Yksi kysymys, johon tämä tutkimus hakee vastausta, on se, onko no-partikkelilla olemassa jokin merkitys vai vain tilannesidonnaisia käyttöjä. Partikkelien merkityksiä pohdittaessa on usein päädytty etsimään jonkinlaista abstraktia ydinmerkitystä, joka kattaa myös vari-aation, mutta on yhä avoin kysymys, onko tällainen kuvaus aika kaikista tarkoituksenmu-kaisin tai kuvaako se todellisuutta. No-partikkelin kaltaiset elementit tuntuvat pakenevan yksiselitteisiä määritelmiä, mikä jo itsessään kertoo jotakin merkityksen konstruoinnin vaikeudesta.
Partikkelien merkitystä on pyritty kuvaamaan eri lähestymistavoissa erilais-ten kielen funktioiden kautta. Esimerkiksi Schiffrin (1987) kuvaa diskurssin rakentuvan viidestä toisiinsa limittyneestä tasosta tai rakenteesta (exchange structure, action
8 Toiminto on karkeasti ottaen se, mitä yksittäisellä vuorolla tehdään, kun taas toiminta on jotakin laa-jempaa, mitä keskustelijat ovat yhdessä tekemässä, ja se voi kattaa useita toimintoja ja sekvenssejä.
26
structure, ideational structure, participation framework ja information state), ja eri par-tikkeleiden eli diskurssin merkitsimien (discourse markers) tehtävät liittyvät näihin tasoi-hin. Jokaisella diskurssin merkitsimellä on siis lopulta vain yksi päätehtävä, joka sitoo sa-notun tiettyyn tasoon, ja mahdollisia toissijaisia funktioita, jotka sitovat ne johonkin toi-seen tasoon. Näin ne pitävät yllä diskurssin koherenssia. (Mts. 320.) Esimerkiksi englan-nin oh-partikkelin (diskurssin merkitsimen) ydintehtävä on merkitä siirtymää informaation tilassa (information state), mutta sekundaaristi se toimii myös osallistumiskehikossa (participation framework) ja toimintorakenteessa (action structure) (mts. 316). Näin lo-pulta jää kyseenalaiseksi, onko ydinmerkitykseksi nimetty lainkaan ensisijainen ja miksi näin olisi, jos se ei olekaan kuvauksena kattava. Samantyylisesti esimerkiksi Maschler (2009) jakaa diskurssin merkitsimet interpersoonallisella, tekstuaalisella ja kognitiivisella alueella (realm) toimiviin.
Myös keskustelunanalyyttisessa tutkimuksessa joillekin partikkeleille on pyritty jäljittämään jonkinlainen kuvaus, ”kokonaismerkitys”, jonka alle kaikki sen käytöt sopivat. Esimerkiksi englannin oh-partikkelin on esitetty olevan tilanmuutoksen merkitsin (change-of-state token; Heritage 1984b, 1998, 2018) ja well-partikkelin yleinen merkitsin sille, että alkavassa vuorossa puhuja asettaa oman näkökulmansa tai projektinsa ensisijaiseksi edellä sanottuun nähden (Heritage 2015, 2018). Samalla tavalla puhujan oman näkökulman etualaistamiseen on liitetty myös puolan no (Weidner 2018) ja venäjän nu (Bolden 2018) vastausvuoroissa. Kaikki nämä kuvaukset kuitenkin pitävät sisällään monia, tilanteessa täsmentyviä käyttöjä.
Myös kieltenväliset vertailut tuovat lisänäkökulmia siihen, miten partikkelit suhteutuvat toimintoihin. Esimerkiksi tilanmuutoksen merkitsimiä (suomessa esimerkiksi aijaa, aha, oho, ai niin) on monissa kielissä useita (vs. englannin oh) (Heinemann &
Koivisto 2016). Englannin well-partikkelia vastaaviksi ja sen eri käyttöjä heijasteleviksi on kuvattu esimerkiksi espanjan bueno- ja pues-partikkeleita, joista pues osoittaa kysymyksen olevan ongelmallinen ja bueno vastauksen olevan rakenteellisesti epäodotuksenmukainen (C. Raymond 2018), ja korean kulssey- ja kulenikka-partikkeleita, joilla kummallakin osoitetaan jonkinlaista ongelmaa suhteessa kysymykseen. Partikkelin valinnalla tuodaan ilmi, millainen ongelma on kyseessä. (Kim 2018.) Eri kielten partikkelien mahdolliset käännösvastineet voivatkin olla monenlaisia kontekstista
27
riippuen, kuten Sorjonen (2018b) on nostanut esiin tarkastellessaan suomen kielen käännösvastineita englannin oh-partikkelille.
Partikkelin tulkinnan kannalta olennaista on sen vuoron sijainti, jonka osana partikkeli esiintyy. Tämä näkyy keskustelussa esimerkiksi tilanteissa, joissa puhuja toistaa aikaisemmin sanomansa mutta jättää ensimmäisessä vuorossa esiintyneen partikkelin toistamatta (Heritage & Sorjonen 2018: 10–11), kuten englanninkielisessä esimerkissä 2_4.
Esimerkki 2_4 (Heritage & Sorjonen 2018: 11 [Schegloff 2004: 103–104])
01 Rose: N’what’s on yer agenda tuhm::orr:ow=nothing?
02 (2.0)
03 May: ® Well=I’m going out tomorrow ni:ght.
04 (0.2)
05 Rose: Huh.
06 (0.3)
07 May: ® Going out tomorrow night.=
08 Rose: =Who yih going with.
Partikkeli on vahvasti sidoksissa siihen toimintoon, jonka osana se on, eikä toiminto pysy samana, vaikka sama puhuja toistaisi täysin samat sanat. Rivin 7 vuoro ei ole pelkästään vastaus rivin 1 kysymykseen, kuten rivin 3 ensimmäinen vastaus on, vaan se on myös responssi avoimeen korjausaloitteeseen (rivi 5: huh).
Esimerkissä 2_5 taas puhuja muokkaa vuoroaan, jonka hän on todennäköisesti aloittanut jo aikaisemmin (rivi 8), sopimaan samanaikaisesti esitetyn kysymyksen vastaukseksi aloittamalla sen no-partikkelilla.
Esimerkki 2_5 (puhelinkeskustelu, Sg 112_B9)
01 V: .hhh hh mää sain tänää Kimmolta @vie:stit?@
02 M: £sa:it vai£ mitä sä s[ait. ]
03 V: [>teks]tiviestin.<
04 .hh £s’oli iha:na£ @kuis Helsinki@. .hh 05 (0.7)
06 V: terveisin, mörkö-Kimmoh. hi hi 07 M: (h)AI(h)jaa,
08 V: ® .hhh [£ja sit- ]
09 M: [£ lähetik]sää taka:s.£=
10 V: ® =no’ sit mää lähe:tin sille ku me oltii 11 au:tossa?
28
Esimerkkikatkelman toistetussa vuorossa vaihtuu paitsi toiminto myös puhujan toiminnon sekventiaalinen asema, kun alkaneesta ensimmäisen position kerronnasta (rivi 8) tulee no-alkuinen toisen position vuoro (vastaus, rivi 10). Rivin 8 kerronta siis keskeytyy päällekkäispuhunnan vuoksi, ja rivillä 9 Missu esittää kysymyksen (lähetiksää taka:s), jonka vastaukseksi no-alkuinen vuoro asettuu.
Vuoronalkuiset partikkelit osoittavat, millaisessa suhteessa alkava vuoro on edeltävään ja tulevaan puheeseen. Lähtökohtaisesti keskustelussa kaikki toiminnot ovat sekä kontekstista nousevia että kontekstia luovia (Heritage 1984a: 242), eli jokainen vuoro, partikkelilla alkava tai partikkeliton, tulkitaan jonkinlaista suhdetta sekä edeltävään että tulevaan osoittavaksi. Vuoronalkuisella partikkelilla tämä suhde tehdään syystä tai toisesta näkyväksi. Heritage ja Sorjonen (2018: 13–15) nostavat esiin, että vuoronalkuiset partikkelit voivat olla eri käytöissään eteenpäin tai taaksepäin katsovia eli orientoitua enemmän joko siihen, mikä on vuoron suhde jo sanottuun, tai siihen, millä lailla vuoro muokkaa tulevaa keskustelua. He esittävät, että vaikka monet partikkelit ovat sekä eteenpäin että taaksepäin katsovia (esimerkiksi ruotsin okej, Lindström 2018), on jompikumpi näistä orientaatioista useimmiten yleisempi. Esimerkiksi Heritage (2018: 128) kuvaa oh-partikkelia puhujan mielenliikkeitä ilmaisevaksi ja kaikissa tilanteissa taaksepäin katsovaksi, kun taas well on hänen mukaansa aina eteenpäin katsova ja kertoo jonkinlaisesta poikkeamasta edellä esitetystä (ks. taulukko 6).
Heritage ja Sorjonen (2018: 13–15) toteavat, että jo sijainnin perusteella on todennäköisintä, että ensimmäisessä positiossa sijaitseva partikkeli olisi eteenpäin katsova.
Toisessa positiossa eli vastausvuoroissa taas partikkelit ovat yleisemmin, vaikkakaan eivät yksinomaisesti, taaksepäin katsovia. Esimerkiksi kysymysten vastauksissa Heritagen analysoimista oh- ja well-partikkeleista oh osoittaa orientaatiota taaksepäin tuomalla ilmi, että kysymyksessä oli jotakin ongelmallista, kun taas well osoittaa orientaatiota puhujan omaan näkökulmaan ja siis katsoo eteenpäin (Heritage 2018; ks. taulukko 6). Myös kolmannen position partikkelien todetaan voivan olla joko eteenpäin tai taaksepäin katsovia (Heritage & Sorjonen 2018: 14). Heritagen kuvauksen mukaisesti oh sulkee sekvenssin ja well osoittaa siirtymää siihen, mihin puhuja alun perin ensimmäisellä vuorollaan pyrki (Heritage 2018). Suomen no-partikkelin osalta tulen osoittamaan, ettei se
29
itsessään ole eteenpäin tai taaksepäin katsova, vaan kulloinenkin vaikutelma orientaatiosta jompaankumpaan suuntaan syntyy siitä toiminnosta, jonka osa partikkeli on.
Taulukko 6. Oh- ja well-partikkelien tehtävät sekventiaalisen sijainnin perusteella lajiteltuna (Heritage 2018: 183).
Partikkelien merkitystä keskustelussa on pyritty kuvamaan monin tavoin. Esimerkiksi oh-partikkelin kuvauksessa tilanmuutoksen merkitsimenä (Heritage 1984b) näkyy ajatus kattavasta ydinmerkityksestä, joka realisoituu eri tavoin eri yhteyksissä. Heritage (2018:
184) tuo esiin, että samankaltainen kaikki tapaukset kattava kuvaus well-partikkelin merkityksestä, vaikka se onkin mahdollista tehdä, ei ole yhtä toimiva, sillä partikkelin käyttötavat eroavat toisistaan eri tilanteissa suuresti. Yhdeksi kuvausvaihtoehdoksi hän on tarjonnut perheyhtäläisyyksiin perustuvaa skaalaa, jolle kaikki erilaiset käytöt asettuvat jatkumonomaisesti (Heritage 2015). Toisaalta Heritage (2018: 184) ehdottaa toisenlaista lähestymistapaa, jossa ydinmerkityksen tai perheyhtäläisyyden sijaan korostuu partikkelien tehtävä yleisinä proseduraalisina hälyttiminä (procedural alert), joilla puhuja osoittaa, että jotakin on tapahtumassa (esimerkiksi tilanmuutos), ja kuulijan tehtäväksi jää päätellä, mitä se tässä kontekstissa tarkoittaa. Näin esimerkiksi well ilmaisee, että tulossa oleva poikkeaa jollakin tapaa odotuksista mutta ei itsessään spesifioi, millä tapaa.
Heritage ja Sorjonen (2018: 12) esittävät, että kaikilla partikkeleilla on olemassa laaja semanttinen ja toimintaa jäsentävä (proseduraalinen) merkitys, joka täsmentyy käyttöympäristössään. He toteavat merkitysten olevan sumearajaisia ja muodostavan indeksisen kentän (indexical field; Eckert 2008), joka pitää sisällään useita
30
mahdollisia käyttöympäristössä tarkentuvia merkityksiä. Lähden liikkeelle saman-tyyppisestä ajatuksesta, että no-partikkelille on mahdollista esittää jonkinlainen yleis-luontoinen kuvaus, mutta sen tarkempi merkitys syntyy vasta siinä toiminnossa, jonka osa se on.