Taiteilija-kehittäjän koulutukseen osallistuminen ohjasi mi-nua etenemään ideassani konkreettiseen ehdotukseen. Ehdo-tin Kallion seurakunnalle interventiota, jossa tavoitteena olisi messun performatiivinen hahmottaminen ja sen ilmaisulli-seen toteuttamiilmaisulli-seen keskittyminen. Tavoite olisi nähdä juma-lanpalvelus draamana, jossa on tietyt osat, niiden sisällä tietty draamallinen kaari ja osilla tietyt suhteet. Toiminta, jota pappi liturgina toimiessaan tekee, nousisi tästä käsikirjoituksesta – josta se joka tapauksessa teologisesti ja käytännön ohjeistuk-sinkin nousee. Korostin, että koulutus mahdollistaisi käytän-nön opetuksen tämän esiin tuomiseen ja tuen ja palautteen messun toimittajille esityksellisistä näkökulmista. Kerroin
myös, että koulutus tukee liturgian toimittamisen tehtävää ja sen merkityksellisyyttä sekä papin oman spiritualiteetin1 har-joittamisen että kehollisuuden näkökulmista.
Kirkkoherra ja papit hyväksyivät ehdotukseni. Myöhemmin myös diakonit kuulivat projektista ja halusivat ehdottomasti mukaan. Aikataulua hahmotin samalla tavalla kuin laatiessani aikataulua ohjaustyölle. Työskentely lähti liikkeelle parin tun-nin yhteistyöskentelyllä, jonka jälkeen sovin erikseen jokaisen papin ja diakonin kanssa henkilökohtaisen kahden tunnin työskentelyajan. Kun olin työskennellyt jokaisen kanssa erik-seen, kokoonnuimme vielä yhteen.
TYÖN VAIHEET
Tutustuin työryhmääni, tässä tapauksessa asiakkaisiini, käy-mällä useana sunnuntaina seuraamassa messuja ja liturgian toteuttamista Kallion seurakunnan molemmissa toimipai-koissa, Kallion ja Alppilan kirkoissa. Samalla opin tuntemaan työntekijät ja heidän persoonansa sekä kummankin kirkon toi-mintakulttuurin ja tavan toteuttaa messu.
Kokoonnuimme aluksi yhteiseen sessioon, jossa oli mukana sekä papisto että diakonit. Kerroin siinä luterilaisen jumalan-palveluksen käsikirjoituksen olevan toiminnan pohjana, kävin sen osat läpi ja muistutin, millainen dramaturgia luterilaises-sa messusluterilaises-sa on: johdanto, luterilaises-sanaoluterilaises-sa, ehtoollisoluterilaises-sa sekä lopetus.
Työ muistutti siis teatteriohjaamista, jossa käsikirjoitus ja sen merkitykset ovat näyttämötoiminnan, tässä liturgisen toimin-nan, perusta ja ohjaava periaate. Pohjustin myös henkilökoh-taisia tapaamisia harjoittelemalla yhdessä keskittymistä vaa-tivia liturgisia eleitä.
Sisällöllisen perustan luomisen lisäksi ensimmäisessä työs-kentelysessiossa alkoi rakentua luottamussuhde minun ja ryh-män välille, mikä on olennainen osa työskentelyä niin teatterissa kuin missä tahansa. Kokemukseni mukaan luottamus rakentuu ohjaajan sisällöllisen perehtyneisyyden, rehellisen läsnäolon, työryhmään ja tehtävään sitoutumisen sekä ennen kaikkea oh-jaajan oman persoonan pohjalta. Teologin koulutukseni auttoi luottamuksen rakentamisessa kirkollisella maaperällä, samoin
1. Spiritualiteetilla tarkoite-taan hengellisen harjoittamisen traditiota, jossa ihminen meditoi, rukoilee, osallistuu messuun ja tutkiskelee itseään, siis elää todeksi hengellistä puoltaan. Termi tulee latinan kielen sanasta spiritualis (= hengellinen). Spiritualiteetti korostaa hengellisen elämän, kasvun ja hengellisen havah-tumisen merkitystä kirkossa.
Mitä paremmin pappi on sisäistänyt messun osat ja toteuttaa niitä itse kehollaan ja mielellään, siis kokonais-valtaisesti, sitä paremmin hän samalla toteuttaa omaa henkistä uskonharjoitteluaan eli spiritualiteettia.
kuin kirkollisen kulttuurin ja erilaisten teologisten painotusten tuntemukseni. Minun oli helppo puhua ryhmäläisten kieltä ja värittää sitä toisella, teatteriohjaajan näkökulmasta kumpua-valla kielellä. Saamassani loppupalautteessa eräs sanoikin: ”Oli erittäin tärkeää, että kouluttajalla oli osaamista ja asiantunte-musta sekä ilmaisussa että teologiassa.”
Varsinaiset harjoitukset tapahtuivat kahden kesken kunkin papin kanssa, parin kolmen tunnin sessioissa. Työskentelyn pohjana pidin jumalanpalveluksen kaavaa ja sitä varten laa-dittua käsikirjaa. Kannustin ja rohkaisin jokaista liturgisten eleiden käyttöön, hengitykseen ja keholliseen läsnäoloon. Työ oli monessa mielessä vastaavaa kuin teatterityö ohjaajan ja näyttelijän välillä: siihen liittyi puhumista, merkityksiin viit-taamista sekä henkilön persoonaan sitoutumista, hänen kan-nustamistaan persoonalliseen ilmaisuun.
Yksilölliset tapaamiset oli järjestetty sen vuoksi, että työn-tekijöillä oli nimenomaan tarve henkilökohtaiseen palauttee-seen. Papit ja diakonit janosivat huomiota, kannustusta ja palautetta omasta työstään – aivan kuten näyttelijät ja työk-seen esillä olevat henkilöt. Kuten yleensäkin esiintymisen yh-teydessä, myös pappien ja diakonien kanssa osoittautui, että ilmaisuun liittyvät teemat olivat jokaisen osallistujan kanssa Kuva 1. Merkitysten
tarkastelua kirkkotilassa.
hyvinkin samankaltaisia. Ohjaajana minulle oli toki luontevaa vastata näihin tarpeisiin. Samalla sain henkilökohtaista tuntu-maa jokaiseen työntekijään, hänen energiaansa ja persoonalli-suuteensa. Teatterityöskentelyssä näyttelijä saattaa vastustaa ohjaajaa ja hänen ideoitaan; kahdenkeskisessä työskentelyssä papeilla oli myös mahdollisuus kyseenalaistaa esittämiäni asioita ja kokeilla niitä omassa tahdissa.
Taiteellinen interventioni Kallion seurakunnan työnteki-jöille päättyi yhteiseen puolen päivän työskentelyyn, jolloin panimme yhteen yksittäin harjoitellut elementit. Olin odotta-nut ja jännittänyt tätä päivää kuten ohjaajana jännitän teatte-riesityksen ensimmäistä läpimenoa. Olin suunnitellut päivän mahdollisimman kokoavaksi: sisällöt oli harjoiteltu ja perus-teet olivat olemassa. Oli siis aika leikkiä ihmisten osaamisella, merkityksillä, tilalla ja kaikella sillä, mitä jumalanpalveluksen kaava, kirkkotila ja sen estetiikka mahdollistavat. (Kuvat 1 ja 2.)
Kuva 2. Kirkkotilan tarkastelua.
Työskentelin sessiossa kuten työskentelen ohjaajana teatte-rissa. Ensin jaoin ryhmän kahtia, ja lämmittelimme kirkkotilas-sa tekemällä jumalanpalvelukseen kuuluvia vuorotervehdyk-siä eri laaduilla, vaihdellen tempoa ja volyymia. Sitten johdin noin tunnin mittaisen liiketilallisen harjoittelun kirkkotilassa, soveltaen samaa metodia, jota olen käyttänyt myös teatterissa näyttelijöiden kanssa. Papit ja diakonit tekivät kokeiluja kiin-nittämällä huomionsa aika-avaruudellisiin näkökulmiin: tilalli-siin suhteitilalli-siin, kinesteettiseen reagointiin, tempoon, kestoon, muotoon, toistoon, reittiin, elkeisiin ja arkkitehtuuriin. Näkö-kulmat antoivat ohjatusti impulssin kokeilla erilaisia tapoja liikkua tilassa, kokeilla erilaisia asentoja, ruumiillisia muotoja ja kombinaatioita. Kirkon työntekijät harvemmin kiipeilevät alttarikaidetta pitkin, nojailevat pylväitä tai haistelevat kirkon lattiaa. Harjoituksen tavoitteena oli tutustua työtilaan, tässä tapauksessa kirkkotilaan, ”toista kautta” ja leikkien. Työsken-Kuva 3. Messun toteuttaminen
unisonossa.
telyn myötä pohdin ajatusta ihmisistä ”Jumalan lapsina”: voi-han kirkko olla Jumalan lasten peuhupaikka. Kokeilut voivat avartaa näkökulmia kirkon käyttötapoihin.
Päivä huipentui varsinaiseen työhön, johon olin pitämillä-ni harjoituksilla tähdännyt. Kaikki kaksitoista pappia ja viisi diakonia toteuttivat messun unisonossa eli joukolla toimien ja yhteen ääneen puhuen. Työskentelyn pohjana oli messun käsi-kirjoitus sen tavanomaisilla rakenteilla ja teksteillä, kuitenkin hieman lyhentäen ja olennaisimpia merkityksiä painottaen.
Tavoitteeni oli saattaa ihmiset kuuntelemaan messun toteu-tusta ja osia tarkemmin, kun he joutuvat keskittymään teke-mään kaiken unisonossa. Samalla toiminta sai voimaa ja osien ominaisluonteet tulivat näkyviin, kun niitä kaiutettiin monen toimijan voimin. (Kuvat 3 ja 4.)