Vanhus/omatoimisen asumisen ongelmat/muistisairaus

lukumäärinä eikä palvelutarvearvioiden ja asiakassuunnitelmien lukumäärinä. Asiakasmääriäkään ei voida suhteuttaa muun muassa muihin sosiaalialan ammattiryhmien asiakas lukumääriin.

Asiakasmäärät tulisi olla pienemmät suhteessa esimerkiksi sosiaaliohjaajien asiakaslukumääriin, koska työn kuva on niin eri tasoinen. Hynynen (2005) kuvaa työntekijöiden jaksamisen perustuvan työntekijöiden lukumääriin on tietysti totta, mutta myös työn erojen ymmärtäminen hallinnollisella tasolla on työntekijälle helpotus, koska tällöin vaatimukset mahdollisesti kohdistuvat oikein.

5.2.2 Vanhus/omatoimisen asumisen ongelmat/muistisairaus

Vanhusten omatoimisessa asumisessa on tyypillisesti ongelmana toimintakykyjen heikentyminen ja syrjäseuduilla asuminen. Lisäksi alkavamuistisairaus vaikeuttaa vanhuksen omatoimista suoriutumista itsenäisessä asumisessa. Alkuvaiheen muistisairaus on lääkäreillä vaikea diagnosoida ja tämän vuoksi vanhus voi olla useita kuukausia ilman asianmukaisia palveluita.

Laatikaisen (2008) mukaan vanhustyön keskusliitto on tehnyt tutkimuksen psykososiaalisen ryhmäkuntoutuksen merkityksestä tukea yksinäisyydestä kärsiviä vanhuksia. Ryhmiä rakennettaessa on otettu huomioon ikäihmisten toiveet. On havaittu, että taidepiirit ja viriketoimintaryhmät, ryhmäliikunta muodot ja keskustelu tilanteet sekä terapeuttinen kirjoittaminen ja ryhmäterapia voivat parantaa psykososiaalista hyvinvointia, kognitiivisia kykyjä ja fyysistä terveyttä. Yhtäaikaisesti ryhmäläisten yksinäisyys väheni ja elämäntilanne parani huomattavasti. Koska heidän sosiaali- ja terveyspalveluiden tarve pieneni, niin näin ollen asiakkaiden kustannukset vähenivät. Parhaimmassa tapauksessa psykososiaalinen väliintulo lieventää osallistujien yksinäisyyttä ja lisää fyysistä- ja sosiaalista- sekä henkistä hyvinvointia.

(Laatikainen 2008, 15.)

Palveluasuminen tarjoaa palvelua asumisyksiköissä, joissa asumisyksikön oma henkilökunta auttaa asukkaita omatoimiseen toimintaan. Jokaisella asukkaalla on oma asunto tai vähintään huone, jossa on oma wc- ja pesutilat ja sen lisäksi yhteiset ruokailutila ja keittiö sekä kodinhuoltotilat käytettävissä. Hynysen (2005) mukaan palveluasumisen määritelmä on laaja ja se pitää sisällään sekä työntekijöiden jatkuvan läsnäolon sekä asumisen ja muita palveluita. Palveluun voi sisältyä omavalintaisesti ruokapalvelu, siivouspalvelua, hygieniasta huolehtiminen, virkistykseen liittyvää toimintaa mahdollisuuksia, asiointiapua ja sairaanhoidollinen palvelu. Asukkaat voivat osallistuvat

oman psyykkisen ja fyysisen kunnon mukaan päivätoimintaryhmiin, jolloin tämä tukee kuntoutujan toipumisprosessia. (Hynynen 2005, 32.)

Työntekijä Y:

”Ajatellaanpa näin, että kun tämän tutkimuksen tulos perustuu ilmoituksiin, joita on tehty ja käytännön työssä koemme, että aikuissosiaalipalveluille kaatuu vanhuksiin liittyviä ongelma-aiheita. Käytännön kokemus meillä aikuissosiaalipalveluissa on yhteydessä näihin ilmoitettuihin asioihin. Asiaa ei ole vain tullut ajatelleeksi, että tilanne on näin laaja.”

Tämän tutkielman kautta tuli esille vanhuksiin liittyvien ilmoitusten runsas lukumäärä. Lisä havaintona tulee esille se, että tämän ikäryhmän (yli 75 vuotiaat) ilmoitusten ja asiakasryhmän käsittely ei pitäisi kohdistua aikuissosiaalipalveluille. Aikuissosiaalityö on muutoksessa ja hakee omaa uraansa yhteiskunnassa. Oman työalueen rajat ovat tärkeitä linjata kokonaishallinnan vuoksi.

Näin ollen itse työn sisältö on helpompi suunnitella toimivammaksi.

Työntekijä X:

”Samalla työntekijällä ei saada paikattua niin Kajaanin kuin Suomussalmen vanhustyön aluetta, koska molemmat sijaitsevat Kainuun soten alueen ääripäissä toinen toisistaan. Kajaanista on Suomussalmelle ainakin 120 kilometriä ellei enemmänkin ja huomioidaanpa sekin, että itse kuntarajatkin ovat aika laajat. Suomussalmen keskustasta voi olla jopa sadan kilometrin päässä vanhuksia. Ilmankos vanhusten asiat kaatuvat meille.”

Kainuun sotessa on yksi vanhuspalveluiden sosiaalityöntekijä, joka työskentelee fyysisesti Kajaanissa. Kotihoito on vanhuspalveluissa hyvin merkittävässä roolissa. Tässä edellisessä kommentissa pohditaan Kainuun soten laajaa aluetta suhteessa työntekijän määrään. Ilmeisesti tässä on osasyy siihen, miksi vanhuksiin liittyvät ilmoitusten käsittely on jäänyt aikuissosiaalityölle. On ilmeistä, että Kainuun soten vanhuspalveluille tarvittaisiin lisää työntekijöitä ja huomio kohdistui siihen, että Kainuun sotessa on vain yksi vanhuspalvelun sosiaalityöntekijä.

Tämän tutkielman tuloksena vanhusten hyvinvoinnissa on parantamisen varaa ja tämä näkyy myös Kainuun soten aikuissosiaalipalveluiden arjessa. Kuntoutuksella on tarkoitus tukea, edistää tai nostaa vanhusten toimintakykyä. Vanhuskuntoutuksen tavoite tarkoituksena on ikäihmisen selviäminen arkitoiminnoista omatoimisesti (mahdollisten apuvälineiden turvin). Tutkimusten tulokset osoittavat, että tämä tavoite toteutuu hyvin, kun asiakkaan kuntoutuksesta vastaa

moniammatillinen työryhmä, jonka avaintoimijoita ovat muun muassa lääkärit, sairaanhoitajat, fysioterapeutit, toimintaterapeutit ja sosiaalityöntekijät. (Laatikainen 2008, 13.)

Laatikainen (2008) muistuttaa, että vanhusten mielenkiinnon nostamisen yhteydessä tulee toimia heidän omien toiveiden mukaisesti. Neuvonta, joka ei huomioi ikäihmisten tarpeita, on havaittu olevan melko hyödytöntä. Tavoitteet pitäisi tuoda esille selkeästi ja ikäihmisiä kuunnellen. On huomioitava, että liikunnan tuomat edut voivat ikäihmisillä olla erilaisia, kuin ne ovat olleet nuorena. Tämän lisäksi on oleellista, että vanhuksien kanssa keskustellaan liikunnasta saatavista hyödyistä, jotta he voisivat iloita saavuttamistaan tuloksistaan. Kotiliikuntaohjeiden noudattamista voivat hankaloittaa mielenkiinnon puute, heikko terveydentila, huono sääolosuhteet, masennus tai muutoin alentunut mieliala, heikkous, kaatumisen pelko ja hengenahdistus ym. tekijät. (Laatikainen 2008, 14)

Työntekijä Z:

”Meillä pitää viedä nämä tulokset nähtäville johtoportaaseen ja lisäksi antaa tiedoksi käytännön työssä näkyvä paine muun muassa vanhusten asioihin liittyen. Ajatellaanpa asiaa siten, että kun tulee SHL 35§:n mukainen ilmoitus, joka koskettaa yli 75 vuotiasta henkilöä. Sosiaalihuoltolaissa sanotaan, että tässä tilanteessa palvelutarvearvio on aloitettava viimeistään seitsemän vuorokauden kuluessa. Käytännössähän asia menee niin, että kyseinen ilmoitus ilmoitetaan aikuissosiaalipalveluista vanhuspalveluun, jonka kautta asia hoidetaan siten, kun hoidetaan.

Käytännössä vanhuksen tilan joudumme me aikuissosiaalipalvelun osalta tarkistamaan mahdollisesti yhdessä kotihoidon kanssa. Eihän tämä näin pidä mennä.”

Oman työn rajaaminen on usein hyvin vaikeaa. Aikuissosiaalityön muotoutuminen ja oman tehtäväalueen täsmentyminen edes auttaa työntekijöiden asiakaskentän rajaamista tulevaisuudessa.

Kun yli 75 vuotiaiden sosiaalihuoltolain 35§:n mukaiset ilmoitukset menevät suoraan vanhuspalveluille niin tällöin ne eivät omalta osaltaan rasita enää aikuissosiaalityötä. On myös pohdittava mitä tehdään samalle asiakasryhmälle (yli 75 vuotiaat), kun he hakevat apua sosiaalitoimistosta, kun muualta eivät apua saa. Ongelmana yleensä ovat muun muassa avun tarve perustoimeentulotukihakemuksen täyttämisessä ja liitteiden hankkimisessa. Lisäksi vanhukset tarvitsevat usein neuvoja ja ohjausta moninaisissa asioissa. Yleensä tämä asiakasryhmä ei pääse toimistolle vaan toivovat, että tehdään kotikäynti.

Työntekijä X:

”Vanhustyöhön yritetään nyt saada vielä lisää väkeä niin se helpottaa meidän työtä.

Mielenterveysongelmiin ja päihdeongelmiin liittyvät asiat jäävät vielä tuonnemmaksi. Näitä ongelmiahan ei voida edes unohtaa koska sitä kohtaa päivittäin. Toisaalta sekin kertoo, että näitä ongelmia on paljon. Pakko kuitenkin edetä siivu kerrallaan. Pitäisikö tehdä joku jatko tutkimus tästä aiheesta, jotta voidaan taas palata aikuissosiaalityön kehittämiseen Kainuun soten alueella?”

Työntekijä Y:

”Muistisairaus on tullut esille useita kertoja viime vuoden aikana. Vanhukset elävät yksin ja on alkava muistisairaus. Joillakin sairaus etenee hitaammin ja joillakin nopeammin.

Aikuissosiaalityöntekijänä olen ollut asian äärellä useita kertoja. Vaikea puuttua, kun lääkärin mukaan ei ole vielä hoitolaitoksen tasoinen, mutta runsaiden ilmoitusten mukaisesti ei pärjää kotonakaan. Kotihoito ei useinkaan tavoita vanhusta kotoa. Poliisit ilmoittavat sosiaalihuoltoon, että miksi asialle ei tehdä mitään.”

Tässä tutkielmassa tulee esille aikuissosiaalityön velvoitteita ja lakeja, joiden mukaan aikuissosiaalityötä tehdään. Tässä kommentissa tulee esille moniammatillisuuden näkökulmaa.

Lääkäreillä on omat velvollisuudet ja oikeudet kuten myös poliiseilla omansa. Meidän ammattilaisten tulee kyetä yhdistää voimavaramme ja lainkohdat siten, että asiakkaan etu ja asiakkaan oikeus toteutuu. Aina se ei ole helppoa mutta tämäkin työtapa on aikuissosiaalityölle uusi ja sosiaalihuoltolain uudistumisen myötä uusi käytäntö myös muille ammattiryhmille.

Todennäköisesti vanhusten kohdalla monialainen suunnitelmallisuus ei ole riittävää.

Laatikainen (2008) tuo esille monialaista näkökulmaa vanhuksen tarpeeseen ja muistuttaa, että fyysisen kuntoutuksen myötä tavoitteena on ehkäistä fyysisen terveyden heikkenemistä ja toimintaterapian mahdollisuuksia voidaan käyttää, kun on tarkoitus muokata vanhuksen asuinympäristöstä toimivampi, mikä mahdollisesti voi ehkäistä muun muassa kaatumisia tai muita onnettomuuksia. Dementoitumista olisi ehkäistävä monin keinoin ja myös dementoituville ikäihmisille on hyvä tarjota aktivoivaa toimintaa, kuten kognitiivista ja fyysisen toimintakyvyn kuntouttamista. Psykososiaaliset interventiot mahdollisesti lievittävät ja samalla ehkäisevät yksinäisyyttä ja mielialan alenemista. Muiden asiakkaiden ryhmästä mahdollisesti löytyy vertaistukea, mikä mahdollisesti paikkaa myös tukiverkoston puutetta. Psykososiaaliseen kuntoutus saattaa lievittää myös turvattomuuden tunnetta. Psykososiaaliset tuntemukset voivat olla

yksilöllisiä, mikä vaikeuttaa kuntoutuksen hyötyjen arvioinnin. Omaishoitajien voimavarojen väheneminen on merkittävä kotona asumista vaikeuttava tekijä, minkä vuoksi omaishoitajien tukeminen ja ymmärtäminen on olennainen kuntoutuksen kohde. (Laatikainen 2008, 15-16.)

Työntekijä X:

”Tässä huomataan sekin, että meidän työ ei ole helppoa. Prosessit kestävät kauan. Omalla kohdallani muistisairas vanhus eli tietyllä tavalla heitteillä noin vuoden ennekuin saimme vanhus laitokseen asumaan. Toki vanhus oli seurannassa ja kotihoito yritti käydä, mutta ei häntä useinkaan tavoittanut.”

Kankaisen tutkimuksessa (2012) tuli esille se, että aikuissosiaalityön työnkuva on vaihtelevaa ja aikuissosiaalityö joutuu viimesijaisuuden periaatteensa kautta paikkaamaan muiden palveluiden puutteita. Tämä näkyy Kainuun soten aikuissosiaalityön vahvana osallisuutena vanhuspalveluissa.

Tässä tutkielmassa tulee esille se, että Kainuun soten aikuissosiaalityö tekee sen mikä jää muilta tekemättä. Oma tulkintani aikuissosiaalityön kokonaisuudesta on se, että aikuissosiaalipalveluiden sosiaalityöntekijät eivät ole tiedostaneet oman työn rajoja ja huomaamattaan ovat tehneet kaikki eteen tulevat työtehtävät.

5.2.3 Mielenterveys/turvallisuusongelma

Mielenterveysongelmat tulevat esille muun muassa eri asteisina masennustiloina, joihin liittyy paljon muitakin tekijöitä kuten esimerkiksi mielensairauksia tai mielenterveysongelmat yhdistettynä päihteisiin. Mielenterveysongelmat liittyen turvallisuusongelmaan näyttäytyy mielenterveysasiakkaiden avohoidon lisääntymisen myötä aikuissosiaalipalveluissa ja muissa asiakkaan asioita hoitavissa tahoissa. Tämä tilanne aiheuttaa turvallisuus ongelmaa monille ammattiryhmille mutta myös muille ihmisille yhteiskunnassa.

Hynysen (2005) mukaan psyykkisesti sairastuneet kuuluvat asumispalveluiden erityisryhmiin, koska psyykkisen terveyden heikentyminen ja hoitamattomuus mahdollisesti johtaa ystävyys ja sukulaissuhteiden kapeutumiseen, vaikeuttaa arjen asioiden hoitamista ja mahdollisesti fyysisen terveyden huonontumiseen. Mielenterveyskuntoutujien asumisen palveluissa ja muissa tukipalveluissa on haasteellista parantaa tarpeen mukaisia palveluja. Tavoitteellisuuta tuovat muun muassa kaksoisdiagnoosiasiakkaat, jotka eivät tunne olevan sairaita ja lisäksi asunnottomat