 4) hallintakustannukset (Enetjärn ym. 2015, 46). Valmistelukustannukset pitävät sisällään kulut, jotka aiheutuvat päätöksenteosta, eri sidosryhmien kuulemisesta sekä muusta valmistelusta. Arviointikustannuksiin sisältyvät haittojen ja hyötyjen arvioinnista syntyvät kulut, kun taas investointikustannukset pitävät sisällään itse kompensaatioiden toteutuksesta syntyvät kustannukset. Kompensaatioiden pitkän ajan seurannasta ja kunnossapidosta johtuvat kulut taas kuuluvat hallintakustannuksiin. Kompensaatioiden yhteydessä on käytetty myös jaottelua informaatio-, sopimuksellisiin ja toimeenpanokustannuksiin, jotka pitävät sisällään samoja elementtejä kuin edellä esitelty jaottelu (Koh, Hahn & Ituarte-Lima 2017, 188). Kustannuksia on mahdollista vähentää joustavuutta lisäämällä (Enetjärn ym. 2015, 107).

Kompensaatioprosessien läpinäkyvyys ja osallistumismahdollisuuksien turvaaminen on nähty keskeisenä teemana (Nyrölä ym. 2011, 52; Persson 2013, 626; Taherzadeh & Howley 2018, 1820).

Osallistumiseen panostaminen voi lisätä osaltaan myös hankkeiden sosiaalista hyväksyttävyyttä (Griffiths ym. 2019, 79). Kun ollaan tekemisissä sosiaalisten ja kulttuuristen arvojen kanssa, on osallistaminen erityisen tärkeää alueeseen kohdistuvien arvojen kokonaisvaltaisen kartoituksen takaamiseksi (Griffiths ym. 2020, 13). Asukkaiden voidaan katsoa tuntevan alueen merkitykset parhaiten, jolloin heidän kuulemisensa ja ottamisena mukaan prosessiin voidaan katsoa olevan tarpeellista ja jopa välttämätöntä.

31 4. AINEISTO JA MENETELMÄT

4.1 Teemahaastattelu aineistonkeruumenetelmänä

Keräsin aineiston tutkielmaa varten haastattelujen avulla. Tutkimusaihe ja -ongelma määrittävät pitkälti sen, millä tavoin aineistoa on tarkoituksenmukaisinta kerätä. Haastattelu menetelmänä sisältää monia etuja, joiden perusteella se soveltui hyvin tämän tutkielman aineistonkeruumenetelmäksi. Haastattelu sopii hyvin tilanteisiin, joissa tarkastellaan vähän tunnettuja aiheita ja joissa tiedetään, että tutkittava aihe tuottaa monitahoisia vastauksia (Hirsjärvi & Hurme 2001, 35). Haastattelu tarjoaa myös oivan mahdollisuuden syventää tietoa kysymällä tarkentavia kysymyksiä. Koska kompensaatiot olivat odotettavasti monelle haastateltavalle varsin uusi aihe, mahdollisti haastattelu menetelmänä myös tarkentavat kysymykset haastateltavien puolelta esimerkiksi käytettäviin käsitteisiin, mikä ei ole samalla tavoin mahdollista esimerkiksi kyselylomaketta käytettäessä. Näin pystyttiin varmistamaan, että käytettävät käsitteet olivat haastateltaville selvät ja puhuttiin samoista asioista.

Haastattelujen ongelmalliset kohdat jäävät usein huomiotta, vaikka ne ovatkin tarpeen tunnistaa ainestoa kerätessä (Hirsjärvi & Hurme 2001, 34). Haastattelun yhtenä haasteena pidetään yleisesti sen taipumusta vaatia aikaa ja taloudellisia resursseja sekä sen analyysia, johon ei ole tarjolla valmiita standardoituja ratkaisuja samalla tavoin kuin määrällisessä tutkimuksessa (Eskola, Lätti & Vastamäki 2018, 35). Tämä korostuu varsinkin, jos haastateltavia on paljon. Korkeakouluharjoitteluni Luonnonvarakeskuksella antoi loistavan tilaisuuden kerätä ja käsitellä aineistoa harjoittelun puitteissa, mikä mahdollisti myös varsin laajan aineiston keräämisen. Haastattelua tehtäessä on myös aina huomioitava sen luonne vuorovaikutteisena prosessina (Ruusuvuori & Tiittula 2009, 56). Tämän vuorovaikutuksen seurauksena haastateltavat saattavat antaa esimerkiksi tiettyjä sosiaalisesti suotavia vastauksia. Pyrin huomiomaan tämän toimimalla mahdollisimman neutraalisti haastattelutilanteissa sekä rakentamalla luottamuksellisen vuorovaikutussuhteen itseni ja haastateltavan välille.

Keräsin tutkielman aineiston tarkemmin teemahaastattelujen avulla. Teemahaastattelu sijoittuu täysin strukturoidun ja avoimen haastattelun välimaastoon (Eskola & Suoranta 2008, 86).

Teemahaastattelussa haastattelun teemat on määritelty ennalta, mutta kysymysten tarkka muotoilu ja järjestys voivat erota haastattelujen välillä, mikä erottaa sen puhtaan strukturoidusta haastattelusta (Eskola, Lätti & Vastamäki 2018, 29‒30). Tämä lähestymistapa nostaa keskiöön ihmisten tulkinnat asioista ja heidän näille antamat merkitykset (Hirsjärvi & Hurme 2001, 48). Sen avulla voikin nostaa haastateltavien äänen ja ajatukset hyvin esille. Teemahaastattelu on siis varsin joustava

haastattelumenetelmä, joka sopi hyvin kompensaatioiden tutkimiseen. Koska aihe on varsin uusi varsinkin maankäytön suunnittelun kontekstissa, on teemahaastattelun etuna se, ettei haastatteluja ole ennakolta sidottu liian tiukasti johonkin tiettyyn muottiin sen tarjotessa kuitenkin sopivan rakenteen haastattelujen suhteellisen samankaltaiselle etenemiselle ja aiheiden käsittelylle. Tämä helpottaa myöhempää analysointia.

4.2 Aineiston hankinta ja käsittely

4.2.1 Teemahaastattelurungon muodostaminen

Teemahaastattelurunko muodostui aloituksen (haastateltavan tausta ja työtehtävä) ja lopetuksen (mahdolliset lisäykset) lisäksi viidestä eri teemasta (ks. Liite 1). Nämä teemat olivat maankäytön eri muodot ja jännitteet, luontoalueet ja niiden merkitys, sosio-ekologiset kompensaation lähtökohdat, sosio-ekologiset kompensaatiot osana suunnitteluprosessia sekä sosio-ekologiset kompensaatiot käytännössä. Kunkin teeman alla oli 2‒6 tarkentavaa kohtaa. Kaksi ensimmäistä teemaa taustoitti aihetta ennen varsinaisia kompensaatioon keskittyviä kysymyksiä. Haastattelun teemat oli määritelty ennalta ja ne olivat samat kaikille haastateltaville. Teemahaastattelussa kysymysten tarkka muotoilu, järjestys sekä laajuus voivat erota haastattelujen välillä (Eskola, Lätti & Vastamäki 2018, 29‒30).

Tämä lähestymistapa mahdollistaa myös teemakohtaiset painotuserot haastateltavien position ja työtehtävien mukaan, mikä oli toimiva konsepti tämänkaltaisessa tutkimuksessa, sillä haastateltavat edustivat useaa eri ryhmää, ja heidän taustatietonsa sekä katsantokulmansa aiheeseen olivat erilaiset.

Muodostin haastattelurungon tutkimusongelman ja kirjallisuuden pohjalta. Pyrin muotoilemaan haastattelurungon sellaiseksi, että se tarjoaisi mahdollisimman laajan katsannon sosio-ekologisen kompensaation aihealueeseen. Testasin haastattelurunkoa kahdella esihaastattelulla maankäytön suunnittelun parissa työskentelevillä, joiden jälkeen tein haastattelurunkoon pieniä muutoksia.

Esihaastattelujen avulla on mahdollista testata haastattelurunkoa, muotoilua ja teemojen järjestystä (Hirsjärvi & Hurme 2001, 72). Lisäksi ne antavat tietoa myös siitä, kuinka kauan haastatteluissa tulee kulumaan aikaa ja antavat mahdollisuuden testata esimerkiksi nauhoituksen toimivuutta. Koska varsinaiset tutkimushaastattelut oli tarkoitus toteuttaa sekä etäyhteyksin että kasvokkain, tein toisen esihaastattelun etänä ja toisen kasvokkain. Jos esihaastattelut onnistuvat hyvin, niitä on mahdollista käyttää myös analyysissä (Eskola, Lätti & Vastamäki 2018, 47). Toisen esihaastattelun otinkin mukaan analyysiin siinä esille nousseiden näkökulmien vuoksi.

4.2.2 Haastateltavien valinta ja haastattelujen toteuttaminen

Tutkielmaa varten haastateltiin seitsemää maankäytön suunnittelun parissa työskentelevää viranhaltijaa, kahdeksaa poliitikkoa, neljää kansalaisyhteiskunnan järjestökentän toimijaa sekä ekologisia kompensaatioita tutkinutta tutkijaa ja myös ympäristöministeriön työntekijää. Yhteensä haastatteluja tehtiin siis 21. Kolmesta ensimmäisestä ryhmästä haastateltavat olivat kunta- ja maakuntatasolta. Haastateltavat valittiin Turusta, Liedosta ja Varsinais-Suomen maakuntatasolta.

Turku toi suuren kunnan näkökulmaan, kun taas Lieto mahdollisti tarkastelun pienemmän ja maaseutumaisemman kunnan näkökulman. Tutkija ja ympäristöministeriön työntekijä olivat ekologiseen kompensaatioon jo usean vuoden ajan perehtyneitä, joten he osasivat kertoa kompensaatioajattelusta myös yleisemmin. Maankäytön suunnittelun viranhaltijoista kaksi oli Varsinais-Suomen Liitosta, kaksi Liedosta ja kolme Turusta. Poliittisista toimijoista kaksi oli Varsinais-Suomen Liitosta, kaksi Liedosta ja neljä Turusta. Kansalaisyhteiskunnan edustajista haastatelluista kaksi oli asukasyhdistystoimijoita Turusta, yksi Liedosta ja yksi luonnonsuojeluyhdistyksestä maakuntatasolta. Varsinkin poliitikoista ja yhdistystoimijoista moni toimi sekä kunta- että maakuntatasolla, tai jopa valtakunnallisesti. Tämä antoi laajempaa näkökulmaa aiheeseen usean eri mittakaavan tasolta.

Haastateltavia valittiin aiheen kannalta keskeisimmistä toimijoista, ja lisäksi ehdokkaita haastatteluun kerättiin ”lumipallomenetelmää” käyttämällä, eli haastateltavilta kysyttiin suosituksia haastateltavista, joista valittiin tutkielman kannalta sopivimmat (Eskola, Lätti & Vastamäki 2018, 30). Tavoitteena oli haastatella monipuolisesti eri toimijoita ja näin saada eri näkökulmia esille. Tämä tarkoitti esimerkiksi sitä, että poliitikkoja haastateltiin monipuolisesti eri puolueista. Asiantuntijoilta, pääasiassa maankäytön suunnittelun viranhaltijoilta, saadaan näkemystä viranomaispuoleen, kompensaation edellytyksiin sekä mahdollisuuksiin maankäytön suunnitteluprosesseissa ja kaavoituksessa. Päättäjien näkökulma on olennainen, sillä maankäytön suunnittelu on hyvin pitkälle poliittista päätöksentekoa, ja kompensaatiotkin on mahdollista nähdä poliittisena yhteiskunnallisena prosessina ja sopimuksena (Nygren 2015, 58). Kansalaisyhteiskunnan edustajat tuovat näkemystä osallisten näkökulmista ja sosiaalisesta hyväksyttävyydestä.

Lähestyin haastateltavia ensin sähköpostilla, jossa kerroin tutkimuksen taustoista, tarkoituksesta sekä yleisemmin aiheesta. Lähetin haastateltaville myös tietosuojailmoituksen, suostumuslomakkeen tutkimukseen osallistumisesta sekä haastattelussa käsiteltävät teemat ja tietoa näistä.

Tietosuojailmoitus sisälsi tietoa henkilötietojen käsittelystä tutkimuksessa ja tietosuoja-asioista.

Suostumuslomakkeella kerroin tutkielman tarkoituksesta sekä haastateltavan oikeuksista ja aineiston

käsittelystä. Haastateltavat palauttivat suostumuslomakkeen allekirjoitettuna joko haastattelun yhteydessä tai skannattuna sähköisessä muodossa. Sähköpostin lähettämisen jälkeen vielä soitin haastateltaville, jos vastausta ensimmäiseen yhteydenottoon ei kuulunut. Haastateltavien lähestyminen ensin sähköpostilla antoi heille mahdollisuuden tutustua aiheeseen, minkä katsoin tarkoituksenmukaiseksi varsinkin, kun kompensaatio oli aiheena yleisestikin monelle hyvin uusi.

Lähes kaikki haastatteluun pyydetyt myös osallistuivat haastatteluun.

Koska aihe oli melko uusi ja monelle haastateltavalle vieras, selitin tutkimusaiheen auki ensimmäisessä sähköpostiviestissä, jolla lähestyin haastateltavia. Lisäksi avasin kompensaation käsitteen haastattelun yhteydessä, jotta kaikki haastateltavat puhuisivat varmasti samasta aiheesta.

Kerroin haastatteluissa muutaman havainnollistavan esimerkin sosio-ekologisesta kompensaatiosta.

Pyrin avaamaan myös muiden haastatteluissa käytettyjen käsitteiden merkitykset, jotta haastattelut olisivat keskenään vertailukelpoisia. Haastateltavilla oli tarvittaessa mahdollisuus kysyä tarkennuksia käsitteiden määrityksiin.

Ensimmäinen haastattelu toteutettiin kesäkuussa 2020 viimeisen ollessa saman vuoden syyskuussa.

Haastattelut olivat pituudeltaan noin 40 minuutista lähes kahteen tuntiin. Haastateltavat saivat valita, toteutettiinko haastattelut etäyhteyksin vaiko kasvokkain. Etäyhteysmahdollisuus annettiin erityisesti vallinneesta koronatilanteesta johtuen, joskin tilanne oli kesällä hieman helpottanut keväästä. Lopulta viisi haastattelua järjestettiin kasvokkain, kolme Luonnonvarakeskuksen tiloissa Turussa ja kaksi haastateltavien työpaikoilla. Haastattelutilat olivat rauhallisia eikä niissä ilmennyt äänitystä haittaavaa taustamelua. Loput toteutettiin etäyhteyksin, yksi puhelimella ja loput Teams-viestintä- ja yhteistyöalustan avulla. Teams-alusta osoittautui hyvin käyttökelpoiseksi työkaluksi haastattelujen toteuttamisessa ja videon laatu oli pääsääntöisesti hyvä. Haastattelujen vuorovaikutus säilyi suhteellisen samankaltaisena etäyhteyksin toteutetuissa haastatteluissa, kuitenkin vuorovaikutukselle ominaisen toisen puheen suullisen myötäilyn ja reagoinnin jäädessä vähemmälle sekä muuttuessa enemmän ruumiilliseksi, esimerkiksi nyökyttelyksi.

Kaikki haastattelut nauhoitettiin joko puhelimen äänitystoiminnolla tai Teamsin tallennustoiminnolla. Heti haastattelutilanteen jälkeen kirjoitin tutkimuspäiväkirjanomaisesti ylös päällimmäiset tuntemukset haastattelusta. Nostin esille mitkä asiat korostuivat haastattelussa ja mitkä seikat jäivät parhaiten mieleen. Kirjoitin myös ylös ajatuksia haastattelun tunnelmasta ja onnistumisesta, nämä kun eivät niin vahvasti välittyisi enää litteroinneista.

35 4.2.3 Aineiston hallinta ja käsittely

Haastattelujen jälkeen litteroin kerätyn haastatteluaineiston, eli muutin sen puheesta tekstimuotoon.

Aloitin litteroinnin jo heti ensimmäisen haastattelun jälkeen niin, että suoritin sitä yhtäaikaisesti haastatteluaineiston keräämisjakson kanssa. Litteroinnissa käytin soveltuvin osin sosiaalispsykologi Johanna Ruusuvuoren ja kielitieteilijä Liisa Tiittulan (2009, 303) kirjassaan esittelemää litterointimerkistöä. Merkitsin jokaisen haastattelun omalla koodilla, jossa kerroin monesko haastattelu oli kyseessä, mihin ryhmään haastateltava kuuluu sekä mihin paikkaan hän oli sidoksissa.

Eli esimerkiksi koodi 05_POL1_TU merkitsi, että kyseessä oli viides haastattelu ja haastateltavana oli poliitikko Turusta.

Myös litterointi itsessään on tulkinnallinen prosessi, jonka laadusta keskustellaan huomattavan vähän (Kvale & Brinkmann 2009, 177, 180). Puheen muuttaminen tekstimuotoon on prosessi, joka itsessään vaatii erinäisiä päätöksiä ja valintoja. Esimerkiksi kehonkieli ei välity litteroinneista, joten ne ovat aina eräänlaisia tulkintoja haastatteluvuorovaikutuksesta (Kvale & Brinkmann 2009, 178).

Litterointiprosessin näkeminen tulkintana kytkeytyy vahvasti myös litteroinnin ja tutkimuksen validiteettiin: ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa litteroida aineisto suullisesta muodosta tekstimuotoon.

Kysymystä ”mikä on pätevä litterointi” parempi kysymys onkin ”mikä on paras litterointimuoto minun tutkimustani ajatellen” (Kvale & Brinkmann 2009, 186). Litteroinnin tarkkuustaso vaihtelee näin ollen tutkimuksittain, ja se määritellään aina tutkimusongelman sekä metodologisten valintojen mukaan (Ruusuvuori 2010, 424). Tässä tutkielmassa suoritin litteroinnin sanasta sanaan, koska ensisijaisesti olin kiinnostunut haastatteluissa sanotun sisällöstä. Näin ollen en merkinnyt esimerkiksi taukoja tai sanojen intonaatioita litteraatteihin erikseen. Litteroinnin reliabiliteetin varmistamiseksi litteroin ensin lyhyemmän pätkän haastattelua, jonka jälkeen kuuntelin nauhoitteen ja tarkistin vielä litteroidun tekstin kokonaisuudessaan. Näin pystyin varmistamaan litteroinnin oikeellisuuden.

Litteroidessa poistin haastateltavien suorat tunnistetiedot haastateltavien anonymiteetin takaamiseksi eettisten periaatteiden mukaisesti (ks. Kuula & Tiitinen 2010, 452).

4.3 Aineiston analyysi

Aineiston analyysin lähtökohdaksi valikoitui induktiivinen lähestymistapa, sillä arvioin sen parhaimmaksi keinoksi saada vastauksia tutkimusongelmaan ja -kysymyksiin. Induktiivisessa lähestymistavassa edetään yksittäisestä kohti yleistä. Päätin lähteä liikkeelle varsin aineistolähtöisesti, mikä sopii erityisesti tilanteisiin, joissa selvitetään perustietoa jonkin ilmiön olemuksesta (Eskola & Suoranta 2008, 19). Koska sosio-ekologinen kompensaatio on varsin uusi

ilmiö maankäytön suunnittelun kontekstissa, istuu aineistolähtöinen lähestymistapa hyvin tähän tarpeeseen. Yhtä kaikki täysin aineistolähtöistä analyysia on erittäin vaikea toteuttaa, sillä teorian tulisi tässä ohjata vain tutkimuksen metodologiaa (Tuomi & Sarajärvi 2018, 108). Aiemman teorian ja tutkimuskirjallisuuden merkitys on kuitenkin tunnistettava muun muassa valintoja ja käsitteellistämistä ohjaavina tekijöinä, ja parhaiten analyysiani kuvaakin teoriasidonnaisen analyysin käsite. Tässä edetään puhtaan aineistolähtöisen analyysin tavoin aineisto edellä (Tuomi & Sarajärvi 2018, 133). Teoria toimii kuitenkin analyysin apuna, vaikka analyysi ei sille suoraan perustukaan (Tuomi & Sarajärvi 2018, 109).

Lähestyin kerättyä haastatteluaineistoa sisällönanalyysin avulla. Sisällönanalyysi on mahdollista nähdä sekä yksittäisenä menetelmänä että laajempana teoreettisena kehyksenä, jolloin voidaan ajatella, että useat laadullisen tutkimuksen menetelmät perustuvat osaltaan sisällönanalyysiin (Tuomi

& Sarajärvi 2018, 103). Sisällönanalyysi menetelmänä mahdollistaa aineistojen analysoinnin suhteellisen objektiivisesti sekä systemaattisesti, ja sen avulla pyritään tekstin merkityksiä etsimällä luomaan kuvaus yleisessä ja tiivistetyssä muodossa (Tuomi & Sarajärvi 2018, 117). Se auttaa aineiston moninaisuuden pelkistämisessä ja tiivistämisessä aineistoa pelkistetympiin kuvauksiin systemaattisella luokittelulla (Bauer 2000, 132‒133). On kuitenkin tärkeä varmistaa, että tässä pelkistämisen prosessissa ei kadotettaisi aineiston sisältämää informaatiota, ja tavoitteena onkin sen informaatioarvon lisääminen (Tuomi & Sarajärvi 2018, 122).

Laadullisen analyysin vaiheisiin on useita erilaisia lähestymistapoja. Esimerkiksi kasvatustieteilijä Sirkka Hirsjärvi ja kasvatuspsykologi Helena Hurme (2001, 144) ovat esittäneet analyysin vaiheet seuraavasti, mitä voidaan pitää varsin perinteisenä tapana lähestyä laadullista analyysiä prosessina:

Aineisto → Luenta → Koodaus/Luokittelu → Yhteyksien löytäminen → Raportointi

Koska teoriasidonnaisessa analyysissa eteneminen alkaa aineistolähtöisesti, liikkeelle lähdetään aineiston pelkistämisestä eli redusoinnista etsimällä aineistosta pelkistettyjä ilmauksia ja erottelemalla näitä, jonka jälkeen näitä ilmaisuja ryhmitellään eli klusteroidaan samankaltaisuuksien perusteella eri luokiksi (Tuomi & Sarajärvi 2018, 122‒124). Klusteroinnin voidaan jo ajatella olevan osa abstrahointia eli käsitteellistämistä, jossa edetään induktiivisesti aineistosta nousevista ilmauksista teoreettisiin käsitteisiin sekä johtopäätöksiin yhdistämällä luokkia aina vain suurempiin kokonaisuuksiin niin kauan kun se on tarkoituksenmukaista aineiston sisällön kannalta (Tuomi &

Sarajärvi 2018, 125, 133). Näin edeten on tarkoitus saada lopulta vastaukset tutkimusongelmaan.

Oma analyysini eteni samanlaisin suuntaviivoin (ks. taulukko 1). Ensimmäiseksi koodasin aineiston suurpiirteisesti teemoihin, jolloin oli helpompi hahmottaa mitä aiheita käsiteltiin missäkin kohtaa aineistoa. Tämä auttaa selvittämään mistä aineistossa lopulta oikeastaan puhuttiin (Eskola 2004, 150).

Tämän jälkeen etsin aineistosta tutkimuksen kannalta olennaisia kohtia ja muodostin näistä pelkistettyjä ilmauksia, jotka kuvasivat kutakin aineiston kohtaa tiivistetysti muutamalla sanalla tai virkkeellä. Aineiston pelkistämisen jälkeen etsin pelkistetyistä ilmauksista samankaltaisuuksia sekä eroavaisuuksia ja ryhmittelin ne siten, että samaa ilmiötä kuvaavat käsitteet muodostivat kukin oman ryhmänsä. Nimesin nämä ryhmät aineiston mukaan sopivalla tavalla. Näistä muodostuivat analyysin alaluokat. Alaluokkia yhdistelemällä muodostin ylempiä luokkia, jotka lopulta muodostivat rungon tulosten tarkastelulle luvussa viisi.

Teoriasidonnainen analyysi mahdollisti aiheen tarkastelun aineisto edellä, mutta kuitenkin aiempaa teoriaa hyödyntäen. Tarkoitus ei kuitenkaan ole testata aiempaa teoriaa, vaan enemmänkin avata uusia ajatusuria (Tuomi & Sarajärvi 2018, 109). Aikaisemman kompensaatiotutkimuksen käsitteet ja teoria auttoivatkin sekä osaltaan ohjasivat analyysia, mutta tavoitteena oli myös tarkastella sosio-ekologisen lähestymistavan eroavaisuutta tähän sekä havainnoida, mitä uusia ulottuvuuksia se toisi kompensaatiokeskusteluun. Aiempi teoria auttoi haastattelukysymysten luomisessa, kuten myös koodien ja luokkien nimeämisessä.

Käsittelin ja analysoin aineistoa Atlas.ti -ohjelmiston avulla. Atlas.ti on laadullisen aineiston analyysiin ja hallintaan kehitetty tietokoneohjelmisto, jonka avulla on mahdollista käsitellä niin tekstejä, kuvia, videoita kuin äänitallenteitakin. Tietokoneohjelmistot auttavat nimenomaan aineiston hallinnassa ja järjestelyssä sekä nopeuttavat tutkimuksen usein kauan aikaa vieviä vaiheita (Kvale &

Brinkmann 2009, 198; Jolanki & Karhunen 2010, 396). Käytin ohjelmistoa koodaamiseen, pelkistettyjen ilmausten etsimiseen sekä näiden merkitsemiseen ja ryhmittelyyn. Ryhmien tai luokkien muodostamisessa käytin Atlas.ti:n Network-toimintoa, jonka avulla ilmaisujen ja koodien kokoaminen sekä ryhmittely oli helppoa, ja näiden siirtely onnistui myös vaivattomasti. Ohjelmisto myös mahdollisti nopean siirtymisen aineiston eri tasojen välillä sekä palaamisen varsinaisiin haastattelulitteraatteihin, jos jonkin sitaatin asiayhteys piti tarkistaa.

”Ja varsinkin täällä meillä jos mä nyt katon ihan tätä

”--niin auttaaks se sit et jos viidenkymmenen kilometrin päässä on alue mikä on ennallistetaan, esimerkiks joku puro tai muu. Että kun ihmiset tuijottaa niin siihen omaan napaansa et, et en mä usko sil-, se tarttis olla niin kiinni siin omas joka päiväses elämäs et se se et sen pitää pystyy kuitenkin pysymään sen sosiaalisen

Tutkimuksen luotettavuuden kannalta on tarpeellista tunnistaa tutkimuksen laatuun vaikuttavat tekijät. Sisällönanalyysi on aina sosiaalinen konstruktio (Bauer 2000, 141). Analyysin ja koko tutkimusprosessin aikana tehdyt valinnat eivät synny tyhjästä, vaan ovat teorian ja käsitteiden muotoilun sekä yleisen tutkimusperinteen mukana rakentuneita, sosiaalisesti konstruoituja. Tämä on tärkeä tunnistaa tutkimuksen luotettavuutta arvioitaessa. Esimerkiksi koodit ja käsitteet, jotka olen valinnut käytettäväksi analyysissa, voisivat olla toisenlaisia jonkun toisen tekemänä. Tällöin onkin tähdellistä perustella valinnat, ja olenkin pyrkinyt tässä luvussa kuvaamaan, miten olen päätynyt kuhunkin ratkaisuun analyysin edetessä. Laadullisessa tutkimuksessa tutkijan tarkkaa selostusta

tutkimuksen toteuttamisesta ja sen kaikista vaiheista voidaankin pitää sen luotettavuutta lisäävänä tekijänä (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2009, 232).

Tutkimuksen luotettavuutta arvioidaan usein reliabiliteetin ja validiteetin käsitteiden avulla.

Reliabiliteetilla tarkoitetaan yleisesti tutkimustulosten toistettavuutta kiinnittäen huomiota myös sen johdonmukaisuuteen ja luotettavuuteen. Validiteetti taas tarkastelee, tutkiiko tutkimus sitä mitä oli tarkoituskin (Kvale & Brinkmann 2009, 245‒246). Näiden termien käyttöä laadullisen tutkimuksen yhteydessä on kuitenkin kritisoitu, sillä käsitteet on kehitetty kvantitatiivisen tutkimuksen piirissä ja näin ollen ne vastaavat lähtökohtaisesti määrällisen tutkimuksen tarpeisiin (Tuomi & Sarajärvi 2018, 160). Osa käyttää näitä termejä soveltaen, osa hylännyt nämä käsitteet kokonaan ja osa on nostanut uusia termejä näiden kahden rinnalle (Eskola & Suoranta 2008, 211). Esimerkiksi tutkimusmetodeista kirjoittanut Martin W. Bauer (2000, 141) on käyttänyt lisäksi käsitteitä koherenssi ja läpinäkyvyys.

Silti käytettäviä termejä olennaisempaa on kuitenkin se, millaisia merkityksiä niille annetaan (Eskola

& Suoranta 2008, 211).

Sinänsä tutkimuksen toistettavuuden vaatimus on ongelmallista laadullisessa tutkimuksessa, sillä täysin samanlaisten olosuhteiden luominen on erittäin vaikeaa (Eskola & Suoranta 2008, 228).

Keskeistä on kuitenkin raportoida mahdollisimman tarkasti tutkimuksen etenemisestä sekä valinnoista, ja olenkin pyrkinyt kuvaamaan prosessin mahdollisimman tarkasti sekä läpinäkyvästi, jotta periaatteessa samanlaisen tutkimuksen toistaminen olisi mahdollista. Laadullisen tutkimuksen kohdalla tutkimuksen luotettavuus onkin uskottavuutta ja vahvaa reflektointia (Eskola 2004, 155).

Näin tutkimuksen lukijat voivat myös itse arvioida osaltaan työn luotettavuutta. Lisäksi mahdollisimman tarkka kuvaus mahdollistaa sen arvioimisen, ovatko menetelmälliset valinnat olleet tarkoituksenmukaisia tutkimuksen tavoitteen näkökulmasta, ja kuinka hyvin olen ne onnistunut perustelemaan.

Tärkeää on pohtia, miten tutkimuksen luonne ja tutkimusaihe ovat vaikuttaneet haastateltavien vastauksiin. Kokonaisuutena tutkimusaihe ja luonne eivät ole erityisen arkaluontoisia, joten en katso niiden vaikuttaneen juurikaan haastateltavien vastauksiin. Kuitenkin ennen aineistonkeruun aloittamista havaitsin, että jos hyvittämistoimet liitti tiukasti jonkin tietyn kohteen tarkasteluun, sitä ei välttämättä oltu kauhean halukkaita tältä kannalta pohtimaan. Joten selvästikin, vaikka etukäteen ajateltuna aihe ei hirveän ristiriitainen olekaan, se kuitenkin herätti myös tietynlaista varautuneisuutta. Tämän pyrin huomiomaan varsinaisen aineistonkeruun yhteydessä esimerkiksi selittämällä entistäkin tarkemmin tutkimuksen tarkoitusta, mitä tutkielmassa käytettävillä käsitteillä

oikein tarkoitetaan, ja mihin kontekstiin tutkielma liittyy. Tämä havainto osaltaan alleviivasi tutkimuksenteon lähtökohtien perusteellista selvittämistä ja niistä tiedottamista.

Myös haastattelujen toteutuksen tapa on otettava huomioon. Tässä tutkielmassa toteutin osan haastatteluista etänä ja osan taas kasvokkain. Etäyhteyksin toteutetuissa haastatteluissa on huomioitava tämän vaikutus haastattelun toteuttamiseen sen eri vaiheissa, ja on puhuttu jopa verkkohaastattelun tutkimuskehikosta, joka ohjeistaa juuri pohtimaan verkkovälitteisyyden vaikutusta haastattelussa (Salmons 2012, 8‒9). Koska tässä tutkielmassa olen kiinnostunut nimenomaan sanotun sisällöstä ja sisällönanalyysi kohdistuu lopulta litteroituun tekstimateriaaliin, ei

In document Heikkenevien viheralueiden hyvittäminen asukkaille ‒ Sosio-ekologisen kompensaation edellytykset maankäytön suunnittelun työkaluksi Turun seudulla ja Varsinais-Suomessa (sivua 33-0)