Tukevan portaan toiminnasta ulospäin näkyvin osa-alue ovat yhteisöntaiteilijat työssään. Heidän työnsä on myös se alue, jonka perusteella Tukevan portaan onnistumisia, vaikutuksia ja tavoitteiden saavuttamista arvioidaan sosiaali- ja terveys-alalla ja joka kiinnostaa eniten yleisöä. Tukevassa portaassa yhteisöntaiteilijat soveltavat kuvataidetta sosiaalisessa kon-tekstissa käytännössä ja ihmislähtöisesti, mutta yhteisöntai-teilija ei ole yhteisössään hoitajana, opettajana, terapeuttina tai tilaustyön toteuttajana. Taiteilija työskentelee yhteisölle
avoimessa taiteellisessa prosessissa osana yhteisön arkea työ-suhteessa, jonka pituus vaihtelee kahdesta kuuteen kuukau-teen. Hän on vuorovaikutussuhteessa koko yhteisön kanssa erottelematta työntekijöitä ja palvelun asiakkaita.
Muotokuvaa katsottaessa huomio kiinnittyy usein maalauksen yksityiskohtiin, kuten käsiin, ilmeeseen ja katseeseen. Maalarin teknistä taitoa mitataan arvioimalla kykyä kuvata näitä yksityis-kohtia näköisinä ja kokonaisuuteen sopivina.
Tukevan portaan mallissa yhteisöntaiteilijat edustavat mi-nulle näitä yksityiskohtia, jotka pysäyttävät katsojan äärelleen.
Mallin onnistumisia ja ammattitaitoa on mahdollista arvioida yhteisöntaiteilijoiden tuottamien odotettujen vaikutusten ja ikään kuin työn näköisyyden perusteella. Sosiaali- ja terve-ysalaa kiinnostaa erityisesti toiminnan asiakaslähtöinen ja lakisääteinenkin osallistavuus, sitouttavuus ja kuntouttavuus sekä vaivattomuus organisaation käytännöissä – toisin sanoen tietynlainen kliinisyys.
Sanotaan, että vuorovaikutuksesta yli puolet muodostuu elekie-lestä. Eleet ja ilmeet korvaavat sanallista viestintää sekä ohjaavat ja vahvistavat sen tulkintaa. Tästä syystä liikkumattomassa ku-vassa, maalauksessa, on itselleni anatomista oikeaoppisuuttakin tärkeämpää esittävien eleiden luoma nyanssinen vaikutelma.
Koordinoijana ja työnohjaajana kiinnitän huomiota yh-teisöntaiteilijoiden työhön tällaisina eleinä. Taiteilijan tavat olla ja tehdä luovat vaikutelmaa: kuinka hän huomaa, koskee, kuuntelee, havainnoi, tulkitsee sitä, mitä yhteisössä ja hänen omassa työssään tapahtuu siinä paikassa, sillä hetkellä, ja kuinka hän tekee sen näkyväksi. Mittareilla voidaan laskea, kuinka monta kontaktia, osallistavaa tekoa, kuntouttavaa otet-ta otet-tai toiminotet-taan sitoutunutotet-ta otet-taiteilijan työjakso on tuototet-tanut ja kuinka edullisesti nämä on kyetty toteuttamaan. Mittarei-den ulkopuolisella sanattomalla ilmaisulla päästään kuitenkin mittavimpiin vaikutuksiin luottamalla taiteilijan kykyyn siir-tää vaikutelmia vastaanottajille.
Vaikutelma syntyy välitöntä kokemusta pitkin, se on vais-tomaista käsittämistä. Taiteilija luo näitä vaikutelmia esteet-tisesti koettaviksi. Esteettinen kokeminen on enemmän kuin hetkellinen elämys. Se on tapahtumista ihmisen ja
esteettises-ti koettavan välillä. Kun yhteisöntaiteilija työskentelee yhtei-sössä, hän tietyllä tavalla muotoilee ihmisten välille yhteistä esteettisen kokemisen tilannetta tapahtuvaksi. Esteettinen kokeminen on aistein koettua sekä kokemisen tulkintaa ja tun-nistamista, jossa merkityksellistämistä ja koetun arvottamista tapahtuu. Se on itsessään läsnäoloa ja osallisuutta. Taidetta kohdatessamme olemme toisiimme nähden tasavertaisessa tilanteessa asemastamme riippumatta.
Muotokuvamaalauksessa itseäni kiehtoo maalata tilanteita, joissa sanattoman viesteistä jokin osuus ei asetukaan paikoilleen ennalta oletetusti. Maalaamisessa tekemilläni esteettisillä valin-noilla saan silti maalauksen toimimaan kokonaisuutena, teoksena.
Tukeva porras vie taiteilijan, hänen työnsä ja läsnäolonsa yhteisöön, jossa puhutaan toisista asioista toisilla tavoilla – ai-van toista kieltä – vaikka taiteilija nostaakin työn teemat esiin yhteisöstä ja istuttaa työtapansa ihmisille ja tiloihin sopiviksi.
Muotokuvaamisessa pohdin, mitä tapahtuu, kun maalausta katsoessamme kohtaamme häiriötekijän.
Ajatus on rinnastettavissa siihen, kuinka ohjaus- tai hoito-työn arkea mullistavat vieraan taiteilijan hoito- tai tukiproses-seihin kuulumattomat teot. Taiteilija mukauttaa olemistaan ja tekemisensä prosesseja sopimaan toimipisteen käytäntöihin ja yhteisöön, kuitenkaan täydellisesti sulautumatta yhteisön osaksi.
Muotokuvamaalauksella kysyn, palauttaako epätietoisuuden ja kummastuksen sekainen tulkintatyö katsojan omaan katsottu-na olemisen kokemukseensa.
Samoin voi kysyä, kuinka yhteisö tai työntekijät voivat ha-vahtua oman yhteisönsä identiteettikysymyksiin ulkopuolisen havainnoijan läsnä ollessa.
Maalatessani kokeilen, mitä havainnossa tapahtuu ja mitä mi-nun on mahdollista viestittää katsojalle muotokuvan mallini sa-nattomalla viestinnällä ja omilla maalaamisen eleilläni.
Kun kohtautan taiteilijoita ja yhteisöjä, olen kiinnostunut siitä, kuinka taiteilijan työotteella ja taiteen olemuksella vies-titetään ja vastaanotetaan vuorovaikutussuhteissa yhteisössä ja mitä viestit lopulta sisältävät. Sanattomat viestit ovat ku-vitelmiamme. Taiteen avulla voimme havahtua huomaamaan,
kuinka kuvittelemme ja annamme merkityksiä jatkuvasti. Tie-dostamattomasti tapahtunut tulkinta voikin paljastua itsel-lemme tulkinnanvaraisuudeksi. Voimme myös kyseenalaistaa kuvitelmamme ja silti ottaa ne sellaisinaan, välittömästi, raa-kana tietona.
Yhteisöntaiteilijoita toimipisteisiin välittävän koordinoin-nin ohella olen toteuttanut työelämäyhteistyötä ja osallistunut kehittämis- ja muutosprosesseihin taiteilija-kehittäjän roolis-sa. Olen toteuttanut sosiaali- ja terveysalan työyhteisöille ja työryhmille taiteellisia interventioita, väliolotilaisuuksia, jois-ta vasjois-taan vanhuspalvelujen ja lastenkotipalvelujen johdol-le. Interventio tarkoittaa väliintuloa. Väliolotilaisuus-sanan takana on puolestaan ajatus, että pelkkä osallistujien paikal-le tupaikal-leminen luo tilan taiteilijoiden tai taiteen ja työyhteisön välille. Tilaisuus viittaa mahdollisuuteen, jossa voimme oppia toisiltamme: ihminen ihmiseltä ja eri ammattien edustajat toi-nen toisiltaan. Taiteilija-kehittäjänä en ole kliinitoi-nen fasilitoija, vaan hyödynnän tilanteen ehdoilla oman taiteen tekemiseni logiikkaa. Olen huomannut, että jo keskustelun ohjaaminen tarkasteltavaksi toisesta näkökulmasta keventää hankalien-kin aiheiden käsittelyä.
En näe nykymuotokuvan tehtävänä ilmentää ainoastaan mal-lin fyysisiä ja henkisiä ominaisuuksia, vaikka se edelleen katso-taankin yleisesti muotokuvan tehtäväksi.
Taiteilija-kehittäjänä organisaatioissa en pidä tavoitteenani ainoastaan peilata takaisin sitä, mitä yhteisö itse itseään tar-kastellessaan näkee, vaan tavoittelen sitä, että yhteisön jäse-net yhdessä näkisivät mahtinsa suhteessa kyseessä olevaan teemaan. Kuten muotokuvaamisessakin, on pyrkimykseni ilmaista sitä, että toisen ominaisuudet ovat olemassa vain te-kemiemme tulkintojen kautta. Olemme vuorovaikutuksessa ja vaikutelmien vastaanottajina kuvittelukykymme varassa. Toi-sella tarkoitan tässä osallistujajoukon yksilöitä tai työyhteisön asiakkaita. Me muutamme osaltamme todellisuutta jatkuvasti kuvitelmiemme perusteella, sillä kuvitelmat vaikuttavat teke-miimme valintoihin.
Maalarina haluan havahduttaa katsojaa tarkastelemaan ou-toutta näköisessä. Haluan keskittää katsojan huomion
maalauk-sessa esiintyvän henkilön ja katsojan itsensä välille muodostuvaan kontaktiin kaiken sen keskellä, joka maalauksessa on ikään kuin jotakin.
Taiteilija-kehittäjänä pyrin luomaan väliolotilaisuuksista pinta-aloja, joissa työyhteisö voi tarkastella työtään, sen tun-tuja, omia aiheitaan tai hallinnon tasolta valittuja teemoja sa-mantyyppisessä yhteisessä asetelmassa.