A IKAISEMPI TUTKIMUS JA KIRJALLISUUS

Aiemmin olen tuonut esille kattavat määrittelyt käsitteistä saattohoito ja sielunhoito, pääasiassa suomalaisesta sekä evankelis-luterilaisesta viitekehyksestä käsin. Aikai-sempi kotimainen tutkimus, jota aiheesta on tehty, on hyvin pitkälti terveydenhuolto-alan; käytännössä sairaanhoitajien, diakonialaitoksen ja lääkärien aspekteista koottua.

Erillään kummatkin aihealueet esiintyvät monessakin tutkimuksessa, mutta näiden kahden tutkimusaiheen yhdistelmää on tutkittu suomalaisittain vain vähän ja hyvin kapeasti. Kirkon laatimia omia saattohoito- oppaita on löydettävissä sähköisinä versi-oina⁶⁸, samoin kuin diakonian laitoksen opiskelijoiden tekemiä aikaisempia tutkimuk-sia hengellisyyden ulottuvuudesta saattohoidossa⁶⁹. Pelkästään omaisten saamaa tu-kea, sisältäen myös hengellisen ulottuvuuden, on tutkittu Diakonia- ammattikorkea-koulun sosiaali- ja terveysalanlaitoksen opiskelijoiden toimesta.⁷⁰

Melko paljon vanhempaa näkökulmaa, saattohoidon ja sielunhoidon historian kantaa tarjoaa Irja Kilpeläisen klassikkoteos Samalle portille. Oppikirjaksi koottu potilaiden ja heidän omaistensa kertomukset kestävät hyvin aikaa, sillä mihin kuolema olisi muuttunut. Teokseen kootut tosielämän tapaukset muun teoreettisen tekstin rinnalla värittävät ja luovat todeksi kuoleman läheisen ajan tutkimisen. Vaikka tutkielmani ei itsessään puhu kuolevan subjektiivisella äänellä, on Kilpeläisen kirja oiva apuväline tuomaan tekstiini pilkahduksia potilaiden omasta näkökulmasta, miten juuri he koke-vat oman, lähestyvän kuolemansa. Kirja on koottu sairaalapastorina toimineen Kilpe-läisen keräämistä vastauksista.

67 Sielunhoito sairaalassa 1990, 8.

68Minä kuolen, apua – Miten kohdata kuoleva potilas ja hänen omaisensa. 2009.

69Hengellisyys saattohoidossa - Karinakodin potilaiden ja omaisten ajatuksia, 2012.

70 Ettei tarvii elää missään pilvilinnoissa – Omaisen saama tuki saattohoidossa, 2008.

21

Paul E. Irion on tutkinut teoksessaan Hospice and Ministry saattohoidossa työskennel-leiden pappien kokemuksia kuolevan potilaan ja heidän läheistensä sielunhoidosta.

Irion kuuluu Lancaster Countyyn, Pennysylvaniaan perustettuun saattohoidon perus-tajajäseniin ja toiminut vapaaehtoisjäsenenä seuraamalla potilaiden ja omaisten saa-maa pastoraalista apua. Tutkimus keskittyy saattohoidon filosofiaan ja pappien koke-miin vaikutuksiin, joita saattohoidon parissa työskentely saattaa aiheuttaa. Kyselyjen kautta toteutettu tutkimus sisältää yli 50:n seurakuntapapin vastaukset ja noin 30:n pa-pin henkilökohtaisen, syvällisemmän haastattelun. Koko tutkimuksen pääosassa ovat pastorien muuttuneet elämän filosofiat.⁷¹

Parting: a handbook for spiritual care near the end of life -teoksen on tarkoitus sel-vittää haastatteluin kootussa materiaalissa ihmisen hengellisiä tarpeita ja niiden täyt-tämistä elämän loppupuolella. Teoksen tavoite on vastata laajasti kuolevan ihmisen sielunmaiseman herättämiin tarpeisiin, varsinaisesti uskonnosta riippumatta. Lukui-siin haastatteluihin ovat vastanneet saattohoidon ammattilaisista, pappeihin, rabbeihin ja vapaaehtoistyöntekijöihin, unohtamatta potilaan omaisia ja ystäviä.⁷²

Explorations in practical, pastoral and empirical theology: hospital chaplaincy in the twentyfirst century: The Crisis of Spiritual Care on the National Health Service (2) -tutkimuksessa on selvitetty Englannin sairaaloissa työskentelevien pappien työnkuvaa.

Kirjassa esitellään sairaalapappien muuttuvaa roolia ja nykypäivän hengellisyyden tuomia haasteita ja kriisejä, joita papit joutuvat työssään kohtaamaan.⁷³ Tutkimuksessa otetaan myös vahvasti kantaa hengellisyyden ja uskonnollisuuden rajaamiseen toisis-taan erillisiksi, joka vaikuttaa pappien työnkuvaan osana kirkollista, ennen kaikkea uskonnollista organisaatiota.⁷⁴ Vaikka tutkimus koskeekin lähinnä Englannin angli-kaanisen kirkon alaisena työskentelevää pappiyhteisöä, koskettaa hengellisyyden ja pappien roolien muuttuminen universaalisti.

71 Irion 1988, 11–12.

72 Holder et al. 2009, 10.

73 Swift 2014.

74 Swift 2014, 145–146.

22

Käytännöllisen teologian professori Paavo Kettusen tekemä tutkimus Suomalainen rippi luo pohjaa tekemälleni analyysiosiolle. Tutkimus perustuu 201 ihmisen vastauk-sille, henkilökohtaisista kokemuksista ripistä ja antaa näin ollen kattavan perehdytyk-sen niin ripin luonteeseen kuin perehdytyk-sen historiaan ja käytäntöihin. Rippitutkimus antaa ihanteellisen laajan kokonaiskuvan myös kuoleman edessä tapahtuvalle ripille ja sen tarkastelulle, ennen kaikkea rippiprosessissa tapahtuvalle merkitykselle.⁷⁵

Vuonna 2000 valmistuneessa väitöskirjassa Sairaalasielunhoitajan ammatti-identi-teetti Matti Sippo tutkii sairaalassa toimivien pappien ammatti-identiammatti-identi-teettiä. Sipon te-kemä laadullinen tutkimus perustuu 30 haastatteluille, joissa sairaalasielunhoitajat ja -lehtorit itse kertovat omien kokemuksiensa kautta rakentuneesta työidentiteetistään.

Tutkimus ottaa huomioon laaja-alaisesti sielunhoitajien lapsuuden, koulutuksen ja am-matinsisäistämisen vaiheet, tutkien pappien ammatti-identiteettiä sitoutumisen ja ryh-miin kuulumisen jaottelun avulla. Sippo käsittelee myös tutkimuksessaan sairaalan ja kirkon välistä yhteistyötä, joka konkretisoituu nimenomaisesti sairaalapappien teke-mässä sielunhoitotyössä.⁷⁶

Väitöskirjassa Potilaan ja teologin keskustelu sairaalassa Lauri Kruus tutkii nimen-omaisesti sairaalassa käytyjä potilaiden ja teologien välisiä keskusteluja ja niiden kris-tillisiä lähtökohtia kirkon työmuotona. Erityistä huomiota tutkimuksessa saa sielun-hoidollisen keskustelun mahdollinen laventuminen, jos joku kolmesta, yksin tai yh-dessä, ulottuvuudesta: integroitu julistus, palvelu tai yhteys, puuttuu. Tutkimuksessa selvitetään sielunhoidollisten keskustelun aiheita, ulkoisia puitteita, keskustelua kai-paavien potilaiden piirteitä ja sairaalassa toimivien teologien persoonallisuutta, asen-netta ja koulutusta.⁷⁷

Ari-Pekka Laihian vuonna 2013 valmistunut pro gradu -tutkielma käsittelee diakonia-työntekijöiden ja pappien kokemuksista ja käsityksiä sielunhoidosta.⁷⁸ Tutkielman aihe ei varsinaisesti ota kantaa saattohoidossa tapahtuvaan sielunhoitoon, mutta perus-tuu tutkielmani lailla pappien näkemyksille ja kokemuksille sielunhoidosta. Laihia on käyttänyt tutkielmassaan kvantitatiivista tutkimusotetta, mutta tutkielma sisältää myös

75 Kettunen 1998, 90–92.

76 Sippo 51–53;59–60.

77 Kruus 1980, 69–72.

78 Laihia 2014, 34.

23

avoimilla kysymyksillä kerätyn aineiston.⁷⁹ Pro gradu- tutkielma perustuu pääasiassa samalle taustakirjallisuudelle, kuin oma tutkielmani.

Juha Kyllönen tutkii pro gradu -tutkielmassaan Pappi sielunhoitajana pappien koke-muksia sielunhoitotyöstä ja siinä käytettäviä menetelmiä. Tutkielma pohjautuu seitse-män rovastikunnan pappien kyselyihin ja sisältää yli sadan sielunhoitajan vastaukset.

Tutkielma ottaa kantaa seurakuntapappien tekemään sielunhoitotyöhön, mutta sisältää myös osion sielunhoitajan omasta jaksamisesta, työnohjauksesta ja sielunhoidosta.⁸⁰ Tutkimustulokset painottuvat erittäin läheisesti oman tutkielmani aiheeseen, jossa suru, luopuminen ja kärsimys ovat hyvin suuressa roolissa.

Suomen tunnetuimpiin saattohoidon puolestapuhujiin kuuluva sairaalasielunhoidon johtaja emerita, teologian maisteri ja psykoterapeutti Kirsti Aalto on koonnut useam-man kirjan, jossa terveydenhuollon ammattilaiset, lääketieteen asiantuntijat ja hengel-lisen työn erityisosaajat kertovat saattohoidon ja sielunhoidon yhteyksistä, niiden ny-kyisestä tilanteesta ja kehittymisestä. Aallon antama panos saattohoidon tutkimukselle Suomessa on merkittävä, joka näkyy tutkielmassani käyttämässä kirjallisuudessa. Aal-lon toimittamat teokset Saattohoito ja Saattohoito kuolevan tukena ovat useine artik-keleineen tukeneet tutkielmani sekä teoria- että analyysiosion kirjoittamista. Ensim-mäinen teos on kokoelma kokemuspohjaisia tarinoita, teologisia kirjoitelmia pappien näkökulmasta ja terveydenhuollon ammattilaisten kokoamia artikkeleita. Kirja on tul-lut tutuksi oppikirjana monelle terveydenhuoltoalan opiskelijalle, mutta myös kirkon-koulutusta hankkineelle. 1987 teos on saanut valtion tiedonjulkistamispalkinnon.⁸¹ Jälkimmäinen teos on jatkoa edelliselle, ja sisältää samalla tavoin kootut kokonaisuu-det lääkäreiden, pastoreiden, psykoterapeuttien ja vapaaehtoisten näkökulmasta.

Oman puheenvuoronsa lempeän kuoleman puolesta saavat myös saattohoitokotien yli-lääkäri ja johtaja. ⁸²Olen käyttänyt tutkielmassani Aallon kirjallisen materiaalin lisäksi hänen luennoimaansa materiaalia, joka oli kuultavissa niin ikään Kuolema-sympo-siumin yhteydessä.

79 Laihia 2014, 34.

80 Kyllönen 1994, 21–23

81 Aalto 2000, 9.

82 Aalto 2013, 7–10.

24

Vankkaa teologista tietämystä ja näkemystä kirjallisuuden muodossa tarjoaa tutkiel-malleni pastoraalipsykologian dosentti Jouko Kiiskin tekemät aikaisemmat käytännöl-lisen teologian tutkimukset. Teoriaosuus sielunhoidosta sisältää paljon materiaalia ni-menomaan Kiiskin kirjoittamasta Sielunhoito kirjasta, joka selvittää aina ruohonjuuri-tasolta asti sielunhoidon käsitettä, historiaa, kehitystä sekä erilaisia malleja että työvä-lineitä. Kirja tarjoaa tutkielmalleni esityksen sielunhoidon raamatullisista lähtökoh-dista ja kirkon traditioista, sekä avaa sielunhoidon moninaista käsitettä käytännössä tehtävän työn lisäksi. Kiiski käsittelee teoksessaan laajan esitelmän sielunhoidon eri muodoista⁸³, mutta tutkielmassani keskityn vain muutamaan, saattohoidossa ilmene-vään muotoon.

83 Kiiski 2009, 3.

25 3. TUTKIMUKSEN SUORITTAMINEN

3.1. Tutkimustehtävä

Pro gradu -tutkielmani tehtävänä on tutkia saattohoidossa tapahtuvan sielunhoidon teologista merkitystä. Tutkielma tarkastelee saattohoitoa hengellisestä näkökulmasta ja etsii sielunhoidon tuomia merkityksiä saattohoidolle. Lääketiede ja terveydenhuol-toala on antanut hyvin vankan ja pitävän määritelmän kuolemaan saatettavan potilaan oireenmukaiselle fyysiselle ja tarpeen mukaan psyykkiselle hoidolle, mutta ei niinkään tarkastele ihmisen henkisiä ja hengellisiä tarpeita kuoleman läheisyydessä. Saattohoito vaatii ihmisen tarkastelua moniulotteisena olentona, jonka perustarpeisiin kuuluvat fyysisten, psyykkisten ja sosiaalisten tarpeiden lisäksi myös hengelliset aspektit. Tut-kielmani etsii vastausta kysymykselle:

Millaisia merkityksiä sielunhoidolla on saattohoidossa

 olevalle potilaalle

 olevan potilaan omaisille ja läheisille

 sielunhoitajana toimivalle papille papin näkökulmasta?

Tutkielman tarkoitus on esittää merkityksiä, joita sielunhoito tuottaa nimenomaan saattohoidossa. Merkityksiä tarkastellaan saattohoitoon osallistuvien osapuolten näkö-kulmista: 1) saattohoitopotilas, 2) saattohoitopotilaan omaiset ja 3) sielunhoitaja. Tut-kielmassa siis selvitetään pappien haastattelujen avulla sielunhoidon merkityksiä saat-tohoidossa olevalle potilaalle, omaisille ja itse sielunhoitajalle. On huomioitavaa, että tutkimus perustuu ainoastaan pappien haastatteluille ja kokemuksille, jolloin tulokset eivät sisällä itse potilaiden tai heidän omaistensa subjektiivisia kokemuksia. Tarkas-tellessani tutkielmani aihetta teologisesta näkökulmasta, koen, että pappien työssä ker-tynyt kokemuspohja puhuu puolestaan. On jokseenkin myös aistittavaa, että kuolema ja siitä puhuminen ovat kulttuurissamme vielä tabu, vähintäänkin liian arka puheen-aihe opinnäytetyötä varten toteutettavaksi kuolevan potilaan näkökulmasta.

26 3.2. Tutkimusaineiston hankinta

Tutkielmani lähdeaineistona toimii avoimien kysymysten avulla toteutettu haastattelu.

Henkilökohtainen haastattelu on suoritettu syksyllä 2016 neljälle eri papille, jotka ovat elämänsä aikana tehneet tai tekevät töitä saattohoidon parissa. Kolme haastateltavaa toimivat tai ovat toimineet sairaalapappeina useamman vuoden ajan ja yksi haastatel-tavista on seurakuntapapin virassa ja työskentelee pääasiassa vanhustenkodeissa.

Haastateltavien työurien pituudet vaihtelevat parista vuodesta monen kymmenen vuo-den työhistoriaan ja erilaisiin kirkon virassa toimitettaviin työtehtäviin. Haastatelta-vista papeista suurin osa on naisia. Sukupuolten välillä ei ole havaittavissa merkittävää eroa haastattelujen vastauksissa.

Olen kerännyt tutkielmani lähdeaineiston ottamalla yhteyttä sähköpostiviestein haas-tateltaviin pappeihin ja sopimalla henkilökohtaiset haastatteluajat. Haastateltavat sai-vat tutustua rauhassa ennen varsinaista haastattelua avoimiin kysymyksiin, joiden avulla materiaali kerättiin. Haastattelut tapahtuivat kahden kesken rauhoitetuissa ti-loissa, ja haastattelut äänitettiin. Äänityksien kestot vaihtelivat 22 minuutista 53 mi-nuuttiin. Äänitysten perusteella haastattelut litteroitiin ja koodattiin niin, ettei haasta-teltavien profiileja voida niistä tunnistaa. Litteroitua tekstiä äänitykset tuottivat keski-määrin viidestä seitsemään sivua, yhteensä lähdemateriaalia litteroinnin jälkeen oli koossa 22 sivua. Usean kuuntelukerran ja tarkan litteroinnin jälkeen äänitykset pois-tettiin. Litteroidut ja koodatut versiot haastatteluista ovat haastattelijan hallussa.

3.3. Aineiston analyysi

Tutkielmani tutkimusote on laadullinen ja tutkimusmetodina toimii sisällönanalyysi, jonka tavoitteena on analysoida dokumentteja objektiivisesti ja systemaattisesti.⁸⁴ Käytän tutkielmassani teoriaohjaavaa analyysia, joka sisältää teoreettisia kytkentöjä, mutta analyysi ei suoraan pohjaudu tiettyyn teoriaan. Analyysin apuna toimii edelliset jo aiheesta tehdyt tutkimukset ja sen tarkoitus on luoda uusia ajatusuria. Tutkielmas-sani käyttämä päättelylogiikka on abduktiivinen, jossa vaihtelevat aineistolähtöinen ajattelu ja valmiiksi luodut mallit.⁸⁵

84 Tuomi & Sarajärvi 2009, 103.

85 Tuomi & Sarajärvi 2009, 96–97.

27

Ennen varsinaista analyysia, olen jaotellut litteroidun ja tiivistetyn lähdeaineistoteks-tin kolmeen eri luokkaan, jossa tarkastelussa ovat potilasta, omaisia ja pappia koskevat kysymykset. Kysymykset ja niitä koskevat vastaukset eriteltiin miellekarttojen muo-toon, joissa vastauksista luotiin alaluokkia ja niitä yhdistäviä käsitteitä. Vasta luokit-telun ja yhtäläisyyksien yhdistämisen jälkeen aloitin varsinaisien, mahdollisten yhty-mäkohtien etsinnän aikaisemmista tutkimuksista.

Analysoin haastatteluilla keräämääni lähdeaineistoa aihealueen kirjallisuuden, aikai-sempien tutkimuksien ja luennoitsijoiden materiaalien avulla. Käyttämäni apuväli-neistö haastattelumateriaalin analysointiin koostuu terveydenhuollon, lääketieteen ja teologian ammattilaisten tekemistä aikaisemmista tutkimuksista, sekä Suomen evan-kelis-luterilaisen kirkon keräämistä aineistoista ja oppaista. Aikaisempi, kotimainen tutkimus, jota apunani käytän, on pääsääntöisesti ammattikorkeakouluopiskelijoiden tekemiä opinnäytetöitä, sillä yliopistotasoista tutkimusta tarkalleen samasta aiheesta ei ole vielä nähdäkseni tehty, tai se ei ole nähnyt vielä päivänvaloa.

Tutkielmassani ovat pääosassa sielunhoitajien kokemukset saattohoidossa tapahtu-neesta sielunhoidosta. Tutkielmassa esiintyvät nimitykset sielunhoitoa tekevästä ihmi-sestä viittaavat aina Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virassa toimivaan pappiin, joita kutsun tutkielman eri vaiheissa nimillä sielunhoitaja, sairaalapappi, pappi, tai pastori. Analyysi tai tulokset eivät ole riippuvaisia käytettävistä nimityksistä, vaan ovat toisilleen rinnakkaisia.

3.4 Luotettavuuden arviointi

Tutkielmani tehtävä on kuvata pappien haastattelujen avulla sielunhoidon merkitystä saattohoidossa. Tutkielmani tarkoitus on vastata haastateltavien kokemuksien perus-teella myös siihen, kuinka saattohoitopotilaat ja heidän omaisensa kokevat sielunhoi-don merkityksen. Kuolemasta puhuminen on ihmiselle arka aihe, joten tutkielman läh-deaineisto ei itsessään sisällä suoraa tietoa itse potilailta tai heidän omaisiltaan. Tut-kielman tulos perustuu pappien kokemuksille tehdystä työstään, näkemästään työntu-loksesta ja kuulemastaan palautteesta. Haastatteluista saatu lähdemateriaali on siis it-sessään pappien tulkintaa potilaiden ja omaisten kokemuksista, ja tutkielmani analyysi

28

tulkintaa pappien antamista vastauksista. Tulkinnallisuus on tutkielmani luotettavuu-teen vaikuttava asia, mihin olen mielestäni vastannut niin puolueettomasti kuin mah-dollista.

Lähdeaineisto rakentuu neljän papin haastatteluilla kerätyille vastauksille. Otos on hy-vin pieni, eikä näin ollen vastaa laaja-alaisesti Suomen evankelis-luterilaisten pappien näkemystä saattohoidossa tapahtuvasta sielunhoidosta. Tutkielman perustuessa ihmis-ten kokemuksille ja kokemille merkityksille, ei tutkielmassa voida arvioida sen kor-respondenssia. Sen sijaan arvioin, että haastatteluilla kerättyä aineistoa on tässä tut-kielmassa analysoitu objektiivisesti ilman ennakkoasetelmia tai asenteita tutkimusai-hetta kohtaan. Tutkimusaineiston analysointi on vaatinut haastattelujen puolueetonta tulkintaa, mutta koen onnistuneeni siinä hyvin, haastateltavien sanoja vääristämättä tai liioittelematta.

29

4. SIELUNHOIDON MERKITYS POTILAALLE

Sielunhoito kuuluu yhtenä osana saattohoidon hengelliseen ulottuvuuteen, koska se nimenomaan toimii potilaan hengellisten tarpeiden täyttäjänä. Kaiken perustana on sielunhoidollisessa tapahtumassa aina vuorovaikutus: jokaiselle kuolevalle tavoitel-laan saattohoidon ja sielunhoidon avulla lähtörauhaa. Kuolema on pelottava, mutta samalla se symboloi monelle kristitylle kotiin paluuta, paluuta Jumalan luokse.⁸⁶ Kuo-levan vierellä kulkeva sielunhoitaja, hoitohenkilökunta ja omaiset ovat suuressa roo-lissa, jotta kenenkään, kuka ei halua, ei tarvitsisi kuolla yksin. Ristillä kuollut Jeesus-kin pyysi ihmisiä kulkemaan vierellään loppuun asti: ”Odottakaa tässä ja valvokaa minun kanssani.” (Matt. 26:37-38) Tässä tutkielman varsinaisessa analysointiosiossa keskityn analysoimaan sielunhoidon merkitystä potilaalle, papin näkökulmasta. Jotta jokainen aspekti saisi ansaitsemaansa huomiota, olen jakanut käsiteltävät aiheet alaot-sikoiden alaisuuteen.

4.1. Saattohoito teologisesta näkökulmasta

Saattohoito on termi, joka määritellään usein potilaan terveydellisistä näkökulmista:

”Kuinka paljon on enää aikaa, onko enää mitään tehtävissä, voidaanko potilasta enää parantaa?” Mitä yleisimmin, hoito aloitetaan, kun elämää on jäljellä enää vähän, päi-viä, viikkoja, korkeintaan kuukausia ja päätöksen saattohoitoon siirtymisestä tekee aina potilaan kanssa yhdessä häntä hoitava lääkäri.⁸⁷ Terveydenhuoltoalan ammatti-laiset Suomen lääkäriliitossa ovat määritelleet kuolevan hoitoon, palliatiiviseen ja saattohoitoon liittyvät edellytykset, eettiset näkökulmat ja hoito-ohjeet.⁸⁸

Saattohoito sisältää ihmisen kokonaisvaltaisen kohtaamisen, kaikkine ulottuvuuksi-neen. Tietysti se, mistä hoidon aloittaminen on hyvin pitkälti kiinni, perustuu fyysi-selle terveydentilalle. On siis olemassa tietyt diagnostiset standardit sille, milloin elä-män loppuvaiheen hoitoa voidaan sanoa saattohoidoksi. Mutta voitaisiinko saattohoi-toa lähestyä vain ja ainoastaan teologisin aspektein ja perusteluin?

86 Aalto 2013, 168.

87 Pälve 2016.

88Lääkärin etiikka. Suomen Lääkäriliitto 2013.

30

Koko elämä on valmistautumista kuolemaan.

(Seija Pukonen)

Seija Pukosen kirjoittama, voimaannuttava aforismi koko elämän pituisesta valmistau-tumisesta kuolemaan tuo meidät kaikki ihmiset katoavaisuuden äärelle. Haastatelles-sani vanhustyötä vuosia tehnyttä pastoria, päädyimme keskustelemaan saattohoidon hyvin rajallisesta ja yksipuoleisesta määrittelystä, ennemminkin ainoastaan lääkärin ja potilaan yhteisestä päätöksestä. Vanhustenkodit ovat tulleet hänelle tutuiksi, ja usein niihin moni vanhus on tullut viettämään viimeisiä hetkiään, jotkut pidemmän ajanjak-son, jotkut lyhemmän. Vanhuksen vaatiessa pysyvää hoitoa terveydentilan heiketessä ja yksinasumisen ollessa lähes mahdotonta, on hoitokoti oiva paikka asua, jopa elämän loppuun saakka. On hyvin mahdotonta usein sanoa, kuinka pitkä elinajanodote on siinä vaiheessa, kun hoitokotiin muuttaminen tapahtuu. Se voi jäädä ja usein jääkin vanhuk-sen viimeiseksi asuinsijaksi, mahdollisten sairaalajaksojen lisäksi. Olipahan asumis-järjestely näin ollen viikkojen tai kuukausien, tai jopa vuosien pituinen, on se itsessään jo vanhukselle saattomatka, vaikka varsinaista saattohoito päätöstä lääkäriltä olekaan saatu. ⁸⁹

Teologinen näkökulma saattohoitoon rakentuu ajatukselle rinnalla kulkemisesta.

Pappi ojentaa kuolevalle käsivartensa, jota vasten nojaten hän voi kulkea kohti hyvää ja rauhallista kuolemaa. Sielunhoitajan tavoite on tuoda jokaiseen elettyyn päivään jo-tain hyvää, toivoa ja mielekkyyttä.⁹⁰ Usein virhekäsitykset saattohoidosta kumoavat ajatukset hyvästä kuolemasta, ja näin vauhdittavat ihmisten myöntyväisempiä mieli-piteitä esimerkiksi eutanasiasta. Vaikka saattohoidon teologinen näköala painottaa ih-misen hengellistä ja henkistä hyvinvointia kuoleman läheisyydessä, haastateltavat ovat ennen kaikkea samaa mieltä ihmisen kokonaisvaltaisuuden huomioimisesta.⁹¹

Suomessa varsinaisten saattokoteja on vain viisi, eikä Itä-Suomessa toimi yhtään var-sinaista saattohoitokotia.⁹² Vaikka saattohoidon aloitus voidaankin ehkä määritellä

89 H2, 1–2.

90 H2, 1.

91 H4, 2; H3, 4; H1, 2.

92Saattohoito ja valmistautuminen. Suomi.fi

31

vaiheeseen, jossa sairautta ei voida enää parantaa, mutta voidaanko esimerkiksi van-husten hoitokodissa eletty lyhyt tai pitkä aika määritellä, ainakin pastorin masta saattohoidoksi? Gustaf Molander ja Anssi Peräkylä ovat pohtineet tätä näkökul-maa terveydenhuollon näkökulmasta, jossa väliinputoajina ovat juurikin monisairaat vanhukset. Artikkeli ottaa kattavasti kantaa vanhuksen fyysisen kunnon vaikutusta saattohoidon päätökseen tai ilman sitä jäävään, mutta myös painottaa kuoleman ulot-tuvuutta myös psykologiseen ja sosiaaliseen kysymykseen. ⁹³ Kuolema ei koskaan ole kristityn näkökulmasta piste vaan kaksoispiste. ⁹⁴

4.2. Sielunhoidon välineet

Elämän kääntyessä loppupuolelle, monen kuolevan toive on saada vierelleen rinnalla kulkija, tuki ja turva. Sipolan mukaan ei ole olemassa suuria vaatimuksia sille, kuka voi toimia kuolevan sielunhoitajana, vaan kuka vain ihmisarvoa, vakaumusta ja kos-kemattomuutta kunnioittava voi ottaa vastaan tehtävän kuolevan keskustelukumppa-nina.⁹⁵ Sairaanhoitajat kuuluvat yleensä olennaisena osana kuolevan hoitohenkilökun-taan, ja tehdyn tutkimuksen mukaan yli puolet heistä keskustelevat tarvittaessa poti-laan kanssa hengellisistä kysymyksistä, sillä kokevat sielunhoidon merkityksen olevan korkeampi suhteessa perushoitoon ja lääketieteelliseen hoitoon.⁹⁶ Kirsti Aallon käsitys mukailee Sipolaa: sielunhoitajalla, olipahan hän omainen, pappi tai läheinen, on oltava tiettyä herkkyyttä tilanteeseen, kuin myös tiettyä kunnioitusta potilaan vakaumuksel-lisissa asioissa.⁹⁷ Sielunhoidon merkitys tietysti muuttuu, kun asemaan asettuu niin sa-notusti maallikkosielunhoitaja, jolla ei ole oikeutta pyhiin toimituksiin tai muihin kir-kollisiin apuvälineisiin. Kuolevan sielunhoito tapahtuu aina potilaan ehdoilla, sekä ter-veydentilan huomioon ottavasti että kuolevan toiveiden ja vakaumuksen mukaisesti.⁹⁸

Haastateltujen pappien yhtenevä sielunhoidollinen näkökulma kuolevan potilaan ta-pauksessa keskittyy hyvin vahvasti kolmen elementin ympärille: mahdollinen rippi, tuttu virsi ja rukous. Hengelliset elementit sielunhoidossa tekevät Jumalan läsnäolon todelliseksi, eikä kyse ole vain enää inhimillisestä keskustelusta. Apua pyydetään

93 Milloin hoidettavalle kuolevan identiteetti? 2000.

94 Aalto 2016.

95 Sipola 2013, 41.

96 Valopaasi 1996, 24.

97Aalto et al. 2000, 232.

98 Haastattelut 2016.

32

myös Jumalalta.⁹⁹ Kirsti Aalto on koonnut sielunhoidollisen keskustelun välineet kol-meen pääkohtaan: muistelu, sovitus ja valmistautuminen. Muistelu pitää sisässään koko potilaan elämän tarinan kohtaamisen, niin hyvine kuin huonoine puolineen, so-vitus antaa ihmiselle rauhan anteeksipyynnön ja anteeksiantamisen kautta ja valmis-tautuminen avointa keskustelua ja Jumalan armolla vakuuttamista.¹⁰⁰ Haastatteluissa esiin nousseiden kolmen elementin ja Aallon keskusteluvälineiden samankaltaisuus on huomattavaa. Muistelu voidaan kietoa hyvin yhteen tutun virren veisaamiseen, joka nostattaa muistoja menneisyydestä, niin huonompia kuin hyviäkin. Se voi luoda tur-vallisuutta ja lohtua, siinä missä kuoleman pelko on viemässä mukanaan. Gothóni tii-vistää virren idean niihin kokemuksiin ja tunteisiin, jolle ei välttämättä löydy edes sa-noja.¹⁰¹ Anteeksiantamusta ja synneistä pääsemistä haetaan ripin pyhässä toimituk-sessa, joka antaa ihmiselle Aallon määrittelemän sovituksen. Sovitus Jumalan tai toi-sen ihmitoi-sen -- miksi ei myös ittoi-sensä kanssa, voi luoda ihmitoi-sen mielelle rauhaa lähteä levollisin mielin.

Aalto määrittelee yhtenä apuvälineenä keskustelussa valmistautumisen, joka sisältää suoraa puhetta kuolemasta ja kuoleman jälkeisen ajan purkamista mielikuvista.¹⁰² Haastateltavien puhuessa kuolevan sielunhoidosta koko haastattelun ajan mukana py-syy vahvasti rukous,¹⁰³ joka vastaa Aallon käsitettä valmistautumisesta. Rukous ei ehkä itsessään ole suoraa puhetta kuolemasta, mutta se on suoraa puhetta Jumalalle.

Niin kuin musiikkiin, myös rukoukseen on helppo sisällyttää sellaisia aiheita ja asioita, joiden puhuminen ei välttämättä ole helppoa.

Kuoleman läheisyydessä sielunhoitotilanne on hyvin arka ja omaa rauhaa halutaan vaalia. Ympärillä saattaa olla omaisia tukemassa, mutta on oletettavaa, että aina ei ole näinkään. Pastori voi olla hoitohenkilökunnan kanssa ainoa, jolle kuoleva saa purkaa luottamuksellisesti tuntojaan ja harteilta taakkojaan, saatikka käydä normaalia arkipäi-väistä keskustelua. Jopa puhumisen merkitys korostuu, jos ympärillä ei ole omaisista muodostuvaa tukiverkostoa. Vaikka rauhaa ja yksityisyyttä haetaankin, voi esimer-kiksi hartaushetkellä olla suuri vaikutus kuolevan identiteettiin. Synnintunto siitä, ettei

99 Kiiski 2009, 134.

100 Aalto 2013, 166.

101 Gothóni 2014, 57.

102 Aalto 2013, 166.

103 Haastattelut 2016.

33

potilas pääse terveydentilansa takia kirkkoon voi lievittyä yhteisellä hartaudella pas-torin tai omaisten seurassa. Hartaushetki voi muistuttaa tärkeästä jumalanpalvelusta-vasta, ja luoda yhteenkuuluvuuden merkitystä ja vahvistaa hengellistä identiteettiä. ¹⁰⁴ Seuraavassa esittelen spirituaaliseen sielunhoitoon kuuluvia hengellisiä välineitä, joita haastateltavat papit kertoivat käyttäneensä kuolevan sielunhoidossa.

Läsnäolo, keskustelu, luottamus ja kosketus

Irja Kilpeläinen sanoittaa papin läsnäoloa ”ammattiroolin herättämällä tarpeella poti-laassa”. Kun pappi on läsnä, uskaltautuu kuoleva potilas puhumaan uskonasioistaan,

Irja Kilpeläinen sanoittaa papin läsnäoloa ”ammattiroolin herättämällä tarpeella poti-laassa”. Kun pappi on läsnä, uskaltautuu kuoleva potilas puhumaan uskonasioistaan,

In document "En mä väitä mikään kuoleman sanansaattaja olleeni" : pappien näkemys sielunhoidon merkityksestä saattohoidossa (sivua 22-0)