Vaate-sanan merkitys on ”kerralla päällä olevat tai jonkin muun kokonaisuuden muodostavat pukimet, pukineet, vaatekappaleet, asusteet; puku, vaatekerta, vaatetus”. Tavallisesti sana esiin-tyy sen monikkomuotoa vaatteet. (Suomisanakirja, 2019.) Yksittäiset vaatteet ovat elementtejä, joista muodostetaan kokonaisuus ja sama vaate eri kokonaisuuksissa yhdistettynä voi antaa eri-laisia vaikutelmia (Ruohonen 2001, 13). Eli yksikkömuotona vaate-sana viittaa yksittäiseen vaa-tekappaleeseen tai kangaskappaleeseen. Vaatetus on puolestaan ilmaus, jolla tarkoitetaan ihmi-sen yllä olevaa vaatekokonaisuutta eli henkilön asua. Vaatetuksella on lisäksi vaatettami-seen liittyvä kytkös. Sanoja vaate ja vaatetus käytetään silloin, kun puhutaan tekstiilimateriaa-lista valmistetusta tuotteesta, joita henkilöt voivat pukea ylleen. (Koskennurmi-Sivonen 2003, 1–2.) Vaatetukseen voi kuulua myös muun muassa kengät, laukut ja hatut. Vaatetuksen on muo-dostanut joku ulkopuolinen henkilö, kun taas pukeutuminen on ihmisen omaa toimintaa. Esi-merkiksi voidaan sanoa poliisien, sotilaisen ja palomiesten käyttävän vaatetusta, sillä he eivät itse voi päättää asuistaan. (Ruohonen 2001, 13.)
Puku on ”kokonaisuuden muodostava yhden tai useamman vaatekappaleen käsittävä vaatetuk-sen osa” (Suomisanakirja, 2019). Tavallisimmin kyseinen kokonaisuus pidetään alusvaatteiden
päällä ja se verhoaa suurimman osan vartalosta. Yleiskielessä puku-sanaa käytetään edellä mai-nitulla tavalla. Silti miesten puvun tiedetään tarkoittavan yleensä aina housun ja takin muodos-tamaa miesten puvun kokonaisuutta. Miesten puvustakin johtuen puku-sanalla on tietty muo-dollinen konnotaatio, kuitenkin se esiintyy myös epämuodollisemmissakin yhteyksissä kuten yöpuku, uimapuku tai verryttelypuku. Puku voi olla myös vaatteen synonyymi. Jos taas puhu-taan esimerkiksi historiallisesta puvusta, tai roolipuvusta käytetään ennemmin sanaa puku kuin vaate. (Koskennurmi-Sivonen 2003, 3.)
Pukeutuminen kokonaisuudessaan on jotain laajempaa kuin vaatetus, mutta vaatetus on konk-reettinen osa pukeutumista (Koskennurmi-Sivonen 2003, 4). Pukeutuminen on inhimillinen il-miö, joka luonnehtii eniten ihmistä ja erottaa hänet muista elävistä olennoista, sillä vain ihmiset pukeutuvat (Koskennurmi-Sivonen 2012, 5). Pukeutumisella tarkoitetaan ulospäin havaittavaa kehon muuntelua eli kaikkea keholle lisättävissä tai poistettavissa olevia materiaalisia ainek-sia. Pukeutuminen koostuu vaatekappaleista ja asusteista, mutta myös kampaus, meikki, tatu-oinnit ja lävistykset ovat osa pukeutumiskokonaisuutta. Pukeutuminen on kehon peittämistä, mutta myös keino paljastaa vartalo. (Klamila 2012, 28.) Eli joissain muussa kulttuurissa henkilö saattaa olla pukeutunut, vaikka hänellä ei olisi lainkaan vaatteita yllään (Koskennurmi-Sivonen 2003, 4).
Pukeutumisen katsotaan olevan merkitykseltään lähes sama asia kuin ulkonäkö. Ulkonäkö on sitä, miltä ihmisen fyysiset ominaisuudet ja pukeutuminen näyttävät. (Koskennurmi-Sivonen 2003, 4.) Ihmisen ulkonäköä, ulkomuotoa, ulkoasua ja ulkoista olemusta voidaan käyttää syno-nyymeina, sillä ne käsittävät henkilön koko julkikuvan eli henkilön ulkoisen ilmentymän. Nämä termit kattavat enemmän kuin termi pukeutuminen, esimerkiksi ryhdin, henkilökohtaisen hygie-nian sekä ilmeet ja eleet. (Klamila 2012, 28–29.)
Alkujaan vaatetuksessa otettiin huomioon kolme seikkaa: suoja, häpeä ja koristautuminen. Hal-litsevana tekijänä pukeutumisessa nähdään tarkoitus eli funktio, mutta vaatteita ei kaiketi kos-kaan ole nähty pelkästään vartalon suojana tai peitteenä, siis fyysisenä, vaan myös mentaali-sena tekijänä suhteessa sukupuoleen, uskontoon, magiaan, hierarkiaan ja henkilön omiin
tarpei-siin ja itseilmaisuun. (Lönnqvist 2008, 67.) Myös Raunio (2003, 54) kuvaa vaatetuksen ensisi-jaiseksi tehtäväksi tarjota suojaa ja mukavuutta ympäristön erilaisia uhkia, kuten ilmastollisia olosuhteita, kemikaaleja ja säteilyä vastaan. Suojautumisessa ei ole kuitenkaan kysymys aino-astaan säästä, kylmyydestä tai auringon ultraviolettisäteilystä. Vaikka tuntuu järkeenkäyvältä, että lämpötilat vaikuttavat ihmisten suojaavaan pukeutumiseen, käyttäytyminen ei aina ole jär-kevää tai luonnollista. Tämä näkyy juuri muotien vallitessa, erityisesti nuorisomudissa. Pipo ei tunnu kuumalta sisällä tai rintaa ei palele pakkasella takin ollessa auki, jos se on muotia. (Kos-kennurmi-Sivonen 2012, 8.)
Raamatun mukaan ihmisen olemassaolon alussa Aatami ja Eeva peittivät vain sukuelimensä vyöverhoilla. Kertomus puhuu sen puolesta, että häveliäisyyssyistä pukeutuminen olisi aivan ensisijaista. Häveliäisyyden vaatimus liittyy lähes aina suojaamiseen. Naisen kauttaaltaan peit-tävän vaatetuksen tarkoituksena on suojata häntä miesten katseilta tai joltain pahemmalta ja sa-maan aikaan suojella perheen kunniaa. (Koskennurmi-Sivonen 2012, 9–10.) Ihmisellä on nähty aina olleen tarve verhota vartalonsa siveysvaatimusten ja häpeän tunteen takia. Jos vaatteita ei olisi, olisiko silloin alastomuuden käsitettäkään. Aikojen kuluessa syntyi ajatus vaatteiden funk-tiosta siveyden ylläpitäjänä. Käsitys siitä, mitä kehon osia kuuluu peittää tai näyttää, vaihtelee kuitenkin aikojen ja kansojen välillä. Joskus riisuuntuminen on nähty samaan aikaan sekä kun-nioittavana riittinä että osoituksena alistumisesta. (Lönnqvist 2008, 78–79.)
Ihminen suojautuu vaatteilla myös toisilta ihmisiltä, jopa heidän katseiltaan tai suoranaiselta fyysiseltä uhalta. Melkein kaikissa kulttuureissa arkielämän tilanteissa kysymys on naisten ja tyttöjen suojaavasta tai ei-suojaavasta pukeutumisesta. (Koskennurmi-Sivonen 2012, 8.) Tämä johtuu siitä, että ihmisellä on biologinen tarve suojautua ympäristön uhkia vas-taan. Kuitenkaan ihmisen ja ympäristön vuorovaikutus ei nykyisin sisällä enää välittömiä uhkia, kuten pelkoa tulla syödyksi. (Raunio 2003, 67–68.) Lönnqvist (2008, 113) kuvaa vaatteiden kät-kevän ja peittävän. Ne elävät kehon liikkeiden ja kasvojen ilmeiden mukaan, vanhenevat ja pai-suvat sekä muuttuvat valon ja tilan mukaan. Vaatteet toimivat kantajansa mielentilan paljasta-vina tekijöinä oli tämä sitten tiedostettua tai tiedostamatonta.
Raunio (2003, 51–54) esittää, että vaate sellaisenaan ei varsinaisesti ole vielä mitään ennen kuin se saa kolmiulotteisen muodon ja sijoittuu johonkin yhteyteen sen käyttäjän avulla. Käyttäjä pukee vaatteen päälleen ja siirtää sitä paikasta toiseen sekä tekee asioita vaatteet päällä. Pukeu-tuminen on siis siirtymistä alastomuudesta vaatetettuun tilaan eli henkilö siirtyy vaatekappaleen ulkopuolelta sen sisälle. Vaatteen voidaan jopa katsoa olevan mahdollisuus tulevasta ja vaatteen pukeminen päälle tekee sen konkreettiseksi. Puetut vaatteet toimivat ihmisen ja ympäristön vä-lisenä rajana rajaten yksilön oman yksityisen tilan osoittaen pukeutujan vartalon rajat. Rajojen määrittely on yhteydessä länsimaisen ihmisen autonomisen identiteetin ihanteeseen, jossa ko-rostuu ihmisen erityisyys ja erillisyys verrattuna muihin olentoihin. Vaatteet voivat jopa kyt-keytyä identiteetin rakentumiseen. Ihmiselle vaatteiden toimivuus on yksi keskeinen ominai-suus. Pukeutumisen merkitys funktionaalisesta näkökulmasta tarkoittaa, että vaatteet suojaavat kehoa, lisäävät terveyttä, turvallisuutta, työtehoa tai kehon toimintoja.
Koskennurmi-Sivosen mukaan (2003, 4) kulttuuri vastaa siitä, että ihminen pukeutuu aina jo-tenkin. Klamila (2012, 29) esittää, että pukeutumiskulttuurit ovat eri maiden ja maanosien pu-keutumisen traditioita ja erilaisten alakulttuuriryhmien pupu-keutumisen tyylejä. Vaatevalmistajan ollessa arvostettu, sen klassikkotuotteista voi muodostua osa maan kulttuuria. Esimerkiksi Ma-rimekon raitapaita synnyttää kulttuurillisia merkityksiä ja sen voi näin ollen käsittää kulttuuri-ilmiönä. Kulttuurin tuotteilla on symbolinen sekä monesti taloudellinenkin erityisarvo ja – asema tavallisiin kulutustavaroihin nähden.
Vaatteet ovat siis osa kulttuuria ja sen merkki- sekä merkitysjärjestelmää. Niillä osoitetaan muun muassa sitoutumista johonkin ryhmään ja sen arvomaailmaan sekä erottautumista jostakin muusta ryhmästä. Ryhmäsidonnaisuudet ovat monesti samaan aikaan sitoutumista ryhmän es-teettisiin arvoihin. Vaate on merkki, joka voi viitata esimerkiksi valmistajan tai käyttäjän esteet-tisiin arvostuksiin. (Naukkarinen 2012, 20.) Yksi keskeisimmistä ihmisten merkkijärjestelmistä on juurikin pukeutuminen. Pukeutumisessa sosiaalisen tulkinnan koodi perustuu siihen, kuinka yksilö ottaa itsensä ja muut huomioon siten, että sosiaalinen toiminta ja järjellisten merkitysten syntyminen on mahdollista. Esimerkiksi etikettipukeutumisessa koodi voidaan kirjoittaa esiin täsmällisesti tai suhteellisen yksiselitteisesti. (Koskennurmi-Sivonen 2012, 74–75.)
Ruohonen (2001, 26–27) esittää, että pukeutuminen nähdään monella tapaa itsestäänselvyytenä ja siten se on osa kollektiivista tiedostamatonta. Se on sukupuoli- ja kulttuurisidonnaista, jonka vuoksi ihmiset ajattelevat eri lailla pukeutumisesta. Tämä riippuu yksilön sosiaalisesta taustasta ja kokemuksista. Ihminen tekee päivittäin päätöksiä omaan pukeutumiseensa liittyen sekä tul-kintoja muiden esiintymisestä. Paul (2013, 9) mukaan pukeutumisen kautta voidaan tuoda esille kuulumista johonkin tiettyyn kansanryhmään, yhteiskuntaluokkaan tai ammattikuntaan.
Naukkarinen (2012, 21) kuvaa, että pukeutuminen on käytännöllistä tai toiminnallista estetiik-kaa, se on eräänlaista esteettisten arvojen, mielipiteiden tai näkemysten sanatonta esille tuo-mista. Vaatteita ostettaessa ei myyjän kanssa välttämättä vaihdeta montaakaan sanaa ja vaate-tuksen ”esteettinen analysointi” saattaa tapahtua ohimennen peiliin vilkaisemalla. Ei kuitenkaan voida olla varmoja siitä, mikä osuus esteettisyydellä jonkun henkilön pukeutumisessa on ollut, sillä vaatteet eivät koskaan ole pelkästään esteettisiä. On vastaanottajan tulkinnasta riippuvaa, miksi johonkin vaatevalintaan on lopulta päädytty.
Tämän lisäksi Koskennurmi-Sivonen (2012, 11–12) esittää, että vaatteita käytetään myös kom-munikoimiseen. Näin ajateltuna olennaista on, halutaanko viestiä jotakin selvästi, kuten esimer-kiksi univormujen kohdalla vai halutaanko luoda uusia tulkinnanvaraisia viestejä, kuten muoti tekee. Kulttuurin rakenteita voidaan ylläpitää toistavilla viesteillä. Näillä voidaan ylläpitää myös stereotypioita, joita voidaan myös tietoisesti murtaa. Yleisin aihe tällä saralla on sukupuolen sekoittaminen eli pukeutuja ei yksioikoisesti tunnustaudu naiseksi tai mieheksi.
Lönnqvist (2008, 79–80) kuvaa, että kreikkalaisen käsityksen mukaan vaatteen tehtävä oli ko-rostaa ihmisen kauneutta ja kristinusko puolestaan kytki alastomuuden siveettömyyteen tuomi-ten kiinnostuksen vaatteita kohtaan sillä, tämä johdatti ihmisen ajatuksen harhapoluille ja syn-tiin. Euroopassa vaatteiden historia onkin aina keskiajalta asti ollut jatkuvaa kamppailua kris-tinuskon ruumis- ja siveellisyyskäsityksen sekä muodin välillä. Jänisniemi ja Jänisniemi (2013, 422) esittävät, että aina muinaisista kulttuureista nykypäivään asti naisten pukeutumiseen ovat vaikuttaneet yksilön henkilökohtaiset mieltymykset, taloudellinen ja poliittinen tilanne sekä tek-ninen kehitys. Vuosisatojen saatossa aukesi uusia kauppareittejä, jotka toivat saataville kaukai-simpienkin maiden eksoottisia kankaita ja koristeita. Eri valtakuntien nousut ja tuhot mullistivat
muotia ja antoivat kimmoketta uudenlaisiin pukeutumistyyleihin. Merkittävin muutos tapahtui teknisen kehityksen myötä, kun kangaspuut ja ompelukoneet keksittiin. Sittemmin luonnonma-teriaalien rinnalle kehitettiin tekokuidut, kuten elastaani, mikä muutti vaatemarkkinoita.