6. JOHTOPÄÄTÖKSET
6.3 Hyvittämismekanismin soveltuminen suunnittelujärjestelmään
Vaikka maankäytön suunnittelussa on ainakin joillain alueilla havaittavissa kompensaation tapaista ajattelua, ja sitä voidaan katsoa tietyissä hankkeissa jo tehdyn, ei sitä sovelleta vielä systemaattisesti osana suunnittelua tai päätöksentekoa Turun seudulla tai muualla Suomessa. Haastattelujen perusteella voidaan kuitenkin sanoa, että kaavoitukselliset edellytykset kompensaatioiden huomiointiin ovat osin olemassa, mutta siihen sisältyy myös omat haasteensa, jotta hyvittämistä voitaisiin tehdä systemaattisena osana suunnittelua ja hankkeiden toteutusta. Kompensaatioiden tarkastelu osana maankäytön suunnittelua on tärkeää, sillä kaavoituksen avulla vaikutetaan viheralueiden jakautumiseen ja asukkaiden mahdollisuuteen päästä niitä hyödyntämään.
Ensinnäkin mittakaava osoittautui oleelliseksi tekijäksi, joka olisi huomioitava kompensaatioiden suunnittelussa. Kaavoitusjärjestelmä asettaa omat rajoitteensa mahdollisuuksiin huomioida kompensaatiot osana suunnittelua. Kaavatasoja tarkasteltaessa asemakaava on kaavoista tarkin ja siinä päätetyt asiat ovat myös ajallisesti toteutumassa suhteellisen nopealla aikataululla verrattuna muihin kaavatasoihin. Asemakaavatyössä on siis mahdollista kaikkein yksityiskohtaisemmin tarkastella myös kompensaatioita ja toisaalta tehdä kattavia selvityksiä kaavaan liittyen. Sosio-ekologinen kompensaatio vaatiikin varsin laajat selvitykset, jotta kaikki merkittävät arvot saadaan kartoitettua hyvitysten suunnittelun pohjaksi. Asemakaavan mittakaava voi useissa tapauksissa
83
kuitenkin olla liian pieni ottamaan kantaa kompensaatioihin, joita tulisi toteuttaa heikennyksiä aiheuttavien hankkeiden kohdalla, sillä asemakaava-alueet ovat tutkielman tarkastelualueella varsin pieniä eivätkä useinkaan mahdollista kompensaatioiden tarkastelua saman kaava-alueen sisällä.
Toisaalta asemakaavat pitävät toimenpiteet lähellä vaikutuksia, jolloin ne kohdistuvat varmimmin heikennyksiä kokeville ja näin ollen toimisivat parhaiten myös oikeudenmukaisuuden näkökulmasta.
Haastatteluissa ilmeni, että varsin yleinen tapa tehdä maankäytönsuunnittelua kunnissa on niin kutsuttu postimerkkikaavoitus, jolloin suunnittelua tehdään pieni alue, ”postimerkki”, kerrallaan (Syrjänen 1999, 153). Postimerkkikaavoitus ei tarjoa mittakaavaa, jossa olisi useinkaan mahdollista tarkastella kompensaatioiden toteuttamista alueen ollessa tähän usein liian suppea. Tämä tarkoittaa, että postimerkkikaavoitus muodostaa oleellisen esteen kompensaatioiden soveltamiselle maankäytön suunnittelussa. Ongelman aiheuttaa se, ettei eri kaavoja useinkaan tarkastella yhdessä. Näin ollen kokonaiskuva jää helposti hahmottumatta. Toisaalta postimerkkikaavatkin tarjoavat mahdollisuuden muiden lievennyshierarkian portaiden tarkasteluun ja huomioonottamiseen, sillä hierarkian muita toimenpiteitä voidaan usein toteuttaa, ja jo toteutetaan, kaava-alueella in situ (Suvantola 2005, 40).
Hierarkian muita toimenpiteitä onkin helpompi kohdentaa suoraan heikkenevälle alueelle ja näin ollen suoraan heikennyksiä kokeville.
Suuremman mittakaavan kaavatasoissa, eli yleiskaavassa ja maakuntakaavassa, on mahdollista tarkastella myös suurempia kokonaisuuksia ja alueiden välisiä suhteita asemakaavaa paremmin.
Tällöin voidaan paremmin tarkastella myös viheralueiden tasapuolista jakautumista kaupungin sisällä, mikä on distributiivisen oikeudenmukaisuuden kannalta keskeistä (Walker 2012, 109). Oman haasteensa kuitenkin aiheuttaa näiden kaavatasojen aikaperspektiivi, joka on Turun seudulla usein jopa kymmeniä vuosia kaavan valmistumisesta sen toteuttamiseen käytännössä. Kompensaatioiden täytyisi kuitenkin olla heikennysten kanssa samanaikaisesti toteutettavia toimenpiteitä, jotta kompensaatiot todella toimisivat hyvityksenä heikennyksistä kärsiville tahoille, kohtelisivat heitä oikeudenmukaisesti, ja jotta kompensaatiosta saatavat hyödyt saavutettaisiin mahdollisimman täysimääräisesti. Näin ollen yleispiirteisempien kaavojen toteutumisaika aiheuttaa haasteensa, vaikka sinänsä mittakaava näissä kaavoissa muuten olisi asemakaavaa parempi suuria kokonaisuuksia ja alueiden välisiä suhteita tarkasteltaessa. Toisaalta yleisemmillä kaavatasoilla ei päästä käsiksi myöskään varsinaiseen toteutukseen asemakaavan tavoin.
Kompensaatio nähdään usein nimenomaan lievennyshierarkian viimeisenä portaana välttämisen, lieventämisen sekä ennallistamisen jälkeen. Tätä pidetään lähtökohtana varsinkin ekologisten
84
kompensaatioiden kohdalla (Kiesecker ym. 2010, 261). Haastattelujen perusteella moni toimija kuitenkin näki, että kompensaatiot voisi ottaa tarkasteluun jo hankkeen alussa, ja näin ollen niiden ei välttämättä tarvitsisi olla viimeinen käytettävissä oleva keino lievennyshierarkian mukaisesti. Tämän lievennyshierarkian ohittamisen tai osittaisen soveltamisen on todettu olevan vallitseva asiantila usein myös käytännössä (Larsen, Kørnøv & Christensen 2018, 292). Lievennyshierarkian käyttöä perustellaan usein sillä, kuinka sen avulla voisi estää kompensaatiota muuttumasta instrumentiksi, jolla automaattisesti voitaisiin heikentää alueiden arvoja jo lähtökohtaisesti ilman muiden vaihtoehtojen tarkastelua (Suvantola ym. 2018, 26). Toisaalta hyvin tiukka lievennyshierarkian soveltaminen heikentää kompensaatiomekanismin joustavuutta eikä mahdollista niin hyvin tapausten ja alueiden erityispiirteiden huomiointia, joita pidettiin haastateltavien keskuudessa oleellisina seikkoina. Politiikkasuosituksia kokonaisheikentymättömyydestä antaneet Graham Tucker ja kumppanit (2013, 106‒107) ovat todenneet, että lievennyshierarkian mukaisten toimien olisi oltava tarkoituksenmukaisia eli jos esimerkiksi lieventämistoimet tiedetään tehottomiksi, voi olla ympäristönkin kannalta parempi vaihtoehto toteuttaa suoraan kompensaatiotoimenpiteitä.
Myös kompensaatioita osana infrahankkeita tutkineet Maija Ketola, Liisa Sierla & Tiina Kähö (2005, 63‒64) ovat päätyneet samanlaisiin johtopäätöksiin tarkastellessaan lievennyshierarkian mukaista perinteistä sekä vaihtoehtoista ajattelutapaa. Heidän mukaansa lievennyshierarkian käytöllä pyritään estämään kompensaation käyttö liian heikoin perustein ja ”pääsylippuna” luonnon kannalta herkille alueille. Kuitenkin heidän hahmottelemassaan vaihtoehtoisessa lähestymistavassa kompensaatio on tasa-arvoisena vaiheena välttämisen ja lieventämisen kanssa (Ketola, Sierla & Kähö eivät erottele ennallistamista omaksi portaakseen osana hierarkiaa). He perustelevat tätä kohteiden erilaisilla ominaispiirteillä, ja kuinka jotkin kohteet soveltuvat paremmin kompensoitaviksi. Kompensaatiot voitaisiin myös ottaa harkintaan, jos lieventämisen kustannukset osoittautuvat kohtuuttomiksi (Ketola, Sierla & Kähö 2005, 78). Jos kompensaatiot ovat muita toimenpiteitä halvempi vaihtoehto, on hankeen toteuttajalla suurempi intressi panostaa niihin (Tucker ym. 2013, 107).
Sosio-ekologisen kompensaation tapauksessa tilanne on hieman erilainen verrattuna ekologiseen kompensaatioon. Sosio-ekologisen kompensaation sisältämät luontoarvot eivät aina ole esimerkiksi lain silmissä yhtä arvokkaita kuin ekologisissa kompensaatioissa tarkasteltavat luontoarvot, ja täysi vastaavuus ei aina ole tarkoituksenmukaistakaan. Lisäksi, koska varsinkin sosiaalisten arvojen kohdalla osallistuminen koettiin tärkeäksi osaksi suunnitteluprosessia, olisi kompensaatiot otettava tarkasteluun mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, jottei suunnitteluprosessi veny tarpeettoman pitkäksi. Osallistuminen ottaa kuitenkin suunnitteluprosessin muiden vaiheiden ohella oman aikansa.
85
Prosessin pituus kasvaa entisestään, jos sosio-ekologisia kompensaatioita aletaan miettiä vasta lievennyshierarkian muiden vaiheiden jälkeen. Tässä mielessä niiden harkitseminen voisi olla tehokkainta yhtäaikaisesti muiden lievennyshierarkian mukaisten toimenpiteiden kanssa yhtenä kokonaisuutena. Toisaalta kompensaatioiden paikkaa myöhemmässä vaiheessa osana suunnitteluprosessia on perusteltu myös sillä, että hankkeen edetessä voi nousta uusia kompensaatiotarpeita (Ketola ym. 2009, 66). Riittävillä selvityksillä ja arvojen kartoituksilla on kuitenkin mahdollista huolehtia, että tarvittava tieto olisi käytettävissä suunnittelussa jo mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.
Lisäksi sosiaalisen elementin mukaan tuominen muuttaa asetelmaa, kun mukana on sekä luonto- että inhimillisempiä arvoja. Kuten haastatteluissa ilmeni, asukkailla saattaa olla selkeä mielipide, mihin suuntaan aluetta tulisi kehittää. Asukkailta on siis mahdollista saada mielipiteitä ja suuntaviivoja siihen, miten alueesta voisi tulla entistäkin parempi paikka asukkaille, mutta mahdollisesti myös luonnon kannalta. Tältä osin tilanne ei ole täysin vastaava ekologisen kompensaation tapauksessa, jossa osallisia ei samalla tavoin ole mukana prosessissa. Lisäksi, jos miettii hankkeiden hyväksyttävyyttä ja koettua oikeudenmukaisuutta, joita voi olla mahdollista lisätä kompensaatiotoimien avulla, voi olla tarkoituksenmukaista ottaa hyvitykset harkintaan jo varhaisessa vaiheessa muiden toimien rinnalla. Tämä siksi, että sosio-ekologisten kompensaatioiden kautta on mahdollista tarjota heikennyksiä kokeville jotain lisää, mikä voi olla hyväksyttävyyden kannalta käänteentekevää verrattuna tilanteeseen, jossa vain pyritään lieventämään haittoja. Tämä ei välttämättä tarkoittaisi hierarkian muiden portaiden laiminlyöntiä, mutta tasa-arvoista harkintaa kaikkien tasojen kesken, sekä mahdollisesti hierarkian eri toimenpiteiden toteuttamista samanaikaisesti.
Jos lievennyshierarkian eri portaita suhteuttaa eri kaavatasoihin, voivat eri toimenpiteet toimia eri tasoilla. Välttämistä on mahdollista tehdä hyvin jo yleis- ja maakuntakaavatasolla. Jos merkittävät alueet ovat tiedossa, voidaan toimintojen sijoittelulla välttää haittoja. Koska ylempi kaava ohjaa aina alempaa, olisi näiden alueiden välttämisen suuntaviivat annettava jo ylemmillä kaavatasoilla. Sinänsä myös kompensaatioalueiden hahmottaminen voi olla tarkoituksenmukaista esimerkiksi yleiskaavassa, kun viheralueita ja -yhteyksiä on paremmin mahdollista hahmottaa kokonaisuutena.
Mutta mitä tarkempaan suunnitteluun ja toimenpiteisiin siirrytään, sitä tarkemmalle kaavatasolle olisi myös mentävä. Näin ollen esimerkiksi erilaiset lieventämistoimenpiteet ovat pitkälti asemakaavassa harkittavia toimia.
86
Yhtä kaikki haastatteluissa ilmeni, kuinka lievennyshierarkian eri portaiden mukaisia toimenpiteitä on jo havaittavissa maankäytön suunnittelussa niin Turussa kuin muuallakin Varsinais-Suomessa.
Hankkeille usein mietitään vaihtoehtoisia ratkaisuja ja niiden tarpeellisuutta pohditaan, minkä voidaan katsoa kuuluvan oleellisena osana maankäytön suunnitteluun ja siihen liittyvään päätöksentekoon. Näin ollen lievennyshierarkian ensimmäisen portaan voi katsoa usein toteutuvan osana suunnittelua ja päätöksentekoa. Myös erilaiset lieventämistoimet ovat usein suunnittelun arkipäivää. Myös joidenkin kohteiden ennallistamista on käytetty, ja esimerkiksi maa-ainesten otossa se on yleisemminkin käytössä. Lisäksi kompensaatioita harkitaan tietyssä mielessä osana joitain hankkeita, joskaan ei tällä nimellä tai näin systemaattisesti osana suunnittelua.
Sijainti nousi sosio-ekologisten kompensaatioiden kohdalla oleelliseksi haasteeksi ja sama on havaittu myös aiemmissa tutkimuksissa (ks. esim. McKenney & Kiesecker 2010, 168). Ongelmana haastatteluissa nähtiin, kuinka kompensaatioille ei välttämättä ole löydettävissä alueita varsinkaan suurempien kaupunkien, kuten Turun, keskustoissa tai niiden lähietäisyydellä. Voidaan lisäksi kysyä, että jos tällaisia paikkoja, joissa kompensaatiot voitaisiin toteuttaa, on lähialueella saatavilla, miksei heikennyksiä aiheuttavaa hanketta alun perinkin toteutettu siellä. Toki tällä voisi olla edelleen kielteisiä vaikutuksia kompensaatioalueen asukkaille. Tästä syystä kompensaatioiden ja hankkeiden sijoittaminen onkin yksi suurimpia haasteita kompensaatioita suunniteltaessa, joiden voi katsoa vielä korostuvan, kun mukana harkinnassa ovat sosiaaliset merkitykset.
Muutenkin kuntien väliset erot tulivat voimakkaasti ilmi haastatteluissa. Turun keskusta ja osin myös reuna-alueet ovat jo hyvin täyteen ja tiiviisti rakennettuja, joten jos jollekin viheralueelle sijoittuu täydennysrakentamista, ei sille keskusta-alueelta ole helppoa löytää kompensaatiokohdetta. Ainakaan silloin, jos tavoitteena on kompensoida jollain hyvin samanlaisella. Suuremmissa kunnissa konfliktialttiuden onkin koettu olevan suurempi kuin pienemmissä, ja konfliktit johtuvat useimmin liikennekysymyksistä, asuinalueiden täydennysrakentamisesta sekä viheralueiden vähenemisestä (Peltonen ym. 2006, 10). Oman mahdollisuutensa tarjoavat esimerkiksi vanhat ja käytöstä poistuvat teollisuusalueet, niin kutsutut brownfield-alueet, joiden avulla on mahdollista lisätä kaupungin viherpinta-alaa. Turussa satama-alueen muutostyöt tarjoavat lähivuosina mahdollisuuden tällaiselle viherpinta-alan lisäämiselle. Tässä tullaan kuitenkin kysymykseen siitä, olisiko tämä sellaista viherpinta-alan lisäämistä, joka tehtäisiin joka tapauksessa. Viheralueiden saatavuuden ja jaon kannalta tilanne on tästä huolimatta positiivinen, mielletäänpä hanke kompensaatioksi tai ei.
87
Kunnilla, joiden asukastiheys ei ole niin korkea, on usein enemmän liikkumavaraa alueidenkäytön kanssa ja kompensaatiomahdollisuuksiakin voi olla enemmän. Nämä kunnat voivat pystyä hyödyntämään tehokkaammin myös lievennyshierarkian aiempia portaita, varsinkin välttämistä.
Koska aktiiviselta maankäytöltä vapaita alueita on enemmän, voidaan hankkeita suunnata paremmin niin, etteivät ne aiheuta heikennyksiä sosio-ekologisissa arvoissa. Toisaalta myös vapaat alueet mahdollistavat useampia kompensaatiotapoja sekä kompensaatioiden kohdentamista eri alueille.
Tästä kaikesta seuraa, että pienemmillä kunnilla on kompensaatioihin enemmän mahdollisuuksia, mutta toisaalta tarve niille on usein vähäisempi. Esimerkiksi Lieto on tällainen kunta.
Koska varsinkin suurimpien kaupunkien keskustoissa tila on rajallinen, voisivat haastatteluissakin esille nousseet uudet viherratkaisut tulla kyseeseen. Toinen vaihtoehto on jo olemassa olevien viheralueiden laadun parantaminen. Nämä kaksi kompensaatiotapaa voisivat toimia parhaiten jo valmiiksi tiiviissä kaupunkiympäristössä. Hieman syrjemmässä ja pienemmillä paikkakunnilla, missä vapaita alueita on enemmän, on enemmän myös pelivaraa ensinnäkin heikennyksiä aiheuttavien hankkeiden ja toisaalta myös kompensaatioiden sijoittamisen suhteen. Näin ollen lievennyshierarkian toteuttaminen voi näillä alueilla olla helpompaa, ja kompensaatiotoimenpiteiden variaatio voi olla suurempi.
Kaiken kaikkiaan kompensaatiot olisi mahdollista sovittaa osaksi maankäytön suunnittelua, ja sen avulla voidaankin päästä oikeudenmukaisempiin viheralueita koskeviin ratkaisuihin myös asukkaiden näkökulmasta. Sen systemaattinen soveltaminen vaatii kuitenkin esitettyjen näkökohtien puntarointia ja valintojen tekemistä. Taulukkoon 2 olen vielä koonnut yhteen sosio-ekologisen kompensaation keskeisimmät edellytykset ja verrannut niitä ekologisen kompensaation vastaavan kaltaisiin pääkohtiin.
88
Taulukko 2. Sosio-ekologisia kompensaatiota suunniteltaessa huomioitavia seikkoja sekä niiden vertailua ekologisen kompensaation periaatteisiin.
Ajallinen mittakaava Kompensaatiot tulisi toteuttaa mahdollisimman samanaikaisesti lajeilla mitä hävinnyt (Kiesecker ym. 2010, 263).
Osallistuminen Tunnistettava osalliset, ketkä käyttävät aluetta ja ketkä kokevat haittaa. joskin myös näihin on ruvettu kiinnittämään huomiota (Griffiths ym. 2019).
89 7. POHDINTA
Haastattelujen perusteella hyvittäminen on kaupunkisuunnittelun näkökulmasta ajankohtainen aihe, joka kiinnostaa ihmisiä. Se istuu luontevasti osaksi kaupunkien luontopohjaisten ratkaisujen ja esimerkiksi vihreän infrastruktuurin ympärillä käytävää keskustelua, jossa keskiössä on luonnon ja ekosysteemien turvaaminen myös kaupunkiympäristössä (Kabisch ym. 2016, 40). Vaikka aihe on uusi maankäytön suunnittelun kontekstissa, haastateltavat olivat valmiita pohtimaan sosio-ekologisten kompensaatioiden mahdollisuuksia ja haasteita. Kaikilla toimijoilla on kuitenkin halu tehdä asukkaille mahdollisimman viihtyisää asuinympäristöä niin sosiaaliset kuin ekologisetkin näkökohdat huomioiden. Tästä näkökulmasta katsottuna sosio-ekologinen kompensaatio voisi olla sovellettavissa myös maankäytön suunnittelun instrumenttina Turun seudulla. Kompensaatiot onnistuvat osana kaupungin sisäistä päätöksentekoa sekä retoriikkaa kokonaisuuksien suunnittelussa, mutta kustannusten kohdentaminen ja muiden maanomistajien mukaantulo vaatii enemmän suunnittelua ja toimenpiteitä. Kaupungeilla on kuitenkin keinoja myös tähän haasteeseen vastaamiseksi.
Sosio-ekologisen kompensaation toteuttamisen kannalta vaadittaisiin kuitenkin tietynasteista ajattelutavan muutosta. Vaikka hyvittämisen suuntaista ajattelua jo osin esiintyy suunnittelussa, ei nykyisin käytännöin täysin pystytä vastaamaan niihin sosiaalisiin ja ekologisiin haasteisiin, joita suunnittelussa ilmenee. Hyvittämisen systemaattisempi tarkastelu voisikin osaltaan täydentää maankäytön suunnittelun työkalupakkia. Turunkin seudulla mahdollisuudet tähän ovat olemassa, ja osaltaan poliittisen ohjauksen voi katsoa tähän suuntaan jopa menevän.
Turulla on erilaisia tavoitteita, kuten lähiaikoina laadittava luonnon monimuotoisuusohjelma, joiden voi katsoa ohjaavan viheralueiden huomioimiseen entistä tehokkaammin. Lisäksi käyttöön otettava siniviherkerroin sekä yleiskaavasta 2029 löytyvä määräys kompensoida menetettävää puustoa keskustatoimintojen alueilla ovat ilmentymiä tästä kehityksestä (Turun kaupunki 2020c, 63). Turun kaupunginvaltuusto on myös päättänyt täydennysrakentamisesta saatavien varojen kohdennuksesta virkistysalueiden kehittämiseen (Turun kaupunki 2020b, 26). Kaikki nämä toimet voidaan nähdä hyvittämisen kaltaisina keinoina vastata viheralueiden nakertamisesta aiheutuviin ongelmiin.
Kaupunki- tai kaupunkiseututaso näyttäisikin olevan tarkoituksenmukainen rajaus tarkastella kompensaatioita, sillä niiden avulla päästään konkreettisemmin tämänkaltaisiin toimenpiteisiin.
90
Oikeudenmukaisuuskysymykset nousevat keskeiseen rooliin tiivistyvässä kaupungissa. Hyvitysten avulla on mahdollista entistä tehokkaammin huomioida eri ryhmät ja näiden mahdollisuudet käyttää viheralueita. Oikeudenmukaisuuden eri osatekijät huomioiden kompensaatioiden avulla voidaan päästä hyväksyttävämpiin maankäytön suunnittelun ratkaisuihin niin luonnon kuin asukkaidenkin näkökulmasta. Viheralueiden laadun ja saavutettavuuden turvaaminen onkin olennaista asukkaiden hyvinvoinnin, mutta myös luonnon monimuotoisuuden kannalta.
Jatkotutkimuksen kannalta tarpeellista olisi selvittää tarkemmin sosio-ekologisen kompensaation hyväksyttävyyttä ja mahdollisuuksia eri toimijoiden näkökulmasta. Vaikka tutkielmaan haastateltiin eri ryhmien edustajia, ei pääpaino ollut näiden ryhmien välisten näkemysten vertailussa. Lisäksi tässä tutkielmassa ei juurikaan tarkasteltu hyvittämistä rakennuttajien tai muiden varsinaisten hankkeiden toteuttajien näkökulmasta. Olisikin tarpeen tutkia, miten nämä toimijat suhtautuvat tämänkaltaiseen työkaluun ja miten saataisiin sovitettua erilaiset näkökannat niin, että sosio-ekologista kompensaatiota voitaisiin soveltaa systemaattisemmin. Tärkeää olisi saada myös lisätutkimusta konkreettisista kompensaatiohankkeista ja -toimenpiteistä. Kaupunkien kaltaiset toimijat ottaisivat työkalun varmasti helpommin käyttöönsä, jos olisi olemassa malliesimerkkejä tämän toteuttamisesta.
Tämä tutkielma keskittyi tarkastelemaan sosio-ekologista kompensaatiota nimenomaan Turun seudun ja Varsinais-Suomen kontekstissa. Tämän kaltaisen laadullisen tutkimuksen voi katsoa olevan esimerkki jostain yleisemmästä (Alasuutari 1999, 244). Yleistettävyyden kannalta suhteuttamista laajempaan kehykseen auttaakin viittaaminen muihin tutkimuksiin läpi tutkielman (Alasuutari 1999, 245). Kuten tutkielmassa kävi ilmi, kuntien ja alueiden välillä on eroa mahdollisuuksissa sekä tarpeissa ottaa kompensaatiomekanismia käyttöön. Lisäksi kuntien suunnittelun käytännöt voivat erota hieman toisistaan. Näin ollen valtakunnallinen tarkastelu aiheeseen toisi lisätietoa kompensaation soveltumisesta yleisemmin suomalaiseen järjestelmään myös muilla kaupunkiseuduilla. Kuitenkin lainsäädännölliset realiteetit ja kehykset maankäytön suunnitteluun ovat samat, kuten myös Turun kokoisten kaupunkien haasteet, joten tässä mielessä hyvittämismekanismi olisi jo nyt sovellettavissa myös muualla.
91 LÄHTEET
Virallislähteet
Liedon kunta (2020) Liedon kunta – maapoliittinen ohjelma 2020‒2022. 27.1.2020.
<https://lieto.fi/wp-content/uploads/2020/10/MPO_2020-2022.pdf> (Viitattu 12.12.2020).
Luonnonsuojelulaki (1096/1996, LSL). <https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1996/19961096>
(Viitattu 10.7.2021).
Maankäyttö- ja rakennuslaki (132/1999, MRL). <https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/-19990132> (Viitattu 3.12.2020).
Rakennuslaki (370/1958, RakL) (kumottu). <https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1958/19580370>
(Viitattu 3.12.2020).
Turun kaupunki (2020a) Turun kaupungin asunto- ja maapolitiikan periaatteet. 28.5.2020.
<https://ah.turku.fi/kv/2020/0615006x/4115019.htm> (Viitattu 12.12.2020).
Turun kaupunki (2020b) Turun kaupungin toimintasuunnitelma. Vuoden 2021 talousarvio ja vuosien 2021‒2024 taloussuunnitelma. Kaupunginjohtajan talousarvioesitys 26.10.2020
<https://ah.turku.fi/kv/2020/1116010x/Images/1874886.pdf> (Viitattu 20.3.2021).
Turun kaupunki (2020c) Yleiskaava 2029. Kaavaselostus, ehdotusvaihe. 22.10.2020
<https://www.turku.fi/sites/default/files/atoms/files/yleiskaava_2029_ehdotus_selostus_22.10.
2020.pdf> (Viitattu 12.12.2020).
Turun kaupunkiseudun MAL-sopimus 2020‒2031 (2020) <https://ym.fi/documents/14109-
03/40122839/MAL-sopimus+Turun+seutu+08102020.pdf/6eda89db-cf13-cc94-fd94-4947aab37c48/MAL-sopimus+Turun+seutu+08102020.pdf?t=1602159856318> (Viitattu 13.1.2021).
Valtioneuvosto (2017) Valtioneuvoston päätös valtakunnallisista alueidenkäyttötavoitteista.
14.12.2017. <https://valtioneuvosto.fi/delegate/file/35630> (Viitattu 13.1.2021).
Internetlähteet
Kotimaisten kielten keskus (2020) Kompensaatio. Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten keskuksen verkkojulkaisuja 35. <https://www.kielitoimistonsanakirja.fi/#/kompensaatio>
(Viitattu 16.10.2020).
Tilastokeskus (2021) Kuntien avainluvut 1987‒2020, Turun seutukunta.
<https://pxnet2.stat.fi/PXWeb/pxweb/fi/Kuntien_avainluvut/Kuntien_avainluvut__2021/kunti en_avainluvut_2021_aikasarja.px/table/tableViewLayout1/> (Viitattu 12.6.2021).
92 Kirjallisuus
Alasuutari, P. (1999) Laadullinen tutkimus. 6. p. Vastapaino, Tampere.
Anguelovski, I., Brand, A. L., Chu, E. & Goh, K. (2018) Urban planning, community (re)development and environmental gentrification. Teoksessa Holifield, R., Walker, G., Chakraborty, J. & Abel, T. D. (toim.) The Routledge handbook of environmental justice 449‒
462. Routledge, Oxford.
Apostolopoulou, E. & Adams, W. M. (2017) Biodiversity offsetting and conservation: reframing nature to save it. Oryx 51(1) 23‒31.
Bauer, M. W. (2000) Classical content analysis: a review. Teoksessa Bauer, M. W. & Gaskell, G.
(toim.) Qualitative researching with text, image and sound: A practical handbook 131‒151.
Sage, London.
Bennett, G., Gallant, M. & ten Kate, T. (2017) State of biodiversity mitigation 2017: Markets and compensation for global infrastructure development. Forest Trends’ Ecosystem Marketplace, Washington, D.C. <https://www.forest-trends.org/wp-content/uploads/2018/01/doc_5707.-pdf> (Viitattu 8.7.2021).
Business and Biodiversity Offset Programme, BBOP (2018) Glossary. 3. p. Washington, D.C.
<https://www.forest-trends.org/wp-content/uploads/2018/11/BBOP_Updated_Glossary-01-11-18.pdf> (Viitattu 12.1.2021).
Bell, D. & Carrick, J. (2018) Procedural environmental justice. Teoksessa Holifield, R., Walker, G., Chakraborty, J. & Abel, T. D. (toim.) The Routledge handbook of environmental justice 101‒
112. Routledge, Oxford.
Brindley, P., Cameron, R. W., Ersoy, E., Jorgensen, A. & Maheswaran, R. (2019) Is more always better? Exploring field survey and social media indicators of quality of urban greenspace, in relation to health. Urban Forestry & Urban Greening 39 45‒54.
Bull, J. W., Suttle, K. B., Gordon, A., Singh, N. J. & Milner-Gulland, E. J. (2013) Biodiversity offsets in theory and practice. Oryx 47(3) 369‒380.
Bull, J. W., Gordon, A., Watson, J. E. M., Maron, M. & Carvalho, S. (2016) Seeking convergence on the key concepts on ‘no net loss’ policy. The Journal of Applied Ecology 53(6) 1686‒1693.
Bull, J. W., Baker, J., Griffiths, V. F., Jones, J. P. G. & Milner-Gulland, E. J. (2018) Ensuring no net loss for people and biodiversity: Good practice principles. Oxford.
<https://www.iucn.org/sites/dev/files/content/documents/ensuring_no_net_loss_-_bull_et_al_2018.pdf> (Viitattu 7.12.2020).
Büscher, B., Sullivan, S., Neves, K., Igoe, J. & Brockington, D. (2012) Towards a synthesized critique of neoliberal biodiversity conservation. Capitalism, Nature, Socialism 23(2) 4‒30.
Byrne, J. (2018) Urban parks, gardens and greenspace. Teoksessa Holifield, R., Walker, G., Chakraborty, J. & Abel, T. D. (toim.) The Routledge handbook of environmental justice 437‒
448. Routledge, Oxford.
93
Bäcklund, P. (2019) Asukkaat kaupunkisuunnittelun toimijoina ‒ millaisiin tarpeisiin osallistamispolitiikalla vastataan? Teoksessa Meriluoto, T. & Litmanen, T. (toim.) Osallistu!
Pelastaako osallistaminen demokratian? 145‒164. Vastapaino, Tampere.
Castree, N., Kitchin, R., & Rogers, A. (2013) Urbanization. A dictionary of human geography. Oxford University Press, Oxford.
Cilliers, E. J., Diemont, E., Stobbelaar, D. J. & Timmermans, W. (2010) Sustainable green urban planning: The Green Credit Tool. Journal of Place Management and Development 3(1) 57‒66.
Cilliers, E. J. (2012) Urban green compensation. International Journal of Green Economics 6(4) 346‒
356.
Collin, P. H. (2011) Dictionary of environment & ecology. 5. p. Bloomsbury, London.
Cuperus, R. (2004) Ecological compensation of highway impacts: Negotiated trade-off or no-net-loss? Leiden University.
Ekroos, A. (2013a) Ympäristönkäytön suunnittelun peruskysymyksiä. Teoksessa Kuusiniemi, K., Ekroos, A., Kumpula, A. & Vihtavuori, P. (toim.) Ympäristöoikeus 387‒409. 2. p. Sanoma-Pro, Helsinki.
Ekroos, A. (2013b) Asemakaavoitus, tonttijako ja maapolitiikka. Teoksessa Kuusiniemi, K., Ekroos, A., Kumpula, A. & Vihtavuori, P. (toim.) Ympäristöoikeus 497‒555. 2. p. Sanoma-Pro, Helsinki.
Ekroos, A. & Majamaa, V. (2018) Maankäyttö- ja rakennuslaki. 4. p. Edita.
Enetjärn, A., Cole, S., Kniivilä, M., Hårklau, S. E., Hasselström, L., Sigurdson, T. & Lindberg, J.
(2015) Environmental compensation: Key conditions for increased and cost effective application. Norden, Copenhagen.
Eriksson, P. (1999) ...on aika tehdä lopullinen ratkaisu... Strateginen johtaminen ja osallistuminen tietoyhteiskunnan kaupungeissa. Teoksessa Eriksson, P. & Vehviläinen, M. (toim.) Tietoyhteiskunta seisakkeella. Teknologia, strategiat ja paikalliset tulkinnat 32‒52. SoPhi, Jyväskylä.
Eskola, J. (2004) Tutkijan monet valinnat. Teoksessa Eskola, J. & Pihlström S. (toim.) Ihmistä tutkimassa. Yhteiskuntatieteiden metodologian ajankohtaisia kysymyksiä 137‒160. 2. p.
Kuopio University Press, Kuopio.
Eskola, J. & Suoranta, J. (2008) Johdatus laadulliseen tutkimukseen. 8. p. Vastapaino, Tampere.
Eskola, J., Lätti, J. & Vastamäki J. (2018) Teemahaastattelu: Lyhyt selviytymisopas. Teoksessa Valli, R. (toim.) Ikkunoita tutkimusmetodeihin 1. Metodin valinta ja aineiston keruu: virikkeitä aloittelevalle tutkijalle 27‒51. 5. p. PS-Kustannus, Jyväskylä.
Fagerholm, N., Eilola, S., Jämsä, J. & Arki, V. (2020) Turkulaisten ulkoilu ja kaupunkiluonnon merkitys koronakeväänä 2020. Turun Kaupunkitutkimusohjelman tutkimusraportteja 3/2020.
94
Faehnle, M. E. (2013) Kaupunkiseutujen vihreän infrastruktuurin käsitteitä. Suomen ympäristökeskuksen raportteja 39/2013. <https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle-/10138/42483/SYKEra_39_2013.pdf?sequence=1&isAllowed=y> (Viitattu 8.1.2021).
Frey, B. S. & Oberholzer-Gee, F. (1996) Fair siting procedures: An empirical analysis of their importance and characteristics. Journal of Policy Analysis and Management 15(3) 353–376.
de Godzinsky, V.-M. & Aaltonen, M. (2013) Koettu oikeudenmukaisuus hallintoprosessissa.
Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimustiedoksiantoja 121.
Griffiths, V. F., Bull, J. W., Baker, J. & Milner-Gulland, E. J. (2019) No net loss for people and biodiversity. Conservation Biology 33(1) 76‒87.
Griffiths, V. F., Bull, J. W., Baker, J., Infield, M., Roe, D., Nalwanga, D., Byaruhanga, A. & Milner-Gulland E. J. (2020) Incorporating local nature-based cultural values into biodiversity No Net Loss Strategies. World Development 128 104858‒.
Grinlinton, D. (2017) The use of biodiversity offsets in mining and energy development: A view from
‘down under’. Environmental Law Review 19(4) 244‒265.
Haveri, A. & Rönkkö, P. (2007) Kuntaorganisaatio ja sen johtaminen. Teoksessa Anttiroiko, A.-V.,
Haveri, A. & Rönkkö, P. (2007) Kuntaorganisaatio ja sen johtaminen. Teoksessa Anttiroiko, A.-V.,