No-alkuinen minimivastaus: projektina vastustaminen

No-alkuisissa lausevastauksissa yhdistyy paitsi se, että vuoro asettuu jollakin tavoin pro-jektin edellyttämään toimintalinjaan, myös se, että tieto tarjotaan riittävänä tämän toimin-talinjan etenemisen kannalta. Tämän vuoksi juuri no-alkuinen lausevastaus voi osoittaa samalinjaisuutta projektin kanssa. Tällöin mahdollisen projektin eteenpäin vieminen ei enää ole pelkästään kysyjän asia. Neljäs vastausvaihtoehto, no-alkuinen minimivastaus, toimii näillä samoilla ehdoilla mutta lausevastauksesta poiketen vastustaa projektin eteen-päin viemistä.

Missä-kysymysten vastauksista vain 5/71 (7 %) on sellaisia minimi- eli lau-sekevastauksia, jotka alkavat no-partikkelilla. No-alkuiset minimivastaukset ovat muuten-kin harvinaisin vastaustyyppi, mikä johtunee siitä, että sen tehtävä poikkeaa keskustelussa yleisestä pyrkimyksestä yhteistoimintaan. No-alkuinen minimivastaus nimittäin osoittaa no-alkuisen lausevastauksen tavoin, että vastaaja on tunnistanut projektin ja muotoilee vastauksensa suhteessa siihen. Kuitenkaan minimivastaus, joka ei ota kantaa tiedon riittä-vyyteen, ei osoita samanlaista yhteistyö- ja käsittelyhalukkuutta kuin lausevastaus. Siksi vastaus hahmottuukin erilinjaiseksi projektin kanssa ja kyseenalaistaa sen. Tämä ei tarkoi-ta sitä, että vastarkoi-taus torjuisi koko kysymyksen, vaan se asettarkoi-taa jonkin sen tarkoi-taustarkoi-taoletuksen tai päämäärän näkyvästi kyseenalaiseksi. Taustaoletus ei kuitenkaan ole vielä itsessään projekti, vaan no-alkuinen minimivastaus itse asiassa nostaa sen projektiksi samalla kun torjuu projektin.

No-alkuinen minimivastaus ei siis ole perinteisessä mielessä preferoimaton (ks. luku 1.3), sillä vastaaja tarjoaa pyydetyn informaation. Se ei myöskään ole transfor-matiivinen (Stivers & Hayashi 2010, ks. luku 4.1), sillä se ei suoranaisesti vastusta kysy-myksen muotoilua tai agendaa. Sen sijaan vastaaja osoittaa tunnistaneensa kysykysy-myksen taustalla olevan jotakin, jonka edistämiseen hän ei sitoudu, ja siirtää vastuun tästä keskus-telukumppanille, joka voi muista vastausvuoron piirteistä (esimerkiksi prosodiasta) päätel-lä, miksi näin on. Samalla tapaa kuin partikkelittomat minimivastaukset myös partikke-lialkuiset ovat ambivalentteja sen suhteen, otetaanko asia jatkossa käsittelyyn vai ei. Jää vastaanottajan eli kysyjän valittavaksi, topikalisoiko hän asian vai ei. Havainnollistan tätä kahdella erilaisella puhelun alussa sijaitsevalla sijainnin kyselyllä, joista ensimmäisessä

96

kysytään kolmannen osapuolen ja toisessa keskustelukumppanin sijaintia. Ensimmäisessä syy projektin torjumiselle jää eksplikoimatta, kun taas toisessa se nousee puheenaiheeksi.

Esimerkissä 5_6 kyseenalaistettu projekti ei nouse topiikiksi. Sen sijaan ky-syjä jatkaa projektinsa edistämistä, ja no-alkuinen vastaus jää osoittamaan jonkinlaista asennoitumista topiikkia ja projektia kohtaan. Keskustelijoina ovat aviopuolisot Merja ja Pekka. Kolmas osapuoli, jonka sijaintia rivillä 13 kysytään, on lapsi. Tämä kysymys saa no-alkuisen minimivastauksen n’ kotona (rivi 15).

Esimerkki 5_6 (matkapuhelinkeskustelu, Sg400_9)

01 P: >joo?<

02 (0.4)

03 M: huomenta.

04 (0.6)

05 P: huomenta.

06 (0.2)

07 M: ette oo mitään soittanu,=oot_sä sielä jo.

08 (0.6)

09 P: olen.

10 (0.3)

11 M: a:i.

12 (0.2)

13 M: → onks Jari missä.

14 (0.7)

15 P: → n' ↑kotona.

16 (0.3)

17 M: <aijaa.> (.) outoo ku ei oo mitään kuulunuh.

18 (1.2)

19 P: n' mitäs sitä nyt pitäs ku ei oo mitään

20 hätää.

Merja aloittaa puhelunsa tervehdysten jälkeen rivillä 7 raportoimalla useampaa kuin yhtä henkilöä koskevan havaintonsa siitä, mitä ei ole tehty (ette oo mitään soittanu). Tällaises-sa tilanteesTällaises-sa kieltomuotoinen toista koskeva huomio on ymmärrettävissä valitukseksi tai syytökseksi (Schegloff 1988: 119–131). Merja siirtyy samassa vuorossa ilman vuoron-vaihdon mahdollistavaa kohtaa kysymään miehensä sijaintia vaihtoehtokysymyksellä oot sä sielä jo. Syytökseen reagointiin ei siis tarjota välitöntä paikkaa, mutta vuoro kuitenkin siirretään vastaanottajalle kysymyksellä, mikä tarjoaa mahdollisuuden puolustautua tai perustella soittamattomuutta. Pekka kuitenkin vastaa tiedonhakukysymykseen minimaali-sesti, verbin toistolla, joka tarjoaa pelkästään pyydetyn tiedon. Minimivastauksella hän pidättäytyy osoittamasta, että tietäisi, miksi kysymys on kysytty, ja samanaikaisesti

otta-97

masta vastuuta projektin edistämisestä. Koska kysymysvuoron alun syytös tarjoaa aika vahvan vihjeen siitä, miksi Merja kysyy hänen sijaintiaan, vastauksen muotoilua voi pitää strategisena ja jopa jollakin tapaa soittamatta jättämisen selontekovelvollisuutta vastusta-vana, vaikka se ei eksplisiittisesti sitä olekaan, sillä Pekka ainoastaan tarjoaa pyydetyn tiedon.

Pekan olen-vastausta seuraa Merjan tiedon uutena vastaanottava kolmannen position ai-vastaus, joka vähintäänkin osoittaa tiedon olleen uutta, ja kysymys kolmannen osapuolen Jarin sijainnista (onks Jari missä). Koska alun ette oo mitään soittanu -syytös kohdistuu useampaan kuin yhteen henkilöön, on oletettavaa, että Merja käy nyt läpi kaik-ki, joiden olisi pitänyt soittaa (miehensä ja poikansa) ja etsii näin selitystä sille, miksi hä-nelle ei ole soitettu. Merjan projektiksi hahmottuukin sen esiin kaivaminen, miksi jotakin odotuksenmukaista ei ole tapahtunut, ja syyllisten mahdollinen syyttäminen. Siinä missä Pekalla saattaa ollakin mahdollinen perustelu soittamattomuudelleen, sillä hänellä on jokin meno, josta Merja on tiennyt etukäteen (hän on sielä jo), Jarilla ei sellaista välttämättä ole, sillä hän on kotona, kuten Pekka rivillä 15 kertoo. Aineistokokoelmaan kuuluvasta aiem-min käydystä puhelusta käy ilmi, että Jari on sairaana, joten kysymykseen voi myös sisäl-tyä hieman syyllistävää asennoitumista (sairas lapsi on mahdollisesti poistunut kotoa;

Pekka on laiminlyönyt velvollisuutensa raportoida tilanteesta).

Pekan vastaus on no-alkuinen minimivastaus, ja samaan tapaan kuin edelli-sessä esimerkissä se asettuu vastustamaan kysymyksen projektia. Tässä tapauksessa pro-jektiksi, jotka vastustetaan, hahmottuu pyrkimys käsitellä laiminlyötyä velvollisuutta tie-dottaa omasta ja sairaan lapsen tilanteesta. Se, onko tämä Merjan aito intentio, ei ole oleel-lista, sillä no-alkuinen vastaus tuo fokukseen sen, että Pekka on tehnyt tulkinnan projektis-ta. Huomionarvoista on kuitenkin se, että edellisen esimerkin lailla vastaus ei vastusta itse kysymystä vaan antaa Merjan pyytämän tiedon. Samalla vastaus sisältää no-partikkelin lisäksi muitakin kontekstivihjeitä, jotka tarjoavat vastaajalle enemmän kuin pelkän pyyde-tyn tiedon. Se on tuotettu intonaatiokuviolla, jota Halonen ja Lappalainen (2015) kuvaa-vat itsestäänselvyyden merkitsimeksi. Vastaus (kotona) alkaa huomattavan korkealta, ja sävelkorkeus laskee jyrkästi heti ensimmäisen tavun jälkeen tai jo sen aikana. Intonaa-tiokuvio jo itsessään osoittaa, että kysymys ei ole relevantti, ja tällä lailla se vastustaa

si-98

jainnin tiedustelua. Se tekisi tämän myös ilman no-partikkelia. Partikkeli itsessään ei kerro muuta, kuin että vastaus on tulkittava suhteessa kysymyksen implikoimaan projektiin.

Vastaus ei kuitenkaan tuo eksplisiittisesti ilmi, mikä kysymyksessä on vialla ja mitä asialle pitäisi tehdä. Pekka ei tuo ilmi mahdollista moraalista närkästystään. Vas-tauksesta käy ainoastaan ilmi, että Jari on kotona, että hänen kotona olonsa on itsestään-selvää ja että kysymyksen projektissa on jotain, mitä Pekka ei lähde edistämään. On Mer-jan asia, mitä hän tekee tällä tiedolla. Toisin kuin edellisessä esimerkissä, tässä kysyjä ei seuraavaksi topikaalista ongelmaa vaan hän ensin ottaa vastauksen vastaan rivillä 17 funk-tioltaan neutraalilla mutta prosodisesti kohosteisella uutisen vastaanottimella aijaa (Koi-visto 2016). Tämän jälkeen hän jatkaa projektinsa eteenpäin viemistä muotoilemalla syy-töksensä uudelleen (outoo ku ei oo mitään kuulunuh). Tässä vaiheessa Pekka vastaa haas-tavaan vuoroon puolustautumisella (n' mitäs sitä nyt pitäs ku ei oo mitään hätää), jolla hän kiistää perusteet syytökseen.

Koska no-alkuinen minimivastaus tuo esiin ongelman, se on usein jollakin tapaa affektinen. Vastauksessa on yleensä tunnusmerkkinen prosodia, joka toimii kysyjälle vihjeenä siitä, mihin ongelma liittyy ja minkä vastaaja on tulkinnut kysymyksen projektik-si. Itsessään partikkeli ja minimaalisesti tietoa antava vastaus tarjoavat kysyjälle varsin vähän vihjeitä siitä, miten asian kanssa tulisi edetä. Ne kuitenkin implikoivat, että projek-tin edellyttämä toimintalinja ei ole suotava. Jos kysyjä kuitenkin jatkaa projekprojek-tin edellyt-tämää toimintalinjaa, hän tekee sen tietoisen erilinjaisesti keskustelukumppaninsa kanssa.

No-alkuinen minimivastaus ei osoita no-alkuisen lausevastauksen tavoin yhteistyöhaluk-kuutta ja sitä, että vastaaja lähtee viemään keskustelua kysymyksen projektin edellyttämäl-le toimintalinjaledellyttämäl-le. Siksi se hahmottuu monesti jonkinlaiseksi asenteen- tai affektinilmai-simeksi yhdessä vastauksen muiden kontekstivihjeiden (prosodian) kanssa. Jää kysyjän pääteltäväksi, mitä vastaus tarkalleen ottaen tekee siinä kontekstissa, jossa se esitetään.

Esimerkissä 5_7 Mallu soittaa Tiinan matkapuhelimeen, vaikka – kuten käy ilmi – Tiina on kotona ja myös lankapuhelimeen soittaminen olisi ollut mahdollista. No-alkuinen vastaus (no koto:na) sijainnin tiedusteluun paljastaa sen, että toinenkin vaihtoeh-to puhelulle olisi ollut.

Esimerkki 5_7 (matkapuhelinkeskustelu, Sg112 B4)

01 T: Tiina?

02 M: .h no Mallu täs moi,

99 23 .mt että jaksettaskoham me lähtee kymmene yli 24 seitte#mäm#=miltä susta tuntus,

Arminen (2006) on todennut keskustelukumppaneiden sijainnista puhumisen olevan yksi tärkeimmistä ulottuvuuksista matkapuhelinkeskusteluissa. Hän on kategorisoinut kolme syytä henkilön sijainnista puhumiselle: mahdollisuus käydä keskustelua, mahdollisuus toteuttaa jokin yhdessä sovittava suunnitelma sekä sosioemotionaaliset syyt. Erityisesti puhelun alussa neuvotellaan sijainnin kyselyillä siitä, onko toisella aikaa ja mahdollisuus puhelinkeskustelulle. (Mas. 321–322.) Koska matkapuhelinkeskustelut olivat puhelun ajankohtana (vuonna 1997) melko tuore ilmiö ja koska keskinäiset puhelinkeskustelut ovat kiinteä osa näiden tyttöjen elämää, voisi aivan hyvin olla, että sijaintia kysytään ihan vain uteliaisuudesta, yhteisen sosioemotionaalisen tilan rakentamiseksi.

Tässä tapauksessa kuitenkaan soiton syy ei ole kysyä Tiinan sijaintia, sillä Mallu tuo riviltä 18 alkaen esiin soiton todellisen syyn eli seuraavan päivän Helsingin reissun. Kyseessä on siis puhelu, jolla on tietynlainen, soittajan ennalta suunnittelema päämäärä. On kuitenkin huomionarvoista, että Mallu tuottaa kysymyssanan missä

-s-partikkelillisena, mikä väljentää odotusta vastauksen sisällöstä tai antaa ymmärtää, että kysyjä odottaa vastaajalla olevan jotain kerrottavanaan (Raevaara 2004), eli hän antaa vas-taajalle tilaa tuottaa mahdollisesti yhtä vuoron rakenneyksikköä laajempi vastaus. Syy

100

-s-partikkelillisuuteen saattaa olla se, että Tiinalla on kestänyt poikkeuksellisen kauan tata puhelimeen, eli Mallu saattaa kysymyksellään myös hakea selitystä sille, miksi vas-taaminen on kestänyt.

Tiinan vastaus on useammalla tavalla tunnusmerkkinen. Ensinnäkin se on aineistossani muotoilultaan harvinaisinta tyyppiä eli no-alkuinen lauseke. Myös vastauk-sen prosodia on epätyypillinen. Se alkaa tavanomaista korkeammalta ja päättyy nousevaan intonaatioon. Tämän lisäksi vuoron lopussa on naurua, johon Mallu yhtyy riviltä 6 alka-vassa vuorossaan. Nämä vihjeet yhdessä ohjaavat Mallun tulkitsemaan, mikä vastaamisti-lanteessa on poikkeuksellista. Hän osoittaa riveillä 6–8 tulkitsevansa, että soittokanava oli väärä. Tilanne on hänelle ongelmallisempi kuin vastaajalle, sillä hän on soittanut oletetta-vasti lankapuhelimesta puhelun matkapuhelimeen, mikä on huomattaoletetta-vasti kalliimpaa kuin lankapuhelimesta lankapuhelimeen soittaminen. Lisäksi hän ei ole edes kokeillut soittaa Tiinan kotipuhelimeen. Tätä he käsittelevät riveillä 11–16, kun Tiina toteaa, että hän on kotona harvoin, ja tällä tavoin kysymykselle ja matkapuhelimeen soitolle annetaan oikeu-tus.

Tiinan no kotona -vastaus osoittaa, että kysymyksessä ja koko tilanteessa on jotakin huomionarvoista ja käsittelyä vaativaa. Se nostaa fokukseen sen, että matkapuhe-limeen soittaminen ja sijainnin kysyminen eivät olleet relevantteja juuri tässä tilanteessa.

Tämä ei ole kuitenkaan pelkästään no-partikkelin aikaansaannosta, vaan se toimii vastauk-sessa muiden kontekstivihjeiden (ks. Gumperz 1982: 130–152) kanssa kertomassa, mikä kysymyksen projektissa on vialla. Vuoro on tuotettu poikkeuksellisella intonaatiolla ja sitä seuraa naurua, minkä lisäksi keskustelijoilla on runsaasti yhteistä taustaa ja tietoa toistensa viestintäkäyttäytymisestä.

Samaan tapaan kuin no-alkuisella lausevastauksella, myös no-alkuisella mi-nimivastauksella vastaaja osoittaa tunnistaneensa kysymyksestä projektin ja orientoituvan-sa siihen. Tässä tapauksesorientoituvan-sa oletettuna projektina lienee jonkinlainen ongelmaton matka-puhelinkeskustelun aloitukseen kuuluva sijainnin tiedustelu, joka vaikuttaa mahdollisesti siihen, millaiset edellytykset keskustelun jatkamiselle on. Tämä ei ole sellainen projekti, jota olisi välttämättä tarpeen nostaa fokukseen, mutta tekemällä näin no-alkuisella lause-kevastauksella vastaaja osoittaa, että ei syystä tai toisesta sitoudu kysymyksen projektiin.

Vuoro siirtyy takaisin kysyjälle, joka lähtee etsimään syitä vastauksen muotoilulle.

Samal-101

la kysymyksen implikoima toimintalinja muuttuu ja itse kysymistilanne nousee keskuste-lun aiheeksi.

Sekä no-alkuinen lausevastaus että no-alkuinen minimivastaus tarjoavat kysymyksessä pyydetyn tiedon, mutta ne tekevät sen suhteessa oletettuun projektiin. Kumpikin niistä siis ottaa toimintalinjan ohjaamisen yhteiseksi asiaksi toisin kuin partikkeliton minimivastaus, joka ei ota kantaa siihen, miksi kysymys on kysytty tai mihin kysymys johtaa. Vastauksen muodolla on oleellinen rooli siinä, millaisen linjan vastaus ottaa suhteessa projektiin. Olen esittänyt, että no-alkuinen lausevastaus asettuu samalinjaiseksi projektin kanssa ja no-alkuinen minimivastaus erilinjaiseksi, eli se kyseenalaistaa tai torjuu projektin. Samalin-jaisuus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että vastaus olisi preferoitu tai samanmielinen, eikä se ole sinällään affektisesti latautunut, vaan kyse on keskustelun kulun ohjaamisesta, jolla voi olla monenlaisia syitä ja seurauksia. Seuraavassa luvussa käyn läpi useamman esimerkki-tapauksen avulla sitä, mitä kaikkea kysymyksen kanssa samalinjaiseksi asettuminen voi pitää sisällään.