7 JÄTTEENPOLTTODIREKTIIVIN SÄÄTÄMISPROSESSIN ANALYYSI
7.3 Jätteenpolttodirektiivin sisällön muodostuminen
7.3.4 Yhdistetty ehdotus jätteenpolttodirektiiveistä ja sen käsittely
Parlamentin merkittävin ehdotus oli jätteenpolttodirektiivien yhdistäminen.
Ministerineuvosto otti uuden tilanteen tarkasteltavakseen ja päätyi yhdistä-misen kannalle Ranskan esittäessä joitakin varaumia. Keväällä 1999 minis-terineuvoston ja parlamentin edustajat kävivät alustavia neuvotteluja ja täl-löin todennäköisesti sopivat direktiivin keskeisistä kohdista. Tämä poliittinen yhteisymmärrys on kirjattu 24. kesäkuuta 1999.15
Komissio antoi muutetun ehdotuksensa 12. heinäkuuta 1999. Siinä komissio hyväksyi jätteenpolttoa koskevan direktiiviehdotuksen ja vaarallisia jätteitä koskevan direktiivin yhdistämisen. Tästä aiheutui luonnollisesti useita teknisiä muutoksia jätteiden käsittelyä ja prosessien toimintaa koskeviin mää-rittelyihin, joiden yksityiskohtiin en puutu tässä yhteydessä. Komissio katsoi, että jätehierarkiaan ei ole syytä palata tätä direktiiviä säädettäessä, vaan tarkoi-tuksenmukaisinta on rajoittua pelkästään tiettyjen prosessiarvojen ja päästöjen määrittelemiseen. Valitsemieni asiakokonaisuuksien suhteen komission muu-tettu ehdotus on seuraava:
– Päästöt ilmaan säilyvät komission alkuperäisen ehdotuksen mukaisina.
– Sementtiuuneille annettuihin kokonaispäästöjen raja-arvoihin ei sisälly-tetä parlamentin ehdottamia tiukennuksia. Rinnakkaispolton päästöjen laskennan peruskaava ja laitosten luokittelu säilyvät ennallaan, eikä rin-nakkaispolton päästöjen raja-arvoihin puututa. Esilajiteltu yhdyskuntajäte luokitellaan jätteeksi, jota direktiivin määräykset koskevat myös rinnak-kaispoltossa.
– Veteen kohdistuvat päästörajat ovat samat kuin komission ensimmäisessä ehdotuksessa.
– Mittaustekniikan vaatimukset säilytetään ennallaan.
– Energian hyödyntämistä pidetään toivottavana, mutta sitä ei aseteta ehdoksi laitoksen käytölle.
15 EWE 21.7.2000.
– Soveltamisalan suhteen pitäydytään komission ensimmäisen ehdotuksen määrittelyihin.16
Kokonaisuutena komissio hyväksyi direktiivien yhdistämisen mutta ei muilta osin muuttanut alkuperäistä ehdotustaan. Parlamentin esittämiä tiukennuksia päästörajoihin ei hyväksytty. Vaarallisia jätteitä koskevan direktiivin perusteella luvan saaneille vanhoille laitoksille myönnettiin pitkä siirtymäaika. Myös van-hoille sementtiuuneille päätettiin antaa aikaa direktiivin täyttämiseen. Ener-gian hyödyntämistä ei asetettu ehdoksi uusien laitosten rakentamiselle.
Suomessa järjestettiin lokakuussa 1999 seminaari, johon osallistui myös komission edustajia. Seminaarissa käytiin läpi Suomen tavoitteita ja peruste-luja käsiteltävänä olleen jätteenpolttodirektiivin suhteen. Suomessa oli lähdetty siitä, että metsäteollisuuden jätteet voidaan polttaa hallitusti korkealuokkai-sissa kattiloissa ja lajiteltua yhdyskuntajätettä käytettäisiin rinnakkaispoltto-aineena. Tämän ei katsottu aiheuttavan vaaraa ympäristölle, ja se tulisi sen vuoksi sallia jatkossakin.17
Ministerineuvosto päätti yhteisestä kannastaan 25. marraskuuta 1999.
Päätöksen mukaan ehdotettu yleinen jätteenpolttodirektiivi ja aikaisemmin säädetty vaarallisten jätteiden polttoa koskeva direktiivi yhdistetään ja polt-toprosessin päästöille asetetaan samat raja-arvot. Jätteiden käsittelyn ohjeet ennen polttoa poikkeavat silti toisistaan. Päätöksen perusteluissa tuotiin esille, että direktiivin tarkoitus oli ensisijaisesti saattaa yhdyskuntajätteen polttoa koskeva lainsäädäntö ajan tasalle. Yleisenä periaatteena lähdettiin siitä, että puhtaiden biojätteiden poltto syntypaikalla rajataan direktiivin ulkopuolelle, mutta kerättyä yhdyskuntajätettä ei rinnasteta tällaiseen. Valitsemani kuuden kohdan päätöksen sisältö oli seuraava:
– Raja-arvot ilmaan kohdistuviin päästöihin säilytetään täsmälleen komis-sion alkuperäisen ehdotuksen mukaisina.
– Sementtiuuneille ja muuhun rinnakkaispolttoon hyväksytään komission muutetun ehdotuksen mukainen laskenta ja raja-arvot.
– Veteen kohdistuvien päästöjen raja-arvoihin tehdään muutoksia. Kiintoai-neen ja raskasmetallien rajoja väljennetään, mutta dioksiinien ja furaanien sallittua määrää alennetaan.
16 KOM (1999) 330 98/0289 (COD) 17 Ympäristö, 8, 1999.
– Mittausten suhteen lisätään viranomaisten harkintavaltaa joissakin tapauk-sissa mutta vain tiukoissa rajoissa.
– Lämpö suositellaan hyödynnettäväksi niin hyvin kuin mahdollista, mutta laitoksen käytön ehdoksi sitä ei aseteta.
– Säädöksen ulkopuolelle jäävät maa- ja metsätalouden sekä elintarviketeol-lisuuden kasviperäinen jäte, samoin puujäte lukuun ottamatta käsiteltyä puuta, korkki, eräät direktiivin 75/442/ETY poikkeukset sekä kaasun ja öljyn poraukseen liittyvä toiminta.18
Ilmaan kohdistuvien päästöjen osalta ministerineuvosto säilytti siis ennal-laan sen tason, joka vaarallisten jätteiden polttoa koskevassa direktiivissä oli säädetty. Veteen suuntautuvat päästöt neuvosto sen sijaan määritteli osittain uudelleen. Mittaustekniikan kokonaisuuteen ei puututtu. Myöskään komis-siota avustavan komitean toimintaan ei tullut muutoksia.
Parlamentti käsitteli tätä yhteistä kantaa ja päätti 15. maaliskuuta 2000 ehdottaa muutoksia. Direktiiviin haluttiin edelleen maininta jätehierarkiasta, jossa jätteiden vähentäminen ja kierrätys asetetaan aina polttamisen edelle.
Parlamentin mielestä ehdotuksessa oli liikaa poikkeuksia eivätkä sen asetta-mat raja-arvot vastanneet parhaita tekniikoita käyttävien laitosten päästötasoa.
Valittujen kohteiden suhteen parlamentti päätti toisessa käsittelyssään seuraa-vaa:
– Ilmaan kohdistuvat päästöt hyväksytään periaatteessa ehdotetussa muo-dossa.
– Rinnakkaispolton päästörajojen suhteen parlamentti pitäytyy aikaisemmin esittämissään muutosehdotuksissa. Typen oksidien suhteen uusille sement-tiuuneille asetettaisiin tiukemmat päästörajat kuin neuvoston yhteinen kanta edellytti.
– Veteen kohdistuvien päästöjen raja-arvoihin ehdotetaan myös tiukennuk-sia.
– Parlamentti ei hyväksy viranomaisten harkintavallan lisäämistä mittaus-menetelmien ja -määrien suhteen.
– Polttamisessa syntyvän lämpöenergian hyödyntämisessä halutaan mukaan maininta sähkön ja lämmön yhteistuotannosta suositeltavana tapana.
– Soveltamisalan määrittelyssä ehdotetaan, että elintarviketeollisuuden kasvi-perusteisen jätteen poltto rajoitettaisiin niihin tapauksiin, joissa se tehdään
18 EYVL C 25, 28.1.2000, 17–44.
tuotantopaikalla ja energia hyödynnetään. Paperiteollisuuden ensiömassan valmistus ehdotetaan otettavaksi omana kohtanaan poikkeusluetteloon.
Lisäksi todetaan, että radioaktiivista jätettä koskevat muut määräykset.19 Ministerineuvosto päätti, ettei se voi hyväksyä parlamentin muutosehdotuksia, joten asian käsittely jatkui sovittelukomiteassa. Komitean puitteissa käydyissä keskusteluissa päästiin varsin helposti yhteisymmärrykseen lukuun ottamatta kolmea kysymystä, jotka vaativat lisäkeskusteluja. Ensimmäinen kiistakysymys oli elintarviketeollisuuden jätteiden polton rajaus tuotantopaikalle ja poltta-minen vain energian tullessa hyödynnetyksi. Toinen oli raporttien laatipoltta-minen ympäristövaikutuksista ja niiden julkisuus. Kolmantena kiistaa aiheuttivat jätettä rinnakkaispolttoaineena käyttävien sementtiuunien päästörajat ilmaan.
Kun näihin löytyi ratkaisu komission, neuvoston ja parlamentin yhteisissä neuvotteluissa, esteet direktiivin tieltä poistuivat.20
7.3.5 Päätös direktiivistä
Lopullinen direktiivi annettiin 4. joulukuuta 2000. Säädöksen tavoitteeksi on määritelty jätteiden poltosta ja rinnakkaispoltosta syntyvien päästöjen vähen-täminen asettamalla laitoksille määritellyt toimintaedellytykset ja päästöjen raja-arvot. Johdanto-osassa todetaan unionissa vallitseva jätehierarkia, jonka mukaan jätteiden määrän vähentäminen ja kierrätys on asetettava etusijalle polttamiseen verrattuna, mutta koska hävittäminen polttamalla on välttämä-töntä, nämä päästöjen raja-arvot tarvitaan. Perusteluissa mainitaan lisäksi, että yhteiset päästörajat ovat tarpeen, jotta mitkään valtiot eivät kilpailisi alempia ympäristöstandardeja käyttäen. Annetut arvot ovat kuitenkin minimiarvoja, joita tiukemmista rajoista kansalliset hallitukset voivat päättää omassa maas-saan.
Valittujen keskeisten asiakokonaisuuksien suhteen päätettiin seuraavaa:
– Ilmaan kohdistuvien päästöjen raja-arvot säilyvät komission ehdottamalla tasolla, joka poikkeaa erittäin vähän vaarallisten jätteiden polttoa koskevan direktiivin säädöksistä vuodelta 1994.
19 Euroopan parlamentti (11472/1/99-C5-0274/1999-1998/0289(COD)) . 20 Euroopan parlamentti, istuntoasiakirja A5-0321/2000.
– Rinnakkaispolton kohdalla sementtiuunit jaetaan vanhoihin ja uusiin.
Uusien uunien kokonaispäästöjen raja-arvot ovat selkeästi tiukemmat kuin vanhojen. Muulle rinnakkaispoltolle säilytetään suhteellinen laskutapa ja yhteisen kannan mukaiset raja-arvot. Kerätyn yhdyskuntajätteen rinnak-kaispoltto katsotaan aina sellaiseksi jätteenpoltoksi, johon tätä direktiivin kohtaa sovelletaan.
– Veteen kohdistuvien päästöjen raja-arvot hyväksytään neuvoston yhteisen kannan mukaisina.
– Mittaustekniikasta syntyi hyvin monimutkainen kompromissi. Siinä säi-lytettiin useita tapauksia, joissa viranomaiset voivat harkintansa mukaan vähentää mittausten määrää.
– Energian hyödyntämisestä sovittiin vain, että se on tehtävä mahdollisuuk-sien mukaan.
– Direktiivin ulkopuolelle jäävät maa- ja metsätalouden jäte, puhdas puu-jäte, kasviperäinen jäte elintarviketeollisuudessa ja paperiteollisuuden ensiömassan valmistuksessa, radioaktiivinen jäte sekä kaasun- ja öljynjalos-tuksen off shore-laitokset. Lisäksi todettiin joidenkin muiden direktiivien alaan kuuluvien jätteiden jääminen ulkopuolelle.21
Direktiivistä muodostui jätteenpolton päästöt määrittelevä säädös, joka ei ota jäsenvaltioita velvoittavasti kantaa jätehierarkiaan tai energian hyödyntämi-seen. Ajattelu uusiutuvien energialähteiden käytön edistämisestä tulee esille kasviperäisten biomassojen polton jättämisessä direktiivin ulkopuolelle. Minis-terineuvosto mainitseekin tämän perustellessaan yhteistä kantaansa. Vanhojen kattilalaitosten ja sementtiuunien käytölle asetetaan pitkät siirtymäajat. Jäsen-valtioiden virkamiehistä koostuva komitea vastaa edelleenkin ministerineu-vostolle, eikä päätösvaltaa erimielisyyksien syntyessä siirretty komissiolle.
Ministerineuvoston alaisen työryhmän suomalainen jäsen yli-insinööri Markku Hietamäki Ympäristöministeriöstä kertoi jätteenpolttodirektiiviä kos-kevien neuvottelujen olleen varsin erimielisiä. Jätteen poltto osoittautui hänen mukaansa hyvin pitkälle kaupalliseksi kysymykseksi. Saksa ja Hollanti halusi-vat direktiivin, sillä niiden rakentamat modernit polttolaitokset olihalusi-vat pahasti vajaakäytössä, koska niiden toiminta-alueelta vietiin jätteitä kustannussyistä Ranskan ja Belgian vanhoihin laitoksiin. Myös saksalaisten laitevalmistajien intressit olivat esillä. Ranskan ongelmana olivat sadat pienet polttolaitokset, ja Ranskan edustajat suhtautuivat aluksi epäillen direktiiviin. Suomen tavoite
21 EYVL L 332 28.12.2000, 91–109.
sallia esilajitellun yhdyskuntajätteen rinnakkaispoltto teollisuuden leijukerros-kattiloissa ei saanut ymmärtämystä. Päästöjen raja-arvojen käsittelyä vaikeutti osaltaan pienten pitoisuuksien mittaustarkkuus. Tämä johtikin sitten standar-dien ja luottamusvälien määrittämiseen. Yhteiset tavoitteet ympäristön laadun suhteen pysyivät taustalla.22
Direktiivin keskeisten kohtien muotoutuminen on seuraavassa esitetty taulukon muodossa. Vertailukohtana on vaarallisten jätteiden direktiivi vuo-delta 1994.
JÄTTEENPOLTTODIREKTIIVIN SISÄLLÖN MUOTOUTUMINEN
Direktiivi Komission Parlamentin Neuvoston
vaarallisten ehdotus päätös yhteinen kanta jätteiden
poltosta
Päästöt ilmaan päästörajat samat rajat kuten komissio kuten komissio Rinnakkais- päästörajat samat rajat muutos- kuten komissio poltto sementtiuunit ehdotuksia
mukaan
Päästöt veteen ei sisälly päästörajat muutos- periaatteessa
ehdotuksia kuin komissio
Mittaukset tarkka periaatteessa kuten komissio muutoksia
määrittely sama
Energian suositus pakollinen suositus talteenotto
Direktiivin puhtaat puhtaat puhtaat ulkopuolelle biomassat biomassat biomassat
Mielenkiintoinen piirre koko prosessissa oli se, että vuoden 1994 direktiivissä määritellyt ilmaan kohdistuvat päästöt hyväksyttiin sellaisinaan lisättyinä vain typen oksideilla, joiden hallinta oli tuolloin vielä tutkimusvaiheessa.
Päästöra-22 Hietamäki 2001
joista ei esimerkiksi avustavassa komiteassa juuri keskusteltu. Myöskään parla-mentti ei niihin puuttunut. Erään selityksen mukaan kaikki katsoivat helpom-maksi pitäytyä jo kerran hyväksytyissä raja-arvoissa. Toinen mahdollisuus on se, että komissiossa laadittiin 1990-luvun alussa ohjearvot polttamiselle, koska tiedettiin, että jossakin vaiheessa niitä tullaan tarvitsemaan. Komissiohan oli tarkkailijana mukana useissa ilmastokokouksissa, ja sen edustajat tiesivät hyvin, että rajoituksia tullaan aikanaan soveltamaan koko unionissa, vaikka päätöksiä tekivätkin silloin yksittäiset valtiot. Valmisteliko komissio yleiset polttamisen päästöjen rajat ja sovellettiinko niitä ensin vaarallisten jätteiden polton normeihin ja toisessa vaiheessa muuhun jätteenpolttoon? Ajatus tun-tuu loogiselta, mutta en ole löytänyt siihen mitään dokumentoitua tukea.
Jäsenvaltiot olivat niin erilaisessa tilanteessa jätteiden lajittelun ja kierrä-tyksen suhteen ja käsitykset jätteistä energianlähteenä poikkesivat niin pal-jon toisistaan, että sitovista ohjeista sopiminen olisi ollut vaikeaa. Unionin periaatteisiin on Hiili- ja teräsyhteisön kriisin jälkeen kuulunut puuttumatto-muus jäsenvaltioiden sisäiseen resurssien jakoon. Velvoittava ohje jätteenpol-ton energian hyödyntämisestä olisi samalla määrännyt, miten energiaa tuote-taan. Tämä selittää osaltaan, miksi ministerineuvosto rajoittuikin pelkästään päästöihin. Direktiivien yhdistämistä lukuun ottamatta ministerineuvosto ei ottanut huomioon parlamentin muutosehdotuksia.
Suomen ehdotuksia esilajitellun yhdyskuntajätteen polttamisen sallimi-sesta rinnakkaispolttona ei hyväksytty. Komissio, ministerineuvosto ja parla-mentti olivat yksimielisiä siitä, että esilajiteltu yhdyskuntajäte kuuluu jätteisiin eikä polttoaineisiin. Syynä olivat biomassaan kuulumattomat epäpuhtaudet, jotka polton kautta leviäisivät ympäristöön. Todennäköisesti esilajittelun taso Pohjoismaissa on oleellisesti parempi kuin mihin Etelä-Euroopassa katsottiin voitavan päästä. Käytännön salliminen olisi välttämättä johtanut lajittelun valvontaan, mikä olisi tuonut omat ongelmansa. Joka tapauksessa Suomen ehdotus hylättiin jo komissiossa, vaikka sillä Suomen kannalta oli selkeät perusteet. Pakkausdirektiiviä käsiteltäessä Saksa halusi pitää voimassa kiellon pakkausmateriaalien käytöstä energian tuotannossa. Kielto ei perustunut tut-kimustuloksiin, mutta silti komissio otti sen huomioon ehdotustaan laaties-saan. Suuren ja pienen jäsenvaltion toiveet saivat selkeästi erilaisen kohtelun.
Jätteenpolttodirektiivi on kerätyn jätteen suhteen varsin johdonmukainen, sillä esimerkiksi paperiteollisuuden ensiömassan valmistuksen jätteet voidaan polttaa direktiivin ulkopuolella, kun taas paperin kierrätyksen jätteet kuuluvat direktiivin piiriin.
Päätösprosessi oli varsin pitkälle unionin instituutioiden välinen. Yksittäis-ten hallitusYksittäis-ten kesken ei tullut esiin merkittäviä erimielisyyksiä, eikä mikään
hallituksista ajanut voimakkaasti omia ajatuksiaan direktiivin sisällöksi. Pro-sessi oli siis ensisijaisesti instituutioiden välinen ja seurasi siten uusinstitutio-nalismia. Vähitellen kasvanut paine yhteisen säädöksen tekemiseksi, komission aktiivinen toiminta ja hallitusten pitäytyminen vain hyväksymään komission ehdotukset täyttää myös Wayne Sandholtzin edustaman uusfunktionalismin tunnusmerkit. Keskusteluun tulleiden asioiden suuri määrä ja niiden kaupal-linen luonne, johon yli-insinööri Markku Hietamäki kiinnitti huomiota, viit-taavat puolestaan Marksin luonnehdintaan monikerrosmallista.
7.3.6 Toimijoiden intentioiden tarkastelu
Kysymys jätteiden hyödyntämisestä ja hävittämisestä eri menetelmillä on 1990-luvulla tullut koko ajan tärkeämmäksi etenkin korkean kulutustason maissa. Euroopan unionin alueella jätteiden määrä on jatkuvasti kasvanut ja yhdyskuntajätteen osuuden kasvu on ollut koko jätemäärän keskimääräistä kasvua suurempi. Kaatopaikkojen täyttyminen ja erilaisten puhdistamoliet-teiden kasvava määrä ovat lisänneet kiinnostusta jätteenpolttoon. Euroopan unionissa suurimmat jätteen tuottajat ovat tilastojen mukaan Saksa ja Ranska.
Tarkastelen seuraavassa komission, parlamentin ja näiden kahden jäsenvaltion hallitusten toimintaa tässä kysymyksessä sekä Suomen suhtautumista direktii-viehdotukseen.
Jätteenpolttodirektiiviä säädettäessä komission tavoitteena oli jätteen pol-ton päästöt määrittelevä ympäristösäädös. Komission ensimmäinen direktiivi-ehdotus oli päästöjen ja mittausvaatimusten osalta lähes sama kuin vaarallisten jätteiden polttoa koskeva direktiivi vuodelta 1994 ja siihen annettu jätevesiä koskeva muutosesitys vuodelta 1997. Kahden jätteenpolttodirektiivin yhdis-tämisestä oli keskusteltu jo alkuvaiheessa, mistä mainitsee esimerkiksi EWWE tammikuussa 1999.23 Olemassa olevan direktiivin laajentaminen olisi kuiten-kin saattanut olla komission kannalta ongelmallinen. Sen varsin tiukat päästö-rajat olisivat tulleet uudelleen käsittelyyn ja mahdollisesti muutettaviksi. Toi-seksi sementtiuunit oli jätetty aikaisemman direktiivin ulkopuolelle ja nyt ne haluttiin mukaan. Komissio teki tässä tilanteessa päätöksen erillisestä direktii-vistä ja yhdisti päätettävänä olevan yleisen jätteenpolttodirektiivin ja toteutus-vaiheessa olleen vaarallisten jätteiden polttoa koskevan direktiivin vasta sitten, kun ministerineuvosto ja parlamentti olivat neuvottelujen jälkeen kirjanneet poliittisen yhteisymmärryksen asiasta.
23 EWWE 22.1.1999.
Parlamentti ehdotti jätteenpolttodirektiivin ja vaarallisten jätteiden polttoa koskevan direktiivin yhdistämistä perustellen ehdotustaan säädösten selkey-tymisellä. Parlamentti otti myös esille ympäristönsuojelun ja kestävän kehi-tyksen turvaamiseksi sovitun ohjelman vuodelta 1993 ja vaati sen mukaisesti jätteiden määrän vähentämistä ja jätehierarkiaa koskevat ohjeet direktiiviin.
Edelleen parlamentti halusi selvän vaatimuksen jätteenpoltossa vapautuvan energian hyödyntämisestä. Parlamentti otti näin laajemman tarkastelukulman kiinnittäen huomiota jätteiden käsittelyyn yleisemmin ja energian hyödyn-tämiseen. Parlamentti ehdotti lisäksi joitakin tiukennuksia päästörajoihin, mutta kokonaisuutta ajatellen erot niissä olivat vähäisiä.
Teknisesti vanhentunut ja huonosti hallittu jätteen poltto oli merkittävänä lähteenä ilmaan joutuville myrkyllisille aineille, joista tärkeimpiä olivat diok-siinit. Saksan liittohallitus on ympäristönsuojeluun liittyvissä kysymyksissä ollut varsin aktiivinen, ja Saksassa asetettiinkin jätteenpolton dioksiinipääs-töille hyvin tiukat rajat, mikä johti mittavaan uusien jätteenpolttolaitosten rakentamiseen ja vanhojen saneeraamiseen. Energian tuotantoa ei Saksassa yleensä yhdistetty jätteen polttoon, vaan laitokset rahoitettiin jätemaksuilla.
Uusien tehokkaiden polttolaitosten käsittelymaksut muodostuivat selvästi korkeammiksi kuin Ranskassa ja Belgiassa sijaitsevien vanhojen laitosten. Jäte-virta suuntautui sen vuoksi naapurimaista näihin vanhoihin laitoksiin, joiden kilpailuetu perustui korkeampiin päästöihin, ja Saksan modernit laitokset jäi-vät pahasti vajaakäytölle. Näin hallituksen ympäristönsuojelun tavoitteet eijäi-vät toteutuneet ja tehdyt investoinnit näyttivät turhilta. Tässä tilanteessa liittohal-litus ryhtyi voimakkaasti ajamaan koko unionia koskevia jätteenpolton sää-döksiä. Hollannin hallitus oli paljolti samanlaisessa tilanteessa.
Ranskassa oli useita satoja pieniä ja vanhanaikaisia jätteenpolttolaitoksia, joiden päästöt ylittivät ehdotetut raja-arvot. Niiden korvaaminen olisi mittava urakka. Ranskan hallitus suhtautuikin uuteen direktiiviin aluksi varauksin.
Ymmärrettyään muutoksen välttämättömyyden ympäristön kannalta se luo-pui aktiivisesta vastustuksestaan mutta ei halunnut nopeita muutoksia.24 Rans-kan hallituksen suhtautuminen kuvastaa käsitykseni mukaan usean muunkin jäsenvaltion hallituksen kantaa.
Suomessa jätteiden poltto oli kehittynyt erilaiseen suuntaan. Täällä jätteet esilajiteltiin syntypaikalla ja palavasta osasta prosessoitiin polttoainetta tai se poltettiin sellaisenaan lisäpolttoaineena leijukerroskattiloissa. Päästöt arvioi-tiin niin vähäisiksi, ettei niistä ollut terveydellistä haittaa. Suomalaiset
halu-24 EWWE, 16.4.1999.
sivat jatkaa tätä toimintaa, koska se vähensi kuljetustarvetta harvaan asutussa maassa. Suomen hallitus ajoikin tämän puhtaan jätteen rinnastamista varsinai-siin polttoaineivarsinai-siin.