Viheralueiden merkitysten sekä kompensaatioiden mittaaminen ja arvottaminen . 58

Oman haasteensa muodostaa viheralueiden arvon sekä merkityksien mittaaminen ja arvottaminen.

Jotta vastaavuus heikennyksissä ja kompensaatioissa saataisiin toteutumaan, olisi oltava selvät mittarit, joilla pystyttäisiin arvioimaan muun muassa kompensaatioiden oikea suhtaisuus, määrä ja onnistuminen. Kuitenkin myös tässä asiassa sosiaalisen ja ekologisen puolen erityispiirteet tuovat omat haasteensa tällaisen mitta-asteikon luomiseen. Haastatteluissa esitettiin useita erilaisia keinoja mitata viheralueiden merkitystä ja sitä kohtaavia heikennyksiä. Haastateltavat nostivat esille toisaalta puhtaan määrällisen ja numeraalisen mittaamisen vaihtoehtoja, toisaalta taas enemmän osallistamiseen ja asukkaiden mielipiteen kuulemiseen kohdistuvia keinoja. Osa menetelmistä on jo nyt käytössä kaavaprosesseissa, joissa tehdään muun muassa luontoselvityksiä, mahdollisia museaalisia kartoituksia ja asukkaiden kuulemisia.

Erilaisten määrällisten menetelmien avulla on mahdollista mitata esimerkiksi viheralueiden kokonaispinta-alaa, puiden määrää sekä vaikkapa polkuverkoston laajuutta jollain määrätyllä alueella. Paikkatietoaineistot ja -menetelmät mahdollistavat näiden tarkastelun eri ajanjaksojen välillä, ja tällöin voidaan havainnoida näissä tapahtuvaa muutosta. Taloudellisista seikoista voitaisiin mitata esimerkiksi eri tahojen jollekin alueelle kohdentaman rahamäärään suuruutta, luontokohteiden arvoa tai haitanaiheuttajan saamaa hyötyä. Tämä voisi auttaa kompensaatiota ja sen arvoa mietittäessä. Käyttäjiin liittyviä mittaustapoja voisivat olla virkistysalan määrä asukasta kohden, viheralueiden kävijämäärät sekä alueiden saavutettavuus. Muutokset näissä kertoisivat kompensaatiotarpeesta, ja ne voisivat myös olla indikaattoreita tarkasteltaessa tasoa, jolla olisi tavoiteltavaa pysyä, kun mietitään kokonaisheikentymättömyyden tavoitetta.

Toisaalta erilaiset osallistavat menetelmät voivat olla tehokkaita selvitettäessä ihmisten arvotuksia tietyille viheralueille. Ihmisiltä voidaan kysellä mielipiteitä erilaisten kyselyiden avulla. Tämä onnistuu helposti esimerkiksi erilaisten verkkopohjaisten ohjelmien avulla. Viime aikoina ovat lisänneet suosiotaan erilaiset karttapohjaiset kyselyt, joissa asukkaat voivat käydä sähköisesti merkitsemässä kartalle tärkeiksi kokemiaan paikkoja tai alueita, joissa esimerkiksi liikkuvat paljon arkena. Lisäksi kaavaprosesseissa järjestetään usein erinäisiä yleisötilaisuuksia, joissa voidaan aivan kasvokkain keskustella ihmisten kanssa alueista ja niiden kehittämisestä. Myös muun muassa työpajojen, joissa pohditaan näitä samaisia asioita, järjestäminen on mahdollista. Huomionarvoista on, että eri metodeilla saadaan esille eri arvoja (Kenter ym. 2015, 95). Näin ollen kokonaisvaltaisemmat lähestymistavat voivatkin olla usein hyödyllisiä myös kompensaatioiden

59

tapauksessa. Osallistumisen ja osallistamisen roolia sosio-ekologisen kompensaation kontekstissa käsitellään enemmän seuraavassa luvussa.

Vaikka erilaisia tapoja mitata ja selvittää alueiden arvoja ja merkityksiä on useita, pitivät haastateltavat sosio-ekologisten arvojen mittaamista haastavana, mikä on todettu myös kirjallisuudessa (Sonter ym. 2020, 894). Haasteeksi koettiin arvottamisenkin kannalta sosiaalisen ja ekologisen puolen suhde sekä näiden erilainen mitattavuus. Luontoarvoja on tietyissä tapauksissa mahdollista sosiaalisia paremmin mitata erilaisin määrällisin indikaattorein. Tätä onkin kehitetty esimerkiksi ekologisen kompensaation yhteydessä. Toisaalta myös luonnon arvottaminen voi olla vaativaa, ja vielä vaikeampaa on määrittää luonnosta saatavia, esimerkiksi terveydellisiä tai hyvinvoinnillisia, hyötyjä.

Arvostuksia ja merkityksiä mietittäessä puhutaan usein ihmisten subjektiivisista kokemuksista, eli kaikki eivät koe asioita samalla tavoin. Tietysti on tiettyjä arvoja, jotka jokin taho, kuten valtio, määrittää yhteisön ulkopuolelta. Tällaisia voivat olla esimerkiksi kulttuurihistoriallisesti merkittävät kohteet. Kuitenkin alueen arvot voivat olla moninaisia, ja näiden kaikkien kartoittaminen sekä huomioiminen haastavaa. Alue saattaa olla tarpeellinen esimerkiksi virkistyksellisesti, luontoarvoilta, esteettisesti tai terveydellisistä syistä. Eräs haastateltava toi ilmi lisäksi alueiden symbolisen merkityksen Turun Itsenäisyydenaukion tapauksessa, jossa merkitykset kumpusivat viheralueen nimestä. Suuri merkitys voikin olla siis myös tiettyyn paikkaan kohdistuvalla paikkatunteella (Griffiths ym. 2020, 13). Paikat ilmentävät usein alueen historiaa, joka tekee niistä tässä mielessä korvaamattomia (O’Neill 2020, 299).

”Mä en oo hirveen isänmaallinen itse, mut mun mielestä se on lähes pyhäinhäväistys et sä ajattelet edes tommosta [Musiikkitalon suunnittelu Itsenäisyydenaukiolle].” (H19)

Yksi haastatelluista kaavoittajista painotti, kuinka määrällisillä ja numeraalisilla mittareilla on suurempi painoarvo kuin laadullisella. Eli esimerkiksi, jos pystytään kertomaan selviä lukuja vaikkapa kävijämääristä tai taloudellisista hyödyistä, se koetaan vakuuttavampana kuin laadullisiin määritelmiin pohjautuvat perustelut. Yleensäkään ihmisten arvostuksilla ja tämänkaltaisilla laadullisilla mittareilla ei välttämättä aina koeta olevan niin suurta vaikuttavuutta. Tästä johtuen joitain alueita puolustaessa saatetaankin perusteluissa tukeutua esimerkiksi lailla suojeltuihin luontoarvoihin ennemmin kuin alueen virkistyskäytöllisiin merkityksiin. Näin ollen selkeän ja yhteisesti hyväksytyn kriteeristön tai mittariston luominen sosio-ekologisten arvojen tarkasteluun

60

voisi tuoda enemmän painoarvoa myös näille osana suunnittelua. Tämä helpottaisi mahdollisesti myös kompensaatioiden suunnittelua sekä niiden määrittelyä ja toisi yhtenäisyyttä sekä selkeän linjan kompensaatioiden suunnitteluun ja toteutukseen. Näin kompensaatiosta saataisiin yhdenmukaistettu menettely, jota ei aina tarvitsisi lähteä pohtimaan alusta asti heikennyksien tapahtuessa. Tämä voisi osaltaan auttaa kompensaatioiden systemaattisessa soveltamisessa osana maankäytön suunnittelua.

”--mut haastavii ne yleensä aina on, et kun siel on niin suuret rahakysymykset sit taas toisessa maankäyttöluokassa, et toises sit taas tavallaan se hyöty pitäs mitata jollain muilla mittareilla kuin rahalla, et asumisviihtyvyydellä, terveyden ja hyvinvoinnin lisääntymisellä, työssäjaksamisen paranemisella et se on haastavaa.” (H2)

”Ja se ois tietenkin aika paljon painavampi argumentti jos sanotaan että ’ihmiset tykkäävät käyttää tätä ja ovat tottuneet käyttämään tätä metsää ulkoilualueena’, jos sitä vertaa siihen et

’tätä käyttää tuhatviisisataa ihmistä päivässä’. Tai ’tääl on tuhat viisisataa käyntiä päivässä’, niin se on aivan eri painoarvo siinä kun sanotaan vaan joku semmonen sanallinen tulkinta tai pohdinta siitä. Mut se jos siinä ois jollain tavalla mitattua numeerista arvoa niin sen puolustaminen tai sen arvon esiinnostaminen vois olla vakuuttavampaa niin sanotusti.” (H17)

Toisaalta liiallinen numeerinen arvottaminen voisi johtaa kompensaatioiden osallisten roolin vähenemiseen. Eräs haastateltava, joka näki kompensaation nimenomaan tapauskohtaisen neuvottelun välineenä, nosti esille kuinka liiallinen numeroiksi muuttaminen voi vähentää osallistumisen roolia kompensaatioprosessissa ja muuttaa kompensaatioiden arvottamisen liian abstraktiksi. Liika numeraalisen kriteeristön kautta toimiminen heikentäisi myös sosio-ekologisen kompensaation joustavuutta, joka koettiin olennaiseksi kompensaatioita mietittäessä. Lisäksi on huomioitava myös se, kuinka kaikkea ei ole saatettavissa mitattavaan muotoon (O’Neill 2020, 291).

Tällöin voidaan katsoa laadullisten lähestymistapojen merkityksen korostuvan ja esimerkiksi erilaiset osallistavat menetelmät nousevat esille.

”Niin ja ehkä siitä voiskin sanoo että määhän ite en tietysti ollenkaan numeroista juurikaan tykkää et siks onkin ollu sillain tutumpia nää tapauskohtaset, jolloin voidaan tavallaan neuvotella ihan jostain tietystä paikasta. Että ’juuri tämä lampi, ja sit kaivetaan tänne ja tänne ja tänne jotain uusia lampia’, eikä niin kun jotenkin oo heti olemassakaan sitä kaavaa että tommonen lampi korvataan just näin vaan että siinä säilys semmonen niin kun herkkyys. Jolloin sit mun mielestä se mahdollistaa nää sosio-ekologiset arvot että ollaan sen tietyn

61

virkistysmetsän äärellä eikä yritetäkään ettiä mitään kaavaa mistään jolla se ratkeais heti vaan et se ois sit just tällasta tapauskohtaista neuvottelua et siinä mä nään ne mahdollisuudet.”

(H21)

5.3 Kompensaatioprosessi