3. TUTKIMUKSEN SUORITTAMINEN
3.1. T UTKIMUSTEHTÄVÄ
Pro gradu -tutkielmani tehtävänä on tutkia saattohoidossa tapahtuvan sielunhoidon teologista merkitystä. Tutkielma tarkastelee saattohoitoa hengellisestä näkökulmasta ja etsii sielunhoidon tuomia merkityksiä saattohoidolle. Lääketiede ja terveydenhuol-toala on antanut hyvin vankan ja pitävän määritelmän kuolemaan saatettavan potilaan oireenmukaiselle fyysiselle ja tarpeen mukaan psyykkiselle hoidolle, mutta ei niinkään tarkastele ihmisen henkisiä ja hengellisiä tarpeita kuoleman läheisyydessä. Saattohoito vaatii ihmisen tarkastelua moniulotteisena olentona, jonka perustarpeisiin kuuluvat fyysisten, psyykkisten ja sosiaalisten tarpeiden lisäksi myös hengelliset aspektit. Tut-kielmani etsii vastausta kysymykselle:
Millaisia merkityksiä sielunhoidolla on saattohoidossa
olevalle potilaalle
olevan potilaan omaisille ja läheisille
sielunhoitajana toimivalle papille papin näkökulmasta?
Tutkielman tarkoitus on esittää merkityksiä, joita sielunhoito tuottaa nimenomaan saattohoidossa. Merkityksiä tarkastellaan saattohoitoon osallistuvien osapuolten näkö-kulmista: 1) saattohoitopotilas, 2) saattohoitopotilaan omaiset ja 3) sielunhoitaja. Tut-kielmassa siis selvitetään pappien haastattelujen avulla sielunhoidon merkityksiä saat-tohoidossa olevalle potilaalle, omaisille ja itse sielunhoitajalle. On huomioitavaa, että tutkimus perustuu ainoastaan pappien haastatteluille ja kokemuksille, jolloin tulokset eivät sisällä itse potilaiden tai heidän omaistensa subjektiivisia kokemuksia. Tarkas-tellessani tutkielmani aihetta teologisesta näkökulmasta, koen, että pappien työssä ker-tynyt kokemuspohja puhuu puolestaan. On jokseenkin myös aistittavaa, että kuolema ja siitä puhuminen ovat kulttuurissamme vielä tabu, vähintäänkin liian arka puheen-aihe opinnäytetyötä varten toteutettavaksi kuolevan potilaan näkökulmasta.
26 3.2. Tutkimusaineiston hankinta
Tutkielmani lähdeaineistona toimii avoimien kysymysten avulla toteutettu haastattelu.
Henkilökohtainen haastattelu on suoritettu syksyllä 2016 neljälle eri papille, jotka ovat elämänsä aikana tehneet tai tekevät töitä saattohoidon parissa. Kolme haastateltavaa toimivat tai ovat toimineet sairaalapappeina useamman vuoden ajan ja yksi haastatel-tavista on seurakuntapapin virassa ja työskentelee pääasiassa vanhustenkodeissa.
Haastateltavien työurien pituudet vaihtelevat parista vuodesta monen kymmenen vuo-den työhistoriaan ja erilaisiin kirkon virassa toimitettaviin työtehtäviin. Haastatelta-vista papeista suurin osa on naisia. Sukupuolten välillä ei ole havaittavissa merkittävää eroa haastattelujen vastauksissa.
Olen kerännyt tutkielmani lähdeaineiston ottamalla yhteyttä sähköpostiviestein haas-tateltaviin pappeihin ja sopimalla henkilökohtaiset haastatteluajat. Haastateltavat sai-vat tutustua rauhassa ennen varsinaista haastattelua avoimiin kysymyksiin, joiden avulla materiaali kerättiin. Haastattelut tapahtuivat kahden kesken rauhoitetuissa ti-loissa, ja haastattelut äänitettiin. Äänityksien kestot vaihtelivat 22 minuutista 53 mi-nuuttiin. Äänitysten perusteella haastattelut litteroitiin ja koodattiin niin, ettei haasta-teltavien profiileja voida niistä tunnistaa. Litteroitua tekstiä äänitykset tuottivat keski-määrin viidestä seitsemään sivua, yhteensä lähdemateriaalia litteroinnin jälkeen oli koossa 22 sivua. Usean kuuntelukerran ja tarkan litteroinnin jälkeen äänitykset pois-tettiin. Litteroidut ja koodatut versiot haastatteluista ovat haastattelijan hallussa.
3.3. Aineiston analyysi
Tutkielmani tutkimusote on laadullinen ja tutkimusmetodina toimii sisällönanalyysi, jonka tavoitteena on analysoida dokumentteja objektiivisesti ja systemaattisesti.84 Käytän tutkielmassani teoriaohjaavaa analyysia, joka sisältää teoreettisia kytkentöjä, mutta analyysi ei suoraan pohjaudu tiettyyn teoriaan. Analyysin apuna toimii edelliset jo aiheesta tehdyt tutkimukset ja sen tarkoitus on luoda uusia ajatusuria. Tutkielmas-sani käyttämä päättelylogiikka on abduktiivinen, jossa vaihtelevat aineistolähtöinen ajattelu ja valmiiksi luodut mallit.85
84 Tuomi & Sarajärvi 2009, 103.
85 Tuomi & Sarajärvi 2009, 96–97.
27
Ennen varsinaista analyysia, olen jaotellut litteroidun ja tiivistetyn lähdeaineistoteks-tin kolmeen eri luokkaan, jossa tarkastelussa ovat potilasta, omaisia ja pappia koskevat kysymykset. Kysymykset ja niitä koskevat vastaukset eriteltiin miellekarttojen muo-toon, joissa vastauksista luotiin alaluokkia ja niitä yhdistäviä käsitteitä. Vasta luokit-telun ja yhtäläisyyksien yhdistämisen jälkeen aloitin varsinaisien, mahdollisten yhty-mäkohtien etsinnän aikaisemmista tutkimuksista.
Analysoin haastatteluilla keräämääni lähdeaineistoa aihealueen kirjallisuuden, aikai-sempien tutkimuksien ja luennoitsijoiden materiaalien avulla. Käyttämäni apuväli-neistö haastattelumateriaalin analysointiin koostuu terveydenhuollon, lääketieteen ja teologian ammattilaisten tekemistä aikaisemmista tutkimuksista, sekä Suomen evan-kelis-luterilaisen kirkon keräämistä aineistoista ja oppaista. Aikaisempi, kotimainen tutkimus, jota apunani käytän, on pääsääntöisesti ammattikorkeakouluopiskelijoiden tekemiä opinnäytetöitä, sillä yliopistotasoista tutkimusta tarkalleen samasta aiheesta ei ole vielä nähdäkseni tehty, tai se ei ole nähnyt vielä päivänvaloa.
Tutkielmassani ovat pääosassa sielunhoitajien kokemukset saattohoidossa tapahtu-neesta sielunhoidosta. Tutkielmassa esiintyvät nimitykset sielunhoitoa tekevästä ihmi-sestä viittaavat aina Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virassa toimivaan pappiin, joita kutsun tutkielman eri vaiheissa nimillä sielunhoitaja, sairaalapappi, pappi, tai pastori. Analyysi tai tulokset eivät ole riippuvaisia käytettävistä nimityksistä, vaan ovat toisilleen rinnakkaisia.
3.4 Luotettavuuden arviointi
Tutkielmani tehtävä on kuvata pappien haastattelujen avulla sielunhoidon merkitystä saattohoidossa. Tutkielmani tarkoitus on vastata haastateltavien kokemuksien perus-teella myös siihen, kuinka saattohoitopotilaat ja heidän omaisensa kokevat sielunhoi-don merkityksen. Kuolemasta puhuminen on ihmiselle arka aihe, joten tutkielman läh-deaineisto ei itsessään sisällä suoraa tietoa itse potilailta tai heidän omaisiltaan. Tut-kielman tulos perustuu pappien kokemuksille tehdystä työstään, näkemästään työntu-loksesta ja kuulemastaan palautteesta. Haastatteluista saatu lähdemateriaali on siis it-sessään pappien tulkintaa potilaiden ja omaisten kokemuksista, ja tutkielmani analyysi
28
tulkintaa pappien antamista vastauksista. Tulkinnallisuus on tutkielmani luotettavuu-teen vaikuttava asia, mihin olen mielestäni vastannut niin puolueettomasti kuin mah-dollista.
Lähdeaineisto rakentuu neljän papin haastatteluilla kerätyille vastauksille. Otos on hy-vin pieni, eikä näin ollen vastaa laaja-alaisesti Suomen evankelis-luterilaisten pappien näkemystä saattohoidossa tapahtuvasta sielunhoidosta. Tutkielman perustuessa ihmis-ten kokemuksille ja kokemille merkityksille, ei tutkielmassa voida arvioida sen kor-respondenssia. Sen sijaan arvioin, että haastatteluilla kerättyä aineistoa on tässä tut-kielmassa analysoitu objektiivisesti ilman ennakkoasetelmia tai asenteita tutkimusai-hetta kohtaan. Tutkimusaineiston analysointi on vaatinut haastattelujen puolueetonta tulkintaa, mutta koen onnistuneeni siinä hyvin, haastateltavien sanoja vääristämättä tai liioittelematta.
29
4. SIELUNHOIDON MERKITYS POTILAALLE
Sielunhoito kuuluu yhtenä osana saattohoidon hengelliseen ulottuvuuteen, koska se nimenomaan toimii potilaan hengellisten tarpeiden täyttäjänä. Kaiken perustana on sielunhoidollisessa tapahtumassa aina vuorovaikutus: jokaiselle kuolevalle tavoitel-laan saattohoidon ja sielunhoidon avulla lähtörauhaa. Kuolema on pelottava, mutta samalla se symboloi monelle kristitylle kotiin paluuta, paluuta Jumalan luokse.86 Kuo-levan vierellä kulkeva sielunhoitaja, hoitohenkilökunta ja omaiset ovat suuressa roo-lissa, jotta kenenkään, kuka ei halua, ei tarvitsisi kuolla yksin. Ristillä kuollut Jeesus-kin pyysi ihmisiä kulkemaan vierellään loppuun asti: ”Odottakaa tässä ja valvokaa minun kanssani.” (Matt. 26:37-38) Tässä tutkielman varsinaisessa analysointiosiossa keskityn analysoimaan sielunhoidon merkitystä potilaalle, papin näkökulmasta. Jotta jokainen aspekti saisi ansaitsemaansa huomiota, olen jakanut käsiteltävät aiheet alaot-sikoiden alaisuuteen.
4.1. Saattohoito teologisesta näkökulmasta
Saattohoito on termi, joka määritellään usein potilaan terveydellisistä näkökulmista:
”Kuinka paljon on enää aikaa, onko enää mitään tehtävissä, voidaanko potilasta enää parantaa?” Mitä yleisimmin, hoito aloitetaan, kun elämää on jäljellä enää vähän, päi-viä, viikkoja, korkeintaan kuukausia ja päätöksen saattohoitoon siirtymisestä tekee aina potilaan kanssa yhdessä häntä hoitava lääkäri.87 Terveydenhuoltoalan ammatti-laiset Suomen lääkäriliitossa ovat määritelleet kuolevan hoitoon, palliatiiviseen ja saattohoitoon liittyvät edellytykset, eettiset näkökulmat ja hoito-ohjeet.88
Saattohoito sisältää ihmisen kokonaisvaltaisen kohtaamisen, kaikkine ulottuvuuksi-neen. Tietysti se, mistä hoidon aloittaminen on hyvin pitkälti kiinni, perustuu fyysi-selle terveydentilalle. On siis olemassa tietyt diagnostiset standardit sille, milloin elä-män loppuvaiheen hoitoa voidaan sanoa saattohoidoksi. Mutta voitaisiinko saattohoi-toa lähestyä vain ja ainoastaan teologisin aspektein ja perusteluin?
86 Aalto 2013, 168.
87 Pälve 2016.
88Lääkärin etiikka. Suomen Lääkäriliitto 2013.
30
Koko elämä on valmistautumista kuolemaan.
(Seija Pukonen)
Seija Pukosen kirjoittama, voimaannuttava aforismi koko elämän pituisesta valmistau-tumisesta kuolemaan tuo meidät kaikki ihmiset katoavaisuuden äärelle. Haastatelles-sani vanhustyötä vuosia tehnyttä pastoria, päädyimme keskustelemaan saattohoidon hyvin rajallisesta ja yksipuoleisesta määrittelystä, ennemminkin ainoastaan lääkärin ja potilaan yhteisestä päätöksestä. Vanhustenkodit ovat tulleet hänelle tutuiksi, ja usein niihin moni vanhus on tullut viettämään viimeisiä hetkiään, jotkut pidemmän ajanjak-son, jotkut lyhemmän. Vanhuksen vaatiessa pysyvää hoitoa terveydentilan heiketessä ja yksinasumisen ollessa lähes mahdotonta, on hoitokoti oiva paikka asua, jopa elämän loppuun saakka. On hyvin mahdotonta usein sanoa, kuinka pitkä elinajanodote on siinä vaiheessa, kun hoitokotiin muuttaminen tapahtuu. Se voi jäädä ja usein jääkin vanhuk-sen viimeiseksi asuinsijaksi, mahdollisten sairaalajaksojen lisäksi. Olipahan asumis-järjestely näin ollen viikkojen tai kuukausien, tai jopa vuosien pituinen, on se itsessään jo vanhukselle saattomatka, vaikka varsinaista saattohoito päätöstä lääkäriltä olekaan saatu. 89
Teologinen näkökulma saattohoitoon rakentuu ajatukselle rinnalla kulkemisesta.
Pappi ojentaa kuolevalle käsivartensa, jota vasten nojaten hän voi kulkea kohti hyvää ja rauhallista kuolemaa. Sielunhoitajan tavoite on tuoda jokaiseen elettyyn päivään jo-tain hyvää, toivoa ja mielekkyyttä.90 Usein virhekäsitykset saattohoidosta kumoavat ajatukset hyvästä kuolemasta, ja näin vauhdittavat ihmisten myöntyväisempiä mieli-piteitä esimerkiksi eutanasiasta. Vaikka saattohoidon teologinen näköala painottaa ih-misen hengellistä ja henkistä hyvinvointia kuoleman läheisyydessä, haastateltavat ovat ennen kaikkea samaa mieltä ihmisen kokonaisvaltaisuuden huomioimisesta.91
Suomessa varsinaisten saattokoteja on vain viisi, eikä Itä-Suomessa toimi yhtään var-sinaista saattohoitokotia.92 Vaikka saattohoidon aloitus voidaankin ehkä määritellä
89 H2, 1–2.
90 H2, 1.
91 H4, 2; H3, 4; H1, 2.
92Saattohoito ja valmistautuminen. Suomi.fi
31
vaiheeseen, jossa sairautta ei voida enää parantaa, mutta voidaanko esimerkiksi van-husten hoitokodissa eletty lyhyt tai pitkä aika määritellä, ainakin pastorin masta saattohoidoksi? Gustaf Molander ja Anssi Peräkylä ovat pohtineet tätä näkökul-maa terveydenhuollon näkökulmasta, jossa väliinputoajina ovat juurikin monisairaat vanhukset. Artikkeli ottaa kattavasti kantaa vanhuksen fyysisen kunnon vaikutusta saattohoidon päätökseen tai ilman sitä jäävään, mutta myös painottaa kuoleman ulot-tuvuutta myös psykologiseen ja sosiaaliseen kysymykseen. 93 Kuolema ei koskaan ole kristityn näkökulmasta piste vaan kaksoispiste. 94
4.2. Sielunhoidon välineet
Elämän kääntyessä loppupuolelle, monen kuolevan toive on saada vierelleen rinnalla kulkija, tuki ja turva. Sipolan mukaan ei ole olemassa suuria vaatimuksia sille, kuka voi toimia kuolevan sielunhoitajana, vaan kuka vain ihmisarvoa, vakaumusta ja kos-kemattomuutta kunnioittava voi ottaa vastaan tehtävän kuolevan keskustelukumppa-nina.95 Sairaanhoitajat kuuluvat yleensä olennaisena osana kuolevan hoitohenkilökun-taan, ja tehdyn tutkimuksen mukaan yli puolet heistä keskustelevat tarvittaessa poti-laan kanssa hengellisistä kysymyksistä, sillä kokevat sielunhoidon merkityksen olevan korkeampi suhteessa perushoitoon ja lääketieteelliseen hoitoon.96 Kirsti Aallon käsitys mukailee Sipolaa: sielunhoitajalla, olipahan hän omainen, pappi tai läheinen, on oltava tiettyä herkkyyttä tilanteeseen, kuin myös tiettyä kunnioitusta potilaan vakaumuksel-lisissa asioissa.97 Sielunhoidon merkitys tietysti muuttuu, kun asemaan asettuu niin sa-notusti maallikkosielunhoitaja, jolla ei ole oikeutta pyhiin toimituksiin tai muihin kir-kollisiin apuvälineisiin. Kuolevan sielunhoito tapahtuu aina potilaan ehdoilla, sekä ter-veydentilan huomioon ottavasti että kuolevan toiveiden ja vakaumuksen mukaisesti.98
Haastateltujen pappien yhtenevä sielunhoidollinen näkökulma kuolevan potilaan ta-pauksessa keskittyy hyvin vahvasti kolmen elementin ympärille: mahdollinen rippi, tuttu virsi ja rukous. Hengelliset elementit sielunhoidossa tekevät Jumalan läsnäolon todelliseksi, eikä kyse ole vain enää inhimillisestä keskustelusta. Apua pyydetään
93 Milloin hoidettavalle kuolevan identiteetti? 2000.
94 Aalto 2016.
95 Sipola 2013, 41.
96 Valopaasi 1996, 24.
97Aalto et al. 2000, 232.
98 Haastattelut 2016.
32
myös Jumalalta.99 Kirsti Aalto on koonnut sielunhoidollisen keskustelun välineet kol-meen pääkohtaan: muistelu, sovitus ja valmistautuminen. Muistelu pitää sisässään koko potilaan elämän tarinan kohtaamisen, niin hyvine kuin huonoine puolineen, so-vitus antaa ihmiselle rauhan anteeksipyynnön ja anteeksiantamisen kautta ja valmis-tautuminen avointa keskustelua ja Jumalan armolla vakuuttamista.100 Haastatteluissa esiin nousseiden kolmen elementin ja Aallon keskusteluvälineiden samankaltaisuus on huomattavaa. Muistelu voidaan kietoa hyvin yhteen tutun virren veisaamiseen, joka nostattaa muistoja menneisyydestä, niin huonompia kuin hyviäkin. Se voi luoda tur-vallisuutta ja lohtua, siinä missä kuoleman pelko on viemässä mukanaan. Gothóni tii-vistää virren idean niihin kokemuksiin ja tunteisiin, jolle ei välttämättä löydy edes sa-noja.101 Anteeksiantamusta ja synneistä pääsemistä haetaan ripin pyhässä toimituk-sessa, joka antaa ihmiselle Aallon määrittelemän sovituksen. Sovitus Jumalan tai toi-sen ihmitoi-sen -- miksi ei myös ittoi-sensä kanssa, voi luoda ihmitoi-sen mielelle rauhaa lähteä levollisin mielin.
Aalto määrittelee yhtenä apuvälineenä keskustelussa valmistautumisen, joka sisältää suoraa puhetta kuolemasta ja kuoleman jälkeisen ajan purkamista mielikuvista.102 Haastateltavien puhuessa kuolevan sielunhoidosta koko haastattelun ajan mukana py-syy vahvasti rukous,103 joka vastaa Aallon käsitettä valmistautumisesta. Rukous ei ehkä itsessään ole suoraa puhetta kuolemasta, mutta se on suoraa puhetta Jumalalle.
Niin kuin musiikkiin, myös rukoukseen on helppo sisällyttää sellaisia aiheita ja asioita, joiden puhuminen ei välttämättä ole helppoa.
Kuoleman läheisyydessä sielunhoitotilanne on hyvin arka ja omaa rauhaa halutaan vaalia. Ympärillä saattaa olla omaisia tukemassa, mutta on oletettavaa, että aina ei ole näinkään. Pastori voi olla hoitohenkilökunnan kanssa ainoa, jolle kuoleva saa purkaa luottamuksellisesti tuntojaan ja harteilta taakkojaan, saatikka käydä normaalia arkipäi-väistä keskustelua. Jopa puhumisen merkitys korostuu, jos ympärillä ei ole omaisista muodostuvaa tukiverkostoa. Vaikka rauhaa ja yksityisyyttä haetaankin, voi esimer-kiksi hartaushetkellä olla suuri vaikutus kuolevan identiteettiin. Synnintunto siitä, ettei
99 Kiiski 2009, 134.
100 Aalto 2013, 166.
101 Gothóni 2014, 57.
102 Aalto 2013, 166.
103 Haastattelut 2016.
33
potilas pääse terveydentilansa takia kirkkoon voi lievittyä yhteisellä hartaudella pas-torin tai omaisten seurassa. Hartaushetki voi muistuttaa tärkeästä jumalanpalvelusta-vasta, ja luoda yhteenkuuluvuuden merkitystä ja vahvistaa hengellistä identiteettiä. 104 Seuraavassa esittelen spirituaaliseen sielunhoitoon kuuluvia hengellisiä välineitä, joita haastateltavat papit kertoivat käyttäneensä kuolevan sielunhoidossa.
Läsnäolo, keskustelu, luottamus ja kosketus
Irja Kilpeläinen sanoittaa papin läsnäoloa ”ammattiroolin herättämällä tarpeella poti-laassa”. Kun pappi on läsnä, uskaltautuu kuoleva potilas puhumaan uskonasioistaan, joista ei välttämättä puhuisi lääkärille. Papin läsnäolo merkitsee ihmiselle uskonmaa-ilman asiantuntijaa. Hän on ihmisten keskellä kirkon, evankeliumin inkarnaatio, ruu-miillistuma. Voidaan sanoa, että teologin ammattitehtävä näkyy sanoittakin, pelkällä läsnäololla.105 Palaan papin ammattirooliin liitettyihin kuviin kuudennessa luvussa, jossa käsittelen sielunhoidon merkityksiä sielunhoitajalle.
Tärkein väline mitä pyrin käyttämään niin olemaan niin läsnä kuin ikinä vaan voi.
(H3, 3)
Kaikkien haastateltavien pappien näkemys kuolevan sielunhoidolle perustuu hyvin vahvalle läsnäolon voimalle. He painottavat sielunhoidollisen tapaamisen alusta asti potilaan ja pastorin yhteisen läsnäolon tärkeyttä: sielunhoitaja tuo tilanteeseen roh-keutta ja kristillistä näkemystä toivosta, armosta ja valosta.106 Tilanne ei välttämättä tarvitse edes sanoja, pelkkä kiireetön läsnäolo ja lahjoitettu aika riittää:
Hoitaja kutsuu papin väsyneen ja masentuneen vanhuksen luo. Potilas jaksaa vaivoin edes avata silmiään, mutta vastaa pään nyökkäyksellä, kun pappi tarjoutuu istumaan hetken hänen vierellään. Tämä ainut-kertainen, hiljainen hetki käsi kädessä on niin merkittävä, että parin viikon kuluttua omaiset pyytävät tätä pappia toimittamaan hautaan
104 Aalto et al. 2009, 54.
105 Kilpeläinen 1978, 357.
106 Haastattelut 2016.
34
siunaamisen. Potilas oli itse toivonut sitä, koska heillä ”oli ollut niin lohdullinen keskustelu.107
Sielunhoidon perusajatus perustuu haastateltavien mielestä sille, että ollaan tilanteessa todellisesti läsnä, tilanteelle herkkiä, toivon tuojana kuolevalle potilaalle. Kiesslingin ajatus lohduttavasta Pyhästä Hengestä kietoutuu haastateltava 2:n ajatusmaailmaan vahvasti: Kristuksen läsnäolo toteutuu hyvin pitkälle toisen (sielunhoitajan) läsnäolon kautta. Haastateltava 2 mainitsee pastorin aseman saattohoidossa edustavan kirkon us-koa ja sielunhoitajan sanan edustavan Jumalan sanaa.108 Kiesslingin, Aallon ja haasta-teltavien näkemykset muistelulle, turvan ja luottamuksen hakemiselle päätyvät poti-laalle merkityksessään saada Jumala lähelle, jonka sielunhoito mahdollistaa.
Siinä samassa missä moni sielunhoitaja nojautuu tuttuun virteen lohduttaakseen ja tur-vatakseen kuolevan mieltä Jumalan armolla, liittää Klaus Kiessling kuolevan ihmisen lohdutuksen yhteyteen luottamuksen. Kiessling selventää lohdutuksen tulevan luotta-muksesta elämän asioihin, kuten ihmisiin, eritoten omaan äitiin: ”Kuolevat ihmiset, jotka huutavat apuun äitiään, eivät suinkaan taannu varhaiseen lapsuuteensa. He pi-kemminkin tarvitsevat elämänsä lopussa uudelleen hengellistä peruskokemusta, joka heillä oli lapsena”. Kiessling määrittelee tämän luottamuksen tuoman voiman isom-maksi ja voimakkaamisom-maksi kuin se, mikä ihmistä uhkaa. Turvaksi hän määrittelee tässä yhteydessä ”parantavan hengen”, Pyhän Hengen, ja korostaa sen nimeämistä Raamatussa ylistysnimellä parakleetti109, lohduttaja. Kiessling mieltää Pyhän Hengen turvan ohella myös voimaa antavaksi, jonka puoleen saattaja, olipahan kyseessä omai-nen tai sielunhoitoa toimittava pastori, voi kääntyä ja ammentaa voimaa sen lisäksi rakkauden hengestä.110
Isto Peltomäki on pro gradu -tutkielmassaan Sielunhoito papin profession valossa – käsiteanalyyttinen tutkimus sielunhoidollisesta auttamisesta selvittänyt sielunhoidon perimmäisiä lähtökohtia käsiteanalyyttisellä tasolla. Peltomäki ottaa kantaa
107 Aalto et al. 2009, 49.
108 H2, 2.
109 Parakleetti esiintyy suomalaisissa sivistyssanakirjoissa, jonka selitykseksi annetaan ensin ”puolus-taja”, ”avustaja” ja ”puolestapuhuja”, mutta myös ”asianajaja”. Johdettu kreikankielen sanasta ”parak-letos”, joka tarkoittaa paikalle huudettu, luokse kutsuttu.
110 Pohjolainen et al. 2015, 48.
35
massaan luottamuksen rakentumiseen sielunhoitajan ja seurakuntalaisen välillä, ja sel-vittää, mihin tuo luottamus perustuu. Papin professio ja siihen kohdistuva luottamus autettavalta kohdentuu pappien saaman yliopisto- ja pastoraalikoulutuksen lisäksi kir-kon etiikan määrittävälle ei-mielivaltaiselle toiminnalle. Toiseksi papin autettavalle osoittama kunnioitus ja mielenkiinto häntä kohtaan ovat ensisijaisia luottamuksen ra-kentumiselle, jotta potilas voisi puhua papille vaikeista, hänen mieltä askarruttavista asioista, jotka ovat autettavan voimaantumisen kannalta merkittäviä.111 Herkkien ja vaikeiden asioiden esiin ottamisen lisäksi luottamuksen osoituksiksi koetaan myös va-paasti lausutut kielteiset näkemykset esimerkiksi kirkon toiminnasta tai pappien am-matista.112 Papin ja potilaan välille rakentuva luottamus voi näin ollen olla vahvempaa kuin ympärillä olevien omaisten kesken jaettu luottamus papin kantaman vaitiolovel-vollisuuden takia. Sielunhoitajaa kohtaan kohdistettu vihakin voi olla potilaan oma tapansa osoittaa luottamusta, koska kokee sielunhoitosuhteen tarpeeksi turvallisena il-maista vahvojakin tunteita.113
Sielunhoitajat käyvät vuorovaikutusta potilaan kanssa keskustellen niin pitkään kuin se on potilaan terveydentilan puolesta mahdollista. Normaali, arkinen keskusteluyh-teys on haastateltavien mielestä sielunhoidon perusajatus, joka sisältää hengellisen ulottuvuuden, jos potilas itse näin haluaa.114 Keskustelun aiheet kumpuavat aina ele-tystä elämästä, koettuun olotilaan, sairauteen, kuolemaan, eksistentiaalisiin kysymyk-siin ja uskonelämän asioihin.115 Sielunhoitajan kanssa keskustelu ei velvoita potilasta puhumaan hengellisistä asioista, vaan se antaa myös tilan pohdiskella muita mieltä painavia kysymyksiä.116
Kuolevan potilaan huolenpidosta on tärkeää huolehtia viimeiseen asti. Keskustelun ja läsnäolon lisäksi kädestä kiinni pitäminen tai käden hellä silittäminen voi rauhoittaa potilasta.
111 Peltomäki 2014, 101–104.
112 Kilpeläinen 1978, 157.
113 Gothóni 2014, 236.
114 Haastattelut 2016.
115 H4, 1; H3, 1–2.
116 H4, 2.
36
…Kun kaikkia ei voi tehdä sanoin vaan sitten siinä on se kosketus, että uskaltaa mennä toista lähelle ja kosketta ja silittää häntä. Se on vähän sellasta sanatonta sielunhoitoa, läsnäoloa…
(H4, 1)
Uskotaan, että ihminen voi kärsiä ”iho-nälästä”, jolloin ainut parantava tekijä on kos-ketus. Ihminen on luotu kosketettavaksi ja toista koskevaksi olennoksi. Kosketuksen puuttuminen elämästä voi vaikuttaa ihmisen tunnepuoleen pysyvästi. Hellällä koske-tuksella voidaan osoittaa kuolevalle läsnäoloa tai hengellistä siunausta.117
4.2.1. Rukous
Rukous tarkoittaa kristillisessä kontekstissaan ihmisen yhteyttä Jumalaan, Jumalan ja ihmisen välistä dialogia. Yhteyden ei tarvitse olla puhetta, vaan siihen sisältyy myös luottamus ja hiljentyminen.118 Usein kuoleman lähestyessä tarve hiljaisuuteen ja hiljaa olemiseen kasvaa. Sairaaloissa ja saattokodeissa on kappeli tai hiljainen huone, joihin potilas voi halutessaan vetäytyä yksin tai omaistensa kanssa. Sakraalitila on tarkoitettu juuri heitä varten, jotka haluavat viettää rukoushetken yksin tai yhdessä läheistensä ympäröimänä, yhdessä suunniteltuna ja toteutettuna. Rukoushetki ei katso aikaa eikä paikkaa, vaan alttari voidaan rakentaa myös potilaan vuoteen äärelle.119
Sielunhoitajan olennaisiin tehtäviin kuuluu rukoilla kuolevan puolesta: ennen, sielun-hoitotapahtumassa sekä sen jälkeen, ja tilanteen sitä vaatiessa mainita puolesta rukoi-lusta sielunhoidettavalle itselleen. Tieto sielunhoitajan rukoirukoi-lusta voi tuoda yllättävää-kin lohtua pelon ja tuskan välimaastossa kamppailevalle kuolevalle.120 Rukouksen kautta saatu voima ja Jumalan armo ovat valmistautumista kuolemaan, varmistamista, että Jumala armahtaa. Rukouksen ei tarvitse suinkaan aina olla tiedostettua hiljenty-mistä Jumalan edessä, Kiiski huomauttaa. Koko sielunhoidollinen tapahtuma on täynnä rukousta, se on paikalla koko ajan. 121 Näin sielunhoidollinen tapahtuma saa merkityksiä sidottuna menneisyyteen, mutta myös pelottavana koettuun
117 Holder 2009, 35.
118 Gothóni 2014, 53.
119 Sipola 2013, 50.
120 Kiiski 2009, 114.
121 Kiiski 2009, 113.
37
teen. Siinä yhdistyy Jumalan toivo iankaikkisesta elämästä ja ylösnousemuksesta. Ah-madi opiskelijatovereineen ovat opinnäytetyössään tutkineet viiden eri uskonnon kautta saattohoitoa. Tulokset osoittavat, että rukousta käyttävä kuoleva ja kärsivä kris-titty uskoo Jumalan kulkevan hänen tuskassaan ja kärsimyksessään.122
Rukouksen sisällön oletetaan vastaavan aina sielunhoidollista tilannetta, tässä tapauk-sessa kuoleman läheisyyttä. Rukousta pyytävä kokee rukouksen hoitavana tilanteena, jonka tarkoitus on jakaa ahdistus sielunhoitajan ja Jumalan kesken. Kun kyseessä on kuoleva potilas, rukousta värittää iankaikkisen elämän näköala. Saattohoitotilanteessa haastateltavat kertovat käyttävänsä miltei aina rukousta välineenään. Rukous toteute-taan aina potilaan pyynnöstä ja usein pappia pyydetään rukoilemaan kuolevan puo-lesta.123 Kiiski painottaa, että rukouksen käyttö sielunhoitotilanteessa on vaativampi tehtävä kuin jumalanpalveluksessa toimitettu rukous. Tilanne vaatii sielunhoitajalta erityistä herkkyyttä, koska autettava toivoo kohtaavansa häntä kuuntelevan ja ymmär-tävän ihmisen.124
Yksittäisen rukouksen rinnalle omaisilla usein nousee toiveeksi kuolevan puolesta
Yksittäisen rukouksen rinnalle omaisilla usein nousee toiveeksi kuolevan puolesta