K UOLEVAN IHMISEN SIELUNHOITO

Ihmisen ollessa lähellä kuolemaa, sielunhoito on apuna vastaamassa mieltä askarrut-taviin kysymyksiin ja hengellisiin tarpeisiin. Kuoleva voi kokea tarvetta tulla sovite-tuksi läheistensä ja Jumalan kanssa, suojautua tuholta, löytää vastauksia olemassa olon

50 Kirkon sairaalasielunhoidon keskus 1990, 14–15.

51 Kirkon sairaalasielunhoidon keskus, 14–15.

16

perimmäisiin kysymyksiin ja lopulta pysyä eheänä kiitollisuuden ja rauhan siivittä-mänä. Harva haluaa kokea kuoleman hetkensä yksin, moni toivookin kädestä pitäjää, kun aika koittaa.⁵²

Odottakaa tässä ja valvokaa minun kanssani.

(Matt. 26:37-38)

Usein kuolema pelottaa. Pelon konkreettinen läpikäyminen ja osiin jakaminen sielun-hoitajan kanssa voi merkittävästi työstää eteenpäin ihmisen valmistautumista kuole-maan, ennakoivan surun ohella. Valmistava suru pitää sisällään kuolevan ihmisen oman elämän päättymistä, jäähyväisiä ja tulevaa eroa perheestä. Keskeneräiseksi elä-mässä jääneitä asioita työstetään muistelun, sovituksen ja valmistautumisen kautta, jotka ovat kaikki osana ennakoivaa surua. Kuolevan sielunhoidossa on otettava huo-mioon elämän kultaisimmat, hyvät muistot, mutta myös kipeät ja keskeneräiset asiat.⁵³

Joissakin tapauksissa elämätön elämä tuottaa kuolevalle niin paljon tuskaa, että sie-lunhoito keskittyy lähinnä tosiasioista vaikenemiseen. Kuolema sivuutetaan ja sielun-hoitajan kanssa keskustellaan tulevaisuudesta haaveillen. Kyse on ihmisen kyvystä sii-vilöidä tietoa aina tilanteelle sietämällään tavalla. Epärealistinen toivon aika on hyvin riippuvainen, joskus jopa loppumaton, jolloin tosiasioiden kanssa ristiriidassa oleva toivo kestää kuolemaan asti.⁵⁴

Kuoleman lähestyessä valloillaan oleva suru ilmoittaa itsestään erilaisin vaihein, jotka vaativat sielunhoitajalta ammatillisuutta ja kärsivällisyyttä. Surua 1980-luvulla tutki-nut psykiatri Elisabeth Kübler-Ross onnistui löytämään kieltämisen, vihan, kaupan-käynnin ja masennuksen ja hyväksymisen -vaiheet. Toistuvat ja mahdollisesti sisäk-käinkin ilmi tulevat vaiheet voivat olla sielunhoitajana toimivalle papille vaikeita asi-oita ymmärtää. Potilaan sielunhasi-oitajaan osoittama kärsimättömyys, jatkuvan vihan ja syytöksien langettaminen ovat todella raskaita kantaa. Sielunhoitajan kunnioittava lä-hellä oleminen surunkin eri vaiheina osoittaa ammatillisuutta, puhumattakaan hänen suhtautumisestaan potilaan mahdolliseen häpeään viha- ja syytöskohtausten jälkeen.

55

52 Gothoni 2014, 183–184.

53 Gothoni 2014, 184–185.

54 Gothoni 2014, 186–187.

55 Gothoni 2014, 187–188.

17 2.7. Sairaalasielunhoidon perusta ja historia

Teologisen perustan sairaalasielunhoidolle luo usko kolmiyhteiseen Jumalaan, kristil-lisen kirkon yhteiseen tapaan. Sairaalassa toimiva teologi tekee työtään kirkon kutsu-mana, lähettämänä ja ennen kaikkea tukekutsu-mana, jossa hänen kauttaan toimii Luoja, Lu-nastaja ja Pyhä Henki. Olennaisiin tehtäviin sairaalasielunhoidossa kuuluu sairaiden ihmisten tukeminen, heidän läheisensä ja hoitajansa mukaan lukien, samalla lohdut-taen, rohkaisten ja toimien avainasemassa potilaan ja armovälineiden välillä. Sielun-hoitajan työ tukeutuu vahvasti Kristuksen evankeliumin ilmoittamaan sanomaan ja luo samalla yhteyttä potilaiden ja varsinaisen seurakunnan välille. Sielunhoito ja sen si-sältö ei olennaisesti muutu siirryttäessä seurakunnasta sairaalaan, mutta luo hoidolle erityisympäristön, jossa ihmiset kohtaavat rajallisuutensa ja ovat tilanteesta riippuen hyvinkin riippuvaisia auttajistaan. Toivoa pidetään yllä; se on keskeinen osa sielun-hoidon missiota toivon taistellessa epätoivoa vastaan. ⁵⁶

Sairaalasielunhoidon historialliset ja teologiset juuret sijaitsevat Raamatussa, jossa Kristus on itse antanut ihmiselle tehtävän, samalla ilmaisten läsnäolonsa:⁵⁷

…Minä sairastin, ja te kävitte minua katsomassa…” (Matt. 25:36)

Voidaan kuitenkin sanoa, että varsinainen sielunhoitotyö on saanut alkunsa jo alku-seurakunnissa tapahtuneena lähimmäisen palvelussa, ja kristinuskon yhä levitessä kohti pohjoista, sairaat ja köyhät huomioitiin erityisesti apua tarvitseviksi yksilöiksi.

Vaikka auttaminen olikin alun perin yksityistä hyväntekeväisyyttä ja lähimmäisenrak-kautta eteenpäin vievä aate, kirkon vaurastuminen ja sen aseman vakiintuminen syn-nytti auttamisorganisaatioita, hyväntekeväisyyslaitoksia. Paljon sairautta ja hätää kär-sivä yhteiskunta sai avukseen 1300-luvulla perustettuja hospitaaleja, jotka toimivat kirkon suojeluksessa ja ylläpitämänä. Hospitaalit olivatkin ensi askel kohti nykypäi-vämme sairaalaa, jonka perimmäinen ajatus lähtee kristillisestä lähimmäisenrakkau-desta.⁵⁸

56 Sielunhoito sairaalassa, 11–12.

57 Sielunhoito sairaalassa, 11.

58 Sielunhoito sairaalassa, 3.

18

1300-luvulla oman aikansa sairaalat, eli hospitaalit, eivät keskittyneet parantavaan hoitoon, vaan keskeisenä toimintana oli sairaiden sielunhoito, pappislähtöisesti. Kes-kiaikaisen hospitaalin jokaiseen vakioituun työkokoonpanoon kuului pappi, joka huo-lehti sielunhoidon mahdollistamisen potilaille. Jumalanpalveluselämän ja messujen toimittaminen kuului papin työnkuvaan, kuolevan potilaan tuen ohella. Sanotaan, että turvallisesti kuoli vain kirkon huomassa, pahan äkkikuoleman ollessa pahinta, miten ihminen saattoi tästä maailmasta poistua. Eksorkismit⁵⁹ ja ”lukeminen” toivat papin sielunhoidolliseen työhön myös lääkärinomaisuutta, sillä keskiajalla pahojen henkien uskottiin vaikuttavan ihmisessä sairauden syntyyn. ⁶⁰

Reformaatio pakotti kaikki kollektiiviset hyväntekeväisyyslaitokset siirtymään kirkon alaisuudesta valtion hoiviin. Seurakunnan velvollisuudeksi tuli kasvattaa kansalaisis-taan vastuullisia kaikkia sairaita ja köyhiä kohkansalaisis-taan, jolloin usko ilmeni ihmisten teko-jen kautta. Ajatus evankeliumin sairaita hoitavasta voimasta lähti liikkeelle Petri Lau-rentiuksen 1571 laatimassa kirkkojärjestyksessä, jossa sairaiden sielunhoito sai erityis-aseman. Saarnaviran lisäksi sairaiden lohdutus ja hoitaminen oli olennainen osa pas-torin tehtävää, jota tuli noudattaa rangaistuksen uhalla.⁶¹

Entistä korostetummin sairaiden tapaamista, lohduttamista ja hoitamista korosti 1600-luvun puolivälin jälkeen laadittu kirkkolaki. Pahojen henkien vallassa sairaina elävät potilaat velvoitettiin osallistumaan kirkollisiin toimituksiin, kehotettiin kääntymyk-seen ja sitä kautta parannukkääntymyk-seen. Heille, jotka eivät olleet kykeneväisiä yhteisiin ju-malanpalveluksiin, oli papin järjestettävä vuoteen vierellä oma henkilökohtainen pal-velus.⁶²

1700-luvulla hospitaalit olivat murroksen edessä, niiden muuttuessa enemmälti mieli-sairaiden hoitolaitoksiksi. Sairaalalaitokset kehittyivät ja tilalle kehittyi lasaretteja, jossa työskenteli myös saarnaajia. Sata vuotta myöhemmin sielunhoidollinen tarve li-sääntyi köyhyys- ja työttömyyslukujen kasvaessa. Kirkollisen ja maallisen hallinnon ottaessa etäisyyttä toisistaan, 1869 kirkkolaki poisti sairaaloita koskevat määräykset.

59 Eksorkismi= pahojen henkien pois karkotus.

60 Sielunhoito sairaalassa1990, 3.

61 Sielunhoito sairaalassa 1990, 4.

62 Sielunhoito sairaalassa 1990, 4.

19

Papin virkaan kuului edelleen mennä tapaamaan etenkin pitkäaikaissairaita. Lääkintö-hallituksen ja asianomaisen tuomiokapitulin asetuksissa määräytyivät lopulta valti-ossa toimivien sairaaloiden sielunhoitajien tehtävät, joihin kuuluivat jumalanpalveluk-set muine papillisine tehtävineen. Sielunhoitotyö 1900-luvun vaihteessa oli mitä ylei-simmin satunnaista paikallisseurakuntien pappien vierailujen ohessa tapahtuvaa.⁶³

Sairaalasielunhoidon kehitykselle toivat pontta Suomessa sotavuodet, joiden aikana papit ymmärsivät yksityisen sielunhoidon todellisen merkityksen ja pyrkimyksenä oli tavata sotilaita kerran viikossa. 1944 tehtiin ensimmäinen aloite jokaiseen isompaan sairaalaan kuuluvasta erityisosaavan papin virasta, joka ei loppujen lopuksi päässyt käytäntöön asti. 1900-luvun puolivälissä poistettiin ne viimeisetkin määrärahat, jolla oli palkattu 39 sivutoimista papinvirkaa valtion sairaaloihin. Vaikka lakkauttamisen seurauksena sairaaloihin ei saatu järjestelmällistä sielunhoitoa, koettivat seurakunnat pitää sitä silti yllä. 1958 piispainkokous päätti seurakuntien vastuusta järjestää päätoi-misten sairaalapastorien palkkaus. Voidaankin puhua, että 1900-luvun puoliväli on sairaalasielunhoidolle käännekohta historiassamme keskussairaaloiden leviämisen myötä sotien jälkeen. ⁶⁴

1960-luku tarkoitti sairaalassa tapahtuvalle sielunhoidolle merkittävää virkojen lisäys-ten vuosikymmentä. 1964 säädetty kirkkolaki ei sisällöltään muuttunut huomattavasti aikaisemmasta, lisäyksenä muun muassa säädös sielunhoitajien erityiskoulutuksesta.

Ensimmäiset koulutukset järjestettiin 1960-61, jotka antoivat valmiudet sairaalapapille psykiatristen potilaiden kanssa keskusteluun ja sielunhoitoon. Sairaalasielunhoidolle laajennettu piispainkokous KST⁶⁵otti tehtäväkseen 1965 virkojen perustamisen ja eri-koistumis- ja jatkokoulutuksen järjestämisen. ⁶⁶

Sairaalasielunhoidon kulta-aikaa oli 1970-luku, jolloin sairaalalaitoksien voimakas kasvu nähtiin perusteena perustaa lisää virkoja. Ajanjaksollisesti vuosikymmen oli tär-keää myös kahden eri instituution henkilökunnan yhteistyön lisääntymisessä. Vuonna 1982 lääkintöhallitus otti kantaa terminaalihoitoon tulleiden potilaiden sielunhoidosta

63 Sielunhoito sairaalassa 1990, 5.

64 Sielunhoito sairaalassa 1990, 6.

65 KST= Kirkon sairaalasielunhoidon toimikunta.

66 Sielunhoito sairaalassa 1990, 7.

20

olennaisena osana moniulotteista hoitoa ja sääti näin ohjeet asemasta ja toimintaperus-teista. Uusien virkojen syntyessä pulpahti pintaan myös kysymyksiä sairaalateologin työmuodosta ja toteutuksesta käytännössä. Keskustelu muistutti työn erityislaatuisuu-den esittelyn tärkeydestä, sen perusteluita, menetelmiä ja periaatteita. Ennen kaikkea korostamisen aihetta on sairaalan ja seurakunnan välisen yhteistyön erityislaatu, joka on saanut alkunsa seurakunnissa syntyneestä vastuuntunnosta sairaiden ihmisten aut-tamiseen.⁶⁷

2.8. Aikaisempi tutkimus ja kirjallisuus

Aiemmin olen tuonut esille kattavat määrittelyt käsitteistä saattohoito ja sielunhoito, pääasiassa suomalaisesta sekä evankelis-luterilaisesta viitekehyksestä käsin. Aikai-sempi kotimainen tutkimus, jota aiheesta on tehty, on hyvin pitkälti terveydenhuolto-alan; käytännössä sairaanhoitajien, diakonialaitoksen ja lääkärien aspekteista koottua.

Erillään kummatkin aihealueet esiintyvät monessakin tutkimuksessa, mutta näiden kahden tutkimusaiheen yhdistelmää on tutkittu suomalaisittain vain vähän ja hyvin kapeasti. Kirkon laatimia omia saattohoito- oppaita on löydettävissä sähköisinä versi-oina⁶⁸, samoin kuin diakonian laitoksen opiskelijoiden tekemiä aikaisempia tutkimuk-sia hengellisyyden ulottuvuudesta saattohoidossa⁶⁹. Pelkästään omaisten saamaa tu-kea, sisältäen myös hengellisen ulottuvuuden, on tutkittu Diakonia- ammattikorkea-koulun sosiaali- ja terveysalanlaitoksen opiskelijoiden toimesta.⁷⁰

Melko paljon vanhempaa näkökulmaa, saattohoidon ja sielunhoidon historian kantaa tarjoaa Irja Kilpeläisen klassikkoteos Samalle portille. Oppikirjaksi koottu potilaiden ja heidän omaistensa kertomukset kestävät hyvin aikaa, sillä mihin kuolema olisi muuttunut. Teokseen kootut tosielämän tapaukset muun teoreettisen tekstin rinnalla värittävät ja luovat todeksi kuoleman läheisen ajan tutkimisen. Vaikka tutkielmani ei itsessään puhu kuolevan subjektiivisella äänellä, on Kilpeläisen kirja oiva apuväline tuomaan tekstiini pilkahduksia potilaiden omasta näkökulmasta, miten juuri he koke-vat oman, lähestyvän kuolemansa. Kirja on koottu sairaalapastorina toimineen Kilpe-läisen keräämistä vastauksista.

67 Sielunhoito sairaalassa 1990, 8.

68Minä kuolen, apua – Miten kohdata kuoleva potilas ja hänen omaisensa. 2009.

69Hengellisyys saattohoidossa - Karinakodin potilaiden ja omaisten ajatuksia, 2012.

70 Ettei tarvii elää missään pilvilinnoissa – Omaisen saama tuki saattohoidossa, 2008.

21

Paul E. Irion on tutkinut teoksessaan Hospice and Ministry saattohoidossa työskennel-leiden pappien kokemuksia kuolevan potilaan ja heidän läheistensä sielunhoidosta.

Irion kuuluu Lancaster Countyyn, Pennysylvaniaan perustettuun saattohoidon perus-tajajäseniin ja toiminut vapaaehtoisjäsenenä seuraamalla potilaiden ja omaisten saa-maa pastoraalista apua. Tutkimus keskittyy saattohoidon filosofiaan ja pappien koke-miin vaikutuksiin, joita saattohoidon parissa työskentely saattaa aiheuttaa. Kyselyjen kautta toteutettu tutkimus sisältää yli 50:n seurakuntapapin vastaukset ja noin 30:n pa-pin henkilökohtaisen, syvällisemmän haastattelun. Koko tutkimuksen pääosassa ovat pastorien muuttuneet elämän filosofiat.⁷¹

Parting: a handbook for spiritual care near the end of life -teoksen on tarkoitus sel-vittää haastatteluin kootussa materiaalissa ihmisen hengellisiä tarpeita ja niiden täyt-tämistä elämän loppupuolella. Teoksen tavoite on vastata laajasti kuolevan ihmisen sielunmaiseman herättämiin tarpeisiin, varsinaisesti uskonnosta riippumatta. Lukui-siin haastatteluihin ovat vastanneet saattohoidon ammattilaisista, pappeihin, rabbeihin ja vapaaehtoistyöntekijöihin, unohtamatta potilaan omaisia ja ystäviä.⁷²

Explorations in practical, pastoral and empirical theology: hospital chaplaincy in the twentyfirst century: The Crisis of Spiritual Care on the National Health Service (2) -tutkimuksessa on selvitetty Englannin sairaaloissa työskentelevien pappien työnkuvaa.

Kirjassa esitellään sairaalapappien muuttuvaa roolia ja nykypäivän hengellisyyden tuomia haasteita ja kriisejä, joita papit joutuvat työssään kohtaamaan.⁷³ Tutkimuksessa otetaan myös vahvasti kantaa hengellisyyden ja uskonnollisuuden rajaamiseen toisis-taan erillisiksi, joka vaikuttaa pappien työnkuvaan osana kirkollista, ennen kaikkea uskonnollista organisaatiota.⁷⁴ Vaikka tutkimus koskeekin lähinnä Englannin angli-kaanisen kirkon alaisena työskentelevää pappiyhteisöä, koskettaa hengellisyyden ja pappien roolien muuttuminen universaalisti.

71 Irion 1988, 11–12.

72 Holder et al. 2009, 10.

73 Swift 2014.

74 Swift 2014, 145–146.

22

Käytännöllisen teologian professori Paavo Kettusen tekemä tutkimus Suomalainen rippi luo pohjaa tekemälleni analyysiosiolle. Tutkimus perustuu 201 ihmisen vastauk-sille, henkilökohtaisista kokemuksista ripistä ja antaa näin ollen kattavan perehdytyk-sen niin ripin luonteeseen kuin perehdytyk-sen historiaan ja käytäntöihin. Rippitutkimus antaa ihanteellisen laajan kokonaiskuvan myös kuoleman edessä tapahtuvalle ripille ja sen tarkastelulle, ennen kaikkea rippiprosessissa tapahtuvalle merkitykselle.⁷⁵

Vuonna 2000 valmistuneessa väitöskirjassa Sairaalasielunhoitajan ammatti-identi-teetti Matti Sippo tutkii sairaalassa toimivien pappien ammatti-identiammatti-identi-teettiä. Sipon te-kemä laadullinen tutkimus perustuu 30 haastatteluille, joissa sairaalasielunhoitajat ja -lehtorit itse kertovat omien kokemuksiensa kautta rakentuneesta työidentiteetistään.

Tutkimus ottaa huomioon laaja-alaisesti sielunhoitajien lapsuuden, koulutuksen ja am-matinsisäistämisen vaiheet, tutkien pappien ammatti-identiteettiä sitoutumisen ja ryh-miin kuulumisen jaottelun avulla. Sippo käsittelee myös tutkimuksessaan sairaalan ja kirkon välistä yhteistyötä, joka konkretisoituu nimenomaisesti sairaalapappien teke-mässä sielunhoitotyössä.⁷⁶

Väitöskirjassa Potilaan ja teologin keskustelu sairaalassa Lauri Kruus tutkii nimen-omaisesti sairaalassa käytyjä potilaiden ja teologien välisiä keskusteluja ja niiden kris-tillisiä lähtökohtia kirkon työmuotona. Erityistä huomiota tutkimuksessa saa sielun-hoidollisen keskustelun mahdollinen laventuminen, jos joku kolmesta, yksin tai yh-dessä, ulottuvuudesta: integroitu julistus, palvelu tai yhteys, puuttuu. Tutkimuksessa selvitetään sielunhoidollisten keskustelun aiheita, ulkoisia puitteita, keskustelua kai-paavien potilaiden piirteitä ja sairaalassa toimivien teologien persoonallisuutta, asen-netta ja koulutusta.⁷⁷

Ari-Pekka Laihian vuonna 2013 valmistunut pro gradu -tutkielma käsittelee diakonia-työntekijöiden ja pappien kokemuksista ja käsityksiä sielunhoidosta.⁷⁸ Tutkielman aihe ei varsinaisesti ota kantaa saattohoidossa tapahtuvaan sielunhoitoon, mutta perus-tuu tutkielmani lailla pappien näkemyksille ja kokemuksille sielunhoidosta. Laihia on käyttänyt tutkielmassaan kvantitatiivista tutkimusotetta, mutta tutkielma sisältää myös

75 Kettunen 1998, 90–92.

76 Sippo 51–53;59–60.

77 Kruus 1980, 69–72.

78 Laihia 2014, 34.

23

avoimilla kysymyksillä kerätyn aineiston.⁷⁹ Pro gradu- tutkielma perustuu pääasiassa samalle taustakirjallisuudelle, kuin oma tutkielmani.

Juha Kyllönen tutkii pro gradu -tutkielmassaan Pappi sielunhoitajana pappien koke-muksia sielunhoitotyöstä ja siinä käytettäviä menetelmiä. Tutkielma pohjautuu seitse-män rovastikunnan pappien kyselyihin ja sisältää yli sadan sielunhoitajan vastaukset.

Tutkielma ottaa kantaa seurakuntapappien tekemään sielunhoitotyöhön, mutta sisältää myös osion sielunhoitajan omasta jaksamisesta, työnohjauksesta ja sielunhoidosta.⁸⁰ Tutkimustulokset painottuvat erittäin läheisesti oman tutkielmani aiheeseen, jossa suru, luopuminen ja kärsimys ovat hyvin suuressa roolissa.

Suomen tunnetuimpiin saattohoidon puolestapuhujiin kuuluva sairaalasielunhoidon johtaja emerita, teologian maisteri ja psykoterapeutti Kirsti Aalto on koonnut useam-man kirjan, jossa terveydenhuollon ammattilaiset, lääketieteen asiantuntijat ja hengel-lisen työn erityisosaajat kertovat saattohoidon ja sielunhoidon yhteyksistä, niiden ny-kyisestä tilanteesta ja kehittymisestä. Aallon antama panos saattohoidon tutkimukselle Suomessa on merkittävä, joka näkyy tutkielmassani käyttämässä kirjallisuudessa. Aal-lon toimittamat teokset Saattohoito ja Saattohoito kuolevan tukena ovat useine artik-keleineen tukeneet tutkielmani sekä teoria- että analyysiosion kirjoittamista. Ensim-mäinen teos on kokoelma kokemuspohjaisia tarinoita, teologisia kirjoitelmia pappien näkökulmasta ja terveydenhuollon ammattilaisten kokoamia artikkeleita. Kirja on tul-lut tutuksi oppikirjana monelle terveydenhuoltoalan opiskelijalle, mutta myös kirkon-koulutusta hankkineelle. 1987 teos on saanut valtion tiedonjulkistamispalkinnon.⁸¹ Jälkimmäinen teos on jatkoa edelliselle, ja sisältää samalla tavoin kootut kokonaisuu-det lääkäreiden, pastoreiden, psykoterapeuttien ja vapaaehtoisten näkökulmasta.

Oman puheenvuoronsa lempeän kuoleman puolesta saavat myös saattohoitokotien yli-lääkäri ja johtaja. ⁸²Olen käyttänyt tutkielmassani Aallon kirjallisen materiaalin lisäksi hänen luennoimaansa materiaalia, joka oli kuultavissa niin ikään Kuolema-sympo-siumin yhteydessä.

79 Laihia 2014, 34.

80 Kyllönen 1994, 21–23

81 Aalto 2000, 9.

82 Aalto 2013, 7–10.

24

Vankkaa teologista tietämystä ja näkemystä kirjallisuuden muodossa tarjoaa tutkiel-malleni pastoraalipsykologian dosentti Jouko Kiiskin tekemät aikaisemmat käytännöl-lisen teologian tutkimukset. Teoriaosuus sielunhoidosta sisältää paljon materiaalia ni-menomaan Kiiskin kirjoittamasta Sielunhoito kirjasta, joka selvittää aina ruohonjuuri-tasolta asti sielunhoidon käsitettä, historiaa, kehitystä sekä erilaisia malleja että työvä-lineitä. Kirja tarjoaa tutkielmalleni esityksen sielunhoidon raamatullisista lähtökoh-dista ja kirkon traditioista, sekä avaa sielunhoidon moninaista käsitettä käytännössä tehtävän työn lisäksi. Kiiski käsittelee teoksessaan laajan esitelmän sielunhoidon eri muodoista⁸³, mutta tutkielmassani keskityn vain muutamaan, saattohoidossa ilmene-vään muotoon.

83 Kiiski 2009, 3.

25 3. TUTKIMUKSEN SUORITTAMINEN

3.1. Tutkimustehtävä

Pro gradu -tutkielmani tehtävänä on tutkia saattohoidossa tapahtuvan sielunhoidon teologista merkitystä. Tutkielma tarkastelee saattohoitoa hengellisestä näkökulmasta ja etsii sielunhoidon tuomia merkityksiä saattohoidolle. Lääketiede ja terveydenhuol-toala on antanut hyvin vankan ja pitävän määritelmän kuolemaan saatettavan potilaan oireenmukaiselle fyysiselle ja tarpeen mukaan psyykkiselle hoidolle, mutta ei niinkään tarkastele ihmisen henkisiä ja hengellisiä tarpeita kuoleman läheisyydessä. Saattohoito vaatii ihmisen tarkastelua moniulotteisena olentona, jonka perustarpeisiin kuuluvat fyysisten, psyykkisten ja sosiaalisten tarpeiden lisäksi myös hengelliset aspektit. Tut-kielmani etsii vastausta kysymykselle:

Millaisia merkityksiä sielunhoidolla on saattohoidossa

 olevalle potilaalle

 olevan potilaan omaisille ja läheisille

 sielunhoitajana toimivalle papille papin näkökulmasta?

Tutkielman tarkoitus on esittää merkityksiä, joita sielunhoito tuottaa nimenomaan saattohoidossa. Merkityksiä tarkastellaan saattohoitoon osallistuvien osapuolten näkö-kulmista: 1) saattohoitopotilas, 2) saattohoitopotilaan omaiset ja 3) sielunhoitaja. Tut-kielmassa siis selvitetään pappien haastattelujen avulla sielunhoidon merkityksiä saat-tohoidossa olevalle potilaalle, omaisille ja itse sielunhoitajalle. On huomioitavaa, että tutkimus perustuu ainoastaan pappien haastatteluille ja kokemuksille, jolloin tulokset eivät sisällä itse potilaiden tai heidän omaistensa subjektiivisia kokemuksia. Tarkas-tellessani tutkielmani aihetta teologisesta näkökulmasta, koen, että pappien työssä ker-tynyt kokemuspohja puhuu puolestaan. On jokseenkin myös aistittavaa, että kuolema ja siitä puhuminen ovat kulttuurissamme vielä tabu, vähintäänkin liian arka puheen-aihe opinnäytetyötä varten toteutettavaksi kuolevan potilaan näkökulmasta.

26 3.2. Tutkimusaineiston hankinta

Tutkielmani lähdeaineistona toimii avoimien kysymysten avulla toteutettu haastattelu.

Henkilökohtainen haastattelu on suoritettu syksyllä 2016 neljälle eri papille, jotka ovat elämänsä aikana tehneet tai tekevät töitä saattohoidon parissa. Kolme haastateltavaa toimivat tai ovat toimineet sairaalapappeina useamman vuoden ajan ja yksi haastatel-tavista on seurakuntapapin virassa ja työskentelee pääasiassa vanhustenkodeissa.

Haastateltavien työurien pituudet vaihtelevat parista vuodesta monen kymmenen vuo-den työhistoriaan ja erilaisiin kirkon virassa toimitettaviin työtehtäviin. Haastatelta-vista papeista suurin osa on naisia. Sukupuolten välillä ei ole havaittavissa merkittävää eroa haastattelujen vastauksissa.

Olen kerännyt tutkielmani lähdeaineiston ottamalla yhteyttä sähköpostiviestein haas-tateltaviin pappeihin ja sopimalla henkilökohtaiset haastatteluajat. Haastateltavat sai-vat tutustua rauhassa ennen varsinaista haastattelua avoimiin kysymyksiin, joiden avulla materiaali kerättiin. Haastattelut tapahtuivat kahden kesken rauhoitetuissa ti-loissa, ja haastattelut äänitettiin. Äänityksien kestot vaihtelivat 22 minuutista 53 mi-nuuttiin. Äänitysten perusteella haastattelut litteroitiin ja koodattiin niin, ettei haasta-teltavien profiileja voida niistä tunnistaa. Litteroitua tekstiä äänitykset tuottivat keski-määrin viidestä seitsemään sivua, yhteensä lähdemateriaalia litteroinnin jälkeen oli koossa 22 sivua. Usean kuuntelukerran ja tarkan litteroinnin jälkeen äänitykset pois-tettiin. Litteroidut ja koodatut versiot haastatteluista ovat haastattelijan hallussa.

3.3. Aineiston analyysi

Tutkielmani tutkimusote on laadullinen ja tutkimusmetodina toimii sisällönanalyysi, jonka tavoitteena on analysoida dokumentteja objektiivisesti ja systemaattisesti.⁸⁴ Käytän tutkielmassani teoriaohjaavaa analyysia, joka sisältää teoreettisia kytkentöjä, mutta analyysi ei suoraan pohjaudu tiettyyn teoriaan. Analyysin apuna toimii edelliset jo aiheesta tehdyt tutkimukset ja sen tarkoitus on luoda uusia ajatusuria. Tutkielmas-sani käyttämä päättelylogiikka on abduktiivinen, jossa vaihtelevat aineistolähtöinen ajattelu ja valmiiksi luodut mallit.⁸⁵

84 Tuomi & Sarajärvi 2009, 103.

85 Tuomi & Sarajärvi 2009, 96–97.

27

Ennen varsinaista analyysia, olen jaotellut litteroidun ja tiivistetyn lähdeaineistoteks-tin kolmeen eri luokkaan, jossa tarkastelussa ovat potilasta, omaisia ja pappia koskevat kysymykset. Kysymykset ja niitä koskevat vastaukset eriteltiin miellekarttojen muo-toon, joissa vastauksista luotiin alaluokkia ja niitä yhdistäviä käsitteitä. Vasta luokit-telun ja yhtäläisyyksien yhdistämisen jälkeen aloitin varsinaisien, mahdollisten yhty-mäkohtien etsinnän aikaisemmista tutkimuksista.

Analysoin haastatteluilla keräämääni lähdeaineistoa aihealueen kirjallisuuden, aikai-sempien tutkimuksien ja luennoitsijoiden materiaalien avulla. Käyttämäni apuväli-neistö haastattelumateriaalin analysointiin koostuu terveydenhuollon, lääketieteen ja teologian ammattilaisten tekemistä aikaisemmista tutkimuksista, sekä Suomen evan-kelis-luterilaisen kirkon keräämistä aineistoista ja oppaista. Aikaisempi, kotimainen tutkimus, jota apunani käytän, on pääsääntöisesti ammattikorkeakouluopiskelijoiden tekemiä opinnäytetöitä, sillä yliopistotasoista tutkimusta tarkalleen samasta aiheesta ei ole vielä nähdäkseni tehty, tai se ei ole nähnyt vielä päivänvaloa.

Tutkielmassani ovat pääosassa sielunhoitajien kokemukset saattohoidossa tapahtu-neesta sielunhoidosta. Tutkielmassa esiintyvät nimitykset sielunhoitoa tekevästä ihmi-sestä viittaavat aina Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virassa toimivaan pappiin, joita kutsun tutkielman eri vaiheissa nimillä sielunhoitaja, sairaalapappi, pappi, tai pastori. Analyysi tai tulokset eivät ole riippuvaisia käytettävistä nimityksistä, vaan ovat toisilleen rinnakkaisia.

3.4 Luotettavuuden arviointi

Tutkielmani tehtävä on kuvata pappien haastattelujen avulla sielunhoidon merkitystä saattohoidossa. Tutkielmani tarkoitus on vastata haastateltavien kokemuksien perus-teella myös siihen, kuinka saattohoitopotilaat ja heidän omaisensa kokevat sielunhoi-don merkityksen. Kuolemasta puhuminen on ihmiselle arka aihe, joten tutkielman läh-deaineisto ei itsessään sisällä suoraa tietoa itse potilailta tai heidän omaisiltaan. Tut-kielman tulos perustuu pappien kokemuksille tehdystä työstään, näkemästään työntu-loksesta ja kuulemastaan palautteesta. Haastatteluista saatu lähdemateriaali on siis it-sessään pappien tulkintaa potilaiden ja omaisten kokemuksista, ja tutkielmani analyysi

28

tulkintaa pappien antamista vastauksista. Tulkinnallisuus on tutkielmani luotettavuu-teen vaikuttava asia, mihin olen mielestäni vastannut niin puolueettomasti kuin mah-dollista.

Lähdeaineisto rakentuu neljän papin haastatteluilla kerätyille vastauksille. Otos on hy-vin pieni, eikä näin ollen vastaa laaja-alaisesti Suomen evankelis-luterilaisten pappien näkemystä saattohoidossa tapahtuvasta sielunhoidosta. Tutkielman perustuessa ihmis-ten kokemuksille ja kokemille merkityksille, ei tutkielmassa voida arvioida sen kor-respondenssia. Sen sijaan arvioin, että haastatteluilla kerättyä aineistoa on tässä tut-kielmassa analysoitu objektiivisesti ilman ennakkoasetelmia tai asenteita tutkimusai-hetta kohtaan. Tutkimusaineiston analysointi on vaatinut haastattelujen puolueetonta tulkintaa, mutta koen onnistuneeni siinä hyvin, haastateltavien sanoja vääristämättä tai

Lähdeaineisto rakentuu neljän papin haastatteluilla kerätyille vastauksille. Otos on hy-vin pieni, eikä näin ollen vastaa laaja-alaisesti Suomen evankelis-luterilaisten pappien näkemystä saattohoidossa tapahtuvasta sielunhoidosta. Tutkielman perustuessa ihmis-ten kokemuksille ja kokemille merkityksille, ei tutkielmassa voida arvioida sen kor-respondenssia. Sen sijaan arvioin, että haastatteluilla kerättyä aineistoa on tässä tut-kielmassa analysoitu objektiivisesti ilman ennakkoasetelmia tai asenteita tutkimusai-hetta kohtaan. Tutkimusaineiston analysointi on vaatinut haastattelujen puolueetonta tulkintaa, mutta koen onnistuneeni siinä hyvin, haastateltavien sanoja vääristämättä tai

In document "En mä väitä mikään kuoleman sanansaattaja olleeni" : pappien näkemys sielunhoidon merkityksestä saattohoidossa (sivua 17-0)