S IELUNHOIDON RASKAAT TAAKAT JA HEDELMÄT

Sielunhoitaja kohtaa työssään niin ihmisten ahdistusta, kipua, kuin iloakin, siinä sa-massa oman elämänsä haavoja ja persoonan pimeämmän puolen. Hän toimii työssään ihmisten kokemusten vastaanottajana, jossa ovat mukana tiedostamatta myös omat tar-peet ja haavat.²³⁴ Sielunhoitosuhde siinä missä mikä tahansa vuorovaikutussuhde an-taa, mutta myös ottaa. Aion eritellä seuraavaksi haastatteluissa ilmitulleita kuolevan sielunhoitotyön palkitsevimpia ja raskaimpia puolia.

Raskaat taakat

Voidaan olettaa ja aikaisempien pohdintojen mukaisesti todeta, että kuoleman äärellä työskentely itsessään verottaa sielunhoitajalta paljon, energiaa ja jaksamista. Kun au-tettavan elämä on hyvin todennäköisesti lähellä päätöspistettään, jaetaan sielunhoita-jalle myös ne elämän raskaimmat taakat tai kuolema jättää itse taakan sielunhoitajan harteille. Näin käy haastateltavien mielestä varsinkin silloin, kun kuolema koetaan epäoikeudenmukaisena lapsen, nuoren tai vanhemman poismenona. Potilaat eivät ole ainoita, jotka kyseenalaistavat Jumalan epäoikeudenmukaisuutta ja kysyvät: Miksi?²³⁵ Haastateltava 1 muistuttaakin Jumalan kyllä kestävän meidän kysymyksemme, mutta miten meidän ihmisten tulisi tässä maailmassa kestää ne?

Raskaimmat hetket varmaan miulla liittyy pienten lasten tai vauvojen kuolemaan ja niissä hetkissä mukana olemiseen. Jossa on ite saattanut

233 Wagner-Rau 2013 , 216.

234 Gothóni 2014, 236.

235 Haastattelut 2016.

71

olla hautaamassa ja sitten nähnyt niitä avoimia arkkuja, joissa on ollut keskonen tai pieni vauva. Ne mulle nousee heti mieleen, et ne on ollu niitä raskaimpia.

(H4, 4)

Monet teokset ovat antaneet erityishuomiota juuri lapsille annettuun sielunhoitoon kuoleman läheisyydessä, joko omaisena tai itse kuolevana potilaana. Haastateltavat eivät vastauksissaan käsitelleet varsinaisesti kuolevan lapsen tai nuoren sielunhoitoa, vaan ennemmin kuoleman tilanteen aiheuttamaa järkytystä ja loppumatonta, lohdu-tonta surua vanhemmissa. Paul E. Irion kertoo kvalitatiivisessa tutkimuksessaan pap-pien mielipiteitä kuolevien lasten sielunhoidosta, joka aikuisista poiketen painottuu pääasiassa nykyaikaan, kuin menneeseen tai tulevaan. Lapsien sielunhoito keskittyy rohkaisemaan potilasta kertomaan nykyhetkisestä tilanteestaan tai jopa tehokkaam-min, piirtämään siitä kuvan. Suurin huomio kiinnittyy tilanteessa vihaa ja epäoikeu-denmukaisuutta tunteviin vanhempiin, joiden kanssa voi vaan kulkea vierellä ja auttaa heidät tuntemaan itsensä autetuiksi.²³⁶

Elisabeth Kübler-Ross pohtii vanhempien kirjoittamien kirjeiden kautta lapsen ja nuo-ren kuoleman merkityksiä ja opastaa lapsensa menettäneitä perheitä suruprosessissa.

Kübler-Ross kuvaa irti päästämisen olevan ihmisen vaikeimmista tehtävistä elämässä, ja lapsien osalta se alkaa jo sairaalan synnytysosastolta. Irti päästämistä opetellaan päiväkodin tai koulun alkaessa, ja pienempien sairaalareissujen ohessa.²³⁷ Lapsen me-nettämiseen liittyvä suurin suru integroituu syyllisyyden, laiminlyönnin ja huomiotta jättämisen tunteisiin. ²³⁸ Lapsen ja nuoren kuoleman epäoikeudenmukaisuutta kuulee usein sanoitettavan keskeneräisellä elämällä ja viattomuudella. Mitä pahaa noin pieni ja viaton on voinut tehdä, että ansaitsee kaiken tämän kärsimyksen? Miksi Jumala sal-lii nuoren tai lapsen kuoleman?

Harri Koskela on tutkinut väitöskirjassaan lapsen kuoleman vaikutuksia vanhemman spiritualiteetin rakentumiseen. Koskelan laadullinen tutkimus avaa 64:n vanhemman tunnereaktioita ja selviytymiskeinoja lapsensa menettämisen jälkeen. Tutkimuksesta selviää, että vanhemmat kokivat mitä suurimmissa määrin erilaisia suruun liittyviä

236 Irion 1988, 133–134.

237 Kübler-Ross 1983, 167.

238 Kübler-Ross 1983, 8.

72

tunnereaktioita, kuten tuskaa, ikävää, kaipuuta, vihaa, suuttumusta, syyllisyyttä ja it-sesyytöksiä. Varsin yleisesti vanhemmat kokivat lapsen menetyksen Jumalan rangais-tuksena, mutta siinä samassa jäivät odottamaan jälleennäkemistä taivaassa. Tämän tut-kielman kannalta merkittävintä kuitenkin on kuinka vanhemmat kokivat hengelliset prosessit avun lähteenä lapsen menehtymisen jälkeen. Vanhemmat turvautuivat ru-kouksen ohella kirkollisiin ammattiauttajiin, johon lukeutuivat myös papit ja sairaala-pastorit. Lapsen kuolema sai vanhemmat mitä useimmin kyseenalaistamaan Jumalan tahdon, ja kysymään ”Miksi?”- kysymyksiä.²³⁹

Vaihtoehtoisesti kun vauvojen, lasten tai nuorten kuolema koetaan raskaimmiksi ja epäoikeudenmukaisimmiksi puoliksi, on yhtä raastavaa katsoa vierestä syöpään sai-rastuneen äidin tai isän viimeisiä hetkiä lastensa kanssa.

…Tai sitten olla saattamassa pienten lasten äitejä, jotka ovat sairastu-neet syöpään. Kun mä nään ne lapset siellä, ja sen tule sellanen kysymys et: ”Miks Jumala, miks sä oot näin epäoikeudenmukainen”. Et miks nuo lapset ei saa nähä, että heidän äiti tai isä olisi heidän elämäänsä tuke-massa.

(H4, 4)

Hedelmät

Lääketiede kokee tappiokseen saattohoitoon joutuneen, kuolemaan tuomitun potilaan, kun taas sielunhoidollisesta näkökulmasta jokainen henkisesti ja hengellisesti autettu, rauhassa tästä maailmasta lähtenyt on voitto. Kuoleman ääressä työskentely ottaa, mutta haastateltavista päätellen se antaa enemmän.

Ehottomasti sellaset kohtaamiset, joista huomaa että on voinut olla avuksi ja lohduksi ja tuonut jotain hyvää sille ihmiselle, osannu helpot-taa sitä oloa.

(H1, 4)

239 Koskela 2011, 314–315.

73

Se on yleensä se mikä on papin työssä yleensäkin palkitsevaa on se että on saanu kulkea rinnalla toisen ihmisen elämässä. Hänen elämänsä usein tärkeimmissä käännekohdissa.

(H3, 7)

Sielunhoitajan pääasialliseksi määritelty tehtävä saada lähtevälle lähtörauha todentuu jokaisessa haastattelussa työn palkitsevimpana puolena. Ihmisen vierellä kulkeminen koetaan kunniallisena tehtävänä ja luottamuksen ansaitseminen ihmisläheisen työn he-delmänä.²⁴⁰ Potilaan vierellä vietetty aika ja hyvän olon aikaansaaminen näkyvät itse potilaassa ja olotilassa häntä rauhoittaen ja lohduttaen. Sielunhoitaja näkee tekemänsä hyvän, palkitsevan työn potilaasta poistuvan pelon kautta ja näin voi potilas rauhallisin mielin lähteä kohti omaa kuolemaansa.²⁴¹

Auttaminen ja avunannon konkreettinen näkeminen potilaassa on teema, joka kulkee jokaisessa haastattelussa mukana. Haastateltaville on tärkeää, ja tätä kautta palkitsevaa saada olla apuna ja tukena ihmisten elämässä, niin kuolevan kuin hänen omaistensa.

Konkreettisessa muodossaan se näkyy potilaan rauhoittumisena, menneisyyden taak-kojen häviämisenä ja levollisuutena. ²⁴² Työssä, juurikin apuna olemisessa onnistumi-nen koettiin olevan myös suoraan verrannollionnistumi-nen siihen, oliko sielunhoitaja tyytyväi-nen tekemäänsä työhön ja sen aikaansaannoksiin. Työn tärkeys ja tarpeellisuus koe-taan samojen kriteerien mukaan.²⁴³

Ihan tällainen konkreettinen asia ja se että hänelle on saanu antaa syn-ninpäästön ja yhdessä viettää herran pyhää ehtoollista hänen tai hänen omaistensa kanssa. Kun näkee miten se on se tunnelma, miten se tilanne rauhottuu ja muuttuu. Niin kyllä se minun mielestä on ollu semmosia palkitsevimpia hetkiä.

(H4, 4)

Jos kuolevan sielunhoidon raskaimpina puolina pidetään sen kuluttavuutta, yhtä paljon haastateltavat korostavat työnsä ominaisuutta oppia arvostamaan ja arvottamaan omaa

240 Haastattelut 2016.

241 H4, 4; H1, 4; H2, 4.

242 H3, 4; H1, 4; H3, 7.

243 H2, 3.

74

elämää, sellaisena kuin se on, tässä ja nyt. Oman kuolevaisuuden miettimisen kontras-tina nähdään oma eläväisyys. Jatkuva eksistentiaalisten kysymysten kanssa painimi-nen ja kuoleman äärellä olemipainimi-nen luo haastateltavien mielestä mahdollisuuden uudel-leen arvioida oman elämän hyvyyttä ja sen tuomia värejä, kuoleman harmauden rin-nalla. Irionin tekemän tutkimuksen mukaan myös hänen haastattelemansa papit koki-vat työnsä saattohoidossa (hospice) muuttaneen oman elämän arvostusta, kuten lisäksi heitä ihmisinä. Saattohoidon parissa työskennelleet papit kokivat näkevänsä työnsä hedelmät oman persoonan muutoksien kautta, jolloin heistä oli tullut työssään herkem-piä, ulospäinsuuntautuneempia ja intohimoisempia.²⁴⁴ Kuolema antaa lisäpontta naut-tia elämästä, eikä elää elämää ”sitten kun”.²⁴⁵

Sielunhoitajille kuoleman lähes jokapäiväinen kohtaaminen on tuonut mahdollisuuden käsitellä omaa kuolemaa ja kuolevaisuutta. Vaikka oman elämän menetykset ovat opettaneet, potilaan iästä riippumaton kuoleman näkeminen on avannut silmät sen väistämättömyydellään. Kuolemasta tulee tosi joskus myös omassa elämässä.²⁴⁶

John Perryman ottaa kantaa artikkelissaan Death and dying pappien saamasta roolista kaikkitietävänä ja kaikesta selviytyjänä. Kuolevien sielunhoitajana ja paimenena toi-miva pappi luokitellaan usein pitkän koulutuksen ja pappisvihkimyksen kautta kuole-man asiantuntijaksi ja mitä parhaimmaksi lohduttajaksi, jolta löytyy sanat suurimpaan-kin suruun. Perryman muistuttaa, ettei kirjoista hankittu tieto kuolemasta ja siitä sel-viytymisestä ole käytettävissä jokaisessa vastaantulevassa kuolemantapauksessa.

Myös pappi voi olla surusta sanaton, vaikka omassa elämässä tapahtuneet menetykset olisivat osaltaan opettaneet.²⁴⁷ Haastateltava 3 kokee, että juuri tämä piirre on sielun-hoitajan palkitsevimpia puolia: tilanne ei vaadi minkäänlaisia ponnisteluja. Kuoleman edessä voi pappikin olla avuton, ja heittäytyä Jumalan armon ja täyttymyksen varaan.

Sielunhoitajasta on helpottavaa tuntea ja tietää se, että aina ei välttämättä tarvitsekaan osata. Ihminen jää kyselemään sitä, mihin vain Jumala osaa vastata.²⁴⁸

Siinä vaan saa olla ja olla avuton. Se on tilanne jossa ei tarvitse ponnis-tella.

244 Irion 1988, 17–18.

245 H3, 6; H4, 4.

246 H4, 4; H1, 4.

247 Perryman 1987, 153–154.

248 H3, 5.

75 (H3, 6)

Papiltakaan ei aina odoteta valmiita vastauksia, oma neuvottomuus on kuunnellessa enemmän kuin hyväksyttävää. Huovinen muistuttaa Jumalan joskus odotuttavan itse-ään melkein sietämättömän kauan, mutta samoin papinkin on oltava valmis olemaan vain hiljaa autettavan vierellä.²⁴⁹

249 Huovinen 2001, 53.

76 7. POHDINNAT JA JOHTOPÄÄTÖKSET

Tämän tutkielman tarkoitus on esitellä papin näkökulmasta koottuja sielunhoidon mer-kityksiä saattohoidossa kolmelle eri osapuolelle: potilaalle, omaisille ja itse papille.

Lähdeaineisto perustuu neljän papin haastatteluille, jotka ovat toteutettu syksyllä 2016.

Saattohoito on kautta aikain määritelty lääketieteellisin käsittein ja standardein. Teo-logisesta näkökulmasta katsottuna saattohoidon aloitus ei välttämättä aina liity lääke-tieteellisesti perusteltuihin taudin kuvauksiin tai ajanjaksoihin, vaan saattoa voidaan ymmärtää tapahtuvan pienin askelin, ilman tarkasti asetettua aikaa tai paikkaa. Teolo-gisesta näkökulmasta saattohoito kietoutuu ihmisen ja pastorin väliseen sielunhoito-suhteen rakentumiseen ja toisaalta myös ajatukseen koko elämän kestävästä valmis-tautumisesta kohti kuolemaa, paluuta kotiin, Jumalan tykö. Saatto ei katso päätöstä tai lääkärin antamaan lausuntoa, vaan voi alkaa luonnollisesti ja kasvaa koko sielunhoi-tosuhteen ajan kohti kuolemaa. Kirsti Aallon sanoin, kuka päättää kuolemasta? Ihmi-sellä ei ole syntymisen ja kuolemisen valtakirjaa, Taivasten avaimet ovat Pietarin hal-lussa. ²⁵⁰

Sielunhoidon merkitys saattohoidossa tulee esille kaikissa niissä muodoissaan ja väli-neissä, mitä sielunhoidolla on käytettävissään. Kuolevalle annettu sielunhoito ei ole sidottuina pelkästään kirkon pätevyyttä vaativiin ammattiryhmiin, vaan kuka vain kris-titty voi toimia kuolevan sielunhoitajana. Kaikessa kauneudessaan sen tavoitteena on tyydyttää ihmisen hengellisiä tarpeita hädän, tuskan ja pelon keskellä, antaen ihmiselle erilaisia merkityksiä sielunhoidon toimintatapojen, apuvälineiden ja pyhien rituaalien kautta. Sielunhoito antaa voimaa ja lohtua elämän viimeisille hetkille itse kuolevalle ja hänen vierellään tukena kulkeville omaisille. Silloin missä potilas kulkee pelossa ja tuskissaan, sielunhoitaja on symbolina Jumalan läsnäolosta, hänen tarjoamasta tur-vasta ja lohdutuksesta. Sielunhoidon merkitykset konkretisoituvat potilaalle ja hänen läheisilleen kirkon pyhien toimitusten, sielunhoitajan läsnäolon ja Jumalan lupausten kautta.

250 Aalto 2016.

77

Saattohoidossa tapahtuva sielunhoito on rinnalla kulkemista läsnäolon ja keskustelun voimalla. Se voi pienimmässä merkityksessään olla normaali arkinen keskusteluhetki tai tilanne, jossa potilas ei koe olevansa yksin. Sielunhoitaja on tilanteessa paikalla edustamassa kristillisen kirkon uskoa. Hän merkitsee potilaalle Kristuksen läsnäoloa, toivoa iankaikkisesta elämästä ja ylösnousemuksesta. Rukouksen kautta Jumala elää mukana ihmisen kärsimyksessä ja tutut virret sanoittavat hetkiä, joita ei osata pukea sanoiksi ja rippi antaa viimeisinä hetkinä mahdollisuuden anteeksiantamukseen, mie-lenrauhaan ja taakattomaan loppuelämään. Silloin, kun potilaan ja sielunhoitajan vä-lillä ei ole enää keskusteluin käytävää kommunikaatioyhteyttä, rohkeus koskettaa ja silittää hellästi tuovat turvallisen tunteen tästä maailmasta lähtevälle.

Siinä samassa missä sielunhoito on osana kuolevan potilaan hoitoa, on sitä saatavilla omaisille saattohoidon aikana, ja myös sen jälkeen vertaisapuna sururyhmissä. Omai-sille tarjottu ja annettu sielunhoito saattohoidon aikana palvelee merkityksessään tu-kena, lohdutuksena ja keskusteluapuna. Joskus sielunhoitaja voi toimia omaisen sijai-sena kuolevalle, kun omaisen omat voimat ovat ehtyneet tai jos omainen näkee mah-dottomana kuolemasta keskustelun potilaan kanssa. Joskus omaiset ovat pastorin pai-kalle kutsuva taho potilaan ollessa jo tajuttomana, ja voi näin ollen luoda lohtua omais-ten mieliin, potilaan rauhallisesta ja siunatusta lähdöstä.

Sielunhoitaja toimii sielunhoitosuhteen auttavana osapuolena, mutta niin kuin vuoro-vaikutussuhteissa yleensäkin, myös itse auttaja kokee saavansa vaikutteita ja työ mer-kityksiä. Sielunhoidon merkitys kulminoituu sielunhoitajaan hänen kokemansa ase-man, roolien, työn näkyvien vaikutusten ja joko palkitsevimpien tai raskaimpien asi-oiden kautta. Suuressa roolissa ovat oman elämän ja kuolevaisuuden pohdinta, kun tehtävä työ on jatkuvaa kuoleman äärellä olemista.

Sielunhoitajan työnkuva muuttuu seurakunnasta työskentelevästä papista osaksi mo-niammatillista työyhteisöä, jossa koettu asema on paikoin hyvin vaihtelevaa. Aseman ja roolien muodostumisessa ovat avainasemassa papin työnkuvan tutuksi tekeminen henkilökunnalle sekä potilaille, satunnainenkin vierailu osastoilla ja mahdolliset edel-liset työtehtävät samalla paikkakunnalla. Satunnaisten vierailujen tavoitteeksi nähdään myös poistaa potilaiden stereotypioita ja ennakkoluuloja sairaalavuoteen äärelle saa-puvasta papista.

78

Kuolevan luokse saapuvasta papista elävät stereotypiat ja ennakkokäsitykset ovat yleensä negatiivisia, mutta myös vanhentuneita. Kuvat papista kuoleman sanansaatta-jana ja ylemmän sosiaaliluokan moraalilakien julistasanansaatta-jana kumpuavat menneiltä vuosi-sadoilta ja -kymmeniltä. Kuolevien potilaiden kanssa työskentelevä pappi on vielä tä-näkin päivänä tottunut selittelemään saapumistaan sairaalavuoteen äärelle, vaikkei kuolema olisi vielä aivan lähipiirissä. Pappi mielletään ja mielellään halutaan lähelle elämän viime metreillä, mutta yleensä jo liian myöhään. Pastoreiden taistelu ennakko-käsityksiä vastaan näkyy arkipäiväisissä vierailuissa, keskusteluissa ja hartaushetkissä osastoilla.

Sielunhoidon vaikutukset näkyvät itse sielunhoitajassa kuormittuneisuutena ja henki-senä väsymykhenki-senä, joita puretaan työnohjauksen kautta. Papit kokevat työnohjauksen ehdottoman tärkeänä oman oppimisen ja työssä jaksamisen kannalta. Kuoleman jat-kuva näkeminen ja kokeminen kuluttaa tiedostetusti, mutta myös tiedostamatta. Oman spiritualiteetin ja hengellisyyden huoltaminen mainitaan työnohjauksen ohella.

Saattohoitopotilaiden kanssa käyty keskustelu kuolemasta ja kuoleman kohtaaminen aiheuttaa sielunhoitajissa tarvetta käsitellä omaa kuolemaa ja kuolevaisuutta. Kuole-man äärellä työskentely antaa kontrastia elämälle, joka on mielellään elettävänä ”tässä ja nyt”. Oman kuolevaisuuden aito prosessointi motivoi arvostamaan ja arvottamaan elämää uudella tavoin.

Sielunhoitajat kokevat jokaisen ihmisen kohtaamisen ja vierellä kuljetun matkan mitä arvokkaimpana tapahtumana, joka työstää koko ajan heitä eteenpäin omassa ammatis-saan. Palkitsevan työn jälki näkyy rauhoittuneessa ja levollisessa ihmisessä, joka saa elää viimeiset elämänsä hetkensä taakattomasti nojautuen henkisesti sielunhoitajaan tai kirjaimellisesti hänen hellästi silittävään käteensä. Palkinto arvokkaasta työstä tun-tuu apuna olemisen ilona ja luottamussuhteen syntymisenä.

Tämä tutkielma on toteutettu pappien antamien haastattelujen avulla, josta jäivät puut-tumaan kuolevan ja heidän omaistensa oma ääni. Kotimaisen saattohoidon ja sielun-hoidon yhdistävän jatkotutkimuksen kannalta olisi hyvin mielekästä tutkia saattohoi-dossa olevien potilaiden ja omaisten kokemuksia, jotta koko ajan kehittyvässä yhteis-kunnassa kuolevan ihmisen tarpeisiin osattaisiin vastata aina elämän viimeiseen hen-käykseen asti.

79 8. LÄHTEET JA KIRJALLISUUS

LÄHTEET

Haastattelut

Syksy 2016 Joensuun evankelisluterilaisen kirkon pastorit, 4 kpl: sairaalapapit ja seurakuntapappi. Aineisto tutkijan hallussa.

KIRJALLISUUS

Aalto Kirsti

2013 Kirkko saattohoidon kehittäjänä. Teoksessa Hänninen, Juha & Luo-mala, Marjukka, Elämän puu – Kirjoituksia saattohoidosta. Keuruu:

Kustannusosakeyhtiö Otava. 163–168.

2000 Lukijalle. Teoksessa Aalto, Kirsti (toim.) Saattohoito. Helsinki: Kirja-paja. 9- 12.

Aalto, Kirsti & Hanhirova, Marjaana

2009 Ihmisen hengelliset tarpeet. Teoksessa Aalto, Kirsti & Gothóni, Raili (toim.) Ihmisen lähellä – hengellisyys hoitotyössä. Helsinki: Kirjapaja.

10–23.

Aalto, Kirsti & Helle, Harri

2000 Suomalainen saattohoito. Teoksessa Aalto, Kirsti (toim.) Saattohoito.

Helsinki: Kirjapaja. 219–240.

Ahmadi, Bahar & Ahmadi, Harme & Eliassi, Iman

2014 Saattohoito viiden uskonnon näkökulmasta. Turun Ammattikorkea-koulu, hoitotyön koulutusohjelma. Löydettävissä:

https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/83421/Ahmadi_Ba-har_Ahmadi_Harme_Eliassi_Iman.pdf?sequence=1(viitattu 17.11.2016)

80 Ahramo, Arja & Yliluoma Laura

2012 Hengellisyys saattohoidossa. Diak Länsi, Hoitotyön koulutusohjelma:

Pori. Löydettävissä: https://www.theseus.fi/bitstream/han- dle/10024/50014/Hengellisyys%20saattohoidossa%20Ah- ramo%20Tarja%20ja%20Yliluoma%20Laura%202012.pdf?se-quence=1(viitattu 17.11.2016)

Cobb, Mark

2001 The dying soul – Spiritual care at the end of life. Philadelphia: Open University press.

Ewalds, Erik

1990 Sielunhoito ja terapia. 4. Uudistettu painos. Helsinki: Karas-Sana.

Gothóni, Raili

2014 Auttava kohtaaminen 2. Helsinki: Kirjapaja.

Hakala, Tuija & Järvinen, Marja & Lahtinen, Tarja

2008 Ettei tarvii elää missään pilvilinnoissa- Omaisen saama tuki saattohoi-dossa. Diakonia ammattikorkeakoulu, Lahti. Löydettävissä: http://kir-

jastot.diak.fi/files/diak_lib/Lahti2008/788f7f_Lahti_Ha-kala_2008.pdf(viitattu 17.11.2016)

Helsingin seurakuntayhtymän sairaalapapit

2009 Minä kuolen, apua -- miten kohdata kuoleva potilas ja hänen omai-sensa. Löydettävissä:

http://sakasti.evl.fi/sa-kasti.nsf/0/D9D1164E7920B6EDC225773D0029FA41/$FILE/Mina_k uolen_apua-opas.pdf(Viitattu 14.11.2016)

Hietanen, Päivi

2013 Toivon ylläpitäminen kuolevan potilaan hoidossa. Teoksessa Aalto, Kirsti (toim.) Saattohoito kuolevan tukena. Helsinki: Kirjapaja. 61–73.

81 Holder, Jennifer Sutton & Aldredge-Clanton, Jann

2009 Parting: a handbook for spiritual care near the end of life. London: The University of North Carolina Press.

Huovinen, Eero

2001 Pappi? Helsinki: WSOY.

Hyrck, Matti

2003 Ihmismieli ja Jumala. Helsinki: Kirjapaja.

Häkkinen, Kati

2016 Miten pappi kohtaa kuolevan ihmisen ja omaiset. Kuolema- sympo-siumi. Löydettävissä:

http://karjalanteologinenseura-fi-bin.di- recto.fi/@Bin/a8636b9fe8902a45b826c68514aa2f28/1458733860/ap-

plication/pdf/125970/Kati%20Häkkinen%20-%20Mi- ten%20pappi%20kohtaa%20kuolevan%20ihmisen%20ja%20omai-set.pdf(viitattu 23.11.2016)

Hänninen, Juha

2013a Saattohoito tänään. Teoksessa Aalto, Kirsti (toim.) Saattohoito kuole-van tukena. Helsinki: Kirjapaja. 24–40.

2013b Lukijalle. Teoksessa Hänninen, Juha & Luomala, Marjukka Elämän puu – Kirjoituksia saattohoidosta. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava. 11–17.

Irion, Paul E.

1988 Hospice and Ministry. Nashville: Abingdon Press.

Karjalan teologinen seura

2016 Kuolema-symposiumi. Tiedot löydettävissä: http://www.karjalanteolo-ginenseura.fi/symposiumi-2016/ (viitattu 29.11.2016)

82 Kettunen, Paavo

2013 Auttava kohtaaminen 1 – Sielunhoidon perusteet ja teologia. Helsinki:

Kirjapaja.

1998 Suomalainen rippi. Helsinki: Kirjapaja.

1997 Kehittyvä sielunhoito. Teoksessa Aalto, Kirsti et al (toim.) Sielunhoidon käsikirja. Helsinki: Kirjapaja. 44–77.

Kiessling, Klaus

2015 Kuolemansairaan ihmisen spirituaalinen hoito. Teoksessa Pohjolainen, Terttu & Toikkanen, Tuulikki (toim.) Saattohoidon sielu ja mieli – Saattohoitopotilaan henkinen ja hengellinen tukeminen. Lahden Diako-niasäätiön julkaisuja 2/2015. 43-57. Löydettävissä:

http://www.dila.fi/files/1427/Saattohoidon_sielu_ja_mieli-verkkover-sio.pdf(Viitattu 16.11.2016)

Kiiski, Jouko

2009 Sielunhoito. Helsinki: Edita Prima.

Kilpeläinen, Irja

1978 Samalle portille. Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö.

Kinnunen, Pauli

2000 Uskon ja toivon näköala. Teoksessa Aalto, Kirsti (toim.) Saattohoito.

Helsinki: Kirjapaja. 128–137.

Koening, Harold G. & Weaver, Andrew J.

1998 Pastoral care of older adults. Minneapolis: Fortress Press.

Koskela, Harri

2011 Lapseni elää aina sydämessäni – Lapsen menetyksen merkitys vanhem-man spiritualiteetin muotoutumisessa. Diss. Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja 114. Tampere.

83 Kruus, Lauri

1980 Potilaan ja teologin keskustelu sairaalassa. Suomalaisen teologisen kir-jallisuusseuran julkaisuja 139. Diss. Helsinki.

Kübler-Ross, Elisabeth

1983 On children and death. New York: Macmillan publishing company.

Kyllönen, Juha

1994 Pappi sielunhoitajana. Painamaton pro gradu -tutkielma. Helsingin yli-opisto.

Lehtola, Eila

2000 Surevien ryhmä. Teoksessa Aalto, Kirsi (toim.) Saattohoito. Helsinki:

Kirjapaja. 173–192.

Lääkärin etiikka

2013 Lääkärin etiikka. 7. painos. Suomen Lääkäriliitto. Löydettävissä:

https://www.laakariliitto.fi/site/assets/files/1273/laaka-rin_etiikka_2013.pdf (viitattu 14.2.2017)

Molander, Gustaf & Peräkylä, Anssi

2000 Milloin hoidettavalle kuolevan identiteetti? http://www.terveyskir-jasto.fi/xmedia/duo/duo91496.pdf (Viitattu 15.11.2016)

Pajunen, Tapio

2013 Saattohoidon merkitys. Teoksessa Aalto, Kirsti (toim.) Saattohoito kuo-levan tukena. Helsinki: Kirjapaja. 11–23.

Papin ydinosaaminen

2010 Papin ydinosaaminen – Ammatin kuvaus. Sakasti. http://sa-

kasti.evl.fi/sa- kasti.nsf/0/F69989152F5F3B0AC2257744002BF5ED/$FILE/pa-pin_yo.pdf (viitattu 9.1.2017)

84 Pelkonen, Risto

2013 Kuoleman arvokkuudesta – Vanhan lääkärin näkökulma. Teoksessa Aalto, Kirsti (toim.) Saattohoito kuolevan tukena. Helsinki: Kirjapaja.

104–111.

Peltomäki, Isto

2014 Sielunhoito papin profession valossa – Käsiteanalyyttinen tutkimus sie-lunhoidosta. Pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto. Löydettävissä:

https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/45050/sielunho.pdf?se-quence=1 (viitattu 9.1.2017)

Perryman, John

1987 Death and dying. Teoksessa Virgo, Leslie (toim.) First aid in pastoral care. Edinburgh: T. & T. Clark Limited.

Pälve, Heikki

2016 Kuka päättää kuolemasta? Kuolema- symposiumi. Löydettävissä:

http://karjalanteologinenseura-fi-bin.di- recto.fi/@Bin/dc72b6347dd954148dd1f3b56b301349/1459415590/ap-

plication/pdf/125595/Heikki%20Pälve%20-%20Kuka%20päät-tää%20kuolemasta.pdf(viitattu 16.12.2016)

Ruth, Jan- Erik & Siltala, Pirkko

1989 Kuoleman kohtaaminen. Teoksessa Niemelä, Pirkko & Ruth, Jan-Erik (toim.) Ihmisen elämänkaari. Keuruu: Kustannusyhtiö Otava. 223–235.

Saattohoito ja valmistautuminen

2015 Saattohoito ja valmistautuminen. Löydettävissä:

http://www.suomi.fi/suomifi/suomi/palveluoppaat/ikaantyvan_palve-luopas/kuoleman_kohdatessa/saattohoito_ja_valmistautuminen/ (vii-tattu 16.12.2016)

Sailo, Kaija

1992 Kuolevan potilaan hoito. Helsinki: Kirjayhtymä.

Sairaalasielunhoidon periaatteet

85

2011 Uskonnonvapauslain ja potilaslain vaikutus sairaalasielunhoitoon. Löy-dettävissä: http://www.svkn.fi/getfile.php?tid=93 (viitattu 16.12.2016)

Sairaalasielunhoitajan erikoistumiskoulutus

2011 Suomen evakelis-luterilainen kirkko. Löydettävissä: http://sa-

kasti.evl.fi/sa- kasti.nsf/0/EDA959E5F7EC88BBC22579C70038481B/$FILE/Erikois-tumiskoulutusinfo%20v3.pdf (viitattu 23.11.2016)

Salonen, Seija

2008 Pois vaikerrukset, maan multa ei armoa peitä – Miten virsikirja antaa sanat läheisensä menettäneen surutyöhön. Pro gradu -tutkielma. Joen-suun yliopisto.

Sielunhoito sairaalassa

1990 Sielunhoito sairaalassa. Kirkon sairaalasielunhoidon keskus, julkaisu nro 28. Helsinki.

Sielunhoitokolmio

2009 Teoksessa Kiiski, Jouko, Sielunhoito. 11.

Sinulle, luopumisen ja surun aikana

2011-2012 Tukimateriaali potilaalle ja omaisille kuoleman lähestyessä. Silta toi-selle rannalle – saattohoidon asiantuntijaverkostohanke 2011-2012.

www.dila.fi/files/764/Potilaan_ja_omaisten_tukimateriaali.docx(vii-tattu 17.11.2016)

Sipola, Virpi

2013 Kuolevan sielunhoito. Teoksessa Aalto, Kirsti (toim.) Saattohoito kuo-levan tukena. Helsinki: Kirjapaja. 41–60.

Sippo, Matti

2000 Sairaalasielunhoitajan ammatti-identiteetti. Diss. Suomalaisen teologi-sen kirjallisuusseuran julkaisuja 225. Helsinki.

86 Suomen Lääkäriliitto

2013 Lääkärin etiikka. Helsinki: Esa Print Oy.

https://www.laakariliitto.fi/site/assets/files/1273/laaka-rin_etiikka_2013.pdf(Viitattu 14.12.2016)

Swift, Christopher

2014 Explorations in Practical, Pastoral and Empirical Theology: Hospital

2014 Explorations in Practical, Pastoral and Empirical Theology: Hospital

In document "En mä väitä mikään kuoleman sanansaattaja olleeni" : pappien näkemys sielunhoidon merkityksestä saattohoidossa (sivua 72-0)